An amendment to let residents vote on changes to state-mandated development has revealed conflicting emotions.

Tämän kertainen teksti on tehty jälleen cut up-tekniikalla.


Tällä kertaa kirjoitin tekstin ensin suht lineaariseen järjestykseen.


Sen jälkeen arvoin nopalla järjestyksen, ensin numeroituani tekstikappaleet. 
- Pakkaa saattoi sekoittaa se, että kun olin saanut tekstin valmiiksi, kävi niin että löysin vielä pari muistiinpanoa jotka halusin liittää siihen mukaan. Käytin samaa noppatekniikkaa, ja kyseiset fragmentit olivat mitä parhaimmalla tavalla kontekstittoman oloisia! 

Kuvat myöskin on aseteltu satunnaisen järjestyksen mukaisesti. 


Kiitos.

***

Tämä kuva ei suoranaisesti liity koko aiheeseen, tai iltaan, mutta lähtiessäni baarista eräänä yönä, näin tämän ja se kiehtoi minua syvällisellä tavalla! Onko Turtles tehnyt paluun, vai onko tämä salainen sisäänkäynti Radio Home Studioon? Vai olenko minä Turtles?

Perkama! Huomasin että Radio Home Studiota on tullut pian vuoden verran eetteriin (pilotti tuli ulos 4.10.2009)! Itse asiassa, sitä on tehty jo kauemmin, sillä on olemassa puolentunnin mittainen äänitys elokuulta saakka – ehkäpä jossain yhteydessä se olisi kuultavissa? Pitää katsoa. Luojan kiitos kuitenkin löysin sen, sillä siinä on historiallista arvoa jokaiselle lojaalille Radio Home Studion kuulijalle, ja Xeimian Chronicles -blogin lukijalle. Mitähän ohjelmaa keksisin toisen tuotantokauden premieriin? Ehkä siinä yhteydessä voisin esittää erikoisnumeron, ohjatun taichi-tyyppisen harjoituksen jonka skriptiä olen jo valmistellutkin. Deathtimen näyte Operation Obliteration Sessionseistahan jo tulikin eetteriin, ja se voinee jäädä viimeiseksi laatuaan ennen virallista julkaisua. Kyseessä on muuten Radio Home Studio Mix, ja se eroaa alkuperäisestä versiosta jonkin verran.


Minua harmitti se että jouduin lähtemään niistä häistä. Lopulta kun olin saapunut kylmään ja märkään kaupunkiin, oloni oli kuin aasilla joka ei kuole kahden heinäsuovan väliin, mutta joka ei saa syötyä valitsemastaan.

Äkkiä tyttösten poikakaverit saapuivat paikalle. Tilanne muuttui samalla painostavaksi, mutta jollakin tapaa sen viihdearvo nousi arvoon arvaamattomaan kun olin nyt jokaisen uteliaan korvaparin ja silmäparin mielenkiinnon kohde. He kuuntelivat tarkasti mitä minä puhuin ja mistä. Minä en tiennyt että heillä oli poikakaverit, joten juttuni ei varsinaisesti liittynyt heihin ja he saattaisivat pian käydä kärsimättömiksi, siispä venkoilin itseni jamesbondmaisesti takavasemalle; "ja sitten mä otin ritolat."

Häissä oli puhe. Se kertoi yhteydestä ja minä vähän pelästyin, koska se tuntui jo niin järkyttävän etäiseltä ja oudolta minulle. Ihmiset joita olen tavannut ovat loistaneet yhteyttömyydellään; kuin hakisit juonta puhelinluettelosta. Pidin niistä häistä, nätisti järjestetyt, jo toiset häät jotka ovat erityisen vanhassa kirkossa (keskiaikainen kirkko, jossa oli pyhimystenkuvia ja muita jäänteitä katolilaisuudesta, näissä vanhoissa kirkoissa on kiehtova tunnelma!) ja morsiammella ja sulholla, eli serkullani oli erinomaiset asuvalinnat: punainen morsiuspuku ja mustapunavalkoista teemaa oleva puku serkkupojallani. Jos menen koskaan naimisiin, niin miten toteutan tuon idean ilman että se vaikuttaa matkimiselta? Olen kyllä itse ajatellut että sulho olisi mustavalkoisessa asussa ja morsian valkopunaisessa. - Muuten kun käy suvun hääjuhlissa, herää silloin oman perheen tarve saada porvarilliset arvot kuntoon jälkikasvunkin suhteen, niin että suku jatkuisi ja muuta painostavaa. Sen takia varmaan häissä onkin tarjoiltu viinaksia, jotta sen välikohtauksen voisi liuottaa pois. Siitä puheen ollen; siellä oli erinomaiset viinivalikoimat! Booli oli normaalia.

Tuliaisia

Käydessäni perinteisellä torstain vapaapäivänä, ensin menin syömään Ikeaan  ruhtinaalisen ja merkittävän huokean annoksen lihapullia + kahvin, joka oli ilmainen (20 lihapullaa maksoivat ilmaisen kahvin kera alle 3,5€! annoksen ollessa niin suuri että perunat tarjoiltiin eri astiassa!), lähdin röpöttelemään kohti Ideaparkkia. En päässyt sinne asti milloinkaan sillä jokin autopilotti minussa, yhdistettynä omituisin tiejärjestelyihin, sai aikaan sen että lähdinkin takaisin kohti kotia. Koska se ei ollut tarkoitus, otin autpilotiltani ohjat käsiini ja ohjasin pirssin kohti Tampereen keskustaa. Ja kun pääsin paikan päälle tein samoilua, ja ihastelua paikoissa joissa ei usein tule käytyä kun käy keskustassa. Todellakin, huomasin kesällä että niin moni lähellä oleva yksityiskohta ja asia jää huomaamatta, että asialle pitää tehdä jotain – siispä tein, ja pidän omia samoilu päiviä jolloin nautin keleistä ja päämäärättömästä kuljeskelusta. Samalla pistän merkille baareja joissa en ole vielä käynyt, ja liikkeitä joissa ehkä saattaisin vielä poiketa. Välikohtaus tapahtui kuitenkin Sokoksella. Minun piti ottaa ilmainen jotain uutta ja hienoa miesten tuoksua kaulalleni, ja meninkin erään pullon viereen joka maksoi yli 70€ ja tuntui ettei sieltä olisi tullut mitään, joten ruiskuttelin sitä kunnolla. Kun olin aikana ruiskutellut sitä, ja päätin kokeilla että tuleeko sieltä todellakaan mitään (kaulaltani), sain huomata että kyllähän sieltä tuli; valkomusta (dominoivana värinä valkoinen) paidan kaulukseni oli täysin märkänä, ja kaulani valui eräänlaista geeliä hieman juoksevampaa, kevyesti tuoksuvaa, hytettä. Vilkaisin mikrosekunttien verran sivuilleni, ja aloin muina miehinä hieroa sitä naamaani – sen näköisenä että nyt ollaan tosissaan! Sitten hiippailin läheisen kenkäosaston peilin tykö, juuri tietysti sellaisen missä oli molemmin puolin kunnon naistenkenkävalikoima.

Pöydässä muistelin seurueeni kanssa miten minä ja häiden pääsankari eli serkkuni olimme lapsukaisina olleet isäukkojemme kanssa reissussa pitkin maita ja mantuja. Heillä oli ollut pakti, jonka mukaan joka toinen vuosi toinen on kuskina ja toinen rentoutuu. Muisteltiin miten olimme höyryveturipuistossa, jossa ajoimme oikeaa höyryveturia! Minä vielä lisäsin että oikeastaan tuo vuorottelujuttu meni niin, että molemmat isukit olivat puolishamanistisessa tilassa takapenkillä, ja arvottiin kumpi meistä lapsukaisista ajoi. Esitin tapahtuman kunnon tarinaniskijän tapaan ja imitoin pikkumiesten vilpitöntä innostusta kun heille sanottiin “Nyt kun olette ajaneet ihan oikeaa höyryveturia, niin seuraavaksi saatte ajaa meidät takaisin Tampereelle”. Kumpikin sai holhoojansa ajokortin, jota näytettiin poliisin pysäyttäessä – tässä vaiheessa isukit ovat jo untenmailla kuin kaksi mursua jotka rohisevat hengittäessä. Voi niitä aikoja!

Stagger Lee himself (kirkon vaivaisukkoa ei hirveämmin kiinnostanut)

Pysäkillä jossa alkoi vaikuttamaan siltä että istun yksin omalla puolellani, sukat märkinä, kaikki kosteina, mielettömän väsyneenä ja laskuhumalaisena. Toiselta paikalta kantautui keskustelua meksikolaisen vaihto-oppilaan ja joidenkin suomalaisten kesken, sitä tavallista mitä nyt puhutaan vaihto-oppilaiden kesken. Vieressäni istui mies joka muistutti etäisesti jotain Pulttibois-hahmoa, olen nähnyt hänet ennenkin, hän oli jotenkin vapautunut nyt kun on saanut tyttöystävän. Arvaan että aiemmin sitä ei hänellä ollut, sillä silloin hän oli synkkä ja sekava, nyt iloisen sekava. Mies katosi johonkin toiselle puolen tietä, huudellen eräälle pariskunnalle lähestyessään niitä. Ehdin olemaan jonkun aikaa yksin, kädet taskuissa, jalat suorina ja katse kivettyneenä, kun yllättäen tulee etuoikealta kaksi blondia. Se jolla on mustat pitkähköt saappaat ja nätti punainen nahkatakki, tulee istumaan viereeni. Blondit kiistelevät keskenään. Seisomaan jäänyt kyselee bussiaiheisia kysymyksiä, ja vieressäni istuva tivahtaa tälle vastauksia. Vastaan seisomaan jääneelle rauhallisesti, ja punanahkatakkinen blondi alkaa pahoitella kiukkuisuuttaan, ja kun kysyn mistä se johtuu ja kuuntelen aikani minä naurahdan: Ai että te tappelette jostain pojasta? Tunnelman flow on jotenkin vaistottavissa, wu-weissa on kyseessä siitä että jotenkin automaattisesti osaat navigoida kohti suotuisia vesiä vaikka sinulle on ihan missä seilaat. Tulee uusi välikohtaus, siinä Astrid Thorsin lahja Suomelle eli afrikansuomalainen mies pistää pystyyn shown kyselemällä kolmannelta tyttöseltä että “do you like sex?” siitä syystä typy kysyy meiltä että miten englanniksi sanotaan että hän seurustelee. Sanon sen hänelle, sana on “(I'm) dating” ja punanahkatakkinen tyttö toistaa sen, ja jatkaa että ei ole rasisti, mutta juuri tuollainen saa hänet raivoihinsa, ja toinen blondi on samaa mieltä. Tämä erinomaisesti osoittaa sen massakontrollin jossa “viharikos”-leima kummittelee taustalla, johtuen tietyn ryhmän nauttimasta epäreilusta suojasta kaikkea oikeutta kohtaan. Edes seksuaalisesti ahdistellut naiset eivät voi mainita siitä, tai he saavat rasistileiman. Toinen blondi sanoo että mikä tyhmä kysymys tuo edes on, totta kai hän tykkää siitä, mutta ei vain kyseisen miehen kanssa! Punanahkatakkinen tyttö pyytää tummaa tyttöä meidän viereemme, ja kohta olen nuorten naisten ympäröimänä ja lämpö on alkanut nousemaan, kiitos. Seisova blondiini ryhtyy kiusaamaan vieressäni istuvaa laulaen nimiämme kuin pussauskoppilaulua laulettaisi. Pian hän sanoi että “Sinä pidät Doorsista!” ja minä kysyin että mistä hän sen tieisi? Ja juuri ennen kun kyyti tuli, sanoi punanahkatakkinen tyttö minulle että minun luonani tulisi olemaan jatkot, todellakin hän sanoi: Minun luonani tulisi olemaan jatkot. Ja sillä hän tarkoitti Minua.

Nyt, voisiin sanoa että tämä starttasi virallisesti Punaisen Aikakauden. Todellakin, eikö hän ollut punanahkatakkinen tyttö? Ja hänen nimensä oli Nelli. Samalla äänitän Deathtimelle coveria Nick Caven biisistä Stagger Lee:

Just then in came a broad called Nellie Brown
Was known to make more money than any bitch in town
She struts across the bar, hitching up her skirt
Over to Stagger Lee, she starts to flirt
With Stagger Lee
She saw the barkeep, said, "O God, he can't be dead!"
Stag said, "Well just count the holes in the motherfucker's head"
She said, "You look like you ain't scored in quite a time.
Why not come to my pad? It won't cost you a dime"
Mr. Stagger Lee

- Mutta se ei lopu tähän. Kun olin tuon tapauksen jälkeen, sitä seuranneella viikolla tulossa salilta, istuin kauniissa autossani odottamassa pääsyä väylälle joka veisi meidät kotiin (minun, autoni, ja herkullisen salipiimän joka on mitä verrattomin palautusjuoma). Niin äkkiä jono pysähtyy, katson vasemmalle, niin punaisessa autossa ollut nainen pysäytti päästääkseen minut vartavasten; todellakin, hän viittoi että mene ja minä vastasin siihen tervehdyksellä. Mikä selkeä ja täysin vastaansanomaton todiste siitä että se on alkanut, ja on mitä lupaavin aikakausi tänä vuonna!

Nämä tyyppiesimerkit “isäm maan puollustajista!” ovat juuri niitä, yleensä “mixed up martian fartists”, joilla on huomattava pakkomielle suomileijonaan mutta erityisesti tribaalitatuointeihin. Tämän arkkityypin ulkoiset merkit kahden edellä sanotun lisäksi on “apinan poikanen”-look: hörönevät korvat, leveä turpa, paksut kulmakarvat, sänkipää ja asenne joka vain tehostaa visuaalista vaikutelmaa. Lähtiessäni ravintolasta seisoi pihassa kaksi miestä joista saattaisi edellä mainittukin tulla mieleen; molemmat kaljuja, toisella huppari jossa oli tribaaleja ja toisella t-paita. Portsari kysyi t-paitaiselta että niin minkälainen se sinun takkisi oli, johon destrudo sanoi että sellainen hieno ja kalliimpi kuin tuo sinun takkisi. Portsari kehotti kyllästyneesti miestä asiallisuuteen. Jonkin ajan kuluttua mies sai takkinsa, ja se oli valkoinen huppari jossa oli mm. Oransseja tribaaleja. Joten tälläiset yksilöt tekevät nationalismille ja kamppailulajeille sen minkä Vihreät ja Kokoomus Suomelle eduskunnassa. Toinen tälläinen tapaus oli testaamassani Vikkulassa, hän ei ollut samaa lajia vaan edusti muunnelmaa suomileijona (tatuointi ja riipus) ja pystytukka – joka tapauksessa henkinen tyyppiluonnos oli sama “äärioikeistolainen (oikeiston poliittiset ideat hyväksytään kaikki epäröimättä koska ne ovat kovia arvoja, koville jätkille) äärimmäisen itsetärkeä ja aggressiivisen ylimielinen”, tämä on eräänlainen antiteesi (tai teesi) vasemmistolaiselle, vuotavasydämiselle rääväsuulle eli “Rotalle” (joka on ihan yhtä katala kuin kuin kuka tahansa oikeistomulkku). Ghouls night out! Mies retosteli kaverilleen miten kova vittuilija tämä on, ja minä en välttynyt kuulemasta tätä kaikkea. Ennen kun lähdin paikalta hänen kyllä sikäli asiallinen ja normaalinoloinen kaverinsa kysyi minulta että vahtisinko heidän molempien paikkoja sillä välin kun he ovat vessassa. Sanoin että jos hinnasta sovitaan, sillä jos näytän parkkimittarilta, niin toimin myös rahalla. Mies naureskeli ja he menivät vessaan, minä poistuin. Tai en poistunutkaan, jäin vielä tiskille nauttimaan yhden nelosen, veden ja kahvin, olin koko viikon tapellut univaikeuksien kanssa joten oli vain normaalia että elin jotenkin todella epätodellisessa olossa koko illan. Minua kirvelsi se että olin joutunut lähtemään häistä jotka olivat miellyttävä tilaisuus, kaupunkiin joka oli sateinen ja kylmä, koko kulttuurinvaihdoksen suorastaan tunsi – lämminhenkisistä juhlista muukalaismaiseen yöhön, kastuneet jalat ja vaatteet. Nauttimieni juomien lopulla tiskille tuli eteerisesti hymyilevä vanhempi blondi, ja jokin naksahti kun alkoi soimaan Living in America , hän katsoi minuun ja minä häneen ja molemmat alkoivat hymyillä ja jammailla. Nainen kertoi että tuosta laulusta tulee minä mieleen.

Kahvia, konjakkia, vettä ja punkkua - mutta vasta tahrasta saattoi päätellä että kyseessä oli minun, valtiomiesmäisen nautiskelijan, paikka

Muut menevät naimisiin, minä menen heidän häihinsä olemaan päissäni ja notkuvien voileipäpöytien ääressä. Tällä kertaa vuorossa serkku, ja häät pidetään jossain remulassa, joka on niin syrjässä että siellä luultavasti asuu oma ihmisrotunsa - This day everything goes! Samana päivänä olisi ollut Sam Mayhemin häiden jälkikahvit, mutta otin aidon asian jälkikahvien sijasta. Harmillista vain että logistiikka ei sallinut minun jäävän yöksi, olisi pitänyt koittaa järjestää asia toisella tavalla, sillä myöhemmin vielä löytäessäni itseni kaupungin kylmästä ja märästä yöstä mieleeni tuli turhautuneita ja ilmattomia ajatuksia.




Lopuksi vielä kappale, jota ilman syksy ei olisi syksy. - Näitä minun perinteitäni..Sinä ymmärrät sen.