Love You To Death soi kirpeässä aamussa.
Puita oli molemmin puolin kaksikaistaista moottoritietä.
Keltaisia puita.
Koko viikon jatkunut ärsyyntynyt, ahdistunut ja stressaantunut olo liukeni kirkkaaseen aamuun.
Lapinniemen talot, Naistenlahden voimalaitos, järvi. Samalla kun soi Life Of Agonyn How It Could Be ´97 – jolloin olin lähes euforiassa.
Kaikessa kaunetta joka motivoi elämään ikuisesti.
Sitä ennen verenpaine oli taas noussut kun huomasin että olin unohtanut raappia auton sivupeilit, joten rampin laskeminen liittyi arvailuihin ja ulkomuistikuvaan siitä miten autot liikkuvat sillä tiellä tuohon aikaan. Olikin lähellä etten kiilannut sokeasta kulmasta tulleen auton nokkaan.
Takaisin tullessa aurinko ja aamu olivat ennättäneet jo pidemälle. Aamusali oli hyvä, join hirveän jälkimaun jättäneen proteiinijuoman (minttusuklaa) – olisi pitänyt pysyä piimässä tai maidossa (siirryin piimästä maitoon, sillä ayuervedissa kehotyypistössä pitta-tyyppi edustaa minua).
Tälläinen hetki on arvokas, staattinen.
Lehdetkin ovat hiljaa, harvoina ja tarkkailevaisina.
Autot liukuvat, eikä voida olla varmoja siitä, että onko sittenkin kyseessä tie joka liukuu, ja täten luo optisen harhan.
Onni tulee myhäillen, asettuu pöytään ja syö kanssani hyvin valmistetun munakaan, ja hörppäsee mukillisen vihreää teetä siihen päälle.
Kun tulin marketin kautta kotiin, koruliikkeen kaunis, tumma nainen lepuutti minussa kauniita ruskeita silmiään; hän jäi katsomaan minua juuri ennen kun poistui takahuoneeseen.
Muistan hänet. Se oli ajalta kun muutin tänne missä nyt asun, mutta mistä suunnittelen pakoa (en kaupungista Luojan kiitos, mutta asunnosta nyt ainakin, ehkä kaupungin osastakin). Tuolloin hän oli kassatyttö, nuori ja kaunis silloinkin, ja me vaihdoimme hyväntuulisia kuulumisiamme, aina flirttailun väjäämättömään pisteeseen saakka.Ja minä tunnen miten tämä elämänvaihe etenee kohti sitä kiirashetkeä, kun yksi vaihe päättyy ja sulautuu seuraavaksi, ja jokaisessa on edellisen vaiheen karma – tästä tulee uskomus jälleensyntymiseen, elämänvaiheista.
On tunne että joissakin asioissa olen käynyt täyden ympyrän. Mutta saanut, Luojan kiitos, mukaani mittaamattoman arvokkaita timantteja.
Ja se kaunis nainen jolla on ruskeat silmät, ja tummat hiukset, jäi katsomaan minua vaikka katsoinkin häntä silmiin.
Qigongia tehdessä tulee parvi sorsia minun luokseni. Niistä naaras on rohkein, ja nälkäisin. Keskeytän harjoitukseni jotta voisin heittää tälle makaronia, mutta tämä ei onnistu saamaan niitä. Siispä se nousee rantaan, ja heitän väliimme makaronin, ja olen pakahtua surusta kun se ei siltikään saanut syötyä tarjoamaani makaronia.
Rauha yleensä kestää hetken.
Se että en tottele, on ollut minulle hyve. Mutta opin vielä sitäkin suuremman hyveen: Vapauden.
4.11
On sitten enää yhtä biisiä vaille Covered In Blood (nimi yksinkertaistettu, kiiitos, kiitos oikein paljon ja kiitos) valmis. Jäljelle jäänyt biisi onkin sitten maailman coolein cover (Stagger Lee), sillä siinä on mm. sample elokuvasta Pulp Fiction, ja onhan se nyt niin cinemaattista doomia muutenkin, että enää Peter von Bagh puuttuu. Näiden sessioiden jälkeen olo kuin Tommy Ekblomilla.
Saatuani viimein Iggy Popin coverin valmiiksi lähdin Ikeaan nauttimaan lihapullat, suurenmoisen annoksen. Ostin myöskin sieltä jouluisen kylpyvaahdon, ja uskon että se on tunnelmointituote. Samoin, uskon että sen vaahto on pehmeää kuin nuoren naisen iho. Ei minkä tahansa; vaan hyvin kauniina! Kerroin tästä jo aiemmin, jo olen kokenut saman sen jälkeenkin, jo Obliterationia äänittäessä. Vähästä voi tuntea onnea: Syödä puoleen hintaan suuri annos lihapullia Ikeassa, saada demoasteelle sessioiden nimikkobiisi jonka kanssa on paininut koko menneen viikon, syödä jo kuukauden putkeen chili con carnea johon ei kyllästy ja joka on täynnä tuoreita raaka-aineita. Kruunata kaikki (evolvoituneella) qigong ja taichirutiinilla, unohtamatta hyvin korkealaatuista viherteetä jota sai pilkkahintaan läheisestä luontaistuoteputiikista. Ah, eikö se ole onnea?
Samoin olen kehitellyt tänä aikana suosituksi tulleita aforismeja joista tuttavat ovat innostuneet.
Kuten:
Jos naisella on ongelmia, ne tulee käytännössä aina miehen ongelmiksi.
(Tästä piti Ternipsi)
tai
Rohkeuden hetkellä olet aina yksin
(J:n mieleen)
Samalla kun jostain syystä löysin Rumin, löysin häneltä lainauksen siivistä, samalla sain myöskin uudistetun logon Deathtimelle, joka liittyi siipiin ennen Rumin löytämistä, samalla moni palanen yhdistyi toinen toiseensa. hän puki sanoiksi sen mikä oli jo idullaan mielessäni, ja jonka saatoin tuntea kuin olisin ollut raskaana oleva nainen joka tuntee uuden elämän kasvavan sisällään.
Otin juuri lukuun Aksel Sandemosen kirjan Pakolainen Ylittää Jälkensä. Siitä on peräisin Janten lakikin. Kirja on aika lupaavaa matskua - voinen suositella. (Suomi lienee tuon ajattelun keskittymä) Ote kirjasta: "Nuoruus on se aika, jolloin huomaat minkälaista naamiota sinun tulee kantaa"
- Miten moni kotka joka on syntynyt kanojen keskellä, on saatu suggeroitua siitä että se on vain ruma ja epäsopiva kana? Todellakin, kun se päivä tulee että se katsoo ylös ja näkee lajitoverinsa liihottavan korkealla, mahtavana ja vapaana, kanojen juostessa karkuun, se ymmärtää aikansa tulleen. Eikä mikään enää palaa ennalleen, vaan lopullinen voitto on saavutettu jo pelkässä olemuksensa käsitämisessä!
5. 11
Hihkuin liian varhain. Kitara hajosi. Näiden sessioiden aikana on sitten hajonnut yksi mikrofoni ja kaksi kitaraa. Ajoitus oli tosin aika hyvä, kaikki skebat on soitettu sisään ja viimeisen biisin vokaalit enää jäljellä. Mutta uusien demojen äänitys tuskin tulee tapahtumaan ihan heti, ehkä tulevaisuudessa jo siintää kuva minusta huomattavana undergroundin syntsapopkuninkaana*? Enää puuttuu meikit ja sifonkihuivi. (näen itseni liikuttumassa kyyneliin lesbolokkitasoisten falsettolaulettujen sanoitusten laulamisen johdosta) Ja ainiin, näin Ikeassa halvalla rytmimunia; yksinkertainen soitin jonka mahdollisuudet ovat rajattomat. Eikä äkkiä kajareistakaan kuulunut mitään. (Huh, Luojan kiitos, ei ollutkaan koko äänijärjestelmän tuho, vaan olin unohtanut vaihtaa kanavia kuulokkeilta kaiuttimille. Olo helpottui, jolloin olikin jo aika ryhtyä hauduttamaan kello viiden teetä ja valmistella taichihetkeä, rakentavan kirjallisuuden parissa, totta kai.)
[* Miten voi olla syntsapop ja underground samassa? Mieti tätä vierustoverisi kanssa, ja tuo tunnin lopussa vastauspaperi opettajan pöydälle.]
Mainittakoot että uusi Deathtimen tiimiin ehdolla oleva prospekti Raimo lupasi auttaa kitaran kuntoonsaamisessa, nyt hänkin saa Axe Technician:in tittelin (titteli on myös herr Huuhtadorfenilla). Mainitsin että osaan minäkin kolvata, ja että tinattu ja palanut kitara on väline jolla saa runsaasti pehvaa.
Löysin Vangeliksen kirjoittaman soundtrackin elokuvaan Blade Runner, joka puolestaan on mieleeni sillä vanhemmiten ymmärrän sitä paremmin ja nuorempana pelaamani Shadowrun on kuin videopeli kyseisestä elokuvasta. Parhaimpiin lukeutuva, tai ehkä paras peli mitä olen koskaan pelannut. Soundtrack on erinomainen, ja sen kauneimpiin lukeutuva kappale on Rachel's song. (näissä molemmissa, elokuvassa ja sen ääniraidassa, on jokin mystinen urbaani toivo) Vangelis oli erään vanhan rakkauteni lempiartisti – tai rakkauteni on vähän huono termi, sillä romanttisen kiintymyksen, intohimon, kohdalla en puhuisi rakkaudesta (vaikka en kiellä sen mahdollisuutta tässä yhteydessä). Miten meidän kävi? Sen voi jokainen päätellä. Miksi meidän kävi niin, siksi että hän tajusi sen vasta liian myöhään ja minä olin viilentynyt hänen osaltaan. Kuten lopulta kaikkien muidenkin. Tämän kappaleen ja muut löysin erinomaiselta palvelimelta, se on eräänlainen online-Spotify, ja mielestäni täten parempi. Minulla ei ole koskaan ollut spotifyta. En pidä siitä että minun pitää ladata jotain koneelleni, ja että en saa pitää kappaleita jotka se lataa. Ja kaikkihan nyt tietää Jonathanin. Pitäisikö minun pistää uusintana tai peräti toinen osa Homifysta? Joka tapauksessa, tässä on linkki http://listen.grooveshark.com/
Bop-pills Re-visited
Vieraillesanni pitkästä aikaa Bop-pillsissä, tai siis entisessä Bop-pillssissä, sain huomata että vaikka paikka onkin ulkoisesti suht ennallaan, mitä nyt osan lavasteista on korvanneet jättimäiset hevospatsaat, niin silti jotain tuntui puuttuvan. Eräs nainen ja eräs mies (eivät liity toisiinsa, tapasin heitä sosialisoinnin seurauksena) muistelivat sitä "Suurta tappelua" johon otin osaa (arviolta suurin yhteenotto sitten sisällissodan ja nuijasodan). Se tapahtui tanssikorokeella jossa olin vetänyt nyrkin taakse kun minua töninyt idiootti ei ymmärtänyt että sellainen ei sopinut suunnitelmiini. No, hän veti ensin nyrkin taakse, mutta minä vain vastasin haasteeseen. Nainen joka liittyi tapahtuneeseen aloitti jutun "sinä uhkasit lyödä minua.." ja kun katsoin häntä sen näköisenä että mistä perseestä sinä tuon revit, hän jatkoi "tai oikeastaan sinulla oli käsi lyöntiasennossa..silloin kun se tappelu alkoi". Samalla mustasukkainen mies tulikin jo väliimme, ja juttu loppui.
Tämä mies ei ollut siis se sama vanha tuttu jonka jälleen tapasin, vakaumuksellinen rokkimies joka pitää minua hyvänä jätkänä. En ollut saanut kyllin informaatiota, joten tuo tuli hänenkin kanssa puheeksi, sattumalta hän oli se joka aloitti keskustelun siitä. Hän kertoi että muistaa kuinka olin vetänyt löysät pois, ja ladannut Iron Stampin ja ottanut löysät pois. Hän jatkoi kertoen että oli sanonut siinä muille että tuo on MIES! ja samalla pitänyt heitä "poissa tieltä". Tämähän nyt sikäli imarteli minun barbaarista puoltani joka oli aktivoitunut pitämään yllä koskemattomuuttani ja reviiriäni, mutta ottaen huomioon että vastapuoli oli yliedustattuna väestön suhteen, olisi ehkä hänen ollut mukavampi päästää jotain porukkaa tilanteeseen tueksi ja ehkä tulla itsekin mukaan huitomaan. Vaikka eihän nyt muutaman miehen porukka paha ole pistää pinoon, mutta kun juoma hölskyy, ja se on minunlaiselleni herrasmiehelle sopimatonta.
“Olen alkanut syvällä tasolla väsyä siihen kokemukseen, jonka “taitelijaelämä” muodostaa. Ajankäytön rytmi on tehtävä itse, sisällöt on tehtävä itse, järjestyksestä on pidettävä kiinni oman tahtonsa voimalla. Kuinka kauan sellaiseen voi olla voimavaroja, montako vuotta jaksaa olla niin loputtoman innoissaan vapaudesta, joka ei ole vapautta vaan mielivaltaa”
- A. W. Yrjänä
7.11
Tiskille tuli ujo, pieni ja nätti goottityttö jonka dreadlokit oli nutturalla. Koskettelin nutturaa joutessani, tyttöä hymyilytti ja minulla oli valtiomiesmäinen ote liikkeissäni. Myös pöytääni halusi tulla eräs sinimustahiuksinen tyttö, hänen poikakaverinsa oli vähäsen vastahakoinen koska he tulivat viereisestä ja vapaasta pöydästä suoraan minun pöytääni. I got my mojo working, all night long.
Myöhemmin jostain ilmestyi J-Bone, sen illan rooliasuna oli ollut "Riitta Väisänen", eli puvuntakin alla oli ollut värikäs paita 70-80 luvulta. Kukaan ei ollut ymmärtänyt sitä. Myöhemmin mietin hänet laulamassa falsetossa My Humps-biisiä tuossa rooliasussa. Ehkä Jack the Wankerin lavalla? (Taustatanssijoina Frank ja Kaiffari, spandexeissaan).
Sitten J-Bone pisti tarjoilut pystyyn, ja pidimme pikinikin; nuuska huulessa nassutimme kananugetteja, yksi saattoi olla keskeltä raaka - jotenkin osasin olla varautunut McPerheravintolan yllätyksiin.
Mies kertoi tarinan että oli melkein saanut tanssilattialla kauniilta naiselta, sitten tuli Kaiffari ja sai aikaan joukkotappelun. - On kaikki niinkuin ennenkin..
Loppusijoituspaikassa törmäsin upeisiin siskoksiin, joista taas pikkusisko oli se todellinen bombshell. Äkkiä huomasin olevani tanssimassa hänen kanssaan, ja hän piti siitä. Hukkasin hänet, ja puhuin paskaa Miguelin kanssa. Melkoinen vaihtokauppa. (Vuoronperään vetelimme vastakkain toisemme, katseissa oli intohimon liekit ja kun hän kietoi jalkansa minun lantioni ympärille, minä kieputin häntä ympäri, ja hänen kasvoilleen jäi lumoutunut ilme - puhtaasti viihdearvon vuoksi en nyt kerro sen tarkemmin kummasta puhuin, tytöstä vaiko Miguelista).
Tullessani kaupunkiin takani istui kaksi naista. Nuorta naista. He kuulostivat nuoremmilta kuin mitä olivat. Heistä oli kumpikin pyrkineet poliisikouluun. Ymmärrän mitä tarkoitetaan paskalakilla nyt - he olivat äärimmäisen kriittisiä, ivallisia ja inhottavia kaikkia muita kohtaan, yleensä niitä etenkin jotka olivat joko heille uhka tai kiusattavissa. He eivät osoittaneet sitä, mutta kuulin kun he puhuivat. Molemmat kertoivat traumoistaan, joko alkoholisoituneesta isästä tai kuolleesta veljestä. He ovat naisia joihin liittyy vallan paradigma, tämä selittää uravalinnan, he molemmat sanoivat että eivät ole johtajia - tämä tietää ankaraa paskatestaamiseen taipuvaisuutta, he ovat koiria jotka eivät hauku jos heidät hakkaa luulla - jos heille tarjoaa luuta he murisevat paskatestin merkiksi. En voi ymmärtää miehiä jotka tekevät mitä tahansa saadakseen minkälaisen naisen tahansa hyväksynnän. Lobotomia ja kastraatio?
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/30_tonnia_silakkaa_tiella_sauvossa_2121586.html
Kohta menen keräilemään nuo silakat, ja liimaan ne pystysuunnassa päähäni kiinni, jolloin ne osoittavat kuin piikit eri suuntiin. Näin on syntynyt rikollisuuden vihollinen numero 1: Silakkamies. Kiitos, kiitos oikein paljon, kiitos.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti