Erikoisraportti: "Pysäköi Vaivattomasti Tampereella"

Nyt tämän kertaisessa erikoisraportissani aion kertoa siitä kun tulin kokeilleeksi P-Hämppiä.

Ja voi veljet mikä kokemus!

Ensimmäisenä kun laskeuduin Prellulla tuohon luolaan, jouduin miettimään että mikä tämä dantelainen luola oikein lopulta on, ja kohtaanko heidän sielut jotka ovat kulkeutuneet rajan taakse. Kohtasin jotain pahempaa, sillä heti kun olin päässyt halliin, on ensimmäisenä näkynä avara halli, ja loputon määrä kielletyn ajosuunnan ja kääntymisen merkkejä. Näin etuoikealla yhden sinivalkoisen ohjemerkin - sinne! Ajoin pirssin mukavasti lähelle hissejä, ja ajattelin ettei se nyt näin paha rasti ollutkaan.

Mutta sitten kun pääsin hissihuoneeseen, näin mystisiä kylttejä joissa kehotettiin muistamaan pin-koodi, ja niistä seuraavan olivat hissit joita ei saanut auki. Perässäni käveli sinne mies, joka ihmetteli samaa, ja vielä sanoi että tämä on ensimmäinen kerta kun tänne tulee, ja myös viimeinen. Mies oli heti ensitöikseen ajanut kiellettyyn ajosuuntaan, ja selvinnyt hissihuoneeseen kuin ihmeen kaupalla. Katselimme, kuin yksinkertaiset maalaisherrasmiehet, ympärillemme ja mietimme että millä tarkalleen ottaen meidän pitäisi päästä täältä ihmisten ilmoille. Sitten minä keksin, sillä vaikka hisseissä ei ollut nappeja missään, niin niiden lähistöllä oli metallisia tolppia joissa oli "selvästi" joku napinkaltainen (täysin tolpan värinen). Painoin nappia, ja pian robottikäsivarrella varustettu sirkkelinterä tuli, ja sahasi vieressäni seisoneen miehen pään irti. Pään kieriessä takaisin parkkihalliin kaiuttimista kuului: "Do you want play a game?". Ok, ei se ihan noin mennyt, mutta hissin ovi saatiin kyllä auki siten. Kun menimme hissillä kohti ulkomaailmaa, mies naurahti kun sanoin että "sitten ne vielä ihmettelevät miksei tuolla kukaan käy". Tämän jälkeen tiemme erosivat, mies toivotti hyvät pääsiäiset (moni teki niin tuona päivänä) ja minä toivotin takaisin.

Myös tuonne kompleksiin takaisinpääseminen oli oma hommansa. Siihen vielä se kylmä rinki perseen ympärillä-kokemus, kun olet juuri lunastanut lippusi, ja sinulla on rajoitettu aika poistua hallista ja rupeat muistelemaan että mihin autosi jätit, mutta et ole varma edes oletko oikeassa kerroksessa. Tällöin auttaa "paikallista autosi"-toiminto, joka löytyy maksuautomaatin ohesta. Kokeilin sitä, laite ei toiminut. Mutta Luojan kiitos olin oikeassa kerroksessa. Muuten olisitte kuulleet minusta vuosien päästä, kun maan päälle olisi noussut maanalainen vallankumousarmeija,  joka koostui ihmisistä joista viimeinen havainto oli se miten he olivat menneet P-Hämpin luolaan. Tai sitten olisin vain väijynyt jollain parvella, ja hypännyt jonkun ulosajavan auton katolle, ja auton ajatessa ulos olisin huutanut "freedom!", roikkuen katolla, samalla kun paniikkiin joutunut kuski olisi yrittänyt karistaa minua. Olisin pahentanut tilannetta, koska olisin huutanut: "haluan vain halata!". Sellainen olisi ollut täysin sopimatonta tuollaisessa tilanteessa.

Kävin tuolla reissulla myös kahvilla. Tällä kertaa eräässä toisessa vakipaikassani, siinä joka on pieni ja sympaattinen, mutta jumissa remontin sisällä. Myyjätär oli mielissään kun sanoin huojentuneena että olin selvinnyt esteradasta, ja nyt olen täällä. Todellakin, tuohon paikkaan ei kyllä eksy jos ei sinne osaa. Puhuimme minunkin evakosta, ja näistä remonttien kärsivänä osapuolena olemisesta, ja yhteinen sävel sattuneesta syystä löytyi helposti. Näinhän se on, kun isot tekevät remonttia, me tiitiäiset vikisemme, menemme evakkoon tai jäämme vakiasiakkaidemme armoille. Tässäkin tapauksessa viereinen jättitavaratalo on se joka käsittääkseni tekee remonttia, ja ikään kuin oheistuotteena viereiset pienet liikkeet on motitettuna.