torstai 7. huhtikuuta 2011

Deathtime Tiedottaa



Kuten jo tarkimmat Xeimiaanisen Tietoverkoston seuraajat ovatkin voineet huomata, on Deathtime saanut ikiomat sivustonsa. Sinne pääsee oikealla olevasta linkistä (linkkilistan kautta voit myös ladata jokaisen bändin julkaisunkin), tai sitten klikaamalla sivuston osoitetta:

http://deathtimeband.blogspot.com/

Tätä myöten pääsääntöinen tiedottaminen mitä bändiin tulee, siirtyy kyseiselle sivustolle. (Huom. hyvä tapa seurata päivityksiä on twitterini, seuraa niin minä seuraan sinua, kiitos)

Vaikka alunperin kyseessä piti ollakin blogin ja Radio Home Studion "house band", alkoi se elämään jo ensimmäisestä julkaisustaan niin vahvasti omaa elämäänsä, että tämä tuli eteen. Etenkin kun sivustolla oli olemassaolemattomuudestaan huolimatta sellainen kysyntäkin, että pelkkä blogiin ohjaaminen paljastui turhan monimutkaiseksi prosessiksi, oli parasta luoda se sivusto.

Tietysti tänne blogiin jäävät ne Deathtimen julkaisut ja ilmoitukset jotka täällä nyt jo ovat, mutta pääsääntöinen keskus on nyt uudessa osoitteessa.

Mutta tässä ei ole kaikki uutisista.

Bändi täyttää aivan lähiaikoina 1. vuoden. Riippuen laskutavasta, voidaan sanoa että se teki sen jo maaliskuun alussa, eli silloin ensimmäisen biisin ääriviivoja ruvettiin vetämään, tai 23.4 jolloin kyseinen biisi tuli valmiiksi (joo, en pitänyt hirveästi kiirettä sen ekan biisin kanssa). Vai olisiko kenties parempi aika 2.5. jolloinen tämä ensimmäinen Deathtimen historian biisi julkaistiin esikois-singlen muodossa? 

Luultavasti tämä menee kirjaimellisesti arpomiseksi, ja aikataulujen toteutumisen mukaan menemiseksi, mutta mitä tällä on nyt tarkoitus pohjustaa, olisi se että kuinka tuota on tarkoitus juhlistaa teidän fanien kanssa.

Elikkäs nyt tohtinee tiedottaa että Deathtimen 1. vuotisjuhlan kunniaksi valmistelin ehostetun uusintajulkaisun, nimeltä Obliteration EP (Nightmare Edition). (Obliteration EP:n alkuperäisen version, eli Deathtimen suosituimmaksi muodostuneen julkaisun voit ladata tästä).

- Kyseessä on MUHKEA juhlajulkaisu jonka kansissa nyt tuplamäärä sivuja (HUOM. K-18).
Mukana mm. ennenjulkaisematonta extrakuvamateriaalia niin hovikuvaaja J:ltä, kuin myöskin Covered In Bloodilla tutuksi tulleen Elsubeth Bathoryn visuaalista jälkeä! (Covered In Blood:in, Deathtimen coverkokoelman voit ladata tästä)

- Formaattina tupla-EP.
Tämä oli se alkuperäinen formaatti jolla Obliteration EP piti julkaista. Siitä oli erinäisiä variaatioita, joita ei tietenkään enää cover-biisien erkaantumisen jälkeen voitu tässä enää täysin saavuttaa, mutta tällä painoksella tuosta alkuperäisestä visiosta on päästy jälleen jyvälle, ja asian voi tarkastaa sitten kun on sen aika.

- Mukana 2 ennenjulkaisematonta biisiä.
Näistä toinen on vieläpä ihka uusi (vm.2011, biisi jonka alunperin piti tulla tulevalle Deathtimen toiselle albumille!) ja ehkä brutaalein koskaan tehty biisi. Kun taas toinen oli Obliteration sessioissa äänitetty biisi, joka ei kuitenkaan mahtunut EP:n mittoihin rajoitetulle julkaisulle mukaan.

- Kolmantena yksi (p)remasteroitukin biisi!
Mikä onkaan tuo soundeiltaan kirkaamaksi ja dynaamisemmaksi saatettu kappale?

Nyt, kokonaisuus alkaa näyttämään valmiilta. Ja se yleensä on tila jossa ruvetaan havaitsemaan murphyn lain säälimätön toimivuus jokapäiväisessä elämässämme, joten tästä syystä voin vain sanoa että jos Luoja suo, on tämä julkaisu valmis viimeistelyjen jälkeen. Seuratkaa tiedotteita.

the Brutal Æsthetics-sessiot

Lauantaina, kesäajan vaihtamisen kynnyksellä kävimme suorittamassa promokuvaus-sessiot vuodelle 2011. Uudesta materiaalista on vastan tiedossa ituja, silmuja, ideain siemenyksiä ja pari kokonaistakin esitystä, mutta aika ja paikka olivat the Brutal Æsthetics-sessioille otolliset.

Kuvamateriaalista tuli kerrassaan mahtavaa, voidaan sanoa että debyytin, eli Operation Death Metal Hero Sessionsin aikainen läpimurto ollaan kyllä vähintään saatu kiinni, ellei astuttu sen ylitsekin.

Mukana oli kaksi kuvaajaa, eli perinteinen J jonka näkemys on melko käsittämättömällä tavalla lähellä omaani, sekä kokeneempaa kalustoa Crazy Haroldin muodossa. Mielenkiintoista tästä pari valjakosta teki se, että Harold oli käynyt koulut ja J taas on enemmän itseoppinut, J enemmän oikeanaivolohkon orientoitunut ja Harold vasemman. Tämä mahdollisti hyvin perspektiivien vaihdon ja dynamiikan kuvauksissa, heillä oli nimittäin erilaista jäljeä, omanlaistaan. Mukana tietysti on vielä rookie, eli Elsu joka debytoi Covered In Bloodilla, hänet otin mukaan Deathtimen staffiin graafiselle puolelle sillä hänen omalaatuinen näkemyksensä tuo ehdottomasti lisää tälle projektille. Ideana onkin antaa ideoita, suuntaviivoja ja suoranaisia toiveita tälle toimielimelle, jolla kuitenkin on vapaat kädet tehdä mitä haluavat oman inspiraationsa innostamina, sillä kuvia on syytä olla paljon, sillä niiden käyttö määritlelään tarpeen mukaan. Jotkut kuvat pääsevät julkaisuille, jotkut promoavat netissä ja vain netissä, jotkut printataan tutuille jne. Erittäin toimiva kaava ollut ainakin tähän mennessä, eikä sellaista suurlevy-yhtiöiden lankulle kävelytystä meillä olekaan lainkaan “pitää miettiä myyntilukuja, siksi pitää muistaa tämä trendi ja tuo kohdeyleisö..” (vaikka onhan tietysti Deathtimella ihan selvä tyylinsä, linjansa, verenpunainen lankansa joka kietoutuu mukaan kehitykseen).

Jos viime vuonna oli ohjeena kylmä, brutaali ja karu kaupunkimaisema lopputalven keskellä, oli mukana nytkin nämä samat elementit. Ne liittyvät ala-allegoriaan, jonka  olen nimennyt “Type A Personality Disorder -series”-nimityksellä, ja koska bändi, ilmaus ja musiikki ovat myöskin kehittyneet (ei huolta, kyseessä on silti edelleenkin pääsääntöisesti death metal-bändi ja sen mukaiset juuret) on myös kuvissa nähtävissä toinenkin aspekti eli “Æstethics of the Grotesque-Series”. Nämähän eivät ole mitenkään sitovia ja tai orjallisia leimoja, joten vielä voisi sanoa että on olemassa kolmaskin ala-allegoria jota voisi kutsua nimellä “Non-Label Misc-series”. Wu-wei, tekemistä ilman tekemistä, tekemättömyyttä tekemällä.

Kieltämättä vähäsen jännitti tulevat sessiot. Vielä edellisenä yönä olin vielä pikkutunneilla katsonut kattoa, samalla kun alakerran muija ulvoi eläimellisesti tämän sulhasen myöhemmin yhtyessä tähän huutoon, koska oli astunut naapuriani niin kuin se olisi menossa pois muodista. Tätä ennen, illan mittaan, oltiin soitettu muutamia kymmeniä, ellei jopa satoja kertoja "Todella Kaunis"-biisiä repeatilla - ilmeisesti tämän oli tarkoitus virittää tunnelma tuohon hedelmällisyysriittiin.

Toinen merkittävä takaraivossa painostanut, egoon liittyvä seikka oli ns. toisen julkaisun kirous. Etenkin jos ensimmäinen kerta on ylittänyt odotukset, mutta silloin pitää vain rentoutua ja palata siihen luovaan tilaan josta aiemminkin kaikki lähti oikeaan suuntaan. Rentona pitäisi olla myöskin siksi, että se taito joka on tullut nyt kokemuksesta, on valttikortti jota ei ollut lainkaan aiemmin. Stressaaminen (muu kuin eustressi) jotenkin jähmettää tiettyyn määrättyyn default-asetukseen jossa ikään kuin taidokaasti kierretään se kokemus jota on ollut. Tällä kertaa tiedostin sen takaraivossani, sillä opetellessani tuntemaan paremmin itseäni ja olemaan läsnä elämässä joka on tässä ja nyt, olen saanut kokea mitä tapahtuu kun samaistuu sisäiseen vaistomaiseen meteliin. Kumma kyllä, kun puhuimme kuvausten päätteeksi, ollessamme munkkikahvilla (kuvaajat vetelivät kunnon hampurilaisateriat), paljastui että J:llä oli ollut ihan samat fiilarit!

Nyt, mene katsomaan ne kuvat tästä.

Ei kommentteja: