Vesijohdot ohjaavat vettä.
Jousisepät oikovat nuolia.
Puusepät taivuttavat puuta.
Viisaat muovaavat itseään.
- Dhammapada
Oranssin Aikakauden loppu oli spektaakkeli. Todellakin, vähänpä minä tiesin kun minun piti mennä katsomaan entisen naapurinlikkani bändin tointa erääseen keskeiseen Tampereen anniskelupaikkaan, että äkkiä mennyt olisi taas edessäni. Luulin että Oranssi päättyy kutakuinkin siihen että teen vielä kerran ne sille ominaiset jutut ja koitan jotain uutta. Yksi tästä mieleen tullut seikka on siinä, että tuo sosialisointi soolona, mikä oli eräs Oranssin ohjelmanumero, on jotain mikä on kuin auton moottori joka käy hyvin kun se lämpenee ja on öljytty oikein, mutta kehnosti jos asiantila on päinvastainen. Tällöin viimeisin kuukausi meni siten että aina tapasin jonkun tutun, enkä juurikaan ketään tuntematonta, joten huomasin että tämä viimeisin kerta tuntui olevan outo sillä kone oli käynyt leppoisalla tyhjäkäynnillä. Ehkä populaation runsaus, kepeä laskuhumala päästyäni kaupunkiin, kaikki nämä myös vaikuttivat siihen että jos edellisellä kerralla loppuillasta tuntui että koko baari on yksi iso olohuoneeni missä on bileet, tuntui se nyt siltä kuin olisin noh, äänekkäässä yökerhossa.
Tästä pääsemmekin siihen, että miten mielenkiintoista symboliikka tuona kesäajan loppuna oli, sillä tapasin erittäin monta uutta mutta myös hyvin vanhaa tuttua. En totta puhuen odottanut että yhdellä kertaa näin monta henkilöä voisi edes samassa paikassa tai paikoissa edes olla!
This day anything goes/ Burning bodies hanging from poles/ I remember halloween
Ennen kun olin edes päässyt kaupunkiin, sain kuunnella bussia odottaessa kuinka eräs jo varttunut pissis kertoi miten oli vielä seurustellessaan imeskellyt toista miestä, kertonut siitä ja ehdottanut (vai oliko se ollut yhteinen päätös? En muista) taukoa poikaystävälleen, jota oli sitten jaksanut viettää viikon kunnes jo tuli jonkun karvaperseen astumaksi. Sen hän sanoi hyvin, että ei kannata ryhtyä pitämään taukoja – totta, vaikka muuten olisin voinut kysyä häneltä onko hänen Halloween-asunaan “ripulilutka”, eikä minun olisi tarvinnut edes oikeuttaa sitä, sillä jokainen olisi ymmärtänyt vitsin. Jotenkin irvokkaan tilanteesta teki se että vieressä kuunteli hänen kuulapäinen poikakaverinsa, ja hymyillä hörisi kuin idiootti. Tai no, modernin matriarkaalisen yhteiskunnan feministipropaganda saa miehet tilaan “hullu jalkaraudoissa ja sonni jota viedään teuraalle” (tuo ei ollut ikävä kyllä edes ainoa illan
serial slut, mutta pitää sanoa että minulla on liikaa kiintoisia asioita mainittavakseni että menen siihen sen paremmin).
Ajattelin että olipa kiva saada heti lähtiessä kyynisyysmittari taas huippulukemiin, enkä arvannut että miten vaihtelevia tilanteita tulisi vielä vastaani. Tilanteet olivat jotakuinkin kahdesta ääripäästä, ja olin ihan hyvilläni siitä että myös siitä paremmasta ääripäästä.
Ensimmäisenä kaksi
Dollyn kaveria, odottamattomat naiset, tulevat ja me kohtaamme vaihtaen poskisuudelmia jota tietysti annan koska olen sellainen mies että. Sen lisäksi me jutustelemme ja vaihtelemme kuulumisia. No big deal.
Toiseksi kun he lähtevät hakemaan juomaa, minä päätän mennä katsomaan bändiä jonka vuoksi olinkin paikalla. Bändistä pitää sanoa että se oli todella hyvä, yllätyin sen korkeasta tasosta ja siitä että entinen naapurinlikka, joka tapasi hampaat harvoina ja silmät sinisinä hymyillä, ja laulella mitä nyt laulelikin olikin nyt lavalla soittamassa keskeisessä pisteessä koskettimia, päässään stetson ja mieletön meno päällä – esityksen siitä kärsimättä, päinvastoin ääni oli upea ja niin myös show.
Times, they change. Mutta siinä samalla eräs toinenkin blondi käyskenteli lavan läheisyydessä ja se oli
Huuhtadorfenin pariskunnan ystävär! Jestas, meni varmaankin puoli sekunttia prosessoida kuka tuo melko tukevassa laitamyöteisessä ollut blondi, joka oli iloinen minun nähdessään, oikein loppujen lopuksi oli. Noh, me syleilimme ja tanssimme, ja kun se on tehty hän lähtee etsimään kaveriaan.
Välissä tein erinäisiä urotöitä keskenäni.Keksin mm. kysyä naisilta joiden Halloween-asussa oli siivet, että oliko näiden Halloween-asuna terveysside. Reaktiot vaihtelivat, eräs oli pelkkää hymyä kaverinsa kanssa koko illan sanottuaan “tuo oli illan paras” kun taas toinen jonka kaveri selvästi tykkäsi ei taas itse tykännyt. Kun joku kysyi että mikä minun asuni sitten on, vastasin:
Seksuaaliterapeutti.
Päätin että tämä värikoodiltaan oranssiprojekti pistetään pakettiin ja se tehdään sitten kanssa. Tuo baari ei ole kyllä mikään sosialisoinnin kehto, se on täynnä vaahtosuisia miehiä ja toikkaroitsevia naisia, jotka kaikki liikkuvat massana ja useimmiten kukaan ei väistä ketään. Se on todellakin tuon paikan ominaisuutena. Itse asiassa kerran minulle kävi niin että eräskin runkkari oli juuri ottamassa vauhtia tönäistääkseen minua, niin käännyin ja hän jähmettyi paikalleen kuin piirretyissä ja rupesi pyytelemään anteeksi, luikkien pois. Sitten tanssilattia on aina niin täynnä että sen 80% miehiä ja 20% naisia jakauma tekee siitä melkoisen ruotsalaisen tappituntuman ja huittislaisen makkarafestarin jakauman, tietyin onnekkain sattumuksin. Tanssilattialla on myös ihan oma huomiohuorarotunsa, ne huokuttelevat miehiä tanssimaan kanssaan ja seuraavaksi kun katsot katselevat miehet toisiaan ihmeissään että mitä tämä nyt oli kun tyttö onkin poissa. Urotöitä tehdessäni minäkin törmäsin näihin, mutta myös niihin jotka tykkäsivät tanssia muutenkin. Ja voi veljet kyllähän he tykkäsivät, he toivat suloisan perseensä minun syliini, he repivät minua ponihännästä (se joka repi halusi että vedän häntä hiuksista ja hän tykkäsi siitä), keimalivat, katsoivat niin vetävästi kuin taisivat. Mutta yksi nousi ylitse muiden, nainen jolla oli lyhyt hame, sukkahousut ja saappaat ja hyvin naisellinen kroppa, unohtamatta luonnonkiharoita hiuksia jotka olivat pitkät ja osin kiinni. Tuo paketti jo sellaisenaan riittää saamaan miehen kuin vähintään aktiivitilaan, mutta todellakin meinasin tai ainakin eräs minun osani meinasi (kirjaimellisesti) nousta aktiivitilaan kun tanssi alkoi hänen kanssaan. Hitaita tanssiessa hän tuli niin lähelle kun pääsi, ja nopeampi tanssiessamme hän ei pystynyt peittelemään mieltymystään kun annoin käsieni liikkua pitkin hänen upeaa kroppaansa, kuulin sen huokaisusta joka tuli hänen huuliltaan kun hän sulki silmänsä. Luultavasti kaikki mitä voit tehdä tanssilattialla ja joka oli vähääkään seksuaalista, me todellakin teimme - 'tanssi on pystyssä sitä, mitä seksi on makuultaan'. Voi miksi hänen piti kääntyä kesken kaiken ja painaa ne pakarat suoraan miehustaani vasten ja grindata niin että heikomman miehen taju olisi ollut kankaalla 2 sekunnin jälkeen – näin meidän kesken, sitä kesti kauemmin. Naisen nimi oli
Mirella, ja uskoakseni se on edelleenkin.
“”Mirella” on italialaistaustainen versio nimestä ”Mireille”, joka perustuu ilmeisesti latinan sanaan ”mirari”. Sen merkitys on ’ihailla’. Mahdollista on myös, että nimi on kehittynyt nimestä ”Mirabel” tai ”Mirabella”, jonka merkitys on ’ihailtava, ihastuttavan kaunis’.” No shit! JA mikä minua oikeasti harmittaa, on se että en ottanut hänen numeroaan. Mihin olin tottunut jo niin paljon Oranssilla , oli sen täydellinen muuttuvuus ja eksistentialistinen olemus jossa porukka tulee ja menee, ja kaikenlainen takertuminen on pikemminkin virhe. lainasin häntä aina kun hänen kaverinsa silmä vältti, hänen piti olla kaverinsa esiliinana mutta kaveri ei tykännyt kun ensin itse lähestyis minua valittaen “sun hiukses osuu muhun kun tanssit” ja kun valitus ei auttanut vaan pian nappasin hänen upean kaverinsa pyöritykseen, meni hän tanssimaan miehen kanssa josta ei pitänyt ja josta pian halusi eroon. (Myöhemmin, jo viikon alusssa maanantaina minulle tuli ajaessani kotiin kaupasta, mieleen biisi joka soi, se oli ehkä dramaattisesti sopivin koko tilanteeseen:
Frankie Goes To Hollywood: Power of Love. Ehkä kerran aikaisemmin oli yhtä raflaava biisi, ja se oli
Princen Purple Rain – mutta se stoori jota kaiholla muistelen on silti oma kokonaisuutensa). Ja mitä puhuin hänen kanssaan, oli eräänä esimerkkinä mainioista kemioista, oli se kun kerroin tuosta miten naiset lähentelivät minua ja hän hymyillen sanoi: (huoh) naiset. Ihan kuten minä tapaan sanoa! Opetus:
Onnea on päästä tanssimaan maailman hurmaavimpien naisten kanssa biisejä, joista on aina ajatellut: tämä puhkeaa kukkaansa vasta kun sen pääsee tanssimaan oikeai henkilön kanssa oikeaan aikaan. Tämä on totta, eikä valhetta!
Tästä pääsimmekin kolmanteen odottamattomaan kohtaamiseen, eli siihen kun tapasin
Anssin! Oranssilla ollessani tutustuin häneen ja hänen poppooseensa. Siinä on oikein miellyttävä mies jonka tapaaminen on aina yhtä mukavaa – näinhän hänet jo toista kertaa - “lol”. Mutta jotkut ovat vain hyviä tyyppejä. Mies kertoi että suututtamani “libresse” oli hänen kaverinsa muija, mikä oli kivasti tehty luulisin sillä mieleni teki ottaa kaikki ilo irti siitä että tuo typykkä otti kierroksia. Se taas olisi ollut ehkä jo tapauksessa kehno idea.
Juhannos von der Gerberöös on tuttu tämän blogin alkuvuosilta, ja varhaisemmastakin blogista, joskaan en ole luultavasti kuukausiin ollut hänenkään kanssaan tekemisissä. Mutta siihenkin tuli muutos tuona yönä. Mies oli muuttunut jonkin verran ulkonäöltään, itse asiassa sen verran etten ensin edes tunnistanut, ja käänsin katseen pois mutta kun hän tuli kohdalle ja ryhtyi hieromaan tuttavuutta, oli asia eri. Siispä menimme jatkoille siitä paikasta. Seuraavana aamuna tai päivänä kun heräilimme (emme kuitenkaan vierekkäin, ihan niin iloinen jälleennäkeminen ei kuitenkaan ollut kyseessä) hänen kattohuoneistostaan, alkoi krapulaa loiventava juttujen iskentä. Arvelin että mies herättää skandaaleja, kun seisoskelee aamulla munasiltaan, jostain syystä kuvaamassa läheisiä taloja, kun kuitenkin suoraan alla on ala-aste. Tosin ensin saatoin arvella että asunto olisi tarkoituksella kouluun näköyhteyden päässä, jolloin Gerberöös masturboi samalla kun kyttää välituntileikkejä. Juttujen taso oli kokolailla tämä, eli räävittömän hauska. Televisiosta tuli ohjelma jossa pirkkosuomiset olivat Thaimaassa opettelemassa kaikenlaista aina sukelluksesta, noh, ties mihin. Ruudussa mies auttoi pirkkoja puketumaan märkäpukuihin, joista osa meni vain vaivoin pukuunsa. Pohdin ääneen että olisiko tämän ohjelmasarjan extroissa materiaalia siitä kun ryhmän vetäjä nostaa esiin suuren jätesäkin, joka on täynnä käytettyjä naisten märkäpukuja. Kliimaksina se kun mies ryhtyy nuuhkimaan niitä ja etenkin niiden haarukkakohtaa. Välillä tietysti jutut menivät lähemmäksi, kuten vaikka se että Juhannoksen vanhemmat olisivat tämän tullessa käymään kotonaan, antaneet kanoille amfetamiinia “ihan läpällä” ja nyt varoittelisivat ettei kanalaan voi mennä “ne tappavat.”
Ja mikä siinäkin on, ettei tähän kaupunginosaan pääse Kalevasta joka on sentään ihan matkan varrella, vaan saa kiertää puoli kaupunkia että pääsee pysäkille! On vain ajan kysymys kun TKL päättää:
"Päätimme lopettaa liikenteen kokonaan kaupunginosaanne ja kaupunki aitaa teidät 10 metriä korkealle muurilla; ei teitä ihmisraunioita jaksa kukaan katsella"
Pyhäinpäivän Spektaakkeli
Entäs sitten Pyhäinpäivä, eli Suomen versio Halloweenista? Paljon pienemmän mittakaavan spektaakkeli. Oikeastaan ei niin hirveän hyvä reissu, sillä lähtöasetelmana oli se että tunsin oloni heikoksi, monin tavoin; olin toipilas vielä edelliseltä viikolta, oikeastaan ei edes huvittanut nappailla ohukaisia ja lähteä johonkin, ja samalla omituinen - ehkä juuri edellisistä tekijöistä johtuva - antisosiaalinen olotila ahdisti minua ja lujaa! Eräs minkä nyt loppuneen Oranssin Aikakauden jälkeen opin (kuin myös muista "väreistä") oli se että on mielenkiintoista haastaa itsensä tilassa jossa ei kerta kaikkiaan irtoa. Ja Oranssi, sehän oli nyt loppu, ja sen oli kaikista näistä "tehtävistä tieteelle" se ehdottomasti eksistentialistisin, autioin, yksinäisin ja suunnattomin mitä on ollut. Ehkä se vuoden kestänyt projekti ei enää vaan vaatinut jatkoa, tai ehkä sokeidenpisteiden löytäminen vaati etsimistä paikoista joista ei ollut etsinyt mutta ei tullut mieleenkään etsiä? Opettavaista kyllä kaikki tyyni. En tähän aio sen paremmin laittaa Oransseja Opetuksia, ehkä sisällytän ne (ne tulivat kyllä!) radio-ohjelmaan? En tiedä vielä, nyt katsotaan vain tapahtumia.
Otin lopulta olotilani eräänlaisena haasteena. Se oli kyllä hirvittävä, en muista miesmuistiin milloin minusta olisi tuntunut tuollaiselta viimeksi. Ehkä edellisen viikonlopun täysin odottamattomat muuttujat möyhäisivät niin syvältä että alitajunta ja toipilaskroppa eivät vain olleet ensimmäisinä rivissä kun etsittiin vapaaehtoisia? Joka tapauksessa, oli erittäin kiintoisaa nähdä mitä tapahtuisi.
Kaupungilla ei vieläkään ollut mitään hajua siitä mihin menisin, tai edes tekisi mieli mennä. Oranssin aikakauden loputtua huomasin jo nyt sen, että sille ominainen kokeileva, lähes rutinoitunut tehtävätietoisuus oli poissa ja nyt olisi aika vain olla.
"On hyvä paneutua uutterasti käsillä olevaan tehtävään.
Tehtävän päihdyttämänä olisi täysin keskittynyt,
kuin voittamaan pyrkivä peluri."
- Santideva
Ehkä oli korkeakin aika että se lakkasi, sinä voit järjestelllä elämässä kulkevaa virtausta erinäisin järjestystä tuovin pistein, mutta et voi koskaan sementoida täysin prosessia joka palaa aina virtaavuuteen kuten nyt, ja oli ehkä aikakin vierottautua tästä kyseisestä sosiaalisia kokeita sisältäneestä ohjelmastani, kun huomasin että ilman sitä ei ollut järin luontevaa ajatella baareihin menemistä. Osittain silti siksi ettei ole oikein olemassa baaria joka olisi onnen ruhtinaallinen aittaus, vaan jokainen on yhtä vieraan tuntuinen.
Aikani haahuiltuani, katsottuani kun isot karvapersemiehet leikkivät
ultimate fighteria kadulla, päätin lopulta mennä suht siedettävään paikkaan eli
Miami ja
Hullu Poro-kompleksiin. Ei se ole niin huono paikka kuin miltä vaikuttaa. Joka kerta.
Edelleenkään über-ahdistukseni ei ollut helpottamassa, mutta siltä ei kysytty. Jonossa oli edessäni kaksi naista joiden takana kaksi nuorta miestä. Erittäin asiallisia tyyppejä, kun taas tyttöset eivät selvästikkään pitäneet heistä (he olivat hankalia vain näille kahdelle, minulle ei), mutta siitä se taas lähti. Pulisimme yhtä jos toistakin ennen kun pääsimme sisätiloihin ja hajaannuimme kukin omiin suuntiimme.
Tähän väliin voimmekin sanoa muutaman asian naisista. Nimittäin tuossa jonossa minun piti kuulla kun takanani oleva itkuinen nainen mourusi sitä miten oli jättänyt "sen luuserin" kotiin nukkumaan ja ei nyt osannut olla ilman tätä viihteellä. Hänen kaverinsa kysyi että sitten jätti hänet nukkumaan, sanoi itkupilli että siksi kun halusi kouluttaa tätä. Ajattelin, että jumalauta jos minun muija kehtaisi kutsua minua luuseriksi, saati sitten että uskaltaisi kouluttaa minua, niin sen olisi syytä tietää missä on ovi jonka kautta voi lähteä pois sieltä, missä häntä ei enää haluta, muisteta tai tunnusteta. Ehkä joku luulisi että sieluni olisi uskollisuutensa vuoksi koiranmuotoinen, mutta ei ymmärrä että se on pikemminkin ahman. Eikö ahma voi kaataa karhun, eikö se voi viedä susilaumalta saaliin ja hyökkää väjäämättä takaisin kun joku heistä yrittää estää häntä (kierien taaksepäin, nousten pystyyn ja hyökäten kynnet ja hampaat terävinä kuin salama). Myös minä olen kohdannut karhun, ja susilauman.
Tämä muija sitten sanoi
"Jos se odottaa sinua siellä, niin älä sitä ota"
Ja mitäs vittua tuo oli olevinaan?
Jos siinä ei ole vielä tarpeeksi että naiset sivuuttavat mukavat miehet, juoksevat psykopaattien perässä ja sitten vielä koko rallin päätteeksi parkuvat ettei ole kunnon miehiä!
Niin nyt sitten tämän naisen kaverikin oli samanlainen idiootti?
Ehkä neuvot jatkuivat:
"Mutta sen sijaan se tyyppi joka pani sinua, minua, siskoasi ja pikkuveljeäsi on aikas varteenotettava valinta. Se on kutkuttavan jännä, eikä vähiten siksi että koko porukka raapii nyt alavartalon onkaloitaan kuin se olisi menossa pois muodista".
Noh, takaisin pyhäinpäiväniltaan. Baarissa todellakin funtsin, että mitäs nyt. Mikään ei juuri napannut ja kaikki tuntui vastenmieliseltä. Olin joutunut johonkin eksistentialistiseen kirjaan ja jouduin todellakin miettimään miten stoori jatkuisi sillä
Sartrén Inho on jo kirjoitettu. Siispä päätin tehdä pienen revisitoinnin Oranssiin, minkä perintö siis on siinä, että se on testieni mukaan aika hyvä tapa päästä paremmin tunnelmaan ja sykkeeseen, ehkäpä murtaa sisäinen jää niin sanotusti, ja tällä kertaahan sitä todellakin oli!
Äkkiä löysin itseni keskeltä muutamaa tilannetta, joiden päätteeksi saatoin todeta että "siitä se sitten taas lähti", eipä hirveästi aikaakaan kun jo tapasin erään vanhan naispuolisen tuttavan joka oli jonkun miehen kanssa. Luultavasti omansa, en tiedä en kysynyt. Kun jutustelimme tulee eräs erittäin timmisti pakattu blondi väliimme, kertomaan jotain tärkeää tälle naispuoliselle tuttavalle. Häntä ilmeisesti hämäsi se kun en ollut huomannut häntä aikaisemmin, silloin kun hän halaili jonkun kaljun kanssa joka heitti vuosituhannen parhaan iskurepliikin tämän korvaan. Tuon blondin poikakaveri vain hymyillä hörötti vieressä, kun nainen esitteli heidät ja kaljulle tuli tilanne päälle. Voi veljet muistan itse vielä kun jututin kahtakin tyttöstä, ja juuri kun juttu lähti käyntiin, tulee paikalle the boys. Pokalla ja tyylillä, mr
Cool McGee:na jatkoin vain juttuani, viimesitellen sen ja kadoten takavasemmalle heti kun silmä vältti. Jotenkin se tunne että sinut puoliksi piiritetään ja asiointiasi tuijotetaan silmä kovana, ei ole paras tapa viettää iltamiaan.
Olinpa minä sitten unisex-mallin käsienpesualtailla kahden melkoisen kaunottaren seurassa, ja kyselin heiltä ovatko koskaan olleet pesemässä käsiään näin seksikään miehen kanssa, ja he sanoivat etteivät kyllä ole olleet. Minun mittainen, mallimainen, hyvin kaunis saapasjalkatyttönen sanoi että hän muistaa tämän hetken ja kantaa sitä aina mukanaan. Sanoin ettei siitä ollut epäilystäkään. Samalla taustalle ilmestyy vessaan menevä ruskea mies joka alkaa steppaamaan, jokainen kääntyy katsomaan häntä ja tilanteen kohoaminen loppuu siihen. Steppauksen jälkeen on vielä hetki hiljaisuutta, jonka päätän sanoen: "Tuo jätkä tulee perässäni joka paikkaan, ja aina tekee tuon saman jutun" Ja sitten me naurettiin ja kaikilla oli niin mukavaa.
Kuriositeetti: paikan baarimikkona oli
Miguelos Miguelos Migueloksen ex-(b)rassi, joka katsoi minua erityisen kummallisesti kun tilasin juoman häneltä. Miksi? Toivotaan ettei hän ole kuunnellut varsin värikkäitä, mutta silti täysin hypoteettisia tarinoita itsestään mitä tulee
Radio Home Studion antiin.
Pyhien Jälkeen On Oleva Arki
Viikko lähti liikkeelle ja jatkui tämän blogistakin tuttujen henkilöhahmojen kera. Maanantain korkkasin Miguelos Miguelos Migueloksen kanssa, mennessämme erääseen keskustan kahvipaikkaan teelle (jep, kovia jätkiä). Ja jos jo aiemmin olin törmännyt serial slut-ilmiöön, niin eihän siitä näin helpolla päästy. Mutta pitää myöskin sanoa, että jos toinen puoli herätti vastenmieltä, niin toinen puoli kohtaamisissa herätti tässäkin asiassa täysin päinvastaista eli hyvää mieltä - ainakin mitä tulee näihin naisiin.
Kummasta nyt alottaisin? Ok, ensin huonot uutiset ja sitten hyvät kuten on säädyllinen ja hyväkin tapa.
Ikään kuin kirsikkana "kasan" päällä, näin kun myyjätär antoi paperilapun eräälle miehelle, tämän kysyttyä "käteen vai paperille?" Siitä kaikesta teki erityisen kyseenalaista se, että myyjällä oli kihlasormus. Nyt, jos yhtään aavistukset osuvat oikeaan, olisi minun ehkä pitänyt sanoa hänelle tämän kysyessä: "saako olla muuta", että: "Onko huoralla pullaa?`" Ja tämän tullessa pyyhkimään pöytiä, että: "Hienoa, pystyit pyyhkimään noin monta pöytää ilman että harrastit kenenkään miespuolisen asiakkaan kanssa seksiä siinä sivussa". Mutta koska olen hentomielinen ja en voi olla varma tilanteen laadusta (vaikka yleensä "jos näyttää ankalta, ja jos se kävelee kuin ankka, se on ankka") niin enhän toki moista sanonut.
Sitten hyviin uutisiin. Kun menimme kahvipaikkaan, minä näin läheisen pikaravintolan ikkunasta kaksi naista, joista toinen näytti oudolla tavalla tutulta. Sanoin Miguelokselle: missä minä olen nähnyt tuon muijan ennen? Miguelos ei voi tietää näitä asioita, mutta on hengessä mukana. Sitten minulle välähti - sehän oli se sama tyttö jonka kanssa olin tanssinut, eli Mirella-beibe! Erona oli edelliseen että hän oli värjännyt hiuksensa mustiksi, ilmeisesti hänen oli tullut ikävä minua, sillä minun hiukseni ovat korpinmustat ja minä olen mies.
Minä avasin rakkaalleni, mutta rakkaani oli kadonnut, mennyt menojaan. Hänen puhuessaan oli sieluni vallannut hämmennys. Minä etsin häntä, mutta en häntä löytänyt; minä huusin häntä, mutta ei hän minulle vastannut.
Kohtasivat minut vartijat, jotka kaupunkia kiertävät, he löivät minua ja haavoittivat minut; päällysharson riistivät yltäni muurien vartijat.
"Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret: jos löydätte rakkaani, mitä hänelle sanotte? Sanokaa, että minä olen rakkaudesta sairas."
"Mitä on sinun rakkaasi muita parempi, sinä naisista kaunein? Mitä on sinun rakkaasi muita parempi, ettäs meitä näin vannotat?"
"Minun rakkaani on valkoinen ja punainen, kymmentä tuhatta jalompi.
Hänen päänsä on kultaa, puhtainta kultaa, hänen kiharansa kuin palmunlehvät, mustat kuin kaarne.
Hänen silmänsä ovat kuin kyyhkyset vesipurojen partaalla, jotka ovat maidossa kylpeneet ja istuvat runsauden ääressä.
Hänen poskensa ovat kuin balsamilava, kuin höystesäiliöt; hänen huulensa ovat liljat, ne tiukkuvat sulaa mirhaa.
Hänen käsivartensa ovat kultatangot, krysoliitteja täynnä. Hänen lantionsa on norsunluinen taideteos, safiireilla peitetty.
Hänen jalkansa ovat marmoripatsaat aitokultaisten jalustain nojassa. Hän on näöltänsä kuin Libanon, uhkea kuin setripuut.
Hänen suunsa on sula makeus, hän on pelkkää suloisuutta. Sellainen on minun rakkaani, sellainen on ystäväni, te Jerusalemin tyttäret." - Korkea Veisu
Myös
Janne Böytä olin tapaamassa. Mies oli tullut Egyptistä, ja näytti siltä kuin hänelle olisi soppa maittanut, nimittäin hänen naamansa oli densonpunainen ja hiukset palaneet - oli kuin joku alanmies olisi sammunut saunaan. Ajattelin muuten kertoa pienen jutun, ehkä jo seuraavassa Radio Home Studion lähetyksessä hänen työkavereistaan, jotka ovat kyllä sellainen sirkus erikoisia yksilöitä että heistä voisi tehdä jopa oman shownsa. Nyt mene siihen, vaan kerron pari maistiaista tuosta matkasta. Ensinäkin, Janne Böy esitteli itsensä paikalliselle väestölle nimellä
"J-Bone", jonka johdosta häntä kutsuttiin nimellä Mr. J. Bone. Oli siinä kavereilla oleminen sitä kuunnellessa. Toisena tulee se kun hänen kaverinsa oli mennyt kysymään hammasharjaa. Kysymys oltiin esitetty elekiellellä missä hän teki suu auki liikettä kädellään, jossa näytti että jokin pitkä ja taipumaton muoto olisi mennyt edestakaisin hänen suuhunsa. Kysyin että pidättikö kenties paikallinen islamistinen siveyspoliisi kaverisi hävyttömien ehdottelusta.
Mutta siinä oli tämä raportaasi siitä kuinka tapahtui Oranssin vieminen loppuun, ja mitä olivat sen välittömät seuraukset ynnä sivutuotteena ilmenevät tapahtumat.
Seuraava teksti lieneekin sitten kiintoisa tarina, dokumentti ja
Erikoisraportti legendaarisen Hallowiinin synnystä. Se on must luettavaa jokaiselle joka haluaa tehdä oman kotiviinieränsä, ja viihdyttävää luettavaa kaikissa muissakin tapauksissa.
Samoin Radio Home Studion juhlalähetys (oikeastaan koko loppuvuosi on yhtä juhla- ja erityislähetysten sumaa) on tiedossa. Kuten tarkimmat ovat huomanneet, niin lähetykset eivät enää ilmene perinteiseen tapaan, aivan kuten
Radio Home Studio:n jaksossa numero 48 asia päätettiin - olemme palanneet täysin alkuperäiseen suunnitelmaan näin kahden tuotantokauden jälkeen. Mutta joka tapauksessa vielä tässä kuussa olisi aikomus tuottaa tuo lähetys 50. Huh huh, olemmekin tulleet pitkän matkan siihen pisteeseen.
Ja jos Luoja suo, niin jo tuossa lähetyksessä on UUSI
Deathtimen 2. täysimittaisen albumin ensimmäinen SINGLE! Tätä kirjoittaessa kyseinen kappale on jo äänitteillä, ja
asiasta on englanniksi tiedote Deathtimen virallisella saitilla. Lyhyesti sanottakoon, että bändi onnistui tekemään paluun suunnitelmaan A, mikä on erinomainen asia. Tällöin tapahtuu jälleen siirtyminen uuteen soundiin, äänitysteknologiaan ja uusiin kujeisiin, unohtamatta klasista pohjaa jolle tuo kaikki rakennetaan. Ainoa suuri kysymysmerkki tuleekin olemaan ilmestymispäivä. Enää tuskin tämän vuoden puolelle ehditään saamaan albumia ulos, mutta pieni toivo häilyy single-julkaisujen kohdalla joita on suunniteltu tulevan ulos 1-3 kpl ennen albumia.
Noin. Se oli siinä. Teksti saakoon päätökösensä tällä erään maailman parhaimman bändin uudella biisillä ja sen ekstenrisellä musiikkivideolla. Kiitos.
Tekstit
