Elämän(i) Kevät (Meidät On Kaikki Tehty Tähdistä)

Ja synnyttyäni minä vedin sisääni yhteistä ilmaa, minä putosin maan päälle, niinkuin käy kaikkien, ja ensimmäinen ääneni oli itku, niinkuin kaikkien muidenkin. Minua hoidettiin kapalossa ja suurella huolella. Sillä ei yhdenkään kuninkaan elämä ole alkanut muulla tavalla; yhtäläinen on kaikkien tulo elämään, samankaltainen myös lähtö siitä.

- Viisauden Kirja

Se oli todellakin erilainen krapulainen sunnuntai.

Minä ns. kelasin asioita. Osittain siitä syystä, että kohdalleni on tullut niin monia viestejä ja merkkejä, että enkö olisi krapulalle ominaiselle, herkistetyn olotilan aikana niitä voinut miettiä hengessäni?

Tässä en aio ruveta tekemään yltiösyvällisiä pohdintoja, tai listauksia, vaan tuon vain esille muutaman pointin, jotka niille otolliset ottavat onkeensa. Loput suhuttelevat tuttuja latujaan.

Sen laukaisi luultavasti tämä sivusto: http://www.pokemybirthday.com/ .

Tein "syntymäpäivätestin", ja löysin asioita jotka saivat minut liikuttumaan, tippa linssissä-pisteeseen.

Elämän hauraus, sen päättäväisyys ja sen kauneus jotenkin vain selvisi minulle. Se tuotiin niin selvästi esiin. Sen välitön esimerkki oli ja on edelleenkin, minä itse.

Mutta aloin, ja astuin elämään jo sitä ennen. Pala palalta.

Kerronkin siitä nyt, hieman tuota "testin" tulosta mukaillen (kokeile sitä itse).

"Kun itseäni en yöstä erottanut,
jo tunsin sinut minussa.
Nyt kun aamu ympäröi meidät
varjelen sinua, valoa varjossani."

15. huhtikuuta, tiistaina. 279 päivää syntymääni. 500 miljoonasta siittiöstä, minä olin se, joka pääsi hedelmöittämään munasolun - tai tarkemmin; minun maskuliininen periaate, siittiösolu, liittyi tuolloin minun femiiniseen periaatteeseen, eli munasooluun. Samalla siitä tuli ensimmäinen päivä, jolloin minusta tuli osaltani elävä. Olin olento, joka oli yksi ainoa solu! Mutta samalla se sisälsi koodin, nimeltä DNA, joka taas sisälsi lähes tulkoon kaiken!

6. toukokuuta,  päivä oli tiistai. 258 päivää ennen syntymääni, minun pieni sydämeni löi ensimmäisen kerran. Se oli hyytävä asia saada tietää, koska tuo samainen päivämäärä oli, kun tein tämän testin ja sain tämän inspiraation. Saman viikonloppuna, kun ohra vihdoinkin alkoi tulla mullasta ulos.

21. heinäkuuta, maanantaina, 182 päivää ennen virallista ulostuloani. Tuo oli viimeinen päivä, kun lain mukaan minut olisi saanut abortoida, mutta niin ei Luojan kiitos käynyt. Tieto on sikäli järkyttävä, että tuohon mennessä sydämeni on lyönyt jo monen monta lyöntiä, mutta silti minut olisi saanut repiä kappaleiksi, kaapia ja imuroida sairaalan roskikseen.

Synnyin 19. tammikuuta. Maanantaina. Ja loppu onkin historiaa.

 Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. - Psalmi 139

Tajusin sen miten kaunista elämä on. Millaiseksi se on tarkoitettu, on kasvavaa ja rajattomasti kaunistuvaa, päättymätöntä.Tunsin että jokin keveni, ehkä jopa suli sisälläni, ja sen korvasi kiitollisuus ja rauha. Kaikki oli hyvin.

Löysin vihdoinkin sen videon, joka sisältää sen Neil deGrasse Tysonin äänipätkän, jonka kuulin Joe Roganin podcastia kuunnellessani, ja jota jäin kokonaisuudessaan kaipaamaan. Se on tässä. Emanaatioiden syntymä, suunnitelman kiistämätön älykkyys, determinoitu ketju jonka lopputulos elää meissä - se on me.