Pian tämän hymyn ja ilon nostattaman yllätyksen jälkeen siirryimme syömään. Pöytä oli katettu minun suosimalla värisekoituksella eli mustapunavalkealla. Ruokana oli mm. Minun syntyaikojeni suosittuja lämpimiä voileipiä, ja sitten tietysti käpykakkua josta olen aina tykännyt. Kun samalla pöydässä puhuttiin siitä miten äitini ollessa pieni (hänen äitinsä, eli minun mummoni kuoli kun äitini oli vain 7 vanha) hän eli veljiensä ja isänsä kanssa, ja hänen isänsä ei ollut erinomainen kokki vaan välillä syötiin munia enemmän tai vähemmän kypsinä tai raakoina. Minä vielä maustoin kertomusta kertomalla siskon tyttärelle, että joskus munissa oli tipukin, ja niitä lopulta tuli niin monta että niille piti perustaa oma koti. Ja vielä tänäkin päivänä asuintaajamassa on monia kanaloita. Myöhemmin kerroin että käpykakku on tehty äitini lapsuuden eräästä toisesta herkusta, eli kävyistä, korkealaatuisista. Vielä kun sisko likkoineen oli lähdössä, kysyi nuorimmainen: mitä sinä juot (minulla oli tuopissa ¾ vaahtoa, ja ¼ pepsi-maxia), vastasin että se on harvinaista talvipalmuista uutettua juomaa – niitä kasvaa näin talvisin takapihallamme.
Muutoin kyseessä oli idylliset ja rauhalliset illanistujaiset, joissa olimme korviamme myöten herkuissa, samalla kun juotiin kahvia ja syötiin mahat täyteen. Äityliini otteli valokuvia vastahakoisista kuvattavista ja toinen siskon tytär äänesti korvillaan mitä tulee euroviisukarsintoihin (hän kuunteli korvalappustereoita), tyttäristä hän tuntuisi olevan se jolla on minua vastaavia boheemeja piirteitä. Se kaikki oli olennaista ja tärkeää.
 |
| Nauroin tälle kuvalle vedet silmissä..tuo sarjakuvamaisen mainio mölliäinen istui tuossa asennossa ja paikassa koko juhlan ajan |
Tämän keskelle keksin aforismin:
Tästä eteenpäin fyysisesti vanhennutaan, ja henkisesti nuorrutaan.
Myös hyvin on sanottu:
“Me kasvamme ylöspäin, pääsemme lakipisteeseen ja kasvamme alaspäin. Jos sama tapahtuma kohtaa meitä silloin, kun olemme kasvuiässä tai silloin kun olemme aikuisia, seurauksena on kaksi hyvin erilaista asiaa.”- Aksel Sandemose
Lisäksi pohdiskelin uusia biisejä. Olen niin, niin innoissani niistä etten voi sanoin kuvailla asiaa. Ja samalla minulle on Operation Covered In Blood palannut mieleen, itse asiassa, otin sen tuossa pari päivää sitten naftaliinista. Mietin, korvaanko sittenkin kovatöisen Stagger Lee:n jollain ihan toisella biisillä, vai olisiko se biisi sitten huono kokonaisuuden kannalta ja velvollisuuksien pakoilua? Epäilemättä jälkimmäinen. Käsittämätöntä miten koko julkaisu voi riippua yhden biisin yksityiskohdista, jotka toki ovat suht ratkaisevia vaikka tässä vaiheessa lähempänä hienosäätövaihetta. Noh, minulla on nyt mielessäni sopiva julkaisupäivämäärä, saa nähdä saanko sen toteutumaan.
Ensimmäinen reissu viihteelle, nyt uudessa iässä ja kun en ollut siellä moneen viikkoon käynyt, tuntui omalla tavallaan jonkin vieraantuneen valloittamiselta. Se etten ollut hetkeen moisissa riennoissa käynyt, tietysti vaikutti tuohon vieraantuneisuuden tunteeseen, etenkin kun minä en oikein koskaan ole kokenut baarien olevan “toinen koti” tai “olohuone”. Toiset ovat kyllä viihtyisämpiä kuin toiset. Ensinäkin nyt kun tuntuu että etsin taas uutta vähän vakituisempaa paikkaa, niin menee aina hetki miettiessä että mitä sitä oikein keksisi ja mihin sitä tällä kertaa menisi. Aikaisemman kehitysprojektin suht hyödyllinen jäänne, tajuta että miten suuri valikoima omassa kotikaupungissakin voi olla paikkoja – vaikkakin lopulta ne aina osoittautuvat paikoiksi jotka useimmiten eivät kokemuksellisesti eroa toisistaan. Kävin Doriksessa. Ihme että ehdin vielä sisälle vaikka jonoa olikin niin paljon. En tiedä sitten johtuiko se viimein ylitetysti ikäpaalusta, vaiko puolalaisesta “miesvodkasta” josta tein maittavia ja ravitsevia bloody maryja (Kingley Amisin ohjetta mukaillen, unohtaen silti sellerisuolan). Joka tapauksessa paikka vaikutti mukavalta, hämärältä ja ahtaalta kellarilta jossa oli bileet. Siinä oli oma hienoutensa. Kaksi nuoren näköistä naista puhuivat toisilleen, kuiskuttelivat vilkuillen minua – jolloin minä menin heidän luoksensa ja en muista mitä minä sanoin, mutta seuraavana olin osa heidän porukaansa ja me jokainen tanssimassa. Eivät ne kumpikaan olleet rumia, mutta toinen jolla oli hyvin pienet saparot, punaiset hiukset ja ruskeat silmät oli niin nätti ja söpö naamaltaan, niin että luulin hänen olevan 18 tai 19, mutta hän olikin 26. Hän taas luuli että olen 27. Ignorantti, mutta onnellinen pari? Sitten olin näemmä unohtanut paritanssin salat. Kanssani tanssi yhdessä vaiheessa minua melko levottomalla tavalla “skannaillut” kiharahiuksinen nainen. Jostain syystä taivutukset ja kieputtamiseni menivät hieman pieleen hänen kanssaan, jatkuvasti eri suuntiin ja muutenkin kädestä pyöräyttämiset näyttivät käsilukoilta. Ja ai niin, kyllä minä poseerasin joidenkin venäläisten (tod.näk.) porukassa, ja he antoivat minulle suosionosoituksia kun sen verran hyvin poseerasin. Luultavasti he olivat joku vaihto-oppilasporukka, ainakin yksi latinon näköinen typy ei näyttänyt venäläiseltä. Niin mukavia kuin eksoottiset naiset ovatkin, niin harvinaisen vähän heihin olen törmännyt tämänkään kokoisessa kaupungissa.
Lähdettyäni baarista, satuin tapaamaan Janne Boy:ta pysäkillä, ehkäpä juuri kreivin aikaan sillä miehellä oli sellainen ilme että hän aikoo kohta ruveta vittuilemaan osalle porukasta tai jokaiselle. Kaiffari oli saanut levyynsä, juuri kun heidän porukkansa oli hajaantuneena, ja tietysti vielä porukka jossa on kovia turpaanvetomiehiä. Tämä oli tapahtunut Jack the Wankerissa jossa kaikki tuntuvat käyvän näinä päivinä, etenkin naiset joita olen tupannut tapailemaan. Toisaalta tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kuulen että joku joka on jäänyt yksin, on saanut siellä selkäänsä joltain porukalta – onko näiden ryhmien välillä jokin yhteinen tekijä, mikä?
Myöhemmin tullut Pasilan toinen jakso Pöysti Prosaistina, joka on nähtävissä täältä, kieltämättä sopi aika hyvin tähän ajankohtaan. Monia sellaisia piirteitä, ilmiöitä ja asioita jotka istuivat siihen vallan mainiosti. http://areena.yle.fi/video/1638651
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti