Joulun Pimeydestä & Toivosta

“Jumala on elävä. Taika toimii. Jumala on elävä. Taika toimii. Jumala toimii. Taika on elävä. Elävä toimii. Taika ei koskaan kuollut. Jumala ei koskaan sairastunut. Monet köyhät valehtelivat. Jumala ei koskaan sairastunut. Monet sairaat valehtelivat. Monet köyhät valehtelivat. Taika ei koskaan heikentynyt. Taika ei koskaan piiloutunut. Taika hallitsi aina. Jumala toimii. Jumala ei koskaan kuollut. Jumala oli hallitsija, vaikka hänen hautajaisensa venyivät. Vaikka hänen surijansa lisääntyivät, Taika ei koskaan paennut. Vaikka hänen käärinliinansa nostettiin salkoon, alaston Jumala eli. Vaikka hänen sanojaan väänneltiin, alaston Taika kukoisti. Vaikka hänen kuolemaansa julistettiin kautta maailman, sydän ei uskonut. Monet loukatut ihmettelivät. Monet lyödyt vuosivat verta. Taika ei koskaan horjunut, Taikuus hallitsi aina. Monta kiveä vieritettiin, mutta Jumala ei suostunut asettumaan makuulle. Monet villit valehtelivat. Monet lihavat kuuntelivat. Vaikka he tarjosivat kiviä, Taika oli aina ravittu. Vaikka he lukisivat kirstunsa, Jumalaa palveltiin aina. Taika toimii. Jumala hallitsee. Elävä toimii. Elävä hallitsee.” - Leonard Cohen

Kun pikkujoululähetys oli äänitetty. Oli tullut aika lähteä kaupungille, täynnä kotoisesta portviinistä jalostettua glögiä, ja tietenkin munatotia joka on jo klassikko (peräti toisena vuonna). Takaraivossani oli selvä suunnitelma siitä mihin tulisin menemään: Jack The Wanker. Intuitio ei ollut tyhjä; heti päästyäni sisään ja mennessäni valkkaamaan itselleni sopivaa ohrapirtelöä, minuun iski silmänsä mustavalkoinen nainen (ne olivat kaikki hänen värinsä) ja hän ei laskenut katsettaan ennen kun oli jo hyvin lähellä minua, niin lähellä että hänen hieman kosteat mutta hyvin pehmeät huulensa olivat minun huuliani vasten ja olimme pian kohtalokkaan kiihkeässä suutelossa. Minä olen sen verran höveli, että jään suustani kiinni vastakkaisen sukupuolen kanssa – hän poistui vasta kun hänen kaverinsa kävi hakemassa hänet. Tämä kontakti tapahtui täysin ilman pohjustavia puheita, joten rehennelkää te vain pojat miten puhutte naisen pyörryksiin (jos puhutte), sillä minä vain katson ja kaikki katseessa sanoo: Nyt. Muistan kyllä sanoneeni, kesken kaiken, että vastaanotto tässä baarissa on oikein hyvä. Seuraavaksi näen konkkaronkan, Arvid & Co. Muistan miten ensin erotin Blues-Antin, sitten alan katsella ympärilleni, ja tuttavalliset naamat näkyivät yhäti paremmin, kunnes olin kohta heidän seurueensa sykkivänä sydämenä, tai jonain muuna elimenä, riippuen näkökulmasta. Se, tuossa illassa oli merkillistä, että en juurikaan muista siitä hirveän monia yksityiskohtia, mutta kaiken kaikkiaan meillä oli hauskaa. Sellaista ajanvietettä mitä tulee porukalla pidettyä. Tietysti, oli yksityiskohdissa omat kerrottavansa. Hullu mutta kaunis ja humalainen lappalainen nainen, joka näytti aivan joltain julkkisnaiselta jonka henkilöllisyyttä en saa päähäni, myös iski silmänsä minuun ja sanoi että laita tuoppi alas ja tanssitaan. Se tanssihetki hänen kanssaan oli kuin piristeillä huumatun ADHD-potilaan käytös huoneessa jossa on eri puolilla syttyileviä valoja ja yksi kirja jota tämän pitäisi lukea. Naisilla oli tuona iltana juoksuaika. Jospa vain intuitioni toimisi aina noin hyvin. Tai sitten ainoa huono puoleni päissäni on se, että olen niin hyvä?

Krapula kuitenkin tuon illan jälkeen kesti pitkälle viikkoon. Se oli todella ilkeä krapula jossa pelkotilat olivat sitä luokkaa että “nyt jos suljen silmäni, tulen ehkä sokeaksi”, joten päätin että ehkä minä sitten aattona seuraavan kerran kallistan kuppia ja nautin tunnelmasta. Syynä oli luultavasti alkoholimäärä. Ja se että join kotiviiniä joka olisi saanut kirkastua hieman pidempään, sekä brandya, molemmat verrattaen epäpuhtaita alkoholeja – brandy ei omannut minkäänlaista kirjainmäärettä, eli se oli talousbrandya joka sopi juomasekoitukseen.

Viini on muuten erinomaista, mutta sen pitää olla lasketunut (mitä se olikin, mutta vasta seuraavalla viikolla). Kyseessä oli siis punaviini, eli Red Water II, sen numero I versio tehtiin joskus 10 vuotta sitten. Red Water II taas on oikea Itsenäisyysviini - se oli periaatteessa valmis pullotettavaksi 6.12. Huomasin lisätessä käymisenpysäytintä että mäskipussi oli hajonnut viiniin, mietin että lisäänkö liivatetta niin saadaan Se Erikoinen Isoäidin Marjahyytelö, mutta tyydyin käyttämään siivilää.  Hyvä viini, mutta sen todella pitää kypsyä, tai maku ei ole kohdillaan, eri asia se oli “isoäidin marjamehun” eli Hallowiinin kanssa, jonka tuoksukin oli jo suussa sulava.

Ja mitä tuohon itsenäisyyspäivään tulee, niin olinhan minä pikkujouluissa 5.12, Tukki-Liisan pesueen perinteisillä pikkujouluilla nääs. Olin vallaton seuramies, ja nautin kokkien Hartikainen ja Richard (ei käsittäkseni nukkunut koko iltana paperinkeräyslaatikossa;) valmistamasta, erinomaisesta munatotista. Tytöille sanoin annoksia jaettaessa: "Ja sitten munaa naamaan..ja sen jälkeen munatotia" Sitten katselin voitonriemuisena ympärilleni, toisessa kädessä joko saksalaista luomu-glögiä, tai Hallowiinia. Toisessa muna...totia. Krapulan siitäkin reissusta sain, pohdin seuraavaa päivänä että krapulassa on varmaan hormonitoiminta sekaisin, sillä ainakin tunnetilat vaihtelevat. Veistelin mielessän: "En ole ehkä Tuntematon Sotilas, mutta tuntematon potilas kylläkin." Sitä ennen kun aamun pahimassa olotilassa hain lohtua lukemalla Pentti Saarikoskea, koin herkistymisen kohdassa jo rimmasi krapulaisen regressiiviseen epätoivoon: "Minä olen pieni lapsi sinun kainalossa".

Mutta sain minä sieltä muunkin kuin kankkusen. Nimittäin kuvan kujalla sijaitsevasta, Kangasalan ensimmäisestä (julkisesta) vessasta joka on vedettävä, joskaan tätä mallia ei voi vetää mutta se ei ole liian suuri hyppy ulkovessasta.

Sekä muistoja jotka naurattavat vielä tänäkin päivänä. Pikkujouluissa PJ kertoi että aina kun se ohittaa jonkun moottoritiellä, vaikka menisi kuinka kovaa, niin se tuijottaa ohitettavaa koko ohitusmatkan naama peruslukemilla.

Nyt olen sitten päättänyt hieman tavoitella joulufiilistä. Nyt kun lumikin on pudonnut, se on taas vähän helpompaa, sitä ennen se oli vaikeaa sillä oli niin pimeää että se oli lähes hauskaa. Ehkei silti sitä joulufiilistä saa enää niin helposti kun sen sai lapsena. Mutta pidän juhlasta, ja aion tehdä tarvittavan sen tunnelman saavuttamiseksi. Eräs minkä tein, oli että pistin Fundamentin joulutauolle. Ensinäkin projektien lakkauttaminen auttaa kummasta rauhoittumisessa, siksi toisekseen stressihormoneja synnyttää uutisaddiktion lisäksi myöskin se että Fundamenttia kirjoittaessa, etenkin vuoden 2011 trendin mukaisesti, tulee kriittinen ja looginen mieli erityisesti etusijalle, mikä taas ei ole omiaan tuomaan esiin luovaa, rentoa, positiivista ja fiilistelevää mieltä – kaikeilla on aikansa! Olen saanut huomata miten tuosta onkin vaikea päästä eroon. En ole yrittänyt tehdä sitä tyyliin “kylmä kalkkuna”, mutta uutisten vahtaaminen, etenkin aikana kun nyt jokaista asiaa suurennellaan jo otsikosta alkaen, on vaikea tapa jättää pois. Toki, minä niitä katson, mutta niiden sivutoiminta kuten blogit (joista mitään en hirveän säännöllisesti seuraa tai ole seurannut, kun Raimo joskus kyseli minulta hyviä poliittisia blogeja, laitoin vain Fundamentin osoitteen) myös osaltaan imee mukaansa, kuten asiaan liittyvä keskustelu.

Sitten on myös loppuvuoden päänvaiva, eli Deathtimen toisen albumin, ensimmäisen singlen, äänitykset. Ne on pakko myös laittaa jossakin vaiheessa jäihin, sillä niihin pätee edelliset premissit. Tarkoitus olisi vielä, mahdollisesti, julkaista asiaan liittyvä tiedote Deathtimen virallisella sivustolla, mutta sen sanon jo nyt että Prayer of Death pääsee ennätystenkirjaan biisinä, jota ei voitu miksata, vaan joka yrityksistä huolimatta palasi aina oletusarvoihinsa - samasta syystä sen nimeksi vaihdetaan "Son of a Bitch". Musiikissa, eli uudelleenäänityksessä ja siihen sisältyvässä uus-sovittamisessa ynnä hiomiossa on aina oma juttunsa. Mutta kun siitä on jotakuinkin päästy, niin sitten on tämän kertaisista ongelmista suurin eli miksaus edessä. Minulla on ollut tässä projektissa muutamia ehtoja, eli se että aina uuden julkaisun myötä koitetaan jotain uutta, mutta silti pidetään jotain vanhaakin (muistetaan juuret), niin tämä on ensimmäinen kerta kun on tuntunut siltä että olen haukannut liian suuren palan. Tällä hetkellä single olisi käytännössä lähes valmis, musiikit ovat, sanat vaativat viimeistelyt sekä sitten vielä vokaalit, mutta muuten paketti on valmis. Mutta se miksaus. Uusi teknologia, ja hieman lo-fi-tuotantoa parempi miksaus eivät näemmä uppoa helpolla. Samalla sitten vielä sekin pointti että kitarassa on nämä uudet kielet, joiden kanssa soittaminen on ihan uusi maailmansa. Ne ovat paksut ja löysät, eivätkä hirveän armeliaat upeista ja jykevistä soundeistaan huolimatta. Mutta musiikki – Luojan kiitos – on jotain mihin olen erittäin tyytyväinen, ja mikä on pääasia. Loppu on hiomista. Luulen kuitenkin, että tämän Deathtimen julkaisun ilmestyminen on realistisinta vuonna 2012. Toivottavasti alkuvuodesta. Muistan kun puoliksi leikilläni sanoin J:lle, että deadline on 21.12.2012, niin nyt se vaikuttaa entistä todemmalta. Materiaalin kirjoittamisen aloitin vuosi sitten, ja se tuli perusteiltaan valmiiksi kesällä, ja tässä sitä ollaan! Ei ihme jos hieman jurppii.

Mutta mitä tuli tuohon deadlinen päivämäärään, niin pitää sanoa etteihän tuo ole koskaan tarkoittanut maailmanloppua. Aikakauden, syklin, päättymistä kylläkin. Ylipäänsä ei ole tietoa että onko heille maailma vain päättymätön, sykleistä koostuva "helminauha" vaiko lineaarinen. 

Meksikon arkeologeilla uusi todiste vuoden 2012 "maailmanlopusta"

Esim. kun miettii näitä eskatologisia juttuja. Niin jos vaikka otetaan Raamattu, niin siellä sanalla "maailma" on useampi kuin yksi merkitys - sen tarkin merkitys olisi järjestelmä, eli systeemi. Täten, maailma toki on järjestelmä, mutta sellainen joka pitää monia järjestelmiä sisällään. Tämä oppi erinäisistä järjestelmistä ja sykleistä on jotakuinkin läsnä kaikissa näissä mytologioissa. Eli jos se on maailmanjärjestelmä ihmisten kollektiivisena tietoisuutena, se on tällöin paradigman muutos tällä alueella, muutoin koko universumin kääriminen kokoon. Mayojen ennustus viittaa juuri jälkimmmäiseen, sekä tietysti myös tähtitaivaan aikakausien kulkuun (eikä mikään sano, etteivätkö ne voisi tarkoittaa samaa asiaa heidän mukaansa). Kuriositeettina: Hindujenkin (ja buddhalaisten) mukaan nyt on lopunajat, Kali-Yuga (Musta, Raudan Aikakausi joka on lyhin, mutta jossa paha on voitolla, joskin tilapäisesti sillä tuo aikakausi päättyy tuhoon, ja tätä aikaisemmat aikakaudet olivat taas enemmän tai vähemmän aikoja jolloin hyvä oli voitolla, kuten Kultainen Aikakausi, tai aikakausi juuri ennen Kali-Yugaa, eli Dvapara-Yuga kun hyvän ja pahan voimat olivat tasoissa ), jonka päätös on täysin sama kuin vaikka Ilmestyskirjassa esim. Magog ja Gog on korvattu intialaisilla vastineilla eli Loka ja Viloka ja kaiken päättää lopullinen sota (buddhalaisten kirjoituksissa mukana on jopa ne 7 kukkulaa ja kuningasta!), jossa nähdään Kristuksen toinen tulemus, mutta nyt "Tappaja-Kristuksena" kiivaana soturiprinssinä joka on palannut ottamaan maksun, ja jonka jäljiltä pahoista ihmisistä koostuvat ruumiskasat ruokkivat kaikki taivaan linnut - intiassa tämän nimi on Kalki-Avatara, "jumalan inkarnaatio joka ratsastaa valkealla ratsulla". Tämä on sikäli kiintoisaa, että tuon inkkarikiven jumaluus, josta on puhe, on luomisen ja sodan jumaluus: Bolon Yokte. Ja erään tulkinnan mukaan tuo ko. teksti päättyy sanoihin: "Hän laskeutuu taivaalta" ja tiilen kolmas kuvio näyttäisi olevan verbi huli, "hän tai se saapuu".

Mutta eiköhän tuo ole ajankohtaisempi sitten siinä vuoden päästä.

Vielä kun on se aika joulusta että on ostohysteriä, niin pitää purnata siitä miten mikään tavara ei kestä mitään. Kyse on joululahjasta, joka on palvellut minut erityisen paljon, viimeksi kesäkaudella, silloin päivittäin voisi sanoa. Eli blenderi. Kun kerroin aiemmista krapuloistani, niin teen nyt paluun tuohon itsenäisyyspäivän aikuiseen jälkiolotilaan, ja silloin valmistamaani yökaakaoon (yömaitoa, banaania, kaakaota ja hunajaa – lisää serotoniinia). Huomasin jo tuotetta kiikuttaessani keittiöstä länsisiipeen, että jotain ruskeaa se kulho tiputti perseestään - koko matkan keittiöstä asunnon läntiseen siipeen. Sitten rupesin aavistamaan miksi käyntiääni oli ollut hieman erilainen. Menin katsomaan itse roottoriosaa, ja jumalauta se syvennys johon sekoitekannu tulee, tulvi sameaa kaakaota! Eikä siinä vielä kaikki, kun ostat tämän, saat kaupan päälle myös sen että kun nostin sitten tuota myllytintä, niin eikös sen alle ollut muodostunut oikein kunnon lätäkkö - koko liemi oli mennyt syvennyksestä, aina koko moottorin läpi! Ja tässä on sikäli ihmeen elementit, että normaalisti lätäköt ovat syviä, niin tämä oli sen verran paksu että tämän kohdalla puhuttiin korkeudesta. Sitä poislaappiessa menikin hermot ja puoli rullaa talouspaperia, se kun vaan leviää pyyhkäistessä. Lattiat olin pessyt juuri edellisellä viikolla - onneksi, on paljon kivempi pyyhkiä siistejä lattioita kuin likaisia! Keittiö näytti hetken siltä kuin siellä olisivat olleet skattologit seksilomalla. Ja voin sanoa, että kyllä nauratti!

Ja kun nyt näihin loppukevennyksiin on kerran lähdetty, niin mennään loppuun asti. Päätin kokeilla aktiivihiiltä viinin suodatuksessa. Joku sanoo että se vie pois kaiken maun ja hajun, siispä päätin kokeilla sitä vain osaan erää – joka tosin olikin jo ihan ajan ja kirkasteiden vaikutuksesta kirkastunut. Ongelmat alkoivat siitä kun hiili oli millistä, ja asuntoni siivilät eivät. Tai osa oli, muttei se mitä ensin kokeilin. Siispä kun ensin hiili piti pestä, jolloin siitä lähtee musta pois, siihen kaadettiin lähes kiehuvaa vettä. Ok, tässä vaiheessa ei vielä minkäänlaista ongelmaa. Mutta sitten laskuvirheestä, ellei toisestakin johtuen kun minun piti mennä luttaamaan viiniä hiilen läpi, selvisikin että hiili alkoi tulla siivilästä läpi. Eikä vain hiili, vaan musta hiilivelli, ja näin alkuviikosta imuroimani ja (taas) pesemäni lattiat saivat hurmaavan mustan, kuramaisen peitteen, jossa oli mm. Jalanjälkiä. Minä näet paniikissa juoksin kuin aasi kahden heinäpaalin välillä, kunnes sain aikaan jonkun ratkaisun. Eräs ongelma oli avatut pullot ja viinipalju, joiden piti olla auki sillä lappoaminen on hätäistä puuhaa, mutta aukinaisuus vaikutti negatiivisesti siihen nähden miten helpolla tuo melankolinen velli pääsisi näihin substansseihin. Ja voin sanoa, että kyllä sitä siivotessa taas nauratti!

Näin, tähän päättyy tämä joulunalustekstimme. Päätän sen biisillä joka oli erityisesti vielä Sontiolahtiaikoina vielä uusi tuttavuus (joulun aikoihin sekin, kun olin kirjastossa töissä ja rohmusin sinne tulleet uudet levytykset), ja tunnelmaltaan sekä nostalgialtaan se on jäänyt erääksi joululauluksi joka ei ole joululaulu, ja muutenkin hyväkin biisi.

Nyt, mietin pitäisikö käydä Dåmbereen joulutorilla - taivasteltuani ja nautittuani joulun tunnelmasta, ehkä kirjoitan siitä erikoisraportin (jatkoksi kauppatorijutulleni) tai sitten otan sieltä yhden mökin vuokralle, ja vain asun siinä mökissä. On siinä ihmettelemistä, kun aamuisin tulen höyryävänä ja älästi huljuttelemaan mökkini pihalle kuuman kylvyn jälkeen. Lopulta se sitten pitää aidata, sillä naiset eivät voi enää hillitä itseään "mennään joulutorille katsomaan pukkia, jolla on säkit täynnä hyvää". Tarina päättyy feidaukseen, kauniiseen lumisateeseen, ja siihen kun nauran kaikuen kuin joulupukki: Ho Ho Ho...



PS. Myös tämä on mainio versio  perinteisestä joululaulusta, jota ei toki voi parantaa.
PPS. Tässä otantoja, ja yleisön suosikkeja vuodelta 2011. Sisältää hyödyllistä ja kasvattavaa, kuin myöskin viihdyttävää, sanalla sanoen Xeimiaanista materiaalia:

Rakkauden Kesä 2011 (Prologi) 

Syntymäpäivät: Jälkimmäinen Osa 

Syntymäpäivät: Edellinen Osa

Helmisutra 

Herää(minen)

Koska X ei ole X, siksi sitä kutsutaan nimellä X 

Viimeinen Päivä Kesän (Mega Post!)

Myös erittäin suositeltava tekstikokonaisuus on tammikuussa ilmestynyt XXX-trilogia.

BONUS:

Suosituin Radio Home Studion Mainos 2011

Suosituin Xeimian Designin Mainos 2011