Ei Putoa Tippakaan

Taas se aika vuodesta, kun on menty nenää valkaisemalla. En edes ole erityisesti aikonut pitää tipatonta, mutta eipä tässä muutakaan ole voinut. Ottaen huomioon että Putous alkoi, niin on harvinaisen vaikea pitää lauantainen ilta ihan selvänä.

Siispä kävin Arvidin kanssa juomassa kahvit, itse söin vattupiirakan, joka sisälsi vatun lisäksi myös jotain kräämiä, ja me pelkäsimme sen olevan tehdyn vitusta ja perkeleestä, muttei Luojan kiitos sitten ollut.

Samalla me musikantit keskustelimme kitaroista ja niiden soittamisesta, ja tulimme siihen yhtälöön, että tässä voisi lyödä viisaat päät yhteen, pistää päälle röyhelöpaidat, baskerit ja sukkahousut ja ryhtyä soittelemaan yhdessä tuumin. On nääs mielenkiintoista katsoa minkälainen uusi säväys Deathtimen ihan uusille biiseille tulee, kun niihin lyö reaaliaikaista sooloskebaa ns. sivuun. Odotan sitä innolla, sillä ties mitä siitä syntyy. (Samassa paikassa oli myöskin pieni, ja aika arka mies syömässä. Se söi, joi ja vilkuili ujosti ympärilleen. Minun kävi sitä sääli, mutta kun muistan työn mitä olen miesasiamiehen virassa tehnyt, olo helpottui hieman. Minä jotenkin niin herkästi tunnistan nämä asiat, yhteiskunnassa jossa toki periaatteessa vähempiosaiset pitäisi ottaa huomioon, mutta uhriutumisen kilpailussa ne teräväkyynärpäisimmät hyeenat rynnivät jonon etusijoille, jättäen todelliset tarvitsijat taakseen, jämille. Tuskin tätä se kuuluisa nasaretin mies tarkoitti, kun sanoi, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja viimeiset ensimmäisiksi? Mitähän hän tarkoitti sillä sitten? Ehkä se oli viittaus ykseyteen, siihen että kaikki kilpailu on harhaa, sillä lopulta kaikki on yhtä, jolloin on sama oletko ensimmäinen vai viimeinen, sillä jokainen on samassa paikassa?)

Tultuani kotiin huomasin pian naaman avattuani, että Putous on alkanut, mutta samalla osasin olla avaamatta televisiota. Mutta koska Kik Lindström on pohjimmiltaan hyvin vittumainen nainen, se tuli pommittamaan minua yksityisviesteillä, jossa se kertoili näiden uusien hahmojen nimiä ja iskusanontoja. Osaan vain kuvitella, miten se on pyörinyt kuin väkkkärä pallillaan, välillä kääntyillen television ruudulle ja välillä tietokoneen puoleen. PFffffffffffffffft. 

Haluaisitko katsoa Putousta?

Tästä sisuuntuneena ryhdyin soittamaan aitoa, turmeltumatonta black metal-tyylisuunnan musiikkia. Oikein sellaista räkäistä. Nimittäin Covered In Blood 3 - trilogian viimeinen osa - voisi pitää sisällään ensimmäisen äärimetallibiisin, joka kuulostaa kohtalaisen samalta kuin alkuperäinen. Nimittäin muutenhan tämä bändi ei pilaa coveria tekemällä siitä hiilikopiota, vaan oman versionsa, eli sellaisen kuin coverin kuuluukin olla.