torstai 29. lokakuuta 2009
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Paikka
Varmaan jonkinlainen ennätys naamakirjailussa on Heiskan suorittama statuskommentointi SYNNYTYKSESTÄ. 3 cm oli kuulemma jo auki, kun viesti tuli yleisön nähtäville. Zemppasin häntä:
"Tempaise niin että vittu repeää." T: Seppo Räty”
Seuraavana päivänä mukula sylissään ja naamakirjaa päivitellessä Heiska aprikoi että mitenköhän monta tikkiä sinne oikein tuli.
Minä olin hänestä Seppo Rädyn puolesta äärimmäisen ylpeä.
Näin taas unta. Unessa törmäsin kahteen osuvaan aforismiin. Liukuessani kohti valvetietoisuutta, vielä unessa puoliksi, minä aloin tajuta että ne olivat minun keksimiä aforismeja.
Olin pian herännyt, ja unohtanut aforismit. Miksi minä unohdin nämä aforismit?
Aamuisin herään pihalla olevien työkoneiden ääniin. Työmaata pitävät nuori nainen jolla on vaaleat hiukset, paksusankaiset lasit, vaaleanpunainen suuri kaulahuivi ja perse. Toisena proletaarina on viiksekäs, sympaattisen näköinen mies jolla on suuri maha ja yleensä paita flanellia. Hän viettää suurimman osan ajasta istuskelemassa minikaivinkoneessaan. Jos olisi nyt pakko ajatella jotain rumaa, niin se olisi sitten se kun mies viiksiään kampaillen sanoisi blondille, täysin varoittamatta, että nyt leikitään kaivinkonetta. Sitä leikitään niin että blondiini menee miehen syliin selkäänantamisasentoon. Kuitenkaan selkään ei anneta, vaan housujen poistamista, tai tässä tapauksessa haalarin, seuraa “kaivaminen” ja se on vasta silloin täysin asianmukainen suorite, kun tyttö on joko kikattanut tai itkenyt koko sen ajan. Toimenpiteen jälkeen mies pyyhkii tytön taipeisiin. Mutta on sanottava, että he pikemminkin ovat sympaattisen näköinen parivaljakko. Pihamaalle tehdään nyt ainakin kivetystä, lisäillään rotvalleja ja sieltä revitään puita, mummokeinukin oli ties missä hyvän aikaa! En vain ymmärrä miksi etupihan kaksi vanhaa, suurta ja komeaa haapaa on pitänyt kaataa (myös koivu on kaadettu). On päiviä jolloin puut ovat ainoa mitä on tarjolla, minulle ja oraville (niitä ruokin aina kun muistan!).
"Joskus tuhotaan liian innokkaasti sellaista, mikä antaisi ihmisille elämäniloa. Kyllä vanhassa tuolissa usein istuu mukavammin kuin uudessa." - Pentti Saarikoski
Salilla olleella viehättävällä blondilla oli ovulaatio. Päättelen sen siitä että kun tulin salille, oli hän ja mukana ollut mies (kaveri, sen näkee, pahimmassa tapauksessa sukua jolloin miehen katkeransuloinen, riemukas vitutus on suuri – ymmärrettävistä syistä) oven ulkopuolella, nainen katsoi minua pitkään ja hartaasti. Kun sitten sisäpuolella tein voimistavia harjoituksia vatsaprässin kimpussa, minusta näki että olen punainen ja tosissaan, ja kun sain sarjan loppuun näin sivusilmällä (sillä ei nähdä tarkasti toisen kasvoja, eikä sitä minne silmät katsovat) kun hänen päänsä oli kääntynyt minua kohden – katsoessani kokonaan häneen, hän käänsi lähes koomisen nopeasti päänsä pois, täysin eri suuntaan. Näin kävi ainakin kahdesti. Hänen silmänsä ovat luontaisesti makuuhuonesilmät, ja jos hän tulee salille yksin on aina joku mies hyvin avulias ja utelias häntä kohtaan. Hänen täytyi olla ovulaatiossa koska sen aikana naiset tuntevat vetoa erityisesti maskuliinisiin, ja sen näköisiin miehiin. Pitää muistaa että minulla on melkein aina samat vaatteet päälläni salilla, ja me olemme monta kertaa olleet siellä samaan aikaan ja tämä on ensimmäinen kerta kun hän lähes häpeilemättä riisuu minua silmillään jotka ovat luontaisesti makuuhuonesilmät, pehmeät katseeltaan ja hienostuneesti vinot - pitkät vaaleat hiukset melkein koskettavat lantionkaarta. Terveellä, hedelmällisessä iässä olevalla naisella ovulaatio tapahtuu n. 10–12 kertaa vuodessa.
Keskiviikkona olin kuvaamassa kun herra Ternipsi oli ratsastusharrastuksensa parissa. Matkalla kohti tapaamispaikkaa sain huomata että Murphyn laki pitää aika ajoin kutinsa – köröttelin Lahden tietä rauhallista vauhtia koko matkan jonka luulin pääseväni perille nopeasti, joku oli päättänyt lähteä ajelemaan sunnuntaiajelut jo keskiviikkona, ja kuljettamaan peräkärryä siinä samalla. Odotin koska hölkkääjä menee meistä ohitse meitä – monikkomuoto tässä yhteydessä merkitsee siis letkaa.
Päästyäni perille katselin huuli pyöreänä niitä jättimäisiä eläimiä joita olen nähnyt televisiossa pieninä liikkuvina kipittäjinä, maistanut metvurstini jälkimakuna ja tavannut vuosia sitten luonnollisessa koossaan. Mainita pitää kanssa se, että kun heräsin minun päässäni soi Rafaelin enkeli, etenkin kohta: “Kuka laittaisi niille edes kengät pieniin jalkoihin ..” ja kun tulimme talleille, täsmälleen sama biisi alkoi soida autossa. Kun tulimme perille oli viimeinen kuulemani kohta biisistä: “Kuka laittaisi niille edes kengät pieniin jalkoihin ..” Intuitio karkaa käsistä.
Odotin lempeiden ratsastajatarperseiden aikailematonta ilmestymistä näköpiiriini, mutta pääasiassa näin tallikissan, puhuin hevosille (eläinten kieli ei ole sanoja, vaan intentio, eräänlainen sielullinen ojentautuminen heitä kohden) hevonen jolle puhuin katseli minua, samalla kun kuvasin dokumenttia Ternipsin ratsastusharrastuksesta. Kysyin että saisiko sen kuvata, jos polle päättää kusta lorauttaa samalla kun puhdistat sen takakavioita.
Talleilta menimme toiselle tallille, valtalle, ja omalla tavallaan kiehtovalle talille mikä oli oikeastaan iso halli. Aurinko iskeytyi himmeänä ikkunoiden lävitse. Kusihätä alkoi yltymään, nopeat kaksi kuppia kahvia lähtiessä ja todenperäisyys minun ja Huuhtadorfenin “Muhkeat Eturauhaset”-vitsailusta kaikki tuntuivat olevan mukana hengessä. Korvani kiinnitti huomiota kun yksityistuntia pitänyt opettaja sanoi että kaiken on lähdettävä takaraivosta, sillä sinun on mukauduttava liikkeeseen. Ratsastustunnin jälkeen kun Ternipsi oli mennyt pistämään hevosta takaisin karsinaansa, minä jäin puhumaan asiasta ratsastuksenopettajan kanssa että Taichin periaatteissa tuo sama opetus pätee, ja kaikessahan se pätee. Kaikki liike ja siihen mukautuminen taidollisesti on tie jota koko jatkuvasti virtaava elämä olemassaolossamme käy. Jos myöhästyt osallistumisesta luonnolliseen liikkeeseen, tapahtuu lyhyt, sadasosasekunnin tauko ja olet jo eksynyt, kun yrität liikaa on se sama kuin yrittäisit saada virtaavan joen kulkemaan nopeammin vain istumalla veneessä jota sen virta vie. Se oli valaistuksellinen hetki jonka unohtamisesta saa vahingon sielulleen. Kun poistuimme, alkoi tipahdella lunta, minä mietin kylmien käsieni kanssa että meneekö ensiviikkoon kun kivekseni laskeutuvat takaisin alas. Nautimme vielä pienet kupilliset kahvia ja söimme hillomunkit miehissä, analysoimme ja jaarittelimme dokumentaariota.
Sen verran on palattava aiheeseen josta jo kerroinkin, nyt kun tuli käsiteltyä näitä eläinkunnantuotteita, että ei minusta silti aktiivista luonnonsuojelijaa saisi. Olen intiaani sen asian suhteen, en valkoinen mies joka ammuskelee junasta puhveleita aikansa kuluksi. Pidän vuosi vuodelta enemmän luonnosta. Ihmisen pitäisi ymmärtää sen päälle ilman ituhippien vuotavasydämistä propagandaa ja suhteellisuudentajuttomia viisasteluja, koska on tervettä järkeä ettei omaan altaaseensa kannata kusta. Sen huomaa viimeistään kun nielaisee. Ongelma on nääs se, että kuka meitä sitten suojelee luonnolta? Jumala on sanonut, että jos te peijoonit menette turmelemaan maan, niin se tulee kipeäksi, saastuu, ja oksentaa teidät pihalle. No ei Jumala nyt ihan noilla sanoilla tätä asiaa ilmaissut, mutta kirjoittamaton laki on kirjoittamaton laki, se joka on luonnonlain “takana”, sitä korkeampi; Buddha kutsui sitä Dharmaksi (termi pitää sisällään buddhalaisuuden psykologisen ja henkisen puolen, mutta on enemmän, se on käännetty tarkoittamaan niin totuutta kuin lakia, mutta sana on vaikea kääntää käytännössä..sanan juuri dher merkitsee tukemista, ja tiukkaa kiinnipitämistä – kaiken kaikkiaan sitä minkä varassa kaikki todellisuudessa on), Laozi nimitti tätä nimellä Tao, ja Johannes nimellä (Jumalan) Sana eli Logos jonka itämainen suora vastine on Tao. Tämä tekee sen mitä tahtoo, on ensimmäinen ja viimeinen, Hän josta olemme, jossa elämme, jossa liikumme. Minä olen panenteisti, maailmankaikkeuskin on panenteisti(nen). πᾶν ἐν θεός (pan-enteismi).

maanantai 26. lokakuuta 2009
Et.
“Olen varmaankin kipeä..tai raskaana..”
Silmälasipäinen mies pysähtyi, hän poltti savuketta mutta lopetti sen kuin seinään ja kivahti:
“JAA...No, onnea isälle!”
Räjähdimme nauruun välittömästi. Silmälasipäisen miehen reaktio naisensa tupakkapaikalla käymään aprikointiin oli illan kohokohta, muuten illan jatkuva alakulo oli minun epästabiili oloni jonka melko varmasti aiheutti kofeiinin nauttiminen ja nikotiininkin, ne sivuuttavat punaviinin lempeän usvan ja korvaavat sen epäsosiaalisella sisäisellä levottomuudella. Tuntui kuin olisin ollut sosiaalisessa mielessä pikkuvauva joka menee liukuhihnaa pitkin puimuriin. Eikä tuollainen ole edes järin säännöllistä, joten se voi yllättää milloin tahansa ja se poistuu kun sitä itseä huvittaa. Olin tehnyt harjoitusvedoksen tulevaan Drunkoween Speciaaliin, ja koska olen tunnollinen minun piti juoda kitata myös tunnollisesti alkoholia jotta lähetyksen teemaa olisi myös autentinen. Jostain syystä koevedoksessa osa musiikeista on korruptoituneita, kuin levy jossa on virheitä mutta nämä olivat täysin digitaalisessa muodossa alunperin. Kummittelu sopii hyvin Drunkoweenin luonteeseen, vaikka onhan se aina ja kaikkialla vittumaista.
Bop-pillsissa oli Silmälasipäisen miehen ja tämän naisen lisäksi myös huuleva, tumma rotunainen. En ollut uskoa korviani kun hän kertoi flippauksesta ja yhteenotosta Silmälasipäisen miehen kanssa mikä tapahtui viikko sitten, pitää sanoa että hän osaa tilannekomiikan salat. Savukkeella ollessa rotunaisella oli päällään henkilökunnan antama mustapunavalkoinen poncho, ja minulla samoissa väreissä ole kauluspaita puvuntakin alla. Kaikki oli sointuvaa. Hän osallistuu jokaiseen mielentilaan ja tuntemukseensa kasvoillaan, jopa koko kehollaan, sellainen voi olla hyvin elävöittävää. Maantaina päätin että hänen lempinimensä on AK-47 sillä hänestä tulee vielä myyntitykki. Hyvää vaihtelua se kyllä oli, kun tulin baariin näin ensimmäisten joukossa kaveriani joka oli selvästi agravoituneella tuulella. Kättelimme ja tervehdimme, samalla huomasin sivusilmällä kun meitä lähestyi pitkä holjoppi jolla oli yksi ilme ja yksi katse. Nyt, kuvittele naama idioottimaisessa “takadildokalsarit jalassa”-virneessä. Niinpä tuokin juntti jolla on villieläimen sosiaaliset kyvyt tuli nähtyä tuona iltana, juuri kun olin päässyt unohtamaan edellisen tuijotuskilpailun erään psykopaatin kanssa marketissa. Kun juttelin ystäväni kanssa, juntti ryykäsi melkein syliimme, hän liimautui väliimme. Poistuessani nostin katseeni kaveristani ja näin minua katsottavan, käännyin lähteäksi jolloin vilkaisun sijasta katsoin kunnolla että näinkö minä oikein, ja tuijotuskilpailuksihan se meni - taas! Sellaiseksi missä molemmat kävelevät eri suuntiin ja mulkoilevat kuin Kaurismäen elokuvissa. Minulla oli kylläkin aavistus mistä tuollainen hieman erikoinen tilanne johtui. Ystäväiseni on mukava mies, mutta äärimmäisen pahasisuinen aina aika ajoin, ja tämä taisi olla sellainen kerta. Kerran aiemmin hänellä oli tullut tanssilattialla tönimistä, jolloin hän huitaisi kyynärpäällä tönijää naamaan ja ilmestyi seuraavana päivänä odottamaan tulisi tönijä ottamaan lisää sitä lajia, ei tullut (mutta hän pisti merkille että joku katsoi minua pidempään, ja sanoi että se silmäily loppuu tarvittaessa lyhyeen). Siispä kun olin tupakkapaikalla, kuulin kahden miehen puhuvan kolmannelle näkikö hän tappelua sisällä, jolloin olin jo aika varma ketkä siellä olivat selvitelleet välejään. Kun tulin takaisin sisälle, en nähnyt kaveriani enkä hänen enää porukkaa missään. Ulkona seisoskelleet miehet kertoivat joutuneensa auttamaan portsareita jotka eivät olleet saaneet rettelöintiä loppumaan.
Tupakkapaikalla kokoontui myöskin baarin antisosiaalinen aines. Aluksi minun viereen tuli kovaääninen öykkäri joka kysyi onko minulla vihreää, sanoin ettei ole ja hän hetken päästä kysyi uudestaan ja sentään oli valmis ostamaan – muilta hän vain pummasi. Sitten hän sai kun saikin eräältä tupakkaa, ja tämä eräs vittuili tälle öykkärille, jotta ei jäisi epäselväksi että palveluksista pitää maksaa tavalla tai toisella. En voinut sietää heistä kumpaakaan.
Kun poistuin törmäsin kadulla oudon tuttuun porukaan. Aluksi Jorma tunnisti minut, ja ennen kun tutut naamat rekisteröityivät syöksyi B. Viitanen esiin!
Pian aloitimme raivokaan, aasian murteella puhumisen ja elehtimisen. Ihmiset katsoivat tyyliin H. Moilanen meidän jälleennäkemisen riemua joka huipentui minun Kikikikikikiki-huutoon. Joukossa ollut nuori nainen riemuissaan kysyi että kuka tuo upea mies on, että hän on mahtava ja se mies olin minä. Seuraavaksi Viitasen kaveri tarjosi minulle hampurilaista ja kolaa, tunnelma oli lämminhenkinen. Minä sanoin menon taas karatessa käsistä: “Arigatoo!” jonka B:n kaveri tiesi olevan japania, minä katsoin hölmistyneenä ja kysyin B:ltä että mitä oikein hän sanoi minun seksuaalisuudestani. Sitten me naurettiin. Aikaisemmin naurettiin kun arvelin että nämä tapaamisrituaalit menevät pian siihen että kilpailemme kumpi pysyy kauemmin 69-asennossa.
Maanantaina passiivisaggressiivinen myyjä pidätti veikkausjonoa. Nainen joka oli ennen minua odottamassa katsoi minua epätoivoisen näköisenä, kun myyjä otteli muina naisina kaupan asiakkaita, vaikka hyvin tunnettu tapa on että he ottavat vuoronperään molemmilta puolin asiakkaita. Jonossa kissakatseinen blondi katsoi minua, hänellä oli lävistävä katse, ja sen hän teki kahdesti. Minua ei jostain syystä harmittanut passiivisaggressiivinen käytös, tilanteen koomisuus, piilokameramaisuus nauratti minua mutta pidin pintani. Nainen hymyili ensimmäisen kerran kun kone ilmoitti molempiin veikkauslappuihini: EI VOITTOA.
Se nainen toi mieleeni Tinan kertoman energiavampyyrin hänen työpaikaltaan, ihmiset jäävät uupuneiksi hänen jäljiltään. Sellaiset tyypit rakastavat sitä että tarvitset jotain, mielellään heiltä, Tinan tarvitsee olla koeaika loppuun. He rakastavat sitä kun voivat tehdä omasta ongelmastaan myös sinun ongelmasi. Vanhempien illassa tämä nainen sanoi että neitihän näyttää nätiltä, kenen lapsen isistä hän aikoo tehdä. Tina on aika kaukana passiivisaggerssiivisesta, hän on pikemminkin aktiivisaggressiivinen ja sanoi tietävänsä olevansa nätti, mutta rouvan kannattaisi itse kokeilla meikkiä. Reaktio oli muistuttanut iskua palleisiin, kun rouva oli yrittänyt saada henkeä. Minäkin olen sitä mieltä, että olisi harkintaan pistettävä asia, jos joka vuosi olisi aika kun saa metsästää luonnevikaisia ilman sen suurempia seurauksia - tuhoalaishävittäjänä toimimisesta ansaitsisi kaupungin stipendin. "Head like a hole, black as your soul - I rather die, than give you control!"
Muutoin me puhuimme mukavistakin aiheista, kuten Skypestä, en tiedä onko hän ainoa kaverini jolla se on, minä nimittäin sain uutta Home Studio-laitteistoa hankkiessani (firman väreissä oleva head set!) 1 tunnin mittaisen lipun Skypeen. Suunnittelin jo että voin nyt osallistua Tinan kotipuheluihin joita hän soittelee äityliinilleen keskieurooppaan, ettei aina tarvitse lähetellä terveisiä (meillä on tapa lähetellä toistemme vanhemmille terveisiä, vaikkeivat he edes ole koskaan nähneet kumpaakaan meistä, silti aina terveiset otetaan lämmöllä ja rakkaudella vastaan molemmissa päissä). Kuitenkin Skype on arvaamaton apu mahdollisten Home Studion vieraiden suhteen, ettei tarvitse ihmisiä roudata edestakaisin.
Kotona saatoin nauttia pitkästä aikaa irlantilaista krapulalääkettä, valkosipulia ja kirnupiimää. Maantaina on tapana olla krapulan jälkipolttarit. Muuten krapula on ollut vähäistä, sitä ehkäisee kurkuma, omega-3 ja vahva B-vitamiinisatsi ajoissa otettuna. Vettä pitää juoda, ja mieluusti ottaa samainen satsi vielä ennen kun menee nukkumaan, ja jos on oikein tarkka, ottaa vielä ruokasoodaa teelusikallisen sekoitettuna haaleaan veteen. Toinen erinomainen idea ylipäänsä on nauttia välipalaksi turkkilaisesta jugurtista, mantelirouheesta, hunajasta ja kardemummasta valmistettua hyvettä, intialaisen käsityksen mukaan hunajalla ja manteleilla on aivoja hyödyntävä vaikutus – buddhalaisen käsityksen mukaan hunaja ja maito tekevät hyvää kaiken kaikkiaan. Niitä vuoti luvattu maa Raamatussa, ja uskon sen olleen vertauskuva jostain femiininisestä. Nainenkin voi vuotaa maitoa ja hunajaa. Mutta mitä minä teen jos maailmasta hunaja vähenee kuten on uutisoitu?
What have they done to the Earth?
What have they done to our fair sister?
Ravaged and plundered and ripped her and bit her
Stuck her with knives in the side of the dawn
And tied her with fences
And dragged her down
- Jim Morrison
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)