1. Smooth
Bensan hinta oli taas noussut. Lähtiessäni kaupungilta kuitenkin saatoin nähdä puhelimeni avulla polttoaine.net:istä että missä oli halvinta bensaa. Eräs paikka oli huomattavasti muita halvempi, mutta minulla oli jo hetken bensavalo välkkynyt ja bensan määrä hyppinyt yhden ja kahden "palkin" väliä. Otin silti riskin, ja pääsin lopulta asemalle jossa bensa oli lähes 10 senttiä halvempaa. Mutta sitten tapahtui jotain outoa. Kun aloin tankkaamaan, havahduin äkkiä siihen että bensan hinta oli nyt 5 centynkää kalliimpaa kuin sen piti olla. Miten tälläinen on mahdollista? Sitten katsoin isoa taulua, ja kyllä, se oli mahdollista. Ohimenevien ihmetelessä hymyilinkö heille, mietin mielessäni että tämä oli jo sellaista tuuria, että se oli: Smooth.
2. Smooth
Huomasin että hämeenkadulle oli ilmestynyt uusi katusoittaja. Melko nätti tumma tyttö, jolla oli huomattava jäänsiniset silmät. Mikä yllätti, oli että hänen laulunsa, aina ääntä ja lausuntoa myötä olivat aika hyvälaatuisia. Tästä heltyneenä heitin hänelle lantin. Vaikka hän oli melkolailla fiiliksissään esittäessään lauluaan, hän kiitti minua hyvin sulautuen jammailuunsa, heilauttamalla hiuksiaan moshaus-tyylisesti eteen, samalla nyökäten tyylikkäästi kiitoksen. Mietin: Smooth.
3. Smooth
Pitkästä aikaa mukavat istujaiset Raipen kanssa. Palaveri alkoi (mustan) huumorin siivittämänä, kun auringon häikiessä Prellun ikkunaan, ajoimme varovasti Arboretumin parkkipaikoille. Raipe sanoi että "tuossa taitaa olla ihmisiä" (edessämme tiellä), johon vastasin että niin on, tuolla toisella on sopivasti vielä maalitaulun kuva paidassa (sen paidan kuva kyllä muistutti sitä). Sitten mankka otti, ja ryhtyi soittamaan jotain täysin silmittömän väkivaltaista deathmetalmättöä, jolloin maalasin: "ajattele jos olisimme tämän alkaessa soimaan ajaneet toisen noista päälle, ja sitten syöksyneet autosta pihalle pieksemään sitä, samalla kun autosta soi täysillä tämä musiiki"? Tätä tietysti nauroimme niin, että auto raikui naurusta kilpaa juttua tehostaneen megamättömetallin runtatessa. "Äkkiä, tarvitsen apua; hae rengasrauta takakontista!" Sitten biisin vaihtuessa olisimme molemmat havahtuneet, ja kysyneet satunnaisesti valikoituneelta uhriltamme: "Ei kai, ei kai sattunut vaan?" "Ooksä ihan okei?". No, eipä olisi uskonut, että tuosta jutut sitten loppuviimein seestyivät, ja nousivat sfääreihin joissa jutuissa mentiin aina persoonallisiin vuosisykelihin, tähtien asentoihin ja korkeampiin tajunnan tasoihin (samalla aurinko laski hitaasti näsijärveen, ja vana taivaalla ei poistunut koko aikana). Yksi sana: Smooth.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti