Syntymäpäivät: Edellinen Osa

Ensimmäisenä minua onnitteli Miguelos, Miguelos ja Miguelos – hän kätteli minua, kun olimme teellä (olin päättänyt että viimeiset tunnit 29 vuotiaana vietän hyvässä seurassa). Kaikki kävi täysin huomaamatta. Me kirjoittelimme muistiinpanoja paikoista kaupungissamme (erittäin olennaisia jatkosuunnitelmia varten) ja tietysti tein myös erästä toista projektia varten muistioita. Sain häneltä kaksikin kolvia lainaan jotta saan kitarani kuntoon, tai vielä pahempaan jamaan jossa se on ollut. Toivotin Miguelokselle onnea sen brassinaisen kanssa jonka on tavannut koirien ulkoiluttamispaikalla, missä hän puhuu mukavia samalla kun koiransa on tuon eksoottisen naisen koiran selässä “jauheksimassa”. Tunnelma jota ei voittaa.

Viimeinen tee parikymppisenä..

Kun pääsin kotiin istahdin alas, näin muutamat jo minulle saakka kerenneet onnittelut. Hymyilin niille ja päätin antaa niiden jäädä hautumaan, ja sitten kun olen saanut jokaiselta sen mitä tuleekin, voisin palata niihin – seuraisin tilannetta pitkin päivää.

Musiikkina soi joko Downin Where I'm Going tai Beatlesin Let It Be. Kaadoin itselleni 12 vuotiasta mallasviskiä, Glenfiddichia. Kuivana ja aromikaana – ensimmäiset aromit syöksähtivät jo kun avasin pullon jota pidän baarikaapin päällä tälläisiä tilanteita varten. Nyt jos milloinkaan on erityinen hetki, tietysti vuoden aikana kun saavutin tämän iän sain tehdyksi yhtä sun toista mitä olin haaveillut tekeväni ja jota minun on pitänyt tehdä jo kauan. Kiitän Luojaani onnistumisesta, ja itseänikin siitä että en pettänyt luottamustani tehtävissä jotka tein. Jotkut niistä eivät tulleet perille siinä mitassa kuin ehkä aioin, jotkut ylittivät kaikki odotukseni. Puhumattakaan jutuista joita olen säästänyt tälle vuodelle – tämä, totisesta saa luvan olla juhlavuosi. Edellisessä osassa kerroin miten olen sitä ajatellut syntymäpäivieni puolesta viettää, mutta on vielä muitakin asioita joista en nyt sen enempiä puhu (kerroin niistä kyllä Miguelokselle jotain). Mutta syntymäpäivä jos mikä, on päivä jolloin on oltava tässä hetkessä täysin.

Minulla on joitakin suunnitelmia. Tämä “moduli” on siis se kun juhlin niitä perheeni kesken, mutta samalla minun olisi tarkoituksenani poiketa paikoissa joissa olen vaikuttanut vuosien varrella. Paikassa jossa söin pihvin ja join oluen tultuani täysi-ikäiseksi, paikassa jossa oli vanhempieni kauppa ja jonka portailla herätin pahennusta juomalla joko kermaa tai siideriä jonka olin vienyt kaupasta (mutta pahimmat tempaukseni eivät olleet vielä edes alkaneet tuolloin) – nyt siis tuossa paikassa on pullapuoti jossa voisin nauttia kupillisen kahvia ja jonkun minua juhlivan leivoksen. Miksi en sitten heti juhlinut näitä suurella mittakaavalla? Keskellä talvea, keskellä viikkoa ja ilman sopivaa paikkaa en soisi juhlivani näitä kestejä. Mieluiten otan mukaan neiti kevään, uuden sijainnin joka on vierasystävällisempi ja ajankohdan joka sallii koodinimen Kaanaan Häät osa 2. toteutumisen. Kerroinkin tästä jo edellisessä kirjoituksessani ja siihen meneminen tuskin on enää tarpeellista.

Tätä osaa olin kirjoittanut yöllä, ja tässä kohdassa lasillinen tuota herkullista viskiä on juotu. Pistin pullon takaisin laatikkoon jossa sain sen lahjana, ja siirryin vihreään teehen jossa on sitruunamehua, tuoretta ja kirpeää, sellaista joka tehoaa mieheen.

Ja heti kun heräsin, luin pari lukua Violetista kirjasta. Tein reilu 3 kertaa pidemmän sarjan Tiibetiläisiä Aamuriittejä – se oli virkistävää. Tein myös puolituntisen meditaatiorupeaman. Nautin kahvia jossa on roiibosappelsiinia lisämausteena, kuin myös myös hunajaa. Pistin soimaan Nashville Pussyn kappaleen: I'm a Man. Päivä oli vasta aluillaan.

Suunnitelma siis piti, perjaintaina viettäisin perheen ja lähisuvun kanssa kyseisiä juhlia. Keskiviikon omistaisin itselleni.

Ajelu keskellä talvista kello neljän ruuhkaa Tampereen jäätyneillä perunapelloilla, jotka toimittavat kesällä tien virkaa, oli kokemus jossa läsnäoleva ja tyynehkön odottava mieliala kupruili. “Näköalareitti” Hämeenpuiston läpi oli erityisen huono idea, joten otin ninja-agentin tavoin sivureitin jonka kautta pääsisin tutustumaan väljempiin vesiin – jollei muuta niin ainakin yksisuuntaisiin jotka johdattavat autoilijan takaisin sille tielle mistä hän yritti pois. Kuitenkin oli siitä pienoinen hyöty, pääsin suoraan eräälle toiselle muhkaiselle tielle joka vei minut lähemmäksi jarruttelevia autoja ja määränpäätä. Ja mikä oli määränpäänä? Se oli vanhempieni ensimmäisen kaupan tiloissa oleva pullapuoti jossa ajattelin käydä hyvällä leivonnaisella ja kahvilla – mutta sehän oli näitä liikkeitä jotka todenäköisesti myyvät vain mukaan (en ole varma) mutta jotka varmasti aukeavat varhain ja menevät myös varhain kiinni. Kiertelin tuttuja alueita huomattuani että kyseinen pullaputiikki jää nyt pois laskuista, aukiolopoliittisista syistä, ja kun olin aikani rymistänyt pitkin vanhoja lapsuuteni maisemia oli aika suunnata Prellun kaunis nokka kohti keskustaa ja sitä pihvipaikka jossa söin kun täytin 18.

Löysin lumihangen tapaisesta (paikottain tampatusta, ja korkeapohjaisen auton tasoittamasta) parkkipaikan – kesäisin nämä parkkipaikat ovat parkkipaikkoja, talvisin näemmä lumilinnoja. Maksoin puolesta tunnista niin että autoa olisi saanut pitää vielä aamuun. Marssin Koskikeskukseen ja Manhattan Steak Houseen johon olin marssinut (ensin noustuani länsitampereella bussiin) kun olin täyttänyt 18. Muistan että silloinkin oli viikko. Ostin muistaakseni silloin oluen, ja siihen päälle jonkun kermaisella kastikeella ja valkosipuliperunoilla reunustetun ulkofilepihvin. Nyt kun aikaa tuosta oli vierähtänyt vähintään dekadin verran, minä otin rehellisen ja raavaan, satoja grammoja painavan naudan sisäfilepihvin – lisukeena jäävesi ja punaviini, valkosipuliperunat ja pippurinen kastike. Annos oli huomattavasti rikkaampi kuin silloin vanhoina aikoina, olipahan mukana vielä salaattikin. Nautin sen pidätellen viikinkimäisiä impulsseja, eli kirjaimellisesti: minä nautin pihvini. En tiedä olinko tyytyväisen asiakaan näköinen, tai vain muuten hellyttäävän näköinen, mutta tarjoilijatar hymyili kun nostin katseeni häneen (sitä aiemmin viereisessä kaupassa olleesta laumasta teinejä, oli minua katsonut pitkään silmään lähes näkymättömästi hymyilevä teinityttö jolla oli mustat hiukset, musta takki jonka alla punainen paita ja jalassaan metrohousut).

Pihvi oli medium, eli juuri niin murean herkullinen miltä se tässä näyttääkin

Aterian jälkeen päätin vielä jatkaa perinteitäni, joskus aikoinaan Arnold's Donutsin tuotteet olivat kovasti mieleeni, ja päätinkin että miksen menisi nauttimaan kinuskipäällysteistä cremetäytteistä leivonnaista ja suurta höyryävää kupillista kahvia johon kaadoin kermaa ja maitoa. Toteutin tämän, ja vaikka tilanne ei tuntunutkaan ihan niin juhlalliselta kuin edellä mainittu illallinen pihviravintolassa jossa oli miellyttävän tumma valaistus, niin on sanottava että kyllähän tämä jälkiruoka toimi kuten sen piti – se oli juuri niin herkullista kuin ennen muinoin.

Jälkiruoka joka saa muistojen siivet havisemaan..

Kotimatkalla päätin poiketa Ikeassa; sieltä ostaisin viinilaseja ja kävisin nauttimassa kahvin jonka saan ilmaiseksi etukortilla. Olen vuosikausia ollut suht askeettinen kun käyn “ulkona kahvilla”. Se tarkoittaa sitä että todellakin käyn ulkona kahvilla, ja lisukeet saavat jäädä vähemmälle. Torstaikerhojen aikoina J yleensä söi paikassa kuin paikassa 18 ruokalajin illallisen, siinä missä minä nautiskelin stoalaisella otteella kupin kahvia. Siispä Ikeassa päätin juhlan vuoksi nauttia palan Daim-kakkua, ja jestas miten hyvää se olikaan!

Kotiin päästyäni kaadoin taas rentouttavan lasillisen 12 vuotiasta mallasviskiä. Kuuntelin 19.1.2010 lähetettyä undergroundnettiradion lähetystä. Valmistauduin katsomaan syntymänipäivänä tulevien Simpsoneiden jaksoa. Sitä jaksoa ei kuitenkaan tullut, vaan jotain hirvittävää soopaa!

Tämä kaikki ei estänyt minua rentoutumasta. Päätin vielä kuunnella Howard Sternin radio-ohjelman päivän jakson. Se menetteli. Kaadoin itselleni myöskin Capricorn-punaviiniä sillä se sopii erinomaisesti tähän juhlaan, ja kauteen (Capricorn = kauris, mikä myös on näin ollen horoskooppimerkkini). Nautin hyvää goudaa viinin kanssa. Join myöskin loppuun Glenfiddichin, olin saanut joskus pullon joululahjana ja nyt jos koskaan oli paras aika nauttia se loppuun. Arvelin että tämä yksinolosta täyttynyttä vuosipäivää ei olisi tarpeen viettää hirveissä pieruissa, niinpä en niissä ollutkaan, hädintuskin pöhnissä! Mietin mahtaako silti tästä tulla krapula, olin lukenut jälkiruokaa nauttiessani että krapulaan auttaa perustavanlaatuinen lääkitys eli kahvi ja särkylääke (jo kauan aikaa sitten luin että erityisesti salitysalisyylihappo ja kofeiini rimmaavat). Nautin tekemääni smoothieta iltapalaksi ja join päälle sitruunalla maustettua vihreää teetä – erinomainen välipala ylipäänsä kaikkiin raskaisiin syömisiin ja juomisiin! Tein myös synttärisoppa, runsaan kattilallisen herkullista keittoa jossa on lihaa ja vihanneksia (tätä haudutin hyvän aikaa, aina pikkutunneille jolloin tuli aika maistaa sitä ja mennä yöpuulle).

Tässä vaiheessa tein myöskin kauniin tunnelmallisia asetelmia.

12-vuotiaasta mallasviskistä ja punaviinistä valmisteltu kynttiläasetelma

"Musta enkeli vei päivänsankarin.."

Facebookin onnittelijoille joita oli ainakin saman verran kuin vuosia joita täytin, heille kommentoin päivän lopulla: Kiitoksia tuhannesti rakkaat palleroiseni, wanha käyrä kiittää teidän toivotuksista näin yhdessä ja erikseen - samalla kun hoitaja annostelee verisuonikalkkeutumalääkkeitä ja lukitsee ovia, etten lähde sitten seniliteettipäissäni alasti harhailemaan läheisiin metsiin tulevana yönä.

Seuraavana yönä taas naapurin muijalla oli (uusi?) sulhanen yökylässä, siellä äänistä päätellen todella nautittiin yhdessäolosta. Janne Boy taas kertoi seuraavana päivänä asiasta puhuttaessa, että hänellä on naapurinaan hippi joka soittaa bassoa. Kerran hippi aloitti soittamaan klo 00:00 soitintaan, ja sain myös kuulla että kyseinen basisti soittaa soitintaan hiukset auki ja ilman paitaa.

Seuraavana päivänä olin miehen kanssa teellä. Se oli virkistävä teehetki, joka päättyi siihen kun huidoin käsilläni elävöittääkseni jotain huippujuttuani jota olin juuri kertomassa ajanvietteeksemme. Kaikki katsoivat meitä, ja mitä minä sanoin?

Nauroin muuten sydämeni kyllyydestä, en vain silloin kun seuralaiseni kertoi omista kolmikymppisistään jolloin oli pelannut pullonpyöritystä äärimmäisen morkkista nostavin tuloksin, vaan silloin kun hän kertoi miten hänen ystävänsä oli saanut 30-vuotisjuhlissaan lahjaksi mm. Leijan, vesimiekan yms. Juhlat näet järjestettiin hieman syrjässä, ja juhlijat olivat ostaneet läheisen huoltoaseman lasten ja viihdykkeiden osastolta lahjat. Valikoimat eivät olleet kummoiset.

Kyselin yksityiskohtaisesti Janne Boylta miten hän suhtuatuu Katri Helenan uuteen suhteeseen (mies on fani), ja mielenkiintoinen juttu paljastui siinä ohessa. Mutta se saa sitten tulla esille, jos on tullakseen, jossain toisessa yhteydessä.

Vielä sellainen huomio iästä, että varmaankin sillä on ollut jokin vaikutus koska huomasin että tuplasimpsonien (uudet jaksot alkavat lähiaikoina!) jälkeen tullut Antonio lemmenjahdissa -sarja oli jostain syystä varsin koukuttava. Pohdin että milloin minulle tehdään vastaava, jossa sitten hallitsen intohimoisesti, mutta arvovallalla lukemattomia naisiani.