Rakkauden Kesä 2011 (Prologi)

Intro

Tällä kertaa laitan tämän tekstin yhtenä pitkänä versiona, tämän vuoden jatko-osatyylistä poiketen. Otsikoinnit kuitenkin auttavat erinomaisesti navigointia osien välillä. Mutta, pistän nyt samalla äänestyksen ylös, ja kun katsot nyt oikealle (kelaten alas valkeaan sivupalkkiin) näet sen siellä ja voit äänestää että tulisiko tekstien olla kuten tämä eli yksi suuri kokonaisuus, vaiko jatko-ositettuja (kun kyse on laajemmista tekstikokonaisuuksista).

Muista siis äänestää, sillä ne jotka eivät äänestä ovat kakkaperseitä. Kiitos. -_^


Pääsiäinen

Yön ollessa jo päättyessä sain puhelun, olin juuri neuvottelemassa Artun (mies oli heittäynyt polvilleen jalkojeni juureen ja teki kumarrusliikkeitä kun kohtasimme) ja hänen kaverinsa bändin musiikin soittamisesta  Radio Home Studion lähetyksessä, kun nainen soitti (Suzy Lee – ensimmäinen esiintyminen täällä)  Päätimme keskustelumme ja sovimme että on suuri mahdollisuus siitä että he saavat musiikilleen lisää kuuluvuutta ja Radio Home Studio uuden bändin “talliinsa”.

Suzy Lee oli ottanut numeroni jonka olin antanut hänelle hieman aiemmin illan aikana, samalla kun olin sanonut että niin on tehtävä, ja nyt hän kysyi että mitä tekisin. Vastasin olevani vapaa henki ja en tänä yönä omaa muita velvollisuuksia. Siispä hän kutsui minut kylään, koska hänen teki mieli jutella mukavia ja niitä ja vähän näitäkin. Sovimme että hän tulee minua vastaan, joten lähdimme heti liikkeelle ja kävelimme rautatien alikulkutunnelin vastakkaisia puolia ns. ristiin. Hän soitti ja kysyi missä viivyn ja kerroin pyöriväni jo Tammelan torilla, hän sanoi että senkin höpsö ei sinne ja sovimme tapaavamme kulmassa jossa oli Hesburger. Sama ravintola jonka kulmaan aina saatoin Tinan “meidän kulta-aikoinamme”. Jos menen treffeille, on sopivaa sopia että tuon pikaravintolan kulmalla tavataan. Edellisillä treffeillä ollessani sovin tapaamisen raflaavasti Stokan kellon alle.

Mutta takaisin kertomukseen. Mietin kävellessäni naista vastaan, samalla kun shuffle oli valinnut soitettavakseen Type O Negativen ehkä parhaimman kesäbiisin: Christian Womanin (live-versio, löytyy Dead Againin bonuslevyltä), että juuri tälläistä aikaa ja kevättä sekä kesää minä haluan! Kävellä uusiin seikkailuihin eloon heräävässä kaupungissa, mennä yöksi naisen luokse taloon joka on ihan keskustan tuntumassa, taloon jossa ei ole koskaan käynyt aiemmin. Niin että kun pääsemme perille hän tuo minulle juoman jääkaapista ja vetäydymme lattialle ja siitä sohvalle, ja meidän seuranamme on kaksi pientä koiraa jotka kiintyvät minuun heti. Popedan Pitkä Kuuma Kesä on ehkä aikaisemmin ollut irrelevantti kesäbiisi, mutta tällä kertaa se on suoranainen ohjenuora ja toive toteutua! Täysin ymmärrettävää pitkän ja kylmän talven jälkeen, pisimmän, synkimmän mitä muistan (ei Luojan kiitos minkään erityisen tragedian vuoksi vaan siksi että se vain tuntui siltä – rahat jatkuvasti lopussa, informaation luomista ja tankkaamista, mielialan kanssa taistelua).

Sovin myös Migueloksen kanssa että otamme tavaksemme käydä minigolfaamassa sopivin väliajoin, nauttia hyviä juomia (viiniä ja giniä, ehkä myös viskiäkin?) sitten käydä “taiteilijaravintola” Pyynikin Portissa aloitus- tai lopetusryypyllä (löysin sen kun kävin keskustassa kevään jo astuessa kaupunkiin, harhailin lähes unenomaisessa, nostalgisessa, toiveikkaassa ja euforisessa tilassa pitkin poikin Pyynikin salaperäisiä sivukatuja ja kujia – ihana paikka!).

Aikaisemmin kun olin taas palannut viihteelle viihteettömien aikojen jälkeen, huomasin että kaikki oli avaraa ja outoa. Jo matkan alkupäässä eksyin mitä upeimman ortodoksien pääsiäiskulkueen keskelle, todellakin, seilasin vastapalloon heidän kulkueensa keskellä yrittäen samalla päästä tien toiselle puolen.

Kulkue jonka keskeltä itseni löysin harhailemasta "vastapalloon"; joskus liioittelen siinä kun kuljen lähes kaikessa vastaviraan, enkö muka?!

Normaalisti tuollainen voisi sopia minun pääsiäiseeni, mutta nyt päätin pitää normaaleista pääsiäisrituaaleistani paussia ja juhlia niin pääsiäisen sanomaa kuin myöskin muita asioita kuten Deathtimen juhlajulkaisua ja sivustoa. Hyvä tapa juhlia näitä on punaviini.

Baarissa tapasin legendaarisen "Konkkaronkan". Tämä kollektiivi tuli aikoinaan tunnetuksi siitä että se piti hulluina vuosinaan päämajaa Tampereen hämärimmissä kolkissa, sellaisessa kommuunityylisessä asumismuodossaan. He olivat kaikki kotoisin syvältä Suomen metsiköistä, mutta päästyään sivistyksen keskelle he laittoivat haisemaan. Heidän kanssaan oli kyllä aina hauskaa. Ehkä ikimuistoisimpiin lukeutuvia reissuja oli se, kun he hakivat minut korvasta jossa asuin aikoina kun vuodet seisoivat paikoillaan ja virittivät minua alaspäin. He tulivat hakemaan minua siis neuvostomallin Ladalla. Autossa ei ollut mankkaa, mutta jostakin syystä sen kauittimista kuului ääniä. Moottorina taisi jyllätä proletaarin taloudellinen (ainakin hevosvoimien määrältään) 1.2 pannu. Matkan toinen bizaarius oli siinäkun kuskina ollut Yucca (sukunimi Palmu - tiätsä?;) meinasi tippua kuskin paikaltaan, kun hänen ovensa aukesi meidän lähtiessä leikkaamaan huoltamon pihasta kohti valtiomme teitä. Olisi varmaan ollut melkoinen näky jos kuskimme olisi maanut tajuttomana ja x-asennossa auton jäljessä, samalla kun lastillinen mikkihiiriä olisi ollut kuskittoman Ladan vietävissä vielä toistaiseksi tuntemattomaan suuntaan. (Lada toisaalta kiihtyy joka vaihteella yhtä "kovaa" joten olisimme voineet tuossa skenaariossa nousta pois kyydistä, ja ehtineet vielä nostelemaan matkatavaroitakin ulos siinä samalla!)

Arvikin tuntee Xeimian Networksin - älä siis tuota hänelle pettymystä!

Baarissa siis oli wanha kunnon Arvi Lintta & co. kuten Yucca ja bukowskifanigollegani U-Honey. Kyselin että onko häntä syleillyt nainen hänen tuleva ex-vaimonsa, niin sain vastaukseksi että nykyinen (tyttöystävä). Naisen pisteet kasvoivat kun kuulin että hän oli joululahjaksi tuonut U-Honeylle nipun Bukowskin materiaalia. Se sai minut miettimään, että jos hän seurustelee noin fiksujen naisten kanssa, niin miksi minun kohtalonani on ollut olla sellaisten tun idioottien kanssa - joiden kanssa nyt olen ollut? 

Mietin krapulapäivänä eräässä haastattelussa kuulemaani teoriaa jonka mukaan olet niiden kuuden henkilön keskiarvo joiden parissa eniten toimit.

Vappu.

Facebook-päivitys: Nakit ja perunasalaatti - nautittu. Tippaleipä ja inkiväärisima - nautittu. Chiliolut - avattu. Hyvää vappua rakkaat nutriaiseni. -_^ Ties vaikka setä olisi vähäsen päissäänkin tänään.

Lopultakin vappu tuli. Jostain syystä olen odottanut erityisen paljon tätä vappua, ja muistanut aikaisempien tai ainakin tietyn aikaisemman vapun suurenmoista muistoja herättävää aikaa. Ne olivat aikoja kun otin elämässä askeleita eteenpäin, askeleita joita aioin ottaa ja jotka onnistuinkin ottamaan. Vaput olivat juhlia jotka oli sidottu näihin tapahtumiin. Ymmärsin odottaessa suurta juhlaani, jota joskus vihasin, että tämä on tietysti hyvä asia – että on suloisia muistoja, kuin paikka jossa käydä pahana päivänä – mutta samalla se on “lohikäärmeen jahtaamista” joten minun olisi taas kerran otettava askelmia. Tehtävä se omalla wu-wei-tyylillä, mikä sekin kuuluu eräänlaiseen autentiseen organisoituun organisoimattomuuteen; tila jossa kaikki tapahtuu. Mietin tätä kun ajoin Prellulla moottoritietä, mukani oli uusia perunoita, tölkki olutta (ZEUNERTS High Coast – “The Bridge Between ALE and Lager”, muita alan juomia vapuksi oli Thandi Shiraz Rosé eli reilunkaupan kuohuviini, sitten myös Jack's Original chiliolutta ja loppu pönttö Piqueras-punaviiniä), kamaraa vailla olevia juustonakkeja jotka nauttisin perunasalaatin kanssa, ja oli siinä kyllä vielä jotain muutakin mitä en nyt mitenkään muista mainita.

Lisäksi on sanottava että vappu alkoi inkiväärisimalla ja tippaleivillä. Haluan pitää kiinni tunnelmasta joka on ainutkertainen. Olen juhlavuotena saanut nähdä miten lohikäärmettä ei voi saada kiinni. Vaikka tuntemuksen muistaa, ei sitä enää voi tavoittaa sen ainutlaatuisessa muodossa – tästä syystä lopulta ainoa oikea kumppanikin voi olla neitsyt, jos haluaa että varmasti on se ainutlaatuinen henkilö toisen elämässä, eikä vain joku joka on kuin biisi mikä on äänitetty nauhalle joka joskus oli alkuperäinen kasetti. Tai kuten edesmennyt kaverini asian ilmaisi: Naiset ovat kuin parkkihalli, laskeutuessasi sellaiseen olet jo toiveissasi että saat paikan, mutta kun olet siellä huomaat että se on täynnä. Mies joka sanoo muuta on feminismin aivopesemä. Yleensähän naisen psykologialle (ainakin joidenkin) on ominaista suosia miestä joka on suosittu, sosiaalinen todiste on tällöin se että mies on ollut monen naisen kanssa, mutta naisen suhteen asia onkin hieman eri. Se, että muut miehet pitävät hänestä on yksi juttu, mutta se lukko joka aukeaa jokaisella avaimella on kovin huono lukko. Se avain joka avaa lukon kuin lukon on aika erityinen. Tai kuten Raimo joskus maalaili, että haluaisitko että sinun lapsesi tulee tähän maailmaan sellaisen onkalon kautta jota joku känninen karvaperse on joskus rassannut R-kioskilta ostettu naminami-kumi päällä?(Edellä mainituista syistähän allekirjoittaneen täytyy aina antaa kupeidensa välillä jäähtyä ja laittaa ulko-oveen kyltti: Lounaalla. Sillä urbaanin legendan mukaan naiset puhuvat keskenään, että onko hän tai hän jo ollut minun kanssani silleen, ja jos ei ole, niin tämä puute on korjattava välittämästi. Että totaa...)

Raimosta puheen ollen. Illan suunnitelmana oli mennä jossain vaiheessa Raimon ja Irman talouteen juomaan itsensä ihan uusiin sfääreihin, nollata ja pitää hauskaa, unohtaa asiat joille nyt ei voi mitään - luoda uusi lohikäärme. Ideana kuitenkin oli tehdä kuten vapaan hengen on tehtävä, eli käydä hieman tutkailemassa kaupungilla, ja sitten kun on sopiva hetki, nousta bussiin ja huristella Rantaperkiön kammioluoliin.

Pari välihuomiota:

1. Jos joku tätä lukeva on päässyt tänne nätiltä tyttöseltä, jolla on kaupungin ellei jopa koko maan hienoin laukku, saamansa käyntikortin kautta niin hän sai niitä nipun minulta juuri päivää ennen vappua (ja ehkä myös vappuaattona) – en mä millään pahalla tota..
2. Yksi vappuun valmistautumisen klassikoita on Markku from Finland. Aikoinaan katselin joka aurinkoinen aamu tätä Euroviisu-sarjaa, joka oli Markun itsensä vetämä. En laita tähän nyt riviin, tälläisenä välihuomiona, niitä jokaista jaksoa, mutta pistän ensimmäisen jakson jonka kautta pääset aina seuraaviin jaksoihin.

J:lle oli tiedossa kotilepäilyvappu. Kysyin aikooko hän pitää samanlaisen vapun kuin silloin kultaisina nuoruusaikoina, jolloin hän makoili suojatiellä, heräsi putkasta ja oli oksentanut salmiakkikossua vatsallisen vieressä istuneen, vaaleisiin vaatteisiin pukeutuneen henkilön päälle (näin keksittiin maailman ensimmäiset "metrot"). Henkilö oli jäänyt pois seuraavalla pysäkillä ja korottanut peukun J:lle. J ei aikonut viettää nyt tälläistä vappua.

Vaan eipä olisi kannattanut vittuilla. Ei edes lämminhenkisellä tavalla, sillä tulevista juhlista tulisi taas eräitä niitä legendaarisia reissujani joissa olisin alusta loppuun suht keskeisillä paikoilla tapahtumien polttopisteissä, mutta etenkin loppua kohden olisin saavuttanut melkoisen (anti-)kliimaksin.

Juhlat alkoivat melko normaalisti. En päässyt taaskaan mukaan alusta alkaen ja jostain syystä koin aikamoisen deja vú-tuntemuksen kuin mikä oli ollut noin kuukausi aiemmin kun olin odottelemassa pääsyä J:n synttäreille. Ensinäkin myöhästyin pari kertaa omasta bussistani, ja lopulta kun pääsin kaupunkiin huomasin että seuraava bussi (numero 1) tulee vasta noin 30 + minuutin päästä. Sitä ennen sen olisi pitänyt tulla käytännössä niin että ehdin juuri vaihtamaan jalkaa toiselle, niin olisin jo seuraavaksi alkanut oikoa niitä kohti bussia. Niin ei käynyt, joko kello oli väärässä, tai bussi jättänyt kierroksen välistä. Molempi pahempi.

Bussin hetken ollessa käsillä, ilmestyi jostain vanhempi rouva (minua noin 10 vuotta) ja moitti siitä etteivät nämä bussit kulje ja kadut ovat täynnä amatöörejä. Sitten seuraavaksi hän olikin jo roikkumassa käsikynkässäni, ja sanoi että jos sinun “tätisi” näkee hänet, niin kerro että pidit jotain mummoa pystyssä.

“Mummo” ei katsonut kuitenkaan hyvällä sitä, että heti kun bussi tuli, minä istahdin ensimmäiselle vapaalle paikalle eli nuoren neidon viereen. Tästä alkoi kuitenkin uusi episodi matkalla kohti Rantaperkiön laulumaita. Juttelin niitä ja juttelin vähän näitäkin nuorikolle. Kohta sisään tulee lisää ihmisiä, ja paljon tuleekin, niin että naiskuski tulee jo ulos karsinastaan ja huutaa sen minkä palkeista lähtee tungeksiville massoille. Massoista heilahtaa eteemme mulattikaksoset. Toinen oli vaalea ja toinen, no, päivettyneempi versio. Jälkimmäinen tervehti minua ja toivotti hyvät vaput, minä tervehdin takaisin ja toivotinkin vielä takaisin kuten sivistyneet ihmiset tapaavat tehdä. Lopulta kun tuli aika jäädä, toivotin matkaseuralleni hyvät vaput ja takanamme istuneet tyttöset toivottivat sitä yllätyksekseni myös minulle – ehkäpä he olivat kuulleet minun hurmaavia tarinointejani ja siitä ryhtyneet tuntemaan ykseyttä? Mulattikaksosista tytön viereen istuneelle sanoin että pitäkää minun legacyani yllä, samalla kun osoitin tyttöä ja nikkasin silmää. Tyttö oli sen näköinen ettei olisi välttämättä halunnut, että ainakaan muut kuin minä olisi sitä jatkanut. Eihän nyt alkuperäisen voittanutta ole. Muuten tuosta heitosta sketsin teki se, että nuo mulatit olivat vasta poikasia.

Oli selvää että olin jo hieman pienissä ja sievissä olotiloissa kun saavuin paikalle. Petankimatsit olivat jääneet minulta väliin, mutta vielähän meillä olisi koko yö aikaa. Olin vielä tässä vaiheessa suht varma että aion juotuani loput kuohareistani mennä vielä viihteelle. Nyt, näissä Raimon ja Irman bileissä on aina ollut sama kaava, se, että sammun ja oksennan. Olen alkanut epäillä että eräs salainen ainesosa tälle kaavalle on että Miguelos Miguelos Migueloksella on mukanaan “troppia”, jota yleensä tulee nautittua jo entuudestaankin hieman nauttineena.

Mutta ehkäpä käännekohta oli siinä kun aloimme vääntämään kättä? Raimo oli aika yllättäjä, en ollut pitänyt häntä tämän alan miehenä, mutta tällä kertaa hän kyllä pisti ojennukseen kaikki haastajansa. Paitsi minut. Mutta kyllä siinä allekirjoittanutkin, joka ei hirveämmin ole näitä matseja koskaan hävinnyt, joutui vääntämään voittonsa eteen! Sitten juuri matsin loputtua eteeni tulee joku ihan uusi tyyppi, päässään afrobolaperuukki ja lapa ojossa. Olin vielä aikaisemman väännön uuvuttama, mutta toisaalta sellaisessa nosteessa ja tuiskeessa että päätin ottaa haasteen vastaan. Se oli kova matsi, jossa molemmat väänsi hampaat irvessä ja vielä hiljakseen voimieni loppuessa irvistin hampaideni välistä: Minähän en luovuta! Matsin jälkeen vaadin vielä revanssia, jonka vääntökaveri sanoi minun voittavan, mutta se jäi spekulaatioiden tasolle sillä tilaisuudessa ei enää väännetty kättä. Minä taas aloin lähestyä pistettä josta ei olisi paluuta.

Jokin aika käsien vääntelyiden jälkeen Arttu napsi minusta(kin) kuvia ja sanoi minua vallan miesmalliksi. Kuvista tuli aika hyviä, mitä nyt pari hyvää olivat harmillisesti “valottuneet”, syistä joita ei tunneta.

Enkä muista onnitteliko Anne minua voiton johdosta, vai lohduttiko tappion vuoksi, tai sitten molempia. Mutta siitä olen varma, että jännitin hänelle hauikseni ja käskin kokeilemaan, hän kokeili ja myönsi ihastuksissaan miten suuri se oli!

Kuitenkin yhdestä sun toisesta syystä voidaan sanoa että tämä on Rakkauden Kesä 2011 ja minä olen sen profeetta (J-Bonelle kerroin tästä, ja hän olikin sitten ihmeissään kun hänen sähköpostiinsa oli tullut 15 sähköpostia joiden otsakkeena oli “Rakkauden kesä”).

Closer (Vampiria Mega Mix)

Romanttinen kevään juhla kuitenkaan ei kestänyt aikaansa enempää kun minulla alkoi ns. Blackout-vaihe. Muistan itse sen että olin oksentamassa vessassa, siellä Arttu ja kädenvääntökaverini pitivät minua hiuksista kiinni ja kannustivat minua edesottamuksissani. Mutta mitä sen jälkeen tapahtui, perustuu puhtaasti suulliseen perimätietoon. On muistettava etten ollut niistä järin tietoinen aamulla herätessäni, etenkään kun en tiennyt edes missä heräsin!


Suullinen Perimätieto Allekirjoittaneen Vapusta

Olin saanut nukkua yksin. Mutta kun Tapsu oli tullut baarista takaisin bilepaikkaan, olin jostain syystä pyytänyt häntä viereeni nukkumaan. Tapsu oli hakeutunut toiseen huoneeseen jossa oli nukkunut ovi kiinni. Osasyynä varmaankin se mitä oli tapahtunut ennen kun olin päätynyt loppusijoituspaikkaani.

Raimo nimittäin kertoi seuraavana päivänä, hieman haikean huvittuneena, että taas kerran sai Anne poistua yksin kotiin, kun minä poika se olin makoillut eteisessä omissa oksennuksissani. Sen lisäksi hän ja pari muutakin olivat osanneet kertoa että olin syöynyt edellisenä päivänä jotain pastaa – siitä oli tullut julkista tietoa kun olin sitä suustani päästellyt. Eikä sovi myöskään unohtaa toista ruoka-artikkelia joka tunnistettiin jäljiltäni, se oli kananpalaset! Raimo poimi kertaalleen syömäni kananpalat, pisti ne muovipussiin ja muovipussin jonkun reppuun. Jos se oli vielä Migueloksen repppu, niin hän sai siinä tapauksessa hyvää hyvyyttään tuomansa kanavainaan osan takaisin ja ehkä niitä lempi telkkariohjelmaansa katsoessa mutustellessa mietti että ei muistanutkaan käyttäneensä tälläistä etikkaista marinadia (oksennukseni pääväri oli “punaviini”). - Joskus entinen luokkakaverini oli kertonut että alkoholia ei pitäisi kutsua nimellä “hapan (vrt. “juoda hapanta”)” sillä se on emäksistä – tämä selittäisi miten se olisi laimentanut vatsahappojani sillä tapaa ettei edes pasta ollut sulanut!

Seuraavana aamuna kun kuuntelin kauhistuneen, huvittuneen ja haltioituneen tilan välitilassa mitä kaikkea olin tehnyt, niin tulipa siinäkin sitten vielä pulautettua suullisen verran juomaani aamukahvia, ja pari lasia vettä (vessanpyttyyn). Sen jälkeen taas kaikki pysyikin sisällä.

Hiukseni olivat kiinni punaisella hiuslenkillä – kenen se oli? Punainen on esim. Englannissa hyvin maskuliininen väri, samoin se on maskuliinisen energian väri, se sopii minulle – aurinkokuninkaalle. Kuitenkin kulttuurissamme tuo on enemmän naisten väri, joten se voi myös olla naisen hiuslenkki. Pidän sitä kuin matkamuistoa.

Lopulta kun poistuin tapahtumahorisontista, sanoin kiitos ja anteeksi tarjoamastani viihtestä ja vähän muistakin asioista.

Puhuin Tapsun kanssa ulkona spontaanien kesäreissujen ja äkkilähtöjen sulokuudesta ja niiden antamista seikkailuista. Sisällä olimme puhuneet, Raimo ja Tapsu sekä minä, niin Radio Home Studiosta ja muista Xeimian Networksiin viittaavista jutuista, underground-bändeistä, ja internetin pizzapalveluista. Irma oli hieman kireähkön oloinen, eikä häntä järin miellyttänyt se että Salkkarien kuolemattomat repliikit korvattiin pääsääntöisesti meidän älykkäällä small talkillamme.- Mutta me taas arvostamme Irmaa, sillä Irma on meille kuin kuningatar englantialaisille.

Sitten kun lopulta pääsin jatkamaan matkaa, päätin että kävelen lämpimien kelien kunniaksi (vaikka välillä putosi rakeita) koko matkan kohti kaupunkia. Jostain syystä kävellessäni tunsin suurta ykseyttä ja lähestulkoon euforiaa. En tiedä johtuiko se siitä että alkoholi oli sekoittanut aivokemikaalini totaalisesti, vaiko siitä että se oli herkistänyt mielni niin että saatoin päästä tilaan sisälläni, jota sinne olen viime vuoden pyrkinyt lanaamaan. Joka tapauksessa niukka vappubudjettini oli säästynyt, joten päätin käväistä pienessä Hesburgerissa, ihan vain siksi että josko ruoka pysyisi sisällä ja megapurilaisen syömisen ilosta. Myyjätär oli runsasmuotoinen ja etenkin hänen takapuolensa oli sen luokan pyöreä pystyperse, että pitää sanoa että tunsin melkoista tarvetta naisen antamaan rakkauteen. Pyrin keskittymään purilaiseeni, ja sen teinkin, vaikka samalla mielikuvituksessani tapahtui iloitsemisen eleitä, ja niihin liittyi tuon naisen ylväs takapuoli!

Loppumatkan hyvänolon tunne oli hieman samanlaista kuin Daavidin: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu." Toisaalta vähän kuten Henry Millerin “Minulla ei ole rahaa, ei resursseja, eikä toivo(ja) - olen maailman onnellisin mies”. Kaikki näytti kaikesta riippumatta hyvältä, juuri nyt, siinä ja sellaisenaan. Musiikki joka valmistui kuin 7 tuntia haudutettava pataruoka jonka ahmii hetkessä, kun se on valmis, ainakin jos ei pysty hillitsemään itseään sen suunnattomia nautintoja tuottavan annin edessä.

Lähestyessäni keskustan sykkivää ydintä,  törmäsin hieman hämmentävään poliisipartioon - hämmennystä ei hälventänyt se, että mentyäni ohitse maija lähti "perääni"!

Aftermath

Maanantai on aina krapulan porottaman miehen ja Monday Bluesin aikaa, ainakin jos erehtyy jäämään paikoilleen. Silloin on tehtävä yleensä manuualisia hommia, jotka eivät turhia kognitioita vaadi. Niitä hieman teinkin ja sitten kävin myös kauppakierroksella J-Bonen kanssa. Kauppareissua ennen kuitenkin luttasin mustapunavalkoista kauluspaitaani Tabortilla jota joskus kaukaa viisaana olin ostanut.

Kaverini onnenpäiväksi sitä ei voinut sanoa, mutta todentotta viihdearvot olivat yhtä korkealla kuin suodattavien sisäelintemme arvot vapun jälkeen.

J-Bonella oli jotain mukanaan mikä aiheuttaa hälytyksiä kauppojen laitteissa. Meillä ei ollut aavistustakaan että mitä se saattaisi olla.

Se alkoi kun kävelimme Prismaan tekemään ostoksiamme. Huomattavaa on, että se ei siis vielä aiheuttanut reaktioita kun kävimme Ikeassa juomassa kahvit – saatoin maailmanmiehenä sanoa myyjättärelle “Minä ja J-dog otamme nyt nämä kahvit...” samalla kun vilautin kanta-asiakaskorttia (minä, joka olen ostanut firmasta lähinnä vain viininjuontitarvikkeita jotka ovat kyllä olleet kyllin säännöllisessä käytössä). Naureskelin sitä kun olimme jo suunnistamassa ruokajonoon, kaksi idioottia olisi seisoneet siinä sitten mukit kädessä ja huomanneet pitkän kierroksen päätteeksi että he olisivat voineet suoraan suikata kassalle ja ottaa siitä kupit. Niin me kyllä teimmekin. Pöydässä en keksinyt purukumille paikkaa joten laitoin sen istumaan pöydälle, ja aprikoin että jos olisin oikein kova jätkä niin ottaisin sen vielä lähtiessämme suuhun. Niin en toki tehnyt.

Mutta takaisin puhumaan viihdearvoista. Eli Prismaan mennessä huomasimme piipahduksen äänen, mutta emme kiinnittäneet siihen sen suurempaa huomiota. Mitään ääntä ei kuulunut kun poistuimme marketista. Siitä kaasutimme kohti Veskan kauppakomplekseja, ja siellä se taika tapahtui.

Menimme ensin Motonetin myymälään etsimään sopivia asennusputkia Prellun vapaavirtaus-suodatinta varten. No emmehän toki löytäneet mitään, emme siinä maanantaisessa mindsetissä, mutta veistelin kuitenkin että jos olisimme jatkaneet Ikea-idioottimaisuuden linjoilla, olisimme luultavasti jonottaneet kassojen kautta ja ilman ostoksia pihalle. Emme tehneet näin, mutta henkilökunta sai maistaa kevyttä iltapäivän jälkeisen hetken hepulikohtausta. Ensinäkin kun marssimme ulos, alkoi hälläri soimaan. Henkilökunnan edustaja tulee ja pysäyttää meidät. Ensin minä menen laitteesta, sitten J-Bone, ja kun jälkimmäinen menee, alkaa hälläri huutamaan. Seuraavaksi sitten häntä kävelytetään edestakaisin hälytyslaitteessa, johon minä heitän että se on kuule Janne sellainen juttu että kohta he joutuvat vetämään kumihanskan käteen ja.. Tämä aiheutti ketjureaktion joka levisi myös henkilökuntaan, joka ei pystynyt enää pitelemään pokkaansa. Kassaneidoista toinen katsoi minua niin että hän on mukana. Ja uskon että tämä heitto kevensi tilanteen tavalla jolla he lopulta päästivät meidät menemään ilman pidempiä tutkimuksia.

Sitten menimme seuraavaan kauppaan, se oli Verkkokauppa jonka esitteessä näin mielenkiintoisia asioita jotka liittyivät mm. Home Studionkin mahdolliseen laitteistovahvistuksen saamiseen – tai ainakin kuriositeettien kasvamiseen, siispä miksi emme olisi käyneet tutkailemassa näitä hyödykkeitä paikan päällä. Ja taas sillä hetkellä kun astelimme sisään, alkoi taas pillit huutamaan. Emme myöskään löytäneet mitään hyödykkeistä joita näimme lehdessä, eli pyörimme kaupassa pitkään ja hartaasti ja lopulta olimme poistumassa tyhjin käsin. Mikä ehkä saattoi lisätä epämääräisyyden vaikutelmaa. Nyt J-Bone meni suoraan kertomaan henkilökunnalle että hänellä on jotain mukana mikä aiheuttaa hälytyksen, ja pääsimme hädin tuskin sieltä ulos ilman sen suurempia tutkimuksia. Siinä kävellessämme sanoin että ehkä olisi vaikuttanut siltä että haimme taskut täyteen näppäimistöjä, kaiuttimia ja ehkä miniläppäreitäkin, ja koitimme muina miehinä poistua paikalta, johon J-Bone sanoi että olisi ollut oma uskottelemisensa että tämä pullotus johtuu kaljamahasta eikä suinkaan varastetusta laitteistosta.

Tämän jälkeen menimme vielä hampurilaiselle, ja hän joutui odottamaan omaansa sen verran kauan että minä olin jo syönyt omani, ja mies viimeisteli purilaisensa matkalla.

Palattuamme kotikonnuille, maistoin J-Bonen superruokavalikoimista vehnänorasjauhoa ja spirulinaa. Ensiksi mainittua ajattelin ostaa itsekin. Vaikuttaa olevan ehtaa kamaa.

Kotikonnuille monikossa taas siksi, että mies oli muuttanut minun kaupunginosaan ja hänen uusi kämppänsä näytti olevan erittäin kodikas työsuhdeasunto. Se voittaa aika helposti hänen edellisen kellariasuntonsa.  

Viime aikojen uutis-sähkeet vielä lopuksi:

2.5. Deathtime julkaisi ensimmäisen virallisen julkaisunsa koskaan, eli ensisinglen Threesome (With a Whore Sawed In Half).

Samana päivänä, vuosi sen jälkeen USA pyyhki Osama bin Ladenin pois elävien kirjoista.

Ja Perussuomalaiset julkistivat ettei tipu tai lirise rahoitusta pankkiireille, vaikka ehkä Kokoomuksen porvarikapitalistilobbarit olisivat halunneet kavereitaan siten auttaakin.

Tapahtuuko jotain myös 16.5?



- Olisi muuten aavistuksen groteski, mutta hauska ajatus että tämä laulun nainen olisikin poika nimeltä Tapsu!