lauantai 20. heinäkuuta 2013

"Minigolf On Herrasmieslaji" - Minigolfkauden Avaus 2013

Olen tuntenut terälehtien liikahduksen 
ja minun tieni on valittu

Jokainen aukeava kukka  
rumuuden jäätarhassa  
on terroria. 
- Tommy Tabermann 
(Minä olen terroristi)

Johdanto &Aloittelu

Oli tullut jälleen avata minigolfkausi Miguelos Miguelos Migueloksen kanssa. Sopivasti juuri kun Tammerfestit lähtivät käyntiin.

Nyt, normaalisti kysymys on tilanteesta jolloin ei alkoholin kanssa säästellä, ja sitähän se taaskin kerran oli.

Meillä olikin tilaisuutta varten hieman juomia kuten olutta, lonkeroa (sitä hyvää, eikä mitään käytetty hiivahöpöä) ja tietysti giniä.

Ginin lantrasin makoisalla omenavissyllä, jossa oli mukana c-vitamiinia ja magnesiumia. Se on erityin hyvä mikstuura, sillä nuo vitamiinit ja hivenaineet on tunnettuja siitä että ne ehkäisevät krapulaa (liittyen niihin aineenvaihdunnallisten myrkkyjen eliminointiin jota syntyy kun maksa polttaa alkoholia), ja jo siksikin ettei alkoholia maistanut lähes ollenkaan koko sekoituksesta.

Iltaa tuli aloiteltua musiikin, paskanjauhuun ja stand up-komiikan maailmasta. Pienoinen kummelimainen hetki tuli siitä, kun istuskelin koneen vieressä ja naurun rymäkässä suustani lensi kaaressa juomat. Pahoittelin aiheuttamaani sotkua, ja pyysin paperia. Sitä siivotessa Miguelos vain totesi, että näemmä koneen mute-nappi toimii noinkin (hipaisunäppäin, jolle oli lentänyt tippa namia).

Oli siis selvää että nesteytystä ei laiminlyöty.

Minigolf

Hortoilimme Tammelasta Pyynikille, ja laskimme että meillä oli tehokasta peliaikaa siinä vaiheessa vielä sellainen parista tunnista puoleentoista tuntiin. Joskus aiemmin vietimme radalla huomattavasti pidemmän aikaa, ja sillä kerralla Miguelos oli niin päissään että sen vaaleanpunainen (?!) paita oli vähemmän punainen kuin hän itse. Myös maila lenteli epäonnistuneen lyönnin merkiksi. Nyt sellaiseen ei olisi aikaa.

Myyjättärenä oli nuori ja uhkea nainen, ja kloppi. Sanoin että otamme parit mailat herrasmiespeliä varten, johon kloppi vastasi että sitä ei voi auttaa, mutta minigolfiin kyllä saisi välineet. Samalla kun juopunut lihava mies hölisi taustalla olevalla terassilla, ettei täällä ole ainuttakaan herrasmiestä. Olivatko nämä kaksi oikeassa? Sitä en tiedä, mutta sen tiedän että kurvikas hymytyttö antoi meille molemmille pinkit pallot. Ja joka on pelannut koskaan tätä peliä, tietänee että vielä mailat voivat olla samaa väriä, mutta pallojen olisi syytä olla eri väriä. Asia ei haitannut meitä.

Pelit tapahtuivat radalla jota emme olleet koittaneet. Olisikohan se ollut eterniittirata? Vaiko betoni? En muista, mutta itse asiassa rata oli oikein mukava pelattava.

Itse peleistä sanottakoon, että minulla on melkoisen huono lähipeli, mutta lähes virheetön avaus. Yleensä aina sain pallon läpi esteiden jo ensimmäisellä lyönnillä, mutta sitten alkoivat ongelmat. Tämä johti siihen, että peli kääntyi Migueloksen voitoksi numeroin 74-69. Eniten kuitenkin takaraivossa raavitutti se, että takanamme tulleet isä ja tytär saivat meitä jatkuvasti kiinni, ja tuo pikkutyttö oli luultavasti lähes samalla tasolla pelillisesti kuin mekin. Ei siinä voitu muuta kuin nauraa.

Kun pelit oli pelattu, oli tullut aika siirtyä tositoimiin.

Niihin uppoutuisimme paremmin siten, että menisimme päämajaan ja nauttisimme siellä vielä virvokkeita, puhuisimme paskaa, kuuntelisimme musiikkia ja saattaisimme katsoa paria stand up-keikkaa.

En muista mitä kaikkea siellä tapahtui, mutta varmasti meno oli jo syvällisempää ja jouhevampaa kuin aloittaessamme, sillä nyt pelistressit olivat poissa ja ilta valmis alkamaan.

Jatkot: Jälkipeliklubi

Jatkot alkoivat kun kävimme Bluesbarissa - pitkästä aikaa. Kuuntelijat ja lukijat varmaankin ovat ihmetelleet, että mihin on kadonnut tuo nimi kaikista raporteistani, ja se onkin oikeutettua.

Syynä oli pienoinen välirikko, toisaalta myöskin se, että oli aika ruveta taas vaihtamaan vakkarit satunnaisesti vaihtuviin baareihin. Noin, se tuli siinä, eteenpäin!

Loppusijoituspaikka johon menimme oli Klubi, joka paljastui erinomaiseksi viikkohäppäpaikaksi sen happy hourin, eli tummien tuntien vuoksi. Se on aika hyvä idea baareille viikolla. Miksei viikonloppuisinkin. Paikka oli täynnä väkeä (mukaamme lyöttäytynyt Tapsu kehui että myös Fat Lady omasi samat viikko-ominaisuudet joten se on todetusti hyvä idea baareille).

Iltamat siellä alkoi mielenkiintoisesti. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, on naiset jostain syystä erityisen innokkaasti lähestyneet meikäläistä, ja niin kävi nytkin. Kaunis ja hyvänmallinen nainen (tyyliltään aika lähellä sitä edellisen tarinan katsastusaseman diivaa - kipakat kesäiset farkut istuivat hänen pakaroilleen hyvin, kasvot olivat kauniit ja muutenkin voimme puhua toimivasta pakkauksesta - ties vaikka olisi ollutkin sama nainen!) lähestyi minua, ja alkoi puhumaan siitä miten olimme jutelleet aiemminkin. Minä en totta puhuen muistanut sitä, mutta en pitänyt sitä mahdottomana, ja olin vain jutussa mukana.

Mukanaan hänellä oli joku lättähattuinen mies, sellainen jollaisia näkee trendipaikoissa, en tiedä oliko se kiertolainen joka roikkui tuon upean ilmestyksen lahkeessa toiveikkain mielin, vai oliko kyseessä jotain merkittävämpää. aikamme jutusteltuamme hyvissä tunnelmissa nainen sanoi että tavatkaamme taas, johon vastasin että niin tehdään.

Mahtoiko hän olla se nainen jolle olin aiemmin huutanut kadun toiselta puolen, kysymyksen, että mihin hän menee? Silloin nainen vastasi saman paikan kuin se, missä juuri olimme tuona iltana. Mahdollisuuksien maailma?

Kerroin tästä Miguelokselle, kun palasin pöytään. Tunnelma pöydässä alkoi olla hyvä, sillä sitä ennen tulin hieman puhdistaneeksi ilmaa Tapsun kanssa, melko kovaan ääneen, mutta koska se kerran saatiin puhdistetuksi, oli taas jokaisella hyvät illanistujaistunnelmat, joten siitä ei sen enempää.

Minulla jostain syystä tulee kausia, tai syklejä, jotka juuri ovat tälläisiä luonteeltaan.

Niille ominaista on se, että silloin melkein jatkuvasti käy flaksi, jopa niin että jos sinä et tee liikettä niin nainen tekee.

Mutta varsinainen kurssi muuttui, kun lähdin hakemaan toista juomaa. SIlloin tiskillä oli tumma nainen, joka alkoi joko jutella minulle, tai minä hänelle.

Nainen oli miellyttävän puhelias, ja kaikin puolin muutenkin mukava. Kun olimme odottaneet juomamme, hän ehdotti että lähtisin hänen pöytäänsä, ja minä puolestani ajattelin että miksikös en, tuskinpa Miguelos Miguelos Miguelos ja Tapsu kuolevat sillä välin, vaikka hetkeksi joutuvatkin luopumaan minun säteilevästä ryyppyseurastani.

Tämä johti siihen että lähdin hänen pöytäänsä. Peruuttamattomat seuraukset.

Pöydässä selvisi että tämä nainen oli jonkinlainen pikkupomo, olisiko ollut vuoropäällikkö. Baarissa hän oli kaveriensa, ja parin alaisensa kanssa, ja kertoi siitä minulle asioita.

Jutustelu pöydässä meni mitä ilmeisemmin melko hyvin, sillä sitä kesti aina pilkkuun saakka ja näemmä kukaan ei nähnyt syitä lopettaa sitä siihen, vaan jotenkin minulle rupesi hiipimään tunne jatkoista.

Ennen baarista lähtöä pöytämme läheisyyteen tuli hillumaan negro kaverinsa kanssa, ja kysyi minulta tunnenko nämä naiset. Vastasin: "Yeah. They are my wives". Minun "naistani" se nauratti, ja samaisen naisen kaveria ei myöhemmin enää naurattaisi, syyn siihen voi lukea tarinan edetessä.

Jatkot: Jatkot

Pihalla oli hetken sellainen tilanne, etten tiennyt mitä keksiä. Minä en ole erityisen kiinnostunut odottamaan naisia, ja koska me vain hengailimme siinä porukkana, rupesin miettimään uusia suunnitelmia. Siispä pistin viestiä Miguelokselle, joka oli lähtenyt jo laitakeskustalaiseen, poikkeuksellisen hyvään aamiaispaikkaan (aloin käymään siellä reissuilla kun olin evakossa, ja käyn edelleenkin jos niin on ollakseen), josta en kuitenkaan kerro nyt sen enempiä, sillä haluan että massat pysyvät mäkkien ja pizzapaikkojen jonoissa, samalla kun minä selviän pienellä vaivalla mitä tulee jonottamiseen ynnä muuhun sellaiseen rimpuiluun(mutta jos kysyt henkilökohtaisesti, lupaan kertoa sen, en ole raakalainen).

Tilanteet kuitenkin kääntyivät suotuisiksi. Nainen kainaloon, ja kohti naisen kämppää. Matkalla läheisyyttä. Nainen oli itse asiassa todella mukava, puhelias ja hymyili minulle lämpimästi, samalla kun katsoi minua silmiin ruskeilla silmillään.

Matkalla hän kertoi naispuolisesta kaveristaan, siitä joka oli mukanamme. Tämä kyseinen nainen oli siis  hänen entinen säätönsä. Jep, kainalossani ollut nainen oli siis nätti, jokseenkin kurvikas ja bi-seksuaalinen pomonainen, jonka entiselle naiselle saattoi tuottaa tämä järjestely vaikeuksia. "Mikä jännittävä ilta" ajattelin hengessäni (kaikessa siinä oli erityistä ironiaa, etenkin kun miettii kirjoittamiani, poliittisesti epäkorrekteja juttujani).

Lopulta saavuimme pomon kämpille. Huomasin että tuo asunto ei ollut lainkaan hassumpi - ei niin iso kuin minun, mutta varsin mukavasti sisustettu.  Rahaa hänellä myös saattoi olla, tai velkaa, mikä on yksi ja sama asia jos katsotaan asiaa globaalisti ja pankkien toimintaperiaatteen kannalta; hänellä oli Tampereen keskustassa nätisti sisustettu kämppä, hänen laajakuvatelevisionsa oli isompi kuin minun, ja hänen leveä sänkynsä oli säädyttömän mukava - tehty luultavasti jostain muistimateriaalista. Which is nice.

Osa porukasta meni tupakille, ja kuinkas ollakaan, minä ja naisen naispuolinen ex jäimme istumaan vierekkäin sohvalle. No mutta eikös se ollutkin lutuinen sattuma?

Tilanne oli sellainen jota olisi voinut kuvata sanoin: "se tunne kun peräaukkosi kutistuu puolentoista kierroksen verran", sillä tämä kaveri sanoi lähes ensitöikseen, ettei pidä siitä että olen siellä. Tämän jälkeen hän alkoi selostamaan samaa mitä pomonainen oli kertonut minulle matkalla. Mainintoja tuli myös meidän keskinäisestä, ja varsin peittelemättömästä läheisyyden osoituksista, jotka tapahtuivat tuolla matkalla.

Kerroin että ymmärrän yskän, mutta että olen lopulta väärä henkilö jolle siitä kertoa, sillä oikea henkilö on tämä nainen jossa hän edelleenkin roikkuu. Heidän pitäisi puhua; hän ei voisi kontrolloida jokaista uutta henkilöä tämän naisen elämässä.

Jäimme istumaan hiljaisuuteen, siihen saakka kunnes loput tulivat paikalle.

Ilmeisesti minun neuvoni oli ottaneet jonkin verran kannatusta, sillä pian eteisessä alkoi melkoinen mekkala. Naiset tappelivat. He tavallaan tappelivat minusta, mutta myös toisistaan.

Kanssani kämpässä oli miekkonen joka lopulta paljastui erityisen asialliseksi. Tämä mies oli pomonaisen kaveri, joka rienasi kyseistä naista niin armottomasti että on totta puhuen ollut varma oliko kyseessä hänen homoseksuaalinen kaverinsa (mies piti Queenista ja heitti aika usein "oon heteroksi aika homo"-tyylistä läppää) vaiko muuten vain melko rajulla huumorilla varustettu mies - mikä näin myöhemmin tuntuu todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Tuntui siltä että hän piti minusta, ja oli kuin jokin liittolainen - rienatessaan pomonaista, minun ja pomonaisen nauraessa kippurassa, ja kietoutuneina, sohvalla. (Samainen mies oli vittuillut myös tilanteen kevennykseksi kun naiset olivat riidelleet eteisessä).

Lopulta kun olimme tyhjentäneet pullon punaista kuohuviiniä, lähti tuo herrasmies kotiin, ja me totesimme että on parempi nyt kömpiä tuohon leveään parisänkyyn.

Nyt, en aio kertoa muuta kuin sen, että siellä nainen sanoi minun olevan kovin erilainen, jotenkin niin rohkea, verrattuna muihin.


 Mutta kun hän istui päälleni, ja alkoi repiä vaatteitani, oli selvää että tämän blogin ikärajan pitämiseksi K-18-luokituksessa siirryn nyt seuraavaan lukuun.

Afternoon delight

Hmm, en tiedä onko se enemmän symbolista, ironista vaiko progressiivista, kun lähdet pelaamaan kaverin kanssa minigolfia, mutta heräät seuraavana päivänä alastoman naisen vierestä, huomaten että olet itsekin alasti. Ja kun käännät katsettasi, niin huomaat että naisen chihuahua panee vieressäsi olevaa tyynyä.



Skenaarioista tämä oli paremmasta päästä. Esim. Olisi ollut kohtuullisen sietämätöntä, että olisi herännyt tuossa tilassa käsiraudoitettuna hörisevään hevoseen, ja miepuoliseen kaveriin (molempien ollessa peitettynä cheddarsulatejuustoviipaleisiin). Siinä olisi sitten ruvennut pokerinaamalla kyselemään pelistä: "Ööö, niin kuinkas ne meidän pisteet siinä minigolfissa menivät, heh he he?"

Jos nyt ihan tarkaksi käydään, niin tuo kuvailemani skenaario oli eräs monista. Sillä oli selvää ettemme olleet vielä aamuun mennessä nukkuneet sitten yhtään. Chihuahua (jota kutsuin nimillä kuten "broileri", "hampurilainen" ja "dämburgär" (ranskalaistyyppinen lausumisperinne) ryntäili ympäriinsä, ja aina aika ajoin heräsimme ja, no, kävimme läheisiksi taas kerran. Sitten taas sovimme, että ok, nyt sitten nukutaan. Tuo kuvaus minkä kerroin oli siitä, kun heräsimme sen kerran kun nainen mumisten kysyi että mitä se koira tekee, minä vilkaisin ja tokaisin edellisen repliikin, jolloin naisen pää nousi erityisen nopeasti tyynystä.

Seesteisin vaihe oli varmaankin se, kun havahduin siihen miten minä nukuin keskellä, koira minun vasemmassa kainalossa ja nainen oikeassa. Siinä oli jotain mikä oli idyllistä.

The psychic pain
Of living in this world
Is overwhelming me
Again and again

A beautiful afternoon
Inside you in your bed
I'm tired of the old shit
Let the new shit begin

Congratulations to me
Many happy returns
I'm tired of the old shit
Let the new shit begin

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Katsastus (Sisältää BONUKSEN!)

Päivät ja ajat ovat täällä taas.

Kävin katsastamassa Prellua, ja siitä reissusta riittääkin kerrottavaa.

Osa 1. Elämä Kuin Elokuva

Olen aina silloin tällöin hämmästellyt näitä elämän synkronositeetteja, outoja sattumia, ja pientä maailmaa.

No, leuka ainakin putosi, kun huomasin yhdessä vaiheessa matkaa että takanani ajava henkilö on jostain tuttu. Sieltä erottui (paremmin kun pysähdyimme valoihin) sellainen pieni blondi, joka ylettyi juuri vaaleanpunaisen ratinsuojuksensa (furry) ylitse, autosta erottui myös pinkit karvanopat - jotka olivat takaosassa. Tajusin, että se oli sama blondi joka istui vieressäni viime viikonlopun leffassa, ja joka hieman pakisi minulle ennen leffaa (ja jäi katsomaan niitä loppujuttuja kun muut lähti, ja lähdimme sieltä samaan aikaan, siitä ei kuitenkaan sen enempiä).

Samalla autostereoissani soi Kotiteollisuuden Helvetistä Itään-albumi, ja jotenkin tuon tajuamisen hetkellä "Tämän Taivaan Alla" siirtyi juuri loppusoitantaan, mikä toi mukavasti elokuvamaista tunnelmaa koko tilanteelle. Mikä huomattavinta, tällä tipulla oli myöskin Honda - sellainen pieni punainen Civic. Siinä me sitten vielä ajelimme peräkanaa kaunista Rantatietä pitkin (valoissa osat vaihtui, minä tulin takaa, nam nam;) ja shuffle pisti soimaan biisin "Yö Päivää Keinuttaa"; "Tunnen siipiesi pehmeän hipaisun aamun kirkkaassa valossa, kun sinut viereeni saan, et pääse pois ollenkaan, et lennä enää milloinkaan, valon rajalla rajalla taivaan ja maan, on kylmää, vesi jäätyy uomaansa, siellä kadonnutta sydäntäsi etsit, löydät yön, joka päivää keinuttaa." - Mikä jotenkin hieman lisäsi kohtalokkaan elokuvamaista tunnelmaa, kun pieni ja sievä, sekä suuri ja väkevä Honda kruisasivat pitkin kaunista Rantatietä. Lil redissä oli pinkkejä sisätilan koristeita, ja minun smaragdinvärisessä helmessäni heilui pääkallo- ja alastoman naisen muotoiset hajustimet - suoraan testosteronin pääkaupungista!

Emmekö muka usko johonkin?


Osa 2. Paluu Arkeen

No, arki palasi kun pääsin katsastuskonttorille. Eikä pakosti edes arki, vaan minusta tuntuu että sain estrogeenimyrkytyksen, sillä olin varma että oli "We love bitches day".

Anna kun kerron miksi.

Ensinäkin. Siellä oli pöydällä kaksi lehteä, toinen naistenlehti, ja toinen joku ammattimiesten autolehti.  Samoin, televisio oli auki, ja ensimmäinen ohjelma joka tuli oli Liviltä joku poliittisen korrektiuuden lutuinen riemuvoitto - siinä muutama TRANSU neuvoivat kuinka nainen voi löytää sisäisen diivansa. (En edes aloita näkemästäni maailman vanhimmasta läppäristä, jota kukaan ei jostaan syystä käyttänyt).

Tiskin takana oli meno ei muuttunut kovinkaan paljoa paremmaksi - toinen oli enemmänkin sellainen pieni ja pyöreä suomisen pirkko, kun taas toinen oli todella hyvännäköinen brunetti jonka ruskettuneet olkapäät olivat paljaat, ja jonka jalassa olivat sellaiset timmit farkut jotka loppuivat polvien alapuolelle - nam, hänen muutenkin ollessa sangen fiini olemukseltaan. Mutta tämä kyseinen neiti oli niin BITCH kuin vain tuolla havainnolla voi sanoa olevan. Se vaikutti sellaiselta, että se joko vihasi työtään, tai että se ei enää erottanut viihdereissua työpäivästä - viihdereissua jossa sitä lähestyvät miehet se torjuu toinen toistaan sadistisimmilla tavoilla, näiden lähtien uikuttaen ja häntä koipien välissä pois, pyydellen anteeksi sitä että ovat syntyneet, kuin sellaiset pienet pinkit hiirenpoikaset jossain silpussa.

Se osasi jotenkin niin hyvin "palvella" asiakkaitaan, kuin ne olisivat vastenmielistä ilmaa hänelle. Esim. Kun äiti ja tytär tuli tiskille, ja tervehtivät, se ei edes nostanut katsettaan tai tervehtinyt takaisin. Ja kun molemmat "me olemme liian hyviä työpaikkaamme"-virkailijat hääräsivät jotain koneellaan (facebook, ehkä?) tuli paikalle eräs mies joka meni tämän Ms. Bitchin tiskille, ja alkoi naputella kolikolla tiskiin tämän edessä, kysyen nöyrästi voisiko jompi  kumpi palvella häntä, pliis? Mies sai sitä palvelua mitä oli tarjolla, mutta kun hän lähti, sanoi tuo brunetti pöyristyneenä kaverilleen: "Mitä tuokin tulee noin naputtelemaan tiskiin, kun näkee että toinen tekee jotain". Mitä vittua? Mietin mielessäni, että eikö hänen toimenkuvansa nyt kuitenkin ole tulla häirityksi asiakkaiden taholta? Vaikka se toki vie paljon arvokasta surffausaikaa pois.

Asiaa ei auttanut sekään, että samalla tuolta Livilta (Living Hell) alkoi jokin hääohjelma, missä oli täsmälleen tuon brunetin kaltaisia morsiammia! Minun sisäistä tilaani kuvasi tuossa kohdassa aika hyvin Entombedin biisi "I'm full of hell". Esim. eräs näistä vitun idiooteista sanoi miehelleen, tuhottuaan tämän vaivalla kokoaman häälaulu-CD:n, että "ne ovat minun häät, ja sinä pilaa niitä tuolla paskalla!" Johon mies sanoi että "Ovat nämä minunkin hääni" johon nainen sanoi: "EIhän ole, sinä olet vain sulhanen!" (Mies oli meksikolainen, ja kyseinen "paska" oli siis meksikolaista musiikkia).

Mutta odottakaa, on vielä lisää! Tämä tulisi vielä jatkumaan, sen vain tajuaa kun sinut on motitettu ja ainoa vaihtoehto on ottaa vastaan se mitä tulee.

Sillä välin kun olin käynyt vessassa, oli inssi tuonut avaimeni ja tuomiopaperit.

Menin istumaan takaisin pahaa aavistamatta, siitä että nämä mulkut eivät tehneet elettäkään kertoakseen että näin kävi sillä välin kun olin poissa.

Lopulta sitten kun laskin alas puhelimeni, lehden, ja pistin kädet puuskaan ja aloin katsella levottomasti ympärilleni, miettien että mitä vittua täällä tarkalleen ottaen oikein tapahtuu. Jonoa ja porukkaa on ollut, mutta onko se aina kestänyt näin kauan?

Tapahtuu jotain yllättävää. Kuin hän olisi lukenut ajatukseni, lähtee äkkiseltään tämä icy hot brunetti paikaltaan, ja kulkee kohti lipastoa, avaten sen ja kysyen tiskin takaa minulta että minkä merkkinen auto minulla on - tämä oli yllättävää, sillä minua palveli se pieni ja pyöreä suomisen pirkko, ei suinkaan katsastusaseman kaunis diiva, joka nyt selvästi teki niin vapaaehtoisesti ja halulla.

Vastaan, äänessäni hippusellinen "are you fucking kidding me"-sävyä: "Honda Prelude."

Nainen tuo pöydälle paperit, ja Prellun avaimet.

Minä nousen sanomatta mitään.

"Huomasin että jouduit odottamaan aika kauan, ja ajattelin että nämä ovat sinun". Äänessään jopa yllättävää inhimillisyyttä.

En vastaa mitään, mulkaisen brunettia ja alan selata papereita. Jos olisin vastannut jotain, se olisi tullut Pulp Fictionista tutulla Marcellus Wallacen äänellä "I'm pretty fucking far from ok".

Jokin siinä kylmässä, mutta silti aika hotissa brunetissa selvästi lämpiää, sillä hänen alkaessaan selittämään lisää käytännön asioita, alkaa hänen ääneen tulemaan jopa lempeää sävyä ja lopulta kun katson häntä taas, huomaan että hän alkaa hymyillä minulle, kallistaen hieman päätään sivulle.

Siinä tilanteessa vaihtoehtoja on tasan kolme:
1. Se pitää minusta, ja on tyytyväinen kun saa olla se joka auttaa minua (As if)
2. Minun aavistuksen tyly, ja kylmä suhtautuminen herättää hänessä sukulais-sieluisia tuntemuksia ("Mikä hieno mies!")
3. Tai sitten se oli vain passiivis-aggressiivisen vahingoniloinen siitä että jouduin odottamaan turhaan.

Lähtiessäni paikalta, alkoi taas Kotiteollisuus soimaan, taas kerran raflaavasti. Biisi oli "Tuonen joutsen."  


Bonus: The Prequel - Mitä Tapahtui Ennen Katsastusta

The Internship, oli sen leffan nimi jonka kävin nauttimassa, luultavasti koko kesän ensimmäisenä "rauhallisena viikonloppuna". Vaikka oli kyllä toden totta outoa lähteä kaupungista, samaan aikaan kun sinne normaalisti olisi mennyt, mutta hei, se on laiffia, eli elämää kuten meillä täällä Suomessa tavataan sanoa (en edes aloita kertomaan miten upea keli siellä oli, ja miten mielijohde pienestä hortoilusta aurinkoisessa illassa, aina kesäiseen yöhön, lähes sai vieteltyä minut ajatuksista tekoihin).

Leffa puolestaan oli todella hyvä! Juuri sellainen hyvän fiiliksen komedia, jossa sai nauraa niin että silmät kostuivat. Vince Vaughn ja Owen Wilson ovat kyllä aikamoinen parivaljakko kun ne päästetään vauhtiin, samoin tässä oli myös muita tuttuja jotka ovat näytelleet yhteisissä raihnoissa, kuten Will Ferrell joka oli maineensa veroinen, taas kerran. Leffasta on paha kertoa oikein mitään, ettei paljasta liikoja, mutta näemmä ei komedian kirjoittaminen ole vielä päättynyt tältä planeetalta, mikä on lajityypin ystävälle ehdoton helpotus.
 

Huomasin samana iltana, miten leffa pyöri vieläkin päässäni, ja minä leffan maailmassa - se on toinen hyvä puoli onnistuneessa leffaillassa. Tälläiset leffareissut aina silloin tällöin ovat muutenkin terapeuttisia, ja nollaavia, kun vain menet sinne pimeään luolaan ja unohdat kaiken muun (siinä meinasi tulla poikkeus, kun ennen leffaa vieressäni ollut blondi alkoi pikaisesti puhua minulle, mutta emme hölisseet koko leffaa, kiitos).

Ja ai niin, sellainen jännä kuriositeetti siinä vielä oli, että olin tavallaan Raimon ja Irman kanssa leffassa; he olivat samassa talossa, mutta eri leffassa - he menivät katsomaan omaansa kun minä hain ennakosta liput, ja olivat lähteneet kun minun leffa päättyi. What! 


Aikamoista magiikkaa, etten sanoisi! WHAT!

 

torstai 4. heinäkuuta 2013

Radio Home Studio - 70 - Joutsenlaulu


Radio Home Studio - 70 - Joutsenlaulu



1 Segmentti (letarginen, uniongelmainen ja tökkien käynnistyvä)

- Heti alkuun ilmoitusluontoinen asia koskien lähetyksen jatkuvuutta
- Firman kupissa kahvia, muut eväät olut ja kotona tehty bailey's
- Kiikun & kaakun, tiätsä?
- Syitä ja seurauksia
- Ulosjääneestä, vielä viimeistelemättömästä biisistä
- Väsyneenä tehty ensimmäinen segmentti: "jos aivoille ei maistu uni
niin annetaan niille alkoholia"

Deathtime: This Is love (PJ Harvey cover)

2 Segmentti (jo huomattavasti pirteämpi) 

- Selvitys äsköisestä biisistä ja uudesta Deathtimen julkaisusta Covered In Blood 2
- Kerron nyt salaisuuden
- Kun ympyriäinen sulkeutuu vol 1.
- Etkö pidäkin ihmisistä jotka syyllistyvät itse siihen, mistä syyttävät muita?
- The Payback - ympyriäisen sulkeutuminen vol 2.
- SE poisjätetty johdanto edelliseen kirjoitukseen (semierikoisrarpottiin)!
- Minä, tumma otsatukkainen muija, uhkeä punapää ja kuumat paikat baarissa
- Kummalliset ajat ja tutut havainnot

Gobkooh: Build For Love

3. Segmentti (täydessä vauhdissa)

- Mukavan taustaporaamisen parissa, viimeinen segmentti käyntiin
- Juhannuksesta ja sen odottamattomista tapahtumista
- Ankeuden multihuipentuma: juhannusyö baarissa (vain joulu vetelee vertoja)
- TKL:n juhannusylläri
- Muutaman kilometrin kävelymatka intialaisen miehen kanssa
- Tulevaisuus - onko sitä, jos on, niin minkälainen?
- Uusia projekteja, kujeita (mm. julkaisematon biisi, Antologian paluu ja "Projekti Punainen Pilleri")
- Viimeinen Avokado-aiheinen, kesäinen ruokavinkki!
- Cliffhanger & lopputoivotus

Locust Toybox: Beneath The Tide

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Covered In Blood 2 (+ biisiesittely!)



DOWNLOAD Now For Free (First click the title below, and then click the "download" button:)
LATAA Nyt Ilmaiseksi (klikkaa albumin nimeä alhaalta, ja sitten "download"-nappia:) 

Covered In Blood 2

Track listing

1. Venehellä Vaskisella (CMX cover)
2. This Is Love (PJ Harvey cover)
3. You Suffer (Napalm Death cover)
4. Scum (Nick Cave and the Bad Seeds cover)
5. CC Rider (trad.)
6. Deathtime (Turbonegro cover)

Biisiesittely

1. Venehellä Vaskisella. Luultavasti monen asiantuntijan mielestä erittäin kyseenalainen valinta avausraidaksi, sillä tälläinen olisi lähinnä hyvä päätösraita. Vaan Deathtime ei tottele moisia konventionalismin sääntöjä, vaan kokeilee, tekee, kasvaa ja kehittyy - Deathtime ei tee kavereita, se tekee ystäviä. Siksipä tämä melkoisen hämärä death ambient/death hop-tyylisuunnan cover onkin seremoniallisena avausraitana tälle cover-ep:lle. Alkuperäinen kappale löytyy eräältä vanhalta ja harvinaiselta CMX:n EP:ltä (Musiikin Ystävälliset Kasvot), ja voidaankin sanoa, että tämä kappale edustaa sitä samaa "Charlien nuoruuden helmet"-linjaa, jota edusti myös edellisellä Covered In Blood:illa biisi kuten Stagger Lee, joka myös poikkesi linjasta edustaen aikakauden ensimmästä doom-raitaa. Alkuperäinen versio tästä kappaleesta epäilemättä on melko yksinkertainen, mutta Deathtimen politiikkaan ei yleensä kuulu tehdä hiilikopiota coverista, vaan coverin tulee olla oma versio toisen kappaleesta. Tämä ei paljoa vaikuttanut kappaleen yksinkertaisuuteen, mutta Deathtimen versiossa on oma riipivä tunnelmansa, kuin initiaatioriitissä jota et vielä tunne.

2. This Is Love. Kakkosbiisi, joka myös lukeutuu bändin henkilökohtaisiin suosikkeihini - mahdollinen vihjaus uudesta suunnastakin samalla? Luoja yksin tietää! Alkuperäinen kappale on ihastuttavan, lempinaistartistini PJ Harveyn rokkibiisi (joka on muuten vedetty jopa D:stä, Deathtimen versio C:stä, ne ovat melkein naapurit!) jota pyrin kuitenkin raskauttamaan ja metalloimaan Deathtimen makuiseksi; tuloksena on omaperäinen ja poljennoltaan joutuisa death rock-biisi. Keskivaiheissa on alkuperäisessä versiossa kepeä ja maalaileva kohta, jonka Deathtime on puolestaan korvannut death-vaikutteisella ja groovaavalla poljennolla, joka antaa omaperäisen signatuurin tähän versiointiin. Biisiä on hyvin vähän muutettu, mitä nyt jotain kohtaa on saatettu soitaa vähemmän aikaa ja jotain kauemman aikaa - näin joutuisassa versiossa se luo tilaa, ja toisaalta pitää intesiteetin yllä (kokeilin myös tehdä lähemmäksi 1:1 versiota, ei toiminut niin ilmavasti). Myöskin lisäämäni ylimääräinen "come on babe" vetäsy ei kuulunut alkuperäiseen versioon, mutta tässä se oli kuin nappi maustevoita mehevän pihvin katolla. "Even in the summer, even in the spring, you can never get too much of a wonderful thing"

3. You suffer (but why). Siinä oli tämän biisin sanoma, ja biisi. Tämä kokolailla noin sekunnin mittainen biisi pääsi ansaitusti Guinessin ennätysten kirjaan maailman lyhyimpänä biisinä.
Joskus kun aloin äänittämään Prayer of Deathia, tulin siinä samalla laitteita kokeillessa myös vetäiseeksi tämän, ihan jo mielenkiinnosta. Hätäinen sai olla. No. Tämän pidempää esittelyä tämä ei juuri vaadikaan.

4. Scum.  Ttämä kyseinen Nick Caven biisihän oli alunperin bonusraitana eräällä hänen vanhemmalla levyllään. Äänenlaatu ei ollut turhan hyvä, mutta kyllä siitä sen sai selvän että kappaleessa oli hyvä nitisevä groove, ja todella häijyllä asenteella kirjoitetut sanat. Siitä se idea, taas kerran, lähti. Koska kappaleesta ei juuri saanut selvää, puhumattakaan että mitään tietoa olisi ollut miten se menee kitaralla, pääsin käyttämään luovuuttani. Melko hyvin mielestäni onnistuin tämän biisin konvertoimisessa kunnon offensiiviseksi deathmetal-kipaleeksi. Tyyliltään istuu hyvin Brutalin biisien sekaan. Tässä myös kuullaan PUHDASTA laulua minulta, tosin aikalailla jäljitellen tämän kappaleen alkuperäistä introkiekumista. Lopulliset vokaalit vedin lähes yhdeltä seisomalta, eräänlaisena bonus-ottona, kun satuin näkemään harvinaisen "inspiroivan" näyn kaupungilla, ja tästä syystä se kokemus, jonka jotkut saavat aikaan sinussa sapenamakuna suussa, antoi melkoisesti aggresiivisuutta ja tunnetta mukaan vokaaleihin. Alunperin vokaalit oli paljon letargisemmat ja pohjalle miksatummat. (Biisi oli omistettu aikoinaan eräälle Nick Caven kaverille, joka myös oli musakriitikko - Mat Stone, joka erehtyi antamaan taitelija Nikolle huonot pojot, tästä syystä melko railakas kauna maistuukin tässä biisissä. Allekirjoittaneella ei tosin ole mitään kyseistä kriitikkoa vastaan, eikä tällä coveroinnilla ole mitään sellaista statement-pohjaa).

5. CC Rider.  Tämä oli "trad."-sävelmä. Eli ei kenenkään biisi erityisesti. Mutta laitan tämän versioinin joka palveli alkuperäisenä innoittajana. Muistan kun ajelin jonain kauniina päivänä Prellulla, ja tulin kuunnelleeksi tämän nimenomaisen biisin musiikkia, ja tietysti sanoja.  Ne olivat silkkaa deathmetallia! Siitä se idea sitten lähti, ja kohta meillä olikin tuo kuuluisa "Pulkkisen tunnari" työn alla. Varsinaiset musiikit on taas mallinnettu pitkälti The Monkeesin version pohjalta, ja sanoihin on lisätty omaa bändin symboliikkaa.

6. Deathtime. Nyt, vaikka tämän kappaleen nimi on Deathtime, ei sillä silti ole mitään vaikutusta bändin nimeämisen kanssa - päinvastoin, sillä vasta kun ensimmäiset julkaisut olivat leivonnassa/julkaistut, rupesin etsimään löytyisikö jotain saman nimistä youtubesta, ja sieltä löytyi tämä. Biisi on menevä, ja sen mustalla huumorilla varustetut sanat, ja sattumalta bändin nimen kanssa hyvin tuttu biisin nimi saivat minussa aikaan ajatuksen. Myöhemmin samana vuonna (2010), kun olin tämän löytänyt, aloin sitten puuhastella Obliteration EP:tä, josta tulikin varsin suosiollinen, ja kyseisen EP:n äänitysten lopussa vielä soittelin kitaralla tuon biisin digitaaliselle narulle. Myöhemmin siihen tuli vasta loput romppeet, vuonna 2011. Tämä nyt on melkoista lo-fi:ta, mutta istuu hyvin mukaan jo nostalgiasyistä.