Välissä vanhempi rouva tulee tiskille voileivän kanssa, ja kysyy voiko sen paketoida, että sen voisi viedä kotiin. Lupaukseen myönnyttiin, mutta puhe jatkui leipää paketoidessa, sillä naiset osaavat tehdä montaakin asiaa samaan aikaan - ainakin jos se toinen asia on jutteleminen. Siinä me sitten olimme, minä puolessa välin tiskiä ja pöytääni, mainitsemani rouva luultavasti kasvoillaan närkästyneen kauhistunut ilme takavasemmalla, samalla kun baristatypy oikein eläytyi kertomaan juttua, pitäen välillä dramaattisia taukoja, palaten jälleen siihen mihin jäi. Kädessään hänellä oli se paketoitu voileipä, jota hän heilutteli kuin kapelimestari puikkoaan, ikäänkuin tehosteeksi; liekö rouvan pää mennyt samaan tahtiin selkäni takana, tiivis katsekontakti voileipäpaketissaan, mutta vihainen ja keskittynyt ilme naamallaan? Emme saa ehkä koskaan tietää.
Vaan, eihän minulla nyt ollut sydäntä toista keskeyttää, kun se niin oli tohkeissaan, kun se siinä kertoi minulle asioista joita hänelle oli sattunut ja tapahtunut.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti