Alea Iacta Est

Raimolle pohdin laittavani viestiä lauantaina jolloin en mennyt rientoihin, en edes elokuviin sillä Machettea en sieltä enää löytänyt.  Tyyliin: "Oletko kotona tänä viikonloppuna, vaiko riennoissa? Mikserijuttuja you see; white, single male, uncut but hung, with a mixer looking for company”.

Mahassa aggressoivat habanerot - jestas mitä pikku paskiaisia ne ovat! Mutta, Freight Train Fire Bluesin (tuttu Obliteration EP:ltä) akustisen version ekat kunnon luonnokset on nyt "narulla". Pientä soundien ja mikitysten testailua vielä, niin eiköhän tämä tästä. Erittäin kiintoisa projekti. Ja sähköskeba ei ole vieläkään kunnossa...vaan auki ja vika jemma nimisessä piilopaikassa, vieläkin
Sitten pitäisi varmaan käydä katsomassa erästä salaista, mutta ehkä tulevaa kuvauspaikkaa Deathtimen kuvauksia varten.

Tämän kauden inspiratsioonimusiikkina on edelleenkin tietysti Massive Attack, mutta myös Paradise Lostin Draconian Times-levy (oikeastaan tämä on kestosuosikki mitä tulee kevät-talveen), ja wanhan bluesin kokoelma jossa on pääosin akustisia delta-blues-biisejä. Mikä tästä tekee miellyttävästi polttelevan kokemuksen (eri tavoin kuin habanerot kulkusissa), on se että Paradise Lost on jostain syystä päättänyt lähteä heittämään Draconian Times-kiertueen! Jestas, eräs mitä niin kaipaan bändeiltä on tuo wanhojen hyvien aikojen fiilistely, ja nyt se olisi käsillä. Lähin sijainti taitaa vain olla keskieuroopassa, että saapahan nähdä sanoi kätilö.

Viikonloppuna en lähtenyt viihteelle, en nauttinut mitallistani viiniä enkä tehnyt paljoa muutakaan. Lauantaina tein ennätyksellisen jumittamisen sisällä aamusta iltaan, päivä vain meni ohitse. Sunnuntaina tein siirtoja projektien suhteen, ja uskon että tein läpimurron Stagger Lee:ssä, mikä on hyvä koko projektin kannalta (se biisi on tuon projektin riippakivi, jonka harkitsin jättäväni pois, mutta Matin kanssa se on välttämätön tribuutti menneille ajoille kun nuo biisit ilahduttivat meitä kovin). Ei kun lauantaina kyllä vedin ensivedokset akustistesta versioinnista biisiin Freight Train Fire Blues – se on lupaava, ja oikeita mikityksiä etsiessäni tulin sattumalta törmänneeksi säätöön josta voi olla myöhemmin hyötyä. Se, että saanko Freight Trainin alkuperäisversiota koskaan remasteroitua, onkin eri juttu ja siitä ei nyt enempää. Sunnuntaina lisäksi hemmottelin itseäni krapulattoman aamun kunniaksi Runebergin tortuilla ja kahvilla, paitsi että minulla ei ollut ensiksi mainittuja ja niinpä seuraava tunti meni siinä kun ajelin ympäri itätamperetta, päättäväisesti, mielessäni Runebergin tortut joita ilman en palaisi. Löysin kalliita ja kuivuneita Prismasta, saivat kelvata. Söin ne lukiessani Dharmapummeja, ja Veikko Ennalan novelleja. Minun on tehnyt mieli lähteä vaeltamaan johonkin luontoon eväiden, ehkä yöpymistykötarpeidenkin kera, nyt kun olen lukenut kirjaa Dharmapummit. Ehkä voisin ottaa muistiinpanovälineetkin mukaan?

Aurinko, tervetuloa takaisin! Ostin tästä innostuneena habaneroja, joten odotamme aftermathia jännityksellä sillä jo norien jälkeen oli mm. silmät, naama ja munat liekeissä (munien kuopsuttelu virkistää miestä henkisesti). Samoin, palautin kirjastoon Pahkasikakokoelman, ja lainasin Aristoteleen Runousopin - tässä ei ole mitään ristiriitaista, vaan se kaikki tukee minun paradoksaalista, mutta valloittavaa henkilöäni.

(Huom. Deathtimelle tavanomaiset "antisoolot" edustavat mitä puhdasoppisinta aristoteelista Περί Ποιητικής-teoksen oppia. Se edustaa eräänlaista maalailevaa väliosiota, mikä on säädyllisen ja hyvän tavan mukaista. Näin ollen Deathtimen fanit eivät ole vain rajun metallin asiantuntijoita, vaan he myös ovat todellisia intellektuelleja sekä klassisia runoilijoita! Ei vain rajuinta, brutaaleinta ja innovasiivisimpaa death metallia, vaan myös sivistävintä. Kiitos, kiitos oikein paljon ja kiitos)

Taidan suosiolla muuten tehdä habanerojen kanssa niin, että kun alan askarrella maailman herkullisimpiin lukeutuvan chili con carneni parissa, että öljyän käteni ja sitten pippurien käsittelyn jälkeen pesen ne astianpesuaineella. Nimittäin juttu on siinä, että nuo myrkyt ovat rasvaliukoisia..siksi voi vähän poltella vaikka peseekin käsiä sano!

Nyt, pidän viikonloppua joka on täynnä kevääntuloa, luovuutta ja pidättäytymistä viihteestä (eli niitä kertoja kun kaikki muut menevät, itse ei mene, ne ovat niitä kertoja). Perjantaina sähkökitara tuli viimein kuntoon. Sitä kuljeteltiin ympäri kaupunkia, availtiin, kolvattiin ja melkein käytiin vielä vahvarikin kimppuun, kunness sitten Miguelos Miguelos Miguelos keksi vian olevan johdossa, jonka hän myös osaavana roudarimiehenä pisti tuossa käänteessä kuntoon! Luojan kiitos ei ollut suuremmasta kyse ja nyt se taas mouruaa ja murisee! Lauantain olen tehnyt Operation Obliteration Sessioiden jäänteistä biisiä, se on melkein jo kokonaan kirjoitettuna ja lähes myös sovitettuna. Sen lisäksi että minun piti tehdä minuutin mittainen death ambient-sikermä, siitä venähti epähuomiossa 8:30 mittainen kolossaalinen hirviö. Siihen olen samplannut "ääniä Helvetistä". Legendan mukaan Siperiassa porattiin 6 kilometrin syvyyteen, ja jostain syystä sinne laskettiin myöskin mikrofoni, ja tämän tuloksena saatiin kuulla ääniä jotka muistuttavat tuskahuutoja jossain infernaalisessa hallissa. Pitää sanoa etten itse tähän usko, ja onpahan se myös urbaaniksi legendaksi ristitty, mutta kyseessä on silti niin legendaarinen tapaus että minun oli suorastaan pakko käyttää se. Biisin työnimenä on Tartaros. Miksi en usko siihen, johtuu siitä että alkuperäisteos eli Raamattu ei väitä että Helvetti, kuten me sen tunnemme olisi maan sisässä, vaan Kadotus eli Tulinen Järvi on 2. kuolema, jossa vastoin yleistä luuloa emme suinkaan ole ikuisuutta, vaan konteksti viittaa kuolemaan ja rangaistukseen ja "vaivata"-sana jota käytetään Raamatun käännöksissä puolestaan viittaa kantasanaan jolla tarkoitettiin hiomista, esim. kullan koettelua jotta sen voisi tunnistaa halpametalleista. Samoin "iankaikkisesta iankaikkiseen" olisi parempi kääntää muotoon: "aikakaudesta aikakauteen". Voisi sanoa siis että: Hioutuu (pois) aikakaudesta aikakauteen. Eli kyseessä ei ole huono iankaikkinen elämä, kyseessä on pikemminkin kuolema jossa on rangaistus samassa, ehkä se jolla on paljon kuonaa eli pahuutta täten on siellä pisimmän ajan? Erittäin selvältä vaikuttaakin seuraava viittaus:  

3:12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
3:13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
3:14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
3:15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.

Muutoin sitten olen tänään syönyt hyvin, tiskannut ja käynyt kaupoilla. Minun piti ostaa Rymy-Eedamin herkkua eli ryynimakkaraa (tuliaisiksi), mutta Natsimarketin lauantaipäivät olivat ilmeisesti huijausta, tai menneet kuin kuumille kiville: yhtäkään alennustuotetta ei näkynyt! Siellä minä pyörin korin kanssa, ja jonot olivat niin hirveät että en edes viittinyt sipulipussia ostaa jonka sentään olisin sieltä voinut itselleni lunastaa (jotta voin tehdä itselleni perunoita ja murusoosia, se on harvinaista herkkua sillä arkena en juuri hiilihydraatteihin sitten koskekaan). Vaan tein minä toki muutakin tuona kauniina lauantaisena ajeluhetkenä, kävin katsomassa kuvauspaikkaa, yhtä niistä. Nyt tiedän suunnilleen miten sinne mennään. Pohdin sinne mennessä että läheisen grillikioskin pihassa messuan miten olen kuvauspaikkaa hakemassa, ihmisten katsellessa minua suu auki ja silmät lasittuneina, toistelen: "Kuvauspaikka.. minä olen etsimässä kuvauspaikkaa..".Ihmisten poistuessa epäuskoisina eri suuntiin jään katselemaan ympärilleni voitonriemuisena. Lähellä kuvauspaikkaa.

Niin, ja se olisi sitten sunnuntaina uuden Radio Home Studio-lähetyksen paikka, ja maanantaina Covered In Blood-cover-levyn julkaisu. Pakko se oli pistää pihalle, vaikka hirveää hiomista sen kanssa oli loppuun saakka. Kyseessä on ennen kaikkea cover-kokoelma, ei niinkään cover-albumi, sillä materiaalia on kaksista eri sessioista ja versioinnit ovat lisäksi paikottain (miksauksia myöten) kokeellisia. Eli niin hifi- ja lofi-tyylisuuntia löytyy. Ehkäpä kokeellisin on biisi Stagger Lee, joka on ensimmäinen Deathtimen julkaisema doomistelubiisi, jossa myöskin on avantgardinen väliosa josta en nyt sano enempää. Miksaus taas on erittäin raskas, metallinen ja äänekäs (särö ei vain murise, vaan paikottain jopa törisee kuten kunnon doomissa kuuluukin) voi olla että huonoimmissa kajareissa (etenkin pienemmissä) se tulee kuulostamaan aika karulta, mutta lopulta päätin jättää kaikista mahdollisista versioinneista tälle välijulkaisulle sen kaikkein kokeellisimman. Niin, ja kokeellisesta puheenollen, tuleva 32. RHS:n lähetys myös taitaa mennä siihen kategoriaan, olin nimittäin melkoisiin sfääreihin nousevassa hutikassa tehdessä sen kahta ekaa segmenttiä, toisessa teorisoin itsestänsä Katri Helenasta ja siitä mitä olen kuullut kerrottavan, kolmannessa segmentissä puolestani olin kuin maani myynyt, sillä minua vaivasi hirmuinen kohlemo. Mietin että voiko lähetystä pistää tuossa tilassa menemään pihalle, mutta ajattelin että pistetään nyt, saapahan yleisö hieman viihdettä. Kuten lähetyksen alussa enteellisesti sanon, on minusta korkea aika juontaa lähetys pienissä sievissä.

Kun saavuin autolle oli sen tykönä juuri mielipuolinen parkkipirkko, ammattikunnalleen ominaisella tavalla mies hymyily hölmistyneenä, tyhmän näköisenäkin voisi sanoa. Olin tullut juuri kreivin aikaan paikalle, mielessäni oli koko kaupunkipyrähdyksen aikana pyörinyt että nyt kannattaisi mennä kellon mukaan, ja intuitio oli pitänyt paikkansa. Riivattu intuitio on taas huono, ...Of Evil Forebodings joka on Deathtimen biisi, kertoo tästä ilmiöstä (tai, kuvaa sitä, kyseessä on ekan albumin intro joka on instrumentaali), siinä pahat aavistukset ovat jatkuvia ja uhmaavia – tuntemuksia että jotain pahaa tapahtuu, vaikkei oikeasti niin kävisi. Sellainen ei ole hyvää intuitiota.

Maanantaina sulkiessani Violetin kirjan, laskettuani miten monta sivua minulla on sitä vielä jäljellä ns. Joka aamuista luettavaa. Sanoin mielessäni 12 kpl – ja samalla hetkellä alkoi ulkona soida klo 12 aikamerkki. Kun sitten torstaina olin viimein lukenut sen, tai menossa viimeisiin sivuihin, oli Valon päivän aamu. Kirjan aihepiirinä oli mystiikka ja sisäinen valo. Merkilliset ajat.

Uniongelmat ovat vaihteeksi täällä. Liekö taas tuo valon lisääntyminen syynä että erityisen herkkä sisäinen kellokoneistoni tapaa seota. 'On akrobatiaa herätä pimeään aamuun/ nukahtaa valoisaan iltaan' – tiätsä? Toisaalta se voi olla luovaan aikaan sopiva hyperfokus joka ei anna rauhaa, vaan alitajunnan kanssa pyörittelee ideoita päässäni. Tai sitten vain sekoitus näitä kaikkia, ja siten ylitsepääsemättömän tuntuinen ongelma. Hankalinta on se kun pitäisi keskittyä väsyneenä, jolloin piristyy juuri kun asettuu sänkyyn, mutta väsyy heti kun tekee jotain muuta. Erityisesti jos teen editointihommia, joita nyt on tullut tehtyä, on se jo raivostuttavaa! En voi voittaa tätä peliä, tai tämä ei ole edes peli, tämä on rienausta! Naiset ovat näinä aikoina alkaneet nähdä minusta sanojensa mukaan unia. Toiset "hämäriä" joita eivät sen paremmin siltä erää suostuneet julkilausumaan, toiset näkivät minusta jamesbondmaisia (tästä asiasta mainitsin asianomaiselle) action-elokuvaunia. Molemmat hyviä valintoja yön viemiseksi pois.

Tunsin mielihyvää ja ajattelin elämän olevan ok, kun olin palaamassa shoppailemasta, toisessa kassissa kirjalähetys, toisessa puvuntakki jonka sittenkin löysin. Näin shoppailee wanhan ajan herrasmies, retroseksuaali joka tuntee uudetkin temput. Liikkeen myyjät olivat erittäin tylyjä, mutta jo ruokakaupassa pieni ja hyvin kaunis neiti palveli minua kuten pitikin. Tulomatkalla sävelsin päässäni biisiä Noir eteenpäin, tai sen väliosaa. Palaset loksahtelivat kohdalleen, ja siitä ilostuneena askelma kaupungilla oli kevyt minun ihaillessani sen arkkitehtuuria ja ajan hampaan jälkiä.

Viimein saapuneella Type O Negativen Dead Again-albumin Limited Edition digipagilla (CD+DVD) oli niin Xeimian Chronicles-blogin värit, kuin myös Deathtimen, ja DVD:n haastatteluosuudella puolestaan oltiin käytetty Radio Home Studiosta tuttua fonttia. Aikas hyvin, eikö? (Ja kuten näkyy, niin tämä kyseinen fonttihan nyt ei ole mikään timesnewromani).

Silirimpsistä

Unesta

En voi sanoinkuvailla sitä eroottista jännitettä joka johtui minusta, juuri ennen kun uni loppui. Se tapahtui porukoideni talon yläkerrassa, josta oli muuttunut sellainen outo, lähes utuinen paikka jossa soi kuumeinen musiikki. Ja kumma kyllä, sen utuisuuden värinä oli tuollainen oranssi mikä hänen mesessä. Me tanssimme, ja minä tiesin että nainen yritti jollain lumota minut, mutta me tanssimme ikään kuin piirissä. Sitten lähdimme pois, nainen laittoi oven kiinni, ja seurasin häntä, jolloin huoneessa alkoi soimaan taas musiikki. Käännyin ja lähdin katsomaan, ja hän tuli kiireesti perässäni kuin siellä olisi jotain mikä. Sitten uni loppui.

Terveyskaakao

Kehitin myös näinä aikoina uuden hyödyllisen herkun kaikille into- ja voimamiehille, miksei myöskin naisille jotka eivät halua riippua painovoiman mukaisesti. Eli, heraproteiinia 1-2 desiä, muutama desi vettä, rahtusellinen VANILJAsokeria (EI vaniliinisokeria, myös hunaja voi käydä), sekä raakaa kaakaota noin kolme teelusikallista. Veden tilalla voi käyttää myöskin maitoa, mielellään luomumaitoa, tai jos nautit proteeinia ennen nukkumaanmenoa, käytä yömaitoa!

Antikliimaksista

Miten kaikki alkoi, oli kun ilta oli alkanut siten että minun piti psyykata itseäni parempiin seikkailuihin. Bootsini esim. Kastuivat läpimäräksi melkein heti kun pääsin liikenteeseen (niitä ei olla tarkoitettu räntätetsaukseen). Kuitenkin, päädyin illan loppusijoituspaikkaan jossa en ollut käynyt hetkeen, ja siellä liikehdin omaan tyyliini. Silmiini osui nuori nainen jolla oli tummat hiukset, nätit jäänsiniset silmät, rinnat joita kaula-aukko toi ehkä jopa tarkoituksenmukaisesti esille, lyhyt hame ja mustat sukkahousut. En laskenut hänestä heti katsettani (kyseessä oli ns, valioyksilö, jollaisia ihmislajin urokset eivät mielellään jätä väliin), niinpä meidän katseemme kohtasivat ja hän ilmeen muutoksesta päätellen ei pannut sitä pahakseen. Kun olin juuri ohittamassa häntä, hän alkoi hymyillä ja vinkkasi minut luoksensa. Koska olen herrasmies, menin hänen luoksensa (mietin kyllä teinkö tässä virheen; naista ei pidä koskaan totella liikaa, muuten hän menee pilalle!). Määrätyn tutustumisen jälkeen selvisi että tulemme suht hyvin toimeen, ja jossakin kohtaa lähdimme ikään kuin omille teillemme porukasta. Ja kun olimme jo tulleet uudessa paikassamme hyvinkin läheisiksi, ja hän huomasi viihtyvänsä sen verran hyvin seurassani, ehdotti tämä nuori nainen että ei olisi välttämättä niinkään huono käänne, jos hän tulisi “nukkumaan viereeni” (hänen molemmat säärensä olivat tässä vaiheessa sylissäni – vastustin kiusausta esittää huumoriani, ja täten sanoa että asun siellä missä juuri eräs nainen pääsi hengestään). Koska olen vieraanvarainen arvelin että se ei ehkä sittenkään olisi huono käänne (kun muiden miesten täytyy taivutella naisia tulemaan heidän luokse, minun kohdallani naiset ovat ne joiden kohdalla kiusaus käy ylitsepääsemättömäksi, ja tämä onkin täysin sopiva järjestely minun ylivertaiselle persoonallisuudelleni!). Välissä hän tarttui kiinni pulisonkeihini, ja sanoi että nämä saavat kyllä lähteä, ja minä sanoin että voi uskoa huvikseen etteivät lähde (tarkensin, että hän ei olisi ensimmäinen daami joka sellaisen ultimatumin on minulle asettanut) – ja lisäsin että mehän olemme melkein kuin olisimme olleet jo kymmenen vuotta olleet naimisissa. Nainen kaikesta huolimatta jatkoi pulisonkieni käyttämistä kahvoina joiden avulla hän suuteli minua “kaksin käsin”. En tiedä mistä johtuu, mutta nämä naiset joilla on jäänsiniset silmät ja tummaksi värjätyt hiukset ovat erityisen kiihkeitä. Nainen oli vieraalta paikkakunnalta, satojen kilometrien päässä kotoaan ja kaikista vaihtoehdoista hän törmäsi minuun, mieheen joka sai hänet pakahtuen sanomaan: “Sinä olet niiiin ihana!”. Jokainen voi ymmärtää, että tällä pohjustuksella syntyy miehisiä urotöitä. Mutta kun olimme narikoilla, pitää myöntää että ilmeeni oli aikalailla donaldtrumpmainen, ja tarvittaessa johdatin naista sinne minne piti, pitäen kiinni hänen kädestään – mitä miehen on tehtävä, se miehen on tehtävä sano! Kuitenki tässä kohdassa tuli ongelmia, sillä hänen kaverinsa jonka luona hänen alunperin piti yöpyä, löysivät hänet. Siispä kun pääsimme pihalle, he taivuttivat hänet lähtemään kanssaan sinne missä hänen alunalkaenkin piti yöpyä (taksi oli jo pihassa). Ja he onnistuivat siinä melko hyvin, tällöin olin jälleen donaldtrumpmainen henkilöhahmo kun lähdin paikalta stoalaisen tyynenä, bootsit surkuhupaisan märkinä kuin tullessakin ja mietin että kuinka elämässä pätee muutoksen laki (joku voisi sanoa että olen taolainen ja/ tai buddhalainen, olenkin, mutta filosofisesti, en uskonnollisesti): joko niin, että se miellyttää syvästi tai aiheuttaa akuuttia frustraatiota – vieläpä siten että päässä alkaa soimaan Grindermanin No Pussy Blues, jota kuuntelee kuin lapsi jonka nenän edestä karkkikauppa juuri sulki mehevät rintansa..ovensa. Ovensa siis. Matkalla kotiin kuulin kun eräs toinen mies kertoi lähes samankaltaista tarinaa, ja häntä harmitti myöskin niin vietävästi, päässäni alkoi myöhemmin soimaan ZZ Topilta tuttu rivi: “Yeah Billy, I know what you mean”. Ne ovat tilanteita joissa mies seuraavan yön tahi jopa päivän, joko masturboi tai itkee, ehkä molempia – en kommentoi omaa osuuttani tälläiseen.

Tampereen Vanha Tulitikkutehdas


Lähdin tuon jälkeen ajelulle, poistuin siis Xeimian Chroniclesin toimistolta, eli Firman Päämajalta, Home Studiosta, ja lähdin tuulettumaan. Mielikuvitus on miellyttävässä tilassa kun ulkona on kaunis sää, ja Tampereen kauniit rakennukset joiden sävy luo rauhaa. Mutta sitten, ajan jääkaappipakastimen viereen, jota myös erehdyttävästi pidetään autona. Jep, niitä halpamaisia, epäyksilöllisiä ja mielikuvituksettomia amerikkalaisia rivifarmareita joilla ajelee henkilöt joille kyseiset autot sopivat oikein hyvin. Tämän auton moottorina on pannuhuone. Tämän vähämielisen ajajan mielestä oli kivaa ruveta polkemaan tuon hirvittävän romun kaasupedaalia valoissa, jolloin kaikki autot olivat pakokaasussa, niin myöskin minun. En ota sellaista käytöstä järin hyvällä, siispä valojen vaihtuessa lähdin hätäisesti valoista, kiilasin heidän eteensä ja painoin kytkimen alas kuin myöskin kaasupolkimen, jolloin he saivat omaa lääkettään. Heillä olivat autossa pitkät valot päällä, he ilmeisesti ajattelivat että auto on hienompi kun sillä ajaa mahdollisimman idioottimaisesti? Pitkät eivät haitanneet minua, sillä etenin nopeaan tahtiin, mutta pitää sanoa että nopean kiihdytyksen vuoksi en nyt ihan niin nokkaan kiinni saanut kiilattua, ja koska autossani on minimaaliset päästöt, eivät nekään nyt niin runsaat olleet – mutta tärkeintä on ajatus.

Tästä etenin kohti tulitikkutehdasta, se paikka kiinnostaa minua, ja J siellä olikin käynyt ihmettelemässä. Itse pyörin noilla mailla, Rantatien alueesta on tullut julmetun hienoa aluetta – se ja Järvensivu ovat tällä hetkellä korkealla listallani, mitä tulee vielä määräämättömänä ajankohtana toteutettavaan Operation Escape From Planet Home Studio. Se on ollut pitkään kesken, ja on mahdollista että Deathtimen julkaisu Covered In Blood tulee olemaan viimeinen joka tässä sijainnissa tehdään – ellei sitten demoja ynnä muita sellaisia lasketa. Kun lähdin ajelemaan takaisin kohti keskustaa, pureskelin purukumia ja mietin keskenäni että jos apinalauma tulee vielä minua vastaan sillä jääkaappipakastimellaan jossa on renkaat, minä luultavasti sylkäisen purukumin niiden avoimesta ikkunasta sisälle. Tekee ihan hyvää..

Samalla kun olen ajellut nyt viime aikoina eri puolilla kaupunkia, tietyissä paikoissa ja tiettyinä aikoina, on minulle hiipinyt ne myhäilevän hyvät muistot mieleen, jotka vieläkin muistan ajalta kun ensimmäinen Deathtimen single julkaistiin. Oli kevät, nyt jo talvi, mutta molempina aikoina on se kukoistuksellinen tunne voimakaana läsnä. Muistan kuinka ajelin kohti kotia, olin käynyt keskustassa asioilla, ja kotonani minua odotti onnittelut Anthoniakselta. Oi niitä aikoja. Tietenkään tuo ei voi sikäli toistua, että ensimmäisen singlen voit tehdä vain kerran, mutta odotan innolla mikä on Obliterationin laita – sitä on osattu jo kysyä ja odottaa! Siinä on tavallaan samanalainen tunnelma, sillä siinä on jotain uutta ja jotain vanhaa. Voidaan sanoa, että kun alat työstämään inspiraatiotasi, niin involuutio sinun visiosi, joka avautuessaan kehittyy, eli evolvoituu olemaan täydessä mitassaan. Monesti tähän sisältyy vielä odottamaton muuttuja X (se yllättää myös itse tekijän).

Uudet lakanat

Hankin tämän kaiken päälle, uudet lakanat (sis. Tyynyliinan ja pussilakanan). Ne ovat kauniin mustavalkoiset kuvioinniltaan, joka on kaukaa katsoen abstrakti kukkakuviointi, mutta hieman lähempää katsoen toisiinsa yhtyvien mustien ja valkoisten raitojen voittokulkue (kuin muinaisen juutalaisen käsityksen “Taivaallinen Toora”, joka koostuu valkoisesta ja mustasta tulesta, mutta jonka muslimit kopioivat käsitykseensä “Taivaallisesta Koraanista” joka paradoksaalisti on allahin vertainen). Peitteet ovat miellyttävän karheat, niiden väliin nukahtaminen on miellyttävää, samoin niiden silittely kädellä kun katson Simpsoneita.

Viimeisinä Marraskuun viikkoina monet asiat jotka vaikuttivat uhkaavilta, Luojan kiitos kääntyivät paremmiksi – huomasin tulevan lisää tilaa, ja “pelivaraa”, vaihtoehtoja. Se on hyvä, mutta siitä ei nyt sen enempää.

Tein naisissakäymisen, tai vaiheeseen jääneen naisissa käymisen jälkeisenä viikonloppuna Radio Home Studion pikkujoulujakson. Sen nimi on siis Radio Home Studio – 29 – Pikkujoulukinkku. En kerro minkälainen pikkujoulukinkku on, siitä saa ensimmäisen havainnon todennäköisesti mainoksessa, mutta hyvää siitä tuli! Minun piti ottaa glögiä, ja laittaa risaiseksi sekin ilta, mutta en sitten tehnytkään niin. Sain koko jakson valmiiksi, tosin se pitää kiikuttaa editointipöydälle ja tehdä sille muutama leikkaus. Sitten sitä voi sanoa niin valmiiksi kuin se on.

Violetti 11:11 

Huomasin että Garrett LoPorto on siirtynyt jatko-osaan, tai uudelleen aseteltuun version Da Vinci Method:ista. Se oli aikoinaan merkillinen sattumus; sillä oli sama logo ja värit kuin Xeimian Chronicles blogilla (liekki kuvaa mm. henkeä ja ideoita jotka ovat henkisellä tasolla, ilman aineellistunutta muotoaan, samoin liekki on hengen eräs maallinen symboli kuten aurinko on Logoksen symboli) nyt tuon uuden Wayseers-menetelmän värinä on violetti; sama mikä minun toisella blogilla eli Fundamentilla! - Sain juuri valmiiksi kyseisen blogin uuden logon, sen nimi on "Fundamentin Sinetti". En vielä vain osaa sanoa sen lopullista julkaisua, sillä vaikka perusversio alkaakin olla valmis, niin aion vielä viimeistellä sitä. Mielenkiintoista onkin että samana iltana kun löysin tuon violetin tuotteen, oli illan Simpsonien jaksossa huomattavat määrät kyseistä väriä. Samoin olen kaikessa hiljaisuudessa, intuitiivisessa pääni rauhassa pohtinut Punaisen Aikakauden jälkeen tulemaan epämääräistä aikapaikkajatkumoa: Purppuraa Vyöhykettä. - Entä miten Punainen Aikakausi menee? Ei turhan hyvin, mutta ollessani kaupassa ostamassa aineksia lasagnetteen ja pullia varten (ne kasvattava KULkusia, mikä sopii vuodenaikaan), minulle tuli mieleen että tässähän on melkein kuukausi tehokasta peliaikaa ja mitä tahansa voi tapahtua! Ja nyt kun viimeistelen tätä tekstiä, on muistettava että kun heräsin lauantaiseen marraskuun lopun päivää, ja avasin puhelimeni oli juuri silloin sen kellossa aikana 11:11.

Facebook.

Kun aloittelin, kirjoitin seuraavan viestin Facebookiin: Ilta rupeaa lähtemään käyntiin. Nyt on punkkua lasissa (ollut jo hetken ;). Seuraavaksi menen hautausmaan siunaamattomalle puolelle vähäsen kaivelemaan porukkaa ylös! Sitten pukeudun Hitleriksi, ja puen löydökseni natseiksi; näin minulla on ei vain natsizombien armeija, vaan myöskin unohtumaton baariseurue! (Taustalla soi luonnollisesti Rollercoaster of Love by Ohio Players)

J:n erästä kuvaa kommentoin: Hiton hyvä kuva, taas kerran, pidän tämän b-kauhuleffamaisesta fiiliksestä. Jos joku ei tätä katsoessaan ryhdy ajattelemaan itseään haulikon kanssa kytiksessä, odottamassa kun mistä tahansa voi tulla homoseksuaaleja zombeja, on hän luultavasti mielisairas! - Ja on sanomattakin selvää, että haulikon on syytä olla latingissa, sillä nämä homozombit syövät aivojen lisäksi kivekset, ja voit arvata syömisjärjestyksen! Kiitos, kiitos oikein paljon, ja kiitos. - Sain samalla mielettömän idean Deathtimea ajatellen, joten luultavasti pieni tuotantotekninen webinar J:n kanssa aiheesta voi olla edessä.

Maanantaina huomasin että oli mahdollisesti vuoden pimein ja harmain päivä. Suunnilleen vuosi sitten olin vaihtamassa Sammonkadulla sijaitsevassa parkkihallissa joka on lämmitetty ja hyvin valaistu, tällöin molemmat ajolamppuni olivat menneet pimeiksi ja ajelin paikalle vaihtamaan 3. tähden ajovaloja. Tällä kertaa vain toinen valoista oli palanut, ja mukani oli 4. tähden ajovalot, eco-mallia jotka säästävät virtaa ja bensaa. Todellakin, ne olivat kirkkaat. Myöhemmin puhuin Arvidin kanssa, hän aprikoi että voisi taas kaivaa kitaran esiin ja alkaa soittelemaan, johon ehdotin että perustaisimme hardcorepunkbändin nimeltä Kiimaiset Lapset. Se soittaisi  mahdollisimman sairaalloista materiaalia, 1-3 soinnun musiikkia. Luultavasti sen niminen ja tapainen bändi ei vaan kovinkaan kauaa saattaisi pysyä pystyssä, ilman viranomaisten puuttumista asiaan, aina aika ajoin.

Mennessämme maanantai-illan tehville, Migueloksen kanssa, kysyin jo tiskillä: mitä tekisit jos toinen nimesi olisi “kanakori”? Myyjätärtä hymyilytti. Jatkoin “..ja kun kysyt vanhemmiltasi että miksi he ovat antaneet tuon nimen sinulle, vastaavat he: Siksi että sinua kiusattaisi koulussa.” Mentyämme pöytään aloitimme johtoryhmän kokouksen normaalisti. Sitten jutut karkasivat käsistä, ja stressi pitkästä aikaa purkautui, se oli upeaa, joskin täysin poliittisesti epäkorrektia. Kerroimme vitsejä jotka saivat ehkä jotkut kuulijat nauramaan, toisaalta jotkut miettimään olemmeko tosissamme. - Aluksi minun piti kertoa siitä tässä, mutta sitten päätinkin että kerron siitä tulevassa Radio Home Studion lähetyksessä, missä? Se selviää kuuntelemalla. Kiitos, kiitos oikein paljon ja kiitos.

Cut Up, (You Must Know That the Beloved That You Seek Is None Other Than You) Wrap Up

Love You To Death soi kirpeässä aamussa.

Puita oli molemmin puolin kaksikaistaista moottoritietä.

Keltaisia puita.

Koko viikon jatkunut ärsyyntynyt, ahdistunut ja stressaantunut olo liukeni kirkkaaseen aamuun.


Lapinniemen talot, Naistenlahden voimalaitos, järvi. Samalla kun soi Life Of Agonyn How It Could Be ´97 – jolloin olin lähes euforiassa.

Kaikessa kaunetta joka motivoi elämään ikuisesti.

Sitä ennen verenpaine oli taas noussut kun huomasin että olin unohtanut raappia auton sivupeilit, joten rampin laskeminen liittyi arvailuihin ja ulkomuistikuvaan siitä miten autot liikkuvat sillä tiellä tuohon aikaan. Olikin lähellä etten kiilannut sokeasta kulmasta tulleen auton nokkaan.

Takaisin tullessa aurinko ja aamu olivat ennättäneet jo pidemälle. Aamusali oli hyvä, join hirveän jälkimaun jättäneen proteiinijuoman (minttusuklaa) – olisi pitänyt pysyä piimässä tai maidossa (siirryin piimästä maitoon, sillä ayuervedissa kehotyypistössä pitta-tyyppi edustaa minua).

Tälläinen hetki on arvokas, staattinen.

Lehdetkin ovat hiljaa, harvoina ja tarkkailevaisina.

Autot liukuvat, eikä voida olla varmoja siitä, että onko sittenkin kyseessä tie joka liukuu, ja täten luo optisen harhan.

Onni tulee myhäillen, asettuu pöytään ja syö kanssani hyvin valmistetun munakaan, ja hörppäsee mukillisen vihreää teetä siihen päälle.

Kun tulin marketin kautta kotiin, koruliikkeen kaunis, tumma nainen lepuutti minussa kauniita ruskeita silmiään; hän jäi katsomaan minua juuri ennen kun poistui takahuoneeseen.

Muistan hänet. Se oli ajalta kun muutin tänne missä nyt asun, mutta mistä suunnittelen pakoa (en kaupungista Luojan kiitos, mutta asunnosta nyt ainakin, ehkä kaupungin osastakin). Tuolloin hän oli kassatyttö, nuori ja kaunis silloinkin, ja me vaihdoimme hyväntuulisia kuulumisiamme, aina flirttailun väjäämättömään pisteeseen saakka.Ja minä tunnen miten tämä elämänvaihe etenee kohti sitä kiirashetkeä, kun yksi vaihe päättyy ja sulautuu seuraavaksi, ja jokaisessa on edellisen vaiheen karma – tästä tulee uskomus jälleensyntymiseen, elämänvaiheista.

On tunne että joissakin asioissa olen käynyt täyden ympyrän. Mutta saanut, Luojan kiitos, mukaani mittaamattoman arvokkaita timantteja.

Ja se kaunis nainen jolla on ruskeat silmät, ja tummat hiukset, jäi katsomaan minua vaikka katsoinkin häntä silmiin.

Qigongia tehdessä tulee parvi sorsia minun luokseni. Niistä naaras on rohkein, ja nälkäisin. Keskeytän harjoitukseni jotta voisin heittää tälle makaronia, mutta tämä ei onnistu saamaan niitä. Siispä se nousee rantaan, ja heitän väliimme makaronin, ja olen pakahtua surusta kun se ei siltikään saanut syötyä tarjoamaani makaronia.

Rauha yleensä kestää hetken.

Se että en tottele, on ollut minulle hyve. Mutta opin vielä sitäkin suuremman hyveen: Vapauden.

4.11

On sitten enää yhtä biisiä vaille Covered In Blood (nimi yksinkertaistettu, kiiitos, kiitos oikein paljon ja kiitos) valmis. Jäljelle jäänyt biisi onkin sitten maailman coolein cover (Stagger Lee), sillä siinä on mm. sample elokuvasta Pulp Fiction, ja onhan se nyt niin cinemaattista doomia muutenkin, että enää Peter von Bagh puuttuu. Näiden sessioiden jälkeen olo kuin Tommy Ekblomilla.

Saatuani viimein Iggy Popin coverin valmiiksi lähdin Ikeaan nauttimaan lihapullat, suurenmoisen annoksen. Ostin myöskin sieltä jouluisen kylpyvaahdon, ja uskon että se on tunnelmointituote. Samoin, uskon että sen vaahto on pehmeää kuin nuoren naisen iho. Ei minkä tahansa; vaan hyvin kauniina! Kerroin tästä jo aiemmin, jo olen kokenut saman sen jälkeenkin, jo Obliterationia äänittäessä. Vähästä voi tuntea onnea: Syödä puoleen hintaan suuri annos lihapullia Ikeassa, saada demoasteelle sessioiden nimikkobiisi jonka kanssa on paininut koko menneen viikon, syödä jo kuukauden putkeen chili con carnea johon ei kyllästy ja joka on täynnä tuoreita raaka-aineita. Kruunata kaikki (evolvoituneella) qigong ja taichirutiinilla, unohtamatta hyvin korkealaatuista viherteetä jota sai pilkkahintaan läheisestä luontaistuoteputiikista. Ah, eikö se ole onnea?

Samoin olen kehitellyt tänä aikana suosituksi tulleita aforismeja joista tuttavat ovat innostuneet.

Kuten:
Jos naisella on ongelmia, ne tulee käytännössä aina miehen ongelmiksi.
(Tästä piti Ternipsi)

tai

Rohkeuden hetkellä olet aina yksin
(J:n mieleen)

Samalla kun jostain syystä löysin Rumin, löysin häneltä lainauksen siivistä, samalla sain myöskin uudistetun logon Deathtimelle, joka liittyi siipiin ennen Rumin löytämistä, samalla moni palanen yhdistyi toinen toiseensa. hän puki sanoiksi sen mikä oli jo idullaan mielessäni, ja jonka saatoin tuntea kuin olisin ollut raskaana oleva nainen joka tuntee uuden elämän kasvavan sisällään.

Otin juuri lukuun Aksel Sandemosen kirjan Pakolainen Ylittää Jälkensä. Siitä on peräisin Janten lakikin. Kirja on aika lupaavaa matskua - voinen suositella. (Suomi lienee tuon ajattelun keskittymä) Ote kirjasta: "Nuoruus on se aika, jolloin huomaat minkälaista naamiota sinun tulee kantaa"
- Miten moni kotka joka on syntynyt kanojen keskellä, on saatu suggeroitua siitä että se on vain ruma ja epäsopiva kana? Todellakin, kun se päivä tulee että se katsoo ylös ja näkee lajitoverinsa liihottavan korkealla, mahtavana ja vapaana, kanojen juostessa karkuun, se ymmärtää aikansa tulleen. Eikä mikään enää palaa ennalleen, vaan lopullinen voitto on saavutettu jo pelkässä olemuksensa käsitämisessä!

5. 11

Hihkuin liian varhain. Kitara hajosi. Näiden sessioiden aikana on sitten hajonnut yksi mikrofoni ja kaksi kitaraa. Ajoitus oli tosin aika hyvä, kaikki skebat on soitettu sisään ja viimeisen biisin vokaalit enää jäljellä. Mutta uusien demojen äänitys tuskin tulee tapahtumaan ihan heti, ehkä tulevaisuudessa jo siintää kuva minusta huomattavana undergroundin syntsapopkuninkaana*? Enää puuttuu meikit ja sifonkihuivi. (näen itseni liikuttumassa kyyneliin lesbolokkitasoisten falsettolaulettujen sanoitusten laulamisen johdosta) Ja ainiin, näin Ikeassa halvalla rytmimunia; yksinkertainen soitin jonka mahdollisuudet ovat rajattomat. Eikä äkkiä kajareistakaan kuulunut mitään. (Huh, Luojan kiitos, ei ollutkaan koko äänijärjestelmän tuho, vaan olin unohtanut vaihtaa kanavia kuulokkeilta kaiuttimille. Olo helpottui, jolloin olikin jo aika ryhtyä hauduttamaan kello viiden teetä ja valmistella taichihetkeä, rakentavan kirjallisuuden parissa, totta kai.)

[* Miten voi olla syntsapop ja underground samassa? Mieti tätä vierustoverisi kanssa, ja tuo tunnin lopussa vastauspaperi opettajan pöydälle.]

Mainittakoot että uusi Deathtimen tiimiin ehdolla oleva prospekti Raimo lupasi auttaa kitaran kuntoonsaamisessa, nyt hänkin saa Axe Technician:in tittelin (titteli on myös herr Huuhtadorfenilla). Mainitsin että osaan minäkin kolvata, ja että tinattu ja palanut kitara on väline jolla saa runsaasti pehvaa.

Löysin Vangeliksen kirjoittaman soundtrackin elokuvaan Blade Runner, joka puolestaan on mieleeni sillä vanhemmiten ymmärrän sitä paremmin ja nuorempana pelaamani Shadowrun on kuin videopeli kyseisestä elokuvasta. Parhaimpiin lukeutuva, tai ehkä paras peli mitä olen koskaan pelannut. Soundtrack on erinomainen, ja sen kauneimpiin lukeutuva kappale on Rachel's song. (näissä molemmissa, elokuvassa ja sen ääniraidassa, on jokin mystinen urbaani toivo) Vangelis oli erään vanhan rakkauteni lempiartisti – tai rakkauteni on vähän huono termi, sillä romanttisen kiintymyksen, intohimon, kohdalla en puhuisi rakkaudesta (vaikka en kiellä sen mahdollisuutta tässä yhteydessä). Miten meidän kävi? Sen voi jokainen päätellä. Miksi meidän kävi niin, siksi että hän tajusi sen vasta liian myöhään ja minä olin viilentynyt hänen osaltaan. Kuten lopulta kaikkien muidenkin. Tämän kappaleen ja muut löysin erinomaiselta palvelimelta, se on eräänlainen online-Spotify, ja mielestäni täten parempi. Minulla ei ole koskaan ollut spotifyta. En pidä siitä että minun pitää ladata jotain koneelleni, ja että en saa pitää kappaleita jotka se lataa. Ja kaikkihan nyt tietää Jonathanin. Pitäisikö minun pistää uusintana tai peräti toinen osa Homifysta? Joka tapauksessa, tässä on linkki http://listen.grooveshark.com/

Bop-pills Re-visited 

Vieraillesanni pitkästä aikaa Bop-pillsissä, tai siis entisessä Bop-pillssissä, sain huomata että vaikka paikka onkin ulkoisesti suht ennallaan, mitä nyt osan lavasteista on korvanneet jättimäiset hevospatsaat, niin silti jotain tuntui puuttuvan. Eräs nainen ja eräs mies (eivät liity toisiinsa, tapasin heitä sosialisoinnin seurauksena) muistelivat sitä "Suurta tappelua" johon otin osaa (arviolta suurin yhteenotto sitten sisällissodan ja nuijasodan). Se tapahtui tanssikorokeella jossa olin vetänyt nyrkin taakse kun minua töninyt idiootti ei ymmärtänyt että sellainen ei sopinut suunnitelmiini. No, hän veti ensin nyrkin taakse, mutta minä vain vastasin haasteeseen. Nainen joka liittyi tapahtuneeseen aloitti jutun "sinä uhkasit lyödä minua.." ja kun katsoin häntä sen näköisenä että mistä perseestä sinä tuon revit, hän jatkoi "tai oikeastaan sinulla oli käsi lyöntiasennossa..silloin kun se tappelu alkoi". Samalla mustasukkainen mies tulikin jo väliimme, ja juttu loppui.
Tämä mies ei ollut siis se sama vanha tuttu jonka jälleen tapasin, vakaumuksellinen rokkimies joka pitää minua hyvänä jätkänä. En ollut saanut kyllin informaatiota, joten tuo tuli hänenkin kanssa puheeksi, sattumalta hän oli se joka aloitti keskustelun siitä. Hän kertoi että muistaa kuinka olin vetänyt löysät pois, ja ladannut Iron Stampin ja ottanut löysät pois. Hän jatkoi kertoen että oli sanonut siinä muille että tuo on MIES! ja samalla pitänyt heitä "poissa tieltä". Tämähän nyt sikäli imarteli minun barbaarista puoltani joka oli aktivoitunut pitämään yllä koskemattomuuttani ja reviiriäni, mutta ottaen huomioon että vastapuoli oli yliedustattuna väestön suhteen, olisi ehkä hänen ollut mukavampi päästää jotain porukkaa tilanteeseen tueksi ja ehkä tulla itsekin mukaan huitomaan. Vaikka eihän nyt muutaman miehen porukka paha ole pistää pinoon, mutta kun juoma hölskyy, ja se on minunlaiselleni herrasmiehelle sopimatonta.

“Olen alkanut syvällä tasolla väsyä siihen kokemukseen, jonka “taitelijaelämä” muodostaa. Ajankäytön rytmi on tehtävä itse, sisällöt on tehtävä itse, järjestyksestä on pidettävä kiinni oman tahtonsa voimalla. Kuinka kauan sellaiseen voi olla voimavaroja, montako vuotta jaksaa olla niin loputtoman innoissaan vapaudesta, joka ei ole vapautta vaan mielivaltaa”

- A. W. Yrjänä

7.11

Tiskille tuli ujo, pieni ja nätti goottityttö jonka dreadlokit oli nutturalla. Koskettelin nutturaa joutessani, tyttöä hymyilytti ja minulla oli valtiomiesmäinen ote liikkeissäni. Myös pöytääni halusi tulla eräs sinimustahiuksinen tyttö, hänen poikakaverinsa oli vähäsen vastahakoinen koska he tulivat viereisestä ja vapaasta pöydästä suoraan minun pöytääni. I got my mojo working, all night long.

Myöhemmin jostain ilmestyi J-Bone, sen illan rooliasuna oli ollut "Riitta Väisänen", eli puvuntakin alla oli ollut värikäs paita 70-80 luvulta. Kukaan ei ollut ymmärtänyt sitä. Myöhemmin mietin hänet laulamassa falsetossa My Humps-biisiä tuossa rooliasussa. Ehkä Jack the Wankerin lavalla? (Taustatanssijoina Frank ja Kaiffari, spandexeissaan).

Sitten J-Bone pisti tarjoilut pystyyn, ja pidimme pikinikin; nuuska huulessa nassutimme kananugetteja, yksi saattoi olla keskeltä raaka - jotenkin osasin olla varautunut McPerheravintolan yllätyksiin.

Mies kertoi tarinan että oli melkein saanut tanssilattialla kauniilta naiselta, sitten tuli Kaiffari ja sai aikaan joukkotappelun. - On kaikki niinkuin ennenkin..

Loppusijoituspaikassa törmäsin upeisiin siskoksiin, joista taas pikkusisko oli se todellinen bombshell. Äkkiä huomasin olevani tanssimassa hänen kanssaan, ja hän piti siitä. Hukkasin hänet, ja puhuin paskaa Miguelin kanssa. Melkoinen vaihtokauppa. (Vuoronperään vetelimme vastakkain toisemme, katseissa oli intohimon liekit ja kun hän kietoi jalkansa minun lantioni ympärille, minä kieputin häntä ympäri, ja hänen kasvoilleen jäi lumoutunut ilme - puhtaasti viihdearvon vuoksi en nyt kerro sen tarkemmin kummasta puhuin, tytöstä vaiko Miguelista).

Tullessani kaupunkiin takani istui kaksi naista. Nuorta naista. He kuulostivat nuoremmilta kuin mitä olivat. Heistä oli kumpikin pyrkineet poliisikouluun. Ymmärrän mitä tarkoitetaan paskalakilla nyt - he olivat äärimmäisen kriittisiä, ivallisia ja inhottavia kaikkia muita kohtaan, yleensä niitä etenkin jotka olivat joko heille uhka tai kiusattavissa. He eivät osoittaneet sitä, mutta kuulin kun he puhuivat. Molemmat kertoivat traumoistaan, joko alkoholisoituneesta isästä tai kuolleesta veljestä. He ovat naisia joihin liittyy vallan paradigma, tämä selittää uravalinnan, he molemmat sanoivat että eivät ole johtajia - tämä tietää ankaraa paskatestaamiseen taipuvaisuutta, he ovat koiria jotka eivät hauku jos heidät hakkaa luulla - jos heille tarjoaa luuta he murisevat paskatestin merkiksi. En voi ymmärtää miehiä jotka tekevät mitä tahansa saadakseen minkälaisen naisen tahansa hyväksynnän. Lobotomia ja kastraatio?

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/30_tonnia_silakkaa_tiella_sauvossa_2121586.html

Kohta menen keräilemään nuo silakat, ja liimaan ne pystysuunnassa päähäni kiinni, jolloin ne osoittavat kuin piikit eri suuntiin. Näin on syntynyt rikollisuuden vihollinen numero 1: Silakkamies. Kiitos, kiitos oikein paljon, kiitos.

An amendment to let residents vote on changes to state-mandated development has revealed conflicting emotions.

Tämän kertainen teksti on tehty jälleen cut up-tekniikalla.


Tällä kertaa kirjoitin tekstin ensin suht lineaariseen järjestykseen.


Sen jälkeen arvoin nopalla järjestyksen, ensin numeroituani tekstikappaleet. 
- Pakkaa saattoi sekoittaa se, että kun olin saanut tekstin valmiiksi, kävi niin että löysin vielä pari muistiinpanoa jotka halusin liittää siihen mukaan. Käytin samaa noppatekniikkaa, ja kyseiset fragmentit olivat mitä parhaimmalla tavalla kontekstittoman oloisia! 

Kuvat myöskin on aseteltu satunnaisen järjestyksen mukaisesti. 


Kiitos.

***

Tämä kuva ei suoranaisesti liity koko aiheeseen, tai iltaan, mutta lähtiessäni baarista eräänä yönä, näin tämän ja se kiehtoi minua syvällisellä tavalla! Onko Turtles tehnyt paluun, vai onko tämä salainen sisäänkäynti Radio Home Studioon? Vai olenko minä Turtles?

Perkama! Huomasin että Radio Home Studiota on tullut pian vuoden verran eetteriin (pilotti tuli ulos 4.10.2009)! Itse asiassa, sitä on tehty jo kauemmin, sillä on olemassa puolentunnin mittainen äänitys elokuulta saakka – ehkäpä jossain yhteydessä se olisi kuultavissa? Pitää katsoa. Luojan kiitos kuitenkin löysin sen, sillä siinä on historiallista arvoa jokaiselle lojaalille Radio Home Studion kuulijalle, ja Xeimian Chronicles -blogin lukijalle. Mitähän ohjelmaa keksisin toisen tuotantokauden premieriin? Ehkä siinä yhteydessä voisin esittää erikoisnumeron, ohjatun taichi-tyyppisen harjoituksen jonka skriptiä olen jo valmistellutkin. Deathtimen näyte Operation Obliteration Sessionseistahan jo tulikin eetteriin, ja se voinee jäädä viimeiseksi laatuaan ennen virallista julkaisua. Kyseessä on muuten Radio Home Studio Mix, ja se eroaa alkuperäisestä versiosta jonkin verran.


Minua harmitti se että jouduin lähtemään niistä häistä. Lopulta kun olin saapunut kylmään ja märkään kaupunkiin, oloni oli kuin aasilla joka ei kuole kahden heinäsuovan väliin, mutta joka ei saa syötyä valitsemastaan.

Äkkiä tyttösten poikakaverit saapuivat paikalle. Tilanne muuttui samalla painostavaksi, mutta jollakin tapaa sen viihdearvo nousi arvoon arvaamattomaan kun olin nyt jokaisen uteliaan korvaparin ja silmäparin mielenkiinnon kohde. He kuuntelivat tarkasti mitä minä puhuin ja mistä. Minä en tiennyt että heillä oli poikakaverit, joten juttuni ei varsinaisesti liittynyt heihin ja he saattaisivat pian käydä kärsimättömiksi, siispä venkoilin itseni jamesbondmaisesti takavasemalle; "ja sitten mä otin ritolat."

Häissä oli puhe. Se kertoi yhteydestä ja minä vähän pelästyin, koska se tuntui jo niin järkyttävän etäiseltä ja oudolta minulle. Ihmiset joita olen tavannut ovat loistaneet yhteyttömyydellään; kuin hakisit juonta puhelinluettelosta. Pidin niistä häistä, nätisti järjestetyt, jo toiset häät jotka ovat erityisen vanhassa kirkossa (keskiaikainen kirkko, jossa oli pyhimystenkuvia ja muita jäänteitä katolilaisuudesta, näissä vanhoissa kirkoissa on kiehtova tunnelma!) ja morsiammella ja sulholla, eli serkullani oli erinomaiset asuvalinnat: punainen morsiuspuku ja mustapunavalkoista teemaa oleva puku serkkupojallani. Jos menen koskaan naimisiin, niin miten toteutan tuon idean ilman että se vaikuttaa matkimiselta? Olen kyllä itse ajatellut että sulho olisi mustavalkoisessa asussa ja morsian valkopunaisessa. - Muuten kun käy suvun hääjuhlissa, herää silloin oman perheen tarve saada porvarilliset arvot kuntoon jälkikasvunkin suhteen, niin että suku jatkuisi ja muuta painostavaa. Sen takia varmaan häissä onkin tarjoiltu viinaksia, jotta sen välikohtauksen voisi liuottaa pois. Siitä puheen ollen; siellä oli erinomaiset viinivalikoimat! Booli oli normaalia.

Tuliaisia

Käydessäni perinteisellä torstain vapaapäivänä, ensin menin syömään Ikeaan  ruhtinaalisen ja merkittävän huokean annoksen lihapullia + kahvin, joka oli ilmainen (20 lihapullaa maksoivat ilmaisen kahvin kera alle 3,5€! annoksen ollessa niin suuri että perunat tarjoiltiin eri astiassa!), lähdin röpöttelemään kohti Ideaparkkia. En päässyt sinne asti milloinkaan sillä jokin autopilotti minussa, yhdistettynä omituisin tiejärjestelyihin, sai aikaan sen että lähdinkin takaisin kohti kotia. Koska se ei ollut tarkoitus, otin autpilotiltani ohjat käsiini ja ohjasin pirssin kohti Tampereen keskustaa. Ja kun pääsin paikan päälle tein samoilua, ja ihastelua paikoissa joissa ei usein tule käytyä kun käy keskustassa. Todellakin, huomasin kesällä että niin moni lähellä oleva yksityiskohta ja asia jää huomaamatta, että asialle pitää tehdä jotain – siispä tein, ja pidän omia samoilu päiviä jolloin nautin keleistä ja päämäärättömästä kuljeskelusta. Samalla pistän merkille baareja joissa en ole vielä käynyt, ja liikkeitä joissa ehkä saattaisin vielä poiketa. Välikohtaus tapahtui kuitenkin Sokoksella. Minun piti ottaa ilmainen jotain uutta ja hienoa miesten tuoksua kaulalleni, ja meninkin erään pullon viereen joka maksoi yli 70€ ja tuntui ettei sieltä olisi tullut mitään, joten ruiskuttelin sitä kunnolla. Kun olin aikana ruiskutellut sitä, ja päätin kokeilla että tuleeko sieltä todellakaan mitään (kaulaltani), sain huomata että kyllähän sieltä tuli; valkomusta (dominoivana värinä valkoinen) paidan kaulukseni oli täysin märkänä, ja kaulani valui eräänlaista geeliä hieman juoksevampaa, kevyesti tuoksuvaa, hytettä. Vilkaisin mikrosekunttien verran sivuilleni, ja aloin muina miehinä hieroa sitä naamaani – sen näköisenä että nyt ollaan tosissaan! Sitten hiippailin läheisen kenkäosaston peilin tykö, juuri tietysti sellaisen missä oli molemmin puolin kunnon naistenkenkävalikoima.

Pöydässä muistelin seurueeni kanssa miten minä ja häiden pääsankari eli serkkuni olimme lapsukaisina olleet isäukkojemme kanssa reissussa pitkin maita ja mantuja. Heillä oli ollut pakti, jonka mukaan joka toinen vuosi toinen on kuskina ja toinen rentoutuu. Muisteltiin miten olimme höyryveturipuistossa, jossa ajoimme oikeaa höyryveturia! Minä vielä lisäsin että oikeastaan tuo vuorottelujuttu meni niin, että molemmat isukit olivat puolishamanistisessa tilassa takapenkillä, ja arvottiin kumpi meistä lapsukaisista ajoi. Esitin tapahtuman kunnon tarinaniskijän tapaan ja imitoin pikkumiesten vilpitöntä innostusta kun heille sanottiin “Nyt kun olette ajaneet ihan oikeaa höyryveturia, niin seuraavaksi saatte ajaa meidät takaisin Tampereelle”. Kumpikin sai holhoojansa ajokortin, jota näytettiin poliisin pysäyttäessä – tässä vaiheessa isukit ovat jo untenmailla kuin kaksi mursua jotka rohisevat hengittäessä. Voi niitä aikoja!

Stagger Lee himself (kirkon vaivaisukkoa ei hirveämmin kiinnostanut)

Pysäkillä jossa alkoi vaikuttamaan siltä että istun yksin omalla puolellani, sukat märkinä, kaikki kosteina, mielettömän väsyneenä ja laskuhumalaisena. Toiselta paikalta kantautui keskustelua meksikolaisen vaihto-oppilaan ja joidenkin suomalaisten kesken, sitä tavallista mitä nyt puhutaan vaihto-oppilaiden kesken. Vieressäni istui mies joka muistutti etäisesti jotain Pulttibois-hahmoa, olen nähnyt hänet ennenkin, hän oli jotenkin vapautunut nyt kun on saanut tyttöystävän. Arvaan että aiemmin sitä ei hänellä ollut, sillä silloin hän oli synkkä ja sekava, nyt iloisen sekava. Mies katosi johonkin toiselle puolen tietä, huudellen eräälle pariskunnalle lähestyessään niitä. Ehdin olemaan jonkun aikaa yksin, kädet taskuissa, jalat suorina ja katse kivettyneenä, kun yllättäen tulee etuoikealta kaksi blondia. Se jolla on mustat pitkähköt saappaat ja nätti punainen nahkatakki, tulee istumaan viereeni. Blondit kiistelevät keskenään. Seisomaan jäänyt kyselee bussiaiheisia kysymyksiä, ja vieressäni istuva tivahtaa tälle vastauksia. Vastaan seisomaan jääneelle rauhallisesti, ja punanahkatakkinen blondi alkaa pahoitella kiukkuisuuttaan, ja kun kysyn mistä se johtuu ja kuuntelen aikani minä naurahdan: Ai että te tappelette jostain pojasta? Tunnelman flow on jotenkin vaistottavissa, wu-weissa on kyseessä siitä että jotenkin automaattisesti osaat navigoida kohti suotuisia vesiä vaikka sinulle on ihan missä seilaat. Tulee uusi välikohtaus, siinä Astrid Thorsin lahja Suomelle eli afrikansuomalainen mies pistää pystyyn shown kyselemällä kolmannelta tyttöseltä että “do you like sex?” siitä syystä typy kysyy meiltä että miten englanniksi sanotaan että hän seurustelee. Sanon sen hänelle, sana on “(I'm) dating” ja punanahkatakkinen tyttö toistaa sen, ja jatkaa että ei ole rasisti, mutta juuri tuollainen saa hänet raivoihinsa, ja toinen blondi on samaa mieltä. Tämä erinomaisesti osoittaa sen massakontrollin jossa “viharikos”-leima kummittelee taustalla, johtuen tietyn ryhmän nauttimasta epäreilusta suojasta kaikkea oikeutta kohtaan. Edes seksuaalisesti ahdistellut naiset eivät voi mainita siitä, tai he saavat rasistileiman. Toinen blondi sanoo että mikä tyhmä kysymys tuo edes on, totta kai hän tykkää siitä, mutta ei vain kyseisen miehen kanssa! Punanahkatakkinen tyttö pyytää tummaa tyttöä meidän viereemme, ja kohta olen nuorten naisten ympäröimänä ja lämpö on alkanut nousemaan, kiitos. Seisova blondiini ryhtyy kiusaamaan vieressäni istuvaa laulaen nimiämme kuin pussauskoppilaulua laulettaisi. Pian hän sanoi että “Sinä pidät Doorsista!” ja minä kysyin että mistä hän sen tieisi? Ja juuri ennen kun kyyti tuli, sanoi punanahkatakkinen tyttö minulle että minun luonani tulisi olemaan jatkot, todellakin hän sanoi: Minun luonani tulisi olemaan jatkot. Ja sillä hän tarkoitti Minua.

Nyt, voisiin sanoa että tämä starttasi virallisesti Punaisen Aikakauden. Todellakin, eikö hän ollut punanahkatakkinen tyttö? Ja hänen nimensä oli Nelli. Samalla äänitän Deathtimelle coveria Nick Caven biisistä Stagger Lee:

Just then in came a broad called Nellie Brown
Was known to make more money than any bitch in town
She struts across the bar, hitching up her skirt
Over to Stagger Lee, she starts to flirt
With Stagger Lee
She saw the barkeep, said, "O God, he can't be dead!"
Stag said, "Well just count the holes in the motherfucker's head"
She said, "You look like you ain't scored in quite a time.
Why not come to my pad? It won't cost you a dime"
Mr. Stagger Lee

- Mutta se ei lopu tähän. Kun olin tuon tapauksen jälkeen, sitä seuranneella viikolla tulossa salilta, istuin kauniissa autossani odottamassa pääsyä väylälle joka veisi meidät kotiin (minun, autoni, ja herkullisen salipiimän joka on mitä verrattomin palautusjuoma). Niin äkkiä jono pysähtyy, katson vasemmalle, niin punaisessa autossa ollut nainen pysäytti päästääkseen minut vartavasten; todellakin, hän viittoi että mene ja minä vastasin siihen tervehdyksellä. Mikä selkeä ja täysin vastaansanomaton todiste siitä että se on alkanut, ja on mitä lupaavin aikakausi tänä vuonna!

Nämä tyyppiesimerkit “isäm maan puollustajista!” ovat juuri niitä, yleensä “mixed up martian fartists”, joilla on huomattava pakkomielle suomileijonaan mutta erityisesti tribaalitatuointeihin. Tämän arkkityypin ulkoiset merkit kahden edellä sanotun lisäksi on “apinan poikanen”-look: hörönevät korvat, leveä turpa, paksut kulmakarvat, sänkipää ja asenne joka vain tehostaa visuaalista vaikutelmaa. Lähtiessäni ravintolasta seisoi pihassa kaksi miestä joista saattaisi edellä mainittukin tulla mieleen; molemmat kaljuja, toisella huppari jossa oli tribaaleja ja toisella t-paita. Portsari kysyi t-paitaiselta että niin minkälainen se sinun takkisi oli, johon destrudo sanoi että sellainen hieno ja kalliimpi kuin tuo sinun takkisi. Portsari kehotti kyllästyneesti miestä asiallisuuteen. Jonkin ajan kuluttua mies sai takkinsa, ja se oli valkoinen huppari jossa oli mm. Oransseja tribaaleja. Joten tälläiset yksilöt tekevät nationalismille ja kamppailulajeille sen minkä Vihreät ja Kokoomus Suomelle eduskunnassa. Toinen tälläinen tapaus oli testaamassani Vikkulassa, hän ei ollut samaa lajia vaan edusti muunnelmaa suomileijona (tatuointi ja riipus) ja pystytukka – joka tapauksessa henkinen tyyppiluonnos oli sama “äärioikeistolainen (oikeiston poliittiset ideat hyväksytään kaikki epäröimättä koska ne ovat kovia arvoja, koville jätkille) äärimmäisen itsetärkeä ja aggressiivisen ylimielinen”, tämä on eräänlainen antiteesi (tai teesi) vasemmistolaiselle, vuotavasydämiselle rääväsuulle eli “Rotalle” (joka on ihan yhtä katala kuin kuin kuka tahansa oikeistomulkku). Ghouls night out! Mies retosteli kaverilleen miten kova vittuilija tämä on, ja minä en välttynyt kuulemasta tätä kaikkea. Ennen kun lähdin paikalta hänen kyllä sikäli asiallinen ja normaalinoloinen kaverinsa kysyi minulta että vahtisinko heidän molempien paikkoja sillä välin kun he ovat vessassa. Sanoin että jos hinnasta sovitaan, sillä jos näytän parkkimittarilta, niin toimin myös rahalla. Mies naureskeli ja he menivät vessaan, minä poistuin. Tai en poistunutkaan, jäin vielä tiskille nauttimaan yhden nelosen, veden ja kahvin, olin koko viikon tapellut univaikeuksien kanssa joten oli vain normaalia että elin jotenkin todella epätodellisessa olossa koko illan. Minua kirvelsi se että olin joutunut lähtemään häistä jotka olivat miellyttävä tilaisuus, kaupunkiin joka oli sateinen ja kylmä, koko kulttuurinvaihdoksen suorastaan tunsi – lämminhenkisistä juhlista muukalaismaiseen yöhön, kastuneet jalat ja vaatteet. Nauttimieni juomien lopulla tiskille tuli eteerisesti hymyilevä vanhempi blondi, ja jokin naksahti kun alkoi soimaan Living in America , hän katsoi minuun ja minä häneen ja molemmat alkoivat hymyillä ja jammailla. Nainen kertoi että tuosta laulusta tulee minä mieleen.

Kahvia, konjakkia, vettä ja punkkua - mutta vasta tahrasta saattoi päätellä että kyseessä oli minun, valtiomiesmäisen nautiskelijan, paikka

Muut menevät naimisiin, minä menen heidän häihinsä olemaan päissäni ja notkuvien voileipäpöytien ääressä. Tällä kertaa vuorossa serkku, ja häät pidetään jossain remulassa, joka on niin syrjässä että siellä luultavasti asuu oma ihmisrotunsa - This day everything goes! Samana päivänä olisi ollut Sam Mayhemin häiden jälkikahvit, mutta otin aidon asian jälkikahvien sijasta. Harmillista vain että logistiikka ei sallinut minun jäävän yöksi, olisi pitänyt koittaa järjestää asia toisella tavalla, sillä myöhemmin vielä löytäessäni itseni kaupungin kylmästä ja märästä yöstä mieleeni tuli turhautuneita ja ilmattomia ajatuksia.




Lopuksi vielä kappale, jota ilman syksy ei olisi syksy. - Näitä minun perinteitäni..Sinä ymmärrät sen.

Naimista ja Ajoa (Cut Up-tekninen traktaatti, lähes runo!)

Unet ovat olleet aika erikoisia. Eräässä unessa näin poimivani kadulta onyxin, se viittaa jotakuinkin siihen että poimin elämänmatkallani symbolin, joka symboloi mielenrauhaa ja henkistä tasapainoa. Olisi aikakin. Toinen uni oli sellainen jossa katselin saksalaista televisiolähetystä, se oli teini-ikäisen pojan itsemurhasta. Poika oli mennyt sateisena yönä parvekkeelle, ottanut aseen ja ennen kun oli ampunut päänsä palasiksi, hän oli hakannut itseään kasvoille ja raivokkaasti ja huutanut. Ehkä itkenytkin.

Oltuani tanssimassa, jotain napsahti. Menin ulos ja poltin savukkeen ulkona, tai terassilla. Ensiksi pari naista tuli luokseni, toinen oli tavallisemman näköinen, toinen tumma ja mahdollisesti ulkomaalaistaustainen nainen (näyttävä, muodokas, päällään pieni ja musta) tulivat pummimaan minulta tupakkaa. Naureskelin että en tajua missä ne näkevät minussa kyltin jossa lukee että olen tupakka-automaatti. Kun he olivat aikansa jankuttaneet, he menivät viereisen miehen luokse ja toinen näistä neideistä tuli voitonriemusena sanomaan että sai kun saikin tupakan – komentamalla että “anna tupakka”.. Minä sanoin että no hyvä teille ja onneksi olkoon. Pian kuitenkin pari naista tuli taas viereeni, tai oikeastaan useampi, toiselle puolen tuli afrosuomalainen nainen ja toiselle siis suomensuomalaisia blondeja (paikka oli täynnä nimenomaan blondeja, ja tietysti ulkomaalaisia – go figure?). Toinen jäi puhumaan kanssani. Joka jäi puhumaan kanssani oli melko pieni, hänellä oli kimeä ääni ja hän näytti Deathproofin naispääosan esittäjältä. Sanoin sen hänelle, pian sen jälkeen kun olin nostanut hänet yhdellä kädellä istumaan viereeni (hän oli niin pikkuinen, että ei meinannut ylttyä ilman apua) ja sitten sanoin että minä puolestani olen se leffan pahis. Sanailumme muistutti kieltämättä hieman tuota leffaa, sanoin mm. Että hän on varsin kompaktin kokoinen, ja hän naureskeli sitä ja kysyi että onko se hyvä vaiko huono asia. Hän tuntui nauttivan kovasti seurastani sillä sen verran hän otti minusta nojua, ja ottipa vielä ylös leffan nimen (Deathproof). Kun hän kysyi että miksi olen pahis, sanoin että siksi koska hän on leffan karismaattisin tyyppi. Kun pieni blondiini oli lähtenyt (ilmeisesti hänen poikakaverinsa soitettua?) hän lähtiessään halasi minua vielä erikseen ja en ehtinyt olemaan kauaakaan paikallani, niin luokseni tulee lyhythiuksinen blondi. Molemmat heistä valittelivat että afrosuomalaisia miehiä ei ollut vain tämä, vaan eräs toinenkin menomesta täynnä ja että he olivat yhtä tuttavallisia kuin joku kauhuelokuvan jättiläismustekala jollekin matkustajalaivalle.

Voisi varmaankin sanoa että Keltainen aikausi on osana vuotta jonka on määrä päättää Hiljaiset Vuodet? Vaikea sanoa, sillä se on osana jotain missä pyritään pitämään tasapainossa suunnitelma ja spontaanius. Keskitien hankaluus on sen jatkuva dynamiikka; hyvän ja pahan tietoisuus ihmisessä ajaa yleensä ihmisen nojaa jompaan kumpaan ääripäähän. Nojaaminen viittaa passiiviseen tuen hakemiseen. Eikä lainkaan aktiiviseen liikkeeseen osallistumiseen.

“Mies ei näytä suuruuttaan olemalla jommassakummassa ääripäässä, vaan kun hän koskettaa molempia yhtä aikaa” - Blaise Pascal

Samoin Keltainen Aikausi on sykli jolloin laajennetaan ja herätellään uudestaan sosiaalisia verkostoja. Tästä syystä häät olivat erinomainen kiintopiste, jossa jotain lempeää ja levähdyttävää oli havaittavissa. Ihmiset olivat ystävällisiä, jännittyneitä ja rentoja. Kaikki ajoittain, mutta siinä kaikessa oli tuttavallisuus ja hyvänsuopuus joka jollain tavalla herkensi mielialaani. Itse asiassa krapula teki sen myös, mielialat vaihtuivat nauruun purskahtamisesta aina kyyneliin liikuttumisesta erään vanhan naisen lukeman runon aikana joka käsitteli kiehtovalla tavalla panenteistisia teemoja, aina sisäisen rauhan löytämiseen, kaikki tämä oli kirjoitettu wakawanhaan suomalaiskansalliseen runomittaan.

Se mikä tässä aikakaudessa huomattavaa on se, että aina kun lähden autoilemaan vastaani osuu keltaisia autoja. Yleensä vielä tietyllä erottuvalla sävyllä. Tietysti tietynväriset autot ovat yleisempiä kuin toiset, mutta viimeksi maanantaina olin ennen kauppaan lähtemistä miettiä sitä tietty keltaista farmaripösöä, ja kuinka ollakaan näin sen parkkipaikalla kun menin kauppaan! Ja ei tämä ole vain jäänyt autoihin, vaan näitä ilmiömäisiä kohtaamisia on myös muiden kulkuneuvojen kanssa. On mielenkiintoista törmätä jonkun kulkuneuvon keltaiseen versioon, mitä ei näe usein.

Oli outoa olla häissä, kun olen käynyt viime vuodet vain hautajaisissa.

Ilma oli erittäin kuuma ja täysin tuuleton. Otsalla oli enemmän karpaloita kuin tulevana syksynä metsässä. Paikkana kaunis Tampereen maaseutu Aitolahdessa. Kirkko oli wanha, joskus 20-luvulla rakennettu, vieläpä muistuttamaan keskiaikaista kirkkoa. Olisi ollut aika jännä elellä tuona aikana, kirkko oli varmasti jotain ihmeellistä silloinkin.

En ollut koskaan käynyt tuossa kirkossa. Katsoin ajo-ohjeet internetistä, pistin osoitteen puhelimeni GPS:n ja kirjoitin vielä varmuuden vuoksi suttupaperille tiennumerot ja muut kääntyilyohjeet. Jälkimmäinen oli fiksusti tehty; puhelin kadotti antamani osoitteen joten olisin joutunut arpomaan mihin mennä. Matka oli hyvinkin tyylikäs ja rock-henkinen kun kauniilla Prelullani paahdoin läpi moottoritien, kaikki mahdolliset luukut ikkunoista kattoluukkuun auki, samalla kun kädessäni lepatti ajo-ohje ja radiossa soi Type O Negativen Life Is Killing Me-albumi. Se on hyvä levy. Bloody Kissesiä ja October Rustia ei nyt taida oikein mikään muu levy ylittää jatkumossa, mutta niiden jälkeisestä tuotannnosta Life Is Killing me on eräänlaista uusklassista Type O:ta.

Häät olivat 8.8. ja laitoin hääkirjaan tekstin “Onnea 8.8. Wedding Band” vrt. tähän.  Huuhtadorfen on menossa nuorikkonsa kanssa honeymoonille Berliiniin, ja siitähän tuli laskettua myöskin leikkiä. Että hän nähdessään juutalaisen ja poliisin samaan aikaan, sanoo kasvoilla vakava ilme: Juden. Ennen aikaisesti päättyneen matkan jälkeen hän aprikoi, lapsekaan hämmästyneenä: “Sain porttikiellon SAKSAAN!!”. 

Häiden jälkeen lähetin ottamiani valokuvia Huuhtadorfenille. Pistin mukaan viestin, että jos kuvissa esiinnyn minä, joko minua selvästi nuoremman tai vanhemman nais-seuralaisen kanssa ja vielä vähissä vaatteissa, että hän tällöin poistaisi välittömästi kuvat ja laittaisi tämän muiston “pimeän puolen episodit”-kansioon.

Luen nyt varastoon jääneitä, lukemattomattomia kirjoja. Näitä on seuraavat:
- A.W. Yrjänä: Päiväkirja vuosilta 1995-2008 (Erinomainen, jota olen tarkoituksella pyrkinyt lukemaan säästeliäästi)
- Pirkko Haapanen: Cicero Puhetaidosta
- Jari Kekäle & Esko Murto: Narnia Todellisuuden Peilinä

Tätä nimenomaista julkilausumaa kirjoittaessani olen juuri aloittanut tuon jälkimmäisen opuksen lukemisen. Aiemmin luin sitä vain sieltä täältä. Minulla välähti että tämähän on itse asiassa hyväkin idea. Kyseessä on kaponen pieni vihkonen, jonka ostin 2€ alennusmyynnistä. Ensinäkin on kannattavaa kirjailijalle, että hän lukee muista kirjailijoista, ja toiseksi mitä kirjan alku on osoittanut on jotain minulta hieman taka-alalle jäänyttä, ehkä jopa kadonnutta. Hiljaiset vuodet ovat olleet alati enemmän ääntä pitäviä, mutta silti stoalaisen tieteellisiä perusvireeltään, jolloin romantikko minussa on pysynyt lomautettuna. - Eikä Hiljaiset Vuodet itse asiassa nyt niin hirveän hiljaisilta ole vaikuttaneet, mutta se on ollut niiden pääpiirre – luonto. C.S. Lewis oli nuorena mielikuvitukseltaan villi, ja saattoi helposti ajautua haltioituneeseen tilaan. Tämä saattoi johtua erinäisistä syistä, jotka ovat näennäisen vähäpätöisiä – mutta sama pätee minuun! Olen ihastellut jo pienestä pitäen tiettyjen asioiden luonteenomaista ilmiömäisyyttä, jopa turhan tuntuista (vaikkakin kaikki on turhuutta!) C.S. Lewis alkoi löytämään “iloa” ateistivuosinaan – se on jotain, katkeransuloista kaipausta. Hänen “rationaalisuutensa” (lainausmerkeissä siksi, että se on ladattu termi, eikä kirjaimellinen) aikakautena. Samoin minä olen toiminut tasapainottavalla tavalla, en niinkään vasenta aivolohkoa hyläten, vain oikean valtaa lisäten, olen jälleen löytämässä tuota harmonisoivaa tunteen paloa.

“En osaa puhua sellaisista asioista mistä ihmiset täällä haluaisivat puhua, paljonko Suomessa maksaa ja mitä saa ostaa ja paljonko palkkaa, minua kiinnostaa se mitä minussa on, ihmisten väliset suhteet ja niiden järjestäminen, sosialismi, yksityiskohdat kuten kuoppa jalkakäytävässä tai näppyllä naisen poskessa, sellaisiin seikkoihin minä perehdyn, hintojen vertailu on täysin typerää.” - Pentti Saarikoski

Häistä muistan kun Huuhtadorfen, morsian, ja pappi juttelivat eniten heidän mieleensä olevista Raamatun kohdista. Huuhtadorfen pitää yllättäen Vuorisaarnasta, vaimonsa Laulujen Laulusta ja papista en tiedä. Huuhtadorfen vinkkasi että minä puolestani pidän Saarnaajan kirjasta, ja se onkin totta. Naureskelin että se ottaa heti luulot pois lukijalta, ja aina aika ajoin palauttaa tämän maanpinnalle: “Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta”. Sanoin että oikeastaan se on hyvin neutraalin viestin antava, eikä pessimististä, sillä se sanoo että hyvät ja pahat päivät molemmat ovat haihtuvia ja ajallisia, jos sinun hyvät ajat haihtuvat, niin sen tekee myöskin pahat ajat. Pappi selvästi vajosi mietteisiinsä ja sanoi “hmm” ja nyökytteli hyväksyvästi, kasvot vakavoituen. - En alkanut saarnaamaan, mutta tuota neutraalia lopputulosta kutsutaan myöskin (sisäiseksi) rauhaksi - oikeastaan se aktivoituu vasta silloin. Silti Saarnaaja ei kehota asketismiin, vaan kultaiselle keskitielle. Carpe diem. Myös Keltainen Aikakausi on täysin turha, mutta ajallisuuden mittakaavassa tarpeellinen.

“Kapakassa ihmiset söivät ja joivat, tavaratalossa he tekivät ostoksia ja katselivat tavaroita, joita heillä ei ollut varaa ostaa; he lukivat huonoja lehtiä ja huonoja kirjoja; illalla he menivät elokuviin tai istuivat kotona katselemassa televisiota tai tuttavien luona juoruamassa; ihmiset elivät ja olivat onnellisia joskus, onnettomia josukus; tietämättä syytä siihen he elivät, ja syytä tietämättä he kuolivat – ei ole yritettävä osoittaa, että kaikki mitä he tekevät on naurettavaa ja arvotonta, on yritettävä paljastaa heille, että heidän elämänsä juuri sellaisena kuin he sen elävät on täynnä sisältöä ja merkitystä, jokainen hetki.”
- Pentti Saarikoki