Paikka

Varmaan jonkinlainen ennätys naamakirjailussa on Heiskan suorittama statuskommentointi SYNNYTYKSESTÄ. 3 cm oli kuulemma jo auki, kun viesti tuli yleisön nähtäville. Zemppasin häntä:
"Tempaise niin että vittu repeää." T: Seppo Räty”
Seuraavana päivänä mukula sylissään ja naamakirjaa päivitellessä Heiska aprikoi että mitenköhän monta tikkiä sinne oikein tuli.
Minä olin hänestä Seppo Rädyn puolesta äärimmäisen ylpeä.

Näin taas unta. Unessa törmäsin kahteen osuvaan aforismiin. Liukuessani kohti valvetietoisuutta, vielä unessa puoliksi, minä aloin tajuta että ne olivat minun keksimiä aforismeja.
Olin pian herännyt, ja unohtanut aforismit. Miksi minä unohdin nämä aforismit?

Aamuisin herään pihalla olevien työkoneiden ääniin. Työmaata pitävät nuori nainen jolla on vaaleat hiukset, paksusankaiset lasit, vaaleanpunainen suuri kaulahuivi ja perse. Toisena proletaarina on viiksekäs, sympaattisen näköinen mies jolla on suuri maha ja yleensä paita flanellia. Hän viettää suurimman osan ajasta istuskelemassa minikaivinkoneessaan. Jos olisi nyt pakko ajatella jotain rumaa, niin se olisi sitten se kun mies viiksiään kampaillen sanoisi blondille, täysin varoittamatta, että nyt leikitään kaivinkonetta. Sitä leikitään niin että blondiini menee miehen syliin selkäänantamisasentoon. Kuitenkaan selkään ei anneta, vaan housujen poistamista, tai tässä tapauksessa haalarin, seuraa “kaivaminen” ja se on vasta silloin täysin asianmukainen suorite, kun tyttö on joko kikattanut tai itkenyt koko sen ajan. Toimenpiteen jälkeen mies pyyhkii tytön taipeisiin. Mutta on sanottava, että he pikemminkin ovat sympaattisen näköinen parivaljakko. Pihamaalle tehdään nyt ainakin kivetystä, lisäillään rotvalleja ja sieltä revitään puita, mummokeinukin oli ties missä hyvän aikaa! En vain ymmärrä miksi etupihan kaksi vanhaa, suurta ja komeaa haapaa on pitänyt kaataa (myös koivu on kaadettu). On päiviä jolloin puut ovat ainoa mitä on tarjolla, minulle ja oraville (niitä ruokin aina kun muistan!).
"Joskus tuhotaan liian innokkaasti sellaista, mikä antaisi ihmisille elämäniloa. Kyllä vanhassa tuolissa usein istuu mukavammin kuin uudessa." - Pentti Saarikoski

Salilla olleella viehättävällä blondilla oli ovulaatio. Päättelen sen siitä että kun tulin salille, oli hän ja mukana ollut mies (kaveri, sen näkee, pahimmassa tapauksessa sukua jolloin miehen katkeransuloinen, riemukas vitutus on suuri – ymmärrettävistä syistä) oven ulkopuolella, nainen katsoi minua pitkään ja hartaasti. Kun sitten sisäpuolella tein voimistavia harjoituksia vatsaprässin kimpussa, minusta näki että olen punainen ja tosissaan, ja kun sain sarjan loppuun näin sivusilmällä (sillä ei nähdä tarkasti toisen kasvoja, eikä sitä minne silmät katsovat) kun hänen päänsä oli kääntynyt minua kohden – katsoessani kokonaan häneen, hän käänsi lähes koomisen nopeasti päänsä pois, täysin eri suuntaan. Näin kävi ainakin kahdesti. Hänen silmänsä ovat luontaisesti makuuhuonesilmät, ja jos hän tulee salille yksin on aina joku mies hyvin avulias ja utelias häntä kohtaan. Hänen täytyi olla ovulaatiossa koska sen aikana naiset tuntevat vetoa erityisesti maskuliinisiin, ja sen näköisiin miehiin. Pitää muistaa että minulla on melkein aina samat vaatteet päälläni salilla, ja me olemme monta kertaa olleet siellä samaan aikaan ja tämä on ensimmäinen kerta kun hän lähes häpeilemättä riisuu minua silmillään jotka ovat luontaisesti makuuhuonesilmät, pehmeät katseeltaan ja hienostuneesti vinot - pitkät vaaleat hiukset melkein koskettavat lantionkaarta. Terveellä, hedelmällisessä iässä olevalla naisella ovulaatio tapahtuu n. 10–12 kertaa vuodessa.

Keskiviikkona olin kuvaamassa kun herra Ternipsi oli ratsastusharrastuksensa parissa. Matkalla kohti tapaamispaikkaa sain huomata että Murphyn laki pitää aika ajoin kutinsa – köröttelin Lahden tietä rauhallista vauhtia koko matkan jonka luulin pääseväni perille nopeasti, joku oli päättänyt lähteä ajelemaan sunnuntaiajelut jo keskiviikkona, ja kuljettamaan peräkärryä siinä samalla. Odotin koska hölkkääjä menee meistä ohitse meitä – monikkomuoto tässä yhteydessä merkitsee siis letkaa.

Päästyäni perille katselin huuli pyöreänä niitä jättimäisiä eläimiä joita olen nähnyt televisiossa pieninä liikkuvina kipittäjinä, maistanut metvurstini jälkimakuna ja tavannut vuosia sitten luonnollisessa koossaan. Mainita pitää kanssa se, että kun heräsin minun päässäni soi Rafaelin enkeli, etenkin kohta: “Kuka laittaisi niille edes kengät pieniin jalkoihin ..” ja kun tulimme talleille, täsmälleen sama biisi alkoi soida autossa. Kun tulimme perille oli viimeinen kuulemani kohta biisistä: “Kuka laittaisi niille edes kengät pieniin jalkoihin ..” Intuitio karkaa käsistä.

Odotin lempeiden ratsastajatarperseiden aikailematonta ilmestymistä näköpiiriini, mutta pääasiassa näin tallikissan, puhuin hevosille (eläinten kieli ei ole sanoja, vaan intentio, eräänlainen sielullinen ojentautuminen heitä kohden) hevonen jolle puhuin katseli minua, samalla kun kuvasin dokumenttia Ternipsin ratsastusharrastuksesta. Kysyin että saisiko sen kuvata, jos polle päättää kusta lorauttaa samalla kun puhdistat sen takakavioita.

Talleilta menimme toiselle tallille, valtalle, ja omalla tavallaan kiehtovalle talille mikä oli oikeastaan iso halli. Aurinko iskeytyi himmeänä ikkunoiden lävitse. Kusihätä alkoi yltymään, nopeat kaksi kuppia kahvia lähtiessä ja todenperäisyys minun ja Huuhtadorfenin “Muhkeat Eturauhaset”-vitsailusta kaikki tuntuivat olevan mukana hengessä. Korvani kiinnitti huomiota kun yksityistuntia pitänyt opettaja sanoi että kaiken on lähdettävä takaraivosta, sillä sinun on mukauduttava liikkeeseen. Ratsastustunnin jälkeen kun Ternipsi oli mennyt pistämään hevosta takaisin karsinaansa, minä jäin puhumaan asiasta ratsastuksenopettajan kanssa että Taichin periaatteissa tuo sama opetus pätee, ja kaikessahan se pätee. Kaikki liike ja siihen mukautuminen taidollisesti on tie jota koko jatkuvasti virtaava elämä olemassaolossamme käy. Jos myöhästyt osallistumisesta luonnolliseen liikkeeseen, tapahtuu lyhyt, sadasosasekunnin tauko ja olet jo eksynyt, kun yrität liikaa on se sama kuin yrittäisit saada virtaavan joen kulkemaan nopeammin vain istumalla veneessä jota sen virta vie. Se oli valaistuksellinen hetki jonka unohtamisesta saa vahingon sielulleen. Kun poistuimme, alkoi tipahdella lunta, minä mietin kylmien käsieni kanssa että meneekö ensiviikkoon kun kivekseni laskeutuvat takaisin alas. Nautimme vielä pienet kupilliset kahvia ja söimme hillomunkit miehissä, analysoimme ja jaarittelimme dokumentaariota.

Sen verran on palattava aiheeseen josta jo kerroinkin, nyt kun tuli käsiteltyä näitä eläinkunnantuotteita, että ei minusta silti aktiivista luonnonsuojelijaa saisi. Olen intiaani sen asian suhteen, en valkoinen mies joka ammuskelee junasta puhveleita aikansa kuluksi. Pidän vuosi vuodelta enemmän luonnosta. Ihmisen pitäisi ymmärtää sen päälle ilman ituhippien vuotavasydämistä propagandaa ja suhteellisuudentajuttomia viisasteluja, koska on tervettä järkeä ettei omaan altaaseensa kannata kusta. Sen huomaa viimeistään kun nielaisee. Ongelma on nääs se, että kuka meitä sitten suojelee luonnolta? Jumala on sanonut, että jos te peijoonit menette turmelemaan maan, niin se tulee kipeäksi, saastuu, ja oksentaa teidät pihalle. No ei Jumala nyt ihan noilla sanoilla tätä asiaa ilmaissut, mutta kirjoittamaton laki on kirjoittamaton laki, se joka on luonnonlain “takana”, sitä korkeampi; Buddha kutsui sitä Dharmaksi (termi pitää sisällään buddhalaisuuden psykologisen ja henkisen puolen, mutta on enemmän, se on käännetty tarkoittamaan niin totuutta kuin lakia, mutta sana on vaikea kääntää käytännössä..sanan juuri dher merkitsee tukemista, ja tiukkaa kiinnipitämistä – kaiken kaikkiaan sitä minkä varassa kaikki todellisuudessa on), Laozi nimitti tätä nimellä Tao, ja Johannes nimellä (Jumalan) Sana eli Logos jonka itämainen suora vastine on Tao. Tämä tekee sen mitä tahtoo, on ensimmäinen ja viimeinen, Hän josta olemme, jossa elämme, jossa liikumme. Minä olen panenteisti, maailmankaikkeuskin on panenteisti(nen). πᾶν ἐν θεός (pan-enteismi).