maanantai 15. maaliskuuta 2021

Paradise Lostin demojen kiehtova maailma

On tullut kuunneltua viime aikoina - kuten "trve kvlt" - demoja. Lähinnä Paradise Lostin. Ne ovat jostain syystö aina kiehtoneet mieltä. Niiden lo-fi-äänitys, sekä niiden tietty alkukantaisuus ja alkuperäisyys, sillä kuten näistä Paradise Lostin demoilta on kuultavissa, on demoilta havaittavissa monia kehityksen askeleita, esim. erilaisia sanoituksia tai jopa erilainen versio nimenomaisesta biisistä. Monesti niissä on kuultavissa myöskin bändin aikakauden vaihdoksen puuttuva siirtymäkausi, jossa yhdistyy vielä edellinen tyyli uuteen. 

Aloitetaan tällä esimerkillisellä vedoksella Iconin kappaleesta Weeping Words, jossa on vielä jokseenkin kuultavissa Shades of Godin aikakausi - hälventyvä tosin. 


Tästä pääsemmekin Draconian Timesin demoihin, joita löytyy uudelta 25 vuotisjuhlapainokselta (pitänee ostaa sekin, se olisi jo kolmas DT:n versio). 

Hands of Reason oli jopa parempi demona (ainesta ns. repeat-biisiksi, jollaista siis soitetaan repeatilla niin maam birusti), ja sen sanoitukset paljastivat niiden todellisen viestin:


Toisena esimerkkinä siitä, miten paljon biisi voi muuttua studiossa, on tämä demo erinomaisesta hittibiisistä I See Your Face. Tästä teoksesta on poistettu kokonainen välikohta ja myöskin intro on erilainen!



Bonuksena, Paradise Lostin ensimmäinen demo vuodelta 1988, jolloin meno oli melko erilaista.

Ei kommentteja: