 |
| Radio Home Studio - 58 - Kevätjuhla |
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
lauantai 19. toukokuuta 2012
Toivon Vangit Museoiden Yöstä Nouskaa!
Tätä kirjoittaessa, rupeaisi taas olemaan uusi viikonloppu edessä ja hulinalla mennyt viikko takana. Näin on oikeastaan vuoden ensimmäinen puolisko lähes poikkeuksetta mennytkin - hyvä niin, se on ollut kokolailla suunnitelmissakin. Mutta näistä asioista kerrottakoon jossain toisessa postauksessa.
Tämä on niitä viikonloppuja, jolloin on koko ilta ja kaupunki täynnä hulinaa. On Likkojen lenkki, jolloin kaupunki olisi kirjaimellisesti täynnä hikisiä naisia, jotka loppuillasta voivat olla humalassakin, rohkeimmat ovat mahdollisesti lantranneet nesteytysjuomaa dopingilla joka ei välttämättä paranna tulosta, mutta tekee ihmeitä fiilikselle.
Sen lisäksi kaupungilla on myös ravintolailtamat, ja viimeisenä, mutta vähäisimpänä tänään on Suomen peli. Eli kyllä luttailulle on aihetta, ja on erinäisiä tarttumapintoja joihin ajautua kuin kärpänen kärpäspaperiin. Mutta tietysti likviditeetti on juuri silloin, Murphyn lain säädöksiä tarkasti noudattaen melkoisen hatarilla kantimilla.
Eikä unohdeta myöskään sitä, että kun viimeisimmän Radio Home Studion äänityksissä oli mennyt hieman puihin siihen aiottu haastattelu, ja allekirjoittanut joutuikin juomaan haastattelujuomat aivan yksin, mutta siitäkin huolimatta hän onnistui tekemään lähetyksen jossa oli alkuvoimaa, ja imua vetää kuulijoita, niin kuinkas ollakaan kyseinen orkka otti minuun yhteyttä viikonlopun alkumetreillä, lähetti ennenjulkaisemattoman biisin ja ilmoitti olevansa Espanjan maalla - mutta että tästä huolimatta haastattelu nyt onnistuisikin. Se vain että päivä on niin arvaamaton ja ladattu, että taidetaan tässäkin joutua menemään Murphyn lain asettamien ehtojen mukaan. Nimittäin maili oli tullut siinä juuri perjaintain puolella (0:09) ja siinä ehdotettiin haastattelua "huomenna", eli oliko kirjoittaja vielä torstain puolella vai meinasiko hän lauantaita? Tätä kirjoittaessani laitoinkin viestiä ja kysyin.
Mikä kuitenkin nyt iski mieleeni, oli se tunne kun palaset loksahtavat kohdalleen; Suomen matsi tuleekin päivällä, jolloin se jättää illan alkuperäissuunnitelmalleni avoimeksi, ja voin täten mennä kuin mennäkin katsomaan Sacha Baron Cohenin viimeisimmän elokuvan, nimeltä Diktaattori. Trailerit olivat erityisen lupaavia.
Vaan se pikaisista päivityksistä, ja nyt palaudutaan viime viikonlopun tunnelmiin, joista saimme taas oppia (kertaus on opintojen äiti) yhtä sun toista uutta, ja nauttia lähes Tarantinomaisista juonenkäänteistä, ja henkilökohtaamisista.
HUOM: loppuun on ympätty paketti UUTTA musiikkia.
Ja tarina alkakoon:
Kummallista, miksi melkein jokaiseen viihdereissuun on pakko mahtua yksilöitä, tai todisteita ihmisryhmästä, jotka riistävät minun uskoani ihmiskuntaan. Nytkin, osui kohdallemme tapaus jota voidaan sanoa onnistuneen feministisen aivopesun uhriksi, mutta onnekseen, siitä jo toipumispisteessä olevaksi. Se nainen todellakin sanoi uskoneensa, että naiset ovat parempia kuin miehet KAIKESSA! Ja siksi meni armeijaan, ja vartijaksi. Mutta oli tullut selvästi fiksummaksi, kun myönsi, että se kokemus opetti ettei asia todellakaan ollut niin. Sen hän sai oppia mm. armeijassa. Ehkä feministeille armeijan tulisi olla pakollinen, ehkä se olisi oivallinen terapia peniskateuteen? Joka tapauksessa, viimeisetkin luulot nainen luultavasti kadotti siinä, kun J-Bone voitti tämän kädenväännössä - mikä on aina hauska skenaario. Ai niin, kyllähän se sanoi että uskoo että naiset ovat älyllisesti parempia kuin miehet - olin kiltisti, ja en ottanut puheeksi sitä faktaa että kaikki maailman huiput pääsääntöisesti, oli kyseessä sitten filosofit, kokit, tai muuten vain keksijät - ovat miehiä. Ja mitä keksijöihin tulee, niin on helpompi löytää feministille poikaystävä, kuin naispuolinen keksijä. Ja muutenkin, jos tulisi maailmansota, jossa olisi naiset vastaan miehet, niin vähänkö naiset saisivat siinä nakkiinsa! HAH! Miksi?
Seuraava potilas. J-Bonen työkaverit. Toinen hippelihoppelimies, ja toinen kalju, metallimies. Molemmat riidoissa, ja en ihmettele miksi, sillä illan douchebag-palkinto menee ensiksimainitulle. Se kuului siihen samaan kategoriaan, ihmistyyppejä, jotka ovat normaaleja yleensä siinä vaiheessa kun tutustutaan, mutta yleensä lähtevät jo aika lyhyenkin tuntemisen jälkeen koittamaan rajojaan. Se on eräänlainen sosiaalinen suckerpunch minkä he tekevät; he varmistuvat että toinen osapuoli on kyllin mukava, että tälle voi ruveta vittuilemaan päin naamaa, tai pomottamaan. En arvosta erityisesti kumpaakaan ominaisuutta henkilössä, etenkään jos olen juuri tämän tavannut. Olen mies.
Olen huomannut löytäväni parin viime vuoden aikana runsaasti uusia käytösmalleja, ja ihmistyypeille ominaisia toimintatapoja. Osittain siitä syystä että ensiksi haastoin itseni sosiaalisten kokeilujen maailmaan, sittemmin nämä tilanteet ovat tulleet yhäti enemmän suuntaani. Ne tilanteet saisivat olla yleisempiä, jossa juuri astuttuani baariin nainen katsoo minua, ja minä häntä, ja ennen kun sanomme sanaakaan, suutelemme niin kiihkeästi että muistan vieläkin hänen kosteat huulensa. WOW. Vaan takaisin tähän tilanteeseen, tiesin jo mitä tulevan piti. Yleensä annan jokaiselle epäilyksen hyödyn, jotkut ovat vain ajattelemattomia, ja en revi peliverkkareitani pienestä leikinlaskusta, mutta en olisi kohtuullinen jos en silti kunnioittaisi rajojani kuten toivon muidenkin niitä kunnioittavan.
Tämä leikki alkoi edellä kerrotulla tavalla, ja kiistakapulaksi selvästi tuli se, että minulla oli bootsit (komeat, kiiltävät ja mustat), puvuntakki (jonka päällä nahklarotsi), Xeimianchroniclesin virallinen t-paita (tätä mallia ei tosin enää saa) ja hiukset auki kuin verevällä intiaanisoturilla. Eli rock ja metallityylisuunta ei miellyttänyt hiphopmiestä, ja se tiesi sitä että tämä liitulaku antoi minun kuulla siitä. Ei kuitenkaan hätää. Vaikka yleensä metallikulttuuri on ulospäin rajua, mutta oikeastaan erittäin ystävällistä ja mukavaa sisältä päin (joskus sen ongelmana on jopa se, että naiset voivat näyttää naisilta ulospäin, mutta he ovat ns. fallisia naisia ja miehet sitten heidän naisiaan - asia joka ei päde minuun), kun taas hiphop-musiikki on yleensä sangen hengetöntä ja hampaatonta, mutta en pidä sitäkään toivottamana tapauksena ja olen sille avoin. Itse asiassa, tiedän pari hyvää esiintyjää jolla itseasiassa on boltsia ja ne ovat Ice T (99 Problems:in alkuperäinen esittäjäm parempi kuin se sähköskebaversio - paradoksi tähän aiheeseen, tiedän) ja Esham (Sunshine -erinomainen kesäisen päivän, makaaberi sountrack). Mutta kun tässä musiikissa aggressiot eivät löydä luovaa kanavaa pihalle, onkin sitten mieletön uho ja tuhoavan ganstaelämäntyylin ihannointi sen tilalle. Miten monen metallityypin tiedätte kuolleen drive by-ammuskelussa? (Myös iskelmämusiikissa on sama juttu, hulluimmat ja väkivaltaisimmat hermokimput löytyvät tanssilavoilta) Tämä kaveri oli myös porukasta se, joka käsittääkseni jonkinsortin kehonrakennusta harrasti kaiken lisäksi. Ei se mitään, käyn minäkin salilla, mutta ei sen kanssa nyt hulluksi tarvitse ryhtyä.
Joka tapauksessa, olin tullut takaisin, tällä kertaa juoman kanssa, juuri kun edellisellä kerralla tilanne oli mennyt juuri siihen mihin se näissä menee. En tarkalleen enää edes muista mitä se oli ensimmäisellä kerralla sanonut, mutta nyt toisella kerralla heti kun pääsin pöytään sieltä tuli: "Juotko sinä verta?" Ja kuin apteekinhyllyltä vastasin: "Joo.." johon pöydässä istunut toinen, se metallimies lisäsi: "Neitseenverta", ja jatkoin lausetta tyyliin: "...juon neitseenverta. Mutta älä huoli, äitisi on siinä tapauksessa turvassa". Pöytä räjähti nauramaan. MC Whigger hiljeni, ja katsahti alas, hänen ilonsa oli nyt viety. Lisäsin vielä, että tyylini todellakin viittaa siihen että kuuntelen metallimusiikkia, koska en käytä liian isoja vaatteita, tai isoa lippalakkia jossa on suora lippa edessä - suora viittaus ilmeiseen.
Sitten, tilanteet ajautuvatkin jo Jack the Wankeriin. Paikkaan jossa on hyvä meno aina aika ajoin, joskus liian vähän porukkaa, mutta joskus juuri sopivasti. Siellä tapaisin sentään jos ystävällismielistäkin väkeä. Siellä nimittäin oli sattumalta Miia, ja Tina von Damn - tuo saksalainen neitokainen jota en ollut tavannut hetkeen. Oikeastaan se meidän suuri riita, jossa jo poisteltiin naamakirjaystävyyksiä ja muutenkin toimittiin epärakentavilla tavoilla, oli ehkä lohnaissut välillemme sellaisen. Tämä jälleennäkeminen kuitenkin oli erittäin rakastava sellainen, syleilimme hellän innokkaasti toisiamme ja molemmat melkeinpä kiljahti yhteen ääneen kun tapasimme toisemme. Teutoonitar näytti hyvältä, vaikka on mielestään jo vanha (alle 30). Mukanaan oli 2 muuta saksalaista naista, joista toinen puhui viittomakieltä. Oli selvää että en hirveästi rupatellut muiden pöydässä olevien kanssa, mutta se oli ok. J-Bone piipahti paikalle, hän oli jo saavuttanut shamanistisen tilan lähestulkoon, joten hänen kanssaan oli vaikea rakentaa kontaktia enää ulkomaailmaan (& vice versa) - kysy vaikka Miialta. Vaan mikä oli tuon paikan antikliimaksi? Varmaankin se, että eräs nainen tuli kirjaimellisesti kieli pitkällä luokseni ja hänen viestinsä oli, että ei koskaan alkaisi touhuilemaan kanssani sillä olen ollut silleen hänen siskonsa kanssa, itse en moista muistaisi, mutta muistaisin että kyse on jonkinsortin lappalaisista kaksosista jotka joskus tapasin kyseisessä paikassa. Aikansa kun tätä jatkui, ja olin kai sitten ollut yhtä mieltä, siitä etten minäkään tulisi touhuilemaan hänen kanssaan, niin tämä sitten ottaa ja keksii oikein naiselliseen tyyliin suoritetun suolauksen. Lähistöllä oli kolme, aika isokokoistakin miestä, niin eikös tämä syöjätär ota ja mene heidän luokseen "tuo mies ahdistelee minua, tehkää sille jotain", jolloin ajattelin että kyllä taas naurattaa kun tätä episodia pääsee muistelemaan jälkikäteen. Vaan ilahduttava juonikäänne tapahtui siinä, kun näistä miehistä häntä lähinnä ollut, kalju ja muistaakseni tribaalikuviotuun valkoiseen kehopaitaan sonnustautunut mies naurahti ja sanoi ms. Minä Tykkään Järkkäillä Tuntemattomia Miehiä Tappelemaan Keskenään:lle: "Eiköhän se ole kyllä sinä, joka ahdistelet tuota miestä"- ZING! Ne ovat tilanteita, joista voi sanoa: "Olisitpa nähnyt ilmeesi. Asshole."
Annen kanssa tästä olikin epäsuoraan puhe. Juttelimme, ennen lähtöäni Museoiden yöhön (tästä myöhemmin lisää) ns. Bulevardin tapauksesta. Jossa insinöörispomo oli pistänyt kylmäksi itsensä, naisensa ja lapsensa. Motiivi liittynee naistyyppiin joka tunnetaan myöskin nimellä Muurahaiskuningatar (nimen on muuten lanseeranut minä itse, nimitin joskus eräällä foorumilla yhtä amerikansuomalaista oikeistolaista, housewifea sillä nimellä, tämän kakattua niin monia typeriä lausuntoja joihin hänellä ei ollut minkäänlaista varaa). Eli, kun pistetään suorituskeskeinen insinöörityyppi, jolla lienee taipumusta työteliääseen pyrkyröintiin, yhteen naistyypin kanssa joka ei ole tyytyväinen jos ei saa valittaa ja olla jatkuvasti tyytyväinen mihinkään vaan joka ahnehtii aina lisää ja parempaa, perfektionisti neuroottisuudella, on meillä nitro ja glyseriini. Anne sanoikin hyvin, että tuollaisen naismaun omaaminen ei yleensä hyvään johda, ja olin samaa mieltä, ja lisäsin että ikävä kyllä on myöskin olemassa niin luupäinen miestyyppi, että se todella lähtee mukaan tuohon peliin ja lopputulos on se mikä se on, kun jutun ei anneta kaatua omaan mahdottomuuteensa.
Ja vielä sananen varsinaisesta Museoiden yöstä. Syy miksei tästä nyt tullut aihetta käsittelevää erikoisraporttia, on siinä, että asiaa olen muistaakseni jo viime vuonna käsitellytkin, ja toiseksi, että tällä kertaa tapahtuma meni kokolailla ohitse. Ensinäkin, tarkoituksena oli ottaa hieman napandeerosta, ja mennä nauttimaan kulttuurista. No, tämä järjestely kyllä piti. Mutta ongelmaksi tuli se, että tuon tapahtuman opastus ei ihan mennyt perille asti. Irma, joka myös käväisi siellä, osasi kertoa että annetusta kartasta puuttui mm. pari museota. Joten sinulla piti olla jonkinlainen kaupunkioppaan tutkinto, jotta olisit pärjännyt kyseisessä yössä. Minä joka tapauksessa menin käymään parissa tutussa paikassa, kuten Vapriikissa ja Juicen museossa. Molemmissa paikoissa olin ilokseni hyvinkin tamperelaisissa tunnelmissa. Välillä nappailin ohukaisia koskisenjormasta, jolla olin täyttänyt leijonataskumattini. Vähäsen viime vuoden kertaustahan tuo oli, ja jos olisin ollut edes muutaman minuutin etuajassa, niin olisin voinut hypähtää musobussiin ja se olisi voinut viedä minut kohteisiin joista en osannut edes uneksia, mutta se oli ihan yhtä katala kuin paikallisbussitkin (jos ne ovat etuajassa, myöhässä tai ajavat vain ohitse - näistä kaikki vaihtoehdot ovat tapahtuneet - on se asiakkaan ongelma) ja lopputulos sama: myöhästyin.
Nyt, lopetusbiisinä on ilahduttavan brutaali Pantera-cover, bändiltä Whitechappel. Itse en kyseistä bändiä juurikaan kuuntele, sillä olen luultavasti tullut niin vanhaksi tai musiikkimakuni ei muuten vain anna periksi, mutta jos bändin tyylisuunta päättyy sanaan "-core", se ei osu, vaikka miten potkisi. Tämä cover sen sijaan on uskomattoman hyvä. Olenkin odottanut, että milloin joku äärimetallimusiikin edustaja ymmärtäisi soittaa tämän (ja myös muita Far Beyond Drivenin biisejä), ja nyt niin on tehty. Lopputulos sen mukainen. Enjoy!
PS. Tässä se musiikipläyjäys, joka on kokolailla tuon lopetusbiisin viitoittamalla tiellä.
Kun aikaisemmin tein postauksen, jossa oli pläjäys bändien uutta materiaalia, niin pistetäänpä hieman paremmaksi:
Kuuntele KOKO Six Feet Underin uusin levy Unded (rajoitetun ajan) - tsekkaa biisi: Reckless
Kuuntele KOKO Napoleon SkullFukkin uusin levy (rajoitetun ajan) - tsekkaa biisi: Swallowed
PPS. Nyt kun luet tätä, on mitä todennäköisimmin 20 000 rajapyykki ohitettu - kiitoksia lukijoille!
Tämä on niitä viikonloppuja, jolloin on koko ilta ja kaupunki täynnä hulinaa. On Likkojen lenkki, jolloin kaupunki olisi kirjaimellisesti täynnä hikisiä naisia, jotka loppuillasta voivat olla humalassakin, rohkeimmat ovat mahdollisesti lantranneet nesteytysjuomaa dopingilla joka ei välttämättä paranna tulosta, mutta tekee ihmeitä fiilikselle.
Sen lisäksi kaupungilla on myös ravintolailtamat, ja viimeisenä, mutta vähäisimpänä tänään on Suomen peli. Eli kyllä luttailulle on aihetta, ja on erinäisiä tarttumapintoja joihin ajautua kuin kärpänen kärpäspaperiin. Mutta tietysti likviditeetti on juuri silloin, Murphyn lain säädöksiä tarkasti noudattaen melkoisen hatarilla kantimilla.
Eikä unohdeta myöskään sitä, että kun viimeisimmän Radio Home Studion äänityksissä oli mennyt hieman puihin siihen aiottu haastattelu, ja allekirjoittanut joutuikin juomaan haastattelujuomat aivan yksin, mutta siitäkin huolimatta hän onnistui tekemään lähetyksen jossa oli alkuvoimaa, ja imua vetää kuulijoita, niin kuinkas ollakaan kyseinen orkka otti minuun yhteyttä viikonlopun alkumetreillä, lähetti ennenjulkaisemattoman biisin ja ilmoitti olevansa Espanjan maalla - mutta että tästä huolimatta haastattelu nyt onnistuisikin. Se vain että päivä on niin arvaamaton ja ladattu, että taidetaan tässäkin joutua menemään Murphyn lain asettamien ehtojen mukaan. Nimittäin maili oli tullut siinä juuri perjaintain puolella (0:09) ja siinä ehdotettiin haastattelua "huomenna", eli oliko kirjoittaja vielä torstain puolella vai meinasiko hän lauantaita? Tätä kirjoittaessani laitoinkin viestiä ja kysyin.
Mikä kuitenkin nyt iski mieleeni, oli se tunne kun palaset loksahtavat kohdalleen; Suomen matsi tuleekin päivällä, jolloin se jättää illan alkuperäissuunnitelmalleni avoimeksi, ja voin täten mennä kuin mennäkin katsomaan Sacha Baron Cohenin viimeisimmän elokuvan, nimeltä Diktaattori. Trailerit olivat erityisen lupaavia.
Vaan se pikaisista päivityksistä, ja nyt palaudutaan viime viikonlopun tunnelmiin, joista saimme taas oppia (kertaus on opintojen äiti) yhtä sun toista uutta, ja nauttia lähes Tarantinomaisista juonenkäänteistä, ja henkilökohtaamisista.
HUOM: loppuun on ympätty paketti UUTTA musiikkia.
Ja tarina alkakoon:
Kummallista, miksi melkein jokaiseen viihdereissuun on pakko mahtua yksilöitä, tai todisteita ihmisryhmästä, jotka riistävät minun uskoani ihmiskuntaan. Nytkin, osui kohdallemme tapaus jota voidaan sanoa onnistuneen feministisen aivopesun uhriksi, mutta onnekseen, siitä jo toipumispisteessä olevaksi. Se nainen todellakin sanoi uskoneensa, että naiset ovat parempia kuin miehet KAIKESSA! Ja siksi meni armeijaan, ja vartijaksi. Mutta oli tullut selvästi fiksummaksi, kun myönsi, että se kokemus opetti ettei asia todellakaan ollut niin. Sen hän sai oppia mm. armeijassa. Ehkä feministeille armeijan tulisi olla pakollinen, ehkä se olisi oivallinen terapia peniskateuteen? Joka tapauksessa, viimeisetkin luulot nainen luultavasti kadotti siinä, kun J-Bone voitti tämän kädenväännössä - mikä on aina hauska skenaario. Ai niin, kyllähän se sanoi että uskoo että naiset ovat älyllisesti parempia kuin miehet - olin kiltisti, ja en ottanut puheeksi sitä faktaa että kaikki maailman huiput pääsääntöisesti, oli kyseessä sitten filosofit, kokit, tai muuten vain keksijät - ovat miehiä. Ja mitä keksijöihin tulee, niin on helpompi löytää feministille poikaystävä, kuin naispuolinen keksijä. Ja muutenkin, jos tulisi maailmansota, jossa olisi naiset vastaan miehet, niin vähänkö naiset saisivat siinä nakkiinsa! HAH! Miksi?
Seuraava potilas. J-Bonen työkaverit. Toinen hippelihoppelimies, ja toinen kalju, metallimies. Molemmat riidoissa, ja en ihmettele miksi, sillä illan douchebag-palkinto menee ensiksimainitulle. Se kuului siihen samaan kategoriaan, ihmistyyppejä, jotka ovat normaaleja yleensä siinä vaiheessa kun tutustutaan, mutta yleensä lähtevät jo aika lyhyenkin tuntemisen jälkeen koittamaan rajojaan. Se on eräänlainen sosiaalinen suckerpunch minkä he tekevät; he varmistuvat että toinen osapuoli on kyllin mukava, että tälle voi ruveta vittuilemaan päin naamaa, tai pomottamaan. En arvosta erityisesti kumpaakaan ominaisuutta henkilössä, etenkään jos olen juuri tämän tavannut. Olen mies.
Olen huomannut löytäväni parin viime vuoden aikana runsaasti uusia käytösmalleja, ja ihmistyypeille ominaisia toimintatapoja. Osittain siitä syystä että ensiksi haastoin itseni sosiaalisten kokeilujen maailmaan, sittemmin nämä tilanteet ovat tulleet yhäti enemmän suuntaani. Ne tilanteet saisivat olla yleisempiä, jossa juuri astuttuani baariin nainen katsoo minua, ja minä häntä, ja ennen kun sanomme sanaakaan, suutelemme niin kiihkeästi että muistan vieläkin hänen kosteat huulensa. WOW. Vaan takaisin tähän tilanteeseen, tiesin jo mitä tulevan piti. Yleensä annan jokaiselle epäilyksen hyödyn, jotkut ovat vain ajattelemattomia, ja en revi peliverkkareitani pienestä leikinlaskusta, mutta en olisi kohtuullinen jos en silti kunnioittaisi rajojani kuten toivon muidenkin niitä kunnioittavan.
Tämä leikki alkoi edellä kerrotulla tavalla, ja kiistakapulaksi selvästi tuli se, että minulla oli bootsit (komeat, kiiltävät ja mustat), puvuntakki (jonka päällä nahklarotsi), Xeimianchroniclesin virallinen t-paita (tätä mallia ei tosin enää saa) ja hiukset auki kuin verevällä intiaanisoturilla. Eli rock ja metallityylisuunta ei miellyttänyt hiphopmiestä, ja se tiesi sitä että tämä liitulaku antoi minun kuulla siitä. Ei kuitenkaan hätää. Vaikka yleensä metallikulttuuri on ulospäin rajua, mutta oikeastaan erittäin ystävällistä ja mukavaa sisältä päin (joskus sen ongelmana on jopa se, että naiset voivat näyttää naisilta ulospäin, mutta he ovat ns. fallisia naisia ja miehet sitten heidän naisiaan - asia joka ei päde minuun), kun taas hiphop-musiikki on yleensä sangen hengetöntä ja hampaatonta, mutta en pidä sitäkään toivottamana tapauksena ja olen sille avoin. Itse asiassa, tiedän pari hyvää esiintyjää jolla itseasiassa on boltsia ja ne ovat Ice T (99 Problems:in alkuperäinen esittäjäm parempi kuin se sähköskebaversio - paradoksi tähän aiheeseen, tiedän) ja Esham (Sunshine -erinomainen kesäisen päivän, makaaberi sountrack). Mutta kun tässä musiikissa aggressiot eivät löydä luovaa kanavaa pihalle, onkin sitten mieletön uho ja tuhoavan ganstaelämäntyylin ihannointi sen tilalle. Miten monen metallityypin tiedätte kuolleen drive by-ammuskelussa? (Myös iskelmämusiikissa on sama juttu, hulluimmat ja väkivaltaisimmat hermokimput löytyvät tanssilavoilta) Tämä kaveri oli myös porukasta se, joka käsittääkseni jonkinsortin kehonrakennusta harrasti kaiken lisäksi. Ei se mitään, käyn minäkin salilla, mutta ei sen kanssa nyt hulluksi tarvitse ryhtyä.
Joka tapauksessa, olin tullut takaisin, tällä kertaa juoman kanssa, juuri kun edellisellä kerralla tilanne oli mennyt juuri siihen mihin se näissä menee. En tarkalleen enää edes muista mitä se oli ensimmäisellä kerralla sanonut, mutta nyt toisella kerralla heti kun pääsin pöytään sieltä tuli: "Juotko sinä verta?" Ja kuin apteekinhyllyltä vastasin: "Joo.." johon pöydässä istunut toinen, se metallimies lisäsi: "Neitseenverta", ja jatkoin lausetta tyyliin: "...juon neitseenverta. Mutta älä huoli, äitisi on siinä tapauksessa turvassa". Pöytä räjähti nauramaan. MC Whigger hiljeni, ja katsahti alas, hänen ilonsa oli nyt viety. Lisäsin vielä, että tyylini todellakin viittaa siihen että kuuntelen metallimusiikkia, koska en käytä liian isoja vaatteita, tai isoa lippalakkia jossa on suora lippa edessä - suora viittaus ilmeiseen.
Sitten, tilanteet ajautuvatkin jo Jack the Wankeriin. Paikkaan jossa on hyvä meno aina aika ajoin, joskus liian vähän porukkaa, mutta joskus juuri sopivasti. Siellä tapaisin sentään jos ystävällismielistäkin väkeä. Siellä nimittäin oli sattumalta Miia, ja Tina von Damn - tuo saksalainen neitokainen jota en ollut tavannut hetkeen. Oikeastaan se meidän suuri riita, jossa jo poisteltiin naamakirjaystävyyksiä ja muutenkin toimittiin epärakentavilla tavoilla, oli ehkä lohnaissut välillemme sellaisen. Tämä jälleennäkeminen kuitenkin oli erittäin rakastava sellainen, syleilimme hellän innokkaasti toisiamme ja molemmat melkeinpä kiljahti yhteen ääneen kun tapasimme toisemme. Teutoonitar näytti hyvältä, vaikka on mielestään jo vanha (alle 30). Mukanaan oli 2 muuta saksalaista naista, joista toinen puhui viittomakieltä. Oli selvää että en hirveästi rupatellut muiden pöydässä olevien kanssa, mutta se oli ok. J-Bone piipahti paikalle, hän oli jo saavuttanut shamanistisen tilan lähestulkoon, joten hänen kanssaan oli vaikea rakentaa kontaktia enää ulkomaailmaan (& vice versa) - kysy vaikka Miialta. Vaan mikä oli tuon paikan antikliimaksi? Varmaankin se, että eräs nainen tuli kirjaimellisesti kieli pitkällä luokseni ja hänen viestinsä oli, että ei koskaan alkaisi touhuilemaan kanssani sillä olen ollut silleen hänen siskonsa kanssa, itse en moista muistaisi, mutta muistaisin että kyse on jonkinsortin lappalaisista kaksosista jotka joskus tapasin kyseisessä paikassa. Aikansa kun tätä jatkui, ja olin kai sitten ollut yhtä mieltä, siitä etten minäkään tulisi touhuilemaan hänen kanssaan, niin tämä sitten ottaa ja keksii oikein naiselliseen tyyliin suoritetun suolauksen. Lähistöllä oli kolme, aika isokokoistakin miestä, niin eikös tämä syöjätär ota ja mene heidän luokseen "tuo mies ahdistelee minua, tehkää sille jotain", jolloin ajattelin että kyllä taas naurattaa kun tätä episodia pääsee muistelemaan jälkikäteen. Vaan ilahduttava juonikäänne tapahtui siinä, kun näistä miehistä häntä lähinnä ollut, kalju ja muistaakseni tribaalikuviotuun valkoiseen kehopaitaan sonnustautunut mies naurahti ja sanoi ms. Minä Tykkään Järkkäillä Tuntemattomia Miehiä Tappelemaan Keskenään:lle: "Eiköhän se ole kyllä sinä, joka ahdistelet tuota miestä"- ZING! Ne ovat tilanteita, joista voi sanoa: "Olisitpa nähnyt ilmeesi. Asshole."
Annen kanssa tästä olikin epäsuoraan puhe. Juttelimme, ennen lähtöäni Museoiden yöhön (tästä myöhemmin lisää) ns. Bulevardin tapauksesta. Jossa insinöörispomo oli pistänyt kylmäksi itsensä, naisensa ja lapsensa. Motiivi liittynee naistyyppiin joka tunnetaan myöskin nimellä Muurahaiskuningatar (nimen on muuten lanseeranut minä itse, nimitin joskus eräällä foorumilla yhtä amerikansuomalaista oikeistolaista, housewifea sillä nimellä, tämän kakattua niin monia typeriä lausuntoja joihin hänellä ei ollut minkäänlaista varaa). Eli, kun pistetään suorituskeskeinen insinöörityyppi, jolla lienee taipumusta työteliääseen pyrkyröintiin, yhteen naistyypin kanssa joka ei ole tyytyväinen jos ei saa valittaa ja olla jatkuvasti tyytyväinen mihinkään vaan joka ahnehtii aina lisää ja parempaa, perfektionisti neuroottisuudella, on meillä nitro ja glyseriini. Anne sanoikin hyvin, että tuollaisen naismaun omaaminen ei yleensä hyvään johda, ja olin samaa mieltä, ja lisäsin että ikävä kyllä on myöskin olemassa niin luupäinen miestyyppi, että se todella lähtee mukaan tuohon peliin ja lopputulos on se mikä se on, kun jutun ei anneta kaatua omaan mahdottomuuteensa.
30:21 Kolmen alla järkkyy maa, ja neljän alla ei se jaksa kestää:
30:22 orjan alla, kun hän kuninkaaksi pääsee, houkan, kun hän saa kyllälti leipää,
30:23 hyljityn alla, kun hän miehen saa, ja palvelijattaren, kun hän emäntänsä syrjäyttää.
Ja vielä sananen varsinaisesta Museoiden yöstä. Syy miksei tästä nyt tullut aihetta käsittelevää erikoisraporttia, on siinä, että asiaa olen muistaakseni jo viime vuonna käsitellytkin, ja toiseksi, että tällä kertaa tapahtuma meni kokolailla ohitse. Ensinäkin, tarkoituksena oli ottaa hieman napandeerosta, ja mennä nauttimaan kulttuurista. No, tämä järjestely kyllä piti. Mutta ongelmaksi tuli se, että tuon tapahtuman opastus ei ihan mennyt perille asti. Irma, joka myös käväisi siellä, osasi kertoa että annetusta kartasta puuttui mm. pari museota. Joten sinulla piti olla jonkinlainen kaupunkioppaan tutkinto, jotta olisit pärjännyt kyseisessä yössä. Minä joka tapauksessa menin käymään parissa tutussa paikassa, kuten Vapriikissa ja Juicen museossa. Molemmissa paikoissa olin ilokseni hyvinkin tamperelaisissa tunnelmissa. Välillä nappailin ohukaisia koskisenjormasta, jolla olin täyttänyt leijonataskumattini. Vähäsen viime vuoden kertaustahan tuo oli, ja jos olisin ollut edes muutaman minuutin etuajassa, niin olisin voinut hypähtää musobussiin ja se olisi voinut viedä minut kohteisiin joista en osannut edes uneksia, mutta se oli ihan yhtä katala kuin paikallisbussitkin (jos ne ovat etuajassa, myöhässä tai ajavat vain ohitse - näistä kaikki vaihtoehdot ovat tapahtuneet - on se asiakkaan ongelma) ja lopputulos sama: myöhästyin.
Nyt, lopetusbiisinä on ilahduttavan brutaali Pantera-cover, bändiltä Whitechappel. Itse en kyseistä bändiä juurikaan kuuntele, sillä olen luultavasti tullut niin vanhaksi tai musiikkimakuni ei muuten vain anna periksi, mutta jos bändin tyylisuunta päättyy sanaan "-core", se ei osu, vaikka miten potkisi. Tämä cover sen sijaan on uskomattoman hyvä. Olenkin odottanut, että milloin joku äärimetallimusiikin edustaja ymmärtäisi soittaa tämän (ja myös muita Far Beyond Drivenin biisejä), ja nyt niin on tehty. Lopputulos sen mukainen. Enjoy!
PS. Tässä se musiikipläyjäys, joka on kokolailla tuon lopetusbiisin viitoittamalla tiellä.
Kun aikaisemmin tein postauksen, jossa oli pläjäys bändien uutta materiaalia, niin pistetäänpä hieman paremmaksi:
Kuuntele KOKO Six Feet Underin uusin levy Unded (rajoitetun ajan) - tsekkaa biisi: Reckless
Kuuntele KOKO Napoleon SkullFukkin uusin levy (rajoitetun ajan) - tsekkaa biisi: Swallowed
PPS. Nyt kun luet tätä, on mitä todennäköisimmin 20 000 rajapyykki ohitettu - kiitoksia lukijoille!
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Radio Home Studio - 57 - Desiderata
| ||
| Radio Home Studio - 57 - Desiderata |
Lataa musiikkia ja kerää bonukset talteen!
Intro: "Luontoilta"
Tunnari
1. Segmentti
Up-To-Dating
- Lähetys ladataan käyntiin kossushotilla
- Haastattelusta
- Runokirjasta, ja sen tiedotteesta
- Deathtimen single-trilogiasta
- Havaintoja luomisen tuskasta ja sen kliimaksista
- Albumista ja muita aiheita
Gobkooh: Shake It Mama
2. Segmentti
Ranting
- Aikakausi, hyvä musiikki ja näkyvyyden merkitys
- Janus Valmunen - esimerkki voimasoitosta (massakontrollin aseet)
- Suututan itseäni hyvää vauhtia studiossa kertaamalla epäkohtia - siispä rauhoitun
- Vai rauhoitunko?
- Mielenkiintoinen ilmiö Dick Mastersonin foorumilla ("feministinen vastauspohja ja yleisimmät aseet")
- Fundamentin juttu aiheesta
Dreadful: Darkness Has Got My Soul
3. Segmentti
Drifting
- Pelmautuksella käyntiin
- Häppäilyaiheista spekulatsioonia
- "Shottien ottaminen on hyvä idea"
- Kotipuutarhuriksi - Vähäsen jo hutikassa (ns. slapstick-osastoa)
- Ohraa, ja avokadoa (kts. ohje Johanniitan sivuilta
- Kolmannen segmentin uusi mikrosegmentti: Reseptinurkkaus!
Vuorossa: Aurinkoinen puhdistusjuoma
Deathtime: Noir
INFO:
Ensimmmäisen segmentin taustamusiikki: Locust Toybox
Give Us a Tingle:
Radio Home Studion puhelinnumerona on skype-nimi: Radiohomestudio.
Ota yhteyttä, kilauta äänistysten aikana ja voit mahdollisesti päästä mukaan lähetykseen. Kiitos!
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Radio Home Studio News!
Tulossa uusi jakso:
HUOM: Kun uusi jakso tulee, ja mahdollisesti jo hieman sitä ennen, poistuvat KAIKKI 3. tuotantokauden lähetykset eetteristä. Nimittäin nyt alkaa uusi, kevätkesäinen lohko, ja syystalvipuolen lähetykset väistyvät niiden tieltä. Nauti siis vielä kun voit, mutta tiedä, että uusi nautinto on jo matkalla. Kiitos.
|
| Radio Home Studo - 57 - Desiderata |
HUOM: Kun uusi jakso tulee, ja mahdollisesti jo hieman sitä ennen, poistuvat KAIKKI 3. tuotantokauden lähetykset eetteristä. Nimittäin nyt alkaa uusi, kevätkesäinen lohko, ja syystalvipuolen lähetykset väistyvät niiden tieltä. Nauti siis vielä kun voit, mutta tiedä, että uusi nautinto on jo matkalla. Kiitos.
maanantai 7. toukokuuta 2012
Elämän(i) Kevät (Meidät On Kaikki Tehty Tähdistä)
Ja synnyttyäni minä vedin sisääni yhteistä ilmaa, minä putosin maan päälle, niinkuin käy kaikkien, ja ensimmäinen ääneni oli itku, niinkuin kaikkien muidenkin. Minua hoidettiin kapalossa ja suurella huolella. Sillä ei yhdenkään kuninkaan elämä ole alkanut muulla tavalla; yhtäläinen on kaikkien tulo elämään, samankaltainen myös lähtö siitä.
- Viisauden Kirja
Se oli todellakin erilainen krapulainen sunnuntai.
Minä ns. kelasin asioita. Osittain siitä syystä, että kohdalleni on tullut niin monia viestejä ja merkkejä, että enkö olisi krapulalle ominaiselle, herkistetyn olotilan aikana niitä voinut miettiä hengessäni?
Tässä en aio ruveta tekemään yltiösyvällisiä pohdintoja, tai listauksia, vaan tuon vain esille muutaman pointin, jotka niille otolliset ottavat onkeensa. Loput suhuttelevat tuttuja latujaan.
Sen laukaisi luultavasti tämä sivusto: http://www.pokemybirthday.com/ .
Tein "syntymäpäivätestin", ja löysin asioita jotka saivat minut liikuttumaan, tippa linssissä-pisteeseen.
Elämän hauraus, sen päättäväisyys ja sen kauneus jotenkin vain selvisi minulle. Se tuotiin niin selvästi esiin. Sen välitön esimerkki oli ja on edelleenkin, minä itse.
Mutta aloin, ja astuin elämään jo sitä ennen. Pala palalta.
Kerronkin siitä nyt, hieman tuota "testin" tulosta mukaillen (kokeile sitä itse).
"Kun itseäni en yöstä erottanut,15. huhtikuuta, tiistaina. 279 päivää syntymääni. 500 miljoonasta siittiöstä, minä olin se, joka pääsi hedelmöittämään munasolun - tai tarkemmin; minun maskuliininen periaate, siittiösolu, liittyi tuolloin minun femiiniseen periaatteeseen, eli munasooluun. Samalla siitä tuli ensimmäinen päivä, jolloin minusta tuli osaltani elävä. Olin olento, joka oli yksi ainoa solu! Mutta samalla se sisälsi koodin, nimeltä DNA, joka taas sisälsi lähes tulkoon kaiken!
jo tunsin sinut minussa.
Nyt kun aamu ympäröi meidät
varjelen sinua, valoa varjossani."
6. toukokuuta, päivä oli tiistai. 258 päivää ennen syntymääni, minun pieni sydämeni löi ensimmäisen kerran. Se oli hyytävä asia saada tietää, koska tuo samainen päivämäärä oli, kun tein tämän testin ja sain tämän inspiraation. Saman viikonloppuna, kun ohra vihdoinkin alkoi tulla mullasta ulos.
21. heinäkuuta, maanantaina, 182 päivää ennen virallista ulostuloani. Tuo oli viimeinen päivä, kun lain mukaan minut olisi saanut abortoida, mutta niin ei Luojan kiitos käynyt. Tieto on sikäli järkyttävä, että tuohon mennessä sydämeni on lyönyt jo monen monta lyöntiä, mutta silti minut olisi saanut repiä kappaleiksi, kaapia ja imuroida sairaalan roskikseen.
Synnyin 19. tammikuuta. Maanantaina. Ja loppu onkin historiaa.
Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. - Psalmi 139
Tajusin sen miten kaunista elämä on. Millaiseksi se on tarkoitettu, on kasvavaa ja rajattomasti kaunistuvaa, päättymätöntä.Tunsin että jokin keveni, ehkä jopa suli sisälläni, ja sen korvasi kiitollisuus ja rauha. Kaikki oli hyvin.
Löysin vihdoinkin sen videon, joka sisältää sen Neil deGrasse Tysonin äänipätkän, jonka kuulin Joe Roganin podcastia kuunnellessani, ja jota jäin kokonaisuudessaan kaipaamaan. Se on tässä. Emanaatioiden syntymä, suunnitelman kiistämätön älykkyys, determinoitu ketju jonka lopputulos elää meissä - se on me.
perjantai 4. toukokuuta 2012
Kun Proletaarit Walburgista Juhlivat
”Keväinen tuuli;pikku hiprakassa onkevyt astella.”- Ryokan
Blogeissa ollut eloa, ja porukka rampannut niissä oikein mukavasti. Voidaankin sanoa, että ne ovat olleet (etenkin Fundamentti) kuin joulukuusi - kirkas, jos valot on laitettu oikein, ja suorastaan tulessa jos ne on laitettu valtavirrasta poikkeavalla tyylillä (parhaimmat ymmärtänevät mitä meinaan). Vaikka lähdin liikkeelle kuin tuntematon mies pystymetsistä, on ne siitä huolimatta pulpahtaneet undergroundin puolelta pinnalle, ja nyt mitä esim. Fundamenttiin tulee, niin jopa näkyvät poliittiset toimijat ovat alkaneet noteerata niitä.
Mitä taas musiikkiin tulee, niin vaikka pidin Home Studiosta pääosin taukoa, niin käväisin loppuviikosta (ed.viikon) viimeistelemässä Gorestormin ja siitä tuli juuri niin kova avausraita, kuin oli aikomuskin! Nyt enää puolet biiseistä vokalisoitava ja viimeisteltävä. Se silti sanottakoon, että Gorestorm on ehdottomasti eräs parhaista koskaan tekemistäni biiseistä, ja sen lempinenä ei turhaan ole: The Death Metal Anthem.
Muuten sitten vielä sellainen homma mitä tulee blogeihin ynnä mihin, niin ainakin tällä hetkellä on suunnitelmissa mahdollinen ulkonäön uusiminen. Siitä kuitenkin sitten tulevaisuudessa lisää, jos se edes toteutuu. Mutta pieniä sovitteluja on tehty, ja esimerkiksi Deathtimen sivuston taustatapetti on nyt vihdoinkin projektille otollinen, brutaalin estetiikan mukainen.
Kuuntelin muuten tässä yksi päivä Obliteration EP:n. Se on Deathtimen suosituin julkaisu (toisena on single Prayer of Death, ja kolmantena single Infanticide). En oikeastaan niinkään ihmettele sen menestystä, sillä se on hiton hyvä. Biisit on hyviä, ja monipuolisia. Siis tietysti yhtä ja samaa genreä, mutta kyse onkin erinomaisesta pakkauksesta joka sisältää variaatioita aina lo-fi-tyylisestä, raa'asta death metallista sitten kokeilevampaan. Paketti on kuin mini best of- kokoelma! Voikin muuten olla, että tulevaisuuden formaatti on EP, ainakin moderinan musiikin pikakulutuksen aikana, kun albumit ovat liian pitkällisiä mukamas, ja uutta hittibiisiä metsästetään alati. Saa nähdä, albumin tekeminen aika ajoin kuitenkin on taidetta, vaikka itsekin pidän EP:n formaatista - sen vapaudesta, ja sillä vapaus on ehdottomasti kytköksissä taiteeseen, ja ennen kaikkea luovuuteen.
Alkossa upea, pitkä punapää (feat. pisamat) opasti minua kuoharin ostossa. Kun hän tuli kysymään miten voisi auttaa, kerroin että tämä on se jokavuotuinen kuoharin osto-.ongelma, etenkin nyt kun saavuin spontaanisti kaupaan kesken kaupunkireissun. Nainen sanoi, aikansa mietittyään: "Tämä olisi oikein miehekäs kuohuviini" osoittaen tiettyä pulloa. Tämän pohjalta me sitten tietysti naureskelimme ja jutustelimme mitä parhaimmilla tavoilla, ja lopulta lähtessäni vielä sanoin: "Tämä on hyvä alku vapulle, heti nainen puhui minut ympäri, alkoholinmaailmassa". Ihana nainen. Tuo "mieskuohari" muuten on nimeltään Cava Codorníu (seco).
Minun muuten kai pitäisi ruveta pitämään enemmän hiuksia auki, tuolloin minulla oli hiukset auki kun tuo upea myyjätär tuli soittamaan minua kuin halpaa kitaraa, ja viikkoa aiemmin tämä eräs nappisilmä oli sanonut minua lemmymäiseksi. Ei paha, ei paha ollenkaan!
Muutenkin tuo reissu kaupungille meni oikein muvissa tunnelmissa. Huomaa että kevät on tullut, sen huomaa kohonneesta tunnelmasta. Tuli sellainen olo, että tälläistä elämän kuuluu ollakin. Haaveilin muutosta, kävelin alueilla johon olen suunnitellut muuttoa, minä luulen, että jos onnellisuus olisi paikasta kiinni, niin en olisi siitä kaukana kun olisin siellä mihin olen paikkaa kaavaillut. Luoja yksin tietää onnistuuko suunnitelmani, miksei?
Löysin kaupungilta mainion aasialaisen myymälän, nimeltä East Asia Mart - kaupan kotisivu tässä. Nyt, vaikka pitää sanoa että minut onkin tultu tuntemaan maahanmuuttokriitikkona (sillä nimilapulla esim. pääsin Fundamentin luotsaajana oikotietopalveluun), niin ehkä pääosin suvakkien ansiota on, että maahanmuuuttokriitikot liitetään luiskaotsaisiin änkyränationalisteihin ja rasisteihin. Tämähän ei pidä paikkaansa. Maahanmuuttokriitikot ovat maahanamuuttokriitikoita, jotka eivät usko ulkomaalaiskysymyksessä siihen että kulttuurien vastuutonta sotkeminen olisi niin kovin järkevää, tai että maahamuuttajia kohtaan pitäisi harjoittaa kantasuomalaisia syrjviää, positiivista syrjintää ja ns. diplomaattista koskemattomuutta. Maahanmuuttokriitikoilla voi olla ulkomaalaisia kavereita, joko Suomessa tai ulkomailla. Ja he (me) voivat nauttia myös vaikkapa eksoottisista sapuskoista, ja shoppailla tälläisissä liikkeissä.
Minulla ei ole tästä liikkeestä muuta kuin hyvää sanottavaa. Palvelu oli superasiallista, ja mukavaa. Valikoimat huimat ja eikä hinnatkaan niin pahat. Hyvät viikonloput toivotettiin asiakkaille, ja hänet myös otettiin ystävällisesti vastaan. Ja sellaiset tuotteet joita olen hakenut kauan, alkoivat nyt löytyä, kuten ginseng-pohjaiset tuotteet (ko, kasvin juurta on laitonta edes myydä maassamme, vaikka se on "vain rohdos"), sen lisäksi tietysti oolong-tee, joka on lempiteetäni, ja monet muut löysin tuosta paikasta. Vielä tutustuminen on kesken, mutta luulen että piipahdan siellä vielä uudemmankin kerran ja katson/kysyn, olisiko siellä krysanteemiteetä - jep, juuri se kukka jota nähdään aika ajoin puutarha- ja kukkaosastoilla kaupan. Siitä tehty tee on energeettisesti viilentävää, ja on erinomaista silmille, etenkin päätteen ääressä grillatuille. Entä mitä ostin? Ostin melko fiilispohjalta paketin teetä joka tunnetaan myöskin nimellä Bojenmi, mutta joka myytiin nimellä "Chinese Fitness Tea". Paketti oli ns. firman väreissä, ja koska olin juuri tullut salilta, joten fiilispohjasta huolimatta homma vaikutti loogiselta (ja muuten, luin taannoin tutkimuksen siitä, miten uskonnollinen aka. intuitiivinen ja analyyttinen mieli eivät - sen piti mukamas kumota uskonnollinen mieli, mutta todellisuudessa kyseinen analyysi perustui vain wanhan kunnon oikean- ja vasemman aivolohkon vertailuun, ja ihan tiedoksi, että jos tuo analyysi pitäisi paikkansa meistä jokainen olisi jonkinlainen autisti todennäköisesti, tai muuten vain liharobotti - kuvittele analysoivasi esim. jokainen sosiaalinen kontakti erikseen, sen sijaan että tekisit sen ns. selkärangasta kuten normaalisti?). Kun juttelin kauppiaan kanssa, hän kertoi että kyseinen kauppa oli ollut tuossa paikassa 9 kuukautta, se on yhtä pitkä aika kun on vähittäiskypsymisaika ostamalleni kuoharille - smooth. Mutta ennen tuota, heidän aasilainen markettinsa oli toiminut jo kolme vuotta kotikaupungissani, ja tämä oli vasta ensimmäinen kerta kun siellä kävin.
 |
| "Chinese Fitness Tea" |
Löysin muuten myös videomateriaalia. Siinä olin minä ja AA-kerho (Arvid ja Antti the Blues). Minä ja Arvi olimme melko seipäässä, puhumassa lähes öristen (olimme saattaneet huutaa aiemmin samana iltana), samalla kun Antti pönöttää sitkeästi ja lähes liikahtamatta takavasemalla. Tapahtumahorisontti sijoittuu baaritiskille, sillä olimme ilmeisesti sitä mieltä että se määrä mikä on kitattu, ei ole tarpeeksi. Itse olin lähenyt takaisin radalle viettämäni tipattoman kuukauden jälkeen - en edes pitänyt tiettyä kuukautta, vaan niin että pari kuukautta menivät ristiin. Video päättyy kun keksin zoomata myyjättären tisseihin, jonka Arvid huomaa, ja repeää oitis. "Voisitko ystävällisesti pistää sen pois" sanoo myyjätär, ja siihen sitten lähetys katkeaa. En ollut tietoinen koko pätkän olemassaolosta. Se taas että tohdinko ollenkaan julkaista sitä, missään yhteydessä, onkin lukunsa erikseen. Voi olla että jää arkistojen helmeksi.
Entä sitten vappu? Nyt eletään omituisia aikoja, miksi? Siksi, että monet perinteet ovat jääneet pois. Sellaiset jotka antoivat ominaispiirteet tuleville ajoille, kuten J:n synttärit, jotka aina aloittivat kevään, sekä Raimon ja Irman matineat, jolloin juhlittiin vappua, ja uutta vuotta (jälkimmäinen tosin pidettiin). Siispä, nyt oltiin jälleen suoralla tiellä, joka on autio.
Oli ounasteltu, että vapusta tulisi runsain mitoin kerrottavaa, mutta on sanottava että niin ei juurikaan ole. Toisaalta olen luopunut sen lohikäärmeen metsästämisestä, jolloin oli elämäni eräs tapahtumarikkain vappu, mutta tämä kyseinen vappu ehkä tuntui siltä kaikkein vähiten. Kaupungille en päässyt ajoissa, nimittäin siinä pysäkillä seisoskellessani jouduin huomaamaan että niin minusta, kuin porukasta joka sisälsi rock- ja punk-henkistä porukkaa (puhumattakaan muista kyytiä odotelleista) pamautti TKL:n linjabussi muina miehinä ohitse. Ne ilmeisesti vain voivat kuvitella tekevänsä niin, sillä näin on käynyt joskus aiemminkin. Bussissa ei edes ollut mitään merkkiä siitä, että siellä olisi liikaa porukkaa (eikös ne yleensä jollain "bussi täynnä"-kyltillä tavata ilmaista). Jokainen siinä sitten oli, ns. huuli pyöränä että mitä tapahtui. Osa otti taksin, ja osa jäi odottamaan seuraavaa, ja osa lähti sinne mistä oli tullutkin. Mutta se on sanottava, että varmasti kaunein punkkarityttö jonka olen koskaan nähnyt, oli tuossa porukassa. Se oli hyvin hyvin nätti tyttö, jonka kauneutta ei tuo tyyli turhan hyvin pukenut. Tosin kyllä luotivyö ja minihame, sekä sukkahousut näyttivät hyviltä, mutta silti. Tämän sanon silläkin uhalla, että minusta Suicide Girls-tyylisuunta on aikas hot.
No, mitä muuta sitten? Kaupungilla näytti siltä, että olisi ollut tavallinen, mutta vain normaalia kiukkuisempi ja ruuhkaisempi viikonloppu. Ja siltä se tuntui anniskelupaikoissa, joissa ainoa juhlan merkki oli ehkä joku värikäs koriste, tai ilmapallo siellä täällä, ja tietysti ankarat ruuhkat. Siinä melkein kaikki mitä siltä reissulta voi todeta, sen lisäksi että ihmisistä iso osa oli jotenkin muikelon oloisia, en tiedä miksi, mutta kyllä parhaimmaksi vappumuisteloksi vaan jää se kun kävin maalla porukoilla. Siellä painin suloisen koiran, Antero Reuhkan kanssa, ja painin lopuksi se (ihmisenkokoinen koira) tuli syliini istumaan (?!), tai makaamaan, miettien sitä kun se oli vielä pieni pallopäinen pentu, joka levätessään sylissään ei pelännyt mitään mitä olisi voinut keksiä pelkäävänsä. Tämän lisäksi söimme äityliinin itse tekemiä, suussa sulavia munkkeja ja joimme raikasta kotitekoista simaa. Mukana oli siskoni lapsineen. Minä sain aikaan pienen spektaakkelin pöydässä kun esitin seuraavan ohjelmanumeron, erään Pulttiboissin klassikkosketsin pohjalta. Se oli aika saavutus, sillä esitin niin Peteliuksen, Kallialan kuin oboenkin (sen soittimen) roolit. Ja voi kuinka meitä naurattikaan!
Mukaani sain sitten mm. kuoharin, jota en kuitenkaan juonut, vaan se odottaa korkkaustaan jääkaapin alalokerikossa vielä tänäkin päivänä. Join sen sijaan sen punapään minulle suositteleman kuoharin, josta on sanottava, että vaikka ajatus tietysti oli nätti, niin eipä tuo kovinkaan hääviä ollut. Ei ainakaan sen tarunhohtoisen, ja lähes jasmiiniteen kukkaisuuden maun sukua olevan, venäläisen kuoharin vertaista jota joskus tulin nauttineeksi. Ei vaan hajuakaan, että minkä nimistä se oli. Kuohari on ihan hyvä juoma, mutta koska olen sen äärellä niin harvakseltaan, niin en niitä juurikaan tunne.
Ai niin, se vallan unohtui kertoa, että minä sain kuitenkin vappuna puhelun naiselta. Ensiksi se oli puhelu, johon en ollut vastannut, mutta jonka jälkeen olin saanut viestin: "Vastaa idiootti. T:Jenna". Hellittelynimestä päätellen se olisi voinut tulla täysin oikeaankin osoiteeseen, mutta en silti uskonut että näin olisi asianlaita - mutta, kuin lemmen Bruce Lee, enkö voisi leikkiä ja utilisoida kaikkea mitä minun suuntaani heitetään? Siispä, hulvattomassa, ja hieman jo kuoharia nauttineessa tilassa kuitenkin päätin ottaa kaiken ilon irti tapahtuneesta. Aika bizaariksi se meni, kun soitin numeroon, ja koska taustajuonena oli se, että kyseinen typy oli hankkinut numeron numerotiedostelusta, maassa jossa on arviolta 2-3 täsmälleen minun nimistä henkilöä, oli hän sitten päättänyt valita näistä vaihtoehdoista juuri sen minun numeroni. Ja koska nimi kerran oli sama, niin en oikein voinut sanoa olevani muu kuin se henkilö, josta hän kysyi "Oletko sinä se ja se?". Me olimme jo niinkin pitkällä, että hän kertoi mihin baariin oli menossa, ja sanoi olevansa siellä sisällä kaverinsa kanssa. Ilman minkään näköistä ongelmaa me rupattelimme luurissa, joten aloin kieltämättä itsekin kallistua sen vaihtoehdon puoleen, että voihan tuo nyt olla joku öinen tuttavuuteni, jota en sen kummemmin muista tai jonka kanssa numeroiden vaihto on jäänyt yksipuoliseksi. Joka tapauksessa, myöhemmin me kyllä varmistuimme että kyseessä oli väärät henkilöt, mutta samaa sukua. Mutta sen sanon, ettei sen tytön kannata ainakaan lotota, jos oikeiden numeroiden löytäminen on näinkin vaivalloista. Tai kuka nyt sanoo, että minun numeroni olisi se väärä numero?
Baarimuisteloista sanon seuraavaa:
- Vikkulassa meille tuli puhumaan rastapää, jostain pohjalaisesta stoner-bändistä. Mies kyseli, onko meillä aineita, ja meillä ei ollut. Deathtimen käyntikortteja kylläkin oli, jollaisen myös hänelle lykkäsin. Nuoret, käyttäkää Deathtimea, älkääkä aineksia!
- Se femiinistä energiaa säteillyt blondi, jolla on pitkät tekoripset, erinomainen figuuri ja ruskeat silmät, oli eräässä yökerhossa töissä. Tästä kyseisestä blondiinista, oli juttua Radio Home Studion eräässä tämän tuotantokauden lähetyksessä, jolloin hän oli tuote-esittelijänä. Minulle tuli sellainen kinemaattinen, salaliittoteoriafiilis "hmm, he siis ovat näyttelijöitä, ja nyt heillä on ilmeisesti miehistössä pulaa joten he kierättävät porukkaansa".
- Symbolinen kuvaus illalle meinattiin saada, kun jonossa eräs mies tuli kertomaan minulle miten tällä on maha sekaisin. Ok, se ei vielä shokkaa muita kuin kukkahattutätejä. Mutta kun mies veti housut kinttuihin, ja sanoi että voisi paskantaa aloilleen, etenkin kun se aloillaan olemisen paikka oli narikkajono, oli siinä oma jännittynyt latauksensa. Minä otin pari taka-askelta, jos rysähtää, hänen takanaan seisseet nuoret naiset eivät huomanneet mitään. Mieheltä ei kuitenkaan tullut, vaikka välillä hänen ilmeensä muuttui auvoiseksi, siten että kulmakarvat muuttuvat C-kirjainten muotoisiksi. Siihen väliin hän huikkasi, että tuo on hänen tyttöystävänsä, ja osoitti naista jolle olin hetki aiemmin puhunut, mutta joka oli ollut varsin ynseä. Nyt taidan ymmärtää miksi, sillä jos siipalla oli kakkahätä, oli tällä daamilla naama kuin paskasangon kahva, samalla kun hän sanoi: "Nyt Tommi olet kiltisti" vastauksena sille, kun mies oli kertonut naisen olevan hänen naisensa.
- Tapasin erästä tuttua naista, johon olin tutustunut aikoinaan aika kylmiltäni, ja jonka kanssa tapailimme aika satunnaisesti, milloin missäkin. Pääasiassa hänen työpaikallaan, jos siellä päin satuin kulkemaan. Tällä taas tuntui olevan hänen työviihtyisyytensä kannalta paljon merkitystä, sillä hänen kasvoilleen nousi noina kertoina hymy, jo kaukaa. Nyt tämä leidi puolestaan istuskeli kolmen kaverinsa kanssa, lähellä uhkapelipöyhtää. "Minun" naiseni tästä porukasta oli kyllästyneenä, ja sanoi että he ovat olleet menossa viimeisen puoli tuntia alakertaan, mutta eivät ole tietystä syystä päässeet sinne asti. Harmi, miten parhaat ideat tulevat niin myöhään, sillä olisinhan voinut tehdä melkoisen siirron, ja ottaa leidiä kädestä, sanoen: "Sinä tulet nyt alas, minun kanssani.". Mutta ei tämä sitten tullut mieleeni, minä olin jo menossa alas ja sanoin että tavataan siellä sitten. Eikä me tavattu siellä sitten, minä sen sijaan jonotin tunkkaisen täydessä juottolassa, ja ostin niin ylihintaisen oluen että kuulin sen hinnan noin 3 kertaa väärin.
Mitäs muuta? No, salilla käyminen ja ennen kaikkea ulos, metsälammen rantaan siirretyt qigong- ja taichi-harjoitukset ovat taas käynnissä. Voin sanoa, että hyvää tekee. Perinteisen kiinalaisen lääketieteen käsitysten mukaan, jos liikaa työskentelee päällään, rupeaa energia varastoitumaan sinne, jolloin esim. nukkumaan mennessä on vaikeuksia nukahtaa, ja tällöin olisi suositeltavaa pyöritellä nilkkoja sellaiset 50 kertaa. Nyt joka tapauksessa tasapainoinen elämäntapa korvannee sen, ja on muutenkin eduksi.
Samoin, tulevalla viikolla olisi määrä alkaa oikein mahtiurakka Home Studiossa. Ensinäkin Deathtimen tulevan albumin 5 jäljellä olevaa biisisä tulisi vokalisoida siten, että äänitetään yksi biisi per päivä. Valmista ei ole pakko tulla, mutta hyvä että alkuun päästään, ja näin kappaleet täydentyvät sitä myöten kun niitä tekee. Näissä sessioissa on kyllä kokeiltu vaihtoehtoisia tekniikoita mitä tulee niin luomiseen, kuin muuhunkin toimintaan biisien ympärillä. Ja sanojen.
Ja toinen Home Studiossa hoidettava virka onkin sitten Radio Home Studion 57. jakson äänitys. Johon olisi tarkoitus sisällyttää ohjelman historian ensimmäinen (bändi-)haastattelu.
Siispä, näihin tunnelmiin, kuviin ja kohti kesää, ciao!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
