keskiviikko 24. joulukuuta 2025

Nostalgiaa: Tule joulu kultainen

Tämä klassikko oli alunperin 60-luvulla kirjoitettu mainoslaulu! Tämä tieto on siksi niin yllättävä, koska tuo "tule joulu kultainen" on jo usean vuoden lukenut allekirjoittaneen perheen joululahjakääreissä, eikä ihme, sillä kyseinen rullakin on jo vuosikymmeniä vanha.  

Tällä videolla on kyseisen kappaleen lyhyempi, ja ilmeisesti alkuperäinen versio sekä otoksia 60-70-lukujen joulumainoksista - tämän ei siis ole tarkoitus olla ns. kaupallinen tiedote, mutta kun näissä vanhoissa mainoksissa nyt vain sattuu olemaan paljon otoksia menneiltä ajoilta. 

Joten tämän myötä, hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta!


sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Joululauluja, mutta dungeon synth -versioina

Tämä on aika mukavan kuuloista "tavaraa" kieltämättä, joten laitetaan se nyt kaiken kansan kuultavaksi. Tämä genrehän on eräänlainen sekoitus 90-luvun black metallin koskettimia, kuin myöskin tuon aikakauden tietokoneroolipelien musiikkeja. Siksi tämä joskus luokitellaan metallin alalajiksi, vaikkei tässä ole lainkaan kitaroita, rumpuja, lauluja yms.



tiistai 9. joulukuuta 2025

Nostalgiaa: Työn ja toimen kaupunki 1961

Seuraavaksi matka vie Jyväskylään. Tämä on myöskin erinomainen video, jossa on paljon samaa fiilistä kuin oli edellisen osan Tampereen vastaavassa minidokumentissa. 



perjantai 5. joulukuuta 2025

Nostalgiaa: Kotimme Tampere 1956

Alkaa uusi sarja, jossa teemme kuvan ja äänen avulla aikamatkan menneisiin vuosikymmeniin. 

Me aloitamme Tampereesta, josta nyt on esityksessä vanhin allekirjoittaneen löytämän pienoisdokumentti/mainosvideointi. 

Tuolloin ei ollut ratikkaa, vaan rollikka.  Ei ollut Metsoa, vaan oli (vanha) kirjastotalo. Eikä ollut työttömyyttä, vaan oli Ratinan siltatyömaa. 

Silloin olivat naiset ja miehet yhä säädyllisissä rooleissaan, alkaen kodista, edeten työpaikkoihin. Feministit eivät olleet kirkumassa, eikä soijapojat luimuilleet heidän helmoissaan. 

Optimismi kukoisti, tunne siitä, että jälleenrakentaminen ei ollut vain käynnissä vaan edistymässä kohti aikaa parempaa. 

Yhteiskunnan palvelut olivat nupullaan ja osa niistä jo kukkikin. Niistä ei puhuttu leikkauslistan artikkeleina, vaan ylpeydellä - vaikka olipa siellä myös vanhapoika Jörölä, aikansa kokoomuslainen rutisija, jonka mielestä hänen ei tule maksaa veroja, koska hän ei käy esim. Kirjastossa eikä ole milloinkaan sairastelut. Vaan siinä hänkin istuskelee valmiiksi katetussa yhteiskunnan pöydässä, röyhkeänä ja tyhmänä.

tiistai 2. joulukuuta 2025

Abaddonin mysteerio synnystä tulevaisuuteen

Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon. - Ilmestyskirja 9:11

Raamatun Ilmestyskirjassa, kuin myöskin muutamassa kohtaa Vanhaa testamenttia, esiintyy mystinen olento nimeltä Abaddon - tuhoaja. Yksi syy sen mystisyydelle, on juurikin siinä, ettei olla päästy yhteisymmärrykseen siitä, että onko se pohjimmiltaan hyvä vaiko paha. 

Mikä tekee Abaddonista niin kiehtovan, on juurikin se, että se vaikuttaa olevan enkeli joka vaihtoi rooliaan, mutta joka ei silti välttämättä langennut. Tämä selittää sen, että miksi se on Vanhasta testamentista uuteen pitkin Raamattua, eikä siitä tullut minkään kansan pakanallinen jumaluus, kuten kävi useille langenneille enkeleille. 

Eli, mikä on tämän tuhon enkelin alkuperä?

Tutkimukset, kuten vanhat apokryfiset kirjoitukset, ovat kuitenkin tuoneet mielenkiintoista uutta tietoa tästä entiteetistä. 

Siitä kertoo apokryfinen teos nimeltä Investiture of Abbaton (tai Abaddon). Sen mukaan Abaddon oli alunperin enkeli* nimeltä Muriel, joka edusti toisen hierarkisen sfäärin enkelityyppiä, eli herruuksia. 

(* Erityisesti korkea-asteiset enkelit ovat suorassa yhteydessä universumin rakenteisiin ja toimintoihin, jopa fysiikan lakeihin. Niinpä kosmisessa mielessä tällaiset roolien vaihdot mitä ilmeisimmin ovat merkittäviä). 

Tuossa syntytarinassa mainittiin seitsemän enkeliä joiden piti toimittaa materiaalit Adamin luomista varten, mutta he niskuroivat, sillä he uskoivat hänen tulevan lankeamaan. Mutta Muriel suostui, saaden näin hallinnan yli maan ja ihmiskunnan, sekä uuden nimen Abaddon - kuninkaankaltainen, joka istuu sulaa valtaistuinta.

Raamatussa Abaddon onkin samanlainen kuin vaikkapa Hades, josta puhutaan niin paikkana kuin entiteettinäkin ja ne kumpainenkin esiintyvät usein juurikin yhdessä - mikä tosin on piilotettu käännökseen. 

Esim. Myös Belial myös on kadonnut Raamatun käännökseen lähes kokonaan - hänet mainitaan vain kerran Uudessa testamentissa käännöksen puolesta. Kun taas alkuperäisessä tekstissä Belial löytyy ainakin vanhasta Biblian käännöksestä useammasta kohtaa. Myös molemmat, Abaddon ja Belial on mainittu rinnakkain kuolleen meren kääröjen Kiitoshymneissä, joissa mainitaan runollisesti Belialin virrat jotka puhkesivat Abaddooniin. 

Seuraavaksi tarkastellaan muutamaa korjattua ja asiaan liittyvää Raamatun kohtain käännöstä:

Job 28: 20 Mistä viisaus on lähtöisin?

Missä asuu ymmärrys?

21 Se on kätkössä, kukaan ei voi sitä nähdä,

se on piilossa taivaan linnuiltakin.

22Kuolema sanoo, Abaddon sanoo: "Vain huhu siitä on kulkenut korviimme."

Seuraavat jakeet ovat kokonaan allekirjoittaneen kääntämiä:

Job 26:6 Tuonela on alaston Jumalan edessä, ja Abaddonilla ei ole peitettä

Sananlaskut 15:11: Tuonela ja Abaddon makaavat paljastettuina Herran edessä, miten paljon enemmän paljaita ovatkaan ihmisten mielet! 

Sananlaskut 27:20 Tuonela ja Abaddon eivät ole milloinkaan tyytyväisiä, ja milloinkaan eivät ihmisten silmätkään ole tyytyväiset

Eli kuten näkeä saattaa, on Abaddon ja Tuonela eräänlainen parivaljakko, jotka Herra kyllä näkee, vaikka ihmisiltä niiden todellinen olemus on piilossa - aivan kuten ihmiset pitävät mielensä syvimmät aivoitukset muilta salassa. Samoin niiden kyltymättömyys on verrattavissa ihmisten vastaavaan. 

Niin Tuonela (Hades) kuin Abaddonkin tekevät paluunsa Raamatun viimeisessä kirjassa, jolloin Abaddon palaa toteuttamaan tehtäväänsä ja toisin kuin Hades, se ei joudu tuliseen järveen (joka muuten on väriltään sininen - rikki, eli tulikivi, palaa sinisenä). 

Niinpä voisikin sanoa, että ehkä tässä apokalypsissä Abaddon sai viimeinkin työnsä päätökseen ja saattoi näin palata takaisin Murieliksi. 

Valtavirtatulkinta Abaddonista on ollut, että se olisi sama kuin Apollo, mutta vaikka nimissä on samaa soundia, ei tuo tulkinta voisi olla kauempana totuudesta - lisäksi, jos Raamatussa oltaisiin puhuttu Apollosta, se oltaisi kyllä mainittu sen oikealla nimellä, aivan kuten Hades ja Tartaroskin. Apollo kun oli viraltaan valon jumala, sekä keisarin suojelija, oli se näin ollen täysin eri suunnassa kuin syvyyden enkeli Abaddon, joka hengaili Hadeksen kanssa ja joka lähti hyökkäämään heitä vastaan joilla ei ollut Jumalan sinettiä, vaan Pedon merkki. Se ei näin ollen tehnyt myöskään petojen työtä, päinvastoin. 

Tästä on todisteena myöskin tuo apokryfinen syntytarina Abaddonista, sillä vaikkei kyseiselle tarinalle antaisikaan sen suurempaa arvoa, on se todisteena siitä, että Abaddon tunnistettiin itsenäiseksi entiteetiksi, jolla oli enkelillinen alkuperä - tokihan hän jatkoi enkelinä olemistaan tuossa uudessakin virassaan, ei tosin korkean herruuden virassa, vaan syvyyden enkelinä, joka oli kuninkaana syvyyden armeijalle. 

maanantai 1. joulukuuta 2025

Sisäinen lapsi salaisessa autiomajassa

Marraskuu voitettiin (paitsi jos säitä katsoo) ja on taas joulukuu, mikä on yhtä tarunhohtoista aikaa vanhalle ja nuorelle, niinpä me aloitamme tämän kuukauden tällaisella inspiraatiollisella avauksella. 

Sen lisäksi että tämä video on comfy, on siinä se syvällisempikin pointti, ja se on tuon juontajan toteamus siitä, että on vieläkin kuin lapsi. 

Tässä on syvällinen totuus, onnellisuuden. Kyseessä on sisäinen lapsi, joka jää aikuistuessa helposti taka-alalle, joskus sinne patistettuna joskus unohdettuna, yhtä kaikki, on lopputulos sama. Mutta näin ei tulisi olla. 

Syitä on tälle monia, ei niitä kaikkia tarvitse alkaa nyt erikseen mainitsemaan, mutta se sanottakoon, että tuon sisäisen lapsen jääminen taka-alalle johtaa helposti latistuneeseen tunne-elämään, ja se puolestaan johtaa latistuneeseen elämän kokemiseen. 

Tätä ei pitäisi muuten sekoittaa lapsellisuuteen, sitähän se ei ole, vaan kuten tiedetään, ne pahimmat pätijät ja tiukkapipot ovat kuin niitä pikkuvanhoja ala-astelaisia, joita kukaan ei jaksa.