Iätön, silti MINÄ OLEN!

"Mitä pitempään elää, sitä vähemmän tärkeiltä tuntuvat asiat ja sitä vähemmän tärkeältä myös tärkeys"
- Jean Rostand

Tänään on minun syntymäpäivät. Ja koko päivä alkoi normaalilla tavalla, se alkoi pimeään aamuun kun heräsin sekavista unistani siihen kun minulle tuli viesti. Minä luulin että kello oli aamuyö, ja päivä lauantai, ehkä sunnuntai, niin kauas minä olin joutunut sovitusta ajanlaskusta. Viesti oli Tinalta, se oli onnittelut syntymäpäivieni johdosta, ja se sisälsi ihanan huomautuksen joka oli täydellinen hyväksyntä. Myöskin äidiltäni oli tullut viesti, multimediaviesti josta saattoi nähdä ruusun ja onnittelut, isäukolta tuli viesti myöhemmin ja ilmoitus että menemme lounaalle sitten myöhemmällä ajankohdalla. Irma toivotteli minulle hyvät syntymäpäivät viitaten siihen samalla kuinka viini vanhenee, ja niinpä minä siteerasin hänelle vastaukseksi: "Myös minä olen viinitarha, ja minunkin hedelmäni kootaan puristimiin. Ja niin kuin uusi viini, minutkin säilytetään ikuisissa sammioissa." (Myöhemmin kerroin hänelle siitä kuinka Raimolle olin sanonut viikonlopun kahvikesteillä - kaiken täysin kiistanalaisen ja estottoman huumorin lisäksi - että minun sukat on tehty bambusta. Tähän Raimo oli sanonut hämmästyneenä, että jaa on vai, ja jatkanut "Onko ne kovat?" Mutta se on täysin eri tarina sitten se. Kuten se, kun minun piti ottaa päiväunet, koiranunien kaltaiset, ja unissani muistelin miten Anthonias oli ehdottanut että sivelen itseeni esilleottamaani Vaginan tuoksuista hajuvettä, ja sulkeudun pimeään huoneeseen. Siitä sain idean että silloinhan minusta tulisi Vaginamies, uuden sukupolven supersankari joka torjuu rikoksia yössä, apunaan Anthonias - Kivespoika jonka apuna on kassit!) Rotunainen toivotti onnea ponnea, ja minä sanoin hänelle kiitos siitos. Dollykin toivotteli räiskyvällä tavallaan onnea, ja minä kiitin ja kysyin että myytiinkö hänen työpaikassaan niitä toimistotuoleja (istun tällä hetkellä keittiön jakkaralla jossa on sohvan tyyny pehmusteena) myynnissä. Kerroin myös että nyt kun hänestä tuli brunetti, näyttää hän ihan joltain elokuvan pahikselta. Miio rohkaisi minun jatkavan samaan malliin ja se tuntui myöskin hyvältä. Ja myöskin lämmittävä oli Johannan laulava kissa jonka laulu huipentui arvoituksellisuuden pisteeseen saakka. Myöskin paljon paljon muita onnitteluita tuli, todellakin Luojan kiitos suotuisista yllätyksistä! Voisinpa mainita kaikki, mutta sanon nyt ainakin vielä Juhannoksen ja Migueloksen, ja tiedän ettei se riitä!

Minä päivän aluksi ajattelin että pitäydyn aamuisista riiteistä, tiibetiläisistä, meditaatiosta ja muusta mutta ajattelin että minun on annettava keholle ja sielulle se syntymäpäivälahjaksi. Kun olin tehnyt sen, oli se epäilemättä ollut pieni vaivannäkö pitkäaikaisesta ja välittömästäkin hyödystä. Menin keittämään itselleni kahvia, unohdin ottaa myös Raimon suosiman erikoishyvän kahvin jolla minut palkita siitä että olen nousujohteisesti rimpuillut vuodet tähänkin pisteeseen, mutta otin peruskahvin - pakkasesta joten se oli yhtä hyvää kuin juuri avatusta paketista, ja tein siitä appelsiiniroïbosmaustettua jolloin se oli lempeä kuin myhäilevällä pakkasella lämmittävä aurinko. Jääkaapissa on uunivuokaan tekemääni juustokakkua, sitä kakkua tehtiin pitkään sillä aluksi ostin väärän juuston, sitten väärän kerman mutta kun ostin oikeat ainekset sain aikaiseksi minut yllättäneen sitruunaisen juustokakun joka taas on kuin se pieni ääni mikä kuuluu juuri ennen kun avaa kondomikääreen ja ottaa niljaisen kumirinkulan esille. Sellainen on juustokakku, kakku jota ei valmisteta uunissa vaan jääkaapissa! (Kun tälläistä määrää juustokakkua säilyttää jääkaapissa, se on siellä useamman kuin yhden päivän, tein tämän jo sunnuntaina ja nyt tässä on kepeä, keväisen tuulen kaltainen tuulahdus jääkaapista tulleita eri ruokien tuoksuja mikä herättää muistoja kaikesta siitä mitä olenkaan syönyt).

Yllätyin kun avasin naamakirjani ennen työskentelemistä, se ei ole hyvä tapa sillä ensin työ sitten huvi on muistisääntö joka on sääntö syystäkin, mutta naamakirja oli täynnä toinen toistaan loistavampia toivotuksia jotka yllättivät minut täydellisellä tavalla! Niitä on niin monta että meillä ei riittäisi aika eikä tila niitä nyt käsitellä, mutta jokaisen on syytä tunnustaa ja tietää että olen jokaisesta yhdessä ja erikseen kiitollinen! Mutta tästä minä jo kerroinkin..

Samalla kun keittelin kahvia, olin niin tyytyväinen ja sulassa sovussa itseni kanssa että minusta tuntui kuin käsillä oleva tipaton voisi jatkua vielä vaikka kuinka pitkään. Se olo oli sellainen kuin mieli lähtisi harhailemaan menneisiin tapahtumiin ja paikkoihin, joista en ole varma olenko koskaan elänyt niitä sellaisinaan tai jos olen niin miksi ne verrattaen arkisetkin hetket ovat niin kultaisina muistoina mielessäni? Vasen aivolohko säilöö muistot, ja oikea kuvittelee tulevaisuuden, keskittynyt - kirjaimellisesti keskittynyt tila on nyt, se on nyt ja se on mennyt ja tulevat yhdessä! Alan kohta kirjoittamaan sellaisia mitä yksikään insinööri ei voi käsittää, ja se suo useille lohdun.

Nyt, olen miettinyt miten aion juhlistaa. Näyttää nyt siltä että jätin käyttämättä tipattoman synttärioption, olkoon tämä tipaton kokonaan omistettu tieteelle ja taiteelle jolloin saatte tämän median kautta kaiken tarvittavan kognitiivisempiirisen selville siitä minun kokemuksieni kautta.

Eilen aloitin työskentelyn ensimmäisen tuotantokauden kanssa, urakka alkoi hyvin ja sitä on vielä paljon edessä. Aikaisempi projekti tuli raakana valmiiksi, mutta se ei ole hyvä vaan tämä nykyinen järjestely on hyvä, tai ainakin parempi idea. Oli mielenkiintoista miten osuin suunnilleen päivälleen 5 vuoden taakse, aikaan jolloin voidaan sanoa monen uuden ja vielä tänäkin päivänä vaikuttavan nousulle antamisen alkaneen. Home Studion viimeisimmässä lähetyksessä mainitsemani asiat olivat juuri ulkoamuistamani mukaan tässä kyseisessä otannassa! Miltähän tuntuisi puhua itsensä kanssa joka olin 5 vuotta sitten, ja entä miltä tuntuisi puhua sen minän kanssa joka olen 5 vuoden päästä? Se kaikki ja viimeisimmät ajat muistuttavat minua eräästä zen-kertomuksesta. Siinä samurai oli jättänyt opettajansa, se luokiteltiin hyvin epäkunnioittavaksi, mutta hän oli tehnyt sen sillä hän halusi oppimaan zenin taidetiedettä. Sen hän tekikin ja vetäytyi vuorille. Jos haluaa korkeamman elämän, on hylättävä alempi elämä - tai, on valittava kumpi saa enemmän ravintoa; se lopulta voimistuu voittajaksi. Aikaa kului ja samuraista oli tullut nyt munkki, hän kohtasi
entisen gollegansa, samurain. Tämä soturi oli jo vetämässä katanaansa esiin, todellakin, hän oli vetämässä jo katanaansa esiin! Mutta koska hän ei halunnut liata miekkaansa, hän sylkäisi sangen alentuvaiseen sävyyn munkin kasvoille. Munkki ryhtyi pyyhkimään pois naamaltaan mehevää samurain glunssia, ja samalla hän oivalsi (satori) mikä ero hänen reaktiollaan on nyt, kuin mitä se olisi ollut alussa. Liikuttuneena hän kääntyi katsomaan vuorta ja sanoi:
"Vuori on vuori. Ja Tie on entisellään. Totisesti vain oma sydämeni on muuttunut!"


[Tämä kappale ei ole perinteinen synttärilaulu, ei ehkä muutkaan joilla nyt hemmottelen ja tunnelmoin Sinua arvostettu ja suuresti kunnioitettu lukijani, mutta eikö tämä kappale kerro miten edellisen iän on kuoltava jotta uusi syntyy ja muistutus miten jokainen hetki lasketaan? Näin tämäkin kappale sopii hyvin tarinaan innovatiivisesta, monipuolisesta ja vallankumouksellisesta viime ikävuodesta jonka melkein voisi sanoa olleen vallankumouksellisen, palavan opinpyörän liikkeelle vierähtämisen vuosi mistä olen hyvin kiitollinen!]

On vaikea nähdä ja ihailla viime vuosien kasvua, kehittymistä, etsimistä, löytämistä, päättäväisiä kasvun askeleita ja itsensä ylittämistä kun on vielä myrskynsilmässä, keskellä kaikkea. Ensin hylkäsin lähes kaiken optimismin, sitten ryhdyin kyseenalaistamaan absoluuttisen, nollapistepessimismin ja taisin löytää itseni paikasta jossa on vaikea operoida. Tässä paikassa on vaikea operoida sillä siinä ei taida voida pysyä, vaan siinä pitää pysytellä aikansa. Tässä paikassa on vaikea operoida sillä siinä ei ole kukaan käynyt eikä ollut, koskaan?

Lounaaksi määräytyi herkullinen härän pihvi, jonka painoluokkana oli 300 grammaa, sen muassa oli kermaisia valkosipuliperunoita, kasviksia ja kunnollinen mälli maustevoita. Kun menimme lounastamaan huomasin miten syntymäni vuosijuhlaa julistaa ympäristö kauniiden naisten läsnäololla; todellakin, ja tarpeeksi varmasti jo kun menimme pihvipaikkaan oli ovella tupakilla puhumassa puhelimeensa tumma kaunator jollaisia ei näe enää usein, hän katsoi minua yhtä pitkään kuin minä häntä ja isäukko lankesi lähes loveen sanoen "Ei ollut mikään ruma nainen siinä". Pihvipaikan myyjättären pakarat olivat niin lähellä täydellistä muotoa, ympyrää, peräti kahta että olin varmistunut siitä että tämä on hyvä päivä. Menimme pihvipaikasta vielä jälkiruualle, siellä oli herkullisia leivoksia ja tietenkin tuoretta höyryävää kahvia siihen päälle. Myyjättärenä oli kuvaan sopivasti nätti ja erittäin iloisen kurvikas nuori nainen, jolta kysyin että mitä oikein tissileivoksissa on, johon hän ei voinut olla nauramatta silmät ummessa ja melkeinpä kippurassa! Tissileivoksessa oli vadelmaa ja eräänlaista vaahtoa, leivos oli vaaleanpunainen ja siinä oli keskellä marjarykelmä - leivos kuin suoraan Tommy Tabermannin runokirjasta. Nautin puolikaan tissileivonnaisen, sekä kokonaisen sacherin joka oli aika läpeensä suklaista HC-kamaa! - Niin joo, kun matkustimme lounaalle porukoideni Venus-sukkulalla, isäukko kertoi miten perheen koiraa eli Rymy-Eedamia oli joku koiranäyttelyiden taustahenkilö sanonut akuankkamaiseksi tapaukseksi, ja nyt homman nimenä oli se että Yrmyn seuraavana kilpailunumerona tulee olemaan 313, ja eläin viedään näyttelyyn Venus-Sukkulalla joka on kuin suoraan katettu, Akun automobiili. Siinä meidän kelpasi nauraa hiristä matkan joudutukseksi..

Huomasin myös että ihmisen keholla on jonkin asteinen muisti. Yleensä aina alkuviikosta minulla on ollut uniongelmia, eli että tavalla tai toisella uni on pysynyt vähäisenä. Nyt kävi niin taas! Aluksi ajattelin että se on johtunut juopottelun ja valvomisen sotkemista viikonlopuista, se voi olla mikä merkitsisi että keho on tottunut niin tuollaiseen että se toistaa tuon käytännön vapaaehtoisesti - toinen teoria on valon muutokset, epäilen sitä vähintään yhtä paljon sillä kaikki päivän pidentymisen tai lyhentymiset vaikuttavat minun herkkään päähäni. Oli miten oli, mutta kun tein itselleni illallista (olin nauttinut runsaasti kahvia, teetä ja vähintään sopivissa määrin tekemääni juustokakkua, ottanut vastaan onnitteluja joita en koskaan muista tulleen näin paljon!) jonka nimesin Erityisen Maistuvaiseksi Spaghetiksi, niin olin pistänyt väärän levyn päälle ja tämän kyseisen levyn päällä oli myöskin paketti jauhelihaa..niinpä seuratessani zombimaisessa hievahtamattomuudessa miten pannu ei kuumentunut minulla välähti worst case scenario - nappasin refleksit räiskyen pohjastaan sulamaan alkaneen lihapakkauksen levyltä, ja pian keittiössä leijaili inhorealistinen muovin käry. En antanut sen estää ravitsemasta itseäni, vaan ryhdyin toimeen ja kyllähän satsista taas tuli vallan mainio. Sydän- ja verisuoniliiton kiistämä herkku jossa on tomaattimurskaa, aitoa voita, cheddarjuustoa kaiken muun lisäksi.

PS. Synttäreideni aikoihin sain huomata kuinka lihansyöjäkasvi ja bonsai olivat heränneet jälleen henkiin, vaikka etenkin bonsaista oli joka kaikki lehdet kuivuneet, en silti menettänyt uskoani ja kiitos päättäväisestä rakkaudesta tulee kuin keväänsilmut!


(Kuvassa, Venomin eli lihansyöjäkasvin oikealla puolen on edellisen ja edesmenneen Xylon Zoesin alusta, johon vielä vielä jonain päivänä saa tulla uusi tulokas kun sen aika on - vaahtera, mänty tai seetri, ehkä jopa kuusi?)