perjantai 30. heinäkuuta 2010

Erikoisraportti: Tammerfest Minigolfilla Höystettynä!



Tämän kertainen erikoisraportti käsittelee niin Tammerfestia kuin myöskin minigolfausta. Pitää sanoa että koko reissu oli ratkiriemukas, ja sitä muisteltiin vedet silmissä nauraen koko seuraava päivä kun olin Home Studion lähetyksessäkin vierailleen Proffan (aka. Miguel Miguel Miguel, esiintyi Home Studion jaksossa 18) kanssa jälkiuunikahveilla.

Ideana oli lauantaisena Tammerfestin, kauniin aurinkoisena päivänä mennä pidemmän kaavan mukaan. Tämä tarkoitti siis sitä että jo varhain retkeilisimme kaupungilla, mukanamme alkoholijuomia. Illan erikoisuutena tällä osa-alueella oli Mojito, jonka rakensin hunajasta, vaaleasta talousrommista, lähdevissyvedestä ja “kusipilluista”. Jälkimmäiset ovat minun kotipuutarhani hedelmiä, mandariinin ja limen sekoituksia, pieniä sitruksia joita on vaikea käyttää muuhun sillä ne ovat kitkeriä ja täynnä siemeniä (kokeile myöskin kello viiden, vihreän teen joukkoon - lisää virkistäviä ominaisuuksia). Joka tapauksessa, kun otat yhden sellaisen ja puristat sen sormiesi välissä, se luovuttaa mehunsa juomasi höysteeksi ja tämä tuottaa puhdasta onnellisuutta. Alkossa en meinannut saada korttiani toimimaan, joten myyjätär sanoi että työnnä se hitaasti sisään, minä vastasin ilahduttavalla tavalla: Mitä jos joku ulkopuolinen kuulisi tämän keskustelumme? Kun hän kysyi otanko kuitin vastasin että otan sen ja pidän sen myöskin muistona tästä kaikesta.

Alkon jälkeen pääsimme Proffan komeaan poikamiesboxiin. Siellä kuuntelimme pääosin kahta biisiä ja katsoimme yhtä elokuvaa. Biisit olivat Sunday Rain, jossa solistina on tyttö nimeltä John ja Henry Rollinsin Hotter and Hotter. Elokuva luonnollisesti oli Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa. Vitsailimme että olemme vaimot ja lapset jättänyt homopari joka viettää mukavan illan. Proffan vaaleanpunainen kauluspaita hieman pahensi tätä vaikutelmaa entisestään, ja taas meitä nauratti.

Leffaa katsellessamme nappailimme olutta ja energiajuomaa joka suli suuhun sillä se oli natsimarketin erityisen hyvää mustaherukan makuista energiajuomaa, ja sitten tietenkin Mojitot joihin kaadoin kunnolla puoli lasillista rommia! Tämä kaikki tiesi hyvää pelikuntoa myöhemmin, kun iltapäivästä olimmekin jo pienissä pieruissa – sievissä. Lisäksi oli muistettava että illan teemana on se että minigolf on herrasmieslaji, joten me harkitsimme että rasvaamme alastomat, kreikkalais-roomalaiset vartalomme oliiviöljyllä kun menemme pelaamaan. Sen sijaan soitimme ilmakitaraa, tanssimme ja heiluimme Hotter and Hotter biisin tahdissa.

Lähtiessämme pelipaikalle, tapasimme wanhan kunnon Jorpen joka myös asui Härmälän hoodeilla, se olisi kelpo paikka asua koska se näyttää olevan suoranainen entisten Sontalahden hurjien siirtola! Matkaeväinä meillä oli lonkeroa ja olutta, niitä saisi nauttia myöskin pelin edetessä.

Pelipaikalla otimme 7€ radan. Se oli miellyttävä huoparata, vaikka emmehän me juuri muusta tienneet, me tyyriit maalaisherrasmiehet. Paikalla oli erinomaisilla takajaloilla varustettuja naisia miehineen, armeijakaverusten porukka josta loppusuoralla tuli meidän kavereita ja “Kilpailuhaluinen Isä”. Jälkimmäinen peluutti mahdollisesti noin 5-7 vuotiaita pikkunassikoitaan kireillä aikuisten säännöillä, mikä oli aika groteskia kun nappulat eivät osanneet edes lyödä palloa kunnolla. Todennäköisesti nämä lapset saavat sovittaa joululahjaksi saadun Monopoli-pelin velkansa isälleen viikkorahoista.

Huomasin olevani hieman hukassa sillä viime kerrasta oli aikaa. Mutta opin koko ajan paremmin ja paremmin. Proffa oli aika hyvä, mutta loppukohden eromme tasoittui, etenkin kun huomasimme puolessavälin olevamme jo kelpo hutikassa! Aloin hutikkatilasta huolimatta menestyä, tai ehkä juuri sen ansiosta. Pari vanhempaa miestä kävi kertomassa, samalla kun korjailivat ratoja, että kyseessä on SM-mestaruusradat joilla pelaamme. Onnistuin saamaan kahdella lyönnillä pallon perille, ja he kehuivat minua. - Olisivatpa nähneet kun iskin pallon ykkösellä sisään viimeiselllä radalla! Minä kerroin että tämä on herrasmieslaji, josta he olivat samaa mieltä myöskin. He arvostelivat heikkohermoisia pelaaja joiden vuoksi rataa sai korjata. Alkoi kyllä minun ja Proffan kaksikkokin olla hieman naama totisena kun aina ei pallo mennyt perille, ja toisaalta minä rentouduin koko ajan yhä paremmaksi kun nautin oluita. Puolessa välin kierrosta huomasimme että olut todellakin menee päähän, ja aloimme olla humalassa yllättävällä tavalla. Luulin että olut ei enää mene nuppiin, mutta minigolf saa aikaan ihmeitä.

Tämän kaiken keskellä tein erikoisraporttia Home Studioon, ja otin puheita ylös. Ne olivat jo jälkeenpäin kuunneltuna aika hyviä, huomaan että ensimmäinen eli Nummirockissa tehty kuunnelma hyvä idea ja oiva starttipanos, sillä Luojan kiitos siitä mihin on jo ennestään tyytyväinen, on mahdollista parantaa myös jatkossa – niin kävi myöskin nyt. Se vain hieman harmittaa että vaikka suhteellisen tiivistä raportointia sainkin aikaan, jäi viimeinen luku pistämättä ylös, se tapahtui silloin kun minä ja Miguel Miguel Miguel (aka. Shakaali - sanoin että elämästäni kertovassa elokuvassa häntä näyttelee Bruce Willis) palasimme kaupungille. No, tässä kuitenkin voin raportoida siitäkin, ensin kuitenkin kerron mitä tapahtui sitä ennen.

Huomasimme siis olevamme humaloissamme. Olimme tutustuneet toiseen porukkaan joka oli juuri meitä ennen. He olivat pääsääntöisesti kunnon väkeä, pidettävää porukkaa jonka kanssa tulee hyvin toimeen. En tiedä, mutta sellaiseen törmääminen on niin harvinaista nykypäivinä että siitä on pakko (onko se pakko?) mainita joka kerta erikseen. Keltainen aikakausi on kaiken sosialisoinnin, verkostojen elvytysten ja kaiken muun vastaavaan, tappiottoman mutta opillisen ajan jakso. Sitä seuraa punainen, ja siihen on vielä aikaa noin kuukausi, elämä on matka joka koostuu seikkailuista ja aavikoista, mutta kenen on tasapaino? Kuka astui alas taivaasta, ja nousi sinne takaisin, mutta asetti mielensä mukaan koko tapahtumahorisontin? Koska aloin saavuttamaan sen valtiomiesmäisen tilan josta olen paljon puhunut, niin heti ammuttuani pallon ykkösellä sisään minä kylmän tyynesti, ammattilaisen elkein filosofoin: Olen kuin Tiger Woods, mutta eri värinen eikä minulla ole niin montaa naista. Tämän sanoi eräs läsnäolija olevan aika hyvin sanottu.

Pian löysimme itsemme kaupungilta, meidän piti mennä suunnitelman mukaan syömään mutta sidekickini Miguelos oli sen verran sekaisin jo tässä vaiheessa että hän soitteli meidän olevan menossa erääseen laivaterassin juottolaan! Minä kuitenkin sain meidät takaisin radalle, ja olimme pian keskustassa. Siellä tapasimme Mikon joka antoi meille tyylikkäät Guest-passit joilla oli vapaa pääsy kaikkiin mahdollisiin huvituksiin, mutta koska olimme omantienkulkijoita emme tietenkään tulleet käytänneeksi niitä vaikka meidän suunnitelmanamme oli että otamme niistä kaiken irti. Naiset etenkin pitävät tuollaisista kiinnostavista status-symboleista jotka roikkuvat miehessä, he tarttuvat niihin ja näädän innolla tivaavat mitä tämä kaikki tarkoittaa. Nautimme hamburgerit ennen poistumista vaatteiden vaihtoon Härmälän poikamiesboxiin jossa oli kaikki tarvittava, sinne menimme taksilla kuten on säädyllinen ja hyvä tapa, ja me euroopan omistajia kaikki tyyni (everything's cool).

Perillä kuuntelimme jälleen Henry Rollinsin Hotter and hotter-biisiä, nupit kaakossa ja kalsarit jalassa. Soitimme ilmakitaraa, lauloimme ja tansimme – elämän juhlat olivat nyt päällä. Samalla tyttö nimeltä John soitteli että missä minä oikein menen ja kuinka kauan vielä kestää ja minä raportoin parhaani mukaan. Olen enemmän “ajassa mukana”-tyylinen kuin “aika hallussa” joten arvioin yleensä ajan aina väärin, joko ylä- tai alakanttiin ja nytkin oli vähän samaa vikaa rahikaisella. Viimeiset raportoinnin Home Studiota varten olivat juuri tästä ajanjaksosta, ja ne olivat täytetyt naurulla ja laululla ja äänillä. Jos naapurit olivat aikaisemmin luulleet että meillä on miesten keskistä hauskuutusta, niin tällä kertaa he tuskin enää epäilivätkaan muuta kun ikkunasta näkyi kaksi komeaa miestä boxereissa ja rintakarvoissaan tanssimassa, samalla kun kotiteatterilaitteisto huusi sen minkä jaksoi. Kello oli tuolloin jotain 23:00-00:00 välillä.

Tässä vaiheessa rupesi olemaan viimeiset hetket osallistua edes jotenkin Tammerfesteille, ja olipa siihen vielä tilaisuus passinkin ansiosta. Joskus vuosi pari sitten minun piti silloisen työpaikan yhteistyökumppanin kautta päästä festeille hommiin, kuskaamaan julkimoita autolla, tapahtuisiko nyt myöskin niin että festit hieman jäävät väliin?

Eli mitä herrasmiehet tekevät kun heillä on ilmainen pääsy mihin tahansa? He päätyvät Monttuun jossa tapaamme uusia ja vanhoja tuttavia. Tiemme erosivat kun Miguelos meni edeltä ja minä kävin nostamassa rahaa, ja lupasin tavata tytön nimeltä John ravintolan pihassa (hassu sattumus, hän oli siellä bändikaveriensa kanssa mutta he olivat lähdössä kun Irman ja Raimon porukka oli sinne vastikään mennyt). Kun saavuin ravintolan pihaan, istuskeli portailla John ja iloinen jälleennäkemisemme olikin aika näyttävä; sanaakaan sanomatta John hyppää syliini ja kietoo jalkansa ympärilleni ja minä pyöritän häntä samalla kun syleilimme (will she trick or treat/ I bet she will). Minulle alkoi tulemaan tunne että tämä Tammerfestien reportaasi taitaa olla sikäli poikkeuksellinen että olen kyllä paikalla, mutta en läsnä. John on aikalailla suoran toiminnan naisia ja sanoi että nyt menemme hänen luokseen (hän asuu keskellä keskustaa eli joka paikkaan on lyhyt matka paitsi pois keskustasta) mutta koska minä olen päättäväinen mies sanoin että nyt me menemme kavereita katsomaan kuten oli sopimus – ja niin me menimmekin. Etsimme heidät aluksi, ja sitten kun löysimme huomasimme että paikat olivat vähissä, mutta löysimme paikkamme.

Sitten kun illanistujaiset alkoivat oli tunnelma taas kuin suoraan jostain Kaurismäen tai Lynchin elokuvista. Tuntui että jokainen puhui eri asiaa. Minä ja John istuimme looshiin josta taisimme onnistua karkoittamaan vastakkaisella puolella istuvat ihmiset. Samalla eräs Raimon ja Irman tiimin neiti ei liiemmin alkoi haluta yhä enemmän huomiotani, eikä edes auttanut että sanoin delegoineeni tälläiset ongelmat Raimolle joka vastaisi puolestani. Kuitenkaan en halunnut olla hänelle tyly sillä hän on pidettävä nainen jonka kanssa olet juhlinnoissa jutustellut aikaisemmin, mietin myös että jos meno jatkuu tälläisenä niin nämä kaksi hyvällä maulla varustettua naista ryhtyvät pian kissatappeluun. Niin ei kuitenkaan käynyt. Outoutta lisäsi vielä se että John alkoi itkemään kun hän kuuli jonkun kappaleen joka liikutti häntä, sitä seurasi samanlainen hiljainen vaitonaisuuden momentti mikä tulee kun sanoo jotain sopimatonta juhlissa joissa kaikki puhuvat omalla puheenvuorollaan. Jo seuraavana päivänä se hieman huvitti, että kun minut nähtiin naisseuralaisen kanssa, niin puolen tunnin päästä hän jo pillitti. Joskus muistan olleeni samassa tilanteessa kun eräs minuun mitenkään romanttisesti liittymätön nainen riiteli poru kurkussa puhelimessa poikakaverinsa kanssa, ja minä istuin hänen vieressään, samalla ohitse meni eräs tuttu joka katsoi vuoronperään meitä kahta, korrektina ja hämmästyneenä. Minä tervehdin häntä miettien että ajoitus on tärkeä elementti melkein missä tahansa. Joku toinen itkettää naista kenen seurassa olet ja sinä keräät itkettäjän maineen, kuin jonkun tuntemattoman eläimen liha erikoiskastikkeella lautasellasi.

Jokainen hajaantui joko erikseen tai yksikkönä, kuin skandhat, kuin elementit kuolemassa, jokainen hajaantui ja liukeni paikalta ja ryhmämme koki kuolemansa mutta osat elävät. Raimo ja Irma ilmeisesti lähtivät asuntoonsa, Miguelos taksijonoon käytyään aluksi katsomassa tuttaviaan (hän oli nähnyt kuinka joku mentaalisesti jälkeenjäänyt “lahja naisille” oli yrittänyt vongata naista kaverinsa sylistä ja suuttunut kun ei onnistunut, samoin hän oli sanonut naisten mukana samassa taksissa matkanneelle miehelle että toivottavasti tämä saa mitä on lähtenyt hakemaan – zing!) minä ja John poistuimme keskustan keskustassa sijaitsevaan asuntoon. Lähtiessämme sanoin Raimolle että hänellä on samanlailla hiukset kuin Rooman keisareilla. Ja niinhän ne olivatkin.

Asunnossa hän kaatoi minulle punaviiniä jota taisi juoda itsekkin, musiikia laitoimme myös (klassikkoja kuten Love You To Death ja Love Rollercoaster sekä Hoochie Coochie Man - vain joitain mainitakseni!). Pitää sanoa että iltapäivästä juomaan aloittaneena olin jo aika puuduksissa ja puheista on vaikea muistaa mitään tarkkaa määritelmää. Tuuletin lattialla puhalsi ilmaa eri suuntiin. Muistan kitaran, PA-laitteiston, ja monta muuta asiaa. On a Wicked Night.

Seuraavana aamuna heräsimme. Molemmat makoilivat pitkään ja raukeina sängyssä, pelokkaina krapulasta joka varmasti heräisi meidän kanssamme ja kauhistuttaisi meitä omalla kolkolla tavallansa. Kävin vilvoittelemassa hänen parvekeellansa, pelkät kalsarit jalassa. Myöhemmin kun alhaalla pyöri hänen naapurinsa hän tuli tupakalle, samalla kun seisoskelin hänen vieressään edelleenkin kalsarit jalassa, ja ulkopuolisille näytti siltä että olen alasti sillä juuri parvekkeen reuna peitti näkyvyyden jättäen tilaa sille että mielikuvitus täyttää tyhjät kohdat. John kysyi että kuljenko niin viihteellä että minulla on paita josta rintakarvani näkyvät, sanoin että joskus voin jättää pari nappia auki paidasta. Tästä hän kävi uteliaaksi ja hän kysyi saanko sillä huomiota, johon vastasin että se on kuin kalastaisi verkolla kalaparvesta, ja nauroin makeasti päälle. Eikä hänkään voinut olla olematta sitä mieltä, että vastaukseni oli mitä mojovin. Sitten jutut olivat krapulikoille sopivia, esim. Johnin haave räjäytellä asioita, niitä on toistaiseksi asiat kuten pohjois-suomi ja lokit. Epäilin että jos hän saisi paljon rahaa, hän sijoittaisi sen kyseisiin projekteihin ja omenamehuun mikä on hänen tiedostamaton lempijuomansa. John: “Tuo minulle omenamehua”  Minä!:“V*tut minä mikään sinun lähihoitajasi ole..”. Nimitin hänet 24 vuotiaaksi (savolaiseksi) mummoksi, mutta häntä voidaan myös sanoa naispuoliseksi Pate Mustajärveksi, ehkä jopa This Is Love-videon P. J. Harveyksi?

Kun laitoin jonain rauhallisena ja yksinäisenä hetkenä soimaan mieleeni tulleen artistin eli Creamin White Roomin, huomasin että sen sanat sopivat täysin ympäristöön, valkoinen huoneisto jossa oli kaikkialla mustat verhot, ja yhtä pitkä matka asemalle kuin on suunnilleen keskustorilta.


”In the white room with black curtains near the station.
...
Lie with you where the shadows run from themselves.
At the party she was kindness in the hard crowd.
Consolation for the old wound now forgotten.
Yellow tigers crouched in jungles in her dark eyes.
She's just dressing, goodbye windows, tired starlings.
I'll sleep in this place with the lonely crowd;
Lie in the dark where the shadows run from themselves.“

Seuraavaksi poistuin paikalta. Soitin Miguelokselle että tulen hakemaan varusteeni. Kävin syömässä fish and chip-annoksen ja nautin lempeästä tuulesta joka oli katukahvilaksi muutetun pikaruokalan terassilla. Vaikken muistanut ottaa juomaa, tuotti silti tilanne minulle ja mielelleni rauhaa.

Lopulta tapaan jälleen Migueloksen, istuttuamme hetken vaihtamassa kuulumisia hänen luonaan me päätämme lähteä ulos juomaan kahvit. Se oli mitä suurenmoisin muistelojen aika, ja saimme nauraa sydäntemme pohjasta sillä oikeassa seurassa epäonnistumisella ja onnistumisella ei ole mitään eroa, eikä merkitystä vaan kaikki pienetkin asiat ovat lopultakin ok. Krapulalääkkeistä läheisyys ja nauru ovat kestosuosikit, eikä suotta.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Home Studio - 19 - Sammich

 

Home Studio - 19 - Sammich


Theme
Razorblend: Roadkill

Segmentti 1.

Johdanto: Syvällisten Mietteiden Laukeaminen Päin Naamaa

- Uudenvuodenlupaus ja vuoden värikoodi (vihreä-keltainen-punainen)
- Charles Bukowski ja Tommy Tabermann
- Asuntoprojektista
- Mitä Nirvana, Jälleensyntyminen ja Karma todella tarkoittavat?
- Hengellisen ja sielullisen ihmisen erosta
- Kertomus eräästä illasta (parempi kestää arvet rinnassa, kuin selässä)

NIИ: Demon Seed

Segmentti 2.

Erikoisraportti: Tammerfestin ja herrasmieslajin gonzojournalistinen rupeama

- Home Studion erikoisryhmä, eli minä (+ side kick Proffa)
- Miguel Miguel Miguel Profaanoksen neitsytkammiossa
- Ensimmäiset Home Studion Special Mojitot sekoitetut, naapurit voivat luulla että olemme homouusioperhe joka on jättänyt perheensä ja muuttanut yhteen asumaan
- Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa katsottu, alkoholit mukana ja suunta kohti minigolf-areenoita
- Peli alkakoon
- 15 reikää, menty, 3 vielä edessä ja melkoinen humalatila jo tässä vaiheessa!
- Turnauksen jälkitunnelmissa – sain yhden hole in onen!
- Give me a break George!
- Hey motherfuckers!
- Paluu tukikohtaan
- Tilanne sen kun vain paranee
- Takaisin keskustassa...viimeiseksi jäänyt päivitys

[Aftermath on luettavissa tulevassa erikoisraportissa, jouduin teknisten ongelmien vuoksi poistamaan sen kokonaan lopullisesti lähetyksestä, pahoittelut!]

Deathtime: Summer Pain
Gobkooh: Honk If You Want To Die

Segmentti 3.

Uutisosio

- Kierot niljakkeet
- Piilonihilismi viimein kyseenalaistetuksi tulevissa vaaleissa?
- Pop-juorut ja tapaus Mel Gibson
- Nalle ja koira

Locust Toybox: Oatmen (Feat. Cresh)

torstai 22. heinäkuuta 2010

Home Studio News!

 

Tulossa (?!)

 

Home Studio - 19 - Sammich

Yleensä kun tiedote uudesta lähetyksestä tulee, se melko varmasti  pätkähtää pian sen jälkeen eetteriin. 

Tällä kertaa lähetys onkin jo melkein valmis, mutta jälkituotannon kanssa on huomattavia, laitteistosta johtuvia ongelmia, joten lähetys voi tulla ylle hyvinkin arvaamattomasti - sitten kun se tulee, kiitos.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

RIP Juhani Palomäki

Ja taas on aika vierähtänyt sitten edellisen syötteen ja myöskin Deathtimen mahdollisesti viimeinen blogimerkintä – pitkään aikaan, kuten ennen seuraavaa uutista tai julkaisua – on asetettu olemaan. Eli siis kauan odotettu albumin synopsis, pitkä ja ytimekäs, jonka toimittaminen oli yhtä hikistä puuhaa kuin keskikesän hautovat helteet jolloin siivoaminen hoidettiin siten että mentiin alastomina kierimään ympäri kämppää, jolloin hytteet tarttuivat kiinni vartaloon. - Toivottavasti Googlen äärimmäisen lyhytpinnainen ja herkkänahkainen siveyspolitiikka ei ota tuosta pulttia, sain jo, korrektisti sanottuna, ulostetta niskaan!

Tuska-kampanja jäi väliin. Mutta on annettava tunnustusta Petralle, joka ystävällisesti ja suurella sydämellä, sekä huomaavaisuudella kuvasi minulle Crowbaria, sekä soitti vastaajaani heidän keikaltaan. Se kaikki oli erityisen huomaavaista ja kiitettävää!

Myös muita maininnan arvoisia asioita on tapahtunut. Juhani Palomäki on joutunut vuoden 2010 lahjakkaiden ja minulle tärkeiden artistien poisnukkuneeseen seuraan. Hieman tulee ontto olo kun rupeaa tajuamaan että nyt aika iso osa noin kymmenen vuoden takaisista ehdottomista ykkösorkestereista on hajonnut sillä heidän keulakuvansa ovat kuolleet. Tietenkin se surettaa, mutta toisaalta nousee hiipivä tuntemus tekopyhyydestä, sillä huomasin että myös minä olen heitä jotka ovat saaneet huomata miten ihmisten perään on helpompi surra, kun he ovat kuolleet, kuin että he olisivat vielä elossa. Ei sillä että olisin Juhani Palomäkeä tuntenut, mutta silloin kun muut mikkihiiret kuuntelivat siinä täysi-ikäisyyden kieppeillä Sentencedia niin kuin se olisi suurin, parhain ja melankolisin, mutta minä tiesin että se todellinen tämän alan orkesteri oli Yearning (edelleenkin muistan nuo ensimmäisen levyn kiehtovat eeppisen melankoliset tarinat ja omalaatuiset mutta silti puhdasoppisen doomahtavat soundit! Se levy, tietenkin limited edition versio, varastettiin autostani ja se pitää nyt viimeistään saada taakisin) – pitää tosin myöntää, että vaikka vieläkin olen fani, niin mielestäni tämän orkesterin doom-pohjainen alku oli parempi kuin sen progressiivisvaikutteinen loppupuoli, Palomäen uudessa funeral doomia veivaavassa Colosseumissa sen sijaan on sitä jotakin! Vuosien mittaan, joskin alamäkien ja ahdistusten kautta on oma elämänkuva alkanut nyt hieman kirkastua ja rakentavat vaihtoehdot ovat tulleet tuhoisten ja toivottomien tilalle yhä enemmän, joten myös pahimmat angstit ovat musiikista jalostuneet hienostuneeksi melankolian nauttimiseksi, sen sijaan että se olisi ollut enää jokapäiväinen pettuleipä jota syötiin hyvällä ruokahalulla, tai itkettiin ja syötiin. Tämä edustaa sitä samaa musikaalista perinnettä mitä blues, kun mieli painuu alas ja ahdistus on päällimmäinen tunne, toimii myös tämä musiikki siten että mitä pahemmalta tuntuu, sen paremmalle alkaa tuntua. Kun tätä kirjoittaessa laitoin soimaan Yearningin kappaleen Statues Amidst a Frozen Sand of Time:n, joka on eräs bändin ehdottomasti parhaita, tunsin miten kylmänväreet hyväilivät minua jylhällä tavalla. On jotenkin kuvaan sopivaa että kuuntelin tätä kappaletta runsaasti kun olin matkalla setäni hautajaisiin. Näitä hautajaisia oli edeltänyt se mieleeni palanut näky kun olin nähnyt hänen kuolevan, nukkuvan pois, ja osittain siitä kokemuksesta on myöskin kirjoitettu Deathtimen nimikkoraidan lausumattomien sanojen eräs osio jossa tiibetiläinen kuolemisen kuvaus on lueteltu ennen kun tapahtumahorisontti siirtyy ajasta ikuisuuteen. Tämä vuosi on todellakin merkillinen vuosi, Deathtimen enteellisesti julkaisi debyyttinsä ja olen tästä eritätin iloinen, samoin kun olen samana vuonna nyt nähnyt kaksi suurta vaikuttajaani ja legendaarista muusikkoa: Danzigin ja Chris Barnesin! Puhumattakaan vielä mitä levyjä on tulossa kun tätä kirjoittaessani olin juuri päivää ennen saanut ilmoituksen siitä että Danzigin viimeisin on matkalla limited edition:ina luokseni.. Mutta sitten on myöskin varjopuoli jossa osa poistui näyttämöltä. Kun kyse on fanittamistani artisteista, ja siten hieman väkisinkin jollain tasolla vaikuttajistani, tulee tunne että tässä soihtu siirretään eteenpäin ja mantteli periytyy. Yearning:in ensimmäisellä demolla oli kappale Obliteration, ja juuri samana päivänä kun kuulin Juhanin poismenosta, olin tapaillut tulevalle Deathtimen julkaisulle aiottua biisiä nimeltä Obliteration. Toinen lomittaisuus liittyy setääni. Petra Paljasjalka tunsi tämän kyseisen artistin, ja osasi kertoa yhtä sun toista taustoista. Niiden pohjalta voin vain sanoa että jotain samaa siinä kohtalossa oli, kuin setäni kohtalossa. Siispä, RIP, Juhani Palomäki Toward the Infinite “fly, free you are..” Saakoon nerokas mutta niin hyvin ahdistunut sielusi nyt rauhan. On todella sääli että hänenlaiset lahjakaat muusikot ja taiteilijat joutuvat masentumaan, tarttumaan päihteisiin ja syrjäytymään, sen sijaan että he todella saisivat sitä tunnustusta ja arvostusta joka heille kuuluu - samalla kun muovirakennelmat myydään suurelle yleisölle siten että järjestetään kisa jossa epäinnovatiivisimpaa ja kliinisimpää materiaalia tarjoavat osallistujat pääsevät jatkoon, jonka jälkeen asiakaskunta, eli yleisö saa valita heistä sen ketä pakkosyötetään meille soittolistojen ja muun “Raha puhuu”-käytännön avulla seuraavat kuukaudet. Toisaalta tämä kaikki näyttää sen vanhan totuuden että taistelua ei pidä lopettaa, eikä päästää rintamalinjan läpi heitä jotka ovat valmiita katkaisemaan pääsi jotta tulisit tasapäistetyksi.

...
Dreams of morning shine
Days leep, submit to night
A curse is to live before dying

A soul torn from the life
Withdrawn, out of sight
Birdes flew out from beautiful garden

Circle of sorrow seems to never end
Wizened are flowers, brought to monument of zeal

...

- Yearning/ Juhani Palomäki: Haze Of Despair


perjantai 16. heinäkuuta 2010

Works Like Home Made Napalm!

[Suomen kielinen teksti alkaa kohdasta FIN, ja tulee siis kansainvälisen osion perästä]



INT

Here's the album itself:
1_Deathtime_Album
(There is also download link at right corner of this blog)

It may look like that this album is all about, hate, anguish, misogyny, insanity and revenge.Well those might just be true to certain extend since basis of this album was to be aggressive and brutal in every aspect, but there are more to that. I do think that hate itself it is not that bad thing, yet you may apply rules of medicine to it: Overdose makes medicine a poison. In death metal there are certain elements which makes it death metal, such as hate, aggression and violence. So I didn't want to leave them out. You may even say this is the art made of hate, since in process of creation I pumpped out the deepest hell of my subconcious mind and all of its corrosive adicidy content. It is a fuel for this kind of music. There are also certain nuances in because I wanted that end result represents my vision, and nobody elses.

Wu-Wei, doing without forcing were basic principle of creativity while making this opus. I'm very satisfied to the end result. To be creative, you must work secretly from yourself, otherwise vital flows are blocked.

This album can be described as industrial death metal, without being  industrial. So the main instrument I used was Home Studio itself. It allowed me to work without blocking compromises with other people or anything like that what would stand on a way of my vision. So, end result is systematic and chaotic, and you may call me Trent Reznor of death metal (or Tom Waits – either way, I'm rather called Charlie Deathtime #1 than anyone else #2, thank you). And like death metal have evolved from hardcore-punk, even I'm not into punk music, I still wanted to give little tribute to that fact, so you may hear some punkish attitude and raw power here (especially song Barbed Wire Romance, which is full of tributes and hidden messages - also short durations are because of this) So when I started Operation Death Metal Hero Sessions I listened to early Misfits material, and Crowbar as well, with me it's not the music style but atmosphere and attitude that gives the right inspiration. End result here is feeling of heavy metal falling down from sky (Sammy Hagar). For example when recordings where still going on, and the first single was work in progress I almost got into bar fight when I said I was going to use slide-guitar in death metal song. Puritan wankers surrounds the ones with creative mind, but there are so few bullets. (If you think that theory of music is more than practical tool you are a high functioning retard)

Because album has its own hidden theme, I decide to write a small synopsis. If you dont want to lose your own interpretation then don't read it, but if you are curious to find out what is going on then go ahead. Before we go there, I have still have a few words to share.

Like it was said earlier, impression and vibe you may get from this highly aggressive and furious album is that it is plain nihilistic and brutal. This is not entirely the case. It's about bigger picture where this elements are combine (to kill and maim, te-hee). In western world the fruits of existentialistic vacuum have been matured, and turned into blood red wine of hopeless wrath. Many passive and active participants have gotten their share of this. So, this is the story of one these cases which explodes and finds out that “I still haven't found my place/ I don't feel anything”. Especially in Finland there was killing spree in public schools a few years ago, this grim fashion is follows society where everyone are set to war againts each other and values are optional as long as you behave and obey the machine that aims to maxime the profit. And in my more or less humble opinion, this bleeding heart liberal criminal and punisment program is failing really badly (while writing this some guy who recently got out of jail, even he was suppose to do life time for killings, executed couple strangers at the family restaurant's drive-in because they had an argument!) This is not a tribute to such phemonon, this is art, study and documentary. 



PS. Thanks for great feedback Deathtime fans world wide! We rock better than most people fuck!
PPS. I created a new section for Deathtime and removed Home Studio tag from Deathtime's topics for sake of clarity.
PPPS. And get some Deathtime blood, sweat and gears (&al.) here + discount for you convienience!
 


Synopsis


Every single song stands on its own, undependant from its neighbour. Each have its own story to tell. But together they form, through their particular order, album's theme.

  1. ...Of Evil Forebodings
    From his point starts accelaration into the state where head character has his back agains the wall, while he is having enough from stream of constant negations. Evil forebodings that are contant and relentless.
  2. Hate Supreme.
    This progressive death metal opus contains 3 parts and it is a development story which begins when main character is stuffed with burning distress, suffocating rage and anxiety. It all causes well controlled, yet primitive reaction of hate supreme. Musically song's C-part is “live” stadium rock song that begins with bass solo. As story goes on, this part points at his grandiose gore lust. Lyrics mean many things, hate..kill. Part B is jazzy, rhytmic part which was born by an accident, which is nice. Final words from first volume of this opus was to show needy and desparete sublimation of something that have taken over.
  3. Barbed Wire Romance.
     The second single. B-side had finnish vocals, and had it crypted recipie to drink called Clock Work Orange (which didn't work by the way) written to track file's comment. Musically I meant to show how hardcore punk evolved into death metal. Otherwise "our (anti-)hero" have decided to solve his romantic issues via brand new way. Year 94 is a reference to the year when Cannibal Corpse released  The Bleeding album, which included the song called Stripped, Raped and Strangled, which amused me a lot when I heard a back in a day. You may say that the head characted have taken some influence from it as well.
  4. Broken Glass
    This is introduction to Deathtime's developed brand new musical style called death ambient. Those with a good pair of ears may hear same elements that Intro had, and strange humming noise that influences brains waves in relaxing way, when other components works quite contratry. At this point of the story our hero is deep in his shattered mind, where world looks like how this song sounds like. http://en.wikipedia.org/wiki/Brainwave_entrainment
  5. Threesome (With A Whore Sawed In Half)
    The first single, which cover is available as popular t-shirt. This single included 3 versions and this album version. Like track number 3 this is continue the line macabre erotic fantasies (classic death metal theme). Who (man) wouldn't be happy when experiencing a threesome, yet this guy does it with a woman who is sawed in two!
  6. 1 000 000
    Nine Inch Nails cover, still important part of album as whole. There have been no permanent satisfaction nor liberation, only turning into hungry ghost, like a living dead. In lyrics you can hear how he is either caught, or just asking to bring gun to his mouth and pull the trigger. This also includes allegory of our modern, competitive and value-free society. "For what does it profit a man, if he gains the whole world and ruins or forfeits (loses) himself?"
  7. Deathtime
    Propably one of the strangest title song for an band as well to album. But Deathtime is not about consensus of any kind, instead it goes its own way. Style of this song is deatht ambient which ends the story into mystical spheres. Is the main character jumped off the roof or is he shot, or is he still alive? Like it is said earlier this song stands on its own but still works as part of albums theme. Sounds and voices were recorded from Tampere's railway station, Keskustori, “Kulma-Ale” and Bluesbar. It also features finnish celebrity, an actress Outi Mäenpää, sound of her walking was included to this recording. She walked by me at the empty hallway and watched what I hold in my hand. I told to my friend later how I included her to this song, and he guessed that if she is singing or speaking, but I did not told that it was something even better. (No offence!) And Bible verses were taken from Amplified Bible since it is one of the sharpest translations out there, instead of overly mystified and translated to fit into certain subject. And to understand more text of this song, these links may be interesting to you. http://www.purifymind.com/FormEmp.htm http://en.wikipedia.org/wiki/Panentheism http://en.wikipedia.org/wiki/Implicate_and_explicate_order_according_to_David_Bohm

    [Bonus track]
  8. You Got The Guts (Flowing Out)
    This song was sessions left over song (and this one also have some black humour in it). Not because it was that bad, I liked it a lot by myself, but this was meant to be a B-side or just left out because it didn't fit into albums theme, so LIMITED EDITION brought it to the rest of the world. One of its typical trait is that Deathtime's way to fade its bass into song or put it very upfront, in this song it was one the leading instruments (at the end guitar finally takes over)! And since it was thought that this could be a good B-side for Hate Supreme, this also used same lyric base. Hate Supreme and “Guts” (name amongst the fans) both contain lyrical exerps from song called (Tentacles of Hate). Other wise this song is Deathtime's Paranoid, both were born pretty much in the same way. And this song has been also compared to same to Deathtime as Get On is to Hurriganes, as Hard Days Night is to The Beatles and what Smoke On The Water is to Deep Purple – same as Paranoid were to Black Sabbath! - So if you have Limited Edition or Deluxepak of Deathtime's album, congrats, since unfortunatly it is not available anymore.



 

FIN

Eli heti ensiksi, tässä olisi itse albumin latauslinkki, sen voi ladata myöskin sivun oikeasta kulmasta:
1_Deathtime_Album

Voisi näyttää että tämä albumi on vain ja ainoastaan vihaa, katkeruutta, misogyniaa, mielipuolisuutta ja kostoa. No, siinä missä nuo kuvaukset voivat hyvinkin pitää kutinsa, sillä albumin piti olla ja tulla olemaan aggressiivinen ja brutaali jokaiselta aspektilta, mutta on myös muita seikkoja . Minusta viha itsessään ei ole paha asia, vaikka sinun pitääkin soveltaa siihen lääkkeen perussääntöä: Yliannostus tekee lääkkeestä myrkyn. Death metalissa on määrätyt elementit jotka tekevät siitä death metallia, ja näitä on sellaiset klassiset elementit kuten viha, aggressivisuus ja  väkivaltaisuus. Siispä en halunnut jättää niitä pois, vaan pitää ne mukana, voisi jopa  sanoa että tämä on vihasta tehtyä taidetta sillä luomisprosessissa pyrin pumppaamaan
alitajunnan syvimmän helvetin esille ja tehdä haponlailla syövyttävästä vihasta taidetta. Se on eräänlainen polttoaine tälläisessä musiikissa. Samoin myös muut vivahteet ovat olemassa koska halusin että tämä lopputulos on jotain mikä edustaa visiotani, eikä kenenkään muun käsityksiä musiikista.
 

Wu-wei, pakottamatta tekeminen oli perusmetodi tällä albumilla. Olen äärimmäisen tyytyväinen tulokseen. Joskus ollakseen luova, sinun on tehtävä työ itseltäsi salaa, koska muuten vitaalit virtaukset estyvät.

Albumin voisi sanoa olevan industrial death metallia, ilman industrialia. Eli Home Studio on ollut pääinstrumentti tätä luodessa, ja se on vapauttanut minut rajoitteista ja estoista mitä tulee luomisprosessiin ja siihen mahdollisesti sisältyviin ylimääräisiin ihmisiin. Eli  tämän voisi sanoa olevan hallitun, jopa systemaattisen kaoottista.  Minua siis voisi kutsua death metallin Trent Reznoriksi (tai Tom Waitsiksi, mutta mieluimmin kuin olisin joku #2 olen Charlie Deathtime #1, kiitos) Niinpä aivan kuten death metal on versonut hardcore-punkista, on myöskin tietty punkasenne tätä tehdessä.  Liiallisiin monumentaalisuuksiin ei ollut tarkoituskaan mennä ja itse asiassa albumin kappaleiden lyhyet kestot ja rankat rypistykset johtuvat myös tästä - mahdollisesti tulevaisuuden Deathtimessa enää tätä ilmiötä ei tavata joten nauti siitä nyt. Musiikki jota aloitellessani Operation Death Metal Hero Session:seja kuuntelin oli pääsääntöisesti wanha kunnon Misfits ja Crowbar, ne ennen kaikkea antoivat oikean tunnelman ja sen kautta fiiliksen musiikin työstämämiseen. Joten lopputulos on kuin raskasta metallia putoaisi taivaasta (Sammy Hagar).Esimerkiksi kun ensimmäinen biisi, josta tuli myös ensimmäinen single, oli työn alla kerroin Bluesbarissa ideasta käyttää slidesooloa keskellä tälläistä musiikkia, mikä melkein syöksi meidät baaritappeluun! Niin paljon puritanistirunkkareita, niin vähän luoteja! (Jos sinusta musiikin teoria on muu kuin hyvä työkalu, olet vain hyvin toimiva jälkeenjäänyt).

Kuten edellä sanottua, niin eräs piirre ja vaikutelma jonka varmaankin moni saa tästä kaikin puolin aggressiivisesta ja vimmatusta albumista, on että se olisi nihilistinen ja pelkästään brutaali. Tämä ei ole täysin totta, vaan synopsis paljastaa että kyseessä on suuremman kokonaisuuden teema ja jopa opetus, puhumattakaan siitä miten hyvin se istuu aikamme kuvaan. Suomessa muualla länsimaissa eksistentialistista tyhyyttä potevat arvovapaan järjestelmän hedelmät ovat tuhonneet toisia ja itseään, ja monesti passiivisia syyllisiä voi olla siinä sopassa vielä enemmän kuin varsinaisia syyllisiä toimijoita. Tämä on tarina eräästä “supersolmusta” joka räjähtää silmille ja huomaa ettei vieläkään löytänyt tietä. Ja minun enemmän tai vähemmän nöyrä mielipiteeni on että maamme itkevä sydäminen, liberaali vankeinhemmottelupolitiikka on pahasti epäonnistunut  (juuri tätä kirjoittaessa eräs tyyppi joka juuri oli päässyt vankilasta, vaikka hänen piti suorittaa elinkautista, teloitti pari tuntematonta ihmistä sanaharkan johdosta perheravintolan drive-in-kaistalle!) Tämä siis ei ole tälle ilmiölle tribuutti, vaan taide, opetus ja dokumentti.

PS. Jotka ovat antaneet erinomaista palautetta, minä vastavuoroisesti annan teille kiitoksen kauniin. Me rokkaamme paremmin kuin useimmat panevat!
PPS. Loin uuden Deathtime-osion, ja poistin Home Studio-tagit Deathtime-aiheista selkeyden vuoksi.

PPPS. Ja vielä virallista Deathtime-kamaa täältä + alennus Sinun eduksesi!

Synopsis


Jokainen biisi seisoo omillaan, riippumattomana naapuristaan. Jokaisella oma tarinansa. Mutta yhdessä ne muodostavat kappalejärjestyksensä myötä albumin teeman. Niiden teemojen osasi, valotan edellä.

  1. ...Of Evil Forebodings
    Pahat aavistukset, näistä alkaa huipentuminen tilaan jossa tarinan henkilö on selkä seinää vasten ja saamassa tarpeekseen pysähtymättömästä negaatioiden virrasta, pyörimisestä paska-altaan pyörteestä, kidutuksesta jossa herää painajaisesta toiseen painajaiseen.
  2. Hate Supreme.
    Tämä progressiivinen death metal-raita on kolme osaa sisältävä kehitystarina, joka alkaa siitä kun päähenkilölle patoutunut polttava, tukahdutettu raivosta ja ahdistuksesta koostunut stressi ei löydä enää tilaa. Se saa aikaan tarkasti hallitun mutta lähes primitiivisen reaktion. Musikaalisesti biisin C-osa on “live” stadion-rock joka alkaa bassosoololla. Tarinan myötä kyseinen osio taas osoittaa päähenkilön grandiositeetista hurmehurmosta. Lyriikat puolestaan ovat monimerkitykselliset..viha, tappaa. Tämän B-osan oikea rytmillinen, jazzmainen ajoitus oli huomattavan hankala homma, ja syntyi alunperin ensimmäisellä onnekkaalla yrittämällä. 
    Viimeiset sanat tämän opuksen, ensimmäisessä osassa merkitsevät tarvitsevaisusta ja epätoivoista sublimaatiota jostain joka oli jo ottanut vallan.
  3. Barbed Wire Romance.
    Toinen single albumilta, B-puolena suomen kielinen versio johon oli piilotettu myöskin Clock Work Orange-juoman ohjeet. Musikaalisesti tarkoituksena oli sen fuusioitumisreaktion kuvaus kun hardcorepunkista muuttui death metallia. Muutoin tarinan suhteen tarinan (anti-)sankari on päättänyt ratkaista myös romanttiset ongelmansa täysin uudella tavalla. Muutoin tarinaan on piilotettu myöskin salaperäinen vuosiluku joka viittaa siis Cannibal Corpsen vuonna 94-ilmestyneeseen levyyn The Bleeding, jolla on biisi Stripped, Raped and Strangled, joka aikoinaan ihastutti kovasti allekirjoittanutta. Voisi sanoa, että kappaleen henkilö ehkä on tässä tapauksessa ottanut vaikutuksia myös tästä, joskin omalla makaaberilla tavallaan.
  4. Broken Glass
    Tässä esitellään Deathimen kehittämää uuttaa tyylisuuntaa joka on death ambient. Tarkkakorvaiset voi kuulla samoja elementtejä mitä oli aloitusraidalla, ja lisäksi huminan joka vaikuttaa aivoaaltoihin rentouttavasti, samalla kun muut komponentit täysin vastakohtaisesti. Tässä osaa tarinaa sankarimme pyörii jo hyvin syvällä särkyneen mielensä syövereissä, jossa maailmankuva näyttää samalta miltä tämä biisi kuulostaa. http://en.wikipedia.org/wiki/Brainwave_entrainment
  5. Threesome (With A Whore Sawed In Half)
    Ensimmäinen single, jonka suositusta kansikuvasta on saatavilla myöskin suosittu paita. Single sisälsi myös eri versiota (3 kpl) kappaleesta, albumiversion lisäksi. Kuten 3. raita, niin myöskin tämä jatkaa makaaberien eroottisten ilottelujen parissa. Kukapa mies ei olisi iloinen kokiessaan kolmenkimppaa, vaan tämä mies kokee sen kahteen osaan sahatun yleisen naisen kanssa.
  6. 1 000 000
    Nine Inch Nails cover, mutta silti osana kokonaisuutta. Tyydytystä tai vapautusta ei olla koettu, vaan tuloksena on elävältä kuoleminen nälkäiseksi haamuksi. Tunteettoman viileä vokalisointi vahvistaa tätä efektiä. Sanoitukset joissa vieraantunut henkilö kokee olevansa miljoonan vuoden päässä ja kehottaa tuomaan aseen suuhunsa, ja painamaan liipasinta selittää loput. Ja jos tarkkoja ollaan, niin tässä on myöskin erinomainen allegoria modernista, arvovapaasta kilpailuyhteiskunnasta; "Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?"
  7. Deathtime
    Luultavasti omituisin nimikkobiisi niin bändille kuin albumillekin. Mutta Deathtime ei ole konsensusbändi, vaan oman tiensä kulkija. Tyylilajina death ambient joka päättää koko tarinan mystisiin sfääreihin. Onko päähenkilö hypännyt katolta, onko hänet ammuttu, elääkö hän? Kuten edellä sanottu, on tietysti tämäkin biisi oma kokonaisuutensa, mutta myöskin albumin teeman osa. Äänet äänitin viikon sisällä itse ja paikoina oli mm. Tampereen rautatieasema, keskustori, “kulma-Ale” ja Bluesbar. Mukana myöskin Outi Mäenpää, kenkien kopinasta hänet kuulee. Hän tuli minua vastaan tyhjällä käytävällä ja katsoi mikä minulla on kädessä. Kerroin kaverille että kyseinen näyttelijätär on mukana tällä biisillä, ja hän arvaili onko nainen laulussa vaiko puheessa, en kertonut että vielä parempaa: kenkien kopinassa (no en mä tota millään pahalla). Raamatun jakeet joita käytin puolestaan oli Amplified Bible:sta, siksi että se on asiallinen ja suhteellisen tarkka käännös, siinä missä valtavirran Raamatun käännökset on mystifioitu ja aihekäännetty, mikä on huono suunta, josta pois halusin näyttää esimerkkiä. Muutoin erinomaisia viitteitä tämän biisin lausumattomien sanojen ymmärtämiseen on näiden linkkien takana: http://www.purifymind.com/FormEmp.htm http://en.wikipedia.org/wiki/Panentheism http://en.wikipedia.org/wiki/Implicate_and_explicate_order_according_to_David_Bohm


    [Bonusraita]
  8. You Got The Guts (Flowing Out)
    Tämä on ns. Sessioiden ylijäämä biisi (lisäksi tässä kappaleessa on myös annos mustaa huumoria).   Ei siksi että se olisi niin huono, vaan siksi että se sen oli määrä olla B-puoli, tai ulosjäävä koska se ei istunut albumin kokonaisuuteen, niinpä LIMITED EDITIONin mukana se kuitenkin pääsee suuren maailman tietoon. Niin "Gutsin" (nimi fanien keskuudessa), kuin Hate Supremen yhdistävä tekijä on se että molempiin otettiin sanoituksia käyttämättömästä Tentacles of Hate-sanoituksista. Sen piti olla itsenäinen biisi, mutta sitä ei koskaan tehty, vaan se revittiin kappaleiksi ja asetettiin näiden kahden biisin palvelukseen. Muutoin tämä biisi syntyi hieman samaan tapaan kuin Black Sabbathin Paranoid, Beatleasin Hard Day Night, Deep Purplen Smoke On The Water, ja Hurriganesin Get On. Kappaleen nimi oli jo alun Operation Death Metal Hero Sessionsin suunnitelmissa, joten se oli pakko käyttää. Eli jos sinulla on Limited Edtion tai Deluxepak-versio Deathtimen albumista, niin onneksi olkoon, sillä muutoin tätä biisiä ei enää saakaan.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Home Studio Presents: Deathime Gallery 'n' Release Info!




Early logo
Updated logo


#1 Single Cover [OUT OF STOCK] Info: Coverbooklet of 2 pages + 4 songs

Osta paitana klikkaa tästä

#2 Single Cover [OUT OF STOCK] Info: Coverbooklet of 3 pages + 2 songs


#1 Deathtime Limited Edition Album Cover [OUT OF STOCK] Released as DeluxePak which included 18 page (Special-)CoverBooklet, and LITS-EP with 3 songs. Limited Edition album itself contained one extra song.

Osta paitana klikkaa tästä

#1 Deathtime Album Cover (Regular) Info: Contains 14 page coverbooklet and 7 songs

Osta paitana klikkaa tästä

Hate Supreme Symbol



Summer Pain-Still Life

Disc-O-Graphy




©harlie Deathtime