perjantai 5. helmikuuta 2016

Eräs Aliarvostetuimpia Metallilevytyksiä

Jatkona eiliselle julkaisulle, on nyt vuorossa vastapainoa, sillä seuraavana on vuorossa eräs, myös allekirjoittaneen toimesta, aliarvostetuimpia metallilevytyksiä.

Syynä lienee pitkälti se, että levyn sisään pääsemiseen menee hieman aikaa, ja se on hieman erilainen kuin bändin napakympin tapaan osunut ja enteellisesti nimetty debyytti Number One (tosin, tämänkin albumin kohdalla voidaan puhua jonkinlaisesta enteellisestä nimeämisestä).

Jos ihan tarkkoja ollaan, on tämä debyytin seuraaja jopa jollain tapaa tasaisempi kokonaisuus, sillä ensimmäiselle albumille oli ominaista tietynlainen polveilu hiteistä sitten kesympiin tuotoksiin.


Ei kommentteja: