lauantai 31. joulukuuta 2011

[Special] Radio Home Studio - 52 - New Year's MiXellaneous III

Radio Home Studio - 52 - New Year's MiXellaneous III


[Lähetys Ei Enää Kuultavissa]




Feat.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Radio Home Studio News!

Vuoden viimeiset rippeet huuhdellaan perinteisellä Uuden Vuoden Miksahduksella...

Tulossa: Radio Home Studio - 52 - New Year's MiXellaneous III

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

[SPECIAL] Radio Home Studio - 51 - Pikkujoululähetys vol. 3


Lataa musiikkia ja kerää bonukset talteen!

[Lähetys Ei Enää Kuultavissa]
Intro: FREESHIPEU
Tunnari

1. Segmentti 

- Johdanto lähetyksen pariin
- Juomista ja traditiosta
- Lapparin luomujouluolut testissä
- Vinkki käymistuotteita koskien (miten saat niistä vielä parempaa!)
- Illan teemoina kotoisesta portviinistä tehty glögi ja legendaarinen munatoti!
- Itsenäisyyspäivän pikkujoulut ja munatoti alá "Ytte ja Mosse"
- Tynnyrilastu, kotiviini ja paranoia
- Keittiökemistin mietteitä ja oivallinen vinkki
- Verrattoman Munatotin Resepti!

XeimA: Mingle Bells (Radio Home Studion virallinen joululaulu)

2. Segmentti

- Munatotintekotilanne studiossa!!! ("but this is not a cock show";)
- Glögi hautumassa (+mausteseoksen koostumus)
- Perinteisestä lauantaisesta kananuudelisetistä (superherkullinen!)
- Pieni yllätys
- Arvidin munatotikokeiluista (alkoholipitoinen kakkutaikina?)
- Valmistusprosessi: kuuntele, seuraa ja opi valmistamaan maailman PARAS munatoti
- Esteettinen näky: minä vatkaamassa, puolipimeässä studiossa munaa, puolikyyryssä
- Samalla kun studio hajoaa alle
- Maistaminen ja arvioitseminen
- Reipasta hörppimistä ja katsaus munatotin historiaan
- "Kananmaitoa"
- Home Studio-tilanne
- Johdanto positiivisuushaasteeseen ja operaatio jouluhengen korotus
- Deathtimen singlestä ja tuotannollisista ongelmista


Locust Toybox: Gingerbread Patriots - A Story Of Peeple MIX2

3. Segmentti

- Ja taas!
- Glögiä - arvio
- Käyttämisestä
- Vuoden viimeinen lähetys* ja tilintekoa
- Vuoden 2012 kujeista ja suunnitelmista
- Kuinka ylläpitää nousujohdetta vielä jatkossakin
- Opettavainen kesäkausi
- Laajentuminen Kansainvälisille vesille - lähetys englanniksi?
- Suomen ongelma tällä alalla
- Tee omaa juttua, ja jos muut tykkää niin se on plussaa
- Tämän ajan tärkein leffa: In Time
- Noloimmasta leffakokemuksestani
- Kommentaari ja analyysi leffaan In Time
- 3, 7, 10
- Mystiset sattumukset leffailtana
- Miten on mahdollista että virus tunnetaan niin hyvin, että se voidaan jalostaa tappavaksi...
- ...mutta sitä ei pystytä muka samalla tiedolla parantamaan?
- Jos kansa ei tee vallankumousta, kumoaa valta kansan
- Synkistä aiheista nyt vielä lopun positiivisuushaasteeseen! (kasvattava ja hyödyllinen)
- "Ennen kun diagnosoit itsellesi masennuksen, varmista ensin oletko persereikien ympäröimänä"
- Juontaja havahtuu siihen kuinka kännissä hän on
- Lähetys katkeaa mystisesti...

*Viimeinen mitä tulee puhetta sisältäviin lähetyksiin, vuoden vielä kruunaa Uuden Vuoden Hittikokoelma

Margin Of Safety: Relief

Kuvaliite

Glögin ainesosat:
Mausteet
Kotoinen, ei-vielä-niin-hyvin kirkastunut, port-viini
Näillä lähetys aloitettiin:



Ja tätä horittiin keskivaiheissa, jotta kolmannesta segmentistä saatiin sopivan pöhnäinen:


Se Legendaarinen Munatoti!

lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulun Pimeydestä & Toivosta

“Jumala on elävä. Taika toimii. Jumala on elävä. Taika toimii. Jumala toimii. Taika on elävä. Elävä toimii. Taika ei koskaan kuollut. Jumala ei koskaan sairastunut. Monet köyhät valehtelivat. Jumala ei koskaan sairastunut. Monet sairaat valehtelivat. Monet köyhät valehtelivat. Taika ei koskaan heikentynyt. Taika ei koskaan piiloutunut. Taika hallitsi aina. Jumala toimii. Jumala ei koskaan kuollut. Jumala oli hallitsija, vaikka hänen hautajaisensa venyivät. Vaikka hänen surijansa lisääntyivät, Taika ei koskaan paennut. Vaikka hänen käärinliinansa nostettiin salkoon, alaston Jumala eli. Vaikka hänen sanojaan väänneltiin, alaston Taika kukoisti. Vaikka hänen kuolemaansa julistettiin kautta maailman, sydän ei uskonut. Monet loukatut ihmettelivät. Monet lyödyt vuosivat verta. Taika ei koskaan horjunut, Taikuus hallitsi aina. Monta kiveä vieritettiin, mutta Jumala ei suostunut asettumaan makuulle. Monet villit valehtelivat. Monet lihavat kuuntelivat. Vaikka he tarjosivat kiviä, Taika oli aina ravittu. Vaikka he lukisivat kirstunsa, Jumalaa palveltiin aina. Taika toimii. Jumala hallitsee. Elävä toimii. Elävä hallitsee.” - Leonard Cohen

Kun pikkujoululähetys oli äänitetty. Oli tullut aika lähteä kaupungille, täynnä kotoisesta portviinistä jalostettua glögiä, ja tietenkin munatotia joka on jo klassikko (peräti toisena vuonna). Takaraivossani oli selvä suunnitelma siitä mihin tulisin menemään: Jack The Wanker. Intuitio ei ollut tyhjä; heti päästyäni sisään ja mennessäni valkkaamaan itselleni sopivaa ohrapirtelöä, minuun iski silmänsä mustavalkoinen nainen (ne olivat kaikki hänen värinsä) ja hän ei laskenut katsettaan ennen kun oli jo hyvin lähellä minua, niin lähellä että hänen hieman kosteat mutta hyvin pehmeät huulensa olivat minun huuliani vasten ja olimme pian kohtalokkaan kiihkeässä suutelossa. Minä olen sen verran höveli, että jään suustani kiinni vastakkaisen sukupuolen kanssa – hän poistui vasta kun hänen kaverinsa kävi hakemassa hänet. Tämä kontakti tapahtui täysin ilman pohjustavia puheita, joten rehennelkää te vain pojat miten puhutte naisen pyörryksiin (jos puhutte), sillä minä vain katson ja kaikki katseessa sanoo: Nyt. Muistan kyllä sanoneeni, kesken kaiken, että vastaanotto tässä baarissa on oikein hyvä. Seuraavaksi näen konkkaronkan, Arvid & Co. Muistan miten ensin erotin Blues-Antin, sitten alan katsella ympärilleni, ja tuttavalliset naamat näkyivät yhäti paremmin, kunnes olin kohta heidän seurueensa sykkivänä sydämenä, tai jonain muuna elimenä, riippuen näkökulmasta. Se, tuossa illassa oli merkillistä, että en juurikaan muista siitä hirveän monia yksityiskohtia, mutta kaiken kaikkiaan meillä oli hauskaa. Sellaista ajanvietettä mitä tulee porukalla pidettyä. Tietysti, oli yksityiskohdissa omat kerrottavansa. Hullu mutta kaunis ja humalainen lappalainen nainen, joka näytti aivan joltain julkkisnaiselta jonka henkilöllisyyttä en saa päähäni, myös iski silmänsä minuun ja sanoi että laita tuoppi alas ja tanssitaan. Se tanssihetki hänen kanssaan oli kuin piristeillä huumatun ADHD-potilaan käytös huoneessa jossa on eri puolilla syttyileviä valoja ja yksi kirja jota tämän pitäisi lukea. Naisilla oli tuona iltana juoksuaika. Jospa vain intuitioni toimisi aina noin hyvin. Tai sitten ainoa huono puoleni päissäni on se, että olen niin hyvä?

Krapula kuitenkin tuon illan jälkeen kesti pitkälle viikkoon. Se oli todella ilkeä krapula jossa pelkotilat olivat sitä luokkaa että “nyt jos suljen silmäni, tulen ehkä sokeaksi”, joten päätin että ehkä minä sitten aattona seuraavan kerran kallistan kuppia ja nautin tunnelmasta. Syynä oli luultavasti alkoholimäärä. Ja se että join kotiviiniä joka olisi saanut kirkastua hieman pidempään, sekä brandya, molemmat verrattaen epäpuhtaita alkoholeja – brandy ei omannut minkäänlaista kirjainmäärettä, eli se oli talousbrandya joka sopi juomasekoitukseen.

Viini on muuten erinomaista, mutta sen pitää olla lasketunut (mitä se olikin, mutta vasta seuraavalla viikolla). Kyseessä oli siis punaviini, eli Red Water II, sen numero I versio tehtiin joskus 10 vuotta sitten. Red Water II taas on oikea Itsenäisyysviini - se oli periaatteessa valmis pullotettavaksi 6.12. Huomasin lisätessä käymisenpysäytintä että mäskipussi oli hajonnut viiniin, mietin että lisäänkö liivatetta niin saadaan Se Erikoinen Isoäidin Marjahyytelö, mutta tyydyin käyttämään siivilää.  Hyvä viini, mutta sen todella pitää kypsyä, tai maku ei ole kohdillaan, eri asia se oli “isoäidin marjamehun” eli Hallowiinin kanssa, jonka tuoksukin oli jo suussa sulava.

Ja mitä tuohon itsenäisyyspäivään tulee, niin olinhan minä pikkujouluissa 5.12, Tukki-Liisan pesueen perinteisillä pikkujouluilla nääs. Olin vallaton seuramies, ja nautin kokkien Hartikainen ja Richard (ei käsittäkseni nukkunut koko iltana paperinkeräyslaatikossa;) valmistamasta, erinomaisesta munatotista. Tytöille sanoin annoksia jaettaessa: "Ja sitten munaa naamaan..ja sen jälkeen munatotia" Sitten katselin voitonriemuisena ympärilleni, toisessa kädessä joko saksalaista luomu-glögiä, tai Hallowiinia. Toisessa muna...totia. Krapulan siitäkin reissusta sain, pohdin seuraavaa päivänä että krapulassa on varmaan hormonitoiminta sekaisin, sillä ainakin tunnetilat vaihtelevat. Veistelin mielessän: "En ole ehkä Tuntematon Sotilas, mutta tuntematon potilas kylläkin." Sitä ennen kun aamun pahimassa olotilassa hain lohtua lukemalla Pentti Saarikoskea, koin herkistymisen kohdassa jo rimmasi krapulaisen regressiiviseen epätoivoon: "Minä olen pieni lapsi sinun kainalossa".

Mutta sain minä sieltä muunkin kuin kankkusen. Nimittäin kuvan kujalla sijaitsevasta, Kangasalan ensimmäisestä (julkisesta) vessasta joka on vedettävä, joskaan tätä mallia ei voi vetää mutta se ei ole liian suuri hyppy ulkovessasta.



Sekä muistoja jotka naurattavat vielä tänäkin päivänä. Pikkujouluissa PJ kertoi että aina kun se ohittaa jonkun moottoritiellä, vaikka menisi kuinka kovaa, niin se tuijottaa ohitettavaa koko ohitusmatkan naama peruslukemilla.

Nyt olen sitten päättänyt hieman tavoitella joulufiilistä. Nyt kun lumikin on pudonnut, se on taas vähän helpompaa, sitä ennen se oli vaikeaa sillä oli niin pimeää että se oli lähes hauskaa. Ehkei silti sitä joulufiilistä saa enää niin helposti kun sen sai lapsena. Mutta pidän juhlasta, ja aion tehdä tarvittavan sen tunnelman saavuttamiseksi. Eräs minkä tein, oli että pistin Fundamentin joulutauolle. Ensinäkin projektien lakkauttaminen auttaa kummasta rauhoittumisessa, siksi toisekseen stressihormoneja synnyttää uutisaddiktion lisäksi myöskin se että Fundamenttia kirjoittaessa, etenkin vuoden 2011 trendin mukaisesti, tulee kriittinen ja looginen mieli erityisesti etusijalle, mikä taas ei ole omiaan tuomaan esiin luovaa, rentoa, positiivista ja fiilistelevää mieltä – kaikeilla on aikansa! Olen saanut huomata miten tuosta onkin vaikea päästä eroon. En ole yrittänyt tehdä sitä tyyliin “kylmä kalkkuna”, mutta uutisten vahtaaminen, etenkin aikana kun nyt jokaista asiaa suurennellaan jo otsikosta alkaen, on vaikea tapa jättää pois. Toki, minä niitä katson, mutta niiden sivutoiminta kuten blogit (joista mitään en hirveän säännöllisesti seuraa tai ole seurannut, kun Raimo joskus kyseli minulta hyviä poliittisia blogeja, laitoin vain Fundamentin osoitteen) myös osaltaan imee mukaansa, kuten asiaan liittyvä keskustelu.

Sitten on myös loppuvuoden päänvaiva, eli Deathtimen toisen albumin, ensimmäisen singlen, äänitykset. Ne on pakko myös laittaa jossakin vaiheessa jäihin, sillä niihin pätee edelliset premissit. Tarkoitus olisi vielä, mahdollisesti, julkaista asiaan liittyvä tiedote Deathtimen virallisella sivustolla, mutta sen sanon jo nyt että Prayer of Death pääsee ennätystenkirjaan biisinä, jota ei voitu miksata, vaan joka yrityksistä huolimatta palasi aina oletusarvoihinsa - samasta syystä sen nimeksi vaihdetaan "Son of a Bitch". Musiikissa, eli uudelleenäänityksessä ja siihen sisältyvässä uus-sovittamisessa ynnä hiomiossa on aina oma juttunsa. Mutta kun siitä on jotakuinkin päästy, niin sitten on tämän kertaisista ongelmista suurin eli miksaus edessä. Minulla on ollut tässä projektissa muutamia ehtoja, eli se että aina uuden julkaisun myötä koitetaan jotain uutta, mutta silti pidetään jotain vanhaakin (muistetaan juuret), niin tämä on ensimmäinen kerta kun on tuntunut siltä että olen haukannut liian suuren palan. Tällä hetkellä single olisi käytännössä lähes valmis, musiikit ovat, sanat vaativat viimeistelyt sekä sitten vielä vokaalit, mutta muuten paketti on valmis. Mutta se miksaus. Uusi teknologia, ja hieman lo-fi-tuotantoa parempi miksaus eivät näemmä uppoa helpolla. Samalla sitten vielä sekin pointti että kitarassa on nämä uudet kielet, joiden kanssa soittaminen on ihan uusi maailmansa. Ne ovat paksut ja löysät, eivätkä hirveän armeliaat upeista ja jykevistä soundeistaan huolimatta. Mutta musiikki – Luojan kiitos – on jotain mihin olen erittäin tyytyväinen, ja mikä on pääasia. Loppu on hiomista. Luulen kuitenkin, että tämän Deathtimen julkaisun ilmestyminen on realistisinta vuonna 2012. Toivottavasti alkuvuodesta. Muistan kun puoliksi leikilläni sanoin J:lle, että deadline on 21.12.2012, niin nyt se vaikuttaa entistä todemmalta. Materiaalin kirjoittamisen aloitin vuosi sitten, ja se tuli perusteiltaan valmiiksi kesällä, ja tässä sitä ollaan! Ei ihme jos hieman jurppii.

Mutta mitä tuli tuohon deadlinen päivämäärään, niin pitää sanoa etteihän tuo ole koskaan tarkoittanut maailmanloppua. Aikakauden, syklin, päättymistä kylläkin. Ylipäänsä ei ole tietoa että onko heille maailma vain päättymätön, sykleistä koostuva "helminauha" vaiko lineaarinen. 

Meksikon arkeologeilla uusi todiste vuoden 2012 "maailmanlopusta"


Esim. kun miettii näitä eskatologisia juttuja. Niin jos vaikka otetaan Raamattu, niin siellä sanalla "maailma" on useampi kuin yksi merkitys - sen tarkin merkitys olisi järjestelmä, eli systeemi. Täten, maailma toki on järjestelmä, mutta sellainen joka pitää monia järjestelmiä sisällään. Tämä oppi erinäisistä järjestelmistä ja sykleistä on jotakuinkin läsnä kaikissa näissä mytologioissa. Eli jos se on maailmanjärjestelmä ihmisten kollektiivisena tietoisuutena, se on tällöin paradigman muutos tällä alueella, muutoin koko universumin kääriminen kokoon. Mayojen ennustus viittaa juuri jälkimmmäiseen, sekä tietysti myös tähtitaivaan aikakausien kulkuun (eikä mikään sano, etteivätkö ne voisi tarkoittaa samaa asiaa heidän mukaansa). Kuriositeettina: Hindujenkin (ja buddhalaisten) mukaan nyt on lopunajat, Kali-Yuga (Musta, Raudan Aikakausi joka on lyhin, mutta jossa paha on voitolla, joskin tilapäisesti sillä tuo aikakausi päättyy tuhoon, ja tätä aikaisemmat aikakaudet olivat taas enemmän tai vähemmän aikoja jolloin hyvä oli voitolla, kuten Kultainen Aikakausi, tai aikakausi juuri ennen Kali-Yugaa, eli Dvapara-Yuga kun hyvän ja pahan voimat olivat tasoissa ), jonka päätös on täysin sama kuin vaikka Ilmestyskirjassa esim. Magog ja Gog on korvattu intialaisilla vastineilla eli Loka ja Viloka ja kaiken päättää lopullinen sota (buddhalaisten kirjoituksissa mukana on jopa ne 7 kukkulaa ja kuningasta!), jossa nähdään Kristuksen toinen tulemus, mutta nyt "Tappaja-Kristuksena" kiivaana soturiprinssinä joka on palannut ottamaan maksun, ja jonka jäljiltä pahoista ihmisistä koostuvat ruumiskasat ruokkivat kaikki taivaan linnut - intiassa tämän nimi on Kalki-Avatara, "jumalan inkarnaatio joka ratsastaa valkealla ratsulla". Tämä on sikäli kiintoisaa, että tuon inkkarikiven jumaluus, josta on puhe, on luomisen ja sodan jumaluus: Bolon Yokte. Ja erään tulkinnan mukaan tuo ko. teksti päättyy sanoihin: "Hän laskeutuu taivaalta" ja tiilen kolmas kuvio näyttäisi olevan verbi huli, "hän tai se saapuu".

Mutta eiköhän tuo ole ajankohtaisempi sitten siinä vuoden päästä.

Vielä kun on se aika joulusta että on ostohysteriä, niin pitää purnata siitä miten mikään tavara ei kestä mitään. Kyse on joululahjasta, joka on palvellut minut erityisen paljon, viimeksi kesäkaudella, silloin päivittäin voisi sanoa. Eli blenderi. Kun kerroin aiemmista krapuloistani, niin teen nyt paluun tuohon itsenäisyyspäivän aikuiseen jälkiolotilaan, ja silloin valmistamaani yökaakaoon (yömaitoa, banaania, kaakaota ja hunajaa – lisää serotoniinia). Huomasin jo tuotetta kiikuttaessani keittiöstä länsisiipeen, että jotain ruskeaa se kulho tiputti perseestään - koko matkan keittiöstä asunnon läntiseen siipeen. Sitten rupesin aavistamaan miksi käyntiääni oli ollut hieman erilainen. Menin katsomaan itse roottoriosaa, ja jumalauta se syvennys johon sekoitekannu tulee, tulvi sameaa kaakaota! Eikä siinä vielä kaikki, kun ostat tämän, saat kaupan päälle myös sen että kun nostin sitten tuota myllytintä, niin eikös sen alle ollut muodostunut oikein kunnon lätäkkö - koko liemi oli mennyt syvennyksestä, aina koko moottorin läpi! Ja tässä on sikäli ihmeen elementit, että normaalisti lätäköt ovat syviä, niin tämä oli sen verran paksu että tämän kohdalla puhuttiin korkeudesta. Sitä poislaappiessa menikin hermot ja puoli rullaa talouspaperia, se kun vaan leviää pyyhkäistessä. Lattiat olin pessyt juuri edellisellä viikolla - onneksi, on paljon kivempi pyyhkiä siistejä lattioita kuin likaisia! Keittiö näytti hetken siltä kuin siellä olisivat olleet skattologit seksilomalla. Ja voin sanoa, että kyllä nauratti!

Ja kun nyt näihin loppukevennyksiin on kerran lähdetty, niin mennään loppuun asti. Päätin kokeilla aktiivihiiltä viinin suodatuksessa. Joku sanoo että se vie pois kaiken maun ja hajun, siispä päätin kokeilla sitä vain osaan erää – joka tosin olikin jo ihan ajan ja kirkasteiden vaikutuksesta kirkastunut. Ongelmat alkoivat siitä kun hiili oli millistä, ja asuntoni siivilät eivät. Tai osa oli, muttei se mitä ensin kokeilin. Siispä kun ensin hiili piti pestä, jolloin siitä lähtee musta pois, siihen kaadettiin lähes kiehuvaa vettä. Ok, tässä vaiheessa ei vielä minkäänlaista ongelmaa. Mutta sitten laskuvirheestä, ellei toisestakin johtuen kun minun piti mennä luttaamaan viiniä hiilen läpi, selvisikin että hiili alkoi tulla siivilästä läpi. Eikä vain hiili, vaan musta hiilivelli, ja näin alkuviikosta imuroimani ja (taas) pesemäni lattiat saivat hurmaavan mustan, kuramaisen peitteen, jossa oli mm. Jalanjälkiä. Minä näet paniikissa juoksin kuin aasi kahden heinäpaalin välillä, kunnes sain aikaan jonkun ratkaisun. Eräs ongelma oli avatut pullot ja viinipalju, joiden piti olla auki sillä lappoaminen on hätäistä puuhaa, mutta aukinaisuus vaikutti negatiivisesti siihen nähden miten helpolla tuo melankolinen velli pääsisi näihin substansseihin. Ja voin sanoa, että kyllä sitä siivotessa taas nauratti!

Näin, tähän päättyy tämä joulunalustekstimme. Päätän sen biisillä joka oli erityisesti vielä Sontiolahtiaikoina vielä uusi tuttavuus (joulun aikoihin sekin, kun olin kirjastossa töissä ja rohmusin sinne tulleet uudet levytykset), ja tunnelmaltaan sekä nostalgialtaan se on jäänyt erääksi joululauluksi joka ei ole joululaulu, ja muutenkin hyväkin biisi.

Nyt, mietin pitäisikö käydä Dåmbereen joulutorilla - taivasteltuani ja nautittuani joulun tunnelmasta, ehkä kirjoitan siitä erikoisraportin (jatkoksi kauppatorijutulleni) tai sitten otan sieltä yhden mökin vuokralle, ja vain asun siinä mökissä. On siinä ihmettelemistä, kun aamuisin tulen höyryävänä ja älästi huljuttelemaan mökkini pihalle kuuman kylvyn jälkeen. Lopulta se sitten pitää aidata, sillä naiset eivät voi enää hillitä itseään "mennään joulutorille katsomaan pukkia, jolla on säkit täynnä hyvää". Tarina päättyy feidaukseen, kauniiseen lumisateeseen, ja siihen kun nauran kaikuen kuin joulupukki: Ho Ho Ho...



PS. Myös tämä on mainio versio  perinteisestä joululaulusta, jota ei toki voi parantaa.
PPS. Tässä otantoja, ja yleisön suosikkeja vuodelta 2011. Sisältää hyödyllistä ja kasvattavaa, kuin myöskin viihdyttävää, sanalla sanoen Xeimiaanista materiaalia:

Rakkauden Kesä 2011 (Prologi) 

Syntymäpäivät: Jälkimmäinen Osa 

Syntymäpäivät: Edellinen Osa

Helmisutra 

Herää(minen)

Koska X ei ole X, siksi sitä kutsutaan nimellä X 

Viimeinen Päivä Kesän (Mega Post!)


Myös erittäin suositeltava tekstikokonaisuus on tammikuussa ilmestynyt XXX-trilogia.

BONUS:

Suosituin Radio Home Studion Mainos 2011

Suosituin Xeimian Designin Mainos 2011

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Radio Home Studio News!

Radio Home Studio - 51 - Pikkujoululähetys vol 3

tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvää Itsepäisyyspäivää Itsenäinen Suomi!

Kysyn Sinulta nyt arvollinen kansalainen, että voitko sanoa olevasi suomalainen, jos et nyt veronpalautuksien sponsoroimien mässäilyjen keskellä, huulet rasvasta kiiluen ja silmät pelkiksi mustiksi pupilleiksi laajentuneina, pysähdy ja tee mitä isänmaallisinta sijoitusta, varustaen itseäsi seuraavalla - hyvin ajankohtaisella, mutta silti niin ajattomalla -  ihokkaalla, joka toimii aina ja joka tilanteessa?

Miksi et tarkastelisi tuotetta tarkemmin, ja ottaisi omaasi klikkaamalla tätä tekstiä?
Ja vielä sellainen juttu, että vaikka tämä liikkeemme on auki näyttävästi 24/7, niin sain tässä juuri taannoin Marialta ,tuotantopäädystä, sähköpostiviestin.

Siinä hän informoi minua joulun aikatauluista - se taas lähettikö tuo teutoonitar joka minua aina silloin tällöin raporteillaan muistaa, minulle itsestään ns. kiihotuskuvia, mielessään pikkujoulutraditiot minunlaiset Mr Big C:n kanssa, on jotain mistä en voi mainita. - Että totaa...

Mutta nyt niihin joulun aikatauluihin!

Nimittäin, aivan kuten ei ihan aatonaattonakaan lähetetyt nyytit saavu perille aatoksi, vaan voivat tulla aikana jolloin jo suurin jännitys saada joulukortteja ja lahjoja on lauennut, niin samoin meidänkään painon ja lähettämön tontut (me käytämme aitoja, Korvatunturi EXPORT-tonttuja läpi vuoden!) eivät meinaa olla duunissa ihan aattoon asti, joten pitää Sinun tehdä tilauksesi VIIMEISTÄÄN 16.12.11 , ENNEN klo 11:59!!! Jotta saat tuotteesi jouluksi.

JA ethän unohda että laajan tuotevalikoiman lisäksi, meiltä löytyy myöskin kausituotteet, kuten nämä tonttulakit jotka eivät toki pelasta sinua täydelliseltä pikkujoulujuhlien idiootinmaineelta, mutta tekevät sinusta idiootin joka on myös hauska seuramies. Tässä olisi yksi esimerkki, ja lisää löydät kaupan puolelta:

Klikkaa tästä lisätietoja tai hankkiaksesi tuotteen
PS. Vielä ennen kun lopetamme, me joulun reilussa hengessä tiedämme, että tämä on aika jossa ideana ei ole pelkästään tuhlaaminen, mutta tuhlaaminenkaan ei ole pois-suljettu vaihtoehto, joten miksi emme tuhlaisi fiksusti?

Tämä koodi takaa ILMAISEN toimituksen kaikkiin yli 50€ tilauksiin, JOKAISEEN EU-maahan! VUODEN LOPPUUN! Eli tässä: FREESHIPEU

PPS. Ja jos satut olemaan Facebookissa, niin miksi et liittyisi iloiseen joukkoomme? Klikkaa tästä itsesi yhteisöön.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

[Special] Radio Home Studio - 50 - AntikLiimaXi

Radio Home Studio - 50 - AntikLiimaXi

Lataa musiikkia ja kerää bonukset talteen!

[Lähetys Ei Enää Kuultavissa]
Sisällysluettelo

Intro
Tunnari

1. Segmentti 

- Jälleen juhlaa: 50. lähetys!
- Uudet lähetysaikataulut käytössä
- Laatu määrän edelle = ikuinen laki
- Deathtimen uudesta materiaalista
- Wrap Up Sessions ja synnytystuskat
- Firman kuppi
- Absintti + Studiovieras (Juicy Girl) = Lähetys?!
- The Orange Aftermath-teksti
- "Murmelipäivä"-ilmiö ja krapulan toinen päivä
- Raitislauntai Janne Böyn seurassa
- Onnenkeksi ja "Härmäläläinen valuutta"
- Janne Böyllä on maailma mielenkiintoisimmat työkaverit!
- Valelääkäri ja Janne Böy
- Kuule KAIKKI 3.nen tuotantokauden lähetykset (ainakin vuoden loppuun - myös tässä blogissa!)

Silver Dance: From West to Forgiveness

2. Segmentti 

- Hallowiinihuuruista segmenttiä
- Jälkituotanto, tuo pakollinen paha
- Flow-tilan esiinmanauksesta
- Koominen kahvilareissu Miguelos Miguelos Migueloksen kanssa
- Oranssin aikakauden tuoreimmat, eristetyt vitamindsit:
Havaintoja aina kaoottisesta järjestelmästä, siihen miten ideana ei ole hallita aikaa vaan prioriteetteja, unohtamatta mystisiä sfäärejä joihin yletämme loppua kohden, sekä paljon muita seikkoja joita sinun on syytä tietää jos haluat olla fiksu ja kehittää itseäsi!


Dreadful: Who Figured Out Sorrow?

3. Segmentti

- Suoraan viihdereissulta
- Tapahtumat tuoreeltaan (DRAAMAVAROITUS!)
- Pikkujoulut tuiksi
- Näin tuttuja/tissejä!
- Vähän liian naula päässä alkaakseni nyt syvälliseksi rutiineista "lol"
- Ilta baarissa jatkuu; eri baari, eri ihmiset
- "Sulla on pitkä ja paksu tukka" "Eikä se ole ainoa pitkä ja paksu mikä mulla on"
- Sieniä syönyt isokokoinen mies, ja liiveihini uinut nainen-tilanne
- Walter
- Muita tapahtumia
- Segmentin opetus (klo 5:24 viisautta)

Deathtime: Stagger Lee


INFO: 

Vielä sen verran tästä jo 50. lähetyksestä, ja sen nimestä. Että en suinkaan aikonyt tuolla nimivalinnalla kosiskella teini-ikäisiä kuuntelijoita, vaan sen sijaan ideana oli se kun latinassa numero 50 merkitään kirjaimella L, ja X tietysti meinaa Xeimaa tai Xeimiania.

Alunperin lähetyksen nimen piti olla XL, tästä samasta syystä kuin myös siitä syystä että alunperin lähetys oli huomattavasti pidempi (nyt ainakin osa siitä on leikattu ja siirretty kolmannen tuotantokauden extroihin), mutta kun editointivaiheessa huomasin miten se sisältää sellaisia asioita kuten pieniä kommelluksia kuten toisen segmentin ajaksi noin puoleen volyymiin jääneen mikin (joten voit haluta nostaa volyymia sen ajaksi - lähetyksessä lisää tietoa), päätin että tämä on juuri oikea nimi juhlalähetykselle jossa kaiken ehkä odotettiin menevän nappiin.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Radio Home Studio News!

Tulossa...erikoislähetysputken vain jatkuessa!

50. Juhlalähetys!

Radio Home Studio - 50 - AntikLliimaXi



Sen lisäksi että minulla on into piukassa saadessani viimein esittää tämän sanalla sanoen kiehtovan videon (Radio Home Studion sitcom-versio) mainoksen yhteydessä, olen myös iloinen voidessani todeta sen että Xeimian Design perustettiin tällä päivämäärällä, vuonna 2009!

Joten sen kunniaksi emme voi muuta kuin antaa vielä 5 päivää kestävän tarjouksen, joka sisältää myöskin numeron 5. Mutta sillä jipolla, että kun nyt ostat 4 tuotetta kaupasta, saat 5. tuotteen ILMAISEKSI! 

- Se 5. tuote taas voisi hyvin olla esim. tämä, viimeisin lisä kauppaan, eli:
Klikkaa tätä päästäksesi tuotteeseen
(Katso myös DELUXE-malli)

Ainoa mitä sinun tarvitsee tehdä, hyödyntääksesi tarjouksen, on asettaa tilauksen yhteyteen, sille määriteltyyn paikkaan seuraava koodi: XMAS5FOR4 (HUOM: Tarjous voimassa vain 28.11 saakka!)


Ja kauppaanhan pääsit klikkaamalla tästä.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Viinipäiväkirja: Kuinka Hallowiini Tuli Olemaan

Johtanto

Viime kerran kun tein kotiviiniä, oli se noin 10 vuotta sitten. Silloin eleltiin arkista, puoliboheemia (toinen puoli oli omistettu intellektualismille) elämää Sontiolahdella. Kirjoitteleminen alkoi päästä vauhtiin, ensimmäiset modernin ajan runot tulivat kirjoitetuksi kuin myös julkinen toiminta erinäisillä keskustelufoorumeilla alkoi ja filosofinen kehitys joutui dialektiseen kasvukoetukseen sen siliän tein ja myös yhtä useampi kirja tuli siinä sivussa luetuksi. Soittelemisen harjoittaminen tapahtui läheisen koulun auditoriumissa, joskus yksin joskus bändien kanssa.

Olin auttamattomasti asunut tuossa paikassa liian pitkään, veri oli vetänyt jo vuosia kaupunkiin joka on Tampere - se jossa olen syntynytkin. Tätä kaipausta tietysti paikkailtiin käymällä viihtellä "hätä keinot keksii"-tyylisesti kyseisessä kaupungissa, mikä jo sinänsä oli ihme sillä Sontiolahti oli kuin jokin aavekaupunki jonka portit suljetaan auringonlaskun jälkeen, myöskin kaikki yhteydet julkisella liikenteellä loppuu Sontiolahteen noihin samoihin aikoihin. Ja silloin kun ei käyty viihteellä, silloin käytiin jo tuonne onnenkaupunkiin muuttaneiden kavereiden kanssa kahvilla kyseisessä citadelissa. Näihin koviin aikoihin syntyi ensimmäinen viini, jonka nimeä en muista mutta perusainekset olivat samat mitkä Hallowiinissa joka on tuon "alkuperäisen viinin" come back, se, jota me nyt tulemme tässä dokumentaariossa tarkastelemaan. Me teemme sen kuvin ja sanoin.

Ja vielä ennen kun menemme siihen, niin on sanottava että noiden legendaaristen alkuaikojen, viininhuuruisten alkuhämärien, tapahtumista että intouduin tekemään kymmeniä litroja viiniä josta tuli hyvin rakastettua ja tunnettua. Lajeja oli yhtä sun toista, eräs voimakkain ja tuimin oli valmistamani sherry.  Kuitenkin se kaikki sitten loppui kun lopulta pääsin muuttamaan unelmieni kaupunkiin. Vielä ainakin yksi pullo on noilta ajoilta olemassa, melkoista vuosikertaa etten sanoisi!

Nyt, saatuani inspiraation palata kotipanimon äärelle, päätin ikuistaa tämän kaiken ja tarjota sen teille (tämä lisäksi ajoissa on jotain samaa, ei kaupungin tai asuinpaikkakunnan vaan asunnon suhteen, mutta se on täysin toinen juttu).

Aloitetaanpa siis.

Ensimmäinen Luku: Viini Käyntiin

Tässä heti alkuun järjestelyistä kuvat. Ja kuten älykkäimmät ja tarkimmat lukijat voivat huomata, on kuvien alla toimintaa selvittävä teksti.


Kun ryhdytään panemaan viiniä, tai vastaavasti naista, on syytä ensin pestä vehkeet (ja desinfioida - kaikki mahdolliset).
Sitten kun pönttö tokenee pesusta, jonka suoritin natsimarketista ostetulla luonnon- ja viininlaiton ystävällisellä pesuaineella jossa ei ole ylimääräisiä hajuaineita. Laitamme siksi aikaa myös viinihiivan ja -gelatiinin turpoamaan korkeisiin juomalaseihin (vähintään 15 min, haaleaan veteen).
Sitten sokerit, joihin heitetään mukaan sitruunahappo ja 5 litraa kiuhuvaa vettä. Tämä kannattaa tehdä osissa, jotta sokeri liukenee hyvin. Jos pohdit että voisitko käyttää hommassa palasokeria, kehotan jättämään välittömästi projektin väliin.

Kun sokerit ja sitruunahapot ovat liuenneet veteen, heitetään mäski siiviläpussissa (käytännössä kuin yksi valtava teepussi, täynnä huumaavan ihania aromeita sisältäviä kuivattuja hedelmiä, yrttejä ynnä muita) kuumaan veteen - saa sekoittaa
Lopulta vesimäärä lisätään 5 litrasta aina noin 20 litraan, ja sen jälkeen haaleanlaiseen veteen lisätään niin hiivat kuin gelatiinit. Tälle on pätevä syy: liian kuuma vesi tappaa hiivan, ja me emme halua sitä. Lisäksi on muistettava, että väkevää viiniä tehdessä sokerit lisätään kahdessa osassa, joten ihan vielä tuossa vaiheessa viinille ei tarvitse sanoa että tavataan kuukauden päästä. Home Studion neuvostoliittolaistyylinen kylpyhuone on sitten ihan oma lukunsa, josta ei tässä yhteydessä puhuta enempää. Kiitos.

Toinen Luku: Sokerin Lisäys #2

Jos meinaa tehdä tujumpaa viiniä, on tasaisen käymisen edellytyksenä että sokeri lisätään kahdessa osassa (noin viikko käymisen alkamisesta). Käytin tässä setissä sellainen 5 kg sokeria, eli ensimmäisessä erässä meni kolme kiloa ja tässä toisessa sitten pari kiloa. Tässä sokeri liuotetaan sellaiseen määrään vettä, että 20 litraa tulee täyteen.

Tältä se näytti kesken käymisen


Kolmas Luku: 75% käyneenä

Hmm, tänään on Hallowiinin 3 vk:n "synttärit". Poika on pörissyt hartaasti kaikki nämä viikot ja päivät. Maistoin sitä kauhallisen, hieman vielä makeaa joten saa käydä vielä ainakin viikon. Mutta olihan se nyt äärimmäisen herkullista (mustikoita, vadelmaa, seljaa, vadelmanlehtiä, mangoa, hibiscusta ja paljon muita suussa sulavia komponentteja), ja kun olin maistanut, tuli jostain syystä niin joutavan veikeä olo yhdestä kauhallisesta! - Statuspäivitykseni Facebookissa

Eräs syy makuun on myöskin se että tein täyteläisen viinin reseptin mukaan. Ne, jotka haluavat sen 5 litraa enemmän, ovat niitä joiden suosittelen suosiolla pistämään pönttöön turbohiivaa, sokeria ja vettä, sekä yhden appelsiinin kellumaan. Tämä on taidetta. Esim. kiljun kanssa moni vaikeroi hajun kanssa, niin tässä kyse on käsittämättömän herkullisesta tuoksusta joka huumaa (kun painaa kantta, se tulee vesilukon lävitse ja nenäsi ahmii sitä kuin suusi tätä viinipuunhedelmää)

Ja vaikka tietysti saivartelijat sanovat että kiljua kaikki tyyni, niin lainatakseni erästä alan nettisaittia:
Haha juokaa te vaan hiivasokerilitkujanne mullapa on olutta.
..joka on sitä samaa hiivalitkua tehtynä viljasta. Hyvin tehtyä kiljua juo oikein mielellään, kun taas joitakin oluita ei saisi kurkusta alas vaikka aseella uhattaisiin, eli makuasia.
Lähde: http://kilju.info/ukk.php

Toinen todella lupaava sivusto taas on: http://www.elisanet.fi/eric.totterman/kotiviini.htm

Lainaus onkin erityisten hyvä, sillä on tosiasia että ihmiset on ehdollistettu kaikkinaisen imago- ja kulutustottumusohjelmoinnin kautta siihen että vain kaupasta ostettu ja jonkun toisen teollisesti valmistama tuote on aito asia. Joskus totta kai niinkin, onhan niitä erinomaisia panimotaloja ja tislaamoja jotka hellivät meitä tuotteillaan, mutta me emme saa kadottaa todellisuudentajuamme. Minun tekemästä punaviinista sanottiin että se on ihan kuin kaupan tuotteet (ja tämän sanoivat nimenomaan punaviinia nauttivat tahot), ja yleinen mielipide on ollut että nämä panemani (ooh sanoin panemani) tuotteet ovat poikkeuksellisen laadukkaita. Eikä se haittaa sillä niinhän ne ovatkin. Ne eivät ole vain huolella ja rakkaudella tehtyjä, vaan myöskin siunattuja - minkä on epäilty olevan tuo ihmeellinen ainesosa X joka ei ole edes AINESosa! Täydellistä.

Viinin vielä ollessa käymässä pohdin että onko hiiva kestänyt. Nimittäin tällä blendillä lopputulos on ollut aina edellisen kerran tehdessä tätä tavaraa (jo Sontalahden vuosina!) joltisenkin leuto. Arvidille arvelin että jos päätänkin viimeistellä tämän turbohiivalla, seurauksena hän ihmettelee, miksi semmoista nousevaa huminaa kuuluu Kaukamäeltä päin, samalla kun matalaa naurun hohotusta nousee yhäti voimakaammin äänihorisontista.

Tällöin mies ymmärtää mistä on kysymys, ja hän menee kellariin muijansa kanssa sanoen jokaista sanaa painottaen: "Se_on _täällä, meidän_on_oltava_nopeita!"

Samalla kun pönttö on saavuttanut täydellisen muodon: se on pallo.

Eräs asia pöntöstä tulikin mieleen; kuten näkyy käytän helpommin käsiteltävää muovipönttöä. Kuitenkin lasipönttö on parempi, etenkin jos kyse on happoisista viineistä, sillä muovin kanssa tapahtuu liukenemisreaktio.

Ja muovista taas erittyy exoestrogeenisiä yhdisteitä jotka kasvattavat miehille tissit ja kaljamahan, naisille vain kaljamahan (tai "söpön pömppömasun" kuten he asian tykkäävät itse ilmaista). Saman tekee muuten olut, sillä siinä on humalaa. Joten ei ihme että hyvä viini on hyvää viiniä. Lisäksi kannattaa muistaa että viinin alkoholimäärä, väkevän, on lähellä sitä rajaa, minkä kohdalla että se imeytyy parhaiten (23% on se maaginen luku nääs). Kingsley Amis kirjassaan Otetaan Taas mainitsee miten eräs merimies joka veteli viskiä kuin simo hilloa, meni sekaisin viinistä. Se selittynee sillä, että elimistö tietysti tottuu erinäisiin juomiin, mutta myös sillä että lähellä tuota maagista prosenttiosuutta olevat juomat vain imeytyvät optimaalisimmin.

Neljäs Luku: 100% Hänessä ja Hän Siinä! 




Ja tässä olisi koko komeus pullotettuna. Kuva on otettuna suoraan Home Studion viinikellarista. Viinit ovat järjestyksessä vasemmalta tynnörin alkupää ja oikealta sitten se pohjamutia viistänyt viinipuun anti.

Ensimmäinen lapottu karahvillinen, vai onko tuo vallan dekantteri, täynnä Hallowiinia!
Kuukauden tynnyrissä olon jälkeen kuka tahansa kaipaa pientä hapenottoa, ja minimiajan kirkastuneeksi (2 päivää) makujuoma on melko kirkasta!

Tämä erotus on hyvin tarkka, sillä alkupään viini oli täysin kirkasta ja loppua kohden on sitten vielä keskeneräistä valumaa, ja pohjalla kaikkien rakastama viinilieju. On sanomattakin selvää, että tämä oli sarkastinen lausunto; hiiva on välttämätön ainesosa viinissa, mutta juuri se mikä saa olemuksellaan kaiken kotitekoisen olemaan huonossa huudossa.

Loppupään viinit tulee siis juoda viimeisenä, ja niiden on syytä antaakin olla. Tällöin annan kultaisen vinkin: käytä isoja säiliöitä! Ei ole paha vaikka säilyttäisit koko viinin 2-5 litran vetoisissa purnukoissa jos sitä ei ole aikomus kuljetella kotoa mihinkään. Tämä siitä syystä että loppuosan viinit selkiytyvät näin paremmin ja voit käyttää niitä jo lyhyemmän säilytysajan jälkeen kuin vaikka klassisissa 0,75l pulloissa olevia. Samoin mitä isompi astia viinin säilytyksessä on, sitä paremmin se kypsyy.

Ja mitä kypsymiseen tulee, on tällöin ihanteellinen aika tummien viinien kohdalla sellainen 3-4kk. *tähän naururaita*

On totta ettei tuota aikaa jaksa monikaan simaloppasuu odotella mutta tokihan viini paranee vanhetessaan. Minulla itse asiassa on tallessa viini joka on vuosikertaa, olisikohan kohta kymmenisen vuotta? Pitää maistaa ja kommentoida.

Loppupään viinit kannattaa sijoittaa suuren purnukkaan, kuten näkyy on tähän 5 litran kanisteriin kertynyt mittavat viiniliejulaskeumat. Parempi viinilieju minitynnyrissä, kuin annosteltuina pulloihin sanoo jo sananlaskukin, joka syntyi vuonna 2011.
Alkupää lopulta alkaa kirkastua, jolloin se voidaan lapota pulloihin tai vaikkapa toiseen, suureen astiaan. JA nimenomaan lapota; arvaa vaan mitä viinilieju tekee kun alat kallistamaan tuota kanisteria?

Tuo iso sinikorkkinen 5 litraa vetävä ponttooni (hieman kolhiintunut, mutta sisältä pesty ja desinfioitu - se toimi Ruisrock-reissulla juomavesivarastonani - kuuntele hulppea reissu tästä) on loppupään viinejä varten. Se on ohutta muovia, ja muovia en ylipäänsä suosittele oikein minkään säilytykseen. Syynä on se, että se irrottaa kemikaaleja ja useimmiten muovin kemikaalit eivät ole mitenkään vitamiineihin verrattavia aineksia. Idea onkin että kun lieju on laskenut, siirretään viini pulloihin. Toinen iso pullo onkin lasia ja vieläpä tummaa. Se on aikoinaan Hollannin reissulta tuotu legendaarinen Christoffel Blond -pullo!



Entäs sitten maku?

Hieman makeaahan Hallowiini on, mutta erityisen herkullista maultaan, suussa sulavaa. Tälle viinille hyvin ominaista on sen herkullisuus, oli sitten kyse mausta tai tuoksusta, saa se veden kielelle. Alkoholipitoisuuden en usko olevan matala, mutta en myöskään ihan niinkään korkean mitä piti tulla - juoman hömpsähtäessä päähän tosin vaikutus on sellainen että se lisää itsetuntoa salakavalalla tavalla joten jotain siinä on. Ja ei,  en ala käyttämään nyt mitään viinialan termejä kuvailemaan makua, sen sijaan melko viihdyttävä pätkä niihin liittyen löytyy täältä.

Ja jos oikein ilkimys olisin, sanoisin että erityisesti naisten mieleen voi olla tämä viini, jopa siinä määrin että sitä horittuaan sellainen puolet miehen painosta oleva tirppa on jo niin juovuksissa, että tulee mieleen karjalasta kotoisin olevat naiset: he ovat niin kovia puhumaan, ettei minun tarvitse edes puhua heitä pyörryksiin, sen he tekevät itse!

Lopuksi testi jolla selvität oletko juonut liikaa Hallowiinia


Seuraavana on aikomuksenani tehdä Jouluisa Portviini, jossa siis pohjana on punkku (Red Water II), mutta jonka voi muuntaa portiksi ehkä jopa glögiksi! Ja koska kyseessä on punkku, on valmistusaineet erilaisia, tällöin haetaankin jo enemmän sitä ns. virallista makua, ja mukaan tulee aineksia kuten tynnyrilastu. Se kuitenkin on ihan eri tarinansa.

Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, on tuo uusi satsi ollut muhimassa jo viikon tämän tullessa ulos.

On hyvä idea tehdä pari kolmekin satsia viiniä jos aikoo tehdä sen kunnolla eli antaa kypsyä ainakin sen kuukauden ja tehdä sitä täyteläisen kaavan mukaan.

Ja tuskinpa tätä erikoisraporttia voisi oikein mikään muu musiikkiesitys päättääkään niin hyvin kuin seuraava, uusintaesitys Hectorin klassikosta josta olen aina pitänyt, ja jota kuuntelin jo vuosia taaksepäin kun askartelin viinipuunannin parissa:

perjantai 11. marraskuuta 2011

The Orange Aftermath (11:11 PM 11.11.11)

Vesijohdot ohjaavat vettä.
Jousisepät oikovat nuolia. 
Puusepät taivuttavat puuta.
Viisaat muovaavat itseään.
- Dhammapada

Oranssin Aikakauden loppu oli spektaakkeli. Todellakin, vähänpä minä tiesin kun minun piti mennä katsomaan entisen naapurinlikkani bändin tointa erääseen keskeiseen Tampereen anniskelupaikkaan, että äkkiä mennyt olisi taas edessäni. Luulin että Oranssi päättyy kutakuinkin siihen että teen vielä kerran ne sille ominaiset jutut ja koitan jotain uutta. Yksi tästä mieleen tullut seikka on siinä, että tuo sosialisointi soolona, mikä oli eräs Oranssin ohjelmanumero, on jotain mikä on kuin auton moottori joka käy hyvin kun se lämpenee ja on öljytty oikein, mutta kehnosti jos asiantila on päinvastainen. Tällöin viimeisin kuukausi meni siten että aina tapasin jonkun tutun, enkä juurikaan ketään tuntematonta, joten huomasin että tämä viimeisin kerta tuntui olevan outo sillä kone oli käynyt leppoisalla tyhjäkäynnillä. Ehkä populaation runsaus, kepeä laskuhumala päästyäni kaupunkiin, kaikki nämä myös vaikuttivat siihen että jos edellisellä kerralla loppuillasta tuntui että koko baari on yksi iso olohuoneeni missä on bileet, tuntui se nyt siltä kuin olisin noh, äänekkäässä yökerhossa.

Tästä pääsemmekin siihen, että miten mielenkiintoista symboliikka tuona kesäajan loppuna oli, sillä tapasin erittäin monta uutta mutta myös hyvin vanhaa tuttua. En totta puhuen odottanut että yhdellä kertaa näin monta henkilöä voisi edes samassa paikassa tai paikoissa edes olla!

This day anything goes/ Burning bodies hanging from poles/ I remember halloween

Ennen kun olin edes päässyt kaupunkiin, sain kuunnella bussia odottaessa kuinka eräs jo varttunut pissis kertoi miten oli vielä seurustellessaan imeskellyt toista miestä, kertonut siitä ja ehdottanut (vai oliko se ollut yhteinen päätös? En muista) taukoa poikaystävälleen, jota oli sitten jaksanut viettää viikon kunnes jo tuli jonkun karvaperseen astumaksi. Sen hän sanoi hyvin, että ei kannata ryhtyä pitämään taukoja – totta, vaikka muuten olisin voinut kysyä häneltä onko hänen Halloween-asunaan “ripulilutka”, eikä minun olisi tarvinnut edes oikeuttaa sitä, sillä jokainen olisi ymmärtänyt vitsin. Jotenkin irvokkaan tilanteesta teki se että vieressä kuunteli hänen kuulapäinen poikakaverinsa, ja hymyillä hörisi kuin idiootti. Tai no, modernin matriarkaalisen yhteiskunnan feministipropaganda saa miehet tilaan “hullu jalkaraudoissa ja sonni jota viedään teuraalle” (tuo ei ollut ikävä kyllä edes ainoa illan serial slut, mutta pitää sanoa että minulla on liikaa kiintoisia asioita mainittavakseni että menen siihen sen paremmin).

Ajattelin että olipa kiva saada heti lähtiessä kyynisyysmittari taas huippulukemiin, enkä arvannut että miten vaihtelevia tilanteita tulisi vielä vastaani. Tilanteet olivat jotakuinkin kahdesta ääripäästä, ja olin ihan hyvilläni siitä että myös siitä paremmasta ääripäästä.

Ensimmäisenä kaksi Dollyn kaveria, odottamattomat naiset, tulevat ja me kohtaamme vaihtaen poskisuudelmia jota tietysti annan koska olen sellainen mies että. Sen lisäksi me jutustelemme ja vaihtelemme kuulumisia. No big deal.

Toiseksi kun he lähtevät hakemaan juomaa, minä päätän mennä katsomaan bändiä jonka vuoksi olinkin paikalla. Bändistä pitää sanoa että se oli todella hyvä, yllätyin sen korkeasta tasosta ja siitä että entinen naapurinlikka, joka tapasi hampaat harvoina ja silmät sinisinä hymyillä, ja laulella mitä nyt laulelikin olikin nyt lavalla soittamassa keskeisessä pisteessä koskettimia, päässään stetson ja mieletön meno päällä – esityksen siitä kärsimättä, päinvastoin ääni oli upea ja niin myös show. Times, they change. Mutta siinä samalla eräs toinenkin blondi käyskenteli lavan läheisyydessä ja se oli Huuhtadorfenin pariskunnan ystävär! Jestas, meni varmaankin puoli sekunttia prosessoida kuka tuo melko tukevassa laitamyöteisessä ollut blondi, joka oli iloinen minun nähdessään, oikein loppujen lopuksi oli. Noh, me syleilimme ja tanssimme, ja kun se on tehty hän lähtee etsimään kaveriaan.

Välissä tein erinäisiä urotöitä keskenäni.Keksin mm. kysyä naisilta joiden Halloween-asussa oli siivet, että oliko näiden Halloween-asuna terveysside. Reaktiot vaihtelivat, eräs oli pelkkää hymyä kaverinsa kanssa koko illan sanottuaan “tuo oli illan paras” kun taas toinen jonka kaveri selvästi tykkäsi ei taas itse tykännyt. Kun joku kysyi että mikä minun asuni sitten on, vastasin: Seksuaaliterapeutti.

Päätin että tämä värikoodiltaan oranssiprojekti pistetään pakettiin ja se tehdään sitten kanssa. Tuo baari ei ole kyllä mikään sosialisoinnin kehto, se on täynnä vaahtosuisia miehiä ja toikkaroitsevia naisia, jotka kaikki liikkuvat massana ja useimmiten kukaan ei väistä ketään. Se on todellakin tuon paikan ominaisuutena. Itse asiassa kerran minulle kävi niin että eräskin runkkari oli juuri ottamassa vauhtia tönäistääkseen minua, niin käännyin ja hän jähmettyi paikalleen kuin piirretyissä ja rupesi pyytelemään anteeksi, luikkien pois. Sitten tanssilattia on aina niin täynnä että sen 80% miehiä ja 20% naisia jakauma tekee siitä melkoisen ruotsalaisen tappituntuman ja huittislaisen makkarafestarin jakauman, tietyin onnekkain sattumuksin. Tanssilattialla on myös ihan oma huomiohuorarotunsa, ne huokuttelevat miehiä tanssimaan kanssaan ja seuraavaksi kun katsot katselevat miehet toisiaan ihmeissään että mitä tämä nyt oli kun tyttö onkin poissa. Urotöitä tehdessäni minäkin törmäsin näihin, mutta myös niihin jotka tykkäsivät tanssia muutenkin. Ja voi veljet kyllähän he tykkäsivät, he toivat suloisan perseensä minun syliini, he repivät minua ponihännästä (se joka repi halusi että vedän häntä hiuksista ja hän tykkäsi siitä), keimalivat, katsoivat niin vetävästi kuin taisivat. Mutta yksi nousi ylitse muiden, nainen jolla oli lyhyt hame, sukkahousut ja saappaat ja hyvin naisellinen kroppa, unohtamatta luonnonkiharoita hiuksia jotka olivat pitkät ja osin kiinni. Tuo paketti jo sellaisenaan riittää saamaan miehen kuin vähintään aktiivitilaan, mutta todellakin meinasin tai ainakin eräs minun osani meinasi (kirjaimellisesti) nousta aktiivitilaan kun tanssi alkoi hänen kanssaan. Hitaita tanssiessa hän tuli niin lähelle kun pääsi, ja nopeampi tanssiessamme hän ei pystynyt peittelemään mieltymystään kun annoin käsieni liikkua pitkin hänen upeaa kroppaansa, kuulin sen huokaisusta joka tuli hänen huuliltaan kun hän sulki silmänsä. Luultavasti kaikki mitä voit tehdä tanssilattialla ja joka oli vähääkään seksuaalista, me todellakin teimme - 'tanssi on pystyssä sitä, mitä seksi on makuultaan'. Voi miksi hänen piti kääntyä kesken kaiken ja painaa ne pakarat suoraan miehustaani vasten ja grindata niin että heikomman miehen taju olisi ollut kankaalla 2 sekunnin jälkeen – näin meidän kesken, sitä kesti kauemmin. Naisen nimi oli Mirella, ja uskoakseni se on edelleenkin. “”Mirella” on italialaistaustainen versio nimestä ”Mireille”, joka perustuu ilmeisesti latinan sanaan ”mirari”. Sen merkitys on ’ihailla’. Mahdollista on myös, että nimi on kehittynyt nimestä ”Mirabel” tai ”Mirabella”, jonka merkitys on ’ihailtava, ihastuttavan kaunis’.” No shit! JA mikä minua oikeasti harmittaa, on se että en ottanut hänen numeroaan. Mihin olin tottunut jo niin paljon Oranssilla , oli sen täydellinen muuttuvuus ja eksistentialistinen olemus jossa porukka tulee ja menee, ja kaikenlainen takertuminen on pikemminkin virhe. lainasin häntä aina kun hänen kaverinsa silmä vältti, hänen piti olla kaverinsa esiliinana mutta kaveri ei tykännyt kun ensin itse lähestyis minua valittaen “sun hiukses osuu muhun kun tanssit” ja kun valitus ei auttanut vaan pian nappasin hänen upean kaverinsa pyöritykseen, meni hän tanssimaan miehen kanssa josta ei pitänyt ja josta pian halusi eroon. (Myöhemmin, jo viikon alusssa maanantaina minulle tuli ajaessani kotiin kaupasta, mieleen biisi joka soi, se oli ehkä dramaattisesti sopivin koko tilanteeseen: Frankie Goes To Hollywood: Power of Love. Ehkä kerran aikaisemmin oli yhtä raflaava biisi, ja se oli Princen Purple Rain – mutta se stoori jota kaiholla muistelen on silti oma kokonaisuutensa). Ja mitä puhuin hänen kanssaan, oli eräänä esimerkkinä mainioista kemioista, oli se kun kerroin tuosta miten naiset lähentelivät minua ja hän hymyillen sanoi: (huoh) naiset. Ihan kuten minä tapaan sanoa! Opetus: Onnea on päästä tanssimaan maailman hurmaavimpien naisten kanssa biisejä, joista on aina ajatellut: tämä puhkeaa kukkaansa vasta kun sen pääsee tanssimaan oikeai henkilön kanssa oikeaan aikaan. Tämä on totta, eikä valhetta!

Tästä pääsimmekin kolmanteen odottamattomaan kohtaamiseen, eli siihen kun tapasin Anssin! Oranssilla ollessani tutustuin häneen ja hänen poppooseensa. Siinä on oikein miellyttävä mies jonka tapaaminen on aina yhtä mukavaa – näinhän hänet jo toista kertaa - “lol”. Mutta jotkut ovat vain hyviä tyyppejä. Mies kertoi että suututtamani “libresse” oli hänen kaverinsa muija, mikä oli kivasti tehty luulisin sillä mieleni teki ottaa kaikki ilo irti siitä että tuo typykkä otti kierroksia. Se taas olisi ollut ehkä jo tapauksessa kehno idea.

Juhannos von der Gerberöös on tuttu tämän blogin alkuvuosilta, ja varhaisemmastakin blogista, joskaan en ole luultavasti kuukausiin ollut hänenkään kanssaan tekemisissä. Mutta siihenkin tuli muutos tuona yönä. Mies oli muuttunut jonkin verran ulkonäöltään, itse asiassa sen verran etten ensin edes tunnistanut, ja käänsin katseen pois mutta kun hän tuli kohdalle ja ryhtyi hieromaan tuttavuutta, oli asia eri. Siispä menimme jatkoille siitä paikasta. Seuraavana aamuna tai päivänä kun heräilimme (emme kuitenkaan vierekkäin, ihan niin iloinen jälleennäkeminen ei kuitenkaan ollut kyseessä) hänen kattohuoneistostaan, alkoi krapulaa loiventava juttujen iskentä. Arvelin että mies herättää skandaaleja, kun seisoskelee aamulla munasiltaan, jostain syystä kuvaamassa läheisiä taloja, kun kuitenkin suoraan alla on ala-aste. Tosin ensin saatoin arvella että asunto olisi tarkoituksella kouluun näköyhteyden päässä, jolloin Gerberöös masturboi samalla kun kyttää välituntileikkejä. Juttujen taso oli kokolailla tämä, eli räävittömän hauska. Televisiosta tuli ohjelma jossa pirkkosuomiset olivat Thaimaassa opettelemassa kaikenlaista aina sukelluksesta, noh, ties mihin. Ruudussa mies auttoi pirkkoja puketumaan märkäpukuihin, joista osa meni vain vaivoin pukuunsa. Pohdin ääneen että olisiko tämän ohjelmasarjan extroissa materiaalia siitä kun ryhmän vetäjä nostaa esiin suuren jätesäkin, joka on täynnä käytettyjä naisten märkäpukuja. Kliimaksina se kun mies ryhtyy nuuhkimaan niitä ja etenkin niiden haarukkakohtaa. Välillä tietysti jutut menivät lähemmäksi, kuten vaikka se että Juhannoksen vanhemmat olisivat tämän tullessa käymään kotonaan, antaneet kanoille amfetamiinia “ihan läpällä” ja nyt varoittelisivat ettei kanalaan voi mennä “ne tappavat.”

Ja mikä siinäkin on, ettei tähän kaupunginosaan pääse Kalevasta joka on sentään ihan matkan varrella, vaan saa kiertää puoli kaupunkia että pääsee pysäkille! On vain ajan kysymys kun TKL päättää: "Päätimme lopettaa liikenteen kokonaan kaupunginosaanne ja kaupunki aitaa teidät 10 metriä korkealle muurilla; ei teitä ihmisraunioita jaksa kukaan katsella"

Pyhäinpäivän Spektaakkeli


Entäs sitten Pyhäinpäivä, eli Suomen versio Halloweenista? Paljon pienemmän mittakaavan spektaakkeli. Oikeastaan ei niin hirveän hyvä reissu, sillä lähtöasetelmana oli se että tunsin oloni heikoksi, monin tavoin; olin toipilas vielä edelliseltä viikolta, oikeastaan ei edes huvittanut nappailla ohukaisia ja lähteä johonkin, ja samalla omituinen - ehkä juuri edellisistä tekijöistä johtuva - antisosiaalinen olotila ahdisti minua ja lujaa! Eräs minkä nyt loppuneen Oranssin Aikakauden jälkeen opin (kuin myös muista "väreistä") oli se että on mielenkiintoista haastaa itsensä tilassa jossa ei kerta kaikkiaan irtoa. Ja Oranssi, sehän oli nyt loppu, ja sen oli kaikista näistä "tehtävistä tieteelle" se ehdottomasti eksistentialistisin, autioin, yksinäisin ja suunnattomin mitä on ollut. Ehkä se vuoden kestänyt projekti ei enää vaan vaatinut jatkoa, tai ehkä sokeidenpisteiden löytäminen vaati etsimistä paikoista joista ei ollut etsinyt mutta ei tullut mieleenkään etsiä? Opettavaista kyllä kaikki tyyni. En tähän aio sen paremmin laittaa Oransseja Opetuksia, ehkä sisällytän ne (ne tulivat kyllä!) radio-ohjelmaan? En tiedä vielä, nyt katsotaan vain tapahtumia.

Otin lopulta olotilani eräänlaisena haasteena. Se oli kyllä hirvittävä, en muista miesmuistiin milloin minusta olisi tuntunut tuollaiselta viimeksi. Ehkä edellisen viikonlopun täysin odottamattomat muuttujat möyhäisivät niin syvältä että alitajunta ja toipilaskroppa eivät vain olleet ensimmäisinä rivissä kun etsittiin vapaaehtoisia? Joka tapauksessa, oli erittäin kiintoisaa nähdä mitä tapahtuisi.

Kaupungilla ei vieläkään ollut mitään hajua siitä mihin menisin, tai edes tekisi mieli mennä. Oranssin aikakauden loputtua huomasin jo nyt sen, että sille ominainen kokeileva, lähes rutinoitunut tehtävätietoisuus oli poissa ja nyt olisi aika vain olla. 
"On hyvä paneutua uutterasti käsillä olevaan tehtävään.
Tehtävän päihdyttämänä olisi täysin keskittynyt, 
kuin voittamaan pyrkivä peluri."
- Santideva
Ehkä oli korkeakin aika että se lakkasi, sinä voit järjestelllä elämässä kulkevaa virtausta erinäisin järjestystä tuovin pistein, mutta et voi koskaan sementoida täysin prosessia joka palaa aina virtaavuuteen kuten nyt, ja oli ehkä aikakin vierottautua tästä kyseisestä sosiaalisia kokeita sisältäneestä ohjelmastani, kun huomasin että ilman sitä ei ollut järin luontevaa ajatella baareihin menemistä. Osittain silti siksi ettei ole oikein olemassa baaria joka olisi onnen ruhtinaallinen aittaus, vaan jokainen on yhtä vieraan tuntuinen.

Aikani haahuiltuani, katsottuani kun isot karvapersemiehet leikkivät ultimate fighteria kadulla, päätin lopulta mennä suht siedettävään paikkaan eli Miami ja Hullu Poro-kompleksiin. Ei se ole niin huono paikka kuin miltä vaikuttaa. Joka kerta.

Edelleenkään über-ahdistukseni ei ollut helpottamassa, mutta siltä ei kysytty. Jonossa oli edessäni kaksi naista joiden takana kaksi nuorta miestä. Erittäin asiallisia tyyppejä, kun taas tyttöset eivät selvästikkään pitäneet heistä (he olivat hankalia vain näille kahdelle, minulle ei), mutta siitä se taas lähti. Pulisimme yhtä jos toistakin ennen kun pääsimme sisätiloihin ja hajaannuimme kukin omiin suuntiimme.

Tähän väliin voimmekin sanoa muutaman asian naisista. Nimittäin tuossa jonossa minun piti kuulla kun takanani oleva itkuinen nainen mourusi sitä miten oli jättänyt "sen luuserin" kotiin nukkumaan ja ei nyt osannut olla ilman tätä viihteellä. Hänen kaverinsa kysyi että sitten jätti hänet nukkumaan, sanoi itkupilli että siksi kun halusi kouluttaa tätä. Ajattelin, että jumalauta jos minun muija kehtaisi kutsua minua luuseriksi, saati sitten että uskaltaisi kouluttaa minua, niin sen olisi syytä tietää missä on ovi jonka kautta voi lähteä pois sieltä, missä häntä ei enää haluta, muisteta tai tunnusteta. Ehkä joku luulisi että sieluni olisi uskollisuutensa vuoksi koiranmuotoinen, mutta ei ymmärrä että se on pikemminkin ahman. Eikö ahma voi kaataa karhun, eikö se voi viedä susilaumalta saaliin ja hyökkää väjäämättä takaisin kun joku heistä yrittää estää häntä (kierien taaksepäin, nousten pystyyn ja hyökäten kynnet ja hampaat terävinä kuin salama). Myös minä olen kohdannut karhun, ja susilauman.

Tämä muija sitten sanoi "Jos se odottaa sinua siellä, niin älä sitä ota"

Ja mitäs vittua tuo oli olevinaan?

Jos siinä ei ole vielä tarpeeksi että naiset sivuuttavat mukavat miehet, juoksevat psykopaattien perässä ja sitten vielä koko rallin päätteeksi parkuvat ettei ole kunnon miehiä!

Niin nyt sitten tämän naisen kaverikin oli samanlainen idiootti?

Ehkä neuvot jatkuivat:
"Mutta sen sijaan se tyyppi joka pani sinua, minua, siskoasi ja pikkuveljeäsi on aikas varteenotettava valinta. Se on kutkuttavan jännä, eikä vähiten siksi että koko porukka raapii nyt alavartalon onkaloitaan kuin se olisi menossa pois muodista".

Noh, takaisin pyhäinpäiväniltaan. Baarissa todellakin funtsin, että mitäs nyt. Mikään ei juuri napannut ja kaikki tuntui vastenmieliseltä. Olin joutunut johonkin eksistentialistiseen kirjaan ja jouduin todellakin miettimään miten stoori jatkuisi sillä Sartrén Inho on jo kirjoitettu. Siispä päätin tehdä pienen revisitoinnin Oranssiin, minkä perintö siis on siinä, että se on testieni mukaan aika hyvä tapa päästä paremmin tunnelmaan ja sykkeeseen, ehkäpä murtaa sisäinen jää niin sanotusti, ja tällä kertaahan sitä todellakin oli!

Äkkiä löysin itseni keskeltä muutamaa tilannetta, joiden päätteeksi saatoin todeta että "siitä se sitten taas lähti", eipä hirveästi aikaakaan kun jo tapasin erään vanhan naispuolisen tuttavan joka oli jonkun miehen kanssa. Luultavasti omansa, en tiedä en kysynyt. Kun jutustelimme tulee eräs erittäin timmisti pakattu blondi väliimme, kertomaan jotain tärkeää tälle naispuoliselle tuttavalle. Häntä ilmeisesti hämäsi se kun en ollut huomannut häntä aikaisemmin, silloin kun hän halaili jonkun kaljun kanssa joka heitti vuosituhannen parhaan iskurepliikin tämän korvaan. Tuon blondin poikakaveri vain hymyillä hörötti vieressä, kun nainen esitteli heidät ja kaljulle tuli tilanne päälle. Voi veljet muistan itse vielä kun jututin kahtakin tyttöstä, ja juuri kun juttu lähti käyntiin, tulee paikalle the boys. Pokalla ja tyylillä, mr Cool McGee:na jatkoin vain juttuani, viimesitellen sen ja kadoten takavasemmalle heti kun silmä vältti. Jotenkin se tunne että sinut puoliksi piiritetään ja asiointiasi tuijotetaan silmä kovana, ei ole paras tapa viettää iltamiaan.

Olinpa minä sitten unisex-mallin käsienpesualtailla kahden melkoisen kaunottaren seurassa, ja kyselin heiltä ovatko koskaan olleet pesemässä käsiään näin seksikään miehen kanssa, ja he sanoivat etteivät kyllä ole olleet. Minun mittainen, mallimainen, hyvin kaunis saapasjalkatyttönen sanoi että hän muistaa tämän hetken ja kantaa sitä aina mukanaan. Sanoin ettei siitä ollut epäilystäkään. Samalla taustalle ilmestyy vessaan menevä ruskea mies joka alkaa steppaamaan, jokainen kääntyy katsomaan häntä ja tilanteen kohoaminen loppuu siihen. Steppauksen jälkeen on vielä hetki hiljaisuutta, jonka päätän sanoen: "Tuo jätkä tulee perässäni joka paikkaan, ja aina tekee tuon saman jutun" Ja sitten me naurettiin ja kaikilla oli niin mukavaa.

Kuriositeetti: paikan baarimikkona oli Miguelos Miguelos Migueloksen ex-(b)rassi, joka katsoi minua erityisen kummallisesti kun tilasin juoman häneltä. Miksi? Toivotaan ettei hän ole kuunnellut varsin värikkäitä, mutta silti täysin hypoteettisia tarinoita itsestään mitä tulee Radio Home Studion antiin.

Pyhien Jälkeen On Oleva Arki

Viikko lähti liikkeelle ja jatkui tämän blogistakin tuttujen henkilöhahmojen kera. Maanantain korkkasin Miguelos Miguelos Migueloksen kanssa, mennessämme erääseen keskustan kahvipaikkaan teelle (jep, kovia jätkiä). Ja jos jo aiemmin olin törmännyt serial slut-ilmiöön, niin eihän siitä näin helpolla päästy. Mutta pitää myöskin sanoa, että jos toinen puoli herätti vastenmieltä, niin toinen puoli kohtaamisissa herätti tässäkin asiassa täysin päinvastaista eli hyvää mieltä - ainakin mitä tulee näihin naisiin.

Kummasta nyt alottaisin? Ok, ensin huonot uutiset ja sitten hyvät kuten on säädyllinen ja hyväkin tapa.

Ikään kuin kirsikkana "kasan" päällä,  näin kun myyjätär antoi paperilapun eräälle miehelle, tämän kysyttyä "käteen vai paperille?" Siitä kaikesta teki erityisen kyseenalaista se, että myyjällä oli kihlasormus. Nyt, jos yhtään aavistukset osuvat oikeaan, olisi minun ehkä pitänyt sanoa hänelle tämän kysyessä: "saako olla muuta", että: "Onko huoralla pullaa?`" Ja tämän tullessa pyyhkimään pöytiä, että: "Hienoa, pystyit pyyhkimään noin monta pöytää ilman että harrastit kenenkään miespuolisen asiakkaan kanssa seksiä siinä sivussa". Mutta koska olen hentomielinen ja en voi olla varma tilanteen laadusta (vaikka yleensä "jos näyttää ankalta, ja jos se kävelee kuin ankka, se on ankka") niin enhän toki moista sanonut.

Sitten hyviin uutisiin. Kun menimme kahvipaikkaan, minä näin läheisen pikaravintolan ikkunasta kaksi naista, joista toinen näytti oudolla tavalla tutulta. Sanoin Miguelokselle: missä minä olen nähnyt tuon muijan ennen? Miguelos ei voi tietää näitä asioita, mutta on hengessä mukana. Sitten minulle välähti - sehän oli se sama tyttö jonka kanssa olin tanssinut, eli Mirella-beibe! Erona oli edelliseen että hän oli värjännyt hiuksensa mustiksi, ilmeisesti hänen oli tullut ikävä minua, sillä minun hiukseni ovat korpinmustat ja minä olen mies.
Minä avasin rakkaalleni, mutta rakkaani oli kadonnut, mennyt menojaan. Hänen puhuessaan oli sieluni vallannut hämmennys. Minä etsin häntä, mutta en häntä löytänyt; minä huusin häntä, mutta ei hän minulle vastannut.
Kohtasivat minut vartijat, jotka kaupunkia kiertävät, he löivät minua ja haavoittivat minut; päällysharson riistivät yltäni muurien vartijat.
"Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret: jos löydätte rakkaani, mitä hänelle sanotte? Sanokaa, että minä olen rakkaudesta sairas."
"Mitä on sinun rakkaasi muita parempi, sinä naisista kaunein? Mitä on sinun rakkaasi muita parempi, ettäs meitä näin vannotat?"
"Minun rakkaani on valkoinen ja punainen, kymmentä tuhatta jalompi.
Hänen päänsä on kultaa, puhtainta kultaa, hänen kiharansa kuin palmunlehvät, mustat kuin kaarne.
Hänen silmänsä ovat kuin kyyhkyset vesipurojen partaalla, jotka ovat maidossa kylpeneet ja istuvat runsauden ääressä.
Hänen poskensa ovat kuin balsamilava, kuin höystesäiliöt; hänen huulensa ovat liljat, ne tiukkuvat sulaa mirhaa.
Hänen käsivartensa ovat kultatangot, krysoliitteja täynnä. Hänen lantionsa on norsunluinen taideteos, safiireilla peitetty.
Hänen jalkansa ovat marmoripatsaat aitokultaisten jalustain nojassa. Hän on näöltänsä kuin Libanon, uhkea kuin setripuut.
Hänen suunsa on sula makeus, hän on pelkkää suloisuutta. Sellainen on minun rakkaani, sellainen on ystäväni, te Jerusalemin tyttäret." - Korkea Veisu

Myös Janne Böytä olin tapaamassa. Mies oli tullut Egyptistä, ja näytti siltä kuin hänelle olisi soppa maittanut, nimittäin hänen naamansa oli densonpunainen ja hiukset palaneet - oli kuin joku alanmies olisi sammunut saunaan. Ajattelin muuten kertoa pienen jutun, ehkä jo seuraavassa Radio Home Studion lähetyksessä hänen työkavereistaan, jotka ovat kyllä sellainen sirkus erikoisia yksilöitä että heistä voisi tehdä jopa oman shownsa. Nyt mene siihen, vaan kerron pari maistiaista tuosta matkasta. Ensinäkin, Janne Böy esitteli itsensä paikalliselle väestölle nimellä "J-Bone", jonka johdosta häntä kutsuttiin nimellä Mr. J. Bone. Oli siinä kavereilla oleminen sitä kuunnellessa. Toisena tulee se kun hänen kaverinsa oli mennyt kysymään hammasharjaa. Kysymys oltiin esitetty elekiellellä missä hän teki suu auki liikettä kädellään, jossa näytti että jokin pitkä ja taipumaton muoto olisi mennyt edestakaisin hänen suuhunsa. Kysyin että pidättikö kenties paikallinen islamistinen siveyspoliisi kaverisi hävyttömien ehdottelusta.

Mutta siinä oli tämä raportaasi siitä kuinka tapahtui Oranssin vieminen loppuun, ja mitä olivat  sen välittömät seuraukset ynnä sivutuotteena ilmenevät tapahtumat.

Seuraava teksti lieneekin sitten kiintoisa tarina, dokumentti ja Erikoisraportti legendaarisen Hallowiinin synnystä. Se on must luettavaa jokaiselle joka haluaa tehdä oman kotiviinieränsä, ja viihdyttävää luettavaa kaikissa muissakin tapauksissa.

Samoin Radio Home Studion juhlalähetys (oikeastaan koko loppuvuosi on yhtä juhla- ja erityislähetysten sumaa) on tiedossa. Kuten tarkimmat ovat huomanneet, niin lähetykset eivät enää ilmene perinteiseen tapaan, aivan kuten Radio Home Studio:n jaksossa numero 48 asia päätettiin - olemme palanneet täysin alkuperäiseen suunnitelmaan näin kahden tuotantokauden jälkeen. Mutta joka tapauksessa vielä tässä kuussa olisi aikomus tuottaa tuo lähetys 50. Huh huh, olemmekin tulleet pitkän matkan siihen pisteeseen.

Ja jos Luoja suo, niin jo tuossa lähetyksessä on UUSI Deathtimen 2. täysimittaisen albumin ensimmäinen SINGLE! Tätä kirjoittaessa kyseinen kappale on jo äänitteillä, ja asiasta on englanniksi tiedote Deathtimen virallisella saitilla. Lyhyesti sanottakoon, että bändi onnistui tekemään paluun suunnitelmaan A, mikä on erinomainen asia. Tällöin tapahtuu jälleen siirtyminen uuteen soundiin, äänitysteknologiaan ja uusiin kujeisiin, unohtamatta klasista pohjaa jolle tuo kaikki rakennetaan. Ainoa suuri kysymysmerkki tuleekin olemaan ilmestymispäivä. Enää tuskin tämän vuoden puolelle ehditään saamaan albumia ulos, mutta pieni toivo häilyy single-julkaisujen kohdalla joita on suunniteltu tulevan ulos 1-3 kpl ennen albumia.

Noin. Se oli siinä. Teksti saakoon päätökösensä tällä erään maailman parhaimman bändin uudella biisillä ja sen ekstenrisellä musiikkivideolla. Kiitos.

perjantai 28. lokakuuta 2011

[Special] Radio Home Studio - 49 - Drunkoween III

49. Drunkoween III

Lataa musiikkia ja kerää bonukset talteen!


[Lähetys Ei Enää Kuultavissa]

Sisällysluettelo

Tunnari

1. Segmentti

- Hallowiini on nyt valmista - vai onko?
- Viinipäiväkirja tuloillaan
- XeimianTV
- Sain sakot (videolle)
- Paska zägä: kolari
- Onnistuuko nyt Halloween Road Trip entiselle hautausmaalle
(hullujen huoneen ja kulkutautisairaalan!)

[Taustamusiikkina Locust Toybox: Serial Killer Soundtrack]

: Mantis


2. Segmentti

Hallowiinin maistelua ja Suomen hyytävimpiä paikkoja

- Hallowiinin maistatus (valmistelut)
- Ominaispainomittari testissä
- Ongelmia kyseisen aparatuksen kanssa
- Johdanto Hyytäviin Paikkoihin & Tarinoihin
- Karmiva näky kun olin hautausmaalla töissä
- Musta Surma pt II
- Tuulenvire hautakammiosta...
- Ruvetaan pääsemään tunnelmaan!
- Keskisuomen makaaberit luolat
- "Hewosjalkaiset miehet..."
- Ennen jatkamista: Hallowiinin maisto!
- "Miehet Mustissa" - suomalaisperinteinen versio!
- Samoin Halloween (Pyhäinmiesten päivä) löytyy suomalaisessa kansanperinteessä: "Maija Rasin Sulhanen"
- "Raholan Entinen Isäntä" (Pirkkalassa oleva KUMMITTELEVA vanha hauta nokiantienvarrella(?)
- Käyntini hylätyllä leprasairaalan hautausmaalla, kuin myös erään lahtelaisen hautausmaan "pimeällä puolella"
- Veikko Ennalan raportista (tositapahtumiin perustuva tarina jota lukiessa kuppi alkoi "heilua" pöydällä + muita outoja asioita)

[Taustamusiikkina Nine Inch Nails: Corona Radiata]

Margin of Safety: Crimson Construction pt 1.


3. Segmentti

- Oranssin aikakauden päätös (aftermath)
- Stagnaatio ominaisaromina
- Passiivimoodista: Kun hiljentää havaitsee enemmän
- Hallowiinin nostalgiset takaumat
- Pako Radio Home Studion tiloista up-to-date
- Runokirjani kanssa uusi suunnitelma (taas)
- Rakkauden Kesä 2011: Epilogi
- Opetus: Sano aina kyllä?

Päätöksenä se perinteinen ohjelmanumero:
Vincent Price & Edgar Allan Poe: Raven
Deathtime: Broken Glass

* = Visualisointi "Cubes" on simulaatio lähetyksen juontajan loppuyön näkökentästä, hänen ollessaan virkistäytymässä kaupungin yössä, ensin otettuaan pohjille hieman "ohukaisia" makujuomista

torstai 27. lokakuuta 2011

(Well) Come Back!

Taas olisi aika tehdä paluu perinteisellä blogitekstillä. Hetken jo ehkä vaikuttikin että tämä on muuttunut ainoastaan Radio Home Studion alustaksi – mikä ei tietenkään ole totta. Totta sen sijaan on että jatkuvasti venynyt kesälomailun aloittaminen ja muut päälle pakkaavat projektit ovat vaatineet aikansa ja energiansa. Tauko teki hyvää, ja pikku hiljainen paluu raiteille tapahtuu alkaa tapahtua, niin totta kun Luoja sen suo! Mutta on sanottava että asioita vieläkin on vaiheessa, ja kun ne selviävät voidaan vasta puhua siitä miten järjestäytyneenä “the Network” palaa. Tässä syötteessä en aio mennä siihen kaikkeen mitä on jo tapahtunut, koska olen maininnut asiasta Radio Home Studion lähetyksissä. Radio Home Studio puolestaan on nyt saatu täyteen raskaan 2. tuotantokauden osalta, ja kolmas uusine kujeineen käyntiin – jolloin siis on määrä palata lähemmäksi alkuperäistä ideaa josta toisella tuotantokaudella (alkaen ensimmäisestä) valuttiin pois päättäväisesti pois, mutta mikä ei yllätykseksi ollutkaan niin hyvä idea.

Ja sitten sellaiset asiat kuten Oranssin Aikakauden loppu, joka siis loppu samalla kun kesäaika (viimeinen lokakuun päivä) ja Rakkauden Kesä 2011 tilinpäätös molemmat tullaan käsittelemään Radio Home Studion odotetun perinneohjelmasarjan eli Drunkoweenin kolmannessa osassa (+ paljon muita aiheita, kuten mainoksesta saatoit lukea). Ja kyseessähän on jo 49. jakso, ja miten uusi järjestys tulee näkymään on siinä että 50. juhlalähetys (3.mas erikoislähetys putkeen!) tulee “joskus” mutta melko varmasti marraskuussa. Tässä siis on palattu säännöllisesti ilmestysmisaikataulusta epäsäännöllisen säännölliseen. Se on tarpeen sillä toinen tuotantokausi näytti että esim. Kesä on aikaa jolloin melkeinpä kaikki muu toiminta paitsi kirjoittaminen on turhaa, tällöin voi olla mahdollista että Radio Home Studio siirtyy kesätauolle tai tekee ajoittaisi on the road-lähetyksiä festareilta tahi muuta vastaavaa.

Radio Home Studion ja koko tämän Xeimian Networksin pyörittäminen saa toki olla työlästä sillä se on hauskaa, mutta sen pitää olla myös hauskaa ja flow-tilan hedelmien poimista. Radio Home Studion lähetykset ovat ehkä ylivoimaisesti eniten energiaa ja aikaa vievin osa-alue, suurelta osin niin esituotannon kuten lähetyksen suunnittelun ja kirjoittamisen pohjalta, aina sen jälkituotantoon joka on pikkutarkkaa näpertämistä ja vie enemmän aikaa kuin itse lähetyksen äänittäminen! Tällöin on priorisoitava, erityisesti kun minulla näitä projekteja kerran piisaa ja vielä pitää lisää voi olla tulossa yhtä sun toista mikä vaatii energiaa ja osallistumista.

Mitä tulee niihin tämän blogin suhteen, on kiinteänä tekijänä siinä XeimianTV:n aloitteleminen Youtube-tilin aktivoitumisen myötä. Tällöin tulevana kuukautena – jos projekti päätetään laukaista – ilmestyy kuvadokumentteja joissa esiintyy blongin tunnettuja henkilöhahmoja, ja onpahan purkkiin saatu niinkin surkuhupaisa saavutus kuin allekirjoittaneen ylinopeussakot. Jos et ole koskaan saanut niitä, niin nyt ei tarvitse hankkia, katsot vain videolta miltä se näyttää – tunnelma on kireähkö, sen voin sanoa. Samoin Erikoisraportti-osioon olisi määrä lisätä täysin uusi erikoisraportti, eli Viinipäiväkirja. Se esittää kuvien kera miten pannaan kotiviinit pumisemaan. Kyseinen viinipuunanti, Hallowiini, esiintyy myöskin tulevassa Drunkoween III lähetyksessä varsin keskeisessä roolissa, siinä on mm. Sen neitsytmaistatus taltioituna. Tässä vielä blogin viralliselta Youtube-tililtä vielä toistaiseksi sen ainoa julkaisu, eli “musiikkivideo” Deathtimen biisistä Hate Supremacy:



Mutta se tuosta pienestä selvityksestä. Kuten kirjoitin on aika mennä katsomaan viimeisimpiä tapahtumia, joissa voidaan sanoa saman tutun menon jatkuvan ilahduttavalla ja hämmästyttävälläkin tavalla.

Nyt, ennen kun menemme hieman hilpeämpiin asioihin, niin on mainittava erityisen huono tuuri autojen kanssa. Sakot, ne olivat oma lukunsa. Mutta kolari toinen. Siinä siis Prellu taas kohtasi naisautoilijan, pahoin seurauksin. Edellisellä kerralla jättimäisellä, puukylkisellä jääkaappipakastimella eräs rouva joka oli kännissä kuin apina, musoi Prellun kyljen tämän ollessa viattomasti parkissa. Tällä kertaa sitten minä pamautin erään Mersun (totta kai, menisihän tässä muuten maine jos halvempiin osutaisi - kyseessä oli vieläpä coupé) puskurin kulmaan kun letka jonka perässä se oli, pysähtyi, samalla kun itse vaihdoin kaistaa. Vaikka en nähnyt koko aikana jarruvaloa häneltä, ehdin painamaan jarrua muta hyvin vähän se auttoi. Samalla porukoiden Mersu puolestaan hajoaa, sunnuntaisena yönä keskellä metsää, samalla kun heti maanantaisena aamuna äityliini pitäisi heittää sillä töihin. Ja jos mersuja halvempiin ei törmäillä, niin eipä tämä porukoidenkaan mersu tilanteesta huumoria pois jätä, sillä siitä hajosi kone. Eli nyt haetaan Prelluun umpiota ja peltiä, samalla kun Mersuun konetta. Homma menee joskus putkeen, kuin Prellu Mersun puskurin kulmaan - zing! Vielä tuosta peräänajamani auton tilasta se, että koska minun kaunis autoni on hyvin sulavalinjainen ja matala, oli tietysti tämä kyseinen saksan hienostojyrä silti kulmikaampi ja korkeampi joten siihen ei tullut oikein mitään koska osuin todellakin oman autoni lamppu edellä sen kovaan puskurinkulmaan. Kyllä nauratti, peijakas!

Aloitin tämän viikon teehetkellä Janne Böyn kanssa (jonka mukaan Prellu näytti aivan Ritari-Ässän Kitt-autolta tuli- ja tietaistelun jälkeen, itse kuvailin sitä Star Warsin viimeisen osan hävittäjäksi joka sai osumia - molemmat yhtä hyviä kuvia). Se oli mukavaa jutustelua, josta jäi mieleen yksi hauska juttu minkä Janne Böy kertoi. Hänen siskonsa kaverin lapsukaisella on downin syndrooma. Kyseinen henkilö oli jätetty mökille yksin. Niinpä yhdessä vaiheessa alkoi hänen äitinsä saada puheluita, joissa kyseinen poika valitteli että mökillä on peikkoja. Tämän äityliini tietysti sanoi että hölynpölyä, nimittäin eihän peikkoja ole olemassakaan (internetin foorumeilla niitä on, mutta sanan etymologia viittaa enemmänkin troolaukseen; vedätykseen, sillä trollien mielestä sanoinkuvailemattoman hauskaa on väittää tuntemattomille ihmisille mottipäisiä ja olla aidon hämmästynyt kun saa pöyristyneen reaktion aikaiseksi). Poika jatkoi soittelua, ja hän teki sen useaan otteeseen, kunnes äiti sai puhelun jossa hän kuuli että nyt on saatu yksi peikko kiinni kymmenestä jotka parveilivat heidän mökkimaidensa välittömässä läheisyydessä. Tällä kertaa äidin epäilykset heräsivät, mitä vittua hänen jälkikasvunsa mahtoi meinata sillä että on saanut vangittua yhden tälläisen peikon?! Mamma lähti kiireen vilkkaa kohti mökkiä katsomaan mitä oli tekeillä. Päästyään perille hän huomasi saunarakennuksen ovien ja ikkunoiden olleen naulatun umpeen lankuilla – näin peikko ei päässyt karkuun. Sitten kun vankila oltiin purettu, paljastui että kyseinen peikko oli pahaa aavistamaton thaimaalainen marjanpoimija! Kyllä riittää kotimatkalle muisteltavaa. Voin vain kuvitella kuinka neuvokas peikkometsästäjämme oli ripotellut marjoja pitkin polkuja ja saunanlauteilla oli ollut kokonainen tuokkonen näitä metsiemme vitamiinipommeja, joita tavoitellessaan thaikku oli teljetty neuvokaasti saunaan.

Tuli hieman mieleeni se lapsuuteni temppu kun jo nyt edesmennyt vaarini jäi nakeliin ulkorakennukseen, punahehkuisella kamiinalla lämmitettyyn ulkorakennukseen. Nakeliin hän jäi koska telkesin hänet sisälle laittamalla oven ulkopuolelta salvalla kiinni “niin että pysyy varmasti” - näin tein siis juuri täytettyäni 20 vuotta (olin alle kouluikäinen, mutta kuten näkyy olin lahjakas lapsi). Äityliini oli tässäkin tarinassa kyseessä käännehahmona, sillä hän kuuli kun isäukkonsa melttosi ja hakkasi jykevällä munalukolla lukittua verstaansa ovea. Oli aika lähellä etten saanut kunnon selkäsaunaa, kun olin piilossa keittiönpöydän alla kun vaari tuli taloon sisälle heittäen likomärän karvalakin, huulillaan lause: “Missä se poika oikein on!!” Mutta kyllä me aina hyvissä väleissä olimme, vaikka tein paljon jekkuja hänelle josta meinasin saada selkäsaunan. Esim. Sekin kerta kun vanhempani katsoivat keittiönikkunasta kun minä juoksin edellä ja vaari tulee vasara kädessä perässä. Vaari nimittäin oli vedellyt koko päivän neuloja irti laudoista, sillä ne voisi käyttää ja minä muina miehinä olin ottanut naulalaatikon ja pudottanut kaikki naulat sadevesisaaviin. Saattoi sitä katsellessa ulkopuoliset siunailla: “Oi katsokaatten miten virkeä vanhus, kirmaa kuin tuo pieni pellavapäinen poika ja kiljahtelee voimaa puhmuen riemusta!”

Hampurilaisravintolassa oli ihanainen latinotyttö myymässä. Harvinainen näky Suomessa for sure, mutta aina yhtä ihana – eikö muka? Tyttö palveli meitä normaalein tavoin, ja kun hän naputteli tilausta koneelle sanoin isäukolleni että ajatteles jos näiden myyjien lempinimet olisivat heidän paidoissaan, tämän tytön lempinimi olisi siinä tapauksessa “omenarulla”. Tämän johdosta hänen toisella tiskillä ollut työkaverinsa suorastaan pidätteli naurua, ja hän nosti päätänsä jossa on ne suloiset mustat paksut hiukset ja hän kysyi että mitä minä sanoin. Toisin mitä sanoin, ja hän hymyili niin paljon että juuri ennen kun hänen silmänsäkin alkoivat hymyillä ne ikäänkuin välähtivät kuin pilvestä tullut aurinko. Toista myyjää hymyilitti vielä kovasti kun hän toi tilaustaan. Ja kyllä kun tuon kerroin Janne Böylle hänkin nauraa rötkötti, ihan niin kuin minäkin sillä olihan se nyt minun keksimä juttukin kerran.


Viikonloppuna päätin käväistä eräässä uudessa baarissa. En muista nyt sen nimeä, olikohan se jokin 10-Klubi? Vitsailin, että nyt on turvallista olla täällä koska yläkerrassa ei ole pitseriaa. Ja nyt tietystikin herää kysymys että kenelle vitsailin, ja vastaus voi olla ainoastaan että Miian ja Peculithoksenhan kanssa minä tätä vitsailin. He sattumalta olivat osuneet samaan paikkaan.

Ensimmäinen spektaakkeli tuli siinä kun päätimme mennä laulamaan loppuillasta karaokea. Paikka oli oikeastaan aika hyvä, sillä onhan se täysin uusittu ja ei sisällekään päästäkseen tarvinnut ihmisen maksaa perslihalla tai sydänverellä. Mutta asiaan. Virkistin meidän karaokeporukkaa antamalla sen nimeksi (muiden tietämättä) "Tippurikvartetti". Oli siinä naurussa pitelemistä kun muut huomasivat sen pitkin huonetta olevista laajakuvaruuduista kun meidän vuoro koitti. Yksi jäi pöytään, ja yksi rohkea uskalsi mukaani. Keikan juonsin käyntiin: "Hyvää iltaa, me olemme Tippurikvartetti ja tulimme tänne raiskaamaan kaikki teille rakkaat biisit - kiitos." On sanomattakin selvää että saimme raikuvat aplodit saatuamme keikan hoidettua. Keikan tyylikyyttä lisäsi se että toinen mikrofoneista oli täysin lopussa, ja siitä loppui kun loppuikin kesken vetomme patteri joten toinen meistä lauloi tunteella ja voimalla mutta vain toisen ääni kuului. Ja se oli minun ääneni, Miia kääntyi suu auki katsomaan kun vedin oikein venytykset biisin huippukohdassa, jonka jälkeen annoin mikin hänelle jolloin vetelimme soolo-osuuksia, ihan kuten suuressa maailmassa!

Ennen kun menimme laulamaan, esittelin pöydässä hyljetanssini. Porukka nauroi vedet silmissä kun hytkyin paikallani hyvän grooven tahtiin - Pirkka-Pekka Peteliuksen hengessä.  Toinen klassikko, kuin muinainen itämainen voimisteluliike; suoraan eläinmaailmasta, oli raputanssi.  Raputanssia hitto vie sain opettaa poitsuillekin. Kerran kun opetin sitä, eräs pieni ja sievä blondi katsoi minua hetken ja tuli antamaan sellaisen lap dancen kun olin valmiusasennossa että poikien katsoessa heidän leuat tippuivat lattiaan ja silmät ampuivat lautasina puolen metrin päähän kuopistaan. Tosin, raputanssi ei ole ehkä läheskään aina niin suosiossa jos sen menee tekemään joukolle puputanssivia muijia alá stuck up bitches - eli puputanssissa ne on rinkinä, jaloissaan laukut ja he tekevät sellaista niiaavaa liikettä ja sutivat käsillään.Yleensä naaman nyrpisteleminen vielä muistuttaa aika tarkasti sitä kun jänis vetelee turpaansa sisäänulos.




Tämä, blogisyötteen päättävä biisi, joka on ehkä erään universumin parhaimman bändin, myös toteutui tuona yönä! Se oli se toinen spektaakkeli.

Hitto vie, sellainen tumma kissimirrikaunotar törmäsi minuun tanssilavalla ja kun se sitten pahoitteli sitä, se teki sitä pitkään ja hartaasti kosketellen (paljon, paljon enemmän kuin se olisi sopivaa - WOW). "she's gentle now, she takes great care" ja myöhemmin ei tarvittu kuin katse hän tuli luokseni "see her standing there.." ja teki taas taikansa.."hold me close to you" ja sitten me jo syleilimmekin. Ja me emme sanoneet sanaakaan;"the girl is on my mind, she is on my mind". Nainen oli ihan tämän biisin näköinenkin, niiden saappaidensa leggingsiensä ja vartaloa nuolevan vaatteen kanssa jossa oli etäisesti Rollings stonesin logoa muistuttavat ahneet huulet.