sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Radio Home Studio - 53 - Α + Θ

Radio Home Studio - 53 - Α + Θ

Lataa musiikkia ja kerää bonukset talteen!

[Lähetys Ei Enää Kuultavissa]

Intro
Tunnari

1. Segmentti

+

- Täällä taas!
- Uudesta tekotavasta
- Mitä lähetyksen nimi meinaa?
- Miksi tämä lähetys avaa vuoden laadulla?
- Tammidetox
- Ajatuksia tipattomasta tammikuusta
- ...yhteys paastoon ja sosiaalisen ehdollistumisesta vierottumiseen
- The Black Keysin viimeisimmästä albumista (El Camino)
- Bebetolle terveisiä!
- Robert Johnson-tarinat (Kuhmalahti ja Sahalahti vuonna 1920)
- Deathtimesta ja uudesta valmisteilla olevasta sinkusta
- Tatuoija nimeltä Synesterink - Nero vai trolli? Käy katsomassa sivua!

Razorblend: Burning Remedy

2. Segmentti

Θ

- Positiivista tunnelmaa/ vahingoniloa nostava
tapahtumasarja, juuri ennen segmentin aloitusta
- Yllättävä keino pitää autonlukko koko talven suojassa jäätymiseltä!
- Positiivisen ajattelun rajoituksista
- Kiitollisuus on homman nimi
- Miksi ei uudenvuodenlupauksia kannata tehdä
- 7 Kohdan Ohjelma Optimaalisempaan Ajatteluun
- Tarina seuraavan biisin taustalla

Gobkooh: Build For Love

3. Segmentti

Α

- Suoli24.fi ei koskaan muutu
- Introspektiivinen osio
- Vuoden 2012 suunnitelmista niin tämän kuin bloginkin suhteen
- Energian uudelleenkanavointi
- 2009-2011
- Pääpainopisteeksi sijoittuu nyt musiikki- ja kirjaprojekti
- Kyseisistä projekteista
- Tiesitkö tämän Facebookista?
- Muodon ja vapaanvirtauksen harmoniasta
- Oppia omista ja muista
- Miksi ei pidä yrittää parantaa jotain mikä toimii, saadaksesi siitä vielä enemmän irti
- Tarina lopetusbiisin taustalla

Margin of Safety: Relief (live)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Radio Home Studio News!

Tulossa...
Vuoden 2012

ODOTETTU

Ensimmäinen lähetys!

Radio Home Studio - 53 - Α + Θ

tiistai 10. tammikuuta 2012

Uusivuosi - Kuinka Vuosi Vaihdetaan (Käyttöopas)

Johdanto

Kirjoitin seuraavan vastauksen "kutsuseinälle", mitä tuli (uuden)vuotuiseen Räntäperkiön riehaan.

Rakastettu Johtaja (der Über-Führer) on kuullut kutsun, ja asettanut sen almanakkansa sisään. Mutta muistakaa, kävi miten kävi, niin jokaisessa meissä asuu mr. Goodtime, mutta erityisesti Charliessa! PS. Ehkä voimme leikkiä "Kaivamista". Siinä jaamme porukan kahteen osaan, ja lähdemme kaivamaan porukkaa ylös haudoista. Kun ne on kaivettu ylös, vaihdetaan nopeasti vaatteita kaivettujen kanssa. Nopein ja röyhkein joukkue voittaa; aivan kuten tapaa olla maailman laki. Mutta koska tämä on leikki, lopuksi kukin ottaa "hiljaisen partnerinsa", ja tanssii tämän kanssa wieniläisen jousimusiikin soidessa, kohti sarastavaa aamua 2012.

Vuodenvaihde.

Lopulta vuodenvaihde tuli, ja menikin. Tällä kertaa en kruunannut juhlia oksentaa pulauttamalla &/ sammummalla permannolle.

Matka toiseen kaupunginosaan, kohti Raimon ja Irman taloutta oli eeppinen. Miniatyyri Mooseksen Exoduksesta, jossa porukka harhaili aavikolla 40 vuotta, vaikka kyse oli alle parin viikon matkasta. Minä kyllä sain osittain kiittää TKL:ää. Ensiksi meinasin myöhästyä omasta bussista, mutta sain sen kiinni juoksemalla ja koputtamalla sivuikkunaan. Astuttuani sisälle, käveltyäni ahtaan bussin keskiosaan sanoin henkihievärissä kolmen hengen porukalle "Tästä rautaisesta kunnosta on suuri hyöty tälläisissä tilanteissa". Sitä naurettiin, ja sitten vielä juttua jatkettiin niin, että pitäähän sitä uutenakin vuonna treenata. Heidät korvasi nuoret, noin 19 vuotiaat, ehkä 18 vuotiaat kauniit ihmiset. Tai lähinnä ne nuoret naiset olivat kauniita, miespuoliset yllättävän tavallisen näköisiä. Mutta voi veljet niitä tyttöjä! Sen näköisiä ei kai minun nuoruudessani vain kerta kaikkiaan ollut, tai minusta on tulossa wanha likainen mies. Brunette ja blondi, kuin suoraan jostain amerikkalaisesta high school-elokuvasta. Blondi mittaili minua silmillään, miten monta kertaa sain hänet siitä kiinni? Ja kun vuosi vaihtui, hän ei enää malttanut vaan hyppäsi ensimmäisenä kaulaani ja sanoi että hyvää uutta vuotta. Ei huono alku vuodelle 2012, eihän? Puhuin loppumatkasta hänen poikakaverinsa kanssa, kohtelias ja asiallinen nuori mies jonka kanssa toivotimme hyvät vuodet ja julistimme miten hienoa oli tutustua tällä tavoin. Keskustelimme myös entisestä Bop-pillsista, joka on vaihtanut nimeään, ja paljastui että he siltikin soittavat vielä klassikoita. Sillä hetkellä sain kuningasajatuksen: nuoret hengästyttävän kauniit naiset + halvat juomat + klassikot = loputon aitta hyvä aikoja!

Matkan "mielenkiintoinen" osio alkoi kun rupesin etsimään vaihtoa kohti Räntäperkiön utuisia niittyjä, rämeikköjä, tuota raiskauksen ja virtaavan hunajan maata. Muistinko silloin sen kesän, kun kävelin puku ja bootsit päällä, läpi sunnuntaisen arboretumin, tultuani naiselta jonka seksuaalinen ruokahalu oli ehtymätön?

Heti kun pääsin ulos, ja sain vihdoinkin kiinni Irman (Raimon puhelimesta, mies joka ei usko kännykän pitämiseen mukanaan) ja sovimme että tulen, kun vain pääsen. Sen jälkeen katsoin, ja näin että seuraava kaluuna tulee noin 40 minuutin päästä - mikä oiva tilaisuus oluelle. Päätin mennä pitkästä aikaa Aleen, aloituspaikkaan joka korvautui Bluesbarilla, ja joka sitten myös putosi pois ja nyt olen muukalainen oudossa maassa. 

Hain oluen. Ja päästyäni pienen kierroksen loppuun, huomasi minut Tarude pöydästä ja hyökkäsi melkein kirjaimellisesti kimppuuni. Se oli ihana jälleentapaaminen. Nyt mukana oli hänen pikkuveljensä, sekä osa vanhasta porukastakin (Janne, joka oli silminnähden päihtynyt - on kaikki kuten ennenkin). Pikkuveli oli 18, ja Tarude sanoi että hän on 19, ja ensi vuonna tilanne olisi päinvastainen. Ja tiedoksi: neidin ikä on lähempänä 25 kuin 20 vuotta, joten siksi me ymmärrämme tämän huumorimielessä. Ja eikä aikaakaan kun jo seuraava kottarainen pamahtaa paikalle, ja se on bloginkin henkilössä pariin otteeseen vieraillut tyttö nimeltä John, joka muuten myös on Taruden kanssa saman ikäinen - miksi, en tiedä, mutta sen sanon että taas syleiltiin.

Aika vierähti mukavasti, tyttösiä, ja pöydästä vielä sain kutsun juoda yhden fisushotinkin, ikään kuin hyväksi uudeksi vuodeksi ja se sopi minulle oikein hyvin. Sitten kello rupesikin jo näyttämään sitä että koitamme TKL:n kanssa uuden kerran.

Lähtiessäni baarista, vastaani tuli pitkätukkainen ginger-väritteinen mies. Jos olisin ilkeä, sanoisin että jos hän menee McDonaldsiin, saa hän välittömästi tekijänoikeus-syytteen Ronald McDonaldin irvikuvana toimimisesta. Kuinka ollakaan, meillä tuli ohitsemenevää suukopua, tämän ensin tuijotettua minua kauan ja sen näköisenä että kohta on pakko sanoa jotain. Se sanoi, ja minä nauroin ja lopetettuani sivalsin samassa hengessä: "Katso kuinka ruma mies!" Komiikka tässä oli myös siinä että saman tein toiselta puolen katua kuului vihainen miehen ääni "Jaa mitä sää sanoit!" Minun jo kadottua kujalle, jonka kautta menin bussille joka ei koskaan tullut. Tiedä häntä, tuliko kyseisellä kadulla sitten ruumiita, tuon pienen väärinkäsityksen tuoman ketjureaktion lopputuloksena! Toivotaan ettei, vaikka varmasti sielä osapuolet naureskelisivat putkassa istuessaan, että ei kumpikaan heistä oikeasti tuollaista toivottanut toiselleen.

Väestökato oli tapahtunut myös Raimolassa. Vai olik se vain vaihtokauppa, joissa jotkut ovat korvanneet toiset? Tärkeintä on se, että tulin paikalle. Näet Raimo heti sanoi että paikallaoloni saa juhliin vauhtia, ja se onkin totta. Yleensä loppuun saakka, sillä kaikki huipentuu perinteiseen oksennus-spektaakkeliin. Ehkä eräs merkki muutoksesta ajoissamme on siinä etten lainkaan sammunut, tai oksentanut? Mutta olin kyllä loppua kohden aikalailla kekkuleissani, melkein nuokahtamassa istuvilteni, samalla kun Raimo teki heitteli porukkaa pihalle, hyväksymättä minkäänlaisia vastaväitteitä.



Mitä muuta voisin kertoa? En paljoakaan, sillä en muista hirveästi. Juhlissa oli punaviinikielto, ja minä ennen juhlia olin varautunut pullolla ellen parillakin punaviiniä. Olin päättänyt juoda toissa jouluna saamani pullon chileläistä punaviiniä (vuosikertaa 2008) - teinkin sen kotona, ja nautin hieman portviiniä päälle (jonka maku oli jo kehittynyt!). Olisi luultavasti tarvittu sitcomeista tuttua naurunauhaa, jos olisin astunut bileisiin mukanani 2 pulloa bannattua punkkua. Irma olisi resonoinut vielä pahemmin, kuin uudenvuodenpäivänä kun kerroin jonkun jutun toiseenkin kertaan. Mitä hän ei ymmärtänyt, on se, että kertomani jutut ovat niitä legendaarisia tarinoita joita kerrotaan vielä tulevaisuudessa, kauan meidän aikamme jälkeenkin, mutta suullinen perimätieto asetetaan olemaan juuri näin. Kiitos. Kuitenkin sisääntuloni oli ihan yhtä legendaarinen kuin aina ennenkin, sillä ensimmäisenä nainen tulee ja hyppää kaulaani, ja minä hänet nostan ja kieputan. Myöhemmin hän sitten alkoi ilmeisesti turhautua kanssani, sillä olen niin kiusaavan seksikäs ja resonoimaan myös (piikittelyn muodossa). Jolloin sanoin että "tähänkö pisteeseen tämä meidän suhteemme on nyt tullut" johon hän sanoi "että joo, mutta vain siksi että voimme sivuuttaa sen jo nyt, eikä se ole enää myöhemmin edessä". Se oli hyvin sanottu.

1.1.2012

Krapula oli tuntuva. Mutta pieni naposteleminen, ja äärirajoille viety kahvinjuonti jostain syystä kai onnistui laskemaan kokemusta. Itse asiassa, krapulani jalostui "otolliseksi tilaksi", janosin saada lukea hengellistä kirjallisuutta, itse asiassa keskustelinkin ahkerasti Artun (vai pitäisikö sanoa Arthuros von Pussytease, sillä aamun pikkutunteina opetin hänelle naisteoreettisia taitoja, ja Irma virallisena valvojana pisti heti Artuhuroksen paskatestiin - ja mies läpäisi sen!) ja Raimon kanssa hengellisistä ja psykologisista jutuista. Koko ajan oli mielenkiintoinen olotila, jotenkin hyvin herkkä, mutta onnellinen. Itse asiassa, kun olin lähtenyt kotimatkalle, koin jopa jonkinlaista rauhaa, sekä herkistymistä pisteeseen jossa pienikin kaunis ajatus meinasi saada tipan linssiin.

Erityisen merkillistä oli se että koin tilaisuuden olevan hyvin kasvattavan. Keskustelimme viime aikojen huonotuurisuudesta Raimon kanssa, ja pohdimme niihin ratkaisua hieman ylemmästä mittakaavasta, että mikä on syy kaiken sen takana. Minä painoin sanat sydämeeni tutkittaviksi, ja Raimo kirjoitti muistiinpanoja. Lähtiessämme kun olin aprikoinut että miten kaikki kirjat on luetut, enkä tiedä mitä lukisin, vaikka mieli tekisi, veti Arthuros laukustaan minulle kirjan Swami Vivekananda: Jnana Yoga - The Yoga of Knowledge. En voisi sanoa että tuo olisi tullut enää yhtään sen sopivampaan kohtaan! Olin hyvin kiitollinen lahjasta, ja kiitollisuus on kaiken perusta. Kirjan tutkimisen aloitin oitis, ja huomasin että kyse oli 1900-luvun alussa julkaistussa teoksessa.. Kirja on yllättävän moderni silti sisällöltään, sillä eiväthän ikuisuuskysymykset voi vanhentua.

Mystisdynaaminen Moduli ja Synkronisiteettinen Lahja

Tätä aiemmin ilmaantuneet, ja tämän jälkeenkin esiintyneet oudot ilmiöt lienevät nimeltään synkronisiteetti. Sinänsä tuo on jo yksi synkronisiteetti, sillä se on jungilainen termi ja Raimo on kiinnostunut C.G. Jungista.

Kun huomaat synkronisiteetin tapahtuvan, on se vihje että ajattelet samalla linjalla alitajuntasi kanssa

Todellakin analogioita ja synkronisiteetteja kerrakseen. Minä, ja Raimo olemme molemmat kauriita, ja keskutelimme tästä horoskooppimerkistä koko porukalla lähestulkoon. Niin myöhemmin selviää, että Arthuroksen toimittaman kirjan kirjoittaja myöskin on kauris. Ja synkronisiteettihan puolestaan oli lähtöisin Jungilta, josta taas Raimo oli siis innostunut (Jung löysi tämän ilmiön kun oli keskitalvena erään potilaansa kanssa istunnolla, potilas kertoi toistuvista unista joissa näki kimalaisia, ja kuinka ollakaan istunnon aikana Jung havaitsi miten ikkunoiden väliin oli joutunut kimalainen vaikka olikin talvi - tämä käynnisti tutkimusprosessin jota voimme tarkastella hänen työnssään) Eikä tässä tietenkään vielä kaikki, koska en ollut kuullutkaan koko Swamista, saati hänen kirjastaan, päätin ruveta etsimään siitä tietoa. Selvisi että kyse oli kirjasarjasta, joka perustui neljän arkkityypin tarpeille - tajuatko, ARKKITYYPIN?! Jungilainen käsite. Swami jakoi siis nämä arkkityypit neljän perinteisen tempperamentin mukaan (aihe, josta puhuin krapula-aamiaisellamme), ja kirja jonka minä sain eli Jnana Yoga, oli rationaaliselle tyypille joka punnitsee kaiken järjen mukaan, nimeltä Filosofi! Luettelen loput kirjat ja tyypit pareina: Bhakti Yoga Rakastajalle; Karma Yoga Työläiselle; Raja Yoga; Mystikolle. Vuoden ensimmäinen päivä alkoi kauniin nuoren blondin spontaanilla syleilyllä, ja jatkui pienen vodka- ja viinihuuruisen paussin jälkeen mystisissä, synkretistisissä sfääreissä!

Mitä tulee itse kirjaan, niin voin sanoa että hyvä kirja on mitä parhain lahja - se ei ole vain esine, vaan se on kokemus! En tähän saa millään tyhjentävästi kerrotua minkälainen tuo kirja on, mutta välillä sitä lukiessa todellakin tuntuu että se tuli juuri oikeaan aikaan. Se vanha ilmiö on ainakin osittain tämän myötä palannut, missä kysymystä seuraa vastaus (olen lukenut kirjaa luvun päivässä, jolloin juuri ennen luvun aloittamista on tullut mieleen kysymyksiä joita luku käsittelee) tai päinvastoin mitä myös on tapahtunut.

Välillä lähes tulee kylmänväreitä siitä kuinka aiheet ovat niin liki omia, jo vuosia kestäneitä intresseitäni. Esim. Kun Dollylle tiivistin eräällä meidän öisellä kävelymatkallamme, kaupungista kohti hänen asuntoaan, että voidaan sanoa maailmassa olevan kaiken takana (panenteistisen) monoteismin, yhden Jumalan, joka on oikea ja harhauttajien (polyteismi) taistelu, jossa on syytä valita puolensa. Tämä näkyi esim. kun vertaa pohjoisen ja etelän intiaaneja, jälkimmäiset oilivat yleensä polyteisteja jotka uhrasivat ihmisiä ja sotivat ynnä muuta, kun taas pohjoisessa palveltiin suurta henkeä jonka viisautta haettin hikimajojen kontemplaativisessa hiljaisuudessa. Listaa voisi oikeasti jatkaa loputtomasti, mutta otetaan nyt yksi mielenkiintoinen pointti kun kerran vauhtiin päästiin. Zarahustraa on pidetty sen uskonnon perustajana, josta juutalaiset olisivat persialaisesta vaikutuksesta saaneet ideoita monoteistisiin, dualistisiin ynnä muihin oppeihinsa, mutta Zarahustra itse kielsi tuovansa uuden uskonnon, hän vain sanoi että palauttaa vanhan Uskonnon takaisin alkuperäisiin uomiinsa ja puhdistaa sen rappiosta (vaikka sanotaan että maagit olivat zarahustralaisia, niin silti Zarahustra itse vastusti ennustelua ja magian käyttöä, aivan kuten oli juutalaisten Tooran pyhä laki!) ja kuinka tämä liittyy Swamiin ja hänen kirjaansa?

"En ole tullut käännyttämään teitä uuteen uskoon. Tahdon että te pidätte oman uskonne; sillä haluan tehdä metodistista paremman metodistin; presbyteriaanista paremman prebyteriaanin ja unitaristeista paremman unitaristin. Haluan opettaa teitä elämään totuudessa ja paljastamaan sielunne valon." - Swami Vivekananda

Nyt, tietenkään en sano että kirja olisi uusi Raamattu, tai jokin minkä kaikesta sanomasta olisin yhtä mieltä. En kääntyisi Advaitan kannattajaksi tai muuta sellaista, mutta kirjassa epäilemättä on totuutta, aivan kuten juutalaiset sanovat että paha on hyvän istuin, niin Jnana Yoga sanoo että näe Jumala kaikessa niin kaikesta katoaa paha. Mikä oli kiintoisaa, oli se että kirja oli maksanut 50 centtiä, ja silti tästä tuskin tietää kovinkaan moni, kuin ehkä jotkut new age-hipit, tai uushindut sekä tietysti minä, kirjan antaja ja nyt myös sinä. Samalla joku uusi kirja voi maksaa, ilman mitään (kestävää) sisältöä, 20€ tai ylitsekin ja mennä kaupaksi kuin simolle hillo ja hullulle puuro!

Ja lähin synkronistinen tapahtuma taisi olla se, että kun olin jo kirjoittanut tämän tekstin, palasin erään psykoteraupeutin (tag: psykologia) artikkelin pariin joka käsitteli synkronisiteettia ja hänen omia kokemuksiaan aiheesta. Päivää ennen Raimo oli lähettänyt linkin, jonka aiheena on neurotiede ja kvanttimekaniikka. Artikkeli jonka pariin palasin, jatkui ja minut valtasi omituinen olo kun tulin artikkelin kohtaan jossa kvanttimekaniikkaa ja synkronisiteettia verrattiin rinnakkain.  Jostain syystä mieleeni tuli se kokemus erään naisen kanssa, joka nykyisin asuu Espanjassa. Siinä hän tuli koekaniiniksi kun testasin aiemmin tuona päivänä (muutaman tunnin ajan) omaksumiani sielullisia tieteitä, kuten reikiä ynnä muita ensisijaisesti ei-fyysisesti toimivia taiteita. Teimme kokeen jossa hän meni istumaan alas, ja sanoin että tuon kädet hänen päänsä päälle ja alan kanavoida energiaa niin että se laskeutuu hänen selkärankaansa alas. Äkkiä nainen säikähtää ja kysyy "teetkö sinä tuon jalallasi?!" sanoin että en. Tämän seurauksena hän säikähtää niin paljon että koe on pakko lopettaa, hän oli kuin sähköiskun saanut kissa kun saatoin hänet autolleen. Neiti kertoi että oli tuntenut miten jokin paine todella lasketui hänen selkärankaansa alas! Nyt, miksi tämä tuli mieleeni?


Sukupuolten Välisestä Dynamiikasta

Ja ainiin, kun kävimme paneelikeskustelua, tällä kertaa Irman johdolla, aiheesta että seuraaviin juhliin tarvitaan lisää naisia/pariskuntia. Niin kuten aina, kaikki tyhjentävän hyvät vastauksethan tulevat mieleen vasta kun on päässyt kotiin. Irma sanoi että meidän miesten pitäisi metsästää itsellemme nämä naiset, ja täten ratkaista ongelma, sillä jos hän menee puhumaan naisille nämä luulevat pian että hän iskee niitä. Mutta tässä on catch 22: valtaosa parisuhteista ja ylipäänsä pariutumisista tapahtuu tuttavapiirien kautta, itse asiassa 9/10, kun taas baareista aloitetut parisuhteet ovat pikemminkin 1/10, samoin yhden yön juttuja hakevia naisia on noin 20% mikä ei vielä edes tarkoita että he sellaiseen lähtevät (vaikka tässä asiassa naisten maineen kilpeä kiillottaa yhteiskuntamme tuplastandardit joiden mukaan vain miehet hakevat tuossa tarkoituksessa seuraa). Joten, Irma, jos luet tätä, niin naisvaraintojen hankkiminen seuraaviin bileisiin on sinun kontollasi, sillä tilastot ovat mitä ovat. Ja eivätkä ne naiset luule että sinä heitä isket, kunhan vain muistat ettet katso tissejä puhuessanne. Kiitos.

Uudenvuoden Kevennys.

Ja vielä ennen tämän kertaisen tekstin lopettamista, tämä uuden vuoden aiheinen kuva, joka sopii myös muihin "seuraavan päivän" herätyksiin.

Allekirjoittaneelle joskus on käynyt vähän vastaavilla tavoilla. Kerran otin nojua naisen naamasta, kun makoilimme sängyllä. Molemmat alkoivat nauramaan kesken tapahtuman, sillä jostain syystä se tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa. Toisella kertaa olin erään toisen naisen kanssa kylpyammeessa, jossa olimme kasvot vastakkain. Otin shampoota, ja kun katsoin miten ruutta toimi, se ejakuloi tahdaksensa suoraan naisen silmään. Se lensi kaaressa molempien polvien ylitse. Yritin paikata tilanteen ottamalla suihkun jolla aineen voisi huuhtoa pois, ja miten kävi oli että vesi oli tulikuumaa. Voi niitä aikoja, mutta ei kahta ilman kolmatta. Kerran eräs nainen sanoi ettei halua olla kanssani enää, jolloin epähuomiossa peruutin autolla hänen päällensä. Ja on naurussa pitelemistä kun kerron että hassut sattumukset eivät lopu tähän, vaan hän oli jäänyt vielä jaloistaan kiinni autonvetokoukkuun, sillä niihin oli jostain tarttunut paksu metalliketju. Kaikki tämä vielä kun päätin mennä ajelulle Sontiolahteen, mutta ajoin aina Kuhmalahteen saakka! Ok, myönnettäköön ettei tuota jälkimmäistä juttua tapahtunut, vaikka hauska (sairaan hauska) skenaario tuo olikin.

Lopetus(musiikki)

Loppumusiikkina vuodenvaihteessa löytämäni, ehkä eräs maailman kaunein kappale, eräältä maailman parhaimmalta bändiltä. Jos jostain käytetään sanaa eeppinen, niin se pitäisi olla tästä (vaikka joka katsoo Deathtimen Covered In Bloodin biisin Matti genrekuvausta, voi löytää merkinnän "epic metal", mikä on vitsihuumorinaurua parhaimmillaan - eikö muka?)

perjantai 6. tammikuuta 2012

Lomps, Lomps, Loppiaiselle!

Ensin minun ei pitänyt kirjoittaa jouluaiheista juttua. Tämän tekstin piti riittää. Mutta koska huomasin jouluna että suorastaan automaattikirjoitin - atme tief, und ohne angst - suurimman osan tekstistä. Tekstistä tuli mainio, ja koska loppiainen on se aika kun joulu on virallisesti ohitse, niin julkaistakoot tässä asianyhteydessä tämä teksti pois arkistoista pyörimästä.

Ja vaikka aikoinaan kyselyssä yleisö tykkäsi enemmän siitä että kaikki kirjoitetaan kerralla, niin tällä kertaa irrotin tämän pois alkuperäisestä asianyhteydestään johon kuului myös uusivuosi - joka puolestaan on määrä julkaista myöhemmässä vaiheessa. Samoin kyseisessä magnumissa oli myös määrä hieman selvitellä alkavan vuoden lupauksia, kujeita ynnä muita intentioita - joihin palattakoon tulevaisuudessa (oho, tulipas aikamoinen paradoksi, tai leffaviittaus!)

Vähän kuin bonuksena, toisaalta myös kronologisena huolellisuutena laitan tähän mukavan pienen huomion mikä liittyy aikaan ennen joulua, eli talvipäivänseisaukseen.

Tiesitkö mistä Yin & Jang -symboli on peräisin?

5. pisteen vihje: 
Se liittyy päiväntasauksiin!

Vastaus:
Lukaise se täältä.

Joulu

Vihreät niityt alapihalla, sateen raikastama ilma ja Simpsons-maratoni ovat 2000 luvun jouluaika, tuumin kun heräsin asunnossani jouluaattona. Edessä oli matka kohti maaseutua, smaragdinvihreällä reelläni, ja ensimmäisenä tehtävänä toimia pukin porona (hyvä niin, sillä eihän siitä olisi mitään tullut jos olisin mennyt talouksiin pukkina, joka kyselee että missä on kaikki tuhmat tyttöset ja heidän uskomattomat kinkkunsa) jonka jälkeen olisi aika "tulla siksi mitä syön". - Mukaelma jouluisesta statuspäivityksestäni.

Tuo statuspäivitys ei ollut ainoastaan sarkasmia, vaan se oli ajankuva. Poikkesin matkalla Matinsaaressa, ja joka ei tietäisi että nuo kuvat on otettu jouluaattona 2011, eivät ehkä koskaan arvaisi.




Eräät perinteet ja jotkut tutut ovat pudonneet pois, ja joitakin uusia on tullut. Tämä on haikeaa, mutta myös tavattoman kiehtovaa, sillä siitä herää parhaimmillaan eräänlainen odottava, lähes onnellisen utelias tunne että minkälainen sykli, tai elämänvaihe onkaan aluillaan seuraavana?! Toinen juttu minkä huomasin oli ettei enää oikein kukaan ei lähetä joulutervehdyksiä, ensin kännykät korvasivat kortit, sitten kortit ja tekstiviestit korvattiin facebook-päivityksillä jossa kukin toivottaa joulut, ja tykkäämällä se ikään kuin kuitataan. Samalla jouduin olemaan ilman monivuotuista joululaulukokoelmaani jota en enää löytänyt mistään vaikka etsittiin äitien ja koirien kanssa (melkein kirjaimellisesti) porukoilta - vai oliko se jäänyt kämpälle? Samoin Viikatteen joululaulukokoelma ei mennyt niin paljoa alas kuin aiemmin. Kaverit ja tuttavat ovat tietysti oma lukunsa, ne liittyvät muuhunkin kuin jouluaikaan. Me jokainen olemme väistämättä menossa jotain kohti. Monien kanssa perinteiset lahjain vaihdot ja toivotukset ovat loppuneet. Viime vuonna kun tutkin (kun käytössäni oli tilapäisesti vanha varapuhelin) vanhoja viestejä, huomasin jo tuon trendin. Ja jos Radio Suomi ja sen masentavimmat joululaulut-konserttitaltiointi tulee parhaaseen kuunteluaikaan, niin ei kyllä hirveästi rusoposkista joulupukkimaisen hilpakkaa fiilistä nostattanut myöskään se kun autoon ottamani joululevy Johnny Cashilta alkaa kappaleella joka kertoi kuolemansairaana, kauheissa kivuissa riutuvasta, pikku-Jimistä.

Kaiken kaikkiaan perinteinen pukkireissu meni hyvin. Paikkoja oli vähemmän kuin aikaisempina vuosina, sillä kaikki on ollut niin voimakaan muutoksen alaisina erityisesti tänä vuonna. Edellisenä vuonna hytisin hirveissä pakkasissa (vai oliko se edellisenä?) autossa, ja nyt joulutunnelma nousi sitä myöten kun pimeys tuli ja jouluvalot näkyivät, isäukon saapuessa autolle pukkitamineissa, samalla kun kiroili miten helvetin kuuma joka paikassa on. Näin siis jouluna 2011. 

Eräs pukkipaikoista oli rikas perhe, joka muistaa meitä aina belgialaisella suklaalla, josta saamme loppukeikan energiat. Tämä perhe oli kanssa maistanut kaiken muutosta, kun perheen äiti oli sairastunut MS-tautiin ja menettänyt liikuntakykynsä. Ja Johnny Cash lauloi joululevyllä: "One day near Christmas when I was just a child /Mama called us together and mama tried to smile / She said you know the cottoncrop hasn't been too good this year /There's just no spending money and well at least we're all here"

Sitten on myös hevoset. Niiden kohdalla viimeistään tulee jouluinen tunnelma. On olemassa eräs paikka, jossa mennään vanhan kouluni ohitse, aina hienojen teräshallien ohitse (on tiedä mikä sen hallityypin nimi on, mutta olen pienestä pitäen haltioitunut vähän kaikesta) tielle joka on pieni ja vie talon pihaan jossa on jouluiset valaistukset, ja hevot aitauksessaan. Menin puhumaan näille heposille, ja ne kuuntelivat tarkkavaisina. Miniponi säikähti kun otin näistä kuvan, mutta äkkiäkös tuo järkähdys oli ohitse.

Radio Home Studion pikkujoululähetyksen mainoksessa sanotaan että joulutelevisio on todella hyvä. I beg to differ sir! Mikä vaivaa suomalaista televisiota aattona? Availimme lahjoja, ja minä kävin laittelemassa Youtubesta sopivaa musiikkia aina uudesta (mutta silti niin vanhasta) Dean Martinista Smashing Pumpkinsiin, mikä loi oivan tunnelman, mutta samalla televisiosta näytettiin tunteita provosoivaa dokumenttia entisestä rituaalisurmaajasta, joka istuttuaan kuolemanselliä 15 vuotta, lopulta sain lopetusruiskeen. Välissä asianajaja ääni väristen vetosi kuulijoihin. Siitä onnellista ja ennen kaiken hyvänmielen joulua kaikille säädyille. 

Lahjat olivat upeita, vaikka olen vuosi vuodelta huomannut että on yhä vaikeampi keksiä mitään kun kysytään että mitä sinä haluaisit jouluksi. Oikein mitään uutta hyvää musiikkia ei ole enää saatavilla, kirjat on hankitut tai luetut tai molempia, elokuvat ovat vähissä joita voisi katsoa. Mutta eikö se ole rikkautta että on mahdollisimman vähän asioita jotka puuttuvat ja joita tarvitsee? Ironia on siinä että esim. samalla haluttujen levyjen hinnat ovat pudonneet, tai ainakin uusia kanavia niille on tullut. Jos ennen uusi tai vanha levy jota sattui haluamaan (jos vielä on niin die hard-henkilö joka hankkii elokuvia ja levyjä fyysisessä muodossa) oli 15-20€, niin nyt yli kympin ei juuri mennä. Joskin on sanottava että jotkut paikat hieman nostavat tuotteidensa hintoja jouluna.

Mutta nyt lahjoihin. En aio käsitellä jokaista laadukasta lahjaa, tai tehdä niistä luetteloa, mutta käsittelen nyt pääasiassa musiikkiin liittyviä lahjoja sillä niistä olikin jo puhe, ja saahan niistä myös hyvän aasinsillan. Ainoa uusi levy olisi ollut The Black Keysin El Camino, joka ei olisi ehtinyt jouluksi, joten sain Massive Attackin Mezzaninen, ja monin paikoin ansaittua ylistystä saaneen PJ Harveyn viimeisimmän eli Let England Shaken (molemmat mustavalkeita kuosiltaan, tyyliltään eteerisiä) ja Paradise Lostin Gothicin uusintajulkaisun, joka oli remasteroitu ja ehostettu pienellä historiikilla ja The Lost Tapes live-esiintymiseltä vuosilta jolloin meistä jokainen vielä näytti poikaselta. Sekä tietysti kahdella bonusraidalla. Aikaisemmin hankin heiltä remasteroidun Draconian Timesin. Mitä voin sanoa, jos enää ainoat levyt joita haluaa on remasteroituja albumeita vanhoista suosikeista? Type O Negativen Slow, Deep and Hard olisi seuraava remasteri jonka haluan, mutta sitä ei löydä mistään!

Historiikki oli kiinnostavaa luettavaa, siitä selvisi miten Gothic josta myöhemmin tuli läpimurto, oli syntynyt lock up-mallin autotallissa (pienvarasto) jonkun hullun autotallimetallibändin harjoitellessa siellä myös välillä (Morbid Angel käytti myös tälläistä harjoitustilaa). Joten ehkä Home Studio ei ole ihan niin paha paikka sittenkään luoda musiikkia? Ilokseni huomasin että myöskin he käyttivät C-virettä kitarassa kuten Deathtime. On sanottava, että Deathtimen toisen albumin soundi on verrattaen lähellä Gothicia (tarkalleen demojen kitarasoundi), mutta se ei ole missään nimessä Gothic II. Siitä puheenollen, testailujen ja pähkäilyjen päätteeksi, olen päättänyt äänittää ensimmäisen singlen nyt joka tapauksessa. Soundi on hieman kontroversaali, mutta toisaalta hieno ja persoonallinen sekoitus jotain jopa pehmeää ja lämmintä vintage-soundia, toisaalta matala, säröilevä ja synkkä: fuzzy 'n' brutal! Pitää muistaa, että ennen kun Gothicista tuli klassikko joka määritteli käsitteen goottimetalli, sen torjuivat levypomot koska se ei ollut kyllin helposti lokeroitavaa, vaan jotain "mikä ei ollut death metallia, muttei myöskään doom metallia". Koko kiekko murtautui kärkipaikalle vasta vuoden päästä, pitkällisen keikkailun siivittämänä. Tässä opetus päättäväisyydessä ja visioonsa uskomisessa! Deathtime myös on löytämässä yhäti enemmän alkuperäistä visiotansa, ja ehkä samalla jotain muuta. Nopeudet ovat laskeneet, mutta syvyys, jopa groove on lisääntynyt. Lopputulos ylittää villeimmätkin kuvitelmat - Luoja tietää parhaiten!

Ja ainiin joo! Aattoa edeltävänä yönä, vielä ennen nukkumaanmenoa rustasin biisin pohjan joka on Deathtimen ensimmäinen joulubiisi. Paha sanoa minkälainen siitä tulee. Työnimi on raflaavasti ja tyylisuuntaan sopivasti: Creepy Christmas, vaikka siis en ole mitenkään joulua vastaan (päinvastoin), mutta luulisin ettei se ehdi täksi jouluksi, mutta on vallitsevain sessioiden tuote josta voidaan kuulla myöhemmin. Koska bändillä on jo kesäbiisi, niin ehdottomasti joululaulu kuuluu olla! Onhan se lempijuhlanikin.

Jouluyö

Jouluyönä nappailin ohukaisia. Puhuin myös naisten kanssa pikaviestittimien välityksellä ja nautin. Tosin, kyllä siinä meinattiin saada näytäntö aikaan kun eräs juttukaverini ei kestänyt sitä kun kerroin etten voi sietää Suvi Teräsniskaa, joka sattumoisin oli hänestä paras asia sitten valmiiksi siivutetun joulupullan "no laula itse paremmin", hän yritti kääntää tuon henkilökohtaiseksi tai sitten aidosti uskoi että jos hän vaikka itse haluaa sanoa ettei ole kiinnostunut jääkiekosta, tulee hänen olla pelannut SM-liigatasolla.

Mutta pääasiassa koko jouluyö meni mukavasti, rupatellessa, kuunnellessa miellyttäviä joulualauluja (Dean Martin minä sanon) ja lukiessa eri jouluperinteistä kuten että miten ortodoksit viettävät joulua; heille se on "talvipääsiäinen", mistä syystä Kristus-lapsi on makaaberisti kapaloitu ruumiskääreisiin luolassa, sillä se symboloi mitä varten hän syntyi ja kuin lahjaksi tuotu mirha oli myöhemmin käytetty hänen ruumiinseensa post-mortem. Ja kun he ovat päätäneet joulupaaston, alkaa varsinainen joulu mikä kestää sellaiset 3 viikkoa. Luin myöskin Lutherin joulusaarnan joltain vuodelta. Vaikuttaa muuten aika siltä, että luterilaisille joulu on kova sana, siinä missä pääsiäinen on synkähkö kuoleman muistelu, kun taas ortodokseille se on ylösnousemuksen juhla. Niin, ja myös katsoin mitä buddhalaiset ja sufilaiset tekevät jouluna. He ovat lupsakkaa porukkaa, ja vaikka olen monikulttuurikriittinen (siinä missä monietnisyys on ehkä enemmän se hallitumpi vaihtoehto) niin pitää sanoa että nuo kaksi ovat porukka joiden kanssa monikulttuurisuus jopa voisi onnistua. Etenkin buddhalaisten kanssa jotka juhlivat muiden kanssa - paitsi tietysti se kunnon länsimaalainen ego-buddhalainen jonka vakaumus on puolittain tai kokonaan vain mielenosoitusta ja protestointia, sekä erilaisuuden tavoittelua perinteille. Hieman Pikku-Britanniaa lainatakseni: "Olen ainoa buddhalainen tässä kylässä". Oikeasti he juhlivat joulua siinä missä muutkin - tietysti omin neuvoin. Buddhalaisuus ei ole pohjimmiltaan mikään uskonto, vaan filosofia, psykologia ja elämänkatsomus, ellei jopa tapa.

Joulupäivä

Joulupäivä oli miellyttävä, nukuin hyvässä sängyssä x-asennossa iltapäivään, mutta olin silti aavistuksen väsynyt, koska olin nauttinut jouluyön juomia, siksikin että niistä tuli hassu olo, ja siksi että olin melko pöhöttyneen täynnä. Jouluruuat kun ovat aika HC:ta, etenkin kun viikko ennen joulua söin lähinnä vain kevyttä lihaa, vihanneksia, kaalikeittoja, itämaisia lounaita, kunnes saan kunnon tuhdin pommituksen lihaisaa soosia, imellettyä perunalaatikkoa, ylikypsää joulukinkkua makeahkolla sinappihunnulla, laatikoita, ynnä muuta, ynnä muuta. Mutta joissakin maissa joulupäivä on se kun joulua varsinaisesti juhlitaan.

Välipäiväkevennys

Kuka on miehen todellinen ystävä? Jos lukitsee naisen ja koiran auton takaluukkuun, niin kumpi on iloinen kun palaa kahden tunnin päästä? Kuului erään kaverini naamakirjastatus. Vastasin: Ei kai haittaa jos tuota kokeilee esim. tuntemattomalla naisella? Pistän Prellun takaronttiin levyn suklaata ja luottokortin, ja hetken päästä kuuluukin jo "tumps" kun ansamekanismi laukeaa ja koe on valmis alkamaan.

Ja sitten vielä "joulun hauskimmat eläinkuvat"-bloopers, pääosassa Amos Lahnapuro jolle yritettiin sovittaa päähän hauskaa jouluista stetsonia kuvausta varten, mutta tämä meidän karvainen pikku-ukkomme laittoi hanttiin ja lopulta vei hatunkin.

Tämä oli pisin aika kun stetsoni pysyi Yrmyn päässä, kunnes se ymmärsi että sen kustannuksella pidetään hauskaa

Kuvakset lopetettiin kun koira riepotti stetsonia närkästyksissään pitkin huoneita.

Ja nyt kun kevennyksiin päästiin, niin pitää siitäkin kertoa, että sain porukoilta selville miksi olen pienestä pitäen ollut a. kujeileva, b. vahingoniloinen (voit kuvitella mitä tuo yhdistelmä saa aikaan). Se selvisi tietysti siitä, kun jokainen tietää että ominaisuus b. on äityliiniltä, mutta ominaisuus a. isukilta. Tämä oli lapsukaisena ollut veljensä kanssa vahtimassa naapurin Askoa, vielä pienempää poikaa. Nämä pienet hunsvotit olivat keksineet syöttää Askolle raakaa sipulia, jota Asko oli kiltisti popsinut. Kunnes heidän äitinsä, eli minun isoäitini tuli paikalle ja huomasi miten Askolla valuivat silmät vettä ja naama oli vieläpä näkkärillä, tuli seuraavaksi pojille kiire: "Mitä te olette menneet tuolle pojalle tekemään!"

36 Kynttilän Mysteerio

Ennen joulua pistin blogit tauolle. Pyrin pitämään taukoa kaikesta joka kuluttaa mentaalista energiaa, oli se sitten kriittislogiisen mielen käyttämista, uutisten seuraamista, projektien kanssa painimista - kaikki sai jäädä hetkeksi, paitsi posiitivisuuteen tähtäävä ajattelu ja ylipäänsä kaikki mikä ei suoranaisesti tukenut mielenrauhaa. Tätä prosessia tuettiin lukemalla hengellistä, kuin myöskin kevyttä ja viihdyttävää kirjallisuutta. Tätä jatkui myös välipäivien aikana. Eräs suositeltava kirja onkin Jaakko Heinimäen Vapahtajan Varpajaiset. 

Mutta kirja josta nyt puhun on hasidijuutalaisten kertomusten kokoelma nimeltä 9 Porttia. Jostain kumman syystä kun availin sitä summamutikassa, ottaakseni vain satunnaisen kertomuksen, osuin aina sivulle jossa puhuttiin 36 kynttilästä, ja jossa oli samalla viittaus Tiibetiin:

"ja niin monta tuntia loisti Alun mystinen valo Aatamille, ennen kuin Isä Jumala peitti sen syntisiltä tulevaa maailmaa varten. Kolmekymmentäkuusi - niin onta kertaa esiintyy sana "valo" Mooseksen viidessä kirjassa ja kolmekymmentäkuusi on myös oikeamielisiä joka sukupolvessa. Kolmekymmentäkuusi kynttilää, niin kuin kaukaisessa Tiibetissä."

On huomattavaa, että samalla luin kirjaa Avoinna Halulle, juutalaisen psykologin kirjoittama kirja joka käsittelee niin tiibetiläisen buddhalaisuuden vasemman käden polkua, kuin myöskin psykoanalyysia. Kieltämättä siitäkin kirjasta löysin tällä satunnaismetodilla vaikka mitä kiinnostavaa, mutta olihan tässä nyt selkeä yhteys muutenkin. Mikä oli myös silmiinpistävää, oli se että juutalaisten hasiditarinoiden kirjoittaja ja kokoaja Jirí Langer oli käynyt itsensä Freudin kanssa kirjeenvaihtoa/väittelyä! Kaiken muun ohella tätä yhteyttä vielä hieman syvensi se, että kyseinen sivu jota luin kertoi juuri hanukka-juhlasta - joka on "juutalainen joulu", eli ajankohtakin oli oikea.

Lopputeksti ja lopetusmusiikki

Vaikka tämä ei olekaan varsinainen joululaulu, olen jotensakkin tämän aina sellaiseksi mieltänyt. Ja nyt, joulun alla, muistan miten tapasin yhtenä yönä tyttösen joka sanoi nimekseen Irene. Sanoin oitis: Tiedätkö sen biisin "goodnight Irene" ja hän tiesi, mutta eri esittäjältä. No, me lopulta kävelimme yhtä matkaa kotiin, ja se, että sanoinko goodnight Irene tuona yönä, jääköön nyt arvoitukseksi.