Tällä kertaa kirjoitin tekstin ensin suht lineaariseen järjestykseen.
Sen jälkeen arvoin nopalla järjestyksen, ensin numeroituani tekstikappaleet. - Pakkaa saattoi sekoittaa se, että kun olin saanut tekstin valmiiksi, kävi niin että löysin vielä pari muistiinpanoa jotka halusin liittää siihen mukaan. Käytin samaa noppatekniikkaa, ja kyseiset fragmentit olivat mitä parhaimmalla tavalla kontekstittoman oloisia!
Kuvat myöskin on aseteltu satunnaisen järjestyksen mukaisesti.
Kiitos.
***
Tämä kuva ei suoranaisesti liity koko aiheeseen, tai iltaan, mutta lähtiessäni baarista eräänä yönä, näin tämän ja se kiehtoi minua syvällisellä tavalla! Onko Turtles tehnyt paluun, vai onko tämä salainen sisäänkäynti Radio Home Studioon? Vai olenko minä Turtles?
Perkama! Huomasin että Radio Home Studiota on tullut pian vuoden verran eetteriin (pilotti tuli ulos 4.10.2009)! Itse asiassa, sitä on tehty jo kauemmin, sillä on olemassa puolentunnin mittainen äänitys elokuulta saakka – ehkäpä jossain yhteydessä se olisi kuultavissa? Pitää katsoa. Luojan kiitos kuitenkin löysin sen, sillä siinä on historiallista arvoa jokaiselle lojaalille Radio Home Studion kuulijalle, ja Xeimian Chronicles -blogin lukijalle. Mitähän ohjelmaa keksisin toisen tuotantokauden premieriin? Ehkä siinä yhteydessä voisin esittää erikoisnumeron, ohjatun taichi-tyyppisen harjoituksen jonka skriptiä olen jo valmistellutkin. Deathtimen näyte Operation Obliteration Sessionseistahan jo tulikin eetteriin, ja se voinee jäädä viimeiseksi laatuaan ennen virallista julkaisua. Kyseessä on muuten Radio Home Studio Mix, ja se eroaa alkuperäisestä versiosta jonkin verran.
Minua harmitti se että jouduin lähtemään niistä häistä. Lopulta kun olin saapunut kylmään ja märkään kaupunkiin, oloni oli kuin aasilla joka ei kuole kahden heinäsuovan väliin, mutta joka ei saa syötyä valitsemastaan.
Äkkiä tyttösten poikakaverit saapuivat paikalle. Tilanne muuttui samalla painostavaksi, mutta jollakin tapaa sen viihdearvo nousi arvoon arvaamattomaan kun olin nyt jokaisen uteliaan korvaparin ja silmäparin mielenkiinnon kohde. He kuuntelivat tarkasti mitä minä puhuin ja mistä. Minä en tiennyt että heillä oli poikakaverit, joten juttuni ei varsinaisesti liittynyt heihin ja he saattaisivat pian käydä kärsimättömiksi, siispä venkoilin itseni jamesbondmaisesti takavasemalle; "ja sitten mä otin ritolat."
Häissä oli puhe. Se kertoi yhteydestä ja minä vähän pelästyin, koska se tuntui jo niin järkyttävän etäiseltä ja oudolta minulle. Ihmiset joita olen tavannut ovat loistaneet yhteyttömyydellään; kuin hakisit juonta puhelinluettelosta. Pidin niistä häistä, nätisti järjestetyt, jo toiset häät jotka ovat erityisen vanhassa kirkossa (keskiaikainen kirkko, jossa oli pyhimystenkuvia ja muita jäänteitä katolilaisuudesta, näissä vanhoissa kirkoissa on kiehtova tunnelma!) ja morsiammella ja sulholla, eli serkullani oli erinomaiset asuvalinnat: punainen morsiuspuku ja mustapunavalkoista teemaa oleva puku serkkupojallani. Jos menen koskaan naimisiin, niin miten toteutan tuon idean ilman että se vaikuttaa matkimiselta? Olen kyllä itse ajatellut että sulho olisi mustavalkoisessa asussa ja morsian valkopunaisessa. - Muuten kun käy suvun hääjuhlissa, herää silloin oman perheen tarve saada porvarilliset arvot kuntoon jälkikasvunkin suhteen, niin että suku jatkuisi ja muuta painostavaa. Sen takia varmaan häissä onkin tarjoiltu viinaksia, jotta sen välikohtauksen voisi liuottaa pois. Siitä puheen ollen; siellä oli erinomaiset viinivalikoimat! Booli oli normaalia.
Tuliaisia
Käydessäni perinteisellä torstain vapaapäivänä, ensin menin syömään Ikeaan ruhtinaalisen ja merkittävän huokean annoksen lihapullia + kahvin, joka oli ilmainen (20 lihapullaa maksoivat ilmaisen kahvin kera alle 3,5€! annoksen ollessa niin suuri että perunat tarjoiltiin eri astiassa!), lähdin röpöttelemään kohti Ideaparkkia. En päässyt sinne asti milloinkaan sillä jokin autopilotti minussa, yhdistettynä omituisin tiejärjestelyihin, sai aikaan sen että lähdinkin takaisin kohti kotia. Koska se ei ollut tarkoitus, otin autpilotiltani ohjat käsiini ja ohjasin pirssin kohti Tampereen keskustaa. Ja kun pääsin paikan päälle tein samoilua, ja ihastelua paikoissa joissa ei usein tule käytyä kun käy keskustassa. Todellakin, huomasin kesällä että niin moni lähellä oleva yksityiskohta ja asia jää huomaamatta, että asialle pitää tehdä jotain – siispä tein, ja pidän omia samoilu päiviä jolloin nautin keleistä ja päämäärättömästä kuljeskelusta. Samalla pistän merkille baareja joissa en ole vielä käynyt, ja liikkeitä joissa ehkä saattaisin vielä poiketa. Välikohtaus tapahtui kuitenkin Sokoksella. Minun piti ottaa ilmainen jotain uutta ja hienoa miesten tuoksua kaulalleni, ja meninkin erään pullon viereen joka maksoi yli 70€ ja tuntui ettei sieltä olisi tullut mitään, joten ruiskuttelin sitä kunnolla. Kun olin aikana ruiskutellut sitä, ja päätin kokeilla että tuleeko sieltä todellakaan mitään (kaulaltani), sain huomata että kyllähän sieltä tuli; valkomusta (dominoivana värinä valkoinen) paidan kaulukseni oli täysin märkänä, ja kaulani valui eräänlaista geeliä hieman juoksevampaa, kevyesti tuoksuvaa, hytettä. Vilkaisin mikrosekunttien verran sivuilleni, ja aloin muina miehinä hieroa sitä naamaani – sen näköisenä että nyt ollaan tosissaan! Sitten hiippailin läheisen kenkäosaston peilin tykö, juuri tietysti sellaisen missä oli molemmin puolin kunnon naistenkenkävalikoima.
Pöydässä muistelin seurueeni kanssa miten minä ja häiden pääsankari eli serkkuni olimme lapsukaisina olleet isäukkojemme kanssa reissussa pitkin maita ja mantuja. Heillä oli ollut pakti, jonka mukaan joka toinen vuosi toinen on kuskina ja toinen rentoutuu. Muisteltiin miten olimme höyryveturipuistossa, jossa ajoimme oikeaa höyryveturia! Minä vielä lisäsin että oikeastaan tuo vuorottelujuttu meni niin, että molemmat isukit olivat puolishamanistisessa tilassa takapenkillä, ja arvottiin kumpi meistä lapsukaisista ajoi. Esitin tapahtuman kunnon tarinaniskijän tapaan ja imitoin pikkumiesten vilpitöntä innostusta kun heille sanottiin “Nyt kun olette ajaneet ihan oikeaa höyryveturia, niin seuraavaksi saatte ajaa meidät takaisin Tampereelle”. Kumpikin sai holhoojansa ajokortin, jota näytettiin poliisin pysäyttäessä – tässä vaiheessa isukit ovat jo untenmailla kuin kaksi mursua jotka rohisevat hengittäessä. Voi niitä aikoja!
Stagger Lee himself (kirkon vaivaisukkoa ei hirveämmin kiinnostanut)
Pysäkillä jossa alkoi vaikuttamaan siltä että istun yksin omalla puolellani, sukat märkinä, kaikki kosteina, mielettömän väsyneenä ja laskuhumalaisena. Toiselta paikalta kantautui keskustelua meksikolaisen vaihto-oppilaan ja joidenkin suomalaisten kesken, sitä tavallista mitä nyt puhutaan vaihto-oppilaiden kesken. Vieressäni istui mies joka muistutti etäisesti jotain Pulttibois-hahmoa, olen nähnyt hänet ennenkin, hän oli jotenkin vapautunut nyt kun on saanut tyttöystävän. Arvaan että aiemmin sitä ei hänellä ollut, sillä silloin hän oli synkkä ja sekava, nyt iloisen sekava. Mies katosi johonkin toiselle puolen tietä, huudellen eräälle pariskunnalle lähestyessään niitä. Ehdin olemaan jonkun aikaa yksin, kädet taskuissa, jalat suorina ja katse kivettyneenä, kun yllättäen tulee etuoikealta kaksi blondia. Se jolla on mustat pitkähköt saappaat ja nätti punainen nahkatakki, tulee istumaan viereeni. Blondit kiistelevät keskenään. Seisomaan jäänyt kyselee bussiaiheisia kysymyksiä, ja vieressäni istuva tivahtaa tälle vastauksia. Vastaan seisomaan jääneelle rauhallisesti, ja punanahkatakkinen blondi alkaa pahoitella kiukkuisuuttaan, ja kun kysyn mistä se johtuu ja kuuntelen aikani minä naurahdan: Ai että te tappelette jostain pojasta? Tunnelman flow on jotenkin vaistottavissa, wu-weissa on kyseessä siitä että jotenkin automaattisesti osaat navigoida kohti suotuisia vesiä vaikka sinulle on ihan missä seilaat. Tulee uusi välikohtaus, siinä Astrid Thorsin lahja Suomelle eli afrikansuomalainen mies pistää pystyyn shown kyselemällä kolmannelta tyttöseltä että “do you like sex?” siitä syystä typy kysyy meiltä että miten englanniksi sanotaan että hän seurustelee. Sanon sen hänelle, sana on “(I'm) dating” ja punanahkatakkinen tyttö toistaa sen, ja jatkaa että ei ole rasisti, mutta juuri tuollainen saa hänet raivoihinsa, ja toinen blondi on samaa mieltä. Tämä erinomaisesti osoittaa sen massakontrollin jossa “viharikos”-leima kummittelee taustalla, johtuen tietyn ryhmän nauttimasta epäreilusta suojasta kaikkea oikeutta kohtaan. Edes seksuaalisesti ahdistellut naiset eivät voi mainita siitä, tai he saavat rasistileiman. Toinen blondi sanoo että mikä tyhmä kysymys tuo edes on, totta kai hän tykkää siitä, mutta ei vain kyseisen miehen kanssa! Punanahkatakkinen tyttö pyytää tummaa tyttöä meidän viereemme, ja kohta olen nuorten naisten ympäröimänä ja lämpö on alkanut nousemaan, kiitos. Seisova blondiini ryhtyy kiusaamaan vieressäni istuvaa laulaen nimiämme kuin pussauskoppilaulua laulettaisi. Pian hän sanoi että “Sinä pidät Doorsista!” ja minä kysyin että mistä hän sen tieisi? Ja juuri ennen kun kyyti tuli, sanoi punanahkatakkinen tyttö minulle että minun luonani tulisi olemaan jatkot, todellakin hän sanoi: Minun luonani tulisi olemaan jatkot. Ja sillä hän tarkoitti Minua.
Nyt, voisiin sanoa että tämä starttasi virallisesti Punaisen Aikakauden. Todellakin, eikö hän ollut punanahkatakkinen tyttö? Ja hänen nimensä oli Nelli. Samalla äänitän Deathtimelle coveria Nick Caven biisistä Stagger Lee:
Just then in came a broad called Nellie Brown Was known to make more money than any bitch in town She struts across the bar, hitching up her skirt Over to Stagger Lee, she starts to flirt With Stagger Lee She saw the barkeep, said, "O God, he can't be dead!" Stag said, "Well just count the holes in the motherfucker's head" She said, "You look like you ain't scored in quite a time. Why not come to my pad? It won't cost you a dime" Mr. Stagger Lee
- Mutta se ei lopu tähän. Kun olin tuon tapauksen jälkeen, sitä seuranneella viikolla tulossa salilta, istuin kauniissa autossani odottamassa pääsyä väylälle joka veisi meidät kotiin (minun, autoni, ja herkullisen salipiimän joka on mitä verrattomin palautusjuoma). Niin äkkiä jono pysähtyy, katson vasemmalle, niin punaisessa autossa ollut nainen pysäytti päästääkseen minut vartavasten; todellakin, hän viittoi että mene ja minä vastasin siihen tervehdyksellä. Mikä selkeä ja täysin vastaansanomaton todiste siitä että se on alkanut, ja on mitä lupaavin aikakausi tänä vuonna!
Nämä tyyppiesimerkit “isäm maan puollustajista!” ovat juuri niitä, yleensä “mixed up martian fartists”, joilla on huomattava pakkomielle suomileijonaan mutta erityisesti tribaalitatuointeihin. Tämän arkkityypin ulkoiset merkit kahden edellä sanotun lisäksi on “apinan poikanen”-look: hörönevät korvat, leveä turpa, paksut kulmakarvat, sänkipää ja asenne joka vain tehostaa visuaalista vaikutelmaa. Lähtiessäni ravintolasta seisoi pihassa kaksi miestä joista saattaisi edellä mainittukin tulla mieleen; molemmat kaljuja, toisella huppari jossa oli tribaaleja ja toisella t-paita. Portsari kysyi t-paitaiselta että niin minkälainen se sinun takkisi oli, johon destrudo sanoi että sellainen hieno ja kalliimpi kuin tuo sinun takkisi. Portsari kehotti kyllästyneesti miestä asiallisuuteen. Jonkin ajan kuluttua mies sai takkinsa, ja se oli valkoinen huppari jossa oli mm. Oransseja tribaaleja. Joten tälläiset yksilöt tekevät nationalismille ja kamppailulajeille sen minkä Vihreät ja Kokoomus Suomelle eduskunnassa. Toinen tälläinen tapaus oli testaamassani Vikkulassa, hän ei ollut samaa lajia vaan edusti muunnelmaa suomileijona (tatuointi ja riipus) ja pystytukka – joka tapauksessa henkinen tyyppiluonnos oli sama “äärioikeistolainen (oikeiston poliittiset ideat hyväksytään kaikki epäröimättä koska ne ovat kovia arvoja, koville jätkille) äärimmäisen itsetärkeä ja aggressiivisen ylimielinen”, tämä on eräänlainen antiteesi (tai teesi) vasemmistolaiselle, vuotavasydämiselle rääväsuulle eli “Rotalle” (joka on ihan yhtä katala kuin kuin kuka tahansa oikeistomulkku). Ghouls night out! Mies retosteli kaverilleen miten kova vittuilija tämä on, ja minä en välttynyt kuulemasta tätä kaikkea. Ennen kun lähdin paikalta hänen kyllä sikäli asiallinen ja normaalinoloinen kaverinsa kysyi minulta että vahtisinko heidän molempien paikkoja sillä välin kun he ovat vessassa. Sanoin että jos hinnasta sovitaan, sillä jos näytän parkkimittarilta, niin toimin myös rahalla. Mies naureskeli ja he menivät vessaan, minä poistuin. Tai en poistunutkaan, jäin vielä tiskille nauttimaan yhden nelosen, veden ja kahvin, olin koko viikon tapellut univaikeuksien kanssa joten oli vain normaalia että elin jotenkin todella epätodellisessa olossa koko illan. Minua kirvelsi se että olin joutunut lähtemään häistä jotka olivat miellyttävä tilaisuus, kaupunkiin joka oli sateinen ja kylmä, koko kulttuurinvaihdoksen suorastaan tunsi – lämminhenkisistä juhlista muukalaismaiseen yöhön, kastuneet jalat ja vaatteet. Nauttimieni juomien lopulla tiskille tuli eteerisesti hymyilevä vanhempi blondi, ja jokin naksahti kun alkoi soimaan Living in America , hän katsoi minuun ja minä häneen ja molemmat alkoivat hymyillä ja jammailla. Nainen kertoi että tuosta laulusta tulee minä mieleen.
Kahvia, konjakkia, vettä ja punkkua - mutta vasta tahrasta saattoi päätellä että kyseessä oli minun, valtiomiesmäisen nautiskelijan, paikka
Muut menevät naimisiin, minä menen heidän häihinsä olemaan päissäni ja notkuvien voileipäpöytien ääressä. Tällä kertaa vuorossa serkku, ja häät pidetään jossain remulassa, joka on niin syrjässä että siellä luultavasti asuu oma ihmisrotunsa - This day everything goes! Samana päivänä olisi ollut Sam Mayhemin häiden jälkikahvit, mutta otin aidon asian jälkikahvien sijasta. Harmillista vain että logistiikka ei sallinut minun jäävän yöksi, olisi pitänyt koittaa järjestää asia toisella tavalla, sillä myöhemmin vielä löytäessäni itseni kaupungin kylmästä ja märästä yöstä mieleeni tuli turhautuneita ja ilmattomia ajatuksia.
Lopuksi vielä kappale, jota ilman syksy ei olisi syksy. - Näitä minun perinteitäni..Sinä ymmärrät sen.
- Chili con Carnea (+ lasi maitia) kolmatta viikkoa arkiruuaksi
- Vinkki sänkyelämän piristämiseen
- Bonusmateriaalit ja niiden kohtalo
- Ensimmäinen maistiainen Operation Obliteration Sessioista!
- Stressi ja Da Vinci-persoonallisuuden paluu
- Uudesta tuotteesta
- "Chickmetal": Amorphis, Sonata Arctica, Mötley Crue...[Ok, myöhemmin tajusin että T.O.N. sopii tähän kategoriaan; my bad]
- Tavallinen melodeath = kosherpekonia
- On the road, Ryhmä 138 odottelee kaupungin juottolassa
- Myöhästyin kyydistä
- Välivisiitti Stokalla osa 1.
- Välivisiitti Stokalla osa 2. (todella hämärä syöte)
- Rendezvous w/ Crew 138 osa 1. Sam the Ham the Jam Boy
- Rendezvous w/ Crew 138 osa 2. Herr Huuhtadorfen
- Sami joutuu salaäänityksen uhriksi (ti-hii!)
- Ryhmä 138 spekuloitsee (meno rupeaa lipeämään käsistä iloluontoiseksi ja verrattaen hilpeäksi)
- Keikka aluillaan
- Anthoniaksen pariskunta, ja Samin hätkähdyttävä tunnustus
- Keikalla: väliraportti kuselta
- “We Are 138” (ote keikalta, erittäin huono laatu)
- Keikan jälkeen, kommentaarit + dramaattiset loppunauhat
- Sain Jerry Onlyn nimmarin ja “kultaisen kädenpuristuksen” häneltä! Ryhmä 138:n mietteitä keikasta
Deathtime:Mommy, Can I Go Out And Kill Tonight?[Radio Home Studio Mix]
Segmentti 3.
- Aftermath raportista ja johdanto "X-files"-osioon
Numeri
- Luvut 23 ja 138
- 23. kohdan listaus luvun 23 erinäisistä merkityksistä ja manifestaatioista
- 138 urbaanien legendojen tunnusluku, New Yorkin poliisin koodi murhalle, vaiko jotain muuta?
Tulossa Radio Home Studio - 23 -Satakolmekymmentäkahdeksan
Tuleva erikoislähetys, joka samalla on 1. tuotantokauden viimeinen lähetys, sisältää:
- The Misfits-reportaasin jossa mukana vieraita ulkomaailmasta!
- Maistiaisen Operation Obliteration Sessioista - Deathtimen version kappaleesta "Mommy, Can I Go Out And Kill Tonight?"
- Ja paljon muuta, kuten mystisen utuisen "X-Files-osion".
Perjantaina kävin lopulta ostamassa liput tulevaan Misfitsin keikkaan. Kesästä saakka olin jo menossa, mutta toisaalta jahkailin yhäti enemmän. Kestämättömän kaksimielinen yhtälö! Tuo perjantai oli muutenkin mitä upein syksyinen perjantai moneen vuoteen, kävin pitkällä markettilenkillä ja ostin repullisen hyödykkeitä aina huokeassa alennuksessa olleesta aidosta kiinalaisesta vihreästä teestä jota myytiin – ei pahvipakkauksissa, vaan peltipurkeissa – muihin miellyttäviin ostoksiin. Takaisintulomatkalla istahdin kioskille kahville, sille jossa kävin lopputalvesta ja keväästä melkein joka ilta lenkin yhteydessä. Muistot noista kioskilenkeistä tulvivat tuolla reissulla niin rikkaina mieleeni, että olisi ollut täysin kohtuutonta pysähtyä kioskille ja nauttia kuppi kuumaa. Nautinkin, ja luin psykologista ebookkia samalla kun siemailin kahvia. Opas oli kohdassa joka kertoi että epäonnistumiset ovat yleensä oma vika, samalla kun ohitse juoksi hoikistunut mies, joka ennen oli sen pienen kioskin kokoinen.
Huuhtadorfen joka myös oli tulossa keikalle, soitteli minulle minun tekstattuani hänelle: “Persnahkasta riivitty sijoitus on tehty ja The Misfits yhtyeen lippu on nyt hänessä. Ja hän siinä. Kiitos”.
Jutustelimme siinä miten keikalle oli tulossa lämppäreitä aina Japaniasta saakka. Myös irlantilaisruotsalainen kokoonpano siellä näytti olevan. Arvelin puhelimessa että se on jokin kansanmusiikkia soittava pumppu, joka soittaa musiikkia jääkiekkovarusteissa. Tämän vuoksi myöhästyisimme Misfitsin keikalta, sillä yksi normaali mittainen kansanmusiikkikappalehan vastaa noin 16 Misfitsin biisiä. Olisimme haltioissamme kuin kilpikonnat: “Niillä on kypärät! NEROKASTA!” Samalla kun ostaisimme vielä itsellemme tuplakappaleet bändin levyjä – toinen varalle, ja tämä nostaisi bändin Suomen myynnit historiallisen 4 myydyn albumin lukemaan.
Myöskin sitä rationalisoin, että ei lipun suolainen hinta nyt niin paha ole kun kerran ei tänä vuonna varmaankaan tule enää mitään huomattavia bändejä Suomeen, joten antaa mennä (puhumattakaan pitkähköstä viihdetauosta!), niin enkö sitten heti illemmalla saanut huomata että Anathema tulee maahan. Jälleen yksi nuoruusvuosien bändi joka olisi pakko nähdä. Misfits on suhteellisen uusi tulokas, lähinnä alkupään Danzig-pitoinen Misfits on innoittanut Deathtimen erinäisiä Home Studio-sessioita, luomalla sitä punk-henkistä, rajattoman luovaa tunnelmaa. Huuhtadorfen lupasi että bändi on livenä persoonallisen huono ja amatöörimäinen, mikä tietysti saa meidät tietysti soittajina tuntemaan rajatonta toivoa ja itsetunnon kohotusta.
Lauantaina pidin hiljaiseloa, se on niin terapeuttista. Kävin taas ajelulla, mikä on kävelyn jälkeen ehkä parhaimpia keinoja saada monia hyviä inspiraatioita ja ideoita. Kävin taas katsomassa lapsuusmaisemia, joissakin kohdissa tunnen suurta rauhaa – miksi? Niillä seuduilla on myöskin hautausmaa jonne haudattiin viime talvena vanha kaverini, Pekka-Vainaa kuten hänen nimensä kuului. En löytänyt hautaa, jalkani kastuivat nurmikolla ja koin taas sen mielenkiintoisen tuntemuksen jonka usein koen hautausmaalla; mielikuvitukseni alkaa laukkamaan, alan kuvitella ja arvailla haudassa olevien elämäntarinoita – aina syntymästä kuolemaan, ja mahdollisiin syihin. Samalla se hiljaisuus luo täysin omanlaisensa, rauhallisen tunnelman.
“Ja minä ylistin vainajia, jotka ovat jo kuolleet, onnellisemmiksi kuin eläviä, jotka vielä ovat elossa, ja onnellisemmaksi kuin nämä kumpikaan sitä, joka ei vielä ole olemassa eikä ole nähnyt sitä pahaa, mikä tapahtuu auringon alla. Ja minä näin kaikesta vaivannäöstä ja työn kunnollisuudesta, että se on toisen kateutta toista kohtaan.” - Saarnaajan Kirja osa 1.
Toinen huomattava, lähes selkäpiitä hiipivä (miellyttävällä ja jännittävällä tavalla) tuntemus tuli täysin vastakohtaisesta tilanteesta, kun palasin keskustaan ja elävien luokse. Oli alkuilta, mielettömän kaunis ja upea lämmin syksyinen ilta, tunnelma tiivistyi kun ihmiset kiirehtivät koteihinsa tai olivat keskustan asuntojen suojissa aloittelemassa, joko viihdeiltaa tai koti-iltaa. Jälleen minun mielikuvitukseni avartui, minä otin vastaan tuota sähköistä tunnelmaa, ajoin ohitse erinäisistä ravintoloissa joissa en ole vieläkään käynyt, ja pistin mieleeni: Tuolla minä vielä käyn! Mielessäni alkoi juoksemaan skenaarioita siitä kuinka minä tulisin sopivaan aikaan kaupunkiin, ja kävisin paikoissa jotka suorastaan huutavat minua kylään!
“Se on onnettomuus kaikessa, mitä tapahtuu auringon alla, että kaikilla on sama kohtalo, ja myös se, että ihmislasten sydän on täynnä pahaa ja että mielettömyys on heillä sydämessä heidän elinaikansa; ja senjälkeen - vainajien tykö! Onhan sillä, jonka vielä on suotu olla kaikkien eläväin seurassa, toivoa. Sillä elävä koira on parempi kuin kuollut leijona. Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla. Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi” - Saarnaajan Kirja osa 2.
Matkan alussa kuuntelin autossani Deathtimen DEVASTATION:ia, eli Obliterationin proto/demo EP:tä. Kuten Operation Death Metal Hero Session:sissa, niin myöskin tässäkin tapauksessa tein oman koelevytyksen, joka on eräänlainen BETA-versio ja täten täynnä raakaversioita, yleensä vielä vain osa biiseistä. Näin saan hieman käsitystä eri soitinten kautta minkälaiset soundit tulevat olemaan, ja muutenkin pääsen kuuntelemaan biisiä. Ehkä jossakin kohdassa nämä BETA-versiot tullaan julkistamaan myöskin suurelle yleisölle, Luoja yksin tietää! Innostuneena niin Misfitsin keikasta kuin myöskin siitä että kyseisen orkesterin alkuaikojen äänitykset ovat inspiroineet minua, siispä Deathtime coveroi erään heidän biisinsä. Siitä myöhemmin mikä se on, mutta se sanottakoon että se istuu aiheeltaan melko hyvin tämän bändin ohjelmistoon, lisäksi että se on vielä kovin raaka ja keskeneräinen. Näissä sessioissa soundit ovat muutenkin aika ainutlaatuiset ja raa'at, ja voi olla että niihin ei enää palata, joten on taottava tällä alasimmella nyt kun vielä rauta on kuumaa. Tämä kuitenkin lienee melkoinen vedenjakaja tässä projektissa, vaikka olenkin hyvin tyytyväinen materiaaliin muuten.
Sunnuntaina paastosin taas kokonaan tietokoneesta, pitäen sen kiinni. Rentouduin Muddy Watersista kertovaa kirjaa lukien ja kahvia kitaten (kahvin, jonka olin maustanut lakritsin juurella, kanelilla ja tilkalla hunajaa, m'ah!) Laitoin soimaan wanhan bluesantologian, joka sisälsi turmeltumaton delta bluesia, eikä mitään hinttien vinguntaa! Mikä mahtava sunnuntai, juuri sellainen kuin varhaisissa lauluissa ja muistoissa! Nautin joka hetkestä, niin hyvin kuin vain mahdollista. Mietin satunnaisesti eläviä, kuolleita, itseäni ja tolloja (minä en ole tollo). Tunsin päättäväistä tyytyväisyyttä kun luin miten blues oli tehnyt alkuperäisen läpimurtonsa (suuren yleisön tietoisuuteen) bluesradion kautta - aikana kun bluesradiota epäiltiin, ihan kuten bluesiakin. Eikö näin ole myöskin Radio Home Studion laita? On, ja historia toistaa itseään. "Moderni bluestähti syntyi bluesradion myötä". Nytkin Operation Obliterationin myötä Deahtime edelleenkin jatkaa äänekään visionsa kehittelyä ("ilman visiota, kansa menehtyy"). Tunnen historian siipien havinaa, ja legendaarisuuden hehkuva; se legendaarinen tarina kun mies pakeni maalta kaupunkiin, lopulta valloittaen maailman (Anti-Yölintu-metodi). Samalla tämä haaveilu toi mieleeni ne muistot kun tanssitin illan näyttävintä leidiä, kun eräs nemesiksekseni(epätoivoinen, kuin epäpyhä, elävä kuollut!) heittäytynyt tuli torjutuksi ja nöyryytetyksi parahiksi, yrittäessään tehdä vielä viime hetken kaappausta nenäni edestä, naisen pudistaessa päätänsä huvittunut ilme kasvoillaan - ja me tanssimme toisenkin kerran, ja me poistuimme upeaan asuntoon keskustan liepeille. Siellä oli kristallikruunut, drinkit, valtavat televisiot.. ja siinä kaikessa soi wanha, chicagolainen blues. Auringonpaisteen tuoksu, lumisateen ääni.
Maanantaina lopulta saapui se päivä jota oltiin odotettu. Bändi ei ole minulle nyt niin järin tuttu ollutkaan, innostuin siitä Danzigin työn seuraamisen vuoksi, kuin myöskin Deathtimen inspiraatiosoundtrackina (Danzig-era). Livenä heidän sanottiin olevan melko kyseenalainen ryhmä, kuten punk-henkisen ryhmän kuuluukin olla – täynnä asennetta ja soittotaito seuraa, jos seuraa.
Ryhmämme nimeksi keksin Crew/Ryhmä 138. 2/3 ryhmästä meni edeltä kaupunkiin, Bluesbaariin joka on ajaton kohtaamispaikka, “come as you are” kuten herr Huuhtadorfen asian ilmaisi. Minä otin oman aikani kotona, viimeistellen projektejani, mitä ne nyt taas olivatkaan? Olin ostanut palan painikeeksi lakkaviiniä, sillä se on jo vuosien ajan ollut jokasyksyinen traditioni, siinä missä tietysti myöskin lappari siinä sivussa myös kuului asiaan. En ollut pariin viikkoon nappaillut makujuomia, tai käynyt kaupungilla. Punainen Aikakausi saisi lähteä käyntiin rauhassa ja itseään luoden, mihinkään ei ole kiire, 4 kuukautta. Liekö johtunut siitä, vaiko juoyhtälöstä, se heilahti nuppiin lähes aggressiivisesti! Olin kyllä muistanut herkutella perunoilla ja murusoosilla, jota maustoin aromisuolalla. Tuona päivänä myöskin syys-sateet olivat alkaneet, ja tiesin että se vain lisäisi tunnelmaa (kyllin varmaksi, tiesin että se vain lisäisi tunnelmaa). Keikalle oli määrä tulla myöskin Anthoniaksen ja tämän avokin, heidät tapaisin myöhemmin illalla.
Otin tästä illasta, kuten uhosin, Radio Home Studioon raportin. Se onnistui melko hyvin, ja Ryhmä 138 teki kaikkensa jotta näin olisi. Bonusmateriaaliakin tuli, mutta ikävä kyllä teknologisten yhteensopimattomuuksien vuoksi, sitä ei saatu vielä mukaan. Mutta enköhän minä vielä sille jotain käyttöä keksi, siinä olimme keikan jälkitunnelmissa Bluesbarissa, jossa haastattelimme mm. Erästä naista. Menen myöhemmin jälkitunnelmiin tarkemmin.
Saapuessani kaupunkia kohden, oli matkan suurin jännitysmomentti siinä kun olin juonut kahvia, olutta ja lakkaviiniä. Kusihätä kävi jokaisella minuutilla entistä todellisemmaksi, niitä hetkiä kun yrität unohtaa sen että taivaalta tulee vettä, kaikkialla lirisee pienet puroset vapaina ja bussin renkaisen osumisesta tulevat urbaanit aallokot ovat nestemäiset ääneltään. Bussi pysähtyi Stokan eteen, ja säilyttäen wanhanajan herrasmiehen arvokuuteni, minä kiirehdin kohti toista kerrosta ja vessaa jossa saisin vapautua nestemäisistä huolistani, klassisen musiikin soidessa minulle.
Bluesbaariin saavuin kuin saluunaan, arvatenkin herr Huuhtadorfenin suhtautumisen savukkeisiin, oli selvää että pojat istuivat terassilla sitkeästi vaikka ulkona satoi kuin esteristä itsestään! Hain sisältä tuopin, ja istuimme nauttimaan juomaa, punoen suunnitelmia tulevaa yötä varten. Seuraavana liikkeenämme olikin jo kirmata yhäti rankistuneen sateen sekaan, ja suunnistaa kohti keikkapaikkaa. Olin ainoa jolla oli nahkarotsi, mikä suojasi minua erinomaisesti, pohjat veti Sam the Partyboy (aka.“purkkapoppari”) jolla oli vihreä gollegehuppari ja alla violetti t-paita. Hän kertoi että ensimmäinen muistikuva minusta oli se, että olen Johnny Deppin näköinen, hiukseni olivat joko kiinni tai minulla oli huomattava hattu. Mies oli harvinaisen märkä päästyämme keikkapaikalle saakka, juostuamme lempeässä asematunnelissa, lopulta ylitettyämme tie turvallisesti viistosuunnasta. Koska sydän sanoi niin.
Paikan päälle saapuessamme, suuntasimme kokolailla suoraan anniskelualueelle, jossa pian olimmekin kuin kolme pientä porsasta olutmarinadissa. Lauteilla soitti lämpärinä ollut “japanialainen” bändi jonka soittajat olivat pukeutuneet kellopeliappelsiiniasuihin. Musiikki sai soida meidän puolesta taustalla, meidän piti tankata sillä olimme olleet koko kävelymatkan ilman kaljoita. Välissä kävimme tupakkapaikalla, ja siellä sain erinomaisen salaäänityksen Radio Home Studion erikoisraporttiin – jos ei nyt enempää! Jokainen tirkistelijä kääntäkööt taajuudelle, jotta saa selville mikä juttu oli kyseessä.
Välissä jutustelin Huuhtadorfenin kanssa siitä, että meidän tekemämme musiikki (tahoillamme) on määritelmältään “Erkan ja Ojasen tappokamaa”, ja he puolestaan ovat meidän ystävyksiä joiden suhtahtuminen musiikkiin ja sen tekemiseen on hieman kuolemaa vakavampi, etenkin mitä tulee teoriaan ja tekniikkaan, sekä äänenlaatuun. Nauroimme letkautustani.
Niin, ja keikkkaa odotellessa tapasin Anthonistakin, ja Jenniä. Tällä kertaa emme ryhtyneet debaattiin, siitä olisi varmaan tullut aika häijy koska mies oli tupakkalakolla. Mutta hän myös piti yllä solidaarisuutta, ja ryyppäsi maanantaina.Kyseli myöskin milloin uusi Deathtimen lätty on tulossa, mutta en voinut antaa asianmukaisia päivämääriä vielä tällä haavaa.
Kaiken tämän jälkeen bändi viimeinkin aloitti. Oli vaikea sanoa mitä olisi pitänyt odottaa, mutta jälleen lavalle kapusi bändi joka edusti ns. New Yorkin Skeneä – Danzig ja Type O Negative lukeutuvat siihen myös, ja voin sanoa että nämä kaksi ovat ehkä kovimmat bändit mitkä tiedän. Danzig perusti Misfitsin, mutta ei ole enää bändissään, mietin että jos Deathtimelle kävisi joskus näin, se jos jokin olisi holjaa. Tai vielä jos seilaisin pitkin maailmaa bändin kanssa, ja paikassa jossa räyhään jonkun jykevän kokoonpanon kanssa (se luultavasti olisi tyyliä NIN) ja fanituotteita saisi muualtakin kuin tämän blogin virallisesta kaupasta!
Ajatukset eivät ehtineet liihottaa kallossani kovinkaan kauaa, kun tuli aika unohtaa itsensä ja suunnata katse eteenpäin sillä bändi aloitti melko äkkipikaisella tavalla. Herr Huuhtadorfen oli nähnyt bändin aiemmin, ja muisti kertoa että orkesteri ei turhia turise vaan laskee tahdin kolmeen ja antaa palaa. Näin kävi, ja voin sanoa että herr Huuhtadorfenin funk on punk, sillä hänestä muuttui sheikkaava jamesbrown, ja melkeinpä kuin huomaamattani minäkin headbangasin, Samin katsellessa meitä ehkä hieman peloissaankin ja täysin ulkona siitä mitä ympärillään oli tapahtumassa!
Green Hell, Just Like Every Other Hell But Green
Orkesterin kokoonpano oli sanalla sanoen pelkistetty, ja koostui niin Misfitsin kuin Black Flagin jäänteistä – miten mieletöntä se on voinut olla kun Henry Rollins oli Black Flagissa ja Danzig Misfitsissä, ja nämä kaksi herraa vetivät biisin Bullet?! Eipä siinä mitään, nyt kokoonpano ei ollut Misfits 95, saati sitten alkuperäinen, mutta hyvä se oli silti!
Pitää sanoa että Jerry Only on kyllä pahuksen karismaattinen ukko, jos bändin tyylikkäin soittaja on solisti joka samalla soittaa bassoa niin oli se tälläkin kertaa. New York-skeneen sopivalla tavalla myös Misfits oli riviasetelmassa, samalla tavalla myös Type O Negative aikoinaan esiintyi; kukaan ei ollut keskipisteenä. Jerry Only tosin oli jotenkin niin uskomattoman rento mutta samalla varma otteissaan, soitti välillä pelkällä vasemmalla kädellä bassoaan jossa oli luonnollisesti särö ja lauloi komeasti vaikka näin että hän silti jauhoi purkkaa (aina kun ei laulanut).
Meno oli letkeä, ja biisi toisensa jälkeen tempasi mukaansa. Itse pidin kerran vain kusitauon, siinä missä 2/3 kävi jopa kaljalla välissä. Mutta eräs seikka jonka kyllä itsekin huomasin, mutta mikä ei haitannut minua niin paljon kuin muita sen huomanneita oli soundit. Sam ja Anthonias valittelivat määrättyä epäselvyyttä, toinen oli liian kaukana äänenpaineesta ja toinen taas ei tuntenut bändiä – siinähän se syy oli! Klassikoita soitettiin, ja kun keikka oli ohitse, tuli mieleen että onko kyseessä joku New York-skeneen kuuluva homma, mutta solistibasisti keikan jälkeen repii soittimestaan kielet pois; myöskin Peter Steele teki sitä samaa.
Keikan jälkeen minä ja Anthonias olimme kärkkymässä hetkeä laatuaikaa Jerry Onlylta, niin “kultaisen kädenpuristuksen” (krediitit nimityksestä Anthoniakselle) kuin myöskin nimikirjoituksen muodossa. Sain molemmat. Voidaan sanoa että vaihdoin jopa sitä ennen pari samaa Jerryn kanssa, se tosin ei ollut mikään järin kehittävä keskustelu sinänsä, mutta oli silti. Kyllähän miehellä oli myös yleisön kanssa showmiehen elkeet, hän rapsutteli leuan alta nuorikkoja ja kun eräs nuorikko julisti miten hänen poikakaverinsa (joka oli vieressä) on suurin Misfitsin fani, tokaisi Jerry näyttäen sivummalla seisovaa tukevaa miestä jolla oli bändin paita päällä: “No, he is the biggest fan!”
Osapuolet hajaantuivat tämän jälkeen. Hehkuimme tyytyväisyyttä keikasta. Ja lensimme tyylikäästi pihalle kun herr Huuhtadorfen revettyään keikan jälkeen nauramaan, kaljat suussa, sylki ne kaaressa anniskelualueen lattialle kuin maitovalas. Tästä hän joutui portsarin puhutteluun, ja me haimme takkimme. Vielä takkia hakiessa hilpeä Ryhmä 138 ihasteli portsarin habaa. Nyt tiedän miltä tuntuu olla Sinkkuelämääsarjan pääosassa, vaikka mekään emme ole sellaisia sikoja kuin ne naiset siinä. Kiitos.
Ilta jatkui Bluesbaarissa. Siellä teimme Radio Home Studiota varten bonusmateriaalia, joka on oikeastaan sisällöltään ihan hyvää. Samin tehdessä omaa otostaan, hän piti noin pidemmän puoleisen monologin, josta tuli talteen peräti 21 sekunttia. Seuraava otos alkoikin naurulla. Bonusmateriaali sisälsi mm. Sen kun haastattelin erästäkin naista. Viihdearvo oli korkealla. Mutta jos olisimme tajunneet, niin olisimme ottaneet talteen myöskin avauskeskustelun, joka alkoi siitä kun terassilla istui kaksi naista joista toinen sanoi että heillä (tai ainakin hänellä) on enemmän henkistä munaa kuin meillä – hän nimittäin kuskaa rikospaikalta ruumiita. Aikamme räyskittyämme molempiin suuntiin, ratkaisin tilanteen sanomalla että voitte olla varmoja että meillä on enemmän henkistä munaa, ja se on yksin teidän ansiotamme, sillä siitä johtuen otsastamme kasvaa sitä metritolkulla, vieläpä aina kun olemme teidän seurassa. Tämä aloitti melkoisen naurumyrskyn, jonka päätteeksi nautin viskikolaa (bourbon + cola = all ok), ja ehkä oluttakin taisin juoda.
Myös vierailu kebabpaikkaan oli täynnä suuria tunteita, kun 2/3 Ryhmä 138 alkoivat käydä kuumana ruuhkaisessa, yhden miehen pitämässä mestassa. Ensimmäisenä hahmot tummenivat, kun alkoi vaikuttamaan siltä että einettä myydään epäoikeudenmukaisessa järjestyksessä. Sam julisti kuin pohjalainen isännysmies, että oli vääryyttää että hänen piti mennä nostamaan rahaa toiselta puolen kaupunkia, kun kortti ei kelvannut (myöhemmin hän täsmensi, että hän haki itse asiassa sitä nurkantakaa, mutta periaatekysymys on periaatekysymys). Ollessani vessassa kuulin kun Huuhtadorfen oli soittamassa poliiseja. jos ruokia ei ala kuulumaan. Mietin että eikö tätä loppuryhmää voi jättää hetkeksikään vahtimatta. Kun tulin takaisin naureskeli pitsakokki että mitä poliisitkin olisivat sanoneet jos heidät olisi hälytetty paikalle, ja pizza olisi ollut uunissa. Huuhtadorfenkin oli tässä vaiheessa jo rauhallisempi, ja osaltaan sovittelemassa välikohtausta. Sitten oli pitsojen aika tulla pöytään, mies tarkasti jokaisen saamansa laatikon ja lopussa meinasi vielä nousta riemu kun oreganoa oltiin laitettu vaikkei nimenomaan olisi kuulunut. Kokin stoalaisen tyyni vastaus oli priceless, hän vain totesi asian olevan huonompi juttu. Tämän jälkeen osapuolet jälleen hajaantuivat. Kristalliyö tuskin oli kaukana tuona yönä, ehkä se ei olisi koskenut edes yhtä kokonaista korttelia, vaan lähinnä yhtä kebabravintolaa.
Ja ainiin, luin myöhemmin että Jerry Onlyn basso on nimeltään Devastator! Kuinka sattuikaan, ainoastaan nimi ei muistuta Deathtimen DEVASTION demoa, mutta sen erikoisuus on se että siinä ei ole tone- eikä volyyminappulaa, vaan se soi täysillä koko ajan – aivan kuten DEVASTATION. Mainittakoot nyt vielä se coverbiisikin, se on Mommy, Can I Go Out And Kill Tonight? Saa nähdä onko se ensimmäinen maistiainen näistä sessioista, ja soiko se tulevassa Radio Home Studiossa, johon sisältyy myöskin Misfits-aiheinen raportti?
PS: Merkkinä ihmisrakkaudesta laitoin loppumusiikeiksi The Misfitsin EP:n Beware. Kiitos.
PPS: Jos joku saa epilepsiakohtauksen katsoessaan näitä psykedeelisiä videoita, niin en ota vastuuta.
Nyt, oletko kyllästynyt maksamaan 1000€ vaatteesta jossa on “Oksennus alá Makkaraperunat”-kirjailu, mutta brändin merkki itse asiassa maksaa tuon hinnan?
Oletko kyllästynyt että muotipaitasi voi ostaa 10€ virolaiselta torilla, ja sitä käyttää joku hirveä juntti verkkariensa kanssa, samalla kun hän kävelee ne jalassa ja kävelysauvat kainalossa edelläsi kaupungilla?
Haluatko yksilöllistä, osuvaa ja todellisen ratkaisun makuista vaatetusta nyt?
Hyvä, täältä löydät kaikki niin Deathtimen virallisista fanituotteista muihin tuotteisiin jotka takaavat että saat seksiä tai ainakin huomiota yrittäessäsi sitä! (Mukana myös upouusi Hate Supreme-paita!)
Tuotteet luonnollisesti valmistetaan Saksassa, joten nyt tiedät miltä tuntuu pukea päälleen Mersu, Bemari, Audi yms. mutta natsimarketin hinnoin.
Nappaa paitasi siis nyt, täältä, sillä se on minusta hyvä idea.
Kiitos.
Mottomme on:Asiakkaidemme tyytyväisyys on prioriteettimme!
(Paitsi jos se on vaikeaa, kannattamatonta, tai olemme vain kiireisiä ;)
PS. Osa wanhoista malleista on jo poistettu kaupasta, jolloin niistä on tullut keräilyharvinaisuksia – osoita että sinä olet fiksu ja pysyt mukana underground-vaatekaupan muodissa jossa mallisto on vaihtuvaa, ja sinä todella voit huomata miten olet saanut haltuusi jotain todella uniikkia, mikä parantaa sinun ja muiden käsitystä sinusta!
PPS. Koska tässä blogissa ollaan erikoistuttu vain mitä parhaimpiin asioihin ja miellyttävimpiin yllätyksiin, niin lyön tähän loppuun vielä Sinulle arvollinen asiakas tarjouksen josta et fiksuuden nimisssä voi kieltäytyä.
Nyt kun tilaat 40€ arvosta tuotteita, saat kaupan päälle verrattoman kantolaukun, joko kannettavaa tai sähköistä kirjanlukulaitetta varten. Tai mitä tahansa varten, joka nyt menee jomman kumman kokoluokan laukkuun!
Eikä siinä vielä kaikki, vaan nyt saat valita itse haluamasi painatuksen kyseiseen laukkuun, ja saat sen silti ilmaiseksi! Mieletöntä, kuin olisit pitseriassa jossa saa fantasiapizzan lisäksi fantasialaukkuja!
Pistät vain kuponkikoodiksi: Freesleeve
Mutta muista, tarjous on voimassa vain rajoitetun ajan.
- Paluu hieman rakenteellisempaan ja hillitympään lähetykseen villin ja sekavan Wu Wei:n jälkeen.
- Päivityksiä ja briiffauksia
- RIP BKRS
- Vuosikausien takaisista Anssista ja Pertti Salovaarasta toinen kävi masentumassa eduskunnassa, toinen kiertämässä Suomen ynseitä lähiöitä kameroiden kanssa
- Samalla on olo tyhjä, mutta vakaampi (tilanne on mallintamisen, ja oppimisen kannalta hyväksi)
- Radio Home Studio ei ole positiivinen tai negatiivinen sisällöltään, vaan eksistentialistinen
- Kapitalistinen järjestelmä takaa ainoastaan sen, että sinun täytyy tehdä voittoa jotta edes selviytyisit
- Eikö etätyön nimi kerro jotain yhteiskunnasta? Sinähän olet siinä nimenomaan lähellä!
- Kaikki liittyvät toisiinsa: Porvari on velkaa työläiselle, työläinen työttömälle
- Haikea manttelinperijä
- Dramaattiset, pateettiset, jopa nörtähtävät metaforat
- Keltainen Keisari (Huang-di) ja Keltainen Aikakausi
- Eliminaatio ja automaatio
- ..Doug Stanhope, XeimianTweet
- Operation Obliteration Da Vinci-vaiheessa..
XeimA (feat. Kia): Kik: Kalle (Let's Funk) Margin of Safety:Bits to Pieces
Segmentti 2.
- Raw Food (Smoothie) Special!
- Naapurissa soi 20-luvun torvimusikkki
- Deathtime coveroi CMX:n biisin nimeltä Matti!
- Sain reseptin tynkää ja ohjetta Petra Paljasjalalta
- Madot lehdissä on hyvä lisä; niistää saa hyvin proteiinia!
- Tämän projektin esikuvana mr Sorsa
- Lehden veri on hyvin terveellistä
- Saa nähdä tuliko blenderi liian täyteen ja 3. segmentti kertoo studion siivoamisesta
- Hyvin pyörii! Ja sävy on vieläpä kauniin punainen!
- Lisäksi itsepintaista meksikolaista vuoristohunajaa
- Joogien mukaan hunaja ja manteli on hyväksi aivoille
- Torvimusikki alkoi jälleen..
- Tulee pitkä segmentti kun odotellaan että hunaja suvaitsee saapua alas purkista..
- Musiiki vaihtui, ja jos se on alakerran ämmä niin...
- Sotkeminen
- Maistaminen ja...!!!
Resepti
3 kotimaista luomuomenaa
Viipale vesimelonia
Pari kourallista musta- ja punaherukkaa
Reilu puoli lasillista vettä + manteleita
Pari kourallista mustaherukan lehtiä
Hunajaa mausta riippuen joko kourallinen tai sellainen pieni glunssillinen
(Kokeile myös nokkosen ja koivunlehdillä ja voit lisätä mukaan luomuoliiviöljyä!)
- Makukahvi – nyt maku ja kahvi samassa!( + ohje)
- Tulevaisista spekulointia
- Waller FM tekemässä come backia!
- Alkuperäisestä Radio Home Studion formaatista
- Hypnoosispesiaali
- Taichipohjainen erikoislähetys (?!)
- Salainen kaupantekijäinen
- Uusi tuote
- Operation Obliteration Sessions
- Misfits
26092010634.jpg)
25092010633.jpg)
18092010626.jpg)
18092010632.jpg)
Tekstit
25092010633.jpg){kind=link}
18092010626.jpg){kind=link}
18092010632.jpg){kind=link}
