Olen antanut hänelle lempinimeksi Cruella De Vil. Kyllä, hän näyttää hieman Cruellalta, mutta kyse on myös luonteesta. Aiemmin olin ajautunut hänen kanssaan tilanteeseen, jossa saatoin huomata päivä päivältä miten tunteeni kasvoivat häntä kohtaan, kunnes olin rakastunut. Kerran vein hänelle iloiseksi yllätykseksi, ja osoituksena hellästä rakastamisestani, korillisen dalmatialaisen pentuja. Hänen reaktionsa oli viileän hillitty. Mutta kun seuraavan kerran tapasimme, näin hänellä turkin joka oli kauniin valkea, ja siinä oli mustia läiskiä. Tällöin myös näin hänen hymyilevän ensimmäistä kertaa. Minä puolestani ihmettelin, että miksi kahvini maistuu niin suolaiselta; huomasin että se johtui kyynelistäni, jotka olivat alkaneet spontaanisti virrata kun tajusin mitä oli tapahtunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti