Miltä kuulostaa yhden käden taputus? Tältä.

Johdannoksi pari sanaa: tämä itse tapahtuma on nyt julkaisun aikoihin noin kolmisen viikkoa vanha, mutta koska suullisena perimätietona kerrottuna se sai niin suuren suosion, ajattelin tallentaa sen Xeimian Chroniclesin kaanoniin. Lisäksi, voi hyvin sanoa, että olisi korkea aika herätellä tätä blogia hiljaksiin eloon hibernaatiotilastaan, sen alkuperäisformaattia kunnioittaen; voin luvata, että tämä klassikkoteksti jo nyt, ja tehty perinteitä kunnioittaen. Kiitos.

Kaikki alkoi siitä, kun olin matkalla illan päätteeksi kohti narikoita. Mukanani oli sellainen pitkä vaalea daami, jolla on olivat hiukset auki ja kiinni samaan aikaan. Tissit kuin munkit tiskissä, hölskyivät kun hän käveli, vaikka hän sentään oli hoikka. Saavuimme narikoille, kuten siihen aikaan on valomerkittyjen ihmisten tapana tehdä - vapaaehtoisesti, tai ei.

Asiat tuntuivat menevän hyvin tässä vaiheessa, omalla painollaan, voisi sanoa. Mutta kukapa olisi arvannut juonikäännettä, joka odotti meitä ihan pian.

On mahdotonta sanoa enää tässä vaiheessa, että mitä puhelin daamille, joka tapauksessa jotain aivan uskomatonta läppää - itse asiassa, taisin puhua itsestäni, joskin kolmannessa persoonassa, mikä saattoi hieman sekoittaa edellämme olevaa, mahdollisesti lääkkeensä ottamatta jättänyttä tai ihan liian monta niitä nauttinutta miestä.

- Minustako sinä puhut?!
- En.
- MINUSTAKO SINÄ PUHUIT?!
- En. Puhuin itsestäni (tässä vaiheessa oli tullut selväksi, että tuo mottipää tulisi uskomaan puhetta).

Sanailua jatkui vielä hetki, kunnes "hermo-heikki" oli saanut tarpeekseen ja tönäisi minua.
Tässä vaiheessa menin ns. risu-ukkomoodiin, ja tönäisin takaisin karjaisten:
- Älä ala tönimään minua, vitun hinttipoika"

Tässä vaiheessa, hetken sadasosan verran, tajusin että nyt tosiaan päästäisi huitomaan. Asian haastetasoa lisäsi se, että minun koko oikea käteni oli varattu; kainalossani oli tuoppi, lompakko oli kädessä ja sormienvälissä narikkalappu. Mutta armoa ei aneltu, vaan silä oli tultava toimeen millä saattoi, tässä tapauksessa vasemmalla kädellä.

Joten, ei muuta kuin aikidotuntien ja ninjaelokuvien kaikki opit käyttöön, lapa pystyyn ja taisteluun! Se, oliko kyseessä taito vaiko juopon tuuri, vaiko peräti jokin suurempi ei ole tiedossani, mutta edelläni jonottanut väkivaltainen hullu ei saanut minusta sen enempää otetta kuin myöskään iskuja perille - tai sitten en muista. Hyökkäysten ja vastustajan voiman ohjaaminen vasurilla siis onnistuu, joskaan mitään hirveän sitovia lukkoja tai muita sellaisia ei saa aikaiseksi, sillä niissä monesti toinen käsi on apuna. Eräässä vaiheessa yritin giljotiinikuristusta, mutta siitä pääsi vastustaja lipemään, kunnes lopussa sain päähäni alkaa käyttämään eräältä juopottelukaveriltani oppimaani "kyynärpää/bulldozer"-liikettä, jossa siis mennään kyynärpää edellä tai käsi horisontaalisesti vinossa kohti vastustajaa ja jyrätään tätä. Olin juuri jyräämässä, samalla kun toinen joutui ottamaan taka-askelia, kun eräs herrasmies nousi pöydästä ja hänen malliaan seurasi pari muuta, jotka tulivat väliin.

Tässä havaitsin pari merkillistä seikkaa: 1. ihmisillä kesti todella kauan että he tulivat väliin 2. juomani ei ollut juurikaan läikkynyt, vaan vedin sen naamariin taiston jälkeen! Kohta 2. tuokin mieleeni hauskan anekdootin, jonka pääosassa oli setäni. Mies oli ollut joskus mukana vanhempieni talon kunnostustalkoissa, ja yön laskeuduttua hän sai päähänsä mennä hieman "lainaamaan" edesmenneltä vaariltani yläkerrasta rommia. Setä oli jo matkalla rappusissa, rommit kainalossaan, kun hän kompastui rappusissa, kierien ne alas kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Perillä alakerrassa, pullo oli täysin ehjä! Voi siis sanoa, että tämä taito kulkee suvussa.

Juotuani oluen, ojensin tuoppia lattialle, jolloin väliin tullut tatuoitu herrasmies ojensi käden, ja otti sen vastaan nyökäten minulle kunnioittavaan tapaan.

Blondiini puolestaan kyseli, kauhuissaan, että "mitä tuossa juuri tapahtui?". Vastattuani asia ei muuttunut yhtään sen ymmärrettävämmäksi.