Mutta siten vielä siitä Punaisesta Aikakaudesta. Sen päättymiseksi olen vaihtanut pois taustakuvana olleen punamustasävyisen avaruuskuvan jossa luki: Do Or Not Do – There Is Not Try.
Siinähän oli kyseessä alunperin värikoodeihin jaettu uudenvuodenlupaus, josta myöhemmin kehittyi progressiivinen oppimatka jossa matkustettiin siis liikkumatta.
Entä mitä sen jälkeen on? Ehkä tämä olisi Purppuravyöhyke? Rentoudutaan ja toimitaan sen mukaan mitä on opittu. Mistä on opittu? Yleisesti siitä miten asioilla on tapana mennä, ja projekteilla kun niitä tehdään tietoisesti läpi vuoden ja eri intesiteeteillä. On havaittavaa että universumi tulee yllättävissä kohdissa apuun, ja on havaittavaa että Punainen Aikakausi ei ehkä ollut aktiivisin, vaan silti se oli rajuin kestää sillä etenkin sen loppua kohden tuntui kun olisin ottanut melkein joka asiassa jo naivin innokaasti kaksi askelta eteen, mutta aina perääntynyt niillä kolmella askeleella.
Vaikka pitää sanoa että olen nyt kyllä kokemusta rikkaampi!
Tässä eräitä pointteja jotka olen merkinnyt ylös tästä ajasta. Moni näistä syntyi testaamisen kautta tai tuloksena, ikään kuin johtopäätöksenä. Jotkut sellaisia joita en olisi osannut odottaa, jotkut sellaisia mitä testasin ja täten todensin. Jotkut ehkä sellaisia jotka tulen myöhemmin havaitsemaan taas kerran kyseenalaistettaviksi, ja siten päivitettäviksi uskomuksiksi.
Ensimmäisenä olevien havaintojen voidaan sanoa muodostavan “Sokeanpisteen Trilogian”, tämä johtuu siitä että kyseessä on huomaamattomaksi jääneet asiat jotka nostetaan pöydälle.
- Tiedä mitä halua, mutta älä ole liian suuripiirteinen. Tämä meinaa sitä, että jos mottosi on “en tiedä mitä rakastan, mutta tiedän kyllä mitä vihaan” on aika uudistua. On vaikea pyrkiä mihinkään ja muuttua valittajaksi jos keskittyy vain siihen mitä ei milloinkin halua. Luovu sellaisesta. Tämä ensimmäisen kerran välähti minulle aika hyvin, kun puhuin eräänä yönä yhden tuntemattoman naisen kanssa ja hän sanoi: Et tiedä mitä haluat. Ja jumalauta, sehän se oli! Ehkä minä tiedän, mutta kokonaiskuva ei ole vain kyllin selvä.
- Yksityiskohtaisia tavotteita. Tämä liittyy pitkälti samaan kuin edellinenkin kohta. Minä luulisin että eräs aikuisuudeksi (ambivalenttinen termi) sanotun sosiaalisen ryhmäpaineen esinntymismuoto on yksityiskohtaisten tavoitteiden katoaminen. Tämä näyttäytyy siis niin että jos ennen tiesi mitä halusi, alkoi myöhemmin nimittää niitä vain unelmiksi, ja korvaten ne hänelle tarjotuilla "realistisimmilla tavotteilla". Ja sitten asettuukin uraksi kutsutulle liukuhihnalle, jolla tuhannet muutkin matkustavat kylmärinki perseen ympärille, valmiita menemään jonain päivänä eläkeelle ja sitten suorinta tietä taas osaksi maata josta heidät on kerran otettu. Tuossa viimeisessä vaiheessa he miettivät: "Jos olisin silloin tehnyt niin, niin en nyt muistelisi jotain mitä olisi voinut olla, vaan jotain mitä oli - tai mihin pyrkimisestä sain ainakin muistorikkaan kokemuksen".
- Mistä olet kiitollinen? Tämä on eräs pointti joka liittyy tähän Sokeanpisteen Trilogiaan olennaisena osana.Ja nämäkin kolme ovat pohjimmiltaan yksi ja ainoa. Kuitenkin tämä on mielenkiintoinen kysymys, ja erityisen paljon ajatuksia herättävä piireissä joissa painotetaan epätoivon ja pessimismin tärkeyttä, sekä valittamisen olennaisuutta ongelmien - jollei nyt ratkaisemisessa, niin ainakin toteamisessa.
- Luovissa asioissa unohda elatuksen murheet, ja pysy vapaana ja luovana. Pidä myös vähemmän kiristävä ja dogmaattinen lähestymistapa. Jep, välillä hukkasin itseni ja huomasin että tietty muodon ja järjestyksen pitäminene ei enää ollutkaan wu-wei, vaan työlästä. Erittäin huono suunta. Jos voi tehdä juuri sitä mitä haluaa työkseen, on massakontrollin aseiden uhri jos suhtautuu siihen kuin se olisi “työtä”. Toki, se pitää tehdä tunnollisesti, sen on velkaa itselleen ja faneilleen, mutta sen kanssa ei silti tarvitse tai pidä mennä hulluksi. Tämän vahvisti samoihin aikoihin erään innoittajani tilapäinen konkurssi jossa hänkin myönsi syyllistyneensä tälläiseen. Se on suhteellisen vaistomainen refleksi jota on opetettu jo koululaitoksesta alkaen, ja siitä tulisi opetella pois. Karjalle se sopii tosin melko hyvin, mutta ken tekee vähäkään luovempaa hommaa voi huomata että se on eräs tapa menettää fokus. Toinen on tietysti se että on liiankin boheemi, inspiraatio on hyvin dynaaminen voima joka hyperfokukseni avulla voi saada aikaan vaivatta tuntikausien työt mutta jos minulla on inspiraatio pistettynä ylös mutta sen nostattama tuli poissa, pitää vain yksinkertaisesti tehdä “vaikkei inspaa”.
Samoin olin merkinnyt matkanvarrella ylös että muistaisin tulitikkuvertauksen. En ollut muistanut, vaan minun piti selata muistiinpanojani ja sieltähän se löytyi: Tulitikkurasia on vertaus elämästä, tikut elämän sisältö. Ilman tikkujakin rasia on rasia, ja tikkujen se myös on rasia. Jos lasket kaiken yhden tikun varaan mitä tulee sisältöön, on tällöin edessäsi se että sen palaessa sinulle jää tyhjä rasia ja nokinen tikun kara. Olin tämän muistiinpanon liittänyt yksityiskohtaisiin tavoitteisiin. Se luultavasti paljastui minulle siinä kun huomasin tekeväni erinäisiä harjoituksia elävässä elämässä, ja tehtyäni ne huomasin mitä niistä seuraa. Mikä niistä ensin ja viime kädessä seuraa on kokemus, itsessään ne eivät ole autuaaksitekeviä. Tällöin voisin keksiä tuhat harjoitusta ja ne olisi kuin selittämätöntä tekstiä täynnä olevat rukousmyllyt, kilisevät kulkuset joiden sävelmä on turhanpäiväinen! Eräissä muistiinpanoissani olin pistänyt ylös seuraavan Henry Millerin huomion: Kärsiminen on tarpeetonta, mutta on kärsittävä ennen kuin sen ymmärtää. Viimeisellä epätoivon hetkellä kun ei voi kärsiä enää enempää, tapahtuu jotain ihmeen kaltaista. Elimistö puhkeaa kukkaan kuin ruusu. Silloin on lopultakin ’vapaa’ eikä enää tunne ”kaipuuta Venäjälle” vaan kaipuuta kohti yhä suurempaa vapautta. Elämän puuta eivät pidä elossa kyyneleet vaan tieto että vapaus on todellista ja iankaikkista.
- "Läsnäolon" (lähes inhoan tuota sanaa, mutta siihen on tyydyttävä toistaiseksi paremman puutteessa) merkitys nousi, eli se miten optimaalisesti käytät aikasi. Sanonta; "Nämä voivat olla niitä wanhoja hyviä päiviä" pätee tässä tapauksessa. Klassinen yritys elää mielikuvituksessa, oli se sitten muistoissa tai tulevaisuuden kuvissa palvelee inspiroivana päiväunelmointina, mutta on olemassa raja kun se ei enää palvele, vaan pikemminkin päinvastoin. Esim. Synttärini (joista on tulossa kokonaan oma juttunsa) pyörivät vuosikausia mielessäni jonkinlaisina majesteetillisina megalomanisina muutoksina juhlina, joiden jälkeen alkaa aika elämässä jota kuvataan parhaiten termillä: "Game Over". Tästä huolimatta ne pääsivät yllättämään minut, ja kun istuin iltaa ennen niitä teellä kaverini kanssa huomasin miten kauhuissani niistä olen. Silti sekin päivä oli ihan samanlainen päivä kuin mikä tahansa muu, ja jos siitä tai muusta päivästä aikoo saada jotain isompaa niin asiassa täytyy laittaa rattaa pyörimään. Etenkin sellaiset ovat tilanteita joissa läsnäolon osaaminen on parasta, hirvitti tai innosti kyseisen merkkipaalun saavuttaminen tai ei. PS. Kauhun jälkeen on oikeastaan ollut paikottain jo vapautunut ja seesteinen olo, miten se näkyi käytännössä ja kuinka juhlin, selvinnee myöhemmin.
Tälläisiä asioita siis jäi tuon vuoden kokeilun jäljiltä käsiin. Tässä ei tietenkään ole kaikki, vaan tuona aikana muistiinpanoihin jääneitä pointteja, jotka ovat tuntuneet jääneen käsiin. Hyväksi kuitenkin kaikille niille lukijoille jotka eivät halua ottaa harha-askelia, vaan vaarin joko omista tai muiden oppitunneista.
Ensimmäiset kokemukset tuon vuoden jälkeen ovat tietyllä tavalla outoja. Olenhan nyt vapaa lupauksestani, ja jos haluan jatkan siitä mihin jäin, tai jos en, niin menen näillä. Luoja yksin tietää! Myöhemmissä teksteissä selviää mihin suuntaan olen lähtenyt.
Seuraavat kaksi päivää meni menetetyn unirytmin vuoksi oudoissa tunnelmissa. Sunnuntaina minä olin koko päivän hyperfokukseni kanssa Yle Areenan arkistoissa ja tutkin kaikkea mahdollista aina eri uskonnoista, wanhoihin radiojuttuihin. Olin siellä iltapäivästä pikkutunneille. Se oli käsittämättömän mukaansa tempaava kokemus. Tämä seikkailu alkoi kun rupesin etsimään tietoa Lauri Viidasta ja Tampereesta. Muistan vuosi sitten että silloinkin olin vuodenvaihteen jälkeen aika nostalgisissa tunnelmissa.
Terveellisemmät elämäntavat aloitin taas maanantaina. Karsin taas sokerit (hiilihydraatit) alkeelliseen määrään. Tosin eräänä poikkeuksenani on kaurapuuro iltapalana, se on salainen kikka kun kärsii kaamosmasennuksesta johtuvista uniongelmista joita oikeastaan runsas proteiini pahentaa. Tutkimusten mukaan proteiinit vähentävät uneliaisuutta ja tähän vaadittavia hormoneja, kun taas kaurapuuro omaa päinvastaisen vaikutuksen. Lisäksi aloin taas juoda perinteistä männynkuorijuomaa, ja ajattelin taas ruveta valmistamaan raakaravintopirtelöitä joihin tulee viheraineksia. Uskoisin että se on hyvä idea. Joulusta uuteenvuoteen elelinkin melko huikentelevaisesti ja olin kuin pieni lihava saksalainen poika, joka juoksee alasti karkuun pyyhkeellä huitovaa setää ja parkuu: Älä pakota minua juoksemaan, olen täynnä suklaata.
Tällä kertaa en aloita tipatonta tammikuuta, enkä pidä sitä. Pidin kuitenkin kuun alun rauhaisaa eloa, lukuunottamatta jälleenaloitettua työskentelyä josta pidin joululoman (ellei lasketa ohimennen tekemääni uutta Deathtimen biisiä). Tänä aikana ajattelin että sijoitan vähemmän happoisiin kokemuksiin, kuten musiikkiin, elokuviin ja mahdollisesti nautin ulkona jonkun herkullisen aterian. Mitä työskentelyyn tulee, niin tosiaankin jos nyt saisin viimeisteltyä “Uuden Tuotteen” julkaisun, sekä Deathtimen cover-levyn, niin kaikki olisi aika ok. Silloin kaksi melko suurta melkein valmista riippakiveä olisi hoidettu pois, mutta sehän ei vielä lopettaisi urakoita. Ja ne ovat ennen kaikkea kirjallisia urakoita.
Jos loppuvuosi oli surffaamista yhä nousevissa ja laskevissa aalloissa, rantakivikossa. Niin uusivuosi alkoi hyvin. Tuotteliaisuus on Luojan kiitos ollut timmiä ja nousussa, olen hyvin tyytyväinen, ellen jopa toiveikas. Mutta myös kontakteja on tullut, vanhoilta tutuiltani. Naisilta. - Mietin tässä hiljan että miten joskus on aikoja kun kaikki vain ovat jossain kadoksissa, ja sitten aikoja kun kaikki tulevat (yleensä yhtäaikaa) piiloistaan.
Siispä. Eräänä iltana ensin eräs saksalainen tyttönen otti minuun yhteyttä. Hän ensikättelyssä pisti minulle linkin jollekin kuvasivullensa missä pitää meidän kuvia kun olimme tanssimassa kuumeisessa yössä. Ne olivat hyviä kuvia, ja hän muisteli miten hienoa se kaikki oli. Mutta samana yönä minuun otti yhteyttä myös eräs toinen eurooppalainen, tämä nainen oli Italiasta. Se oli huimaavaa aikaa kun tutustuimme vuosia sitten, se oli muistaakseni lauantainen ilta. Siitä seurasi innokasta yhteydenpitoa, joka myöhemmin päättyi ja sitten alkoi taas uudestaan (on olemassa asioita joissa saa vain yhden mahdollisuuden, ja jos se ei onnistu, ei mikään enää ole ennallaan) – meille ominaista on ollut jatkaa sitä melkeinpä siitä mihin olemme jääneet. Silloin “kulta-aikoinamme” naiset sanoivat: "Onpa hän kaunis!" Ja miehet vähäsen maltillisemmin: "Aikamoinen vonkale sinulla siinä." Minä syleilen melko kirjaimellisesti maailmoja, enkö muka? Tuona yönä me puhuimme aamuun saakka, ja alun virallisuuden jälkeen kaikki taas lämpenivät niin että koko keskustelu kypsyi pisteeseen missä oli ainutlaatuinen paluu “kulta-aikoihimme”. Ensin hän sanoi että meidän pitäisi tavata, sitten hänelle tyypilliseen tapaan, hän saattoi antautua kohoavan ja lämpimän tunteen vietäväksi ja sanoa että minkälainen täyttymys olisikaan "elää sankarinsa rinnalla Suomessa". Eteläeuroopaan mentäessä flirttailu on sarjassa hardcore. Nainen kysyi että jos olisimme naimisissa, missä me asuisimme, ja miten minä vastasin oli tapa johon hän sanoi: "That's a good answer honey". Kun keskustelimme italialaisista kohteista, mainitsin Kolosseumin, jossa sanoin poseeravaani sitten gladiaattoriksi pukeutuneena, jonka jälkeen minut vietäisi pois (ja hän psykiatrisena kuntouttajana tietysti hoitaisi minut kuntoon osastollaan). Erityisesti Roomaa hän suositteli, ja onhan se nyt kiinnostava kohde. Mutta minua jo väsytti, ja olisin halunnut nukkumaan, vaikka nautinkin suuresti meidän kuumeisesta yöllisestä keskustelustamme, hän ei malttanut päästää minua vaan taisi saada jollain ilmeellä pidettyä minut kietoutuneena erinäisiin kuumottaviin teemoihin vielä tunnin - kaiken kiihtyessä huipentumiin, joiden jälkeen hän saattoi sanoa minulle: Sogni d'oro ja toivottaa tuhansien suudelmien saavuttavan minut.
Kirjoittelin myöskin noihin aikoihin Raimolle mailia, sen yksi yksityiskohta meni näin: (Tällöin jos heräät joku yö, ja huomaat lusikoivasi jonkun kanssa, on suuri todennäköisyys että se olen minä. Samoin, voin olla milloin tahansa asunnossasi sisällä, ilman mitään erityistä syytä - minun ei tarvitse oikeuttaa sitä. Ja jos menet jääkaapille, ja huomaat että kaikki broilernakkisi on syöty, ja kun katsot tarkempaan nyt mikkihiirileivänpaahdinta ja huomaat että sitä on käytetty nakkien grillaukseen - jep, Kalle taas ollut asialla. Kiitos, kiitos oikein paljon ilo on sinun puolellasi ja kiitos.) Muutoin tuossa viestissä kyselin mm. sopiiko mikseriä tuoda näytille, sillä onhan nyt autokin toimintakunnossa. Ennen kun vuosi oli vaihtunut, kävimme myös kirjeenvaihtoa mikseristä, jolloin kirjoitin: Huomenna en rohkene tuoda ettei sitä humaltuneet miehet raiskaa, kiihottuneena sen puolustuskyvyttömyydestä ja aukoista.
Minun piti viettää viimeinen viikonloppu edellisessä iässäni - keksin, että sekin on juhlittava, ikään kuin jäähyväisjuhla. En tiedä oliko ne juhlat sitten kovin kuvaavat, mutta ensin minä odotan 20-30 asteen pakkasessa bussia, josta en tiedä onko se myöhässä vaiko etuajassa. Noin vartin odottelemisen jälkeen luovutin ja lähdin kotiin, siellä lepuutin silmiäni ja heräsin sunnuntaina klo 15:00 aikoihin. Se niistä legendaarisista viime hetken rääppiäisistä. Jotenkin tuli tunne että tämä homma nyt vain valuu sormien lävitse ja siihen on tottuminen, sillä me ymmärrämme toivon tuskallisen vähyyden näinä aikoina.
Tätä kirjoittaessani kuitenkin viimeinen Siipikarjatiistai tämän ikäisenä on vietetty. Olen ähkynä sen tarjoiluista ja mielessäni on suloinen muisto siitä kauniista nuoresta tarjoilijattaresta jota katsoin aterioiden välillä, niin että hän alkoi hymyilemään kainosti, ja jolle sitten annoin merkin kädelläni: "Tulehan tänne pieni tähtisilmä..", ja hän tuli, hymyssä suin. Luonani hän kuunteli tilaukseni vakavannäköisenä, ja alkoi taas hymyillä kun olin antanut sen hänelle. Nyt on siis viimeinen ilta tämän ikäisenä - vastoin suuria suunnitelmia, luultavasti vietän tämän vuorokauden viimeiset tunnit teellä ystävän kanssa, sen sijaan että olisin viime viikonloppuna mennyt rymistelemään kaupungille:
So should I act my age
Or should I just not belong
For I cannot replace where I'm going
Where I'm going...
Niin, ja ne synttäritkin ovat tässä kuussa (tällä viikolla - huomenna!), en tiedä lainkaan mitä tekisin niiden kanssa! On tiettyjä suunnitelmia, mutta sellaisia joiden toteutumisesta minulla ei ole mitään takeita. Harvemmin syntymäpäiväjuhlia malliin Kaanaan Häät osa 2. tulee vietettyä keskellä viikkoa, ja eivätkä ne muistakaan käytännön (joku voisi sanoa jopa että "urasuunnitelmallisten") syistä ole nyt mahdolliset pitää virallisena päivämääränä eli 19.1. Siispä, tuo saa olla päivämäärä jolloin vietän ne lähisuvun ja perheeni kanssa, sillä juhlat on joka tapauksessa pitänyt siirtää - kohti parempia aikoja ja paikkoja. Vaikka samalla olen miettinyt että tekisin jotain ihan muuta, ehkä menisin muille maille? Tätä kirjoittaessa olen miettinyt mielessäni päivän voimassa olevaa diiliä hotellihuoneistosta, suoraan keskieurooppaan - mutta haluanko juuri sinne? Puhuin tuona edellä mainittuna yönä italonaisen kanssa näistä suunnitelmista, hän ei malttanut olla olematta minun opas, ja hän jo kertoikin lukuisista paikoista kuten Venetsiasta jossa voisin käydä ja josta nauttisin suuresti. Kieltämättä on selvää, että tuossa olisi unohtumattoman seikkailun ainekset. Olenkin miettinyt että todellinen Opus Magnum, Trismegistos-spektaakeli olisi että jokaiselle kymmenelle pidän yhdet juhlat, eli virallisena päivänä perheeni kanssa (tarkoituksena on ainakin nauttia pihvi paikassa, jossa nautin sen kun täytin 18, voi miten samalta kaikki yhä voikaan vaikuttaa!), sitten vaellus maailman ääriin jossa on maa välimeren rannalla ja siellä tyttö joka pakahtuu odotuksesta (eikä suotta - kuuntele!) ja sitten vielä tietysti Operaatio Kaanaan Häät osa 2, jonka olisi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti juhla jossa on ystäviä, uusi sijainti (onnistunut pako Home Studiosta) ja aurinkoisemmat päivät. - Ehkäpä viime vuona pitämäni VihreäKeltainenPunainen-aikakausiprojekti on antanut sopivan pohjan jotta voin toteuttaa tämän suurenmoisen projektin tänä Herran vuonna 2011? Se ei olisi ainoa suuri projekti tälle vuodelle, josta vain itse Luoja tietää ja omaa loppullisen (loputtoman) ymmärryksen!
PS. Loppuun parit kaupalliset tiedotteet. Eli, jos aiot ostaa virkistää päiviäsi blogia ympäröivillä palveluilla, olisi sinun hyvä ja hauska tietää myös että voit tehdä sen myös järkevällä, eli edullisella tavalla.
HUOM: Joten siis, jos et halua säästää rahaa ostoksissa, niin älä jatka lukemista, muuten pidättele vielä tämä lauselma loppuun asti intoasi ja syöksy tarjousten pariin!
Jos hienoa, uutta kuppia ei lasketa ja anti-kyyläkassia ei lasketa, ei kaupassa ole uusia tuotteita, mutta siellä edelleenkin on kymmeniä nimikkeitä mistä valita ja pukea perhe sekä suku, ja kaikki kaverit.
Tämän koodin avulla saat ilmaisen toimituksen yli 30€ ostoksissa (voimassa 17.1-7.2.): EUCUPIDSHIP blogin virallisessa vaatekaupassa. Kannattaa piipahtaa siellä, sillä ties vaikka jotain uusia malleja tulisikin sen kunniaksi.
Ja sitten niin kuin oikealla puolen näkyy, on täältä hyvät kulkuyhteydet Amazoniin (kts. sivun oikeaan reunaan) josta saat kaikkea lukulaitteista kirjoihin, ja niistä taas kenkiin, ja minähän en suinkaan hentoisi päästää sinua asioimaan ilman tietoa siitä että: Amazon.co.uk tarjoaa ilmaisen Super Saver toimituksen nyt myös Suomeen. Miksi tämä on erityisen kannattava diili juuri nyt, on siinä että siellä on talvi-ale. Eli puhumme kymmenien prosenttien säästöstä, ja vielä ilmaisista toimituskuluista, capiché? Missä osa-alueissa tämä alennus nyt sitten on, on täysin oikeutettu kysymys, johon minä vastaan sinulle faktuaalisella tavalla, listaten ne tähän:
Paljon kirjoja puoleen hintaan
Kodin sisustus ja puutarhatuotteita paljon puoleen hintaan
Paljon urheiluvälineitä jopa 80% alennuksella
Alennukset kauneudenhoitotuotteissa jopa 55%
Elektroniikkaa jopa 50% alennuksella
PPS. Pistin äänestyksen mitä tulee nyt beta-testauksessa olevaan uuteen soittimeen. Äänestä kummasta pidät enemmän, sillä me ymmärrämme äänestämisen tärkeyden. Kiitos oikein paljon ja KIITOS.
Sitten vielä musiikkia. Synttäreihin, ja niiden odotukseen jollain oudolla tavalla sopiva biisi.
Tiesitkö: Xeimian Chronicles-blogia on käytetty mm. iPodilla ja Playstation 3:sella! Puhumattakaan mahdollisesti ulkoavaruudesta olevista käyttöjärjestelmistä. Palkkio/ Kunniamaininta sille joka selaa blogia NES- tai SNES-konsoleilla.
Talvipäivänseisauksena pohdin: Oliko nyt talvipäivänseisokki? Hitto jo olisi aikakin olla, en muista milloin olisi viimeksi ollut näin pimeän tuntuista. Niin ja siitäkin pahoitin mieleni että kahvi on aivan tun kallista nykyisin. Entisillä kahvin hinnoilla saa kahviksi naamioitua, kuivuttua ja murusteltua paskaa.
Jostain syystä en oikein saanut joulutunnelmaa irti, ja joulusta tulikin aika minimalistinen juhla. Edellinen joulu oli sitä vastoin melko suuri, ja lahjat runsaat. Menneenä jouluna puolestaan teemana tuntui olleen monessakin asiassa: "My tables been set for but seven, just last year I dined with eleven." Vuosi 2010 taisi olla monelta osin eliminaation, vaikkakin myös läpimurtojen ja uuden syntymisen vuosi. Pitää myös muistaa että vaikka minulle tuli se tuttu “kohta on joulu”-fiilis noin kuukausi ennen joulua, minä silti jollakin tapaa vain olen odottanut kesää, tai kevättä. Välillä mielessäni muistui tuon tapahtumarikkaan viime kesän alku jolloin Deathtime julkaisi kaikkien aikojen ensimmäisen julkaisunsa, singlen numero 1. joka totisesti oli myös ensimmäinen koskaan Deathtimelle tekemäni biisi. Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta, ja kuka ei voi olla siinä mukana ei koskaan voi päästä paikalle joka on uniikki ja ainutlaatuinen. I wanna be the first and last and always.
Eräs syy hieman ankeaan jouluun oli siinä että nyt porukoideni luona tehtiin valtavaa remonttia. Kuusen sijasta siellä oli joulukoristeiden ja työkalujen loputon paraati. En voinut tehdä sellaisella mitään. Sen sijaan saatoin ottaa ja lähteä Antero Reuhkan eli koiran kanssa lenkille lumiseen luontoon. Tämän kylmän ja äärimmäisen pimeän talven kohokohtana on luminen luonto ja kauneus joka tekisi mieli kahmia syliin.
Tietääkö kukaan tämän luopparin tarinaa? Tämä on ihmetyttänyt minua jo pienestä pitäen, ja nytkin piti ottaa valokuva onnikasta joka oli tullut metsään kuolemaan. Ehkä jonain päivänä voin kunnostaa tuon, ja lähteä kiertämään maailmaa sillä, mukanani joukko uusia ystäviä?
Rymy-Edamista, eli Amos Lahnapurosta, eli Antero Reuhkasta on olemassa vielä sellainenkin hauska tarina, että jouluyönä minulta oli jäänyt vajaa tölkki olutta jollekin pöydänkulmalle. Koira oli mennyt ja kaatanut purnukan, latkinut sitten sen siinä joulupäivän aamuna, ja eipä aikaakaan kun koira oli komentamassa "meidän äijää" joka oli ollut nukkumassa. Koiran henki haisi tietysti kaljalta. Seuraavaksi oluenystävä olikin sitten jo pihassa ulvomassa.
Joululomalla pyrin pitämään täydellistä taukoa kaikista projekteistani. Sellainen on kylmäksi kalkkunaksi muuttumista, mutta hyödyllistä. Vuoden avaus oli ehkä tämän tauon ansiosta suht osuva ja dynaaminen? Tuona aikana olisi vain vielä enemmän pitänyt olla koiran kanssa luonnossa, pysyä pois internetistä ja lukea. Eräs mitä tuona taukona tein oli se että luin vuoden 2006 viestejä. Olin siirtänyt ne uuteen Nokia N8 merkkiseen puhelimeeni, joka tuli tarpeeseen kun edellinen työkalu, hyvin palvellut ja heraproteiinista kohtalonsa kokenut N82 poistui pelistä. Tätä aikaisempi puhelin oli siis Nokia 6680, tai Nokia 6969 kuten sanoin Arville varapuhelimeni olleen. Enpä tiennyt että siitä oli netissä kuvia. Niissä viesteissä oli nostalginen tunnelma: Kaikki muuttuu vaan mikään ei muutu. Tuona aikana jotenkin tuntui olevan suurempi perusympyrä ihmisiä ympärilläni, johtuen jo vuoden 2010 “lopullisesta eliminaatiosta” jossa monet kuviot uusiutuivat elleivät sitten kokonaan loppuneet. Samoin tuon ajan viestien huumori oli ilahduttavaa! J oli mm. Lähettänyt viestin missä kertoi juoneensa kiinalaisen henkilön kanssa erästä maailman parhaimmista (top 10 lukeutuvaa) vihreää teetä. Mies oli lisännyt vielä loppuun voimasanat: “Ei ollut mitään Liptonia, vittu!”. Kun taas hyvin ajankohtaan sopivasti löysin myös viestin Raimolta, hän oli vain lähettänyt huomion siitä miten jo muinaiset egyptiläiset havaitsivat että talvipäivänseisaus on olemassa, ja tämän ajankohdan tapahtumaa he kutsuivat auringon kuolemaksi, ja ylösnousemukseksi - joka muuten tapahtui kolmantena päivänä. Tämä viesti oli aiheeltaan vastaus kysymykseen että onko joulupäivä, eli siis 25.12 vain ja ainoastaan uudelleenlämmitelty ja pakanoilta otettu juttu. Tässä taas mietittävää Zeitgeist-hölynpölyn keskelle jolla pyritään uudelleenraamittamaan jo ikiaikoja tunnetut mysteeriot, tämä jos jokin on perehtymättömän kansan vedätystä! Tämän kaiken (auringon;)valossa voidaankin sanoa, että se jos jokin oli pikemminkin varma todiste pakanoiden ja juutalaisten kuninkaasta (eihän tällöin vain juutalaiset voineet olla niitä jotka saivat vihiä lupauksesta, vaan mm. Timanttisutra on tästä mitä täsmällisin todiste), joka myös tunnetaan Logoksenajonka vertauskuva on aurinko (kaikki luomakunnassa on jostain vertausta, kun taas esim. puun olemus tuo esiin olemisen todellisen luonteen: niin ylhäällä, kuin alhaalla ). Jo faarao Ekhanaton ymmärsi tämän, ja vain hölmö tai muita hölmönä pitävä voisi väittää että esim. Aton olisi ollut aurinko! Wikipedia: Hän myös pyrki uudistamaan uskontoa siten, että auringon palvomisen jumalana sijaan palvottaisiin auringon kautta säteilevää Jumalan valoa. - Eli siis symboli on korkeamman todellisuuden ilmentymä alemmalla tasolla.
Uutena vuotena tajusin että vuodet ovat muuttuneet äkkiä paikallaan seisovista, hiljaisista patsaista, kiitäviksi sukkuloiksi. Vaan Luojan kiitos, olihan se mennyt vuosi melkoinen läpimurtojen ja kokemusten vuosi! Joten hyvät vuodenvaihteet teille pikku nullikoijille - yhtykää minuun ja lauluun: "Katso kuinka hiljaa kaikki käy/ mutta vuodet on lyhyet / ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla / minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan."
Muistiinpano noin klo 00:00 2010/2011: Katson kotosalla kun vuosi vaihtuu. Soi Lauri Viidan Muistomerkki. Avasin juuri suuren vaihteen kääntyessä, minun myöhästyessä bussista, tölkillisen tummaa lageria. Mietin: tämän voi kokea vain kerran vuodessa. Loppuvuoden hirvitys, jestas miten jokainen asia voikin mennä näin, mutta pahemminkin voisi silti olla. Tulitukset jatkuvat ja pohdin jo seuraavaa siirtoa, bileet 0- kaupunki 1?
Aloitin ihmettelemisen teiden risteyksissä, avasin tölkin, ja raketit jotka kaikki ovat samannäköisiä alkoivat räjähdellä. Parhaimmat juuri silloin kun aloin ottaa askelia, ja käänsin selkäni.
Mutta minä aion lähteä kaupungille, avaan hiukseni ja annan mennä. Kaadan vielä yhden mustaa samettia olevan viskin itselleni, sen jota on kypsytetty ainakin sen 8 vuotta tammitynnyreissä, tai missä lie.
Minä sanon Punaisen Aikaukauden viimeisen sanan, jota en tiedä vielä itsekään. Tai no, se aika meni jo. Saatuani kasan oppitunteja en tiedä miten päin olla.
Bussiin astuessani melkein kaaduin suorilta. Kuskia nauratti. Minä kokosin itseni ja matkoi saattoi alkaa. Toinen onnettomuus on se että joudun turkulaisten keskelle. Heillä kiersi pullo hiilihapotonta kuohuviiniä kaikkien etuosan matkustajien kesken. En ikävä kyllä päässyt maistamaan tuota “sukellusveneitä” mahdollisesti sisältävää tuotetta. Todella harmi. Kysyin että miten he olivat päässeet 100 vuotisen Tampere-Turku-sodan saartorenkaan lävitse, eikä kovinkaan moni tajunnut sitä juttua. Kuriositeettina Suharton näköinen turkkulainen, tai oikeastaan he sanoivat olevansa uudeltamaalta päin, mutta meille se on sama asia, niin siis tämä Suharton näköinen turkkulainen, oli myös muuten Suharton kaltainen. Minusta se oli aika mielenkiintoista, mutta helpotus koska se mikahäkkisenglantia puhunut kaveri oli melko häiriintyneen oloinen. Ei kuitenkaan yhtä häiriintyneen kun se lappalainen joka vihasi kaikkea, hänet tapasin myöhemmin juhlissa jossa oli loppujen lopuksi erinomaista seuraa. Kuten sanoin Turkkusen Suhartolle: On hyvä mennä välillä sosialisoimaan myös tuttujen ihmisten kanssa, ettei se oli aina sitä puolijauhoista baari-ihmisten kanssa hillumista. Ja näin teinkin.
Vuosi vaihtui perinteiseen tapaan. Oksennus-spektaakkelini tapahtui, kuin myös se että rentouduin (nukuin) noin tunnin sen jälkeen keskellä lattiaa. - Kansanperinteen mukaan tämä tuo perheelle onnen tulevalle vuodelle. Tekoni oli siis hyvä.
Seuraavana päivänä pohdin onko Raimo nukkumassa pihalla. Keksin että hänellä on tapana kännissä mennä nukkumaan ulos. Raimo olisi näkynyt läheisessä lepikossa vetelemässä sikeitä. Tommi puolestaan ei ollut kuollut keittiöön. Irma ja tytöt nukkuivat omassa huoneistossaan, minä mietin mahdollisia seurauksia jos olisin päässyt tyttöjen huoneeseen. Olisin luultavasti unissani ollut täysin asiaton ja pohtinut etteikö he olisi lainkaan ajatelleet seurauksia.
Muistan hajanaisesti asioita bileistä. Naisen, joka istui jaloissani ja jonka niskaa ja kaulaa, sekä hiuksia silittelin ja “rapsuttelin”, hän kääntyi katsomaan minua ja hymyillen sanoi: “Jos olisin kissa, minä kehräisin nyt”. Ja minä hymyilin takaisin ja jatkoin, ehkä otin 8 vuotta kypsytettyä kanadalaista viskiä siihen päälle? Elämä oli hyvää ja tuona iltana minä sain pusun tai ehkä annoinkin sellaisen. Seuraavana päivänä sain puhelinnumeron. Minulla oli krapula, päätä kivisti ja närästys kerta kaikkiaan hirveä, mutta elämä oli taas hyvää. Nainen hieroi minua hierontalaitteilla, ja minä naista, sellaisessa krapulakaan ei pahemmin haittaa.
Raketteja lähetellessä toista kertaa yllytin tähtäämään paria tyyppiä jotka olivat jääkentän maalilla. Se ei ehkä ollut viisasta vitsailua, sillä raketteja ammuskeli (pääasiassa kädestään) hieman hullun oloinen lappalainen. Tämä mies saapuessaan bileisiin käski kaikkien haistamaan paskan, ja näyttäessään naisille kungfua hän heitteli tyttöparkaa niin kuin kyseessä olisi häkkiottelu.- Mutta se pitää antaa, että mies piti minun pulisongeistani, ja siitä tuskin on mitään haittaakaan!
Kun Raimo valitsi biisejä jokaisen huutaessa niiden nimiä toistensa päälle, minä imitoin Raimoa: “Hei pistetään jotain kick ass:ia niin kuin Princeä!”
Tässä puolestaan tuo biisi, jonka Juice teki Lauri Viidasta, mutta tarkoitti itseään, ja jonka ehkä minäkin pohjimmiltani mietin kertovan ainakin joissain määrin minusta...
Tekstit
