Helmisutra

Covered In Blood on nyt sitten julkaistu. Sivujulkaisu, sillä onhan se pienimuotoinen coverkokoelma, mutta taas arvioin positiivisessa mielessä tämän julkaisun väärin. Ilmeni että ihmiset olivat odottaneetkin sitä aika innolla, ja päivänä kun se tuli ulos, eli 14.2 klo 14:20, kävi blogissa päälle 100 henkilöä (tulevan viikkon sama keskiarvo jatkui!), ja latasipa heistä moni tuon viikon varoitusajalla ilmestyneen Deathtimen uutukaisen. Pitää sanoa että olin aika innnoissani siitä, ja tyytyväisyyttä täynnä! Vaikka Deahtimen perimmäinen motiivi ei olekaan korkeat luvut ja valtavirtojen vellova suosio, seuraan kyllä innolla lukuja. Ihmisen ei pitäisi kilpailla niinkään toisten kanssa, vaan tämän päivän minän tulisi kilpailla eilisen kanssa, samoin on mielenkiintoista seurata Deathtimen julkaisujen taivalta. Vaikka tämä onkin välijulkaisu, on tämä tuntunut ottavan aika äkäiset lähdöt – se uhmaa jo nyt top 3, paikaa 3.

Soitin eräänä kauniina päivänä narulle, digitaaliselle totta kai, kaikki tähän mennessä kirjoittamani riffit. Pitää sanoa, että kun selailin vihkoa, oli tilanne sama kuin minkä tahansa luonnosvihkoni kanssa, käsialani tai sitten tietyssä mielentilassa ylös kirjoittamani riffin tyngät saivat raapimaan päätäni: Mitä oikein mahdoin ajatella silloin? (olen nimennyt ne niiden televisio-ohjelmien mukaan joita olen katsellut samalla, kun olen rämpytellyt transsissa kitaraani niitä katsoessa - alitajunta saadaan näin vapaaksi, kun tietoinen huomio on keskittyneenä johonkin pisteeseen, tästä syystä improvisoidessa voi tulla kirjoittaneeksi hyvää materiaalia, vaikka se olisi miten tajunnanvirtaa) No, niitä tuli ylös yhteensä 23 raitaa, joista pisin kesti noin 2:30 min, loput lyhyempiä. Päätin jättää suosiolla seuraavaan päivään niiden kuuntelun, jotta korvat olisivat tuoreet. Nyt on sitten edessä seuraavaksi uusien, ja entistä paksumpien kielten hankkiminen – ellei jopa vaijerien (Operation Obliteration, ja sen Spin-off, eli Covered In Blood sessiot olivat kaikinpuolin kokeelliset, uuden laitteiston, soundien ja muun sellaisen sisäänajamista ja samalla tietysti uuden luomista itsessäänkin - kaksi kärpästä jne. siispä nyt on aika ruveta vakiinnuttamaan soundia). Deathtimen kitarasoundi onkin saanut kiitosta, ja ironia, The Deathtime irony, on siinä että tämän taisi saada aikaan juuri se biisi jonka mukaan ottamista harkitsin (näin on käynyt ennenkin!), eli Nick Cave and the Bad Seeds-cover Stagger Lee jonka tuotti paljon hankaluuksia, niin minimalistinen doom-biisi, niin paljon päänvaivaa! Oli Luojan lykky, etten mennyt miksaamaan sen doomjyräkitaroita “hillitymmiksi”, ehkä joka kuuntelee materiaalia esim. Läppärillä voi olla eri mieltä. (Jo ensimmäisenä julkaisupäivänä blogiin oltiin tultu haulla Deathtime + Stagger Lee). Biisi melkein kävisi jopa Deathtimen omaan tuotantoon, sillä jouduin tekemään sen alusta alkaen, koska alkuperäisessä versiossa ei ollut juuri yhtään mitään metallista, joten minun piti käyttää luovuuttani. Hyvä siitä tuli kun keksin tehdä metalliriffiversion biisin pääosin bassolla soitetusta perusmelodiasta. Mainittakoon, että siitä on tulossa nyt uusikin versio, tai pikemminkin variantti.

Olen lukenut kirjaa Marxista ja olen löytänyt mieltä kiihottavia yhtymäkohtia. Marx oli ns. Da Vinci-persoonallisuus, hän teki pääteostaan hieman kuten minäkin. Suurprojektejani – pienempi projekteja olen jo oppinut tekemään jo päivitetyillä strategioilla. Inspiraatio johtaa hyperfokukseen, jolloin töitä paiskitaan tuntikausia, hiotaan mutta ennen kaikkea luodaan! Toinen tila puolestaan on se että ollaan passiivisessa tilassa jossa päiväunelmoidaan, ellei jopa tehdä jotain täysin irrelevanttia – mutta nämä ovat erottamaton pari ja pohjimmiltaan yhtä, jotta niiden lopputulos tulisi ilmi, tulee molempien osasten olla mukana. Tämä on laki. Samoin Marx kirjoittaa kaikista lukemistaan kirjoista muistiinpanoja.

Päivän aloitusrutiinina on ollut ensin tietysti herätä, ja palata tajuttomuuden tilasta tähän maailmaan. Ja vaikka tapa on nyt hieman epäsäännöllistynyt, niin otan juodakseni vihreän teen, samalla kun luen luvun Aristoteleen Runousopista. Vihreä tee onkin hyvä valinta, vaikka tyhjä vatsa ei aina siitä pidä, se on silti hyvä etenkin tyhjään vatsaan koska se imeytyy paremmin ja sen on tutkittu vaikuttavan myönteisesti aivoihin ja torjuvan kroonisia sairauksia. Sitten kun tämä on tehty, teen tiibetiläiset liikkeet, jonka jälkeen meditoin ja teen akupainantarutiinin jossa hieron päkiän tienoilla olevia akupisteitä vastakkaisen jalan kantapäällä – sama tapa olin kiinalaisella jopa 800-vuotiaaksi väitetyllä Peng Shunilla joka harrasti eräänlaista kiinalaista joogaa. Raimo joskus kysyi minulta ohjeita parempaan elämiseen, ja ei ollenkaan ymmärtänyt miksi annoin hänelle ohjeita aamuvoimisteluun “ennen kun menin asiaan”, mutta minä en menekään perse edellä puuhun, ja jos menen niin en ainakaan tässä asiassa! Tämä kyseinen kohta on nimeltään Yongquan-piste, Munuaisten kantapiste. Lisäksi, ikään kuin ilmaisena vinkkinä jonka saat minulta, joka olen akupunktuuriterapiaan perehtyneenä pystynyt ah shi-pisteiden perusteella diagnosoimaan mm. Sydänongelman (tämän aito lääkäri myöhemmin vahvisti!), annan sinulle vielä kaksi pistettä joilla saat energisoitua koko kehon. Eli nämä ovat yleispisteitä jotka kuuluvat moniin hoitokaavoihin. Eli, ensin käsittele Yongquan, sitten piste nimeltä Suuri Virtaus jonka parina käytetään 4 Portin pistettä jolloin Qi ja Veri virtaavat tehokaasti läpi kehon – olet nyt valmis kohtaamaan päivän ja sen haasteet täynnä vitaalia voimaa!

Lukiessani Dharmapummeja minulle tuli mieleen ajatuksia, meditaation puhtaaksi pyyhkimään mieleeni kuin kauniit kukkia: Yleensä länsimaalainen pitää buddhalaisuutta eräänlaisena antiteesinä kristinuskolle. Minä en. Minulle se on psykologiaa ja filosofiaa; sitä minkälaiseksi sen perustaja sen osoitti. Erona ateismiin on Jumalan olemassaoloon kantaaottamisen suhteen korkeintaan sen välttäminen, toisin kuin ateismi joka ottaa erittäin jyrkästi ja fundamentalistisella asenteella siihen kantaa – aivan kuten uskonnot! - Mutta etsiessään vapautta hylkäämällä Jumalan, hän hylkää samalla perimmäisen minänsä, ja käytännössä tunnustaa olevansa lihasta sattumalta punoutunut robotti. Tämän pelin palkintona on automaattinen itsensä imarteleminen, ja nousu kaiken tiedon yläpuolelle: "Minä kohtaan ja totean elämän kylmät faktat, te muut haette lohtua....". Buddhalaisuus ei ota kantaa Jumalan olemassaoloon, tämä käsitys johtuu osin länsimaisesta antiteesismistä, osin siitä että kyseessä on samalla hinduprotestanttinenkin liikehdintä – Buddhan 10-14 hiljentymistä sisältävät hiljentymisen Jumalan olemassaolon kysymyksen kohdassa. Joku voi päätellä että tämä on kieltäminen, mutta se kertoo enemmän päättelijästä, mystikko tosin pitää tätä enemmänkin Jumalan olemassaolon myöntämisenä. Se on negatiivista teologiaa, jossa Jumala pyritään määrittelemään negatiivisten attribuuttien kautta. Esimerkiksi, ei tulisi sanoa, että Jumala on olemassa olemisen tavallisessa merkityksessä — sen sijaan voimme turvallisesti sanoa vain, että Jumala ei ole olematon (joka muuten epäilee tätä mahdollisuutta, on hänen syytä kysyä itseltään miksi Dipankara Buddhan kerrotaan olleen hiljaa kun häneltä kysyttiin onko olemassa varma täsmällinen opetus, jonka voi välittää kaikille eläville olennoille - kiistikö hän buddhana Dharman?).  Eli Jumalasta voi lopulta vain tietää sen mitä Hän antaa uskovan tietää, tällöin ilmoitus on välttämätön ja omakohtainen suhde vasta se kuuluisa “henkilökohtainen suhde” - kuin rakas joka viimein paljastaa itsensä rakastajalle. 

“Kirjojen kautta etsitään Jumalaa; meditaation kautta Hänet löydetään”

-  Padre Pio

Nämä kysymykset nousivat mieleeni kun luen meditaation, tai minun tapauksessa kontemplaation ja + 5 tiibetiläisen liikkeen jälkeen Jack Keroucia, jonka Dharmapummeissa tätä kysymystä käsiteltiin myös – ei tässä muodossa tosin. “Tänään nukun sikeästi ja pitkään ja rukoilen tähtien alla Herraa, että hän antaisi minun löytää buddha-luontoni, kun buddha-työni on tehty, aamen”. Onkin muuten jännä, että minä meditoin ehkä enemmän kuin monikaan joka kutsuu itseään buddhalaiseksi. En oikein tykkää siitä miten buddhalaisuus tuntuu istuvan nykypäivän humanistis-sekulaariin henkeen, tai sanotaanko, hengettömyyteen, sanaleikkisästi. Mitä tulee sekulaarisuuteen ja uskontoihin, sanon nyt tähän samaan syssyn että Islam puolestaan on suufilaista liikettä lukuunottamatta pseudohengellinen uskonto. Islamissa ei ole käsitettä maallinen. Se on varmaankin juuri siksi viherpunaisten sekularistien suosiossa, koska kumpikin instanssi on on ulospäin “rauhan” tai “suvaitsevaisuuden” asialla, mutta luonnoltaan säälimättömän totalitaristisia.

Tuosta Islamista tulikin mieleen taas jo käsiteltävissä oleva aihe. Mitä yhteistä sillä on Dharmapummien kanssa? Ok, minä kerron. Al-Halladz tuli ristiinnaulituksi, kun diggaili suufien tapaan enemmän Jeesusta kuin Muhammedia, ja sanoi “Minä olen totuus” - mikä nähdään aika röyhkeänä väitteenä. Väite on kuitenkin panenteistinen. Sen kautta voidaan selittää myös Dharmapummien ristiriitaiset, eksaattiset julkilausumat, kuten että hän olisi Jumala/Tyhjyys. Se merkitsee siis sitä, että Jumala on ainoa tosiolevainen ja muu on olemassa illusorisesti ja vain koska Jumala on, täten yksilö vaikuttaa olevan pilkkaaja, mutta onkin ylistäjä.

“Näyn ja toiminnan aikana tiesin täysin varmasti ihmisten sairastuvan siksi, että he käyttävät fyysisiä mahdollisuuksia rangaistaakseen itseään itseohjautuvan jumalaluontonsa tai Buddha-luontonsa tai Allah-luontonsa mukaisesti – tai millä nimellä Jumalaa halutaankin kutsua – ja sillä tavalla kaikki toimii itsestään...”

- Jack Kerouac

Tyhjyys voi olla hieman huono nimi, illusorinen on minusta parempi. Tyhjyyttä käsittelin Deathtimen esikoisalbumin biisillä Deathtime, joka on moniulotteinen kappale, joka kuvaa kaiken ja yksilön katoavaisuutta ja tyhjää luonnetta myös. Erinomainen nimikkobiisi ja teema-albumin päätösraita. Lue koko tarina tästä.

“Se on tyhjä, kaikki on tyhjää, asiat ilmestyvät vain kadotakseen, kaikki mikä on tehty, täytyy purkaa, ja se täytyy purkaa pelkästään siksi, että se on tehty!”


“Ja asiat ovat tyhjyä siksi, että ne ilmenevät, te näette ne, mutta ne muodostuvat atomeista, joita ei voi mitata eikä punnita eikä saada kiinni, jopa typerät tiedemiehet tietävät nykyään sen verran, ei ole olemassa mitään niin kutsuttua perimmäistä atomia, joka voitaisin löytää, asiat ovat vain tyhjiä muodostelmia jostain, mikä tilassa näyttää kiinteältä..”


“Sinun mielesi luo appelsiinin näkemällä sen, kuulemalla sen, tuntemalla sen, haistamalla sen, maistamalla sen ja ajattelmalla sitä, mutta ilman mieltä appelsiinia ei voisi nähdä eikä kuulla eikä haistaa eikä maistaa eikä edes havaita. Appelsiinin olemassaolo riippuu sinun mielestäsi! Etkö ymmärrä? Itsessään se on olematon, mielen tuotos, vain mieli näkee sen. Toisin sanoen se on tyhjä ja hereillä.”

- Jack Kerouac

Kuten Dharmapummeissa ilmenee, että hetkenä jolloin astuu “sisään” todella palaa jollain tasolla lapsuuteen, on raikas, pirteä ja tuore olo. Havaitsee maailman ja etenkin luonnon ympärillään (summers and winters, emerging gracefully!). - Kuin ensimmäistä kertaa: “Onko tuo aina ollut tässä?!”

“Seurasi varhaisia kevätaamuja onnellisten koirien kanssa, unohdin buddhalaisuuden ja keskityin olemaan iloinen; tiirailemaan pikkulintuja, joita kesä ei vielä ollut lihottanut; haukottelevia koiria, jotka melkein popsivat dharmani suihinsa; aaltoilevaa ruohikkoa, kotkottavia kanoja. Kevätöitä, jolloin harjoitin dhyanaa pilvisen kuun alla... Päivät kuluivat, kuljin haalareissa, en kammannut hiuksiani, ajoin partani harvoin, seurustelin vain koirien ja kissojen kanssa, elin onnellista lapsuutta jälleen.”

- Jack Kerouac

“Totuus on pikemminkin se, että minä olen saanut nuoruuden iässä, jolloin useimmat muut alkavat sopeutua siihen että se on ohi. Nuoruus on jotain, mitä meillä on aihetta toivoa niin kauan kuin emme ole saaneet sitä, ja riippuu meistä itsestämme, tulemmeko pettymään. Vuosien osaltahan me kaikki saamme nuoruuden, kun lapsuus on ohi. Mutta sitä valoisaa, sinisilmäistä nuoruutta, josta kansankorkeakouluissa luennoidaan, me emme koskaan saa, eikä kenelläkään ole ollut sitä. Me petymme ja tunnemme itsemme petetyn, kun sitä ei tule. Nuoruusvuodet ovat itkua ja epätoivoa. Myöhemmin tulee parempi, jos pääsemme selville korkeakoulupetoksesta emmekä jatkuvasti tunne itseämme petetyiksi. Nuoruuden me voimme pakottaa eloon, kun olemme puolensataa vuotta vanhoja. Mitään me emme saa kamppailutta, mutta kamppailu voi myös antaa meille paljon enemmän kuin ennakolta uskomme.”

- Aksel Sandemose

"Ihminen on sisällä jumalanvaltakunnassa kun hän on sisällä "elämässä": elämässä. Jumalanvaltakunta ei merkitse muuta kuin täysipainoista elämistä, myöntämistä, antamista, rakkautta, ennen kaikkea riippumattomuutta ja itsenäisyyttä."

- Pentti Saarikoski

19:14 Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta."

- Matteuksen evankeliumi

17:20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
17:21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.

- Luukkaan Evankeliumi

Myös tämä päähenkilö käy takapihallaan meditoimassa, vieläpä männynjuurella. Sama tapa on ollut minullakin, kun käyn “takapihan” metsälammen rannalla aamuisin (en tosin talviaikaan) suorittamassa qigongin – joskin nyt tuo meditatiivinen päätös on jäänyt, mutta alkuvaiheissa sitä tapahtui.

Muistankin vielä miten silloin luin Timanttisutraa, joka aamu, jonka jälkeen menin qigongille. Ikkuna oli auki, tuuli joka oli kesä humisi ulkona olevissa puissa, autot olivat aallokkona hieman kauempana, tämä kaikki tuli sisälle asuntooni avoimesta ikkunaräppänästä. Join jasmiinilla maustettua vihreää teetä, ja olin hyvin viisas.

Kuulostan muuten ehkä Charlie Mansonilta joka puhuisi the Beatlesista, mutta Dave Lindholmin kokoelma “Isokynä Lindholm” on esoteerisen ekstaasin soundtrack.

Toinen kirja jota luen on Veikko Ennalan novellikokoelma, Elämään Tuomittu. Luin juuri kohdan: Kyttyrä. Se on pienoisromaani melko vastenmielisestä kyttyräselkäisestä miehestä joka murhasi vaimonsa. Luultavasti Rauno Repomiehessä on vaikutteita tästä henkilöhahmosta, seuraavassa katkelmassa “Kyttyrä” ajattelee vaimoaan: “Varmaan hänkin, jos kuolisin, näyttelisi surevaa leskeä ja ehkä surisikin ja kulkisi ympäri musta harso hatussa. Mutta jo seuraavalla viikolla hänkin hyssyttäisi toisen kanssa. Siellä he kiemurtelisivat minun jäljiltäni vielä lämpöisessä vuoteessa, nuo kaksi hirttämätöntä, intohimon pauloissa vikisten ja kitisten. Piru periköön, sen he tekisivät jäseniään sätkytellen ja pullistellen kiimassaan sillä aikaa kun madot kaluaisivat minun kalloani. Ehkä ripustaisivat peilinkin läheisyyteen siitä sitten itseään ja toisiaan tähystelläkseen.” [Toinen kiinnostava seikka on se, että juuri näihin aikoihin lehdessä pyöritellään murhaa jossa poliisi murhasi vaimonsa, siinä on joitakin yhtäläisyyksiä tämän stoorin kanssa]


Ehkä kerroin tästä jo aiemminkin, mutta tämä, jos jokin vaikuttaa erittäin vierailemisen arvoiselta tapahtumalta. Kysyin Xeimian Chroniclesin “kirjeenvaihtajalta”, eli eräältä teutoonineidiltä hieman tietoa Bochumista, hän antoi minulle vinkkejä lentoja, hotelleita ynnä muita ajatellen. Tuosta saisi melko kultaisen Erikoisraportin! Tietysti todennäköisempi tapahtuma lienee Slayerin ja Megadethin yhteistapahtuma.