Tässä varsinainen kappale death metallin historiaa.
Ensimmäinen Cannibal Corpsen keikka, vuodelta 1989.
Kuriositeettina mainittakoot, että tässä vaiheessa death metallille ominainen örinä ei ollut vielä vakiintunut tulkintatapa, vaan trash- ja muille nopeille metallityypeille ominaista laulua käytettiin senkin edestä.
Tulet yllättymään kun kuulet.
tiistai 27. toukokuuta 2014
tiistai 20. toukokuuta 2014
maanantai 19. toukokuuta 2014
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Type O Negative (Very) Special
Koska tänään on päivälleen kuukausi mennyt Peter Steelen kuoleman vuosipäivästä, on meillä hyvä syy muistaa niin häntä kuin hänen suurenmoista työtä seuraavalla, poikkeuksellisen kovalla paketilla harvinaisuuksia, jotka allekirjoittanut on Luojan kiitos saanut löytää.
Aloitetaan paketti julkaisemattomalla, 90-luvun kappaleella (tämä vuodelta -94), joka olisi saattanut päätyä mille tahansa levylle. Tämä on lähin mihin pääsemme Type O Negativen "uutta materiaalia".
Seuraavaksi suoranainen toiveideni toteutuminen: October Rust:in studiosessioista pienoisdokumentti! (Olen aina hengessäni pohtinut, että mitä tapahtui studiossa kun opukset kuten Bloody Kisses ja October Rust luotiin; ne ovat lähes yliluonnolliset kokonaisuudet! No, nyt sain välähdyksen. Niin myös sinä. Kiitos.)
Samoilla linjoilla jatketaan Nyt, miten usein toteutuu se, että toisen lempibändisi kitaristi haastattelee lempibändisi kahta tärkeintä hahmoa? No, nyt se on tapahtunut! Paradise Losti:n Gregor Mackintosh haastattelee Peter Steeleä ja Josh Silveriä! (Mr Steele meni täyden ympyrän kun hän kääntyi katolilaiseen, isiensä uskoon elämänsä lopussa; tässä mennään pitkälti toisessa ääripäässä).
Myös tämän paketin lopetus tapahtuu toiveiden täyttymyksellä: demolla! Allekirjoittanut on nimittäin pitkään ollut utelias, että mille kuulostavat bändin demot, ja tässähän sitä nyt saa. Eikä toki siinä vielä kaikki, sillä kyseessä ei ole vain demo, vaan myöskin Type O Negativen esimuoto, eli Repulsion. Mielenkiintoista onkin myös se, että tässä klassikkobiisistä puuttuu kokonaan sen tuttu alkuosa, eli sävellystä jatkettiin kun bändi vaihtoi nimensä, ja meni studioon peuhaamaan. (Huom: äänenlaadusta erottaa sen, että kyseessä on kasettidemo).

tiistai 13. toukokuuta 2014
Tee-Se-Itse-Tiistai: Kasvispesiaali! 5 Vihreää Vinkkiä + Bonus (joka voi pelastaa henkesi)
Tällä kertaa aiomme katsoa kotihortonomian syövereihin, ja ladata tämän kaksikielisen tekstin täyteen kasviaiheista materiaalia.
1. Yleisimmät syyt miksi huonekasvisi kuolevat - ja miten estää se!
2. Miten kasvattaa chiliä?
Allekirjoittaneen ensimmäinen chiliprojekti on käynnissä (lue lisää klikkaamalla tästä) ja tätä kirjoittaessa taimet näyttävät jo ihan hyviltä, mikä meinaa sitä, että niiden siirto omaan ruukkuunsa on seuraavana edessä.
Jos siis aihe kiinnostaa, kannattaa tarkistaa seuraava pikaopas: Kuinka Kasvatan Chiliä
3. Kasveista olet tullut, ja kasveihin olet menevä
Tässä jutussa kerrotaan miten voit käyttää erinäisiä yrttejä ja mausteita hyväksesi kotihortonomiassa.
4. Vissy on kasvien doping
Edellisessä ohjeessa kerrottiin että kasvit tykkäävät perunoiden keitinvedestä, johon on liuenneet ravinteet. Mutta tiesitkö että ne tykkäävät myöskin vissyvedestä?
Coloradon yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tutkijat huomasivat, että kun kasveille antoi hiilihapotettua vettä, ne kasvoivat jopa 170% ylitse niiden alkuperäisen koon! Eikä siinä kaikki, kuten televisiossa sanotaan, vaan niillä oli myöskin huomattavasti terveempi vihreä sävy.
Miksi?
Allekirjoittaneen, jokaisen alan asiantuntijakommentaarin voisi sanoa tiivistyvän sanaan: mineraalit.
Ilmeisesti kasvit pitävät musiikin lisäksi myös kuplista.
Lue tutkimuksesta tästä (engl.)
Se tekee hyvää myös ihmiselle.
5. Älä heitä näitä pois, vaan kasvata niitä loputtomasti
(klikkaa kuvasarjaa isommaksi)
Bonus - joka voi pelastaa henkesi.

torstai 8. toukokuuta 2014
Rujoimmat Kotimaiset Coverit (Deathtimen Jalanjäljissä?)
Deathtime tuli tunnetuksi 2010-luvun alussa, säälimättömästä tavastaan paiskoa klassikot uuteen uskoon.
Nyt tuolle tielle on lähteneet myös muut kotimaiset äärimetallivirtykset.
Förgjordin näkemys Yön Joutsenlaulusta (1984).
Horna goes Rauli Badding Somerjoki: Tähdet Tähdet
Eikä siinä vielä kaikki, iki-ihanan Juicen kappaleesta Musta Aurinko Nousee, on tehnyt coverin bändi nimeltä Kuolemanlaakso - alkuunsa rauhallisin näistä esityksistä, mutta alun raskausaste lupaa jotain minkä loppu yksinomaan paljastaa.
Nyt, lopuksi haluat varmasti kuulla edelläkävijää, tässä Deathtime vuodelta 2010 (tämä on voittanut tuplahopeaa Coveriumin covereille tarkoitetussa kymmenientuhansien artistien ja kappaleiden yhteisössä).
Lataa Covered In Blood ja sen jatko-osa Covered In Blood 2. klikkaamalla niiden nimiä. Kätevää, eikö totta!

tiistai 6. toukokuuta 2014
(Alle) Kolmen Päivän Pikatarjous
Nyt, tänään piti julkaista yksi tulossa olevista tee-se-itse-sarjan vinkeistä (jotka ovat muuten poikkeuksellisen hyviä tällä kertaa, joko ajankohtaisuutensa tai muun tyylikkyyden ja kätevyytensä vuoksi), mutta ainoastaan tämän kuumottavan hyvän tarjouksen vuoksi ne piti siirtää.
Mistä siis on kyse?
Kun tilaat nyt XeimianDesign:in nettimyymälästä 30 € tuotteita, saat 5 € alennuksen koodilla:
MAY14
Tällöin voit esim. tilata seuraavan paidan, ja ottaa sille vielä jonkun toisen paidan kaveriksi myymälästä - tai minkä tahansa tuotteen:
Mutta kuten otsikko antaa ymmärtää, on tämä tarjous voimassa enää 8.5. saakka, joten toimi siis heti!
Kiitos.
Ja myymäläänhän pääsit klikkaamalla tästä.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014
XeimianTweet Reggae? OK!
Tässä lieneekin nyt vähään aikaan viimeiset Xeimiantweetin ilmaantumiset televisioon, tai eihän sitä tiedä, mitä sieltä vielä tulee.
Mutta tämän kertaiset täsmäiskut osuivat Tähdet, tähdet-sarjan reggaejaksoon.
Ja vaikka nyt tuo ilahduttava ohjelmasarja on ohitse, on meillä vielä viimeiset riippeet siitä - XeimianTweetin ansiosta!
Mutta tämän kertaiset täsmäiskut osuivat Tähdet, tähdet-sarjan reggaejaksoon.
Namii namii mikä twiitti! |
Tykkäsin ainakin näin paljon siitä Xeimiaanisesta twiitistä! |
lauantai 3. toukokuuta 2014
Erikoisraportti: Aussie Bar
Kaupunkiin on tullut uusi baari, joka myös Aussie bar:in nimellä tunnetaan.
Eräs seikka mikä on pakko sanoa onnistuneeksi tästä baarista, on sen paikallismainokset, joissa ilmeisesti henkilökunnan jäsenet ovat meikattuina australialaisiksi junteiksi, jotka on päässeet vapaaksi ja jotka oli tulleet tunnetuiksi lammasvarkaina.
Itse baari oli mukavan kokoinen, keskikokoinen kaiken kaikkiaan ja siellä tuntui olevan myös melko normaalia porukkaa.
Ehdoton plussa oli sen istuinpaikkasijoittelut, ne oli tehty fiksusti ja tuntui siltä että paikassa saattoi löytää melko hyvin paikkoja, myös siinä tarkoituksessa jos tarkoituksenasi on ollut "sosialisoida".
Siitä puheen ollen, onkin nyt hyvä mennä muisteloihin.
Jonossa saatiin seistä kauan, mikä on ilmeisesti täyden ja vasta-aloittaneen baarin tapa toimia, niin imagon, kuin välttämättömyytensäkin nimessä.
Sateisessa jonossa seisoskellessa edessäni oli muutaman naisen porukka, ja takanani sekalainen seurakunta, yksi melko hyvännäköine brunetti ja olisiko siinä ollut kaksi tai kolme miestä.
Ensiksi päädyin jutuille edessäni olevien blondien kanssa, kun eräs heistä kysyi minulta tulta, jota minulla ei ollut. Kuitenkin hän sai sen takaani, ja sanoin että voisin ottaa häneltä jämät, sillä hän varmaan on huolissaan terveydestään ja yleisestä kunnostaan, johon hän vastasi tyyliin: "Et saa, en ole", johon pamautin come backin: "No, sen olet näköinenkin."
Seuraava skenaario oli mahtava, sillä se osoitti että tasa-arvo on viimeinkin käden ulottuvilla. Siinä aiemmin mainitsemani brunetti koitti käyttää nais-korttia sanoen: "Hei pääsenkö mä näiden muiden ohi, kun oon kerran nainen?" Johon karhumainen ovimies sanoi että: Et, koska tasa-arvo.
Sitten brunetti kertoi olevansa mies (miksi se sellaista sanoo?), johon sanoin että todista se, johon hän vastasi näytten kaulaansa: "katso tätä aataminomenaa", johon sanoin että alempaa. Tässä vaiheessa hän joutui jättäytymään leikistä pois.
Sisällä saatiin jo bukowskimaisia tapahtumia, kun taleban-nuorukainen haastoi minut. Olin istuskelemassa sohvalla juomani kanssa, jota siemailin samalla kun katselin sivusilmällä pöydällä tanssivia naisia. Kohta tämä mainittu talib käski siirtämään jalkansa pois. Sanoin, että hän pääsee kyllä yli. Seuraavaksi tämä vetosi naiseen, johon sanoin että niin pääsee mainittu nainenkin ylitse - ja pian nainen näyttikin mallia miten Suomessa nämä asiat hoidetaan, ja he menivät kiltisti peräkanaa ylitse.
Tämä oli siitä erikoinen ilta, että naiset tulivat pääasiassa juttelemaan minulle, osa siksi että kyse oli puolitutuista, osa taas vähemmän tutuista (kuten eräs edessä olevasta porukasta). Which is nice.
Varsinaiset jatkot kuitenkin tapahtuivat aamiaisjatkoilla.
Voi veljet mitkä aamiaiskekkerit.
Ei siksi että jokainen olimme maistissa, ja käytimme suunnilleen pullollisen tabascoa, tuossa kaupungin parhaassa (ja salaisessa) aamiaispaikassa, jossa saa yhdellä maksulla niin paljon kun jaksaa syödä.
Entä mistä me keskustelimme siellä - ääneen, jonka myös ehkä muutt saattoivat kuulla?
- Mikä on oikea määrä alkoholia, jotta parittelu ihmislajin naaraan kanssa olisi suotuisaa. Tämä aihe käsitti sen jokaisen miehen ongelman, nimeltä "whiskey dick", eli kun tekee niin tolkuttomasti mieli, mutta ei vaan oikein enää kokovartalopuudutuksen vuoksi ole sitä tietty herkkyttää tai puskuvoimaa saada sitä ylös. Osaako joku lukija antaa ehdotusta optimaalisesta määrästä?
- Tapsu näki Jampan, ja rupesi kertomaan tästä lievästi rienaavaa muisteoloa, jonka mukaan tämä oli saanut raahattua mukanaan varsin tukevan naisen. Oli kuulemma siinä määrin tukeva, että jos nämä noirmaalisti "aaltoilevat", niin työnnön jälkeen tässä tapauksessa - Tapsu oli demonstroinut kaiken kuin liikennepoliisi, ja nyt hän näytti että kyseissä aallossa meni pitkään. Nauroin tätä niin maan kihisten, että hädin tuskin sain henkeä. Ja Jamppa, se söi pahaa aavistamatta pöydässään.
- Viagran viihdekäyttö. Nämä molemmat aamupalaseuralaiseni olivat kokeilleet tuota ainesta, toinen thaimaalaista, sillä seurauksella että se ei mennyt alas millään. Ei omalla, eikä (miespuolisen kaverin) avustamalla runkkauksella. Jutut katkenneista verisuonista ja muista sellaisista sai minut tuntemaan aitoa puistatusta.
- Aamuheijarit. Eräänlaisena spin-offina edellisestä tuli tämä aiheeksi, ehkä minun vaihtariksi sillä minulla on kerrassaan aggressiivisen raivokkaita aamuheijareita, joilla voisi murtaa muureja.
Ja nyt kun loppusuoralla tuli puhe heijareista sun muista sellaisista, lienee syytä pistää tähän vielä tämä:

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)