Erikoisraportti: Kummeli V

Se on sitten käytetty taas yksi viikonloppu sulosointuisimmalla tavalla: Katsoessa Kummelin uusinta elokuvaa, joka on siis nimetty varsin minimalistisesti: Kummeli V. 

Nyt, sehän koostui useammasta tarinasta, ja pitää sanoa että välillä tuntui että oleva kertoi teidän kaikkien rakastamasta (ja minä olen viimeinen kieltämään sitä seikkaa, oi pienet makunystyräiseni) allekirjoittaneesta, sekä hänen hupsuista kavereistaan.

Esim. Monkki Mähönen, entisen (bändi)kaverinsa kesäasunnon korjaajana toilauksineen saattoi ehkä muistuttaa minua, etenkin Raimon ja Irman näkökulmasta (paikkana heidän siirtolapuutarhansa). Raimon selittäessä suomenruotsalaiselle, akateemishienostuneelle pikkuvaimo Irmalle: "Sinun täytyy nyt vain ymmärtää sitä, se on sellainen kansan mies". Myöhemmin etenkin kun elokuvan Raimo löytää wanhan bassonsa, ja bänditreenit Deathtimen, eikun Cobran parissa, ilmestyy myös hänelle himoköyrijälasit naamalle, oli selvää että siinä oli lähes enteellinen tuntuma! En kuitenkaan halua kertoa siitä liikaa, mutta kuten tiedämme minut, on silloin odotettavissa onnellinen loppu.

Sitten Timo Kahilaisen näyttelemä (Sontalahtelaisen?) öh, kulkuvälinejengin pomo, huomattavine mustine pulisonkeineen kieltämättä toi jo mieleen, että jos minusta koskaan tehdään ilkeämielinen parodia, jos ei muuta niin pulisonkien ja luontaisen johtajuuspuolensa johdosta - oli se tässä. Oikeastaan ihmettelin, että miksi kukaan ei tullut kysymään leffan jälkeen, että onko minun pulisongit jostain Kummelien fanituotteiden myyntikojusta ostetut, johon olisin vastanut kuten se eräs punapää viime viikonloppuna, joka sanoi minulle: "Kaikki mitä tässä näet on luomua" - kaikki mitä saattoi nähdä, oli kyllä varsin hyvin esille, sitä ei ollut kieltäminen! (Punapää myös sen jälkeen tanssi edessäni erään blondin naisen kanssa hitaita. Vieläpä siten, että siihen liittyi kiihkeä suutelu ja hyväily, rintaliivien paljastuminen tanssin edetessä jne. Tämän jälkeen punapää hymyili minulle poikkeuksellisen tyytyväisenä, ja kysyi: mitäs pidit? Mutta se ei kuulu tähän raporttiin, tähän kuuluvat ihan muut asiat, joten siksipä tämä teksti on sulkeissa jotka loppuvat tähän. Näin.)

Mitä tuli sontalahtiviittaukseen (maalaiskylä sydänhämeessä), vedettiin leffassa täysin surutta alta lipan niin "stadin eliittipellejä", kuin myös "sisäsiittoisen oloisia landepaukkujakin".  (Tukki-Liisa ei tiedä itkeekö kaihon vai naurun kyyneleitä mainituissa maalaiskohtauksissa.)  En tiedä kuka se ärsyttävä, ja siksi todella hyvin roolinsa hallinnut stadilainen juorulehtitoimittajan näyttelijä oli, mutta kuten sanottua: se osasi luultavasti näytellä niin hyvin mulkun roolinsa, että se saa ehkä vielä jossain nakkijonossa nakkiinsa. Kun taas leffan ehdottomasti parhaimpiin ja hauskimpiin tyyppeihin kuului Heikki Vihinen, jotenkin niin tyynen groteskeine hahmoineen, että siitä oli pakko tykätä. Iina Kuustonen maalais-sutturan roolissa oli jotenkin hot. Ei vain siksi että pidän jos naisilla on joko ruskeat, tai sitten jäänsiniset silmät, joista jälkimmäiset olivat Iinalla - Putousta en siis katsele, joten asiaa oli paha tietää sen pohjalta.

Puolijauhoinen ja jatkuvasti piereskelevä, ja moiselle nauranut pohjalaiskanttori taas muistutti erästä nimeltä mainitsematonta kaveriani nimeltä Sami,  jonka olen tuntenut lapsuudesta saakka. Se osa leffaa vei minut vuosien taakse - not kidding. Tekipä jopa kanttori ihan saman "kaikki ulos" liikkeen yhdessä vaiheessa leffaa.

Leffan fantasiakohtaukset puolestaan olivat varmasti melkoisia vetonauloja ainakin Amberinolle ja Elsulle.

Lopputuomio? Olin ollut oikeassa että kusihätähän siinä iskee, kun nautin kahvia ennen elokuvaa. Suloinen kahvityttö nauroi täynnä ymmärrystä, kun sanoin että luultavasti leikin tuurillani, ja saan niin pahan kusihädän etten muista mitään koko leffasta. No, olin kokolailla oikeassa. Olin leffan jälkeen "silmät kiinni kusilaarilla". Luulin että sitä ennen ajoitettu kahvi ja tyhjennys olisi auttanut, mutta ei. Mutta muistin silti leffan ja pystyin olemaan sen loppuun asti, ja voin sanoa että pidin kyseisestä elämyksestä. Ei se ollut tämän ryhmän parhain tuotos, siinä kriitikot olivat oikeassa, mutta kyllä tätä silti suosittelen katsomaan. Parempi tämä oli kuin esim. edellinen Alivuokralainen, joka olikin ihan eri formaatissa tehty.

Ja koska tuona viikonloppuna Suomi voittu USA:n ja täten ansaitsi lätkäpronssinsa, laitettakoon tämä teemoja yhdistävä lopetus vielä tähän.