Herää(minen)

Johdanto

Viimeinen ja kolmas osa trilogiasta ilman trilogiaa. Kaikkein hengellisin ja syvällisin sisällöltään, liittyen paljolti Dharmapummit kirjan loppuunlukemiseen (joskaan tämä teksti ei sisällä materiaalia Dharmapummeista, vaan pikemminkin omia ajatuksiani jotka tuo kirja taas innoitti lausumaan julki). On huomattavaa että tällä välin on tapahtunut huomattavia asioita, yhtä huomattava määrä. En kuitenkaan riko tämän tekstin rytmiä niillä, mutta palaan niihin myöhemmissä teksteissä. Sanottakoon vielä se, että normaalisti karkea jako on siinä, että kirjoittaja haluaa joko miellyttää tai viihdyttää. Muutos voi kohdistua mielipiteisiin, lisätä tai muuttaa tietoa; kehittää lukijaa. Tai kirjoitusta käytetään lepopaikkana, viihdytyksenä.Tämä teksti on alkemistinen, näiden kahden kirjallisen periaatteen sulautuminen yhteen (melkeinpä avantgardea). Normaalistihan Xeimian Chronicles edustaa yleensä jälkimmäistä (vaivoitta!), ja Fundamentti edellä mainittua tarjontaa - ilman että kumpikaan olisi suoranaisesti lyöty kumpaankaan lukkoon. Ehkä parempi määritelmä olisi, että tämä blogi on eksistentialistinen blogi joka käsittelee elämänvirtausta sitä mukaan kun se virtaa - sillä kaikella on aikansa. Siinä missä Fundamentti käsittelee asiaa järjestelmien ja ideoidenkin näkökulmasta, tietenkin puuttuen jokapäiväiseen, reaalielämään.

Olin vahingossa ottanut “aamuhartauteni” kolmanneksi kirjaksi pastori Heinimäen kirjan Pyhä Nauru. Avasin sen summamutikassa kun istuin alas, sängylle juomaan vihreää teetä jossa tällä kertaa oli mausteena piparminttu. Kohta josta avasin sen oli kohta jossa kerrottiin alkuperäisestä syntiinlankeamuksesta. Ohessa otettiin puheeksi fundamentalismi (kirjaimellisesti “perustavanlaatuinen”, parempi termi voisi tässä tapauksessa olla kuitenkin “jäykkä, sulkeutunut fanaattisuus”) jolle ominaista on pahantahtoinen lukutapa jossa kirjaimiin ripustaudutaan ynseästi. Tämän tyypin peruspiirre on tällöin huumorintajuttomuus, joka näkyy siinä että ottaa kirjaimellisesti myös Raamattuun sisältyvän huumorin. Kun taas merkkinä toipumisesta on se että hymyn kare alkaa valloittamaan suupieltä, pilke nousee silmämunaan ja alkaa näkemään vaihtoehtojakin.

Vaan annas olla, siirtyessäni sitten Timanttisutraan ja sen kommentaariin joiden lukemisesta kerroin edellisessä postauksessa, seurasi jotain mikä muutti tapahtumista ketjun. Olin jättänyt kauppalapun, jossa oli makkarasopan ainesten ohjeet, tämän kirjasen erään aukeaman väliin.

Aloitan lopusta, joka liittyy alkuun. Kyseisellä aukeamalla oli Dharmapummienkin taustalla olleen Timanttisutran kuuluisin osa, johon palaan vielä Kirjassa luki, liittyen Pyhään Nauruun:

“Jos pystymme nauramaan aiemmin tärkeinä pitämillemme maailmallisille ongelmille, se tarkoittaa, että alamme vapauttaa ahdistuksen tunteisiin lukkiutuneita voimia ja alamme nähdä niihin kietoutuneiden harhojen läpi.” - Sangharakshita

Tämä liittyy kahteen seikkaan. Panenteismiin ja valaistumiseen. Sekä jälleen merkillisellä tavalla nauruun, joka on merkkinä vapautumisesta – Heinimäki kertoi viisaasti miten huumori on sukua uskonnolle, sillä molemmat perustuvat katoavaisen maailman absurdiuuden tajuamiselle ja sen mukaiselle reaktiolle.

Tässä kuitenkin se “kuuluisin osa”, jotta pääsemme eteenpäin:

“Kuin tähdet, näköharha, lampunsydän,
taikurin esitys, kastepisara tai kupla,
uni, salaman välähdys tai pilvi:
nähdä sellaisena kaikki ehdonvarainen”

- Timanttisutra

Sen merkitys (meditoidessa) on ymmärtää juuri tämä panenteistinen perustotuus: maailma on illusorinen, ja se esitetään empiirisesti havaittavien vertauskuvien muodossa. Eli pohjimmiltaan, kaikki on ehdonvaraista, se on todellista vain siinä merkityksessä, jossa se havaitaan. Se ei merkitse etteikö sitä olisi, suhteellisesti, olemassa vaan että kaikki on vain olemassa ylläpidetysti ja alkusyystä riippuen.

Samoin, tästä syystä ns. Egoon, joka on Lihan lapsi, kiintyminen ja samaistuminen on tuskallista ja epäsuotavaa, sillä se on epätotena elämistä, harhojen orjuutta ja sellaisena elämistä. Todellisuudessahan tätä valeminuutta ei ole, vaan se on yhtä tuskallinen pitää yllä kuin mikä tahansa petoksessa eläminen. Vaikka tokihan kullakin voi olla hetkensä sen kanssa, sillä se rakentuu yhteistyössä ja riippuvuus-suhteessa ympäristöön, jolloin se kokee saavansa myös asianmukaisia - joskin katoavaisia - palkintoja. 

Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

- Raamattu

Tästä panenteistisesta, vapauttavasta havainnosta toiseen tekijään, eli valaistumiseen ja sen selitykseen joka löytyy Timanttisutrasta.

“...ja jos toisaalta joku hyvän perheen poika tai tytär ottaisi tästä prajna-paramitasta, tästä dharman opetuksesta vaikkapa yhden ainoan nelirivisen säkeistön, ja pitäisi sen mielessään, opettaisi sitä havainnollisesti, lausuisi sitä ääneen ja opiskelisi sitä sekä valaisisi sitä yksityiskohtaisesti muille, silloin jälkimmäinen tuottaisi toiminnallaan niin paljon suuremman määrän ansiokkuutta, että se olisi mittaamaton ja käsittämätön. Ja kuinka hän valaisisi sitä? Niin että ei paljastais. Sen vuoksi sanotaan “hän valaisisi”.

- Timanttisutra

Josta siirrymme heti äärimmäisen mielenkiintoiseen kohtaan taas Raamatusta:

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.

          - Raamattu


Totinen valkeus, joka valistaa, eli valo joka valaisee, sillä valistaminen on vanhaa suomen kieltä ja tarkoittaa “valaisee”.

Todellakin, Timanttisutrassa Buddha sanoo että tulee 10 000 buddhan valon omaa timantti, 500 vuotta hänen jälkeensä. Ja 500 vuotta on myöskin vuosien määrä jonka hän sanoi aidon sanghan, eli buddhalaisen seurakunnan kestävän ja se oli myös kokolailla se aika kun Kristus syntyi. Hän, joka on valaistumisen valo (Ja jotta saisin asian vielä hieman ällistyttävämmäksi, lisään ettei Kristus ollut buddhalaisuuden profeetta, vaan buddhalaisuus pikemminkin Kristuksen profeetta!)

Sangharakshita kommentaarissaan selitti, että tuo “valaiseminen” on prosessi, jossa asia ilmaistaan esim. Vertausten kanssa, jolloin se välähtää toisten mieleen.

Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään;että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: "Minä avaan suuni vertauksiin, minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti."

ja

Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä

- Raamattu

PS. Muuten jätin niin Raamatun kuin Timanttisutran lainauksista jaemerkinnät pois, sillä halusin tekstin sulavammaksi, ja siksi että olen sitä mieltä että pyhien tai sellaisina pidettyjen tekstien pitäisi olla niin jae- kuin jaeettomassa muodossa.