Osa XXX Trilogiasta: XXX

Mutta siten vielä siitä Punaisesta Aikakaudesta. Sen päättymiseksi olen vaihtanut pois taustakuvana olleen punamustasävyisen avaruuskuvan jossa luki: Do Or Not Do – There Is Not Try.

Siinähän oli kyseessä alunperin värikoodeihin jaettu uudenvuodenlupaus, josta myöhemmin kehittyi progressiivinen oppimatka jossa matkustettiin siis liikkumatta.

Entä mitä sen jälkeen on? Ehkä tämä olisi Purppuravyöhyke? Rentoudutaan ja toimitaan sen mukaan mitä on opittu. Mistä on opittu? Yleisesti siitä miten asioilla on tapana mennä, ja projekteilla kun niitä tehdään tietoisesti läpi vuoden ja eri intesiteeteillä. On havaittavaa että universumi tulee yllättävissä kohdissa apuun, ja on havaittavaa että Punainen Aikakausi ei ehkä ollut aktiivisin, vaan silti se oli rajuin kestää sillä etenkin sen loppua kohden tuntui kun olisin ottanut melkein joka asiassa jo naivin innokaasti kaksi askelta eteen, mutta aina perääntynyt niillä kolmella askeleella.

Vaikka pitää sanoa että olen nyt kyllä kokemusta rikkaampi!

Tässä eräitä pointteja jotka olen merkinnyt ylös tästä ajasta. Moni näistä syntyi testaamisen kautta tai tuloksena, ikään kuin johtopäätöksenä. Jotkut sellaisia joita en olisi osannut odottaa, jotkut sellaisia mitä testasin ja täten todensin. Jotkut ehkä sellaisia jotka tulen myöhemmin havaitsemaan taas kerran kyseenalaistettaviksi, ja siten päivitettäviksi uskomuksiksi.

Ensimmäisenä olevien havaintojen voidaan sanoa muodostavan “Sokeanpisteen Trilogian”, tämä johtuu siitä että kyseessä on huomaamattomaksi jääneet asiat jotka nostetaan pöydälle.

- Tiedä mitä halua, mutta älä ole liian suuripiirteinen. Tämä meinaa sitä, että jos mottosi on “en tiedä mitä rakastan, mutta tiedän kyllä mitä vihaan” on aika uudistua. On vaikea pyrkiä mihinkään ja muuttua valittajaksi jos keskittyy vain siihen mitä ei milloinkin halua. Luovu sellaisesta. Tämä ensimmäisen kerran välähti minulle aika hyvin, kun puhuin eräänä yönä yhden tuntemattoman naisen kanssa ja hän sanoi: Et tiedä mitä haluat. Ja jumalauta, sehän se oli! Ehkä minä tiedän, mutta kokonaiskuva ei ole vain kyllin selvä.

- Yksityiskohtaisia tavotteita. Tämä liittyy pitkälti samaan kuin edellinenkin kohta. Minä luulisin että eräs aikuisuudeksi (ambivalenttinen termi) sanotun sosiaalisen ryhmäpaineen esinntymismuoto on yksityiskohtaisten tavoitteiden katoaminen. Tämä näyttäytyy siis niin että jos ennen tiesi mitä halusi, alkoi myöhemmin nimittää niitä vain unelmiksi, ja korvaten ne hänelle tarjotuilla "realistisimmilla tavotteilla". Ja sitten asettuukin uraksi kutsutulle liukuhihnalle, jolla tuhannet muutkin matkustavat kylmärinki perseen ympärille, valmiita menemään jonain päivänä eläkeelle ja sitten suorinta tietä taas osaksi maata josta heidät on kerran otettu. Tuossa viimeisessä vaiheessa he miettivät: "Jos olisin silloin tehnyt niin, niin en nyt muistelisi jotain mitä olisi voinut olla, vaan jotain mitä oli - tai mihin pyrkimisestä sain ainakin muistorikkaan kokemuksen".

- Mistä olet kiitollinen? Tämä on eräs pointti joka liittyy tähän Sokeanpisteen Trilogiaan olennaisena osana.Ja nämäkin kolme ovat pohjimmiltaan yksi ja ainoa. Kuitenkin tämä on mielenkiintoinen kysymys, ja erityisen paljon ajatuksia herättävä piireissä joissa painotetaan epätoivon ja pessimismin tärkeyttä, sekä valittamisen olennaisuutta ongelmien - jollei nyt ratkaisemisessa, niin ainakin toteamisessa.

- Luovissa asioissa unohda elatuksen murheet, ja pysy vapaana ja luovana. Pidä myös vähemmän kiristävä ja dogmaattinen lähestymistapa. Jep, välillä hukkasin itseni ja huomasin että tietty muodon ja järjestyksen pitäminene ei enää ollutkaan wu-wei, vaan työlästä. Erittäin huono suunta. Jos voi tehdä juuri sitä mitä haluaa työkseen, on massakontrollin aseiden uhri jos suhtautuu siihen kuin se olisi “työtä”. Toki, se pitää tehdä tunnollisesti, sen on velkaa itselleen ja faneilleen, mutta sen kanssa ei silti tarvitse tai pidä mennä hulluksi. Tämän vahvisti samoihin aikoihin erään innoittajani tilapäinen konkurssi jossa hänkin myönsi syyllistyneensä tälläiseen. Se on suhteellisen vaistomainen refleksi jota on opetettu jo koululaitoksesta alkaen, ja siitä tulisi opetella pois. Karjalle se sopii tosin melko hyvin, mutta ken tekee vähäkään luovempaa hommaa voi huomata että se on eräs tapa menettää fokus. Toinen on tietysti se että on liiankin boheemi, inspiraatio on hyvin dynaaminen voima joka hyperfokukseni avulla voi saada aikaan vaivatta tuntikausien työt mutta jos minulla on inspiraatio pistettynä ylös mutta sen nostattama tuli poissa, pitää vain yksinkertaisesti tehdä “vaikkei inspaa”.
Samoin olin merkinnyt matkanvarrella ylös että muistaisin tulitikkuvertauksen. En ollut muistanut, vaan minun piti selata muistiinpanojani ja sieltähän se löytyi: Tulitikkurasia on vertaus elämästä, tikut elämän sisältö. Ilman tikkujakin rasia on rasia, ja tikkujen se myös on rasia. Jos lasket kaiken yhden tikun varaan mitä tulee sisältöön, on tällöin edessäsi se että sen palaessa sinulle jää tyhjä rasia ja nokinen tikun kara. Olin tämän muistiinpanon liittänyt yksityiskohtaisiin tavoitteisiin. Se luultavasti paljastui minulle siinä kun huomasin tekeväni erinäisiä harjoituksia elävässä elämässä, ja tehtyäni ne huomasin mitä niistä seuraa. Mikä niistä ensin ja viime kädessä seuraa on kokemus, itsessään ne eivät ole autuaaksitekeviä. Tällöin voisin keksiä tuhat harjoitusta ja ne olisi kuin selittämätöntä tekstiä täynnä olevat rukousmyllyt, kilisevät kulkuset joiden sävelmä on turhanpäiväinen! Eräissä muistiinpanoissani olin pistänyt ylös seuraavan Henry Millerin huomion: Kärsiminen on tarpeetonta, mutta on kärsittävä ennen kuin sen ymmärtää. Viimeisellä epätoivon hetkellä kun ei voi kärsiä enää enempää, tapahtuu jotain ihmeen kaltaista. Elimistö puhkeaa kukkaan kuin ruusu. Silloin on lopultakin ’vapaa’ eikä enää tunne ”kaipuuta Venäjälle” vaan kaipuuta kohti yhä suurempaa vapautta. Elämän puuta eivät pidä elossa kyyneleet vaan tieto että vapaus on todellista ja iankaikkista.

- "Läsnäolon" (lähes inhoan tuota sanaa, mutta siihen on tyydyttävä toistaiseksi paremman puutteessa) merkitys nousi, eli se miten optimaalisesti käytät aikasi. Sanonta; "Nämä voivat olla niitä wanhoja hyviä päiviä" pätee tässä tapauksessa. Klassinen yritys elää mielikuvituksessa, oli se sitten muistoissa tai tulevaisuuden kuvissa palvelee inspiroivana päiväunelmointina, mutta on olemassa raja kun se ei enää palvele, vaan pikemminkin päinvastoin. Esim. Synttärini (joista on tulossa kokonaan oma juttunsa) pyörivät vuosikausia mielessäni jonkinlaisina majesteetillisina megalomanisina muutoksina juhlina, joiden jälkeen alkaa aika elämässä jota kuvataan parhaiten termillä: "Game Over". Tästä huolimatta ne pääsivät yllättämään minut, ja kun istuin iltaa ennen niitä teellä kaverini kanssa huomasin miten kauhuissani niistä olen. Silti sekin päivä oli ihan samanlainen päivä kuin mikä tahansa muu, ja jos siitä tai muusta päivästä aikoo saada jotain isompaa niin asiassa täytyy laittaa rattaa pyörimään. Etenkin sellaiset ovat tilanteita joissa läsnäolon osaaminen on parasta, hirvitti tai innosti kyseisen merkkipaalun saavuttaminen tai ei. PS. Kauhun jälkeen on oikeastaan ollut paikottain jo vapautunut ja seesteinen olo, miten se näkyi käytännössä ja kuinka juhlin, selvinnee myöhemmin.

Tälläisiä asioita siis jäi tuon vuoden kokeilun jäljiltä käsiin. Tässä ei tietenkään ole kaikki, vaan tuona aikana muistiinpanoihin jääneitä pointteja, jotka ovat tuntuneet jääneen käsiin. Hyväksi kuitenkin kaikille niille lukijoille jotka eivät halua ottaa harha-askelia, vaan vaarin joko omista tai muiden oppitunneista.

Ensimmäiset kokemukset tuon vuoden jälkeen ovat tietyllä tavalla outoja. Olenhan nyt vapaa lupauksestani, ja jos haluan jatkan siitä mihin jäin, tai jos en, niin menen näillä. Luoja yksin tietää! Myöhemmissä teksteissä selviää mihin suuntaan olen lähtenyt.