Projekti 777 ja muita värssyjä elämän eri aloilta

Jälleen mielenkiintoisia aiheita ja juttuja on kertynyt siinä määrin, että päätin hajottaa ne kolmeksi juttusarjaksi, kukin omanlainen sisällöltään. 

Heti ensimmäinen julkistan kauan odotetun, ynnä kysytyn Deathtimen kotisivun "Under Construction Sneak Peek"-tourneen alkaneeksi - sivusto on vielä kesken, mutta siitä saa jonkinlaisen käsityksen. Se on nähtävissä rajoitetun ajan. Mene sivustolle tästä. (VINKKI: Jos kirjaudut sen lukijaksi, näet sen mahdolliset päivitykset, kun se palaa takaisin suunnittelupöydälle virallisia avajaisia varten). 

Oli virhe noin kolmen viikon töiden huhkimisen, ja nousevan sairastelun jälkeen lähteä muka toipilaana viihteelle – yönä jolloin heti kaupunkiin päästyä huomasin että jouduin kiertelemään mahdollisimmat pitkät matkat, vastassani ankara vastatuuli, joka muissa tapauksissa sitten tuiversi minua kun olin jonossa. Tästä tuli perinteisen kiinalaisen lääketieteen opein Tuuli-Kylmä-syndrooma, joka tätä kirjoittaessa on ollut verrattaen hirmuinen.(Ja lentsu on aika voimakas kyllä, jos aivastan tulee sähköisiä ja pisteleviä väreitä pitkin poikin kehoani!)

Ennen kun menen siihen aiheeseen, kerron muutamia kohtia tuosta yöstä. Ensinäkin tapasin tuttuja, pari tuttavapariskuntaa joiden kanssa vaihdoin kuulumisia – hyvät tyypit. Sitten otin taas pitkän tauon jälkeen sosialisoidakseni. Jonottaessa baariin varastin shown takanani olleiden kahden pohjalaisen tyttösen, ja vielä pohjalaisen pariskunnankin kanssa. Tai, he olivat yleisö jolle laukaisin vitsin, joka meni niin että: “Mitä eroa on pohjalaisella ja terroristilla?” - “Terroristilla ei ole traktoria”. Toinen tytöistä tiesi vitsin alkuperäisen version, jota minä en enää muista, mutta hän tykkäsi vähintään yhtä paljon minun versiostani. Ja kyllähän minä siinä välissä imitoin myös pohjalaista isännysmiestä, aihe oli minulle mieluisa. Joskus kun imitoin sitä kebablaatikko kädessä bussissa, minun uskottiin olevan näyttelijäopiskelija teatterikorkeasta. On minusta pahempiakin asioita uskottu. Sisätiloissa tutustuin kolmeen blondiin joista parhaimman näköinen tykkäsi minusta, ja suulain eikä ehkä niin se klassisimman kaunis ei tuntunut tykkäävän, paitsi kun puhuimme kahden – hän halusi minut yksin.

Odotellessa kyytiä kotiin vielä lyöttäydyin jonkun porukan kanssa, jossa oli eräs “suuri rakastaja” joka saatuaan toisen naisista huomion ryhtyi vähintään epäilyttäväksi, mutta päästyämme pitseriaan minä palautin hänet maanpinnalle sanoen hänelle ja tyttöselle, että jos te ette aio lopettaa tuota, kohta nuo pitsanmyyjät vuokraavat teille huoneen. Muistakin se oli hauska juttu, vaikkakin tämä pipopää, jonka pipossa oli korvalaput, jäikin katsomaan suu auki ja hölmistyneenä letkautustani. Sitten tapasinkin jo toisen tuttavapariskunnan, entisen koulukaverin ja tämän avokin ja vaihdoimme kuulumisia. Samalla tuo outo porukka meni pöytää, ja siellä korvaläppäri olikin jo ojentuneena kokonaan tyttöparan puolelle, pyrkien todennäköisesti imemään tämän naamaa.

Kuva tuolta oudolta yöltä, juuri kun olin poistumassa kebab-paikasta; minäkään en tiedä mitä tuossa tapahtui!

Muistan yhden tapauksen tähän väliin, mitä tulee matkaltani pysäkille. Vastaani tuli arabimies, joka ei aikoinut väistää. En minäkään, koska minä en henkilökohtaisesti ymmärrä näitä idiootteja jotka tulevat vastaan ilman aikomustakaan väistää - siispä joskus teen niin että sen sijaan että minä väistäisin pelaan chickeniä. Tällä kertaa olkapäämme lopulta osuivat toisiinsa, ilman sen kummempia seurauksia. Mietin sittemmin sitä että Arvi oli kertonut hieman vastaavasta tapauksesta, hän oli seisoskellut baarin pihassa kun tälläinen puoliverinen kirmaa niin että osuu heihin. Tästä seuraavaksi nousee älläkkä, ja sen sijaan että tämä rikastuttaja pahoittelisi käytöstään, hän tuleekin nyrkki edellä kimppuun. Eihän sellainen pieni 170 cm terroristikokelas saanut muuta kuin itse selkäänsä, mutta mietin että liekö ollut vieläpä sama tapaus joka kulkee ympäri kaupunkia osumassa ihmisiin jotta saisi aikaan tappelun?

Bussia odotellessa oli ankara tuuli, bussi ei myöhässä vaan tapansa mukaan typerästi ajoitettuna (sitä saa odottaa sellaisen 40 minuuttia baarien mentyä sulki), ja porukka aika levotonta. Niin säikky mustavalkoinen nainen jolla oli hyvät takajalat, mutta joka aina pakeni toiselle puolen pysäkkiä kun joku yritti puhua tälle, tai sitten “Kari Tapio” joka oli äänekäs mies joka kaatuili pysäkin edessä ja löi päätänsä roskikseen nykiessä itseään ylös ja protestoiden: “Jaa että Kari Tapio!”

Sellainen kaupunkireissu se! Ei enää alipukeutuneena, eikä noin toipilaana kaupungille. Kuten Radio Home Studion jaksossa kerroinkin, niin kävin Acutassa koska sydäntäni puristi – tai rintaani. Se taisi olla monen asian summa, erinomainen nuoren miehen sydänkäyrä ja verenpaine minulle oli, joten minulle määrättiin särkylääkkeitä – pahin epäilyn kohde oli sydänlihaksentulehdus nimittäin. En mene nyt lähetykseen joka on kuultavissa aiheen tiimoilta, mutta outoa logiikka Acuta noudattaa sillä dr Housea leikkinyt vastaanottovirkailija (mieshoitsu) otti melkein henkilökohtaisena loukkauksena sen, etten varannut aikaa omalääkärille. Se on aikamoinen pyyntö, jos toista ottaa rinnasta..just saying...

Krapula oli leudonlainen. Mutta maanantaina olikin sitten saatu muita huolia kuin kanuuna, ja se on nimittäin lentsu! Minun oli pakko käydä asioilla, ja se oli tuskaa sillä päästyäni marketteihin, alkoi tulla yhäti yltyvä kakkahätä. Samalla olin aivan finaalissa kävellessäni kuumassa marketissa, kuumissa vaatteissa ja erittäin epäorientoituneena. Yhdestä paikasta ostin kassin kukkuroilleen hamstrauskamaa, ja edelläni oli talebaniperhe – niin sanotusti. Heidän lapsi tuijotti minua silmät yhtä isoina kuin ruskeat kahvilautaset. Kassalla oli lempimyyjättäreni, joka on täynnä sulokkuutta ja lempeyttä. Tästä kaupasta lähdin kohti kotia, ja kun katsoin kello oli selvää että Sami olisi tulossa katsomaan jo jonkin ajan kuluttua Home Studion laitteistoa joka mahdollistaisi mm. Paremmat soundit tulevaisuudessa. Sami soitti juuri kun olin apteekin kassalla, ja lopetti heti kun olin lopettanut asioimiseni. En saanut mitenkään kännykkää haltuuni, joten sanoin myyjille että on ainakin sitkeä soittaja, ja että kuunnellaan nyt tämä kun hyvä biisikin. Heistä se oli hauskaa, mutta todellinen hauskuus syntyi siitä kun pääsin pihalle ja soitin Home Studion huoltomiehelle ja kerroin miten hyvällä ajoituksella hän oli soittanut – lisäten, että tulen kanssa kiirellä kohti päämajaa, sillä se pukkasi kaiken kukkuraksi tähän vielä kakkahädänkin päälle. Tämän kuuli kaupan edustalla seisokellut nuori nainen, ja alkoi repeillä. Itse asiassa, hän repeili yhä enemmän, mitä enemmän hän koitti sitä vastustaa. Koko sen ajan kun viimeistelin puheluani, ja tein autoa lähtövalmiiksi.

Hifilaitteiston säätäminen onnistui, ja epäonnistui. Hyvinä uutisina alkuun, että nyt on ainakin audiomidisupermegasoundikorteissa ja niiden ulokkeissa ajurit, mutta vieläkään ei saatu mikkiä toimimaan niiden kautta. Seuraavaksi onkin testattava mikseriä joka voi olla puuttuva lenkki. Joka tapauksessa, poweria tuossa laitteessa kyllä piisaa, ja huomasin että Sami oli säätänyt sen mikrofonin asentoon “mute”, eli mykkä. Pitää korjata se säätö ja koittaa uusiksi.

Kuriositeettina, että maistelimme erinomaista "sähkötupakkaa". Se on käytännössä sama kuin vesipiippu oli ennen vanhaan, mutta se toimii sähköllä ja sitä ei imetä kuin tupakkaa, vaan kuten pilliä. Vaikutus oli rentouttava ja lempeä, sellainen olisi erinomainen laite kirjoitellessani näitä kuolemattomimpia blogipostauksiani - ja kyllä, parempi kuin perinteisen tupakan! Nimittäin minulle ei sovellu yleensä lainkaan yhdistelmä kuten kahvi ja tupakka, kuten monelle muulle sillä ne ylistimuloivat herkän keskushermostoni, vaan nyt kun siemailimme vihreää teetä jonka mausteena oli aito piparminttu, ja nappailimme höyryä suuttimista, saatoimme tuntea myhäilevää rauhoittumista ja jutun juurta.

Sami Home Studion tiloissa, vierellään kuuluisa kitara joka esiintyy Deathtimen julkaisuilla, kädessään "firman kuppi" ja sähkötupakki

Löytämäni salainen käsikirjoitus Home Studion virvokekaapin alta..ei liity tapahtuneeseen, mutta kyseiseen paikkaan kylläkin

Tässä lentsussa projektit kuitenkin juuttuvat stagnaatioon.Maaliskuun aikana meidän pitäisi mennä taas kuvaamaan, vaikkei uuden Deathtimen täysipitkän julkaisun kanssa ole mitään varmuutta, olemme ajatelleet että voisimme silti ottaa kuvasarjan. Saa nähdä miten sen kanssa käy, flunssan turvottavat, punakat ja eritettä aukoistaan vuotavat kasvot eivät shokkivaikutuksestaan huolimatta oikein sovellu Deathtimen karun kauniisiin kuviin, joissa on nyt orkesterin lähenevän yksivuotistaipaleen aikana visuaalisen puolen henkilökuntaa jopa kahden henkilön verran. Minä itse olen ajatellut lähinnä että jos saan uuden laitteiston ajettua käytöön, ja ulos sarjan singlejä, se on erittäin hyvä - periaatteella että yksi single on hyvä, toinen erittäin hyvä ja kolmas aivan mahtava.

Vaan silti, on olemassa vielä eräs merkittävämpikin tämän kuukauden, ellei jopa erityisesti alkukuun projekteista, eli Projekti 777. Mitä se merkitsee, mihin se johtaa ja kuinka siinä lopulta käy - selvinnee myöhemmin. Mutta se on suuri projekti, ehkä eräs suurin mitä on toistaiseksi ollut.

Mutta nyt paneutukaamme muihin aiheisiin tulevissa osissa, kuten edellisiin viikonloppuihini joiden tarkkoja ajankohtia ja yksityiskohtia en kerro nyt sen paremmin. Enhän haluaisi pilata jutun mystiikkaa teille ystäväiseni?