Se kerrotaan myöhemmin.
Sallittakoon ensiksi kuitenkin pieni pohjustus?
Ajatus tuli allekirjoittaneen mieleen hän huomasi miten yleistä joulufiiliksen katoaminen on, ei vain lähimaastossa vaan myös maailmalla.
Jopa allekirjoittanut on kärsinyt siitä aika ajoin, vaikka kovasti pitkään sen (joulufiilarin) onkin säilyttänyt, niin ei se silti ole enää mitään verrattuna siihen, mitä se oli joskus lapsena.
Asia huolestuttaa sillä allekirjoittaneella ei ole pienintäkään aikomusta muuttua joulunvihaajaksi, eikä hän myöskään koe tarvetta "kasvaa siitä ulos" - eikä vähiten siksi, että tämän vuoden lahjat olivat erinomaiset, ja kiitollisuutta herättävät - voin sanoa, ettei mitään jäänyt puuttumaan, ja mitä ruokaan tuli, niin ihan yhtälailla ollaan ahdettu kuin muinakin vuosina - unohtamatta tietenkään itse sitä juttua, joulua. Niin, ja tätä kirjoittaessa tuli myös perinteinen, ahtamisesta johtuva "makaronitakapakki", mikä näkyy siis niin että alkaa tehdä mieli pelkästään makarilloa ja ketsuppia, ehkä jotain maukasta kuivamaustetta. Ei muuta. (Tätä kirjoittaessani on edessäni tosin kinkkua ja olutta - viimeinen jouluolut. Tämä puolestaan on suoraan Aksel Sandemosen kirjasta oleva yhdistelmä, jos ei siskoplikan tekemää sinappia lasketa.)
Tästä pääsemme pointtiin nimeltä Zen.
Ze(o)n elämistä tässä hetkessä.
Eikä ehkä nyt kännisen ADHD-klubimuijan tapaan, vaan pikemminkin siten, että otetaan todellisuus sellaisena kuin se on, ja ei eletä asioiden edellä, muttei laahata perässäkään.
Yleensä joulua terrorisoi juurikin se, että mieli harhailee missä sattuu, ja toisaalta asiaa ei auta se että joulu ei enää yllätä, vaan siihen desentisoidaan jos marraskuusta alkaen - tosin pitkällinen valmistautuminen on hyvä, mutta sen kääntöpuoli on desentisaatio.
Näin ollen keskittyminen itse asiaan jää helposti pois, etenkin kun siihen lisätään ns. aikuisen stressille ja "minulla ei ole aikaa tälläiselle"-.asenteelle omistautunut mieli.
Sen sijaan, jos zenissä, ja siihen ominaisella meditaatiolla on tiettyjä apuvälineitä, on niitä tässäkin asiassa.
Eräs on tietysti joulupiirretyt, ja tutut joululaulut. Sekä perinteet.
Sitten on joulusauna, joka jo sinällään pitää sisällään hiljaisuuden ja meditatiivisemman olemisen tavan ainekset.
Myös sukulaiset ja samanmielisten oloissa oleilu on erinomainen idea.
Omakohtaisesti tämä toteutui mm. siten että soitin siskoni tyttären kanssa hieman Black n:o 1-biisiä, bassolla ja rummuilla, samalla kun asiaan kuului perinne vierailla heillä, ja juoda pöydässä lasi konjakkia, ja nauttia tietenkin sen muista antimista. (Perinteen toinen puoli, heidän vierailu vanhempieni luona tosin ei ehkä ollut enää niin mallikas; olin soittamassa juuri silloin yläkerrassa kitaraa, oikein nupit kaakossa, samalla kun alakerrassa riideltiin metsästyksestä. Mahtoi olla musiikkikin sopiva moiselle. Tilanne tosin rauhoittui kun tulin alas, ja saatoimme taas jatkaa syöpöttelyä ja hymisemistä entiseen malliin).
Ymmärtänet idean?
Mutta pohjimmainen idea on sama niin zenissä kuin joulussa; jos Taivasten valtakunta on ihmisessä sisäisesti, ja sinne on lastenkaltaisilla pääsy, tapahtuu tällöin myös joulun ymmärtäminen jokseenkin samalla metodilla.
Tällöin lapsekkaan avoin, ja tilanteessa elävä mieli epäilemättä saa unohtamaan kaiken muun kuin tämän vuoden suurimman juhlan, ja ottamaan sen ilman vääriä odotuksia - eilispäivää ei saa takaisin, joten pitää luoda nyt se muistorikas menneisyys, asia minkä yleensä ihminen tekee tiedostamatta. (Myös sellainen asia kuin antaminen antamisen vuoksi, voi olla hyvä oikean mielentilan saavuttamisessa).
Nyt on kinkku syöty, olutta vielä jäljellä. Teksti on tässä.
Lopetukseksi kappale jota kuuntelin vielä aatonaattona, kun olin tekemässä lähtöä maalle.
Sallittakoon ensiksi kuitenkin pieni pohjustus?
Ajatus tuli allekirjoittaneen mieleen hän huomasi miten yleistä joulufiiliksen katoaminen on, ei vain lähimaastossa vaan myös maailmalla.
Jopa allekirjoittanut on kärsinyt siitä aika ajoin, vaikka kovasti pitkään sen (joulufiilarin) onkin säilyttänyt, niin ei se silti ole enää mitään verrattuna siihen, mitä se oli joskus lapsena.
Asia huolestuttaa sillä allekirjoittaneella ei ole pienintäkään aikomusta muuttua joulunvihaajaksi, eikä hän myöskään koe tarvetta "kasvaa siitä ulos" - eikä vähiten siksi, että tämän vuoden lahjat olivat erinomaiset, ja kiitollisuutta herättävät - voin sanoa, ettei mitään jäänyt puuttumaan, ja mitä ruokaan tuli, niin ihan yhtälailla ollaan ahdettu kuin muinakin vuosina - unohtamatta tietenkään itse sitä juttua, joulua. Niin, ja tätä kirjoittaessa tuli myös perinteinen, ahtamisesta johtuva "makaronitakapakki", mikä näkyy siis niin että alkaa tehdä mieli pelkästään makarilloa ja ketsuppia, ehkä jotain maukasta kuivamaustetta. Ei muuta. (Tätä kirjoittaessani on edessäni tosin kinkkua ja olutta - viimeinen jouluolut. Tämä puolestaan on suoraan Aksel Sandemosen kirjasta oleva yhdistelmä, jos ei siskoplikan tekemää sinappia lasketa.)
Tästä pääsemme pointtiin nimeltä Zen.
Ze(o)n elämistä tässä hetkessä.
Eikä ehkä nyt kännisen ADHD-klubimuijan tapaan, vaan pikemminkin siten, että otetaan todellisuus sellaisena kuin se on, ja ei eletä asioiden edellä, muttei laahata perässäkään.
Yleensä joulua terrorisoi juurikin se, että mieli harhailee missä sattuu, ja toisaalta asiaa ei auta se että joulu ei enää yllätä, vaan siihen desentisoidaan jos marraskuusta alkaen - tosin pitkällinen valmistautuminen on hyvä, mutta sen kääntöpuoli on desentisaatio.
Näin ollen keskittyminen itse asiaan jää helposti pois, etenkin kun siihen lisätään ns. aikuisen stressille ja "minulla ei ole aikaa tälläiselle"-.asenteelle omistautunut mieli.
Sen sijaan, jos zenissä, ja siihen ominaisella meditaatiolla on tiettyjä apuvälineitä, on niitä tässäkin asiassa.
Eräs on tietysti joulupiirretyt, ja tutut joululaulut. Sekä perinteet.
Sitten on joulusauna, joka jo sinällään pitää sisällään hiljaisuuden ja meditatiivisemman olemisen tavan ainekset.
Myös sukulaiset ja samanmielisten oloissa oleilu on erinomainen idea.
Omakohtaisesti tämä toteutui mm. siten että soitin siskoni tyttären kanssa hieman Black n:o 1-biisiä, bassolla ja rummuilla, samalla kun asiaan kuului perinne vierailla heillä, ja juoda pöydässä lasi konjakkia, ja nauttia tietenkin sen muista antimista. (Perinteen toinen puoli, heidän vierailu vanhempieni luona tosin ei ehkä ollut enää niin mallikas; olin soittamassa juuri silloin yläkerrassa kitaraa, oikein nupit kaakossa, samalla kun alakerrassa riideltiin metsästyksestä. Mahtoi olla musiikkikin sopiva moiselle. Tilanne tosin rauhoittui kun tulin alas, ja saatoimme taas jatkaa syöpöttelyä ja hymisemistä entiseen malliin).
Ymmärtänet idean?
Mutta pohjimmainen idea on sama niin zenissä kuin joulussa; jos Taivasten valtakunta on ihmisessä sisäisesti, ja sinne on lastenkaltaisilla pääsy, tapahtuu tällöin myös joulun ymmärtäminen jokseenkin samalla metodilla.
Tällöin lapsekkaan avoin, ja tilanteessa elävä mieli epäilemättä saa unohtamaan kaiken muun kuin tämän vuoden suurimman juhlan, ja ottamaan sen ilman vääriä odotuksia - eilispäivää ei saa takaisin, joten pitää luoda nyt se muistorikas menneisyys, asia minkä yleensä ihminen tekee tiedostamatta. (Myös sellainen asia kuin antaminen antamisen vuoksi, voi olla hyvä oikean mielentilan saavuttamisessa).
Nyt on kinkku syöty, olutta vielä jäljellä. Teksti on tässä.
Lopetukseksi kappale jota kuuntelin vielä aatonaattona, kun olin tekemässä lähtöä maalle.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti