Eräs asia mikä on ihmetyttänyt minua jo pitkään, on se että mikä ihme etenkin nuoria naisia jaksaa kiinnostaa Lontoossa?
Tavallaan, kun tunnetaan naisten joukkosieluisuus, on ilmeistä että vastasin juuri itse kysymykseeni: naiset haluavat londoniumiin (roomalaisten antama nimitys Lontoolle), koska naiset haluavat Lontooseen.
Mutta koska pääsin kysymään syytä tähän eräältä nuorelta naiselta, joka tuli juttelemaan minulle baarissa viime viikonloppuna, päätän jakaa sen tässä. Pienenä tuokiokuvana, sillä minulla ei ole aikaa paljon, eikä näinä nykyisen synteettisen ja ehdollistetun ADHD:n aikana mukamas sinullakaan.
Pääsyyksi tälle hän sanoi, että siinä miehet ja naiset eroavat toisistaan, että naiset haluavat kokea paljon kaikenlaista.
Jos ajatukset oikeasti näkyisivät ajatuskuplina, olisi tuolloin pääni sivuun ilmestynyt ajatuskupla, jonka sisälle muodostuu kuvajainen siitä miten karvainen perse tekee hydraulista liikettä, samalla kun sen molemmilla puolin olevat, hentoiset, alabasterin väriset kintut tekevät heijaavaa, jopa hieman potkivaa liikettä. Mitä kauemman kuvajainen jatkuu, sitä enemmän siihen alkaa tulla elementtejä, kuten ähinää ja ulinaa, joiden molempien intensiivisyys nousee vakaavasti. Ennen kun kuvajainen on hajonnut, on siinä esiintyvät kalpeat jalat nousseet ilmaan aina varpaita myöten, joiden voida nähneet suoristuneen. Samalla pakaroiden karvojen sekaan ovat uponneet järsityt, lakatut kynnet.
Ilmeenäni oli ns. pokerinaama, josta kehittyi James Bond:mainen ilme, josta saattoi erottaa hymynkareen. Mikä olikin hauska sattumus, koska Mr. Bond oli juurikin brittiläisen imperiumin salainen agentti - ja on edelleenkin.
Sittemmin, illan loputtua samainen nuori nainen ehdotti numeroiden tai muiden kontaktitietojen vaihtoa. Ehdotin että otan hänen numeronsa. Se sopi, mutta jo jonossa hän aloitti lähes kirjaimellisen itkupotkuraivarin, koska hänestä minun olisi pitänyt antaa hänelle myös minun numeroni. Kysyin minkä hän luulee tuossa "olet luuserihomo jos et anna numeroasi"-raivoamisessa miellyttävän minua jopa siinä määrin, että tottelisin. Hän muistutti ehtolauseesta, että olisin niitä ja näitä, jos en antaisi numeroani. Painostuksen jatkuessa sanoin, jo vakavoituen, että minä en pidä painostamisesta, ja ettei sellainen toimi minuun. Se rauhoitti hänet.
En ole ottanut yhteyttä vieläkään.
Jos nyt pitäisi kuvailla asiaa, ajatuskuplan keinoin, näkisit kuplan jossa mies huokaisee helpotuksesta, väistettyään luodn.
Lisäksi nousee kysymys, että mistä moinen kärttäminen muutenkaan johtui, sillä hän sanoi olevansa muuttamassa Lontooseen muutamassa viikossa, vai oliko se kuukaudessa?
Tekstit
