- Alku
- Deathtimen projekteihin molempiin tehty kannet!
- Operation Obliteration ja sen Spin Off: Operation Covered In ColdBlood Sessions
- Työ – sananpartena ja funktiona
- Natsimarketin Talviolut makutestissä – mikä on tuomio?
- Toisena ja pääsääntöisenä illan kattauksena: punkkua
- Minusta on opetettu hyvä poika: pitää syödä aina ruoka loppuun, ja ottaa mahdollisimman paljonkin vielä, koska pula-ajat ovat alati ovellamme.. (sopii myös juopottelemiseen)
- Koskettava kuvaus pula-ajoista, joka yö palavista navetoista, ja ympäri vuoden kestävistä hiihtoreissuista kouluun ja takaisin..
- Viiniä on nyt jokunen litra, ja pitäisi vielä lähetyksen jälkeen kyetä kaupunkiin
- Takuuvarmat itämaisen tietouden mukaiset krapulan hoitovinkit
- Tehtävätietoisuus vs. Uratietoisuus (tarina kahdesta eri mentaliteetista, joiden valtakunta on kauhun tasapainon maassa)
- Radio Home Studio = Radiocast
- Kik Lindström tuli messengeriin (kuuluu lausua kuten Skinner!!)
- Tarina oudosta naisesta ja kummallisesta aamuyöstä kun auringon noustessa, nousivat myöskin saksalaiset marssilaulut ilmaan raikuen
- Kiireelliset ajat menossa, vielä ehkä kiireellisemmät myöskin tulossa
- Mahdollinen paluu yhteistyöhön Raimon kanssa, eli Deathtimen tuottajatiimiin uusi mastermiksaaja?!
- Musamaailmasta mielenkiintoinen yhteys Deathtimen dokumenttiin (Taustavaikuttajiin) Tori-lehdessä [lehti katosi netistä, joten en linkittänytkään]
- Tuomo Saikkonen, Mokoman kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja (näyttää ihan Miguel Hirvoselta!)
- Fundamentin näkemyksistä jotka rikkovat luokkayhteiskunnan rakennetta
- Fundamentti.Blogspot.Com.
- Lisää musiikkiteollisuudesta ja sen näkymistä
- Mutta nyt lisää olutta, jos minä vain kokoajan puhun, ei tule juopottelusta mitään!
- Halloween aiheista
- Kik kommentoi (etävieraana) segmentin alkua
- Halloween aiheinen segmentti: ensimmäisen Drunkoweenin aloittama perinne jatkuu, tällä kertaa käsitellen urbaania legendaa
- Melko erilainen keli kuin ensimmäisessä Drunkoweenissa; ulkona on kuin olisi kesä!
- Halloweenin lisäksi käsittelemme myöskin erinomaista kirja(asarjaa) Mind Gym: Hallitse Aikaasi
- Aikavääristymä(-mies)
- Työ ja Charles Bukowskin runo
- Hämmentävä tutkimustulos!!!
- ...alakerran muija keskeyttää lähetyksen
- Taitelijan toisen julkaisun paine
- Tarkemmin spin off-projektista
- Hyvä Periaate
- Punaisesta aikakaudesta
- Bop-Pills in memoriam
- Halloweenin urbaani legenda: Candy Appels and Razorblades (kts. Mainos) Totta vai tarua + tapauskertomukset!
Margin of Safety:Crimson Construction, pt 1 (feat. Charlie Deathtime) Sooz: Hirviön Tuomio
Jotkut yöt voivat valvottaa sinua, ja et edes nukuttuasi löydä tasapainoa. Jotkut yöt voit valvoa, nukkua hieman ja herätä täynnä energiaa ja ajatuksia.
Tälläinen yöllinen keskustelu minulla oli J:n kanssa. Olemme tuttuja opiskeluajoilta, jotka opettivat kuin elämänkoulun vuosikurssi, ja pääsääntöisesti negaation kautta. Taisimme olla vuosikurssi joista kukaan ei lopulta suuntautunut alalleen, vaan taisi jokainen saada kokea sen saman hieman epätodellisen elämyksen joka väritti koko opiskeluaikaa.
Sain päähäni ruveta miettimään mitä kaikkea olisi voinut tapahtua skenaarioissa joissa emme ehkä olisikaan menneet kyseiseen koulutukseen, tai jos olisimme ylipäänsä tehneet jotain erilailla!
Skenaarioista tuli räävittömän hauskoja.
Opiskeluaikamme oli ristiriitaista aikaa; se tavallinen hirveän ja jollain tavalla suloisen kaihoisan konkurssimme rakentuminen huippupisteeseensä. Opettajat kuten Eskobar, der Führer, Tapio Rautavaara ja moni muu jotka pystyivät hämmentämään, epäsuorasti ilahduttamaan ja raivostuttamaan meidät kerta toisensa jälkeen. Uskon että olimme joku boheemivuosikurssi, jota piti yllä hyvät mutta välillä epäterveelliset harrastukset, mainio huumorintaju ja Kummelien tuolloin tullut viimeinen mutta mitä lohdullisin tuotantokausi.
Se oli aikaa jolloin kyyninen inhorealismi ja täydellinen epäusko nousta omille siivilleen eli vahvana – mille siiville? Eihän ihmisillä sellaisia ole, he ovat hiiltä ja epätoivoa, joko onnistuneesti tai epäonnistuneesti harmaaseen massaan sulautuneita eläimiä joilla on reduktionistiset tarpeet! Mutta en osaa sanoa miten alas ja miten pitkäksi aikaa olisi tuolloisen minän leuka loksahtanut jos olisi nähnyt mihin siitä on tultu, kehitytty, kasvettu ja kyllä; lennetty. “My mind a fractured ruin.The crushing of my soul. It is time to spread my wings to fill this empty hope”
Pohdimme myöskin minkälaisia olimme silloin. Todellakin, jos se virta johon astut ei ole enää sama toisella kertaa, ei mitä ilmeisemmin astujakaan ole. (näihin aikoihin löysin järjestellessäni arkistojani, vanhaa materiaalia vuoden 2008 alusta, jossa minä ja eräs silloinen ystävä pidimme mielenkiintoiset illanistuijaiset ja äänitimme ne, mikä mielenkiintoisinta jo niistä voi kokea asioiden muuttuneen ja löytäneen idun nykyiseen hetkeen – esim. Vitsillä puhutut “puskaradion” perustamiset!)
Millaisia olimme?
Mitä olisi ollut ilman koulua?
Entä jos koulunaikainen suunnitelma olisi toiminut?
Oppivuodet.
J kuvaili olleensa typerä. Ja kehotti miettimään mitä tapahtuisi jos olisimme eksyneet samaan paikkaan nyt, päivitettyinä ja ihanina mutta tiedostavina versioina? Olisimme olleet ihan sietämättömiä siellä. Minä taas kuvailin tuota aikaa hukassaolemisen, totaalisen vieraantumisen ja harhailun ajaksi – kun saapui kyseiseen oppilaitokseen, täynnä motivaatiota ja lupauksia pienestä porvarillisesta urasta, jo melko pian sai huomata että kaikki ei kääntynytkään niin kuin luuli. - Mutta niin kävi, ettei tuosta vuosikurssista edes priimukset päätyneet pitelemättömän menestyksen ja kukoistuksen tielle, vaan lauma hajotettiin ja kukin teki mitä teki.
Päivitettyinä todellakin. Yhtään väheksymättä ammattikuntia, mutta myöskään väheksymättä omaa kutsumusta, pohdin että kumpaa sitä oikein muistelee jälkipolville – uraa televisiokorjaajana, vaiko esim. DIY-periaatteella tehtyä, ja maailmallekin levinnyttä kuolonmetalliprojektia jonka jälkeä kuulijat (ja näkijät, J:n avustuksella mukana on huomattava visuaalinenkin puoli) ihmettelevät henkeään haukkoen? Kummassa ihminen hämmästyy lupaavia kykyjään, jotka olivat uinuneet syvällä sisällään, ja nyt ne ovat viimein tehneet ihanan hedelmän?
Mutta olihan se muistorikasta aikaa. Se oli aikaa joka loi unohtumattoman kontrastin, joka on tarpeen jotta nyt sisällään tuntisi lämpimän ja kokeneen olon. Hirveää aikaa se oli monelta osin, ja vain paheni kohti ratkeamispistettään, katastrofi joka ulottui läpi elämän eri alojen.
Suloisessa (ei edes enää katkeransuloisessa kuten tuolla hetkellä, vain suloisessa) muistelossa kysyin J:ltä, minkälainen oli hänen elämänvaiheensa tuolloin? Mies kuvaili sen olleen typerä: eläminen parisuhteessa jota ei halunnut, meno kouluun jota ei tarvinnut, ja halu tehdä vain työtä johon olisi tyytynyt. Ei ihme jos siinä lihoi ja hajoili. Ainoaksi kasvuksi hän kuvaili hiusten kasvun joita kasvatti. - Todellakin, J oli kieltämättä aika eksentrisen näköinen noihin aikoihin, hän painoi noin 100 kg enemmän, kulki suorissa housuissa ja kansitakissa, ja hänellä alkoi olla mullet-tyyppinen kampaus sillä hän kasvatti pitkiä hiuksia (kutsuin tuon aikaista J:tä lempinimellä “Pavarotti”). Muistellessa hän arvioi, että tuon aikainen minänsä olisi saanut kohdata kovaa väkivaltaa nykyiseltä minältään, eikä se ole valhe, niin uskoisin.
Entä minä? Minulla oli hieman samat lähtökohdat, porvarillinen unelma olikin porvarillinen painajainen, sillä ajattelin asiat turhan pinnallisesti, täynnä kompromisseja ja lähestulkoon vailla standardeja – tämä on resepti jos haluaa maksaa oppirahoja. Itse olin parisuhdehelvetissä, keskitysleiri joka oli ruumiillistunut naiseksi, ja odotin paljon koululta, jossa kyyninen mutta opetuksiltaan käsittämätön opettaja sanoi että he eivät välitä opimmeko me, he saavat palkkansa joka tapauksessa. Tämä piti 100% paikkansa, heillä ei ollut tulosvastuuta. Heillä oli rutiineja ja munkkejä takahuoneessa.
Hienona pidin sitä että tuo laitos oli minulle menolippu pois silloisesta korpimaastani, Sontalahdesta josta minun piti muuttaa jo 16 vuotiaana, mutta se ei onnistunut (nyt jälkeenpäin miettien, se olikin hyvä asia, ilman sontalahtelaista pikkukylän vaihtelevaa ilmapiiriä, erinomaista kirjastoa ja tiedonjanoa sekä paloa kohti tarkoitustaan, en olisi kirjoittamassa tätä nyt – oppivuodet – kirjoittaminen ja lukeminen saivat tuolloin alkunsa, kun iltaisin ei ollut mitään tekemistä, vaan kotona odotti peräaukon kokoluokkaa oleva mustavalkoinen matkatelevisio, eikä juurikaan muuta, niin ja kyllä minä silloin kitarankin soiton perusteet asetin!), ja arvioni mukaan vietin muutaman vuoden siellä liikaa. Kun pääsin siitä pystyynkuolleesta ja jotenkin pahaneteisestä kyläsestä pois, syttyi elämässäni valot ja uusi alku. Vai oliko niin että asian loppu oli tässä suurempi ilo kuin uuden alku? “Asian loppu on parempi kuin sen alku, ja pitkämielinen on parempi kuin korkeamielinen”
Mutta verrattuna tähän aikaan, johon olen tullut toistuvilla Antamisilla Nousuille, ja vastaanottavalla autuudella, olin kyllä autuaan pihalla, en osannut sanoa mitä hain ja mistä. Tein kuten kaikki muutkin, koska se oli säädyllinen ja hyvä tapa. Raavin oirelevaa psoriasista, joka on lähes kadonnut näinä päivinä. Tämän kaiken tein, kaiken murtuillessa hitaasti mutta erittäin varmasti taustalla. Mutta Luojan kiitos, minä käänsin sen voitoksi. Silloin se ei vain paljoa naurattanut. Voi jospa olisin voinut lähettää nämä sanat silloiselle minälleni, hän olisi saanut iloisen oikoreitin!
Sitten siirryin spekuloimaan, että mitäs jos emme olisikaan koskaan menneet tuohon kouluun? Tätä J ei tiennyt, sanoi vain että oli pihalla niin paljon kuin vain voi olla. Ajatteli että olisi varmaankin pelannut Nintendoa kotona, työttömyysturvalla, lihonut ja tuonut surua tyttöystävän rintaan. Mennyt lopulta naimisiin ja tehnyt tyhmiä kakaroita. Minä epäilin että olisin jumiutunut Sontalahteen, mennyt takaisin töihin hiihtohissille (jos ylennys olisi toistunut, olisin päässyt taas varustevuokraamoon, sitten taas joku siellä kauemmin ollut tai ehkä vain “lahjakas” johtajan veljenpoika olisi vienyt paikkani), tai Saarioisiin, tai hautausmaalle! Onhan siellä näitä paikkoja! Siellä olisi ollut “niin hyvä palkka, että mitä sitä nyt poiskaan muuttamaan”. Olisin välttynyt sosiopaattiselta ihmissuhteelta jossa moni romanttisen fantasioinnin uskomus todistettiin olevan yhteensopimaton elämän kanssa, ainakin jos se tapahtuu naisen kanssa jonka paikka ei ole parisuhteessa vaan hullujenhuoneella. Tämän sijasta olisinkin iskenyt paikallisesta jonkun pubiruusun, aivan järkyttävän, “hampaattoman mätisäkin”. Sitä olisi sitten joku käynyt höyläämässä yövuorojen aikaan, minun telkkarisohvallani (jolla makaan hajamielisen näköisenä ja katselen visailuja), autonani olisi ollut yksilöllisesti, poiketen maaseudun Jetta, Saab ja Volvo-katalogista, Escort (tämä vain jos olisin oikeasti onnistunut). Olisin myöskin soitellut 15 vuotiaiden poikien kanssa Metallicaa ja Yötä, koulukeskuksen auditoriossa – kunnes välillemme olisi hermoromahduksen päätteeksi syntynyt emotionaalinen suhde, ja pian perhe-elämästä olisi muuttunut perverssi kommuuni.
J totesi, “no elämää sekin”, johon vastasin päättäväisesti: “Ei minun elämääni.” J vielä lisäsi että minun vanhempani olisivat varmasti olleet ylpeitä, verrattuna hänen paskaansa. Itse kiitin Luojaani, että lopulta onnistuin ejaculoitumaan sieltä, ties mihin olisin joutunut – vaikka toki prosessissa on tullut muutenkin kolhuja. Porukoistani jatkoin, että heitä tuskin olisi haitannut jos olisin muuttanut asumaan heidän yläkertaansa, kunhan vain olisin välillä käynyt naimisissa ja hankkinut jonkun uran, jotta sitten voi sanoa että on naimisissa ja on ura. Pikkuporvarillista pintaliitoa, pirkko suomisen kanssa. J arveli että hänen porukkansa olisi keksineet tavan jättää hänet perinnöttömäksi, ja lopulta kaikki kaverit olisivat lopettaneet yhteydenpidon, ja hän olisi viettänyt elämäänsä sairaana, diabetestä potevana 200 kiloisena sohvahomesienenä, elämänsä loppuun asti. Vielä itse jatkoin että omassa tapauksessani, olisi varmaankin vielä kuvaan sopinut että olisin lakannut suhtautumasta mitenkään vakavasti unelmiini, ja olisin käyttänyt senkin energian johonkin mikä tappaa minut henkisesti (voitko näyttää minulle paremman tavan kuolla?). J puolestaan jatkoi että hänen estrogeeni- ja serotoniinitasot olisivat menneet niin korkealle, että olisi todennäköisesti tehnyt itsemurhan jos hänen hahmonsa WOW:issa olisi saanut bannit.
Mutta nyt J kokee olevansa keskellä jotain kehityskaarta, ja hänestä on kiehtovaa nähdä millainen on vaikka vuoden päästä. Itse koen että olen yhden kehitysympyrän kohta kiertänyt, kuten täyden kehän. Minulla se alkoi kun kyseinen koulu loppui, suhde loppui ja pikkuhiljaa toivon versot alkoivat saada voimaa. Kaippa se niskaan satanut paska niitä lannoitti? J:llä se alkoi meidän jälleentapaamisestamme, kun tutustutin hänet uuteen tietouteen, yhteiskunnan ja ihmisen mielen salaiseen tietouteen. Tällöin hänkin alkoi kiinnostunua politiikasta (tosin, vasta tuon psykologisen vaiheen päätteeksi), nämä tapaukset olivat siis lähtörysäys (+ se että hän haki tästä kiinnostuneena politiikan perusteista kertovan kirjan kirjastosta).
Kyllä minäkin muistan, miten perustimme Torstaikerhon (keksin tuon nimen Freudin Keskiviikkokerhosta, joka vaikutti Psykoanalyysin syntyyn), ensimmäinen istunto oli minun juodessa kahvia ja J:n syödessä makkarapannua viikinkiravintolassa, samalla kun ulkona oli järkyttävä talvikeli. Tarjoilijatar oli hehkeydessään suorastaan herkullinen, mustat hiukset letillä ja uhkeutta vaikka millä mitalla, vaikkain hoikassa varressa – onkohan hän siellä vielä töissä? Tämä aloitti minun ja J:n noin vuoden kestäneen kerhoilun, joka oli hänen mukaansa vahva katalyytti kaikelle sille mitä nyt on. Torstaikerho oli lopulta molemmille opettavaista aikaa, vaikka se pitkälti olikin sitä että opetin ja jaoin oppejani J:lle; lopulta J ryhtyi opittuaan kehittämään niitä itsekin, josta minä taas opin. Tätä ennen hän kuvaili olleensa pelinörtti, jonka paras keskustelukumppani oli hänen äitinsä. Minä lisäsin että onhan se itsekullekin tapahtunut, että on kasvanut itselliseksi yksilöksi, eikä enää ole vanhempiensa jatke.
Puhe meni taas siihen, että jos olisimme kouluaikoina tavanneet itsemme tässä muodossa, ja puhumassa tälläisiä asioita, niin olisimme päätelleet että siinä näyttelijät vain ovat vetämässä performanssiaan. J olisi ihmetellyt että miksi ei puhu tietokoneista, vaan jostain ihan muusta, jostain mistä tuolloinen versionsa ei olisi ymmärtänyt sanaakaan. Itse tosin noina kouluaikoina, oppivuosina, osallistuin säännöllisesti foorumeille (vähentäen tosin tietoisesti, sillä olin nähnyt mistä siinä on kyse) ja debatoin filosofiasta ja uskonnosta, ehkä mystiikastakin. Kun koin haaksirikon, palasin kultaisten oppien pariin, ja laajensin rebertuaariani – ihan kuten Ristin Johannes sanoo että tunteakseen Jumalan, tulee tuntea myös oma itsensä. Tällöin sanoin, kun exäni kysyi että olenko löytänyt ketään uutta, että en etsi ketään muuta kuin omaa itseäni, ja vasta kun sen olen löytänyt, voin etsiä jotain toista. Tämä oli uuden ajanlaskuni alku.- J oli nähnyt bussissa oman exänsä, ei ollut muuttunut miksikään, eikä hän kokenut lainkaan ikävää. Minä sanoin että jokainen erossa vietetty päivä exästäni merkitsee huojennusta.
Palasimme muistelemaan Torstaikerhon aikaa. J oli sinikaulushommissa, ja hänellä oli rahaa enemmän kuin pystyi hahmottamaan. Kävimme kalliilla päivällisillä Torstaikerhojen ohessa, todellakin, hän tarjosi minullekin komean ja unohtumattoman paella-aterian jolloin elämäni ensimmäistä kertaa pääsin maistamaan simpukoita, ja kokonaisia minimustekaloja jotka hajoilivat hampaissa suloisella tavalla. J sanoi että olivat ne silti oikeastaan halpoja päivällisiä, siihen nähden miten hauskaa oli – parhaita päivällisiä, hän jatkoi. Oli arvokas kokemus, miten pidimme eri puolilla kaupungin paikkoja palavereja, näin kaukaa etenkin ymmärtää että jokainen niistä oli täydellinen osanen harmoniassa. Tässä vaiheessa keskustelua mainitsin kuinka huojentunutkaan ihminen voi olla ja miten sietämätöntä joskus elämä on ollut, ilman että sitä on edes ymmärtänyt itse! Myös J sanoi että on onni ettei ole jäänyt mihinkään jumittavaan rutiinielämään, joka olisi valheellisessa seesteisyydessä auttanut välttämään kaiken sen henkisen kasvun ja tietoisuuden laajenemisen mitä meillä on nyt. Jos olisimme saaneet alkuperäisen visiomme toteutumaan,olisimme jatkaneet hiihtelyä samoilla laduilla, ja ehkä se olisi ollut vielä paljon pahemman kiertotien alku, siihen missä olemme nyt.
(Välissä muistelimme sitä, miten molempien kehityksessä tuli myöskin herttaisten taiteilijatyttösten vaihe, mikä myöskin osoittautui varsin perseelliseksi).
Aloimme maalata nyt jälleen skenaariota siitä mitä olisi voinut olla, ja tulla. J, hän olisi jäänyt elektroniikkafirman varastolle pakkaajaksi, aina näihin päiviin saakka ja käynyt joka vuosi Teneriffalla muijansa kanssa, lipittämässä halpamaisia drinkkejä. Minä kommentoin hänen voivan olleen komea näky, hän olisi marssinut 100 kg painavampana, ja pitkähiuksella mulletilla varustettuna pitkin rantoja.
Minä taas olisin ollut psoriasiksen peittelemänä samaisella rannalla, pahimmassa tapauksessa myöskin samassa parisuhteessa. Molemmilla meillä olisi ollut mustasilmä, ja vapaa-aikoina tuulipuvut. J arveli vielä että morsiammemme olisivat pettäneet meitä aina tilaisuuden tullen paikallisten, lipevien, latinokutittelijoiden kanssa. Mies jatkoi että olisimme löytäneet kiharoita karvoja naistemme paidoista, juuri silloin kun he valittavat päänsärkyä illalla hikisessä 2 tähden hotellin sängyssä – tämä johtaa siihen että joutuu masturboimaan homeenhajuisessa kaakelivessassa, väpättävän loisteputkivalon alla, pidätellen oksennusta ja itkua. Samalla vakuutellen itselleen, että kyllä taas saa kun pääsee kotiin, samalla kun ottaa visuaalisen puolen kamerapuhelimensa kuvista joissa on turistinaisia ja amerikkalaisia rantalentopalloilijoita – naisia toivon mukaan! (Mutta se pitää hoitaa nopeasti, muuten "valmiustila" alkaa laskea ja verenpaine nousta - voi alkaa jopa pistämään).
Tulin mukaan antifantasiointiin, ja kerroin kuinka olisimme olleet aiemmin päivällä pahaa aavistamatta rantakasinolla, samalla kun gigolot jyystävät tyttöystäviämme hiekkarannan kupeessa, kuin norjalaiset valaanpyytäjät jotka koittavat kiskoa harppuunaa irti valaasta. Kun sitten kelataan tuosta eteenpäin 9 kk, olisimme olleet riemuissamme, hetkeä ennen romahdusta, sillä pian sen jälkeen kun olemme huomanneet että olemme saaneet erilaisia sukupuolitauteja tyttöystäviltämme, olisimme nyt myöskin ruskean, käkkäräpäisen lapsien vastahakoisia isiä.
Aikamme mässäiltyämme näillä skenaarioilla huokasimme että onneksi niin ei ole, vaan että olemme nauttineet kauniista naisista ja vielä kypsytty henkisesti kiinnostavien asioiden parissa. Todellakin! Vaikka olihan se huvittava asia miettiä, että olisin näyttänyt joltain amerikkalaisen jalkapallon valmentajalta siellä rannalla, olisi ollut jenkkisiili ja maha, joka olisi alkanut leuasta. Puhumattakaan tilannekohtauksesta kun molemmat yrittävät juosta hölkyttää kuin jotkut lihavat brittiläiset poliisit. J vain toteaa lakonisesti: ”Joo, oltiin aika pyöreitä”. Silloin ei funtsittu ravintojuttuja. Vaan jos olisimme oikein onnistuneet, meistä olisi tullut koulun opettajia, ja olisimme nöyristelleet opettajaa jonka nimi tässä on Eskobar – itsetuntomme tukiranka. Kulkisimme rivissä häntä seuraten. Talvisin tekisimme saunailtojen jälkeen pulleina poikina lumienkeleitä. Mutta öisin, silloin me olisimme itkeskelleet itsemme uneen, vaimon vieressä joka hikoilee ja piereskelee hirveästi, aina kun ei tuota oudommat rodun jälkeläisiä. Tämän jälkeläisen siittäjä olisi vasta 16 vuotias, mutta pitää antaa siitä pojot että poitsu on saanut naisilta, jolta me emme ole saaneet sitten opiskeluaikojen.
Jälkikirjoitus.
Mikä selvisi oli se, että melkein jokaisen eteenpäin vievän kasvuprosessimme oli laukaissut jonkun tien nouseminen pystyyn, kuin dialektinen kriisi! Jokin jäi vanhaksi, ei enää toiminut, laiva oli pakko hylätä ja ajelehtia sillä mitä oli jäänyt käsiin, kunnes löytää jonkun “oudon sataman” jossa astuu viimeinkin maalle ja voi istua alas tekemään toimintasuunnitelmansa; kantansa tarkistaminen ja kannoillaan kääntyminen on yhtä kuin parannus. Tuona hetkenä se tuli minulle kuin jokin valo joka virtaa minua vastaan, ja kiertää minut ja kiehtoo minut – ymmärsin tämän salatun, mutta äärimmäisen toivorikkaan mekanismin. Matkaajat, polut syntyvät kävelystä!
Seuraavana päivänä, sen inspiroivan yön jälkeen kun kirjoitin erääseen kirjaprojektiini viitisen sivua kivenkovaa materiaalia ja muutenkin koin monia tärkeitä havaintoja itsestään elämästä, minä päätin mennä lihapullalounaalle, jonka jälkeen voisin katsoa tuota vanhaa kouluamme. Ja siellähän se oli, modernimpana ja länsisiiven (?) saaneena. Kaikki vaikutti siistimmältä ja jotenkin pienemmältä.
[Myöhemmin kun taas ajelin viikottaiselle, ellen jopa päivittäiselle lihapulla-annokselleni Ikeaan, tehtyäni mitä erinomaisimmin onnistuneen intron Obliterationiin, mietin että voiko todella olla niin että elämäni onnellisinta aikaa on se kun syön päivälliseksi jättisatsin lihapullia (hyvän työn hoidon jälkeen) ja illalliseksi chili con carnea, rauhoittuen päivän luovasta mutta työläästä osasta taichin, evolvoituneen qigong-rutiinin, kehittävän lukemiston ja vihreän teen turvin? Ilmeisesti, välillä olo on lähes euforinen, siten että ymmärrän ettei mikään muu "onnen maallinen kulkuneuvo" voisi enää korostaa onnea, vaan pikemminkin tuoda siihen vain eri vivahteen.
Se on niin yksinkertaista.
Muistaa mihin on tultu kun vielä 10 vuotta sitten tapailin kitaraa mikrofonin ja yksinkertaisen rumpukoneen avulla c-kasetille ja käytin äänitysäänenvoimakuuksia mikserinä, tai kun soittelin pääasiassa yksin tai vaihtelevan ja joskus myös vastahakoisen seuran kanssa juttujani koulun auditoriossa ymmärtämättä vielä
paljoakaan.]
Nyt, oletko kyllästynyt maksamaan 1000€ vaatteesta jossa on “Oksennus alá Makkaraperunat”-kirjailu, mutta brändin merkki itse asiassa maksaa tuon hinnan?
Oletko kyllästynyt että muotipaitasi voi ostaa 10€ virolaiselta torilla, ja sitä käyttää joku hirveä juntti verkkariensa kanssa, samalla kun hän kävelee ne jalassa ja kävelysauvat kainalossa edelläsi kaupungilla?
Haluatko yksilöllistä, osuvaa ja todellisen ratkaisun makuista vaatetusta nyt?
Hyvä, täältä löydät kaikki niin Deathtimen virallisista fanituotteista muihin tuotteisiin jotka takaavat että saat seksiä tai ainakin huomiota yrittäessäsi sitä!
Nyt valikoimista löytyy myöskin kauan odotettu ja paljon kysytty pitkähihaisten mallisto!
Eikä siinä ole vielä läheskään kaikki, vaan zekkaa tämä:
Eli osoituksena ihmisrakkaudesta ja hyvänä jätkänä olemisesta, en vain takaa että saat lämmintä päälle pantavaa (ooh, sanoin pantavaa) jossa hihat ovat sitä mittaa että voi pyyhkiä vaikka nenäsi (tai mikä nyt kaipaakaan sutaisua) vaan myöskin tällä koodilla saat -30% alennusta kun ostat 3 pitkähihaista tuotetta (tai useamman)!
Joten luotan siihen että Sinä olet se fiksu tyyppi, joka hyödyntää tarjouksen eikä istu koneen ääressä muttailemassa tai josittelemassa, sormi ties missä!
PPS. Osa wanhoista malleista on jo poistettu kaupasta, jolloin niistä on tullut keräilyharvinaisuksia – osoita että sinä olet fiksu ja pysyt mukana underground-vaatekaupan muodissa jossa mallisto on vaihtuvaa, ja sinä todella voit huomata miten olet saanut haltuusi jotain todella uniikkia, mikä parantaa sinun ja muiden käsitystä Sinusta!
Tämä dokumentti tullaan toistaiseksi esittämään vain kotimaiselle yleisölle, toisin kuin yleensä Deathtime-tiedotteet jotka tulevat ulos kaksikielisinä.
Myöhemmin kansainvälinen tiedotus tuleekin painottumaan, jolloin siinä tullaan myöskin todennäköisesti näkemään ainutlaatuisia, mutta englanniksi esitettyjä tiedotteita orkesterin viimeisimmän julkaisun liepeiltä (mutta ajan salliessa, voi saataville tulla ristiinkäännöksiä näistä tiedotteista).
Koska Operation Obliteration Sessions oli alunperin aiottu vain pieneksi siirtymäprojektiksi, jossa yhdistyy niin uudempi kuin varhaisempi materiaali, aina puhtaan käytännölliseen uuden laitteiston sisäänajoon, ei tästä syystä tiedottaminen ole ollut niin kovin suurieleistä.
Vaikka kävikin lopulta niin että projekti pääsi karkaamaan sikäli käsistä että se poiki huiman määrän ylimääräisiä covereita, jotka sittemmin siirrettiin täysin omaksi projektikseen, jotta ajallinen kaaos ei karkaisi käsistä (viittaus dokumentissa coveriin näin ollen ei ole täysin irrelevantti vaikkei kyseinen kappale sitten ensimmäisten joukossa valmistuneena vielä tulevalle Obliteration EP:lle päässytkään -DV) - ja jotta energia keskitettäisi siihen mihin alunperinkin piti.
Sanotaan nyt se covereista vielä, että ne siis erkaantuessaan alkuperäisestä asianyhteydestään muodostivat täysin uuden projektin: Operation Covered In ColdBloodSessions!
Mutta kyseinen projekti on ennaltamittaamattoman ajan lukittuna, ja siihen palataan sitten kun sen aika on.
Melko varmasti sen hedelmät ovat poimittavissa vasta ensi vuoden puolella.
Myöhemmin tulevat tiedotteet ovat siis painottuneet enemmän kansainväliseen suuntaan, jo siitäkin syystä että tämän blogin toiseksi suurin yleisö (1/3 Googlen tilastokeskuksen mukaan) tulee Yhdysvalloista, ja koska Deathtime debyytinsä liepeillä teki välittömästi invaasion läpi euroopan (ainakin keski- ja eteläeurooppaan - minun tietojeni mukaan), on myöskin tilastollisesti erittäin todennäköisestä että tämä sama kampanja murtautui läpi suuren lätäkön, jolloin invaasio koski myöskin Yhdysvaltoja. - Eli kansainvälinen osio on tarpeen!
Mutta nyt kun Obliterationin äänitykset rupeavat ohjelmamuutoksen kautta olemaan loppusuoralla, voidaan tämä dokumentti julkaista.
Tätä kirjoittaessa valmiina on käytännössä kaikki julkaisulle tulevat musiikit, ja juuri tänään vokaalisessiot alkoivat, ja niissä saatiin Freight Train Fire Bluesin vokaaleista valmiiksi noin 2/3.
Pohjalla olivat Charlie Deathtimen uniongelmat, jotka ilmaantuvat eritoten vuodenaikojen ja valonvaihteluiden siirtymien mukaan (ja ovat joissain määrin perinnöllisiä), joten sessiot alkoivat erinomaisen kiukkusella ja takakireällä vimmalla.
Sekä varalaitteistolla (kalliimpi ovh, mikä taas ei ole mikään tae mistään - nykyelektroniikka on täytynyt tehdä kestämättömäksi koska se on tae kulutuksen jatkuvuudesta) Home Studion päämikin hajottua; välillä saikin miettiä, että onko tämä alku aina näin kankeaa!
Mutta Charlie olikin jo vähän toiveikaampi, kun huomasi puhdistavansa tauolla kitaraansa sateenkaarenvärisellä pölyhuiskulla.
Luojan kiitos, kuitenkin näin päivän loppua kohden voidaan sanoa että kaikki kuitenkin lopulta järjestyi uomaansa.
Määrittelmänä onnistumisen onkin se että lopputuloksesta ei jää maku että se siitä puuttuisi jotain, tai että se voisi olla vielä parempi, vaan kun tämä taso on saavutettu on viisasta pistää biisi pakettiin.
Seuraavaksi voidaankin katsoa tässä kokonaan kotimaan yleisölle suunnatussa dokumentissa bändejä ja kirjallisuutta jotka ovat vaikuttaneet sessioihin.
Samalla kun mr. Deathtime kommentoi näiden vaikutuksia, ja kertoo miksi turmeltumattoman raakaa ja brutaalia, mutta vivahteikkaan persoonallista deatht metallia rouhivan Deathtimen sessioissa loppujen lopuksi on musiikin (ja paikottain myöskin kirjallisuuden) osalta menty niin pois kontekstista.
En muista enää niin tarkasti näitä sessioita, että voisin kertoa edes ylipäänsä mitä bändejä oli mukana. Mutta eräs mikä on huomattavissa on death metallin puuttuminen näistä listoista, mikä johtuu siitä että kuuntelen musiikkia tietyn atmosfäärin, mutta myöskin määrätyn kontrastin vuoksi. Jos teet death metallia, niin et välttämättä tule pitkissä sessioissa enää loppua kohden kuunnelleeksi sitä. Itse asiassa, se taitaa olla hieman sama juttu kuin naisen vehkeen tarkkailu kun tämä on synnytyksessä; hetkeen ei tee mieli. Kiitos.
Alku (jo suunnitteluvaiheessa)
Crowbar ("Broken Glass" ja "Equilibrium" Tämä bändi iske niin että rojahti, ei siinä muuta tarvittu) The Misfits (Alkupään tuotanto. En ole erityisen suuri fani ollut koskaan, mutta jokin punk-asenne ja pioneerihenki, sen seikan lisäksi että ajanmyötä aloin nauttimaan kyseisestä musiikista, sai tämän bändin soimaan alkusessiossa) Nine Inch Nails (Koska Deathtime on käytännössä yhden miehen bändi, ja Operation Death Metal Hero Sessioiden pääinstrumenttina oli Home Studio, oli tällöin Nine Inch Nailsissa täysin oma viehtäyksensä) Six Feet Under (Tämä oli enemmän tai vähemmän koko ajan mukana. Onhan kyseessä numero 1. death metalia vääntävä pumppu. That's why! - Mutta myös alkuinspiraation kannalta erityisesti olennainen orkesteri. Samoin eräs merkittävä vaikuttaja on undergroundpumppu, eli Goresoaked, joka tosin lienee hajonnut, mutta tuttu mm. Radio Home Studiosta! Samoin bändi ei juurikaan soinut kummassaan sessiossa, mutta on kuitenkin maininnan arvoinen puhuttaessa innostajista.)
Keskivaihe
- Tässä vaiheessa pääsääntöisesti ainoa metallimusiikki jonka kanssa olin tekemisissä oli Deathtime ja äänitysten hiominen. Näitä kuuntelin aina sessioiden jälkeen kun lenkkeilin, talven muuttuessa suloiseksi kevääksi.
Grape Digging Sharon Fruits ("Grappling Head Songs") Don johnson Big Band ("Breaking Daylight") Screaming Trees ("Sweet Oblivion")
Lopussa
Tässä vaiheessa kun pitkälliset sessiot olivat kääntymässä kohti loppuaan, oli aika taas huokaista helpotuksesta ja kaivaa esiin metallisempaa sointia. Niin TON kuin MOS omaavat miellyttävän progressiivisen esitystavan, mikä oli post-hc-hengessä tehdyn death metal-taiteilun jälkeen miellyttävää vaihtelua. Tosin, progressivisuuden vaikutteita on Deathtimen albumilla kuultavissa, niin Hate Supremen kuin death ambient-biisien kohdalla. Unohtamatta sitä että valmistuva albumi jollain tavalla kutsui esille pitkäaikaisen lempibändini Type O Negativen, etenkin kun Peter Steele oli kuollut.
Type O Negative (etenkin "Bloody Kisses") Margin Of Safety ("Dream Traps Black Cats")
Musiikki ja Kirjallisuus Operation Obliteration Sessioissa
Erona tätä edeltäneisiin sessioihin, nyt mukana oli kirjojakin.
Kuten siis sanottua, niin nämä mukana olevat taide- ja viihdetuotteet ovat essentiaalisia inspiraation, atmosfäärin ja jatkuvuuden kannalta.
Kaksi ensiksi mainitun bändin voidaan sanoa olevan erityisen suuria vaikuttajia tässä projektissa. Kumpikaan ei ole hirveän tunnettuja, mutta ne soivat juuri kriittisessä aloittelu- ja suunnitteluvaiheessa. Biisien ollessa jo lähes valmiita, ne ovat jääneet enemmän taka-alalle, mutta uskon että molempien vaikutus kuuluu.
Misfits puolestaan oli jäänteenä edellisiltä sessioilta, ja vaikutti enää vähenevissä määrin, joskin tribuuttina niille ajoille tehtiin cover eräästä heidän biisistään (asiaan vaikutti myöskin huomattavasti se että he vierailivat Suomessa, jolloin Radio Home Studiossa oli reteetä soittaa omaa musiikkia).
Yleensä inspiraatiobändeinä eivät olleet itsestäänselvästi minun lempibändini.
Inspiraatiobändien funktio on hieman erilainen, ja ne ovat jollain oudolla tavalla “toimivat siellä taustalla”.
Siinä missä lempibändit usein kuuluvat sessioiden aikana, mutta ovat muutenkin hengessä mukana – näiden kohdalla lähinnä albumi vaihtelee.
Eräs minkä huomasin oli se, että ilmeisesti myöskin vaikutteet alkavat tulla jälkijunassa, eli ilmeisesti seuraavissa sessioissa (jotka ovatkiin sitten kokonaan omalukunsa, tämän projektin ylijäämä kuuluu osin niihin työstettäväksi, enkä nyt puhu edes covereista) taas kuullaa jotain jälkijunassa näiden sessioiden taustavaikuttajilta.
PS. Obliteration on nimenään myöden sellainen, minkälaiseksi alunperin ensimmäinen Deathtimen debyytti oli kaavailtu. Lo-fi-soundit, särmäinen ja hillitön, mutta jalat alta vievä - elististinen, lähes esoterinen!
- Vaikka nämä jälkimmäiset määreet toteutuvatkin kyllä debyytissä, silti tämän julkaisun äänimaailma on melko erilainen totutusta.
Musiikki
- Iron Monkey (koko tuotanto - ehdottomasti kovimpia vaikuttajia, bändi jota en aluksi sietänyt, mutta joka myöhemmin nousi kestosuosikiksi)
- M.O.D ("Devolution" - tämä oli kovassa kuuntelussa ennen sessioiden alkua. Löysin tämän aikoinaan erään levykaupan alelaarista naurettavan halvalla, mutta pitää sanoa että kyseinen levy on tainut melko hyvin siitä lähtien. Ja nyt se suorastaan vaati päästä kuulluksi, juuri kun sessiot olivat aluillaan.)
- the Misfits (alkupään tuotanto, etenkin "12 Hits From Hell" joka on mielettömän hyvä kokoelma Misfitsin biisejä, tosin nämä biisit on pitänyt kuulla varhaisimpina versioina ensin – myös mitä tulee niiden antamaan inspiraatioon)
- Danzig DEMO '87 (Tämä oli kiinnostava tapaus, ja soi etenkin alkuvaihessa. Tässä saattoi kuulla eräänlaisen symbioosin synnytysäänien, kun Samhainista oli muuttumassa Danzig. Äänimaailma oli karu, ja Danzig lauloi erityisen paljon karjumalla mitä en ole milloinkaan kuullut)
- Solarized (Bändinä uusi löytö, joka vaikuttaa aika lupaavalta, ja muistaakseni soi samoihin aikoihin kuin edellä olleet Danzig ja Iron Monkey)
- Type O Negative (Pääasiassa "World Coming Down" – kun lähdin ajelulle eräänä viikonloppuisena yönä, otin tämän levyn kuunteluun joka jotenkin intuitiivisesti nousi mieleeni näiden sessioiden aikana, aukesi tämä levy paremmin kuin koskaan aiemmin minulle tuona erittäin kauniina ehkä jopa täydellisenä syksyisenä yönä. Olin ajelemassa mm. Reittejä joita pitkin hiihtelen baariöinäni eri määränpäihin. Tuona yönä värit olivat selkeät, utuisuutta kaikkialla, salaperäisiä ihmisiä liikkui kohti päämääriään laitakaduilla ja asunnoista näin valoja. Tämän albumin tunnelma sopi erittäin hyvin tuohon kaikkeen. Samoin havaitsin että eritoten tämän albumin raskaan surisevat kitarasoundit muistuttavat Deathtimen vastaavia.)
- Six Feet Under ("True Carnage" - tällä hetkellä tuntuisi olevan bändin paras levy. Löysin tämän helmen arkistoistani sessioiden loppuvaiheessa, ja sen jälkeen se soikin verrattaen mukavan paljon. Upeat sludgedeathmaiset, matalavat, jyräävät ja murisevat soundit! Löytyi juuri kun muusikit olivat purkissa, ja vokaaleihin alettiin käytiin käsiksi, ja iski kuin jyrä )
Satunnaisesti mukana:
- Down (2. ja 3. Tämä iski oikeastaan aika myöhäisessä vaiheessa, mutta sitäkin kovempaa!)
- Dying Fetus (Oikeastaan tämä soi siellä täällä jo ensimmäisissä sessioissa, molemmissa aika satunnaisesti) - Soulfly (Jokin sai minut kaivamaan tämän bändin esiin sessioiden loppusuoralla)
- Henry Rollins: Spoken Word [- ei musiikkia, vaan spoken word. "Provoked" - pääsääntöisesti. Erinomaista, energistä viihdettä sessioiden välissä! Yleensä tämä ja 12 Hits From Hell olivat rentoutumiskamaa kun äänitykset olivat purkissa]
Kirjallisuus
Joel McIver: Slayer
Luin kirjan loppuun samana päivänä kun aloin vokaalisessiot. Kirjan jonka kirjoittajasta ei ole erehdystä, etteikö tämä olisi kasarithrashin fani jonka mielestä maailman paras levytys on "Reign In Blood" - vaikka oikeasti paras Slayerin levy on "Divine Intervention." Voidaan sanoa että Slayer, erityisesti heidän parhaimman albuminsa osalta on vaikuttanut huomattavasti Deathtimeen. sillä en vieläkään muista mikä bändi olisi tehnyt vastaavan vaikutuksen minuun esim. rumpuratkaisujen ja soundin yleisen ilkeyden suhteen. Kirjassa lukeekin että D.I:n miksaus jäi vaiheeseen, mistä syystä kitarat jäivät "liian" alas, samoin rummut ja soolot olivat pinnassa alusta alkaen. Komppikitara ja bassot taas olivat taas enemmän taka-alalla. Deathtimella basso yleensä myös on pikemminkin taustaan hukkuneena (mutta se on siellä), tai sitten lead-soittimena kuten You Got The Guts (Flowing Out) -kappaleessa, samoin kitarat surisevat kuin säteily, rumpujen ollessa selkeät ja säälimättömät rytmin jouduttajat. Eli voidaan sanoa että Divine Interventionin miksauksesta tuli vahingossa erinomainen! (Kerry King inhoaa kyseisen levyn miksausta, mikä varmaan selittää miksi juuri tämä Slayer-jaloste nousee huipulle kaikista muista vastaavista). Tässä projektissa joka on jollakin tapaa siirtymävaihe persoonallisempaan Deathtimeen esim. kitarasoundin osalta (vaikkei ehkä kyseinen muutos pääsekään oikeuksiinsa Op. Obliteration Sessioiden -äänimaailman vuoksi) onkin tämä kirja hyvä muistutus tästä kaikesta.
Oli ilo havaita että näiden kuolonmetallin soundien todellisiin vaikuttajiin (mielestäni enemmän kuin väitetty Possesed - kirjassa Alex Webster myöntää tämän myöskin) lukeutuvan bändin luomismenetelmät ja määrätyt "kikat" muistuttivat omiani!
(Vaikka Slayer onkin ennen kaikkea kitarabändi, siinä missä Deathtimella ei ole tuolla osa-alueella mitään erityistä painotusta, esim. kitara ei juuri koskaan pääse pääosaan, erittäin harvinaisten soolojen suhteen. Vaikka kitara ja rummut ovatkin luonnollisesti koko soundin perusta; väkivaltainen ja kerrassaan ilkeä poljento yhdistettynä yllättäviin filleihin, on se juttu joka ei lakkaa kiehtomasta minua metallisessa rumputulessa!)
Entä mitä nämä luomismenetelmät ja kikat ovat? "Seasons in Abyss"-albumin kappaleessa Temptation(ainoa levyn biisi jota en ollut edes kuullut) oli yhdistetty kaksi eri lauluvetoa, jotta luotaisi hiipivän sekopäinen atmosfääri (vrt. Deathtimen coveroima Mommy, Can I Go Out And Kill Tonight?).
King taas kertoo että riffit syntyvät siitä että hän pistää television päälle mutta hiljaiselle, alkaen sitten jammailla kunnes löytää jotain mikä kuulostaa hyvältä. Iso osa uusista Deathtimen biiseistä syntyi juuri tällä tavalla. Biisit ovat yhdistelmä sävelmällä sävellettyjä riffejä, mutta myöskin harjoistusotoksien jammailuissa syntyneitä improvisaation poikasia jotka tallentuivat nauhalle, ja jotka myöhemmin otin käyttöön. Ongelmana näissä improriffeissä pääsääntöisesti onkin se, etten muista enää kuinka ne kuuluu soittaa!
Kingin versio demo-levyn tekemisestä on kasetti jossa on riffejä, ja jotka hän ottaa mukaan autoreissulle ja kuuntelee. Operation Death Metal Heroessissa syntyi "Barbed Wire Romance" proto-ep, ja Operation Obliterationissa taas vastaavan virkaa toimitti "DEVASTATION" proto-ep. Niitä kuuntelen aina kun en ole studion ääressä, esim. autossa ja saan näin lisäideoita. Ehkä joskus nämä protolevyt tulevatkin julkastuiksi fanien uteliaisuuden tyydyttämiseksi?
Robert Gordon: Hoochie Coochie Man (Muddy Watersin elämä ja teot)
Blues oli, ja miksei olisi vieläkin nimenonaan yksilöllistä musiikkia, hyvin individualistista. Siinä yksi artisti tulkitsee yleistä aihetta. Se oli hyvin kiehtova konsepti. Deathtime toimii siten että osa on perustavanlaatuista, osa persoonallista; tehdään sitä mitä osataan, ja silti aina vähän pyritään kehittymään ja kokeilemaan uutta. Bluesissa biisit ja aiheet olivat yhteisiä, ja yksilöartisti soitti niitä sivuosan esittäjien kanssa, jotka koostivat bändin - ollen jokainen omia persooniaan myös yhdessä soittaessa! Jotenkin minusta tuntuu että nykyään suuresti inhoamani idolssien ja ex-fucktorien aikakautena tuo asetelma on käännetty täysin päälaelleen.
En voi sanoin kuvata sitä fiilistä mikä tuli lukiessa ja eläytyessä Muddyn vaiheisiin! Siihen kuinka hän tuli maatilalta puuvilladuunarin hommista, ja siirtyi kaupunkiin taitelijaksi jonka elintaso kohosi pikkuhiljaa, ja lopulta hän saikin nauttia elämän brameammistakin asioista - tehdessä sitä mikä sytytti hänet eli taidettaan.
Kiinnostava juttu oli siinä että Muddyn biisit julkaistiin pääasiassa sinkku kerrallaan ja näistä tehtiin sitten kokoelmia. Se on aika mielenkiintoista koska nykyaikana kun musiikki, sen teko ja siihen liittyvä jakelutoiminta on muuttunut, että kuinka taas tuollainen alkaa tehdä paluutaan. Digimyymälöissä albumikokonaisuudet alkavat kyseenalaistua, koska biisejä voidaan ostaa erikseen - täytebiisien aika on ohitse. Itse pidän levyformaateista, ne ovat hyviä standardeja. Deathtimen julkaisupolitiikassa tätä onkin jäljitelty esim. julkaisemalla rajoitetusti saatavilla olevia singlejä.
Radio Home Studio – 24 –Premiere: Toinen Tuotantokausi
??? Locust Toybox:Gingerbread Patriots - A Story Of Peeple MIX2 Tunnari Locust Toybox: Ready Now
Segmentti 1.
- Homoin biisi joka on koskaan soinut lähetyksessä
- Tervetuloa premieren pariin, kiireistä huolimatta..
- Tämähän on oikeasti liveradio
- Materiaalia vuodelta 2008
- Lähetys jonka piti tulla olemaan
- Yllättävästä (erinomaisesta) käänteestä
- “Fruits of My Procrastination”
- Nimen alkuperä: Revisited - Home Helvetti ja Hiljaisuuden Koodi
- Kiitoksia bändeille
- Ensimmäisestä tuotantokaudesta (Extrojen kera 24 h materiaalia!)
- Sunnuntaiaamu, blues, kahvi, october rust, tietokonelakko ja Tampere156, 165, 231 vuotta
- Tamperelainen, hauska tarina J-Bone Wankerista, ihmisistä ja vesilätäköistä
- Valmiina lähtöön (pahoittelut jos kuulostan sierra-amistyypiltä)
- Laskeuduin kaupungin ilmatilaan ja parkkipirkkojen kiroamista
- Näihin tilanteisiin tarvittaisi tyttöystävä
- Määränpäässä
- Kuvakimara (isommaksi klikkaamalla) :
[Tässä segmentissä on ikävä kyllä laitteistosta johtuneita häiriöääniä – pahoittelut!]
- Tulin studiollle, ja huoneessa haisi mummolle?!
- Shoppailemassa hulluilla päivillä stokalla ja Ikeassa
- Tummaa pressaa, parasta kahvia!
- Kävelyn inspiroiva vaikutus
- Ponnistelevat kyyhkyset ja alistuvat haukat - Radio Home Studion itsekehitysosio
- Punaisen Aikakauden aspekteista
- Arjesta ankeaa vs. juhlaa
- Hallittu hedonismi - Hedonismin paradoksi
- Autoilun inspiroiva vaikutus (öinen ajelu syksyisessä Tampereen yössä -wow!) - Type O Negative: World Coming Down - Halloween - Drunkoween vol 1.
- Salaisuuden raotus Operation Obliteration Sessioista (Spoileri)
- Muutos 2010: Muutoksen ottaminen ilolla vastaan
- Minun ja J:n öinen muistelosessio (räävittömän viihdyttävä)
- Uusi Tuote + musiikki + kirjoitusprojektit = kiirettä pitää
Tekstit
