Alkaa uusi sarja, jossa teemme kuvan ja äänen avulla aikamatkan menneisiin vuosikymmeniin.
Me aloitamme Tampereesta, josta nyt on esityksessä vanhin allekirjoittaneen löytämän pienoisdokumentti/mainosvideointi.
Tuolloin ei ollut ratikkaa, vaan rollikka. Ei ollut Metsoa, vaan oli (vanha) kirjastotalo. Eikä ollut työttömyyttä, vaan oli Ratinan siltatyömaa.
Silloin olivat naiset ja miehet yhä säädyllisissä rooleissaan, alkaen kodista, edeten työpaikkoihin. Feministit eivät olleet kirkumassa, eikä soijapojat luimuilleet heidän helmoissaan.
Optimismi kukoisti, tunne siitä, että jälleenrakentaminen ei ollut vain käynnissä vaan edistymässä kohti aikaa parempaa.
Yhteiskunnan palvelut olivat nupullaan ja osa niistä jo kukkikin. Niistä ei puhuttu leikkauslistan artikkeleina, vaan ylpeydellä - vaikka olipa siellä myös vanhapoika Jörölä, aikansa kokoomuslainen rutisija, jonka mielestä hänen ei tule maksaa veroja, koska hän ei käy esim. Kirjastossa eikä ole milloinkaan sairastelut. Vaan siinä hänkin istuskelee valmiiksi katetussa yhteiskunnan pöydässä, röyhkeänä ja tyhmänä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti