keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

HIM - jäähyväispesiaali

Allekirjoittanut ehti nähdä HIM:in kahdesti, alkuaikoina, kun bändi oli vielä pieni ja lupaava. Sitten myöskin loppuaikoina, kun bändi oli jo suuri. Nyt ollaan sitten jäähyväisten edessä.

Koska alku ja loppu ovat aina yhtä, on siksi syytä muistaa HIM:in poismenoa tällä demolla, josta se kaikki lähti:



Ja tietysti 666 Ways To Love: Prologue EP:llä jonka jälkeen tulleet levytteet ovat osa rockhistoriaa:



Ai niin, koska jokaista varmasti kiinnostaa, niin vielä allekirjoittaneen "parhaat HIM albumit"-listaus pistetään tähän myös, ja se on seuraava:
1. Razorblade Romance (1999)
2. Greatest Lovesongs Vol. 666 (1997)
3. Deep Shadows and Brilliant Highlights (2001)

Erikoismaininta seuraavalle biisille:



Se oli Deathtimen Covered In Blood 2. sessioiden aloitus- ja lopetusbiisinä.

Tähän olisi voinut vielä lisätä parit kuvat live-keikalta, mutta koska ne ovat kaikki tyyni hajonneessa luurissa, ne voitannee lisätä myöhemmin, tai sitten ei.

Kiitos ja koittakaa jaksaa, on melko varmaa että ainakin Ville Valosta vielä kuullaan, sillä juurihan hän soolouransa aloitti tässä.

PS. Meinasi ihan unohtua, mutta on suositeltavaa, että katsot myöskin tämän, sillä se liittyy vahvasti aiheeseen:

HIM: Slippery When Dead (1998 Demos)


Ei kommentteja: