Jostain syystä en oikein saanut joulutunnelmaa irti, ja joulusta tulikin aika minimalistinen juhla. Edellinen joulu oli sitä vastoin melko suuri, ja lahjat runsaat. Menneenä jouluna puolestaan teemana tuntui olleen monessakin asiassa: "My tables been set for but seven, just last year I dined with eleven." Vuosi 2010 taisi olla monelta osin eliminaation, vaikkakin myös läpimurtojen ja uuden syntymisen vuosi. Pitää myös muistaa että vaikka minulle tuli se tuttu “kohta on joulu”-fiilis noin kuukausi ennen joulua, minä silti jollakin tapaa vain olen odottanut kesää, tai kevättä. Välillä mielessäni muistui tuon tapahtumarikkaan viime kesän alku jolloin Deathtime julkaisi kaikkien aikojen ensimmäisen julkaisunsa, singlen numero 1. joka totisesti oli myös ensimmäinen koskaan Deathtimelle tekemäni biisi. Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta, ja kuka ei voi olla siinä mukana ei koskaan voi päästä paikalle joka on uniikki ja ainutlaatuinen. I wanna be the first and last and always.
Eräs syy hieman ankeaan jouluun oli siinä että nyt porukoideni luona tehtiin valtavaa remonttia. Kuusen sijasta siellä oli joulukoristeiden ja työkalujen loputon paraati. En voinut tehdä sellaisella mitään. Sen sijaan saatoin ottaa ja lähteä Antero Reuhkan eli koiran kanssa lenkille lumiseen luontoon. Tämän kylmän ja äärimmäisen pimeän talven kohokohtana on luminen luonto ja kauneus joka tekisi mieli kahmia syliin.
 |
| Tietääkö kukaan tämän luopparin tarinaa? Tämä on ihmetyttänyt minua jo pienestä pitäen, ja nytkin piti ottaa valokuva onnikasta joka oli tullut metsään kuolemaan. Ehkä jonain päivänä voin kunnostaa tuon, ja lähteä kiertämään maailmaa sillä, mukanani joukko uusia ystäviä? |
Rymy-Edamista, eli Amos Lahnapurosta, eli Antero Reuhkasta on olemassa vielä sellainenkin hauska tarina, että jouluyönä minulta oli jäänyt vajaa tölkki olutta jollekin pöydänkulmalle. Koira oli mennyt ja kaatanut purnukan, latkinut sitten sen siinä joulupäivän aamuna, ja eipä aikaakaan kun koira oli komentamassa "meidän äijää" joka oli ollut nukkumassa. Koiran henki haisi tietysti kaljalta. Seuraavaksi oluenystävä olikin sitten jo pihassa ulvomassa.
Joululomalla pyrin pitämään täydellistä taukoa kaikista projekteistani. Sellainen on kylmäksi kalkkunaksi muuttumista, mutta hyödyllistä. Vuoden avaus oli ehkä tämän tauon ansiosta suht osuva ja dynaaminen? Tuona aikana olisi vain vielä enemmän pitänyt olla koiran kanssa luonnossa, pysyä pois internetistä ja lukea. Eräs mitä tuona taukona tein oli se että luin vuoden 2006 viestejä. Olin siirtänyt ne uuteen Nokia N8 merkkiseen puhelimeeni, joka tuli tarpeeseen kun edellinen työkalu, hyvin palvellut ja heraproteiinista kohtalonsa kokenut N82 poistui pelistä. Tätä aikaisempi puhelin oli siis Nokia 6680, tai Nokia 6969 kuten sanoin Arville varapuhelimeni olleen. Enpä tiennyt että siitä oli netissä kuvia. Niissä viesteissä oli nostalginen tunnelma: Kaikki muuttuu vaan mikään ei muutu. Tuona aikana jotenkin tuntui olevan suurempi perusympyrä ihmisiä ympärilläni, johtuen jo vuoden 2010 “lopullisesta eliminaatiosta” jossa monet kuviot uusiutuivat elleivät sitten kokonaan loppuneet. Samoin tuon ajan viestien huumori oli ilahduttavaa! J oli mm. Lähettänyt viestin missä kertoi juoneensa kiinalaisen henkilön kanssa erästä maailman parhaimmista (top 10 lukeutuvaa) vihreää teetä. Mies oli lisännyt vielä loppuun voimasanat: “Ei ollut mitään Liptonia, vittu!”. Kun taas hyvin ajankohtaan sopivasti löysin myös viestin Raimolta, hän oli vain lähettänyt huomion siitä miten jo muinaiset egyptiläiset havaitsivat että talvipäivänseisaus on olemassa, ja tämän ajankohdan tapahtumaa he kutsuivat auringon kuolemaksi, ja ylösnousemukseksi - joka muuten tapahtui kolmantena päivänä. Tämä viesti oli aiheeltaan vastaus kysymykseen että onko joulupäivä, eli siis 25.12 vain ja ainoastaan uudelleenlämmitelty ja pakanoilta otettu juttu. Tässä taas mietittävää Zeitgeist-hölynpölyn keskelle jolla pyritään uudelleenraamittamaan jo ikiaikoja tunnetut mysteeriot, tämä jos jokin on perehtymättömän kansan vedätystä! Tämän kaiken (auringon;)valossa voidaankin sanoa, että se jos jokin oli pikemminkin varma todiste pakanoiden ja juutalaisten kuninkaasta (eihän tällöin vain juutalaiset voineet olla niitä jotka saivat vihiä lupauksesta, vaan mm. Timanttisutra on tästä mitä täsmällisin todiste), joka myös tunnetaan Logoksena jonka vertauskuva on aurinko (kaikki luomakunnassa on jostain vertausta, kun taas esim. puun olemus tuo esiin olemisen todellisen luonteen: niin ylhäällä, kuin alhaalla ). Jo faarao Ekhanaton ymmärsi tämän, ja vain hölmö tai muita hölmönä pitävä voisi väittää että esim. Aton olisi ollut aurinko! Wikipedia: Hän myös pyrki uudistamaan uskontoa siten, että auringon palvomisen jumalana sijaan palvottaisiin auringon kautta säteilevää Jumalan valoa. - Eli siis symboli on korkeamman todellisuuden ilmentymä alemmalla tasolla.
Uutena vuotena tajusin että vuodet ovat muuttuneet äkkiä paikallaan seisovista, hiljaisista patsaista, kiitäviksi sukkuloiksi. Vaan Luojan kiitos, olihan se mennyt vuosi melkoinen läpimurtojen ja kokemusten vuosi! Joten hyvät vuodenvaihteet teille pikku nullikoijille - yhtykää minuun ja lauluun: "Katso kuinka hiljaa kaikki käy/ mutta vuodet on lyhyet / ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla / minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan."
Muistiinpano noin klo 00:00 2010/2011:
Katson kotosalla kun vuosi vaihtuu. Soi Lauri Viidan Muistomerkki. Avasin juuri suuren vaihteen kääntyessä, minun myöhästyessä bussista, tölkillisen tummaa lageria. Mietin: tämän voi kokea vain kerran vuodessa. Loppuvuoden hirvitys, jestas miten jokainen asia voikin mennä näin, mutta pahemminkin voisi silti olla. Tulitukset jatkuvat ja pohdin jo seuraavaa siirtoa, bileet 0- kaupunki 1?
Aloitin ihmettelemisen teiden risteyksissä, avasin tölkin, ja raketit jotka kaikki ovat samannäköisiä alkoivat räjähdellä. Parhaimmat juuri silloin kun aloin ottaa askelia, ja käänsin selkäni.
Mutta minä aion lähteä kaupungille, avaan hiukseni ja annan mennä. Kaadan vielä yhden mustaa samettia olevan viskin itselleni, sen jota on kypsytetty ainakin sen 8 vuotta tammitynnyreissä, tai missä lie.
Minä sanon Punaisen Aikaukauden viimeisen sanan, jota en tiedä vielä itsekään. Tai no, se aika meni jo. Saatuani kasan oppitunteja en tiedä miten päin olla.
Bussiin astuessani melkein kaaduin suorilta. Kuskia nauratti. Minä kokosin itseni ja matkoi saattoi alkaa. Toinen onnettomuus on se että joudun turkulaisten keskelle. Heillä kiersi pullo hiilihapotonta kuohuviiniä kaikkien etuosan matkustajien kesken. En ikävä kyllä päässyt maistamaan tuota “sukellusveneitä” mahdollisesti sisältävää tuotetta. Todella harmi. Kysyin että miten he olivat päässeet 100 vuotisen Tampere-Turku-sodan saartorenkaan lävitse, eikä kovinkaan moni tajunnut sitä juttua. Kuriositeettina Suharton näköinen turkkulainen, tai oikeastaan he sanoivat olevansa uudeltamaalta päin, mutta meille se on sama asia, niin siis tämä Suharton näköinen turkkulainen, oli myös muuten Suharton kaltainen. Minusta se oli aika mielenkiintoista, mutta helpotus koska se mikahäkkisenglantia puhunut kaveri oli melko häiriintyneen oloinen. Ei kuitenkaan yhtä häiriintyneen kun se lappalainen joka vihasi kaikkea, hänet tapasin myöhemmin juhlissa jossa oli loppujen lopuksi erinomaista seuraa. Kuten sanoin Turkkusen Suhartolle: On hyvä mennä välillä sosialisoimaan myös tuttujen ihmisten kanssa, ettei se oli aina sitä puolijauhoista baari-ihmisten kanssa hillumista. Ja näin teinkin.
Vuosi vaihtui perinteiseen tapaan. Oksennus-spektaakkelini tapahtui, kuin myös se että rentouduin (nukuin) noin tunnin sen jälkeen keskellä lattiaa. - Kansanperinteen mukaan tämä tuo perheelle onnen tulevalle vuodelle. Tekoni oli siis hyvä.
Seuraavana päivänä pohdin onko Raimo nukkumassa pihalla. Keksin että hänellä on tapana kännissä mennä nukkumaan ulos. Raimo olisi näkynyt läheisessä lepikossa vetelemässä sikeitä. Tommi puolestaan ei ollut kuollut keittiöön. Irma ja tytöt nukkuivat omassa huoneistossaan, minä mietin mahdollisia seurauksia jos olisin päässyt tyttöjen huoneeseen. Olisin luultavasti unissani ollut täysin asiaton ja pohtinut etteikö he olisi lainkaan ajatelleet seurauksia.
Muistan hajanaisesti asioita bileistä. Naisen, joka istui jaloissani ja jonka niskaa ja kaulaa, sekä hiuksia silittelin ja “rapsuttelin”, hän kääntyi katsomaan minua ja hymyillen sanoi: “Jos olisin kissa, minä kehräisin nyt”. Ja minä hymyilin takaisin ja jatkoin, ehkä otin 8 vuotta kypsytettyä kanadalaista viskiä siihen päälle? Elämä oli hyvää ja tuona iltana minä sain pusun tai ehkä annoinkin sellaisen. Seuraavana päivänä sain puhelinnumeron. Minulla oli krapula, päätä kivisti ja närästys kerta kaikkiaan hirveä, mutta elämä oli taas hyvää. Nainen hieroi minua hierontalaitteilla, ja minä naista, sellaisessa krapulakaan ei pahemmin haittaa.
Raketteja lähetellessä toista kertaa yllytin tähtäämään paria tyyppiä jotka olivat jääkentän maalilla. Se ei ehkä ollut viisasta vitsailua, sillä raketteja ammuskeli (pääasiassa kädestään) hieman hullun oloinen lappalainen. Tämä mies saapuessaan bileisiin käski kaikkien haistamaan paskan, ja näyttäessään naisille kungfua hän heitteli tyttöparkaa niin kuin kyseessä olisi häkkiottelu.- Mutta se pitää antaa, että mies piti minun pulisongeistani, ja siitä tuskin on mitään haittaakaan!
Kun Raimo valitsi biisejä jokaisen huutaessa niiden nimiä toistensa päälle, minä imitoin Raimoa: “Hei pistetään jotain kick ass:ia niin kuin Princeä!”
Tässä puolestaan tuo biisi, jonka Juice teki Lauri Viidasta, mutta tarkoitti itseään, ja jonka ehkä minäkin pohjimmiltani mietin kertovan ainakin joissain määrin minusta...
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti