Ensin minun ei pitänyt kirjoittaa jouluaiheista juttua.
Tämän tekstin piti riittää. Mutta koska huomasin jouluna että suorastaan automaattikirjoitin -
atme tief, und ohne angst - suurimman osan tekstistä. Tekstistä tuli mainio, ja koska loppiainen on se aika kun joulu on virallisesti ohitse, niin julkaistakoot tässä asianyhteydessä tämä teksti pois arkistoista pyörimästä.
Ja vaikka aikoinaan kyselyssä yleisö tykkäsi enemmän siitä että kaikki kirjoitetaan kerralla, niin tällä kertaa irrotin tämän pois alkuperäisestä asianyhteydestään johon kuului myös uusivuosi - joka puolestaan on määrä julkaista myöhemmässä vaiheessa. Samoin kyseisessä magnumissa oli myös määrä hieman selvitellä alkavan vuoden lupauksia, kujeita ynnä muita intentioita - joihin palattakoon tulevaisuudessa (oho, tulipas aikamoinen paradoksi, tai leffaviittaus!)
Vähän kuin bonuksena, toisaalta myös kronologisena huolellisuutena laitan tähän mukavan pienen huomion mikä liittyy aikaan ennen joulua, eli talvipäivänseisaukseen.
Tiesitkö mistä Yin & Jang -symboli on peräisin?
5. pisteen vihje:
Se liittyy päiväntasauksiin!
Vastaus:
Lukaise se täältä.
Joulu
Vihreät niityt alapihalla, sateen raikastama ilma ja
Simpsons-maratoni ovat 2000 luvun jouluaika, tuumin kun heräsin asunnossani jouluaattona. Edessä oli matka kohti maaseutua, smaragdinvihreällä reelläni, ja ensimmäisenä tehtävänä toimia pukin porona (hyvä niin, sillä eihän siitä olisi mitään tullut jos olisin mennyt talouksiin pukkina, joka kyselee että missä on kaikki tuhmat tyttöset ja heidän uskomattomat kinkkunsa) jonka jälkeen olisi aika "tulla siksi mitä syön". - Mukaelma jouluisesta statuspäivityksestäni.
Tuo statuspäivitys ei ollut ainoastaan sarkasmia, vaan se oli ajankuva. Poikkesin matkalla Matinsaaressa, ja joka ei tietäisi että nuo kuvat on otettu jouluaattona 2011, eivät ehkä koskaan arvaisi.
Eräät perinteet ja jotkut tutut ovat pudonneet pois, ja joitakin uusia on tullut. Tämä on haikeaa, mutta myös tavattoman kiehtovaa, sillä siitä herää parhaimmillaan eräänlainen odottava, lähes onnellisen utelias tunne että minkälainen sykli, tai elämänvaihe onkaan aluillaan seuraavana?! Toinen juttu minkä huomasin oli ettei enää oikein kukaan ei lähetä joulutervehdyksiä, ensin kännykät korvasivat kortit, sitten kortit ja tekstiviestit korvattiin facebook-päivityksillä jossa kukin toivottaa joulut, ja tykkäämällä se ikään kuin kuitataan. Samalla jouduin olemaan ilman monivuotuista joululaulukokoelmaani jota en enää löytänyt mistään vaikka etsittiin äitien ja koirien kanssa (melkein kirjaimellisesti) porukoilta - vai oliko se jäänyt kämpälle? Samoin
Viikatteen joululaulukokoelma ei mennyt niin paljoa alas kuin aiemmin. Kaverit ja tuttavat ovat tietysti oma lukunsa, ne liittyvät muuhunkin kuin jouluaikaan. Me jokainen olemme väistämättä menossa jotain kohti. Monien kanssa perinteiset lahjain vaihdot ja toivotukset ovat loppuneet. Viime vuonna kun tutkin (kun käytössäni oli tilapäisesti vanha varapuhelin) vanhoja viestejä, huomasin jo tuon trendin. Ja jos
Radio Suomi ja sen masentavimmat joululaulut-konserttitaltiointi tulee parhaaseen kuunteluaikaan, niin ei kyllä hirveästi rusoposkista joulupukkimaisen hilpakkaa fiilistä nostattanut myöskään se kun autoon ottamani joululevy
Johnny Cashilta alkaa kappaleella joka kertoi kuolemansairaana, kauheissa kivuissa riutuvasta,
pikku-Jimistä.
Kaiken kaikkiaan perinteinen pukkireissu meni hyvin. Paikkoja oli vähemmän kuin aikaisempina vuosina, sillä kaikki on ollut niin voimakaan muutoksen alaisina erityisesti tänä vuonna. Edellisenä vuonna hytisin hirveissä pakkasissa (vai oliko se edellisenä?) autossa, ja nyt joulutunnelma nousi sitä myöten kun pimeys tuli ja jouluvalot näkyivät, isäukon saapuessa autolle pukkitamineissa, samalla kun kiroili miten helvetin kuuma joka paikassa on. Näin siis jouluna 2011.
Eräs pukkipaikoista oli rikas perhe, joka muistaa meitä aina belgialaisella suklaalla, josta saamme loppukeikan energiat. Tämä perhe oli kanssa maistanut kaiken muutosta, kun perheen äiti oli sairastunut MS-tautiin ja menettänyt liikuntakykynsä. Ja Johnny Cash lauloi joululevyllä:
"One day near Christmas when I was just a child /Mama called us together and mama tried to smile / She said you know the cottoncrop hasn't been too good this year /There's just no spending money and well at least we're all here"
Sitten on myös hevoset. Niiden kohdalla viimeistään tulee jouluinen tunnelma. On olemassa eräs paikka, jossa mennään vanhan kouluni ohitse, aina hienojen teräshallien ohitse (on tiedä mikä sen hallityypin nimi on, mutta olen pienestä pitäen haltioitunut vähän kaikesta) tielle joka on pieni ja vie talon pihaan jossa on jouluiset valaistukset, ja hevot aitauksessaan. Menin puhumaan näille heposille, ja ne kuuntelivat tarkkavaisina. Miniponi säikähti kun otin näistä kuvan, mutta äkkiäkös tuo järkähdys oli ohitse.
Radio Home Studion pikkujoululähetyksen mainoksessa sanotaan että joulutelevisio on todella hyvä. I beg to differ sir! Mikä vaivaa suomalaista televisiota aattona? Availimme lahjoja, ja minä kävin laittelemassa Youtubesta sopivaa musiikkia aina uudesta (mutta silti niin vanhasta)
Dean Martinista Smashing Pumpkinsiin, mikä loi oivan tunnelman, mutta samalla televisiosta näytettiin tunteita provosoivaa dokumenttia entisestä rituaalisurmaajasta, joka istuttuaan kuolemanselliä 15 vuotta, lopulta sain lopetusruiskeen. Välissä asianajaja ääni väristen vetosi kuulijoihin. Siitä onnellista ja ennen kaiken hyvänmielen joulua kaikille säädyille.
Lahjat olivat upeita, vaikka olen vuosi vuodelta huomannut että on yhä vaikeampi keksiä mitään kun kysytään että mitä sinä haluaisit jouluksi. Oikein mitään uutta hyvää musiikkia ei ole enää saatavilla, kirjat on hankitut tai luetut tai molempia, elokuvat ovat vähissä joita voisi katsoa. Mutta eikö se ole rikkautta että on mahdollisimman vähän asioita jotka puuttuvat ja joita tarvitsee? Ironia on siinä että esim. samalla haluttujen levyjen hinnat ovat pudonneet, tai ainakin uusia kanavia niille on tullut. Jos ennen uusi tai vanha levy jota sattui haluamaan (jos vielä on niin die hard-henkilö joka hankkii elokuvia ja levyjä fyysisessä muodossa) oli 15-20€, niin nyt yli kympin ei juuri mennä. Joskin on sanottava että jotkut paikat hieman nostavat tuotteidensa hintoja jouluna.
Mutta nyt lahjoihin. En aio käsitellä jokaista laadukasta lahjaa, tai tehdä niistä luetteloa, mutta käsittelen nyt pääasiassa musiikkiin liittyviä lahjoja sillä niistä olikin jo puhe, ja saahan niistä myös hyvän aasinsillan. Ainoa uusi levy olisi ollut
The Black Keysin El Camino, joka ei olisi ehtinyt jouluksi, joten sain
Massive Attackin Mezzaninen, ja monin paikoin ansaittua ylistystä saaneen
PJ Harveyn viimeisimmän eli
Let England Shaken (molemmat mustavalkeita kuosiltaan, tyyliltään eteerisiä) ja
Paradise Lostin Gothicin uusintajulkaisun, joka oli remasteroitu ja ehostettu pienellä historiikilla ja
The Lost Tapes live-esiintymiseltä vuosilta jolloin meistä jokainen vielä näytti poikaselta. Sekä tietysti kahdella bonusraidalla. Aikaisemmin hankin heiltä remasteroidun
Draconian Timesin. Mitä voin sanoa, jos enää ainoat levyt joita haluaa on remasteroituja albumeita vanhoista suosikeista?
Type O Negativen Slow, Deep and Hard olisi seuraava remasteri jonka haluan, mutta sitä ei löydä mistään!
Historiikki oli kiinnostavaa luettavaa, siitä selvisi miten Gothic josta myöhemmin tuli läpimurto, oli syntynyt lock up-mallin autotallissa (pienvarasto) jonkun hullun autotallimetallibändin harjoitellessa siellä myös välillä (
Morbid Angel käytti myös tälläistä harjoitustilaa). Joten ehkä
Home Studio ei ole ihan niin paha paikka sittenkään luoda musiikkia? Ilokseni huomasin että myöskin he käyttivät C-virettä kitarassa kuten
Deathtime. On sanottava, että Deathtimen toisen albumin soundi on verrattaen lähellä Gothicia (tarkalleen demojen kitarasoundi), mutta se ei ole missään nimessä
Gothic II. Siitä puheenollen, testailujen ja pähkäilyjen päätteeksi, olen päättänyt äänittää ensimmäisen singlen nyt joka tapauksessa. Soundi on hieman kontroversaali, mutta toisaalta hieno ja persoonallinen sekoitus jotain jopa pehmeää ja lämmintä vintage-soundia, toisaalta matala, säröilevä ja synkkä:
fuzzy 'n' brutal! Pitää muistaa, että ennen kun Gothicista tuli klassikko joka määritteli käsitteen goottimetalli, sen torjuivat levypomot koska se ei ollut kyllin helposti lokeroitavaa, vaan jotain "mikä ei ollut death metallia, muttei myöskään doom metallia". Koko kiekko murtautui kärkipaikalle vasta vuoden päästä, pitkällisen keikkailun siivittämänä. Tässä opetus päättäväisyydessä ja visioonsa uskomisessa! Deathtime myös on löytämässä yhäti enemmän alkuperäistä visiotansa, ja ehkä samalla jotain muuta. Nopeudet ovat laskeneet, mutta syvyys, jopa groove on lisääntynyt. Lopputulos ylittää villeimmätkin kuvitelmat - Luoja tietää parhaiten!
Ja ainiin joo! Aattoa edeltävänä yönä, vielä ennen nukkumaanmenoa rustasin biisin pohjan joka on Deathtimen ensimmäinen joulubiisi. Paha sanoa minkälainen siitä tulee. Työnimi on raflaavasti ja tyylisuuntaan sopivasti:
Creepy Christmas, vaikka siis en ole mitenkään joulua vastaan (päinvastoin), mutta luulisin ettei se ehdi täksi jouluksi, mutta on vallitsevain sessioiden tuote josta voidaan kuulla myöhemmin. Koska bändillä on jo kesäbiisi, niin ehdottomasti joululaulu kuuluu olla! Onhan se lempijuhlanikin.
Jouluyö
Jouluyönä nappailin ohukaisia. Puhuin myös naisten kanssa pikaviestittimien välityksellä ja nautin. Tosin, kyllä siinä meinattiin saada näytäntö aikaan kun eräs juttukaverini ei kestänyt sitä kun kerroin etten voi sietää
Suvi Teräsniskaa, joka sattumoisin oli hänestä paras asia sitten valmiiksi siivutetun joulupullan "no laula itse paremmin", hän yritti kääntää tuon henkilökohtaiseksi tai sitten aidosti uskoi että jos hän vaikka itse haluaa sanoa ettei ole kiinnostunut jääkiekosta, tulee hänen olla pelannut SM-liigatasolla.
Mutta pääasiassa koko jouluyö meni mukavasti, rupatellessa, kuunnellessa miellyttäviä joulualauluja (Dean Martin minä sanon) ja lukiessa eri jouluperinteistä kuten että miten ortodoksit viettävät joulua; heille se on "talvipääsiäinen", mistä syystä Kristus-lapsi on makaaberisti kapaloitu ruumiskääreisiin luolassa, sillä se symboloi mitä varten hän syntyi ja kuin lahjaksi tuotu mirha oli myöhemmin käytetty hänen ruumiinseensa post-mortem. Ja kun he ovat päätäneet joulupaaston, alkaa varsinainen joulu mikä kestää sellaiset 3 viikkoa. Luin myöskin
Lutherin joulusaarnan joltain vuodelta. Vaikuttaa muuten aika siltä, että luterilaisille joulu on kova sana, siinä missä pääsiäinen on synkähkö kuoleman muistelu, kun taas ortodokseille se on ylösnousemuksen juhla. Niin, ja myös katsoin mitä buddhalaiset ja sufilaiset tekevät jouluna. He ovat lupsakkaa porukkaa, ja vaikka olen monikulttuurikriittinen (siinä missä monietnisyys on ehkä enemmän se hallitumpi vaihtoehto) niin pitää sanoa että nuo kaksi ovat porukka joiden kanssa monikulttuurisuus jopa voisi onnistua. Etenkin buddhalaisten kanssa jotka juhlivat muiden kanssa - paitsi tietysti se kunnon länsimaalainen ego-buddhalainen jonka vakaumus on puolittain tai kokonaan vain mielenosoitusta ja protestointia, sekä erilaisuuden tavoittelua perinteille. Hieman
Pikku-Britanniaa lainatakseni:
"Olen ainoa buddhalainen tässä kylässä". Oikeasti he juhlivat joulua siinä missä muutkin - tietysti omin neuvoin. Buddhalaisuus ei ole pohjimmiltaan mikään uskonto, vaan filosofia, psykologia ja elämänkatsomus, ellei jopa tapa.
Joulupäivä
Joulupäivä oli miellyttävä, nukuin hyvässä sängyssä x-asennossa iltapäivään, mutta olin silti aavistuksen väsynyt, koska olin nauttinut jouluyön juomia, siksikin että niistä tuli hassu olo, ja siksi että olin melko pöhöttyneen täynnä. Jouluruuat kun ovat aika HC:ta, etenkin kun viikko ennen joulua söin lähinnä vain kevyttä lihaa, vihanneksia, kaalikeittoja, itämaisia lounaita, kunnes saan kunnon tuhdin pommituksen lihaisaa soosia, imellettyä perunalaatikkoa, ylikypsää joulukinkkua makeahkolla sinappihunnulla, laatikoita, ynnä muuta, ynnä muuta. Mutta joissakin maissa joulupäivä on se kun joulua varsinaisesti juhlitaan.
Välipäiväkevennys
Kuka on miehen todellinen ystävä? Jos lukitsee naisen ja koiran auton takaluukkuun, niin kumpi on iloinen kun palaa kahden tunnin päästä? Kuului erään kaverini naamakirjastatus. Vastasin: Ei kai haittaa jos tuota kokeilee esim. tuntemattomalla naisella? Pistän Prellun takaronttiin levyn suklaata ja luottokortin, ja hetken päästä kuuluukin jo "tumps" kun ansamekanismi laukeaa ja koe on valmis alkamaan.
Ja sitten vielä "joulun hauskimmat eläinkuvat"-bloopers, pääosassa
Amos Lahnapuro jolle yritettiin sovittaa päähän hauskaa jouluista stetsonia kuvausta varten, mutta tämä meidän karvainen pikku-ukkomme laittoi hanttiin ja lopulta vei hatunkin.
 |
| Tämä oli pisin aika kun stetsoni pysyi Yrmyn päässä, kunnes se ymmärsi että sen kustannuksella pidetään hauskaa |
Kuvakset lopetettiin kun koira riepotti stetsonia närkästyksissään pitkin huoneita.
Ja nyt kun kevennyksiin päästiin, niin pitää siitäkin kertoa, että sain porukoilta selville miksi olen pienestä pitäen ollut a. kujeileva, b. vahingoniloinen (voit kuvitella mitä tuo yhdistelmä saa aikaan). Se selvisi tietysti siitä, kun jokainen tietää että ominaisuus b. on äityliiniltä, mutta ominaisuus a. isukilta. Tämä oli lapsukaisena ollut veljensä kanssa vahtimassa naapurin
Askoa, vielä pienempää poikaa. Nämä pienet hunsvotit olivat keksineet syöttää Askolle raakaa sipulia, jota Asko oli kiltisti popsinut. Kunnes heidän äitinsä, eli minun isoäitini tuli paikalle ja huomasi miten Askolla valuivat silmät vettä ja naama oli vieläpä näkkärillä, tuli seuraavaksi pojille kiire:
"Mitä te olette menneet tuolle pojalle tekemään!"
36 Kynttilän Mysteerio
Ennen joulua pistin blogit tauolle. Pyrin pitämään taukoa kaikesta joka kuluttaa mentaalista energiaa, oli se sitten kriittislogiisen mielen käyttämista, uutisten seuraamista, projektien kanssa painimista - kaikki sai jäädä hetkeksi, paitsi posiitivisuuteen tähtäävä ajattelu ja ylipäänsä kaikki mikä ei suoranaisesti tukenut mielenrauhaa. Tätä prosessia tuettiin lukemalla hengellistä, kuin myöskin kevyttä ja viihdyttävää kirjallisuutta. Tätä jatkui myös välipäivien aikana. Eräs suositeltava kirja onkin
Jaakko Heinimäen Vapahtajan Varpajaiset.
Mutta kirja josta nyt puhun on hasidijuutalaisten kertomusten kokoelma nimeltä
9 Porttia. Jostain kumman syystä kun availin sitä summamutikassa, ottaakseni vain satunnaisen kertomuksen, osuin aina sivulle jossa puhuttiin 36 kynttilästä, ja jossa oli samalla viittaus Tiibetiin:
"ja niin monta tuntia loisti Alun mystinen valo Aatamille, ennen kuin Isä Jumala peitti sen syntisiltä tulevaa maailmaa varten. Kolmekymmentäkuusi - niin onta kertaa esiintyy sana "valo" Mooseksen viidessä kirjassa ja kolmekymmentäkuusi on myös oikeamielisiä joka sukupolvessa. Kolmekymmentäkuusi kynttilää, niin kuin kaukaisessa Tiibetissä."
On huomattavaa, että samalla luin kirjaa
Avoinna Halulle, juutalaisen psykologin kirjoittama kirja joka käsittelee niin tiibetiläisen buddhalaisuuden vasemman käden polkua, kuin myöskin psykoanalyysia. Kieltämättä siitäkin kirjasta löysin tällä satunnaismetodilla vaikka mitä kiinnostavaa, mutta olihan tässä nyt selkeä yhteys muutenkin. Mikä oli myös silmiinpistävää, oli se että juutalaisten hasiditarinoiden kirjoittaja ja kokoaja
Jirí Langer oli käynyt itsensä
Freudin kanssa kirjeenvaihtoa/väittelyä! Kaiken muun ohella tätä yhteyttä vielä hieman syvensi se, että kyseinen sivu jota luin kertoi juuri hanukka-juhlasta - joka on "juutalainen joulu", eli ajankohtakin oli oikea.
Lopputeksti ja lopetusmusiikki
Vaikka tämä ei olekaan varsinainen joululaulu, olen jotensakkin tämän aina sellaiseksi mieltänyt. Ja nyt, joulun alla, muistan miten tapasin yhtenä yönä tyttösen joka sanoi nimekseen
Irene. Sanoin oitis:
Tiedätkö sen biisin "goodnight Irene" ja hän tiesi, mutta eri esittäjältä. No, me lopulta kävelimme yhtä matkaa kotiin, ja se, että sanoinko goodnight Irene tuona yönä, jääköön nyt arvoitukseksi.
Tekstit
