The Black Keys alá Flow Festival

Tätä kirjoittaessani päässäni soi The Black Keysin Next Girl ja Just Couldn't Tie Me Down, joten pistin soimaan heidän kumitehtaassa tehdyn albuminsa, kun aloin kirjoittamaan tätä toista erikoisraporttia, jonka aiheena on vierailuni Flow-festareilla.

Flow Festival on musiikki- ja kaupunkikulttuurifestivaali, joka järjestetään vuosittain elokuussa Helsingin Suvilahdessa. Vuonna 2012 Flow valtaa Suvilahden 8.–12. elokuuta. Flow’n esiintyjäkaarti on valikoima kiinnostavimpia kotimaisia ja ulkomaisia esiintyjiä indie-rockista soulin, jazzin ja maailmanmusiikin kautta tuoreimpiin klubisoundeihin.

Näin sanoo tapahtuman kotisivut. 

Mikä oli lähtökohtanani, oli se, että tiesin käytännössä vain yhden bändin ja se on The Black Keys, muiden kohdalla puolestaan kyse oli täysin tai lähes tuntemattomista nimistä. Asetelma oli miellyttävän mystinen, ellei jopa kohtalokas; The Black Keys on ainoa moderni bändi jota seuraan, ja jonka levyn hankin (no, sain joululahjaksi El Caminon), ja se onkin ollut mukana aika paljon kaikessa, kuten Deathtimen uudessa albumissa (huippusuositun singlen ja albumiraidan, Prayer of Deathin, loppuhuipennusosioratkaisu omaa erittäin voimakkaan vaikutelman ko, bändiltä, vaikkakin itse riffi on saatu unesta). Ja myös Flow-kokemuksesta on tullut tässä blogissa kirjoitettua, sillä se on käytännöllisesti katsoen hieman kuten wu wei-tila. Eräänlainen euforisen stressin huippupiikki jossa kaikki onnistuu ja tulee valmiiksi. Tila joka on kiehtonut taitelijaa kuten minua, ymmärrettävistä syistä (ja jos olen siinä tilassa sosiaalisissa asetelmissa, olen huomannut että se inspiroi heitä jotka ovat ympärilläni!). Ja tietenkin pohjalla oli se, että nyt olen ottanut aina asiakseni kesäisin vierailla ainakin yhdessä tapahtumassa, johon siirtymiseen kuuluu ihanalla Prelulla suoritettu roadtrippailu. Joten, on sanomattakin selvää, että tuo asetelma oli erityisen katsomisen arvoinen.

Pienenä en koskaan uskonut mitä minulle sanottiin, kunnes sitten menin ja kokeilin ja sain elämäni opetuksen. Vanhempana en sentään niin jääräpäinen ole, mutta edelleenkin tykkään ottaa asioista opikseni lähes vakaumuksellisesti. Tällä kertaa kuitenkaan niin ei ole käynyt, sillä aiempien vuosien kokemuksista huolimatta,  sähläys tämän reissun ympärillä oli sellaista että korkeasti organisoitua henkilöä sellainen ahdistaisi - enemmän kuin minua, joka sai maistaa kyllä ahdistusta, kun huomasi muutamia yllättäviä käänteitä. Ja osasyynä oli se, että halusin että tämä on pitkälti improvisoitu, sillat poltetaan takana, ettei perääntyminen ole enää mahdollista-reissu, jossa nimenomaan flowlla on suuri merkitys. No, sitä saa mitä tilaa.

Minulla ei ollut vielä hotellia, eikä muutenkaan hajua yöpaikasta kun marssin ostamaan itselleni lipun. Ja jotta efekti olisi ollut väkevöitetty, oli kyseessä ns. antitrokari-lippu. Se meinaa sitä että lippuun tulee oma nimi, ja vielä portilla näytetään henkkarit ettei vain väärä henkilö pujahda sisään. Totalitarista? Kyllä. Tehokasta ja nerokas innovaatio? Kyllä. JA mitä se meinasi kohdallani, oli se etten voisi peruuttaa enää vaikka en löytäisikään paikkaa. No, miehen pitää aina aika ajoin haastaa itsensä.

Paikkaahan sitten etsittiin. Ehkä virhe oli siinä, etten todellakaan varannut vääränä viikonloppuna itselleni paikkaa oikealle viikonlopulle, vaan mietin että "ehtiäähän sitä sitten ensiviikolla". Ehtikö? Ei. Tietysti hotelli joka maksoi vajaa 700€/yö olisi ollut vapaa, mutta mahdolliset kaviaariaamiaiset eivät olisi sopineet minulle, sillä tuon reissun henki oli huomattavasti boheemimpi. Siispä katselin kaikkia aina hotelleista hostelleihin. Erikoisin oli paikkaa lähellä ollut hostelli jossa yö oli 30€, siihen kuului niin jääkaappit kuin pieni keittoliesi. Paikan kotisivut näyttivät vähän samoilta kun joskus opiskeluaikana kyhäsimme niitä. No, tärkeintä on niiden käyttökelpoisuus, ja olisihan kieltämättä tuhansien eurojen sivut tuollaisesta matalamman profiilin hostellista surkuhupaisat. JA sanottakoon, että tuo paikka oli myyty loppuun, joten ei sekään ihan turha mesta ollut. Parissa paikassa sen lisäksi oli mahdollista koittaa kepillä jäätä (eli ei ollut suoraa ilmoitusta siitä että hotelli oli täynnä), mutta myös niistä tuli pahoitteleva sähköposti takaisin. Sain flashbackin vuodelta 2008/2009, kun J:n kanssa meidän piti mennä Rock Cock:iin, ja emme menneetkään kun emme saaneet hotellia, hyvä niin, nyt osaan näiden reissujen perusteella sanoa että sillä valmistautumisella meillä olisi ollut muutenkin aika pienet mahdollisuudet ylipäänsä mihinkään. Ai niin, meinasi vallan unohtua, oli yksi vapaa paikka ja se oli eräässä hostellissa olevassa nukkumasalissa. Eli siellä oltaisi nukuttu kuin armeijan tuvassa ikään - suoralta kädeltä kiitos ei. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäikin se perinteinen, urbaanin retkeilyn telttailu metallista tehdyssä teltassa nimeltä Honda Prelude. Kuppipenkissä nukkuessa ehkä ei ole vesisängyn lilluvaa mukavuutta, mutta siinä on turvaisa miehen olla, kuin kehdossa joka ei keinu.

Mutta sitten itse reissuun

Osasin ottaa rennosti, todeten että en ihan tarkalleen tiedä paikkaa, mutta tiedän että pääsen sinne. Aikaisemmin minulla oli hieman vastaava hössötys päällä kuin joulua olisin valmistellut, mutta nyt tiesin mitä tehdä. Joten tein sen. Pakkailin vain kevyesti, yhdelle päivälle, vaihtovaatetta. Mukaan tuli lopulta vain vaihtopaita ja vaihtosukat. Sen lisäksi pakkasin mukaan myös musiikkia, se on eräs tärkeimpiä elementtejä matkasta. Myös juomaa otin mukaan, energiajuomasta viiniin, viinistä vissyyn ja vissystä taskumattiin jossa on jotain tuntematonta kirkasta viinaa. Eräs matkan (takaisintuloa ajatellen) paras asia olikin se ettei tullut hirveämmin läträttyä häpän kanssa. Pohjiksi join pullon valkoviiniä jonka olin tehnyt itse, ja otin kunnon moukun matista - siinä ne! Mitä nyt sisällä join superhinnoilteltua olutta (euron pantin sisältäen tölkki oli 7€, punaviini muovimukissa 6€) ja parit punkut. Samalla huomasin, että eräs syy miksi minulla iskee tumma vitutus laskuhumalassa, on siinä etten ole syönyt. Kun veren sokerit ja alkoholit ovat matalalla, niin on mielikin -olkoon tämä teille opetuksena senkin seksikäät pienet perunat. - Mitä ruuan hintaan tulee, niin ranskalaiselta ruokakojulta ostamani naudanlihalasagne maksoi toisiksi halvimpana/kalliimpana 11€. Annos oli ihan hyvän kokoinen, ja sisälsi salaattia ja leipää, mutta olihan se nyt jumaliste silti jotain aika suolaista (muulta kuin maultaan siis).

Menomatka tuntuu aina pidemmältä. Kuuntelin erinomaista kesäkokoelmaani, joka alkoi Locust Toyboxin Are You Readylla, jatkui osuvasti Muddy Watersin I'm Readylla, josta mentiin Audioslaven I'm the Highwayhyn, josta kohottiin Type O Negativen Deep Purple-coveriin nimeltä Highway Star. Voidaan sanoa että matka lähti hyvin käyntiin. Mutta koska minulla oli bensaa hyvin vähän, minun piti käydä hieman kalliimmalla, mutta läheisellä huoltoasemalla tankilla ennen kun saatoin mennä varsinaisesti tankkaamaan. Joten siinäkös pörrättiin, etenkin kun hinnat olivat mitä olivat. Mutta kun tankkaus oli hoidettu, Prellun nokka lähti nielemään tietä kohti pääkaupunkiamme.

Matkalla musiikin lisäksi kuuntelin erään, etenkin takaisintulomatkan kannalta olennaisen elementin. Ja se on levylle polttamani nettiradiolähetys eräältä jo lopettaneelta kanadalaiselta underground-nettiradiolta. Erinomaista tunnelmaa ja viihdykettä. Takaisintulomatkalla vielä enemmän, jolloin voit huomata räjähteleväsi nauruun kesken matkan - se on juuri mitä tarvitset krapulassa voin sanoa. Mutta matkalla oli myös omat jipponsa, ja ne liittyivät puhelimeni navigaattoriin. Nimittäin kun mennään kohti helslinkiä, on se aika helppoa, käytännössä kaasupedaalin painelua rytmikäästi ja improvisoiden yhden noin 160 km pituisen suoran verran.Ongelmat alkavatkin sitten perillä. Etenkin kun melko kriittisessä kohdassa huomaat että nyt meni navigaattori sekaisin; huomaat että sen mukaan ajat alueella jolla ei ole tietä lainkaan. Ja kun pistät reittihaun, siitä tulee tehtävä jota ei voidakaan suorittaa. Silloin ajetaan sivukadulle, ja pistetään autoparkkiin. Otetaan hatsit sähkötupakasta, ja manataan, kunnes on saatu tarmoa yrittää uudelleen. Juuri näin kävi siis minulle.

Olin kuitenkin ajanut hyvään paikkaan. Ensiksi sain navista (miellyttävä ääninen brittileidi) irti sijainnin missä olen itse, ja missä määränpää. Ajettuani hetken sen mukaan ja huomattuani ettei siitä oikein tule mitään, päätin mennä vielä kerran parkkiin ja ottaa uuden kartanluvun. Tällä kertaa onnistuen, ja matkaan kirmaten. Muistan edelleenkin miten jo hengessäni näin kuinka avaan kylmälaukussa olleen valkkarin, ja hulautan sen kunnolla alas ja huuhtelen pois stressin. Muistan kuinka hihkuin ajaessani kohti löytynyttä määränpäätä, hihkuin, sillä tunsin voittaneenin helsingin pahamaineisen liikenteen. Muistan kun mietin että miten aion tehdä ensin tiedustelukierroksen autolla, siitä miten lähelle sen saa parkkiin - sillä ohjeessa sanottiin ettei niin kannata tehdä, sillä parkit on viety, joten on loogista että tietenkin teen mitä teen.


Entä itse keikka? Ja ylipäänsä tapahtuma

Olo oli sanomattakin helpottunut, ellei jopa maaliinpääseen juhlallinen kun olin ladannut Prellussa sähkösavukkeeni, ja lähtenyt kohti messua.

Oli kylmä, mutta hyvin seesteinen ilta, ja mietin itsekseni että kuinka Helsinki on vähän kuin Suomen Ankkalinna, ja pitää sanoa että vaikka  inhoankin tätä kehäkolmosen sisäpuolista elitismiä minkä vastine paradoksaalisesti esiintyy vain maalaiskyläsissä, niin siitäkin huolimatta pitää sanoa että kernaasti asuisin juurikin Helsingissä - jos en olisi dåmberelainen to the bone.

Sisälleni tuli turvallinen olo kun olin varma siitä että tapahtuma oli edessäni. Jättimäisen liput ja kyltit eivät jättäneet epäilykselle minkäänlaista varaa.

Siispä päätin nappailla taskussani istuvasta kotivalkoviinistä (Helaviini nimellä myöskin tunnettu, omenapohjainen valkkari, ensimmäinen laatuaan), ja vähän katsella paikkoja.

"Myöhemmin rantakadulla nämä kaksi kohtaavat toisensa/ He katsovat hetken laivoja/Sitten eroavat omille teilleen taas " lauloi Karjalaisen J. Laulun näin sunnuntaina naamakirjan seinällä, ja kuunneltuani sen tuli mieleen se sattumus kun kävelin vastapäätä rantaa olevaa tietä, ja matkaani kääntyi eräs porukka, josta sellainen sutjakka brunetti melko kirjaimellisesti käveli kainalooni - ja pysyikin siinä hyvän aikaa (kenellä punaverisellä naisella olisi muka kiire pois siitä tilanteesta?).
Sanoin hymyillen "oho!" jolloin typy nosti katseensa, ja sanoi myös samaan sävyyn "oho". Sitten kun hän jättäytyi, takaa kuului vihainen miehen ääni joka myös sanoi; "oho!" ja hetken kuluttua brunetin ääni "luulin että se oli (poikakaverinsa yms. nimi, sen joka sanoi "oho")" Mutta minä join viiniä, ja jossain laulettiin: "Oi mikä ihana ilta/ voi tapahtua mitä vaan "

Ottelin kuvia, joten sinäkin saatat jakaa jotain kokemastani.

Naureskelin mielessäni sitä jättimäistä kasaa joka oli vastarannalla, sitä kuinka pääkaupunkiseutulaisen matkailuyrityksen opas esittelee sen sanoin: "Tässä on Helsingin ylpeys: kasa kuivattua paskaa".

Tykkäsin todella siitä rennosta alkuillan meiningistä, eikä edes haitannut että tuuli oli välillä kylmä.

Mitä lintuja nuo ovat? Helsinkiläisiä rämekuukkeleita?!

Sisällä puolestani huokasin jo sitä tosiasiaa, että miten se kaikki antoi minulle mukavan vapaan Tampereen klubi- ja viihdeskenestä. Oikeasti, koko kesä oli ollut melkoisen railakasta aikaa
ja erittäin usein vielä jonkinlaista konfliktia päästiin hoitamaan, puhumattakaan siitä että jokainen paikka alkoi tuntua jo niin kovin tutulta ja loppuunkäydyltä,  joten ilmatilan vaihdos epäilemättäkin oli ok.

Erona aiempien vuosien festareihin, joista toinen oli vain nimeksi kaupunkifestari (Ruisrock, joka siis oli Ruissalossa), on sanottava että kyllähän siinä on selvä ero kun olet kaupunkifestareilla.

Eräs sana on siisteys. Se ja tietysti heti ulkona käsillä olevat palvelut ovat jotain mitä ei juurikaan syrjäisimmillä festareilla ole ollut (esim. Nummirock, se notta on pohojalaasella pellolla!)

Sitten taiteellinen teema ja hyvin persoonalliset ihmiset (joista osa on sellaisia vain sellaisena olemisen vuoksi - hipsterit) toimivat minun kohdallani hyvin.

Hinnat tietysti istuivat hyvin pääkaupunkiseutulaiseen hegemoniaan: olut 7€ (sis. pantin) ja punaviini 6€. Ja ruoka sellainen +10€ (söin yöpalaksi maittavan nautalasagnen salaatilla, olihan se nyt hyvää)
Niistä nyt ei tuon enempää voi sanoa.

Ainoa bändi jota siis tulin katsomaan oli The Black Keys, muut olivat pelkkää plussaa. Mikä sekin oli piristävä asia, sillä yleensä kun olen mennyt keikalle tai festareille, on  ratkaisevana tekijänä ollut pääesiintyjä, ja plussia edustaneet ne sivusoutajat. Tällä kertaa jätin kaiken yllätyksen varaan.

Se toimi, sillä siellä oli monia yllättäviäkin esiintyjiä jotka eivät ehkä edustaneet minun perinteistä tyyliäni musiikin suhteen, mutta joita huomasin kuuntelevani ihan mielelläni.

Jälleen miellyttävää vaihtelua.

Hortoilin siis pitkin poikin aluetta, vetelin höyryjä sähkösavukkeesta ja nautin hyvin arvokasta juomaa.

Odottelin ja otin vastaan hyvin stoalaisen tyynesti kaikkea.

Kunnes sitten lauteille nousi itse The Black Keys.

Ajoitus oli täydellinen, sillä oli jo pimeää ja kaikki mahdolliset esoteriset valorakennelmat hehkuivat ympärillämme, ja yleisö hyllyi tiiviinä massana kuin jonkinlainen kiuasmainen hyytelö. Sähkötupakka!

Lopulta keikka alkoi. Type O Negativelta tuttu lava-asettelu, jossa rumpali oli yleisöstä nähden vasemmassa sivussa, ja hänen vieressään oli basisti jonka bassossa oli myös extrakaula, jolla soitettiin apukitarat - erinomainen idea. Toinen lavan puoli taas puolestaan oli kitarisoivan solistin reviiriä. Ja mikä parasta, jättimäiset kuvaruudut näyttivät keikan mitä parhaimmalla tavalla, yksityiskohtaisestikin jopa.

Keikalla saatoin kuulla, miten miellyttävästi kitarasoundi muistutti Deathtimen vastaavaa (Obliteration & Covered In Blood -era), raskas ja rutiseva, jotenkin hyvin retromainen.

Näin yksinkertaisilla aineksilla oli luotu eräs parhaimpia moderneita ja myös valtayleisöön uppoavia bändejä.

Livenä kuuleminen on aina se tilanne, kun bändin on katsastettu "kokonaan", se siinä on.

Mitä olen käynyt melko monilla metallikeikoilla, oli keikka siinä mielessä melko rento ja rauhallinen, mutta silti revittelevä - ero on koettava itse.

Takanani oli pariskunta, paikallisia, ja annoin miehelle sähkötupakista kuin intiaanipäällikkö. Mies kysyi että onko ihan nikotiiniakin mukana, ja sanoin että on.

Pian sen jälkeen hän yskäisi, katsoen minua vähän apua anovasti. Ilmoille tuli kahvinaromista höyryä, samalla kun The Black Keys tuuttasi musiikkiaan tulemaan.

Keikka oli erinomainen kaiken kaikkiaan. Yllätyin että mukaan oli päässyt muutama biisi josta en ollut tietoinen, mikä johtuu siitä että pari albumia on tullut kuunneltua huolimattomasti ja online.

Erityisesti minua kiinnosti miten vuoden 2011 paras biisi Little Black Submarines kääntyi liveksi, ja kääntyihän se. Jumaliste!


Hotelli Prelude - Urbaanin Prelluyöpymisen Trilogian Päätösjakso

Todellakin, paikka missä nukuin oli kuin olikin loppujen lopuksi Prellu. Edellisellä viikolla yöpymispaikan etsiminen oli melko turhaa, mutta tulipahan koettua. Kuten sanottua. Mutta mitä itse nukkumiskokemukseen tulee, niin siitä mainittakoon se, että peltitelttailussa, saavutin aivan uuden ja urbaanin kokemuksen. Nukuin tarkalleen ottaen osoitteessa Sörnäistenkatu 1. Ensiksi paikka näytti aika hyvältä, ilmainen pysäköinti, ja hiljainen sivukatu. Mutta sitten kun palasin autolle käydäkseni levolle, huomasin että tässähän voi käydä niin että ihmisiä menee ohitse, mikä taas toi ihan uuden turvattomuudentunteen miehen munaskuihin. Näinkin unta miten autoni ympärille oli kokoontunut jotain kännisiä hunsvotteja, ja kun avasin silmäni niin ketään ei ollutkaan auton ympärillä. Luojan kiitos ei. Muita seikkoja tuossa urbaanissa autossanukkumisessa taas oli säät; ensiksi heräsin siihen miten kylmä ilma oli, ja jotensakkin sain pidettyä sen poissa kietoutumalla hyvin tiiviisti takkiini. Sitten mieleeni tulikin se vanha tarina jossa aurinko ja tuuli tappelivat siitä kumpi saa mieheltä takin pois, tuuli puhalsi ja mies veti takkia tiukempaan kiinni, mutta kun aurinko paistoi mies otti takin vapaaehtoisesti pois. Minun tapauksessani aurinko porotti suoraan naamaani, ja kyllä takkikin tuli otettua höllemmälle, jopa siinä määrin että vedin sitä naamalleni mutta ei siitä mitään tullut. Lopulta kun tuo muistorikas kokemus oli ohitse, huomasin sen että vaikka hotelli Preluden yöpyminen ei ollut viiden tähden luokkaa, niin olinpahan suht pirteä herätessäni ja krapula erittäin vähäinen.

Mystisdynaminen liite

Yksi asia mikä oli todella mielenkiintoinen, oli sattumus mikä tapahtui kaiken tämän alla. Se tapahtui kun hain paikkaa Flow:n lipulle. Päätin että Raamatun väliinhän sen voi hyvinkin laittaa, sillä sieltä se ei huku tai rypisty (kauhukuvat siitä että tähtitieteellisen hintainen lippu olisi hankautunut lompakossa tunnistamattomaksi ovat varmasti meistä jokaisen arkipäivää - ensimmäisen maailman ongelmien kärkipäätä). Aukeama jolle lipun asetien sisälsi lähes silmille hypänneen kohdan - kyse oli siis psalmikokoelmasta - ja se meni seuraavalla tavalla:

60:5 Sinä olet antanut kansasi nähdä kovia päiviä; olet juottanut meitä päihdyttävällä viinillä.
60:6 Mutta sinä olet antanut lipun niille, jotka sinua pelkäävät, että he kokoontuisivat sen turviin, jousta pakoon. Sela.
60:7 Että sinun rakkaasi pelastetuiksi tulisivat, auta oikealla kädelläsi ja vastaa meille.

Ja kun katselin muita sivuja, tuli vastaan esim. seuraava kohta:

62:5 He vain pitävät neuvoa, miten syöstä hänet korkeudestaan. He rakastavat valhetta, he siunaavat suullansa ja kiroavat sydämessänsä. Sela.
62:6 Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.
62:7 Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju.

Odota Jumalaa hiljaisuudessa pitää sisällään ainakin kaksi viestiä.

"Jumalan odottaminen"  on yksi konsepti. Ja hiljaisuus on toinen.

Se viittaa juurikin kontemplaatioon, joka myös meditaationa ymmärretään.

Asiaa käsittelee pitkälti kirja nimeltä Tietämättömyyden Pilvi.

Olenkin tehnyt lähes päivittäin meditaatiota, joten on selvää ettei sitä tulisi lopettaa.

Se, hiljaisuus mistä Raamattu kertoo tuskin onkaan mitään muuta kuin meditatiivista luonteeltaan, sitä että liha, ego ja se eläimellinen apinamieli eivät dominoi keskustelullaan perimmäistä mieltä (Kontemplaatio onkin kristillisessä mystiikassa rukouksen viimeinen pysäkki.) 

Sattumalta myös näinä aikoina taas olen palannut lukemaan aamuriitin ohessa Timanttisutran kommentaareja, ja luvussa "Säkeitä Täydellisestä Viisaudesta", törmäsin moneen mielenkiintoiseen asiaan, sekä yllättäen Raamatun kohtaan jolla havainnollisestaan selitystä kohtaan "kuulkaa lempeiden buddhien täydellistä viisautta". Se menee seuraavalla tavalla - ja kyseinen kohtahan on koko kristillisen meditaation perusta - ja se kertoo ensimmäiseksi sanotusta meditoijasta, Eliasta*:

19:11 Hän sanoi: "Mene ulos ja asetu vuorelle Herran eteen." Ja katso, Herra kulki ohitse, ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä.
19:12 Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä.

Kommentaari kertookin, että tässä jakeessa on myös selitys "lempeille buddhille", sanoin: "Kumma kyllä, henkinen voima ei ole sukua sille, jonka me tunnistamme voimaksi ... täydellinen viisaus ei edellytä fyysistä voimaa. Se ei ilmaise itseään suuren psykofyysisen energian turvin eikä sillä ole edes mitään tekemistä älyllisen voiman kanssa. Se on luonteeltaan täysin erilaista". Tämä kommentaari epäilemättä avaa syyn sille miksi kontemplatiivinen meditaatio on myös rukouksen viimeinen pysäkki - jokin raja jota ei et voi ylittää voimalla etkä älyllisin ponnistuksin avautuu kun avaudut itse, ja ilmestys ilmestyy kenelle tahtoo. (Samoin kiinnittäisin huomiota tuolle elementaariselle symboliikalle joka edelsi tuota suurinta manifestaatiota, siinä esiintyivät ilma, vesi ja maa, sekä tuli).

Samoin olen ihmetellyt miksi kulunut vuosi on ollut hyvin haasteellinen, etenkin ympäristön kanssa, tuskin on ollut kertaa viihteen yössä kun en olisi törmännyt johonkin konflitiktiin - mikä tietysti on kasvattanut huimasti luonnetta, josta on tullut entistä peräänantamattomampi, sanavalmiimpi, ja päättäväisempi. "He rakastavat valhetta" tuo mieleen kirjan Pahuuden psykologia, joka kertoo pahoista ihmisistä, "Valheen kansasta", ja tuon termin alkuperä on raamatullinen (ko.kirja tosin edustaa psykologiaa, ei uskontoa).

*Elia on profeetta jonka vastassa oli aikansa valtakulttuurin, kaikkien rappioarvojen profeetat ja hallitsijat. Kyseessä oli jokaisen feminatsin esikuva, Iisebelin ("lempinimi" myös ilkeistä ja pahoista naisista, samalla myös esim. feministien käyttämän verkkoportaalin nimi - yllättäen juuri tälläisiä naisia syyttäviä miehiä sanotaan naistenvihaajiksi, feministien toimesta esim. Iisebel kannatti lapsiuhria Baalille, ihan kuten feministityrannit kannattavat aborttia) hallitsema tyrannia, jonka uskontona oli monijumalaisuus ja kulttuurina hyvin aikamme kuvaan istuva materialistinen ja hedelmällisyyttä painottava baalilainen sekä aseralainen uskonto (Baal, Baphometh oli siis maskuliinen jumala, ja Asera jumalatar). Ja monijumalaisuuden perimmäinen vetovoima perustuu niin egoon, kuin uraankin.

18:19 Mutta lähetä nyt kokoamaan kaikki Israel minun luokseni Karmel-vuorelle, sekä neljäsataa viisikymmentä Baalin profeettaa ja neljäsataa Aseran profeettaa, jotka syövät Iisebelin pöydästä."
18:20 Niin Ahab lähetti sanan kaikille israelilaisille ja kokosi profeetat Karmel-vuorelle.
18:21 Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." Eikä kansa vastannut hänelle mitään. 

18:22 Niin Elia sanoi kansalle: "Minä olen ainoa jäljelle jäänyt Herran profeetta, mutta Baalin profeettoja on neljäsataa viisikymmentä.

Elia päätyi siis olemaan se, joka vapautti kansan, viimeisenä jäljellä olevana miehenä ja joka kontemploi ensimmäisenä.

Kyseisessä kilpailussa hän muuten voitti.

Baalin papisto viilteli itseään, ja teki sirkus temppujaan, mutta Elian uhrit syttyivät tuleen.

Kyseessä on myöskin se tunnettu kohta jossa Elia kuittaisi näiden raukkojen vaivannäön kummastellen että mikäs sille teidän Baalillenne on tullut kun ei homma ota luonnistuakseen, onko se mennyt paskalle?

Tämän kaiken ymmärtäminen sai minut täyteen juhlallisuutta, sanattomuutta ja rauhaa.

Trivia

Samoihin aikoihin oli Raimon polttarit, joihin en tietenkään päässyt sillä olin jo menossa Flow:hun. Ja kun ilmoitin asiasta perjantaisena iltana, sain aikaiseksi aikamoisen paskamyterin: Ensiksi Raimo "hyppi seinille" kun kuuli että polttarit sittenkin tulee, sitten Irma piti minua ilonpilaajana joka haisulimaisen ilkeänä tulee ja pilaa toisen yllätyksen. Sainpa vielä yöllisen viestin baarista eräältä nimeltämainitsemattomalta Tapsulta joka päätti tehdä itsestään idiootin ja jättää "ojentavan" vastaajaviestin minulle. Ok, sanon nyt syytetynpenkiltä pari juttua. Raimo on minun käsittääkseni siinä määrin terävä mies, että jos häihin on viikko, hän pystyy aavistavaan ilman minunkin apua että jos polttarit järjestetään niin ne järjestetään todennäköisesti viimeistään viikonloppuna joka on ennen häitä. Toiseksi, kerroin perjantain ja lauantain välisen myöhäisillan mailissa asian, että en pääse polttareihin - mikä oli minusta aika ok juttu ja välttämättömyys, sillä ajankohdat meni päällekäin ja minusta on kiva kertoa ettei kyseessä ole mikään (under)statement, etenkin kun ehdotin omalta osaltani korvaavaa toimintaa, joka sopi Raipelle. So, who's the real asshole here? Kiitos, kiitos oikein paljon ja kiitos!