Kaikki minun marinani ja narinani on ollut niin teeskenneltyä, kuopan täyttämistä jätteillä ja rojulla.
Minun on ymmärrettävä ja tajuttava, että kaikki minun elämässäni on kesken vielä.
Se että en ole saanut mitään aikaan on ilon aihe, ja ainoa.
Minun on hoidettava itseäni ja pidettävä huolta kunnostani, koska en ole valmis kuolemaan.
Minun on uskallettava.
Sitä ei voi ilmaista muuten kuin sanomalla että minun on uskallettava lähestyä Jumalan kasvoja, sitä mikä on kaikki kaikessa.
Kestettävä se pilkka että olen "luopio", "höperöksi tullut", "viinan sumentama": kuitenkin on juhlallista kävellä rantaa pitkin ja nähdä jotakin mitä muut eivät näe.
Kävin keräämässä käpyjä rinteestä ja tein pirtin lämpimäksi.
Olen onnellinen, vähän kuin hurmiossa, en minä vaan Kristus minussa.
Miten masentunut olenkaan!
Eikö ole kummallista että tunnen pelkkää iloa kuunnellessani radiosta uutisia kammottavista tapahtumista?
Menen nukkumaan, huomenna aloitan Odysseian viimeistelyn, minulla on viikko aikaa olla yksin, sitten tulevat lapset ja määräykset, kauppa-autot ja sanomalehdet, rautakausi ja jumalankieltäjät.
- Pentti Saarikoski
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti