Mahassa aggressoivat habanerot - jestas mitä pikku paskiaisia ne ovat! Mutta, Freight Train Fire Bluesin (tuttu Obliteration EP:ltä) akustisen version ekat kunnon luonnokset on nyt "narulla". Pientä soundien ja mikitysten testailua vielä, niin eiköhän tämä tästä. Erittäin kiintoisa projekti. Ja sähköskeba ei ole vieläkään kunnossa...vaan auki ja vika jemma nimisessä piilopaikassa, vieläkin
Sitten pitäisi varmaan käydä katsomassa erästä salaista, mutta ehkä tulevaa kuvauspaikkaa Deathtimen kuvauksia varten.
Tämän kauden inspiratsioonimusiikkina on edelleenkin tietysti Massive Attack, mutta myös Paradise Lostin Draconian Times-levy (oikeastaan tämä on kestosuosikki mitä tulee kevät-talveen), ja wanhan bluesin kokoelma jossa on pääosin akustisia delta-blues-biisejä. Mikä tästä tekee miellyttävästi polttelevan kokemuksen (eri tavoin kuin habanerot kulkusissa), on se että Paradise Lost on jostain syystä päättänyt lähteä heittämään Draconian Times-kiertueen! Jestas, eräs mitä niin kaipaan bändeiltä on tuo wanhojen hyvien aikojen fiilistely, ja nyt se olisi käsillä. Lähin sijainti taitaa vain olla keskieuroopassa, että saapahan nähdä sanoi kätilö.
Viikonloppuna en lähtenyt viihteelle, en nauttinut mitallistani viiniä enkä tehnyt paljoa muutakaan. Lauantaina tein ennätyksellisen jumittamisen sisällä aamusta iltaan, päivä vain meni ohitse. Sunnuntaina tein siirtoja projektien suhteen, ja uskon että tein läpimurron Stagger Lee:ssä, mikä on hyvä koko projektin kannalta (se biisi on tuon projektin riippakivi, jonka harkitsin jättäväni pois, mutta Matin kanssa se on välttämätön tribuutti menneille ajoille kun nuo biisit ilahduttivat meitä kovin). Ei kun lauantaina kyllä vedin ensivedokset akustistesta versioinnista biisiin Freight Train Fire Blues – se on lupaava, ja oikeita mikityksiä etsiessäni tulin sattumalta törmänneeksi säätöön josta voi olla myöhemmin hyötyä. Se, että saanko Freight Trainin alkuperäisversiota koskaan remasteroitua, onkin eri juttu ja siitä ei nyt enempää. Sunnuntaina lisäksi hemmottelin itseäni krapulattoman aamun kunniaksi Runebergin tortuilla ja kahvilla, paitsi että minulla ei ollut ensiksi mainittuja ja niinpä seuraava tunti meni siinä kun ajelin ympäri itätamperetta, päättäväisesti, mielessäni Runebergin tortut joita ilman en palaisi. Löysin kalliita ja kuivuneita Prismasta, saivat kelvata. Söin ne lukiessani Dharmapummeja, ja Veikko Ennalan novelleja. Minun on tehnyt mieli lähteä vaeltamaan johonkin luontoon eväiden, ehkä yöpymistykötarpeidenkin kera, nyt kun olen lukenut kirjaa Dharmapummit. Ehkä voisin ottaa muistiinpanovälineetkin mukaan?
Aurinko, tervetuloa takaisin! Ostin tästä innostuneena habaneroja, joten odotamme aftermathia jännityksellä sillä jo norien jälkeen oli mm. silmät, naama ja munat liekeissä (munien kuopsuttelu virkistää miestä henkisesti). Samoin, palautin kirjastoon Pahkasikakokoelman, ja lainasin Aristoteleen Runousopin - tässä ei ole mitään ristiriitaista, vaan se kaikki tukee minun paradoksaalista, mutta valloittavaa henkilöäni.
(Huom. Deathtimelle tavanomaiset "antisoolot" edustavat mitä puhdasoppisinta aristoteelista Περί Ποιητικής-teoksen oppia. Se edustaa eräänlaista maalailevaa väliosiota, mikä on säädyllisen ja hyvän tavan mukaista. Näin ollen Deathtimen fanit eivät ole vain rajun metallin asiantuntijoita, vaan he myös ovat todellisia intellektuelleja sekä klassisia runoilijoita! Ei vain rajuinta, brutaaleinta ja innovasiivisimpaa death metallia, vaan myös sivistävintä. Kiitos, kiitos oikein paljon ja kiitos)
Taidan suosiolla muuten tehdä habanerojen kanssa niin, että kun alan askarrella maailman herkullisimpiin lukeutuvan chili con carneni parissa, että öljyän käteni ja sitten pippurien käsittelyn jälkeen pesen ne astianpesuaineella. Nimittäin juttu on siinä, että nuo myrkyt ovat rasvaliukoisia..siksi voi vähän poltella vaikka peseekin käsiä sano!
Nyt, pidän viikonloppua joka on täynnä kevääntuloa, luovuutta ja pidättäytymistä viihteestä (eli niitä kertoja kun kaikki muut menevät, itse ei mene, ne ovat niitä kertoja). Perjantaina sähkökitara tuli viimein kuntoon. Sitä kuljeteltiin ympäri kaupunkia, availtiin, kolvattiin ja melkein käytiin vielä vahvarikin kimppuun, kunness sitten Miguelos Miguelos Miguelos keksi vian olevan johdossa, jonka hän myös osaavana roudarimiehenä pisti tuossa käänteessä kuntoon! Luojan kiitos ei ollut suuremmasta kyse ja nyt se taas mouruaa ja murisee! Lauantain olen tehnyt Operation Obliteration Sessioiden jäänteistä biisiä, se on melkein jo kokonaan kirjoitettuna ja lähes myös sovitettuna. Sen lisäksi että minun piti tehdä minuutin mittainen death ambient-sikermä, siitä venähti epähuomiossa 8:30 mittainen kolossaalinen hirviö. Siihen olen samplannut "ääniä Helvetistä". Legendan mukaan Siperiassa porattiin 6 kilometrin syvyyteen, ja jostain syystä sinne laskettiin myöskin mikrofoni, ja tämän tuloksena saatiin kuulla ääniä jotka muistuttavat tuskahuutoja jossain infernaalisessa hallissa. Pitää sanoa etten itse tähän usko, ja onpahan se myös urbaaniksi legendaksi ristitty, mutta kyseessä on silti niin legendaarinen tapaus että minun oli suorastaan pakko käyttää se. Biisin työnimenä on Tartaros. Miksi en usko siihen, johtuu siitä että alkuperäisteos eli Raamattu ei väitä että Helvetti, kuten me sen tunnemme olisi maan sisässä, vaan Kadotus eli Tulinen Järvi on 2. kuolema, jossa vastoin yleistä luuloa emme suinkaan ole ikuisuutta, vaan konteksti viittaa kuolemaan ja rangaistukseen ja "vaivata"-sana jota käytetään Raamatun käännöksissä puolestaan viittaa kantasanaan jolla tarkoitettiin hiomista, esim. kullan koettelua jotta sen voisi tunnistaa halpametalleista. Samoin "iankaikkisesta iankaikkiseen" olisi parempi kääntää muotoon: "aikakaudesta aikakauteen". Voisi sanoa siis että: Hioutuu (pois) aikakaudesta aikakauteen. Eli kyseessä ei ole huono iankaikkinen elämä, kyseessä on pikemminkin kuolema jossa on rangaistus samassa, ehkä se jolla on paljon kuonaa eli pahuutta täten on siellä pisimmän ajan? Erittäin selvältä vaikuttaakin seuraava viittaus:
3:12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,Muutoin sitten olen tänään syönyt hyvin, tiskannut ja käynyt kaupoilla. Minun piti ostaa Rymy-Eedamin herkkua eli ryynimakkaraa (tuliaisiksi), mutta Natsimarketin lauantaipäivät olivat ilmeisesti huijausta, tai menneet kuin kuumille kiville: yhtäkään alennustuotetta ei näkynyt! Siellä minä pyörin korin kanssa, ja jonot olivat niin hirveät että en edes viittinyt sipulipussia ostaa jonka sentään olisin sieltä voinut itselleni lunastaa (jotta voin tehdä itselleni perunoita ja murusoosia, se on harvinaista herkkua sillä arkena en juuri hiilihydraatteihin sitten koskekaan). Vaan tein minä toki muutakin tuona kauniina lauantaisena ajeluhetkenä, kävin katsomassa kuvauspaikkaa, yhtä niistä. Nyt tiedän suunnilleen miten sinne mennään. Pohdin sinne mennessä että läheisen grillikioskin pihassa messuan miten olen kuvauspaikkaa hakemassa, ihmisten katsellessa minua suu auki ja silmät lasittuneina, toistelen: "Kuvauspaikka.. minä olen etsimässä kuvauspaikkaa..".Ihmisten poistuessa epäuskoisina eri suuntiin jään katselemaan ympärilleni voitonriemuisena. Lähellä kuvauspaikkaa.
3:13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
3:14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
3:15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.
Niin, ja se olisi sitten sunnuntaina uuden Radio Home Studio-lähetyksen paikka, ja maanantaina Covered In Blood-cover-levyn julkaisu. Pakko se oli pistää pihalle, vaikka hirveää hiomista sen kanssa oli loppuun saakka. Kyseessä on ennen kaikkea cover-kokoelma, ei niinkään cover-albumi, sillä materiaalia on kaksista eri sessioista ja versioinnit ovat lisäksi paikottain (miksauksia myöten) kokeellisia. Eli niin hifi- ja lofi-tyylisuuntia löytyy. Ehkäpä kokeellisin on biisi Stagger Lee, joka on ensimmäinen Deathtimen julkaisema doomistelubiisi, jossa myöskin on avantgardinen väliosa josta en nyt sano enempää. Miksaus taas on erittäin raskas, metallinen ja äänekäs (särö ei vain murise, vaan paikottain jopa törisee kuten kunnon doomissa kuuluukin) voi olla että huonoimmissa kajareissa (etenkin pienemmissä) se tulee kuulostamaan aika karulta, mutta lopulta päätin jättää kaikista mahdollisista versioinneista tälle välijulkaisulle sen kaikkein kokeellisimman. Niin, ja kokeellisesta puheenollen, tuleva 32. RHS:n lähetys myös taitaa mennä siihen kategoriaan, olin nimittäin melkoisiin sfääreihin nousevassa hutikassa tehdessä sen kahta ekaa segmenttiä, toisessa teorisoin itsestänsä Katri Helenasta ja siitä mitä olen kuullut kerrottavan, kolmannessa segmentissä puolestani olin kuin maani myynyt, sillä minua vaivasi hirmuinen kohlemo. Mietin että voiko lähetystä pistää tuossa tilassa menemään pihalle, mutta ajattelin että pistetään nyt, saapahan yleisö hieman viihdettä. Kuten lähetyksen alussa enteellisesti sanon, on minusta korkea aika juontaa lähetys pienissä sievissä.
Kun saavuin autolle oli sen tykönä juuri mielipuolinen parkkipirkko, ammattikunnalleen ominaisella tavalla mies hymyily hölmistyneenä, tyhmän näköisenäkin voisi sanoa. Olin tullut juuri kreivin aikaan paikalle, mielessäni oli koko kaupunkipyrähdyksen aikana pyörinyt että nyt kannattaisi mennä kellon mukaan, ja intuitio oli pitänyt paikkansa. Riivattu intuitio on taas huono, ...Of Evil Forebodings joka on Deathtimen biisi, kertoo tästä ilmiöstä (tai, kuvaa sitä, kyseessä on ekan albumin intro joka on instrumentaali), siinä pahat aavistukset ovat jatkuvia ja uhmaavia – tuntemuksia että jotain pahaa tapahtuu, vaikkei oikeasti niin kävisi. Sellainen ei ole hyvää intuitiota.
Maanantaina sulkiessani Violetin kirjan, laskettuani miten monta sivua minulla on sitä vielä jäljellä ns. Joka aamuista luettavaa. Sanoin mielessäni 12 kpl – ja samalla hetkellä alkoi ulkona soida klo 12 aikamerkki. Kun sitten torstaina olin viimein lukenut sen, tai menossa viimeisiin sivuihin, oli Valon päivän aamu. Kirjan aihepiirinä oli mystiikka ja sisäinen valo. Merkilliset ajat.
Uniongelmat ovat vaihteeksi täällä. Liekö taas tuo valon lisääntyminen syynä että erityisen herkkä sisäinen kellokoneistoni tapaa seota. 'On akrobatiaa herätä pimeään aamuun/ nukahtaa valoisaan iltaan' – tiätsä? Toisaalta se voi olla luovaan aikaan sopiva hyperfokus joka ei anna rauhaa, vaan alitajunnan kanssa pyörittelee ideoita päässäni. Tai sitten vain sekoitus näitä kaikkia, ja siten ylitsepääsemättömän tuntuinen ongelma. Hankalinta on se kun pitäisi keskittyä väsyneenä, jolloin piristyy juuri kun asettuu sänkyyn, mutta väsyy heti kun tekee jotain muuta. Erityisesti jos teen editointihommia, joita nyt on tullut tehtyä, on se jo raivostuttavaa! En voi voittaa tätä peliä, tai tämä ei ole edes peli, tämä on rienausta! Naiset ovat näinä aikoina alkaneet nähdä minusta sanojensa mukaan unia. Toiset "hämäriä" joita eivät sen paremmin siltä erää suostuneet julkilausumaan, toiset näkivät minusta jamesbondmaisia (tästä asiasta mainitsin asianomaiselle) action-elokuvaunia. Molemmat hyviä valintoja yön viemiseksi pois.
Tunsin mielihyvää ja ajattelin elämän olevan ok, kun olin palaamassa shoppailemasta, toisessa kassissa kirjalähetys, toisessa puvuntakki jonka sittenkin löysin. Näin shoppailee wanhan ajan herrasmies, retroseksuaali joka tuntee uudetkin temput. Liikkeen myyjät olivat erittäin tylyjä, mutta jo ruokakaupassa pieni ja hyvin kaunis neiti palveli minua kuten pitikin. Tulomatkalla sävelsin päässäni biisiä Noir eteenpäin, tai sen väliosaa. Palaset loksahtelivat kohdalleen, ja siitä ilostuneena askelma kaupungilla oli kevyt minun ihaillessani sen arkkitehtuuria ja ajan hampaan jälkiä.
Viimein saapuneella Type O Negativen Dead Again-albumin Limited Edition digipagilla (CD+DVD) oli niin Xeimian Chronicles-blogin värit, kuin myös Deathtimen, ja DVD:n haastatteluosuudella puolestaan oltiin käytetty Radio Home Studiosta tuttua fonttia. Aikas hyvin, eikö? (Ja kuten näkyy, niin tämä kyseinen fonttihan nyt ei ole mikään timesnewromani).
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti