Tukossa

Minulla oli "pitkään" ollut ns. Kirjoittajan sulku. Writer's block. Pitkään siihen nähden miten aktiivinen olen tämän blogin kanssa, varmasti maamme aktiivisimpia! Siihen eräs syy on minun aktiiviset kirjoitusrupeamani, niitä on paljon, ja olen äärimmäisen innostunut niistä. Ne hyödyttävät niin Sinua rakas lukija, kuin myöskin minua. Osa niistä on niin yleviä verrattuna muuhun etten saata puhua niistä nyt, sinä voit nähdä työnjäljen jos itse Luoja suo! Pitää myöskin sanoa että osan niistä jo varhaisten kirjoitusteni seuraajat ovatkin nähneet, eli siis lukeneet, kuulleet ja omassa rauhassaan kokeneet. Tällä jälkimmäisellä meinaan Ensimmäistä Tuotantokautta (tai oikeastaan, kausia, mutta tykkään käyttää täälläistä kollektiivista projektinimitystä). Kyseessä on siis hybridiromaani koska siinä seuraavia yleiseksi koettuja tyylejä kaikkinensa ja yhdessä sopivassa summassa: Päiväkirjaromaani; Dokumenttiromaani;Kehitysromaani;Avainromaani; Pikareskiromaani. Se on saatavilla kunhan olen saanut raakakäsikirjoituksen työstämisen valmiiksi.

Lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä jouduin poistumaan kaupungilta kesken illan, noin tunnin ennen aikojani. Syitä en nyt ala erittelemään sillä se ei olisi järin salonkikelpoista, mutta sanottakoon nyt niin että ehkä se olikin hyvä sillä näin sen myötä mitä minun olisi pitänyt tehdä.

Ollessani Bluesbarissa näin siellä sen hieman homoseksuaaliselta haiskahtavan parivaljakon joista toisen kanssa olin joutunut erimielisyyksiin tipattoman viettämisen suhteen jokin aika sitten, mutta hänestä ei ollut ongelmaa. Voisi sanoa, että hän tunnisti minut ja näytti pettyneeltä kun en reagoinut häntä katsoessani. Kik Lindström soitti lähtiessäni että oli tavannut sen saksalaisen naisen jonka kerroin käyvän hänen kantapaikassaan. Aluksi teutoonitar ei ollut tunnistanut kenestä oli puhe, mutta sitten kun Kik oli lontoolaisittain aikansa tunnelmoinut niin oli nainen muistanut minut ja he molemmat olivat Kikin mukaan kiljuneet kun tiesivät että kyseessä oli sama mies. Olin tietenkin mielissäni ja Kik ehdotti että hyppäisin junaan joka menee Helsinkiin, mutta oli selvää etten tulisi tekemään sitä.

Kolikko ei pettänyt taaskaan, Taivaallinen Kolikko – ei pettänyt taaskaan! Nimittäin näihin aikoihin oli Sontalahdessa suuret latotanssit, jossa silloisen “kansakoulun” entiset oppilaat kokoontuivat. Minulla ei auto toiminut, joten siinä oli kyllin syytä etten eksynyt paikalle. Tukki-Liisa kyllä laittoi tekstiviestiä siitä että olin äärimmäisen söpö kun olin istunut jossain silloisessa kuvanauhassa ringissä flanellipaita päällä..kerroin että hankin jälleen sellaisen koska olen ajatellut toteuttaa nuoruuteni haaveen eli Death Metal-levytyksen tuotannon. En tiedä siitä vielä tämän enempää, mutta todellakin hankin tuon paidan, ja ajattelin että pidän sen lisäksi hiuksiani auki ja farkkuja sekä maihareitani jotta saan sopivan tunnelman toteuttaa haaveeni. Luoja yksin tietää..

Bluesbarista lähdin siis kolikon suosittelemalla tavalla erääseen baariin jossa viimeksi kävin vuosina jolloin minulla oli paljon vielä opittavaa, ja jonka jouduinkin oppimaan tämän kaiken vuoksi. Niinpä heilahdin baariin jossa en ollut vuosiin..tiesin että siellä käy äärimmäisen eroottisesti latautunut Hanksi-Banks joka melkeinpä aina virittää minut tunnelmiin joissa seksuaalisuuteni koettelee rajojaan..tällä kertaa hän ei ollut paikalla, mutta paikalla oli vanhoja tuttuja ylä-asteelta.Nämä olivat mitä rakkaimpia voisin sanoa, nimittäin nainen jonka hyvin tunsin heistä huuteli jo minua kun olin ovella eikä uskonut että tunnistan hänet, mutta kun muutkin alkoivat huutelemaan niin pianhan olin heidän kanssaan. Eräs heistä, Esa, sanoi että hänen on pakko tunnustaa että silloin monta vuotta sitten kun tulin samaan kouluun kuin missä hän oli, olin vaikuttanut äärimmäisen ärsyttävältä jätkältä, joka tosin myöhemmin paljastuin viihdyttäväksi. Kiitin siitä että nyt sain kuulla rehellisen mielipiteen. Hän myös kyseli minun maalivahtiharrastuksistani, ja siitä että tulisinko hänen joukkueensa maaliin erääseen turnaukseen. Sanoin tähän hyvin imartelevaan kutsuun että olen kiinnostunut niistä hommista, mutta että tällä turnajaiskunnolla minun laittaminen maaliin olisi sama kuin että siellä keikkuisi Vesa-Matti Loiri baarijakkaralla. Sitä naurettiin yleisesti.

Vaihdoin numeroita eräänkin wanhan kunnon tuttavan kanssa, jonka kanssa antauduin jo lupaavasti muisteloihin. Päivittelyn aiheena olivat nämä kaikkinaiset vuodet jotka kuluvat niin nopeasti että saamme niistä ehkä kiinni, muttemme tiedä mitä tekisimme niillä.

Olin sitten tämän tapauksen jälkeen lämmittelemässä eräässä hampurilaisravintolassa, ja siellä minua vilkuili eräästä pöydästä nättikasvoinen nuori nainen jonka kohtaloa pohdiskelin samalla kun luin kännykääni kiinnostuneena. Ulkona oli äärimmäisen kylmä, en voinut ymmärtää kuinka ihmiset saattoivat tulla minua vastaan niin vähissä vaatteissa samalla kun itse hortoilin ympäriinsä sikiöasennossa, kaikesta siitä kylmyydestä joka kävi luiden ytimiin. Iloa ja lämpöä ei kestänyt kauaa sillä järjestysmies tuli kysymään että tilaanko mitään, minulle tuli vähän liian myöhään mieleen että olisin huudahtanut: “Onko tämän paikan pääkokkina Ronald McDonald!” Se olisi ollut kannattava veto naisten kannalta, ja sen ujon järjestysmiehenkin, jotka kaikki olivat ympärilläni, mutten tehnyt sitä vaan poistuin. Olin liian myötätuntoinen sitä järjestysmiesjunioria kohtaan? Se on tapanani että en halua saattaa ongelmiin työskentelijöitä, vaan pikemminkin he jotka kerjäävät harrastuksekseen ongelmia, oli miten oli, minun osani oli mennä ulos.

Maanantaina käydessäni kaupassa oli tiskin takana taas se nuori nainen, joka kuuluu rotunaisten kategoriaan; heissä on aina jotain naisellista, persoonallista ja äärimäisen viehättävää. Tällä naisella on reipas ja pirteä olemus, mustat pitkät hiukset paksuna ponihäntänä kuin jokin harjas, pysty povi ja perse. Jälkimmäinen on siis tämä verrattaen harvoin maamme oloissa esiintyvä pystyperse, joka siis on suuri muttei iso - näillä on kategorinen ero. - Demonstroin asiaa vielä jollain mikä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa voisi, ja tässä demossahan ei nimenomainen neiti ole, vaan saman kaliberin lajitoveri:

Muistan vieläkin kun olin melkein hengen salpautumisen partaalla, kun näin hänen nostelevan (kurottuen koko pituuteensa) tavaroita hyllyille! Nyt hän palveli minua hyvin, hänen täytyy olla sitä katoavaa asiakaspalvelijoiden ihmislajia jolle se on jonkinlainen kutsumus. Sanoin kaivellessani vähiä rahojani, seteliä ja sen tueksi kolikoita, että pitää nyt vähän laskea kun on muuten tottunut vain suuriin seteleihin, joten näiden pikkurahojen kanssa en ole oikein tottunut toimimaan. Nainen punastui ja sanoi jotain nasevaa takaisin jota en kuullut. Poistuin ylpeänä paikalta, repussani tarjouksessa ollutta punaista lenkkiä (proletaarin valinta, joka kelpaa myös ujolle ja uskovaiselle miehelle!), maitoa, jauhelihaa, kahdenlaista vihannessekoitusta joista toinen piti sisällään suuret keittovihannekset - vakuutan, että joka on niistä sopan keittänyt, ei enää pieniin koske! Niin on laki.