Taas olisi aika tehdä paluu perinteisellä blogitekstillä. Hetken jo ehkä vaikuttikin että tämä on muuttunut ainoastaan
Radio Home Studion alustaksi – mikä ei tietenkään ole totta. Totta sen sijaan on että jatkuvasti venynyt kesälomailun aloittaminen ja muut päälle pakkaavat projektit ovat vaatineet aikansa ja energiansa. Tauko teki hyvää, ja pikku hiljainen paluu raiteille tapahtuu alkaa tapahtua, niin totta kun Luoja sen suo! Mutta on sanottava että asioita vieläkin on vaiheessa, ja kun ne selviävät voidaan vasta puhua siitä miten järjestäytyneenä “the Network” palaa. Tässä syötteessä en aio mennä siihen kaikkeen mitä on jo tapahtunut, koska olen maininnut asiasta Radio Home Studion lähetyksissä. Radio Home Studio puolestaan on nyt saatu täyteen raskaan 2. tuotantokauden osalta, ja kolmas uusine kujeineen käyntiin – jolloin siis on määrä palata lähemmäksi alkuperäistä ideaa josta toisella tuotantokaudella (alkaen ensimmäisestä) valuttiin pois päättäväisesti pois, mutta mikä ei yllätykseksi ollutkaan niin hyvä idea.
Ja sitten sellaiset asiat kuten
Oranssin Aikakauden loppu, joka siis loppu samalla kun kesäaika (viimeinen lokakuun päivä) ja
Rakkauden Kesä 2011 tilinpäätös molemmat tullaan käsittelemään Radio Home Studion odotetun perinneohjelmasarjan eli
Drunkoweenin kolmannessa osassa (+ paljon muita aiheita, kuten mainoksesta saatoit lukea). Ja kyseessähän on jo 49. jakso, ja miten uusi järjestys tulee näkymään on siinä että 50. juhlalähetys (3.mas erikoislähetys putkeen!) tulee “joskus” mutta melko varmasti marraskuussa. Tässä siis on palattu säännöllisesti ilmestysmisaikataulusta epäsäännöllisen säännölliseen. Se on tarpeen sillä toinen tuotantokausi näytti että esim. Kesä on aikaa jolloin melkeinpä kaikki muu toiminta paitsi kirjoittaminen on turhaa, tällöin voi olla mahdollista että Radio Home Studio siirtyy kesätauolle tai tekee ajoittaisi on the road-lähetyksiä festareilta tahi muuta vastaavaa.
Radio Home Studion ja koko tämän
Xeimian Networksin pyörittäminen saa toki olla työlästä sillä se on hauskaa, mutta sen pitää olla myös hauskaa ja flow-tilan hedelmien poimista. Radio Home Studion lähetykset ovat ehkä ylivoimaisesti eniten energiaa ja aikaa vievin osa-alue, suurelta osin niin esituotannon kuten lähetyksen suunnittelun ja kirjoittamisen pohjalta, aina sen jälkituotantoon joka on pikkutarkkaa näpertämistä ja vie enemmän aikaa kuin itse lähetyksen äänittäminen! Tällöin on priorisoitava, erityisesti kun minulla näitä projekteja kerran piisaa ja vielä pitää lisää voi olla tulossa yhtä sun toista mikä vaatii energiaa ja osallistumista.
Mitä tulee niihin tämän blogin suhteen, on kiinteänä tekijänä siinä
XeimianTV:n aloitteleminen
Youtube-tilin aktivoitumisen myötä. Tällöin tulevana kuukautena – jos projekti päätetään laukaista – ilmestyy kuvadokumentteja joissa esiintyy blongin tunnettuja henkilöhahmoja, ja onpahan purkkiin saatu niinkin surkuhupaisa saavutus kuin allekirjoittaneen ylinopeussakot. Jos et ole koskaan saanut niitä, niin nyt ei tarvitse hankkia, katsot vain videolta miltä se näyttää – tunnelma on kireähkö, sen voin sanoa. Samoin
Erikoisraportti-osioon olisi määrä lisätä täysin uusi erikoisraportti, eli
Viinipäiväkirja. Se esittää kuvien kera miten pannaan kotiviinit pumisemaan. Kyseinen viinipuunanti,
Hallowiini, esiintyy myöskin tulevassa
Drunkoween III lähetyksessä varsin keskeisessä roolissa, siinä on mm. Sen neitsytmaistatus taltioituna. Tässä vielä blogin viralliselta Youtube-tililtä vielä toistaiseksi sen ainoa julkaisu, eli “musiikkivideo”
Deathtimen biisistä
Hate Supremacy:
Mutta se tuosta pienestä selvityksestä. Kuten kirjoitin on aika mennä katsomaan viimeisimpiä tapahtumia, joissa voidaan sanoa saman tutun menon jatkuvan ilahduttavalla ja hämmästyttävälläkin tavalla.
Nyt, ennen kun menemme hieman hilpeämpiin asioihin, niin on mainittava erityisen huono tuuri autojen kanssa. Sakot, ne olivat oma lukunsa. Mutta kolari toinen. Siinä siis Prellu taas kohtasi naisautoilijan, pahoin seurauksin. Edellisellä kerralla jättimäisellä, puukylkisellä jääkaappipakastimella eräs rouva joka oli kännissä kuin apina, musoi Prellun kyljen tämän ollessa viattomasti parkissa. Tällä kertaa sitten minä pamautin erään Mersun (totta kai, menisihän tässä muuten maine jos halvempiin osutaisi - kyseessä oli vieläpä coupé) puskurin kulmaan kun letka jonka perässä se oli, pysähtyi, samalla kun itse vaihdoin kaistaa. Vaikka en nähnyt koko aikana jarruvaloa häneltä, ehdin painamaan jarrua muta hyvin vähän se auttoi. Samalla porukoiden Mersu puolestaan hajoaa, sunnuntaisena yönä keskellä metsää, samalla kun heti maanantaisena aamuna äityliini pitäisi heittää sillä töihin. Ja jos mersuja halvempiin ei törmäillä, niin eipä tämä porukoidenkaan mersu tilanteesta huumoria pois jätä, sillä siitä hajosi kone. Eli nyt haetaan Prelluun umpiota ja peltiä, samalla kun Mersuun konetta. Homma menee joskus putkeen, kuin Prellu Mersun puskurin kulmaan - zing! Vielä tuosta peräänajamani auton tilasta se, että koska minun kaunis autoni on hyvin sulavalinjainen ja matala, oli tietysti tämä kyseinen saksan hienostojyrä silti kulmikaampi ja korkeampi joten siihen ei tullut oikein mitään koska osuin todellakin oman autoni lamppu edellä sen kovaan puskurinkulmaan. Kyllä nauratti, peijakas!
Aloitin tämän viikon teehetkellä
Janne Böyn kanssa (jonka mukaan Prellu näytti aivan
Ritari-Ässän Kitt-autolta tuli- ja tietaistelun jälkeen, itse kuvailin sitä Star Warsin viimeisen osan hävittäjäksi joka sai osumia - molemmat yhtä hyviä kuvia). Se oli mukavaa jutustelua, josta jäi mieleen yksi hauska juttu minkä Janne Böy kertoi. Hänen siskonsa kaverin lapsukaisella on downin syndrooma. Kyseinen henkilö oli jätetty mökille yksin. Niinpä yhdessä vaiheessa alkoi hänen äitinsä saada puheluita, joissa kyseinen poika valitteli että mökillä on peikkoja. Tämän äityliini tietysti sanoi että
hölynpölyä, nimittäin eihän peikkoja ole olemassakaan (internetin foorumeilla niitä on, mutta sanan etymologia viittaa enemmänkin troolaukseen; vedätykseen, sillä trollien mielestä sanoinkuvailemattoman hauskaa on väittää tuntemattomille ihmisille mottipäisiä ja olla aidon hämmästynyt kun saa pöyristyneen reaktion aikaiseksi). Poika jatkoi soittelua, ja hän teki sen useaan otteeseen, kunnes äiti sai puhelun jossa hän kuuli että nyt on saatu yksi peikko kiinni kymmenestä jotka parveilivat heidän mökkimaidensa välittömässä läheisyydessä. Tällä kertaa äidin epäilykset heräsivät, mitä vittua hänen jälkikasvunsa mahtoi meinata sillä että on saanut vangittua yhden tälläisen peikon?! Mamma lähti kiireen vilkkaa kohti mökkiä katsomaan mitä oli tekeillä. Päästyään perille hän huomasi saunarakennuksen ovien ja ikkunoiden olleen naulatun umpeen lankuilla – näin peikko ei päässyt karkuun. Sitten kun vankila oltiin purettu, paljastui että kyseinen peikko oli pahaa aavistamaton thaimaalainen marjanpoimija! Kyllä riittää kotimatkalle muisteltavaa. Voin vain kuvitella kuinka neuvokas peikkometsästäjämme oli ripotellut marjoja pitkin polkuja ja saunanlauteilla oli ollut kokonainen tuokkonen näitä metsiemme vitamiinipommeja, joita tavoitellessaan thaikku oli teljetty neuvokaasti saunaan.
Tuli hieman mieleeni se lapsuuteni temppu kun jo nyt edesmennyt vaarini jäi nakeliin ulkorakennukseen, punahehkuisella kamiinalla lämmitettyyn ulkorakennukseen. Nakeliin hän jäi koska telkesin hänet sisälle laittamalla oven ulkopuolelta salvalla kiinni “niin että pysyy varmasti” - näin tein siis juuri täytettyäni 20 vuotta (olin alle kouluikäinen, mutta kuten näkyy olin lahjakas lapsi). Äityliini oli tässäkin tarinassa kyseessä käännehahmona, sillä hän kuuli kun isäukkonsa melttosi ja hakkasi jykevällä munalukolla lukittua verstaansa ovea. Oli aika lähellä etten saanut kunnon selkäsaunaa, kun olin piilossa keittiönpöydän alla kun vaari tuli taloon sisälle heittäen likomärän karvalakin, huulillaan lause: “Missä se poika oikein on!!” Mutta kyllä me aina hyvissä väleissä olimme, vaikka tein paljon jekkuja hänelle josta meinasin saada selkäsaunan. Esim. Sekin kerta kun vanhempani katsoivat keittiönikkunasta kun minä juoksin edellä ja vaari tulee vasara kädessä perässä. Vaari nimittäin oli vedellyt koko päivän neuloja irti laudoista, sillä ne voisi käyttää ja minä muina miehinä olin ottanut naulalaatikon ja pudottanut kaikki naulat sadevesisaaviin. Saattoi sitä katsellessa ulkopuoliset siunailla: “Oi katsokaatten miten virkeä vanhus, kirmaa kuin tuo pieni pellavapäinen poika ja kiljahtelee voimaa puhmuen riemusta!”
Hampurilaisravintolassa oli ihanainen latinotyttö myymässä. Harvinainen näky Suomessa for sure, mutta aina yhtä ihana – eikö muka? Tyttö palveli meitä normaalein tavoin, ja kun hän naputteli tilausta koneelle sanoin isäukolleni että ajatteles jos näiden myyjien lempinimet olisivat heidän paidoissaan, tämän tytön lempinimi olisi siinä tapauksessa “omenarulla”. Tämän johdosta hänen toisella tiskillä ollut työkaverinsa suorastaan pidätteli naurua, ja hän nosti päätänsä jossa on ne suloiset mustat paksut hiukset ja hän kysyi että mitä minä sanoin. Toisin mitä sanoin, ja hän hymyili niin paljon että juuri ennen kun hänen silmänsäkin alkoivat hymyillä ne ikäänkuin välähtivät kuin pilvestä tullut aurinko. Toista myyjää hymyilitti vielä kovasti kun hän toi tilaustaan. Ja kyllä kun tuon kerroin Janne Böylle hänkin nauraa rötkötti, ihan niin kuin minäkin sillä olihan se nyt minun keksimä juttukin kerran.
Viikonloppuna päätin käväistä eräässä uudessa baarissa. En muista nyt sen nimeä, olikohan se jokin
10-Klubi? Vitsailin, että nyt on turvallista olla täällä koska yläkerrassa ei ole pitseriaa. Ja nyt tietystikin herää kysymys että kenelle vitsailin, ja vastaus voi olla ainoastaan että
Miian ja
Peculithoksenhan kanssa minä tätä vitsailin. He sattumalta olivat osuneet samaan paikkaan.
Ensimmäinen spektaakkeli tuli siinä kun päätimme mennä laulamaan loppuillasta karaokea. Paikka oli oikeastaan aika hyvä, sillä onhan se täysin uusittu ja ei sisällekään päästäkseen tarvinnut ihmisen maksaa perslihalla tai sydänverellä. Mutta asiaan. Virkistin meidän karaokeporukkaa antamalla sen nimeksi (muiden tietämättä) "Tippurikvartetti". Oli siinä naurussa pitelemistä kun muut huomasivat sen pitkin huonetta olevista laajakuvaruuduista kun meidän vuoro koitti. Yksi jäi pöytään, ja yksi rohkea uskalsi mukaani. Keikan juonsin käyntiin:
"Hyvää iltaa, me olemme Tippurikvartetti ja tulimme tänne raiskaamaan kaikki teille rakkaat biisit - kiitos." On sanomattakin selvää että saimme raikuvat aplodit saatuamme keikan hoidettua. Keikan tyylikyyttä lisäsi se että toinen mikrofoneista oli täysin lopussa, ja siitä loppui kun loppuikin kesken vetomme patteri joten toinen meistä lauloi tunteella ja voimalla mutta vain toisen ääni kuului. Ja se oli minun ääneni, Miia kääntyi suu auki katsomaan kun vedin oikein venytykset biisin huippukohdassa, jonka jälkeen annoin mikin hänelle jolloin vetelimme soolo-osuuksia, ihan kuten suuressa maailmassa!
Ennen kun menimme laulamaan, esittelin pöydässä hyljetanssini. Porukka nauroi vedet silmissä kun hytkyin paikallani hyvän grooven tahtiin -
Pirkka-Pekka Peteliuksen hengessä. Toinen klassikko, kuin muinainen itämainen voimisteluliike; suoraan eläinmaailmasta, oli raputanssi. Raputanssia hitto vie sain opettaa poitsuillekin. Kerran kun opetin sitä, eräs pieni ja sievä blondi katsoi minua hetken ja tuli antamaan sellaisen lap dancen kun olin valmiusasennossa että poikien katsoessa heidän leuat tippuivat lattiaan ja silmät ampuivat lautasina puolen metrin päähän kuopistaan. Tosin, raputanssi ei ole ehkä läheskään aina niin suosiossa jos sen menee tekemään joukolle puputanssivia muijia alá
stuck up bitches - eli puputanssissa ne on rinkinä, jaloissaan laukut ja he tekevät sellaista niiaavaa liikettä ja sutivat käsillään.Yleensä naaman nyrpisteleminen vielä muistuttaa aika tarkasti sitä kun jänis vetelee turpaansa sisäänulos.
Tämä, blogisyötteen päättävä biisi, joka on ehkä erään universumin parhaimman bändin, myös toteutui tuona yönä! Se oli se toinen spektaakkeli.
Hitto vie, sellainen tumma kissimirrikaunotar törmäsi minuun tanssilavalla ja kun se sitten pahoitteli sitä, se teki sitä pitkään ja hartaasti kosketellen (paljon, paljon enemmän kuin se olisi sopivaa - WOW). "she's gentle now, she takes great care" ja myöhemmin ei tarvittu kuin katse hän tuli luokseni "see her standing there.." ja teki taas taikansa.."hold me close to you" ja sitten me jo syleilimmekin. Ja me emme sanoneet sanaakaan;"the girl is on my mind, she is on my mind". Nainen oli ihan tämän biisin näköinenkin, niiden saappaidensa leggingsiensä ja vartaloa nuolevan vaatteen kanssa jossa oli etäisesti Rollings stonesin logoa muistuttavat ahneet huulet.
Tekstit
