Minun on pitänyt käydä muutaman viime vuoden ajan festareilla. En ole tyypillinen festarihemmo, sillä en koe mudassa talsimista ja retkeilyelämää nyt niin hirveän hienona, mutta tämä oli kokemus jonka halusin kokea. Muutaman viime vuoden ajan suunnitelmat menivät aina ennemin tai myöhemmin mönkään, siispä tällä kertaa aiemmista virheistä oppineena minun oli ylitettävä itseni tavalla jolla en koskaan ja vain mentävä. Tein pohjavalmistelut, ja loput hoidin ex tempore. Yleensä se on kaava jonka toimivuus on parempi kuin Murphyn lain raiskaama suunnitelmallisuus tai kaaoottinen säntäily joka ei sovi minunlaisen herrasmiehen habitukseen, joka on valtiomiesmäinen (muassaan rapsunen vekkulimaisuutta).
Autoon ei oltu onnistuttu vaihtamaan radiota, sillä vaihtosoitin oli Sontalahdessa ja porukoiden kanssa toimiessa toimitusajat voivat olla hämmästyttävän pitkiä. Aiemmin tiistaina padre soitteli, mutta hän ei saanut minua kiinni sillä olin jatkuvasti jumissa, normaalien duunien lisäksi minun piti käydä punahiuksisen naisen kanssa terassilla ja ottaa häneltä vastaan mitä verrattomin yllätys: sydämen muotoinen suklaakakku! (She eyes me like a pisces when I am weak / I've been locked inside your Heart Shaped cake for a days) Tuon tapaamisen päätteeksi vein hänet kauniilta varjoisilta ja aurinkoisilta terasseilta kotiinsa, ja hänen naapurinsa näkivät hämmästyttäviä näkyjä kaiken lihan maailmasta kun me hyvästelimme autossani, he näkivät näitä näkyjä ja he tiesivät taas enemmän. Etkö rakastakin miten asiat voivat kääntyä myös aurinkoiselle puolelle? Tämän jälkeen vieraakseni tuli Proffa jonka kanssa nautimme teetä ja tuota suklaakakkua tyytyväisinä kuin mursut. Juuri tätä ennen (aiempana viikonloppuna) eräs pahan ilman raivolainen oli kutsunut itsensä luokseni kylään, ja silloin kaikki kävi hienosti sillä hän toi huomaavaisesti minulle pullon viiniä ja itselleenkin – olin sanonut että ehkei Kellopeliappelsiini olekaan onnistunut (appelsiinista tehty kotiviini, jonka resepti oli piilotettu Deathtimen toisen singlen B-puolen raidan kommentaareihin, lue ne nyt jos onnistuit saamaan kyseisen tuotteen). Mutta sitten kun olimme päässeet nelistään (joukkoon tuli lisää ihmisiä) kaupungille, alkoi paukkua. Bluesbarista poistuttaessa menimme kaksikerroksiseen ravintolaan, jonka alakertaan naiset meni ja me ylös. Kaunis jonkinlaisiin kabaretvaatteisiin pukeutunut nainen flirttaili minulle kun katsoin häntä, ja minä ja seurueen mies juttelimme kaikesta mitä tuli mieleen kuten naisista, esiintymiskammosta ja musiikista sekä näiden oikeanlaisesta hoitamisesta. Kun tuli aika poistua olivat naiset tehneet katoamistempun. Ehdotin että vaihdamme baaria, ja pistin viestiä samalla omalle seuralleni. Ehdimme toiseen baariin kun heistä alkoi kuulua, he olivat löytäneet niin kiinnostavaa seuraa kuulemma että he eivät malttaneet lähteä. Kaikki Nousulle! No, minun seuralaiseni malttoi lopulta lähteä ja hän sai tarkat ohjeet baariin jossa olimme, hän oli tullut kyseisen matkan autolla (tämä on seikka, jota voitiin käyttää minua vastaan). Hän tuli paikalle ja alkoi valittamaan jostain asiasta, minä en enää odottanut paljoakaan sillä alkoi vaikuttamaan että tältä daamilta saattoi odottaa minkälaisia tahansa muutoksia suunnitelmiin, joten lähdin kiertelemään sillä oletin että hänkin lähtee (kuten porukan toinen mies teki). Mutta kun osuin takaisin alakertaan, yllätyksekseni hän olikin siellä, nyt jonkun pariskunnan kanssa jota en ollut koskaan nähnyt. Pian kun olin mennyt hänen luokseen, hän alkoi vetelemään minua ympäri korvia. Se on tietysti tasa-arvoista, tämän nykyisen tasa-arvoksi kutsutun matriarkaalisen sorron nimissä, mutta jos minua eivät lyö miehet, ei myöskään koskemattomuuttani voi loukata naiset jotka uskovat syntyneensä prinsessoiksi. Kysyin kovalla äänellä että mitä, mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän. Hän ja seurueen mies poistuivat. Minä ja seurueen nainen jäimme paikalle, ja hän käski minun lähteä, ja minä sanoin että sen teenkin kunhan minulle sanotaan että mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän. Asiaa ei parantanut se että jotenkin automaattisesti minä olin tässä se syyllinen ja kusipää – hän siis alkoi syyttämään minua. Kun näksättäjä oli tullut takaisin, minä kysyin rauhallisesti häneltä haluaisiko hän tietää mitä mieltä olen hänestä ja hän vastasi kyllä. Minä näytin keskisormea, käänsin selkäni ja taakseni katsomatta minä lähdin (lainatakseni Abu Nuwasta: “Oi painukaa vittuun te molemmat!”) Myöhemmin fuuria oli tullut katumapäälle ja pyyteli minulta anteeksi, suostuin tapaamaan hänet ja me syleilimmekin sovinnollisesti sen jälkeen. Mutta kun olimme ottaneet muutaman askeleen kohti pysäkkiä, ja selvisi että bussi tulee vasta tunnin päästä, oli se(kin) minun syytäni (ja kaikki on minun syytäni). Tästä seurasi uusi raivon purkaus ja se että hän perui anteeksipyynnön ja lähti pois luotani. Olin vain välissä sanonut tyynenä kuin Walter että bussiaikataulut eivät ole minun syytäni. Myöhemmissä viesteissä ja puheluissa hän vakuutteli että tulen jäämään yksin ja minä vakuuttelin että olen mieluummin yksin kuin seurassa joka tekee minulle sen minkä lentokoneet amerikkalaisille pilvenpiirtäjille, ja tein selväksi että minun seurassani oleminen on lisäksi täysin vapaaehtoista. Ja nyt kun miettii, jos yksinäisyys on yhtä kuin nuori nainen jolla on jäänsiniset silmät, palavan punaiset hiukset sekä pienet enkelinsiivet tatutoituna lapoihin, sekä kyky hemmotella miestä niin että tämän kunnioitus on taattu - niin todellakin, eivätkö asiat voisi mennä paljon huonomminkin? Ja enkö minä ole ollut uskollinen maskulismille ja sen vallankumoukselliselle tehtävälle?[Kuriositeettina on sanottava, että Kik Lindström myöskin oli tuona viikonloppuna liikenteessä, kait exänsä kanssa, jota myös veteli ympäri korvia. Minun oli sanottava että mikä ttu teitä ämmiä oikein vaivasi tuona viikonloppuna, oliko teillä kaikilla hullun lehmän tauti? Mutta Kik vain nauroi]
Siispä takaisin asiaan. Olin tehnyt valmisteluja, lähes neurootikon huolella sillä mukanani oli ainakin kolme muovikassillista tavaraa. Eväiksi olin ostanut muutaman purkin spämmiä ja ananasta, juomaksi ison 5 litran kanisterin lähdevettä, italialaista kuohuviiniä ja pöntön samasta maasta tuotettua punaviiniä – unohtamatta skottilaista taskumattivettä eli viskiä. Kaikkien tämän lisäksi olin ottanut matkaan sopivan määrän vaihtovaatteita, eli yhden t-paidan, yhdet sukat, kalsarit ynnä muuta sellaista. Kaikki näytti valmiilta lähtöön. Kännykästä tuli todellinen elämän pelastaja koska vaikka Nokian puhelimet ovat mitä parhaimpia, ne yleensä kestävät noin 2 vuotta ja minulla tuo kulta-aika oli mennyt jo umpeen, enkä edes löytänyt mistään aurinkokennolaturia joka on juuri näitä tilanteita varten. Kännykääni latasin matkamusiikkia, kuten Slashin Be the Ball, ja matka alkoi kun pistin soimaan Type O Negativen version sävelmästä Highway Star – nyt viimein festarit ja road trip molemmat yhdistyisivät kokonaisuudeksi kuin solmu! Mutta kävipä sitten niin että särkylääkkeet olivat lopussa, tai ehkä olin vain hukannut uuden juuri ostamani pakkauksen, mutta minun matkaani tuli mutka; olisi löydettävä juhannusaattona apteekki! Lähdin matkaan ja tein ensimmäisen juonnon Home Studiota varten [nämä juonnot on auditiivinen kokemus ja kokonaisuudessaan kuultavissa tulevassa Home Studion jaksossa, jonka kanssa tosin on ollut massiivisia teknisiä ongelmia tuotantopuolella, joten siitä on mahdotonta sanoa juuri mitään varmaa!], olin on the road.
Viimein kun olin kerran joutunut palaamaan kotiin ja käymään apteekissa, oli Prellun nokka vimmattuna suuntaamassa ulos Tampereen ilmatilasta. Eksymiskokemus oli kun olin unohtanut Parkanon ja Ikaalisten sijainnit, mutta Nokialaiseni koskaan aiemmin testaamani karttatoiminto toimi kuin unelma, se paikallisti missä olen ja sanoi että ei mitään hätää, olin täysin oikealla suunnalla. Matkalla isäukko soiti, ja koska vanhempani eivät koskaan kuuntele minua hän oli aidon hämmästynyt, lähes loukkaantunut siitä että olin matkalla festareille.
Parkanossa pidin täyttö- ja poistotauon. Tankkasin itseäni ja autoani. Vatsani oli sekaisin mutta pää pystyssä. Kun kävelin Deathtimen virallinen paita päällä vessaan, eräs parkanolaisrouva katsoi silmät pingispalloina kun kävelin vessaan käydäkseni suoraan sanoen paskalla. Tämän huollon jälkeen matka jatkui kohti alati aurinkoisia juhannustansseja. Todellakin, aurinko lisääntyi ja vapaat autoradat olivat avoinna edessäni, olin kuin olisin ollut yhtä autoni kanssa näiden upeiden vihreiden ja kesän täyttämien maisemien kanssa, heitettynä sisään johonkin fantastiseen tauluun jollaista ei voi olla. Kattoluukku ja molemmat lasit auki, samoin kuten hiukset, päässäni himoköyrijälasit ja myhäilevä jännitys jostain mikä voi olla mitä tahansa mutta mitä todennäköisemmin hyväksi ihmiselle.
Paikan päälle lopulta saavuttuani sanoin henkilökunnan edustajalle että tämä on neitsytkäyntini, joten jännittää niin pirusti, ja hän sanoi että ei aihetta huoleen tämä on aika helppo. Minä nauroin ja poistuin huojentuneena paikalta. Kuin siunauksesta löysin heti mitä parhaimman paikan autolleni. Oli aika avata italialainen kuohari, ja tämän kaiken keskellä myöskin Petra Paljasjalka tuo 157 cm pitkä hippityttö oli pistänyt minulle viestin että olenko tulossa, sillä olisi hienoa tavata. Kaadoin kuoharia, ja vastasin viestiin ja pian hän olikin jo melkein vastapäätä autoani, nousseena paljaille pienille varpailleen ja tähysteli käsi lippaan vedettynä ympärilleen. Tämä oli erinomaisen tärkeä tapaaminen koska hän toimi oppaanani myöhemmissä vaiheissa tässä uudessa ja jännittävässä ympäristössä johon nyt kuuluin. Mutta se ei ollut tavallista, sillä Petra oli valvonut yön ja hän tunsi sieltä jokaisen, minä en ketään, eikä siinä vielä kaikki vaan todellakin näiden festarien erikoispiirre oli siinä että sinne ihmiset olivat tulleet pitämään hauskaa. Todellakin, jos Matin ja Tepon, noiden enkeliäänisten veljesten keikoilla puukotetaan ja ammutaan kanssaolijoita, niin näillä festareilla halailtiin ja kolme kaljupäistä riskiä miestä tanssivat pelkät naisten hameet päällä tiputanssia samalla kun irvokasta ja rienaavaa bailuindustrialia soittanut orkesteri teki juttuaan.
Kuriositeetteina sanottakoon että tapasin siellä kyllä sen verran tuttuja että death metal-veljekset lapsuusajoilta olivat tulleet paikalle. Heidän kanssa halailtiin myöskin ja käteltiin ja nauraa hörötettiin. He olivat paikalla samasta syystä kuin minä ja se syy oli Six Feet Under. Me olimme tästä yhtä mieltä ja olemme edelleenkin, tämän voin sanoa suurella varmuudella.
Välillä kävin pitämässä juomapaussia, samalla kun päivittelin Facebookin yleisöllä miten minulla menee. Unohdin päivitellä sen jälkeen kun olin sanonut että menen katsomaan Dark Tranquilitya ja että juon juuri italialaista kuohuviiniä (talous). Tämä kyseinen bändi tuli katsottua, paljonpa on sekin muuttunut ajoista kun sitä viimeksi näin, itse asiassa en juurikaan tunnistanut sitä enää oikein muusta kuin yhdestä ainoasta kappaleesta jonka nimeä en muista. Lisäksi ruåtsideath on aivan liian teknistä ja “vihellettävää” minun makuuni, mutta kyllä tätä nyt olut-alueelta katseli, samalla kun tunsi itsensä rikkaaksi kun oli ostanut ylihinnoiteltua olutta. Petra tuli myös paikalle, hän oli paikalla absolutistin virassa ja minä luennoin hänelle Deathtimen ensimmäisen albumin synopsista selvästi innostuneena, ja tölkki kädessä. Myöskin Finntrollin muistan, senkin lähinnä yhden tai kahden kappaleen osalta, ja tietysti heidän uuden solistinsa pisti silmään sillä tuo langanlaiha mies heilutti lettiään kuin hän olisi ollut tuulimyllyn ja radiomaston risteytys. Se oli mukava keikka, ihmiset melko rentoja tässäkin tapauksessa. Se taisi olla juuri tämä keikka kun saksalainen (?) kuvaaja pyysi ottaa kuvan minusta ja Petrasta, ja niinpä hän sen tekikin. Vain huomattavimmista metallityypeistä niin yleisön kuin esiintyjien suhteen oltiin otettu kuvia, joten olin etuoikeutetussa asemassa. Myöskin säiden suhteen, Hämeen provinssissa tuli vettä kuin Esterin perseestä, puhumattakaan sateensuojien lukemattomista hyttysistä jotka söivät ihmisiä eläviltä, samalla kun kaunis keskiyön aurinko maalasi taivaanrantaa ja kun juhannus oli huipussaan oli leirintäalueella usvaa, maalaisromantiikkaa, nuotioita siellä täällä.
Six Feet Underin keikalle mentäessä minulla oli vimmattu kusihätä, mutta koska halusin kaiken, oli minun mentävä eteen ja oltava valmiina myöskin kuvaamaan. Tämä ahneus kostautuu helposti, mutta tie joka on valittu on käytävä loppuun jos niin on ollakseen. Juuri ennen kun bändi oli lauteilla tulin puhuneeksi joidenkin pohojalaasten nuorten isäntien kanssa jotka olivat melkoisessa humalassa, he pitivät Deathtimen paidasta ja minä annoin heille käyntikortteja josta he voisivat ladata albumin. Eräs heistä näytti kissalta jolta oli naaman karvoista osa ajeltu. Myöhemmin paljastui että nämäkin olivat Petran kavereita, hän tunsi noin joka toisen porukan tai yksilön joka tuli meitä vastaan. Bändi alkoi soittamaan yllättäen ilman sen suurempi esittelyjä, olen kuullut että Misfits on vielä koruttomampi. Orkesteri soitti wanhoja kunnon hittejä alkaen ensimmäiseltä levyltä, jonka kasettiversion joskus kuuntelin pilalle, silloin vielä kun oli kannettavia kasettisoittimia jotka nykyisin on hipster-kansan eliittitavaraa kuten vintage. Ja kävipä niin hyvin, että heidän viimeisin levynsä josta en pitänyt ei juuri saanut soittoaikaa vaan sellainenkin levy kuten Maximum Violence ja sen monet hitit soivat komeasti, raskaina ja Chris Barnes seisoi keskellä lavaa heiluttaen ihmisen mittaisia rastojaan, mikki molemmissa käsissä jalkojen välissä. Tässä tämä nyt sitten on, suosikkien näkeminen livenä muiden haaveiden lomassa manifestoituu toinen toisensa jälkeen ja toteutuu, olen onnekas mies ja käsissäni on tulta. Bändillä oli mielenkiintoinen tapa soittaa samalla tempolla jokaisen biisin, jolloin nopeatkin biisit saivat paranoidmaisia sävyjä, mutta se kaikki kuului tämän tyylisen metallin ideaan. On ollut paljon puhetta metallin koulukuntajaosta, ja minä ehdottomasti kuulun siihen porukkaan joka diggailee death-, doom- ja sludge- että stoner-kamaa ja ei mielellään siedä black ja speed yms. tyylisuuntia (vaikkakin Six Feet Underin jälkeen olut-teltassa soittanut black metal-bändi jonka nimeä en tiedä, veti erinomaista keikkaa, sitä kelpasi katsoa kun olin tehnyt elämäni sijoituksen ja ostanut askin tupakkaa josta poltin kaksi – maksoi vain 5€!). Mitä muuta on sanottava keikasta, on se että se oli vaikea kuvata. Samoin voidaan sanoa että videot epäonnistuivat äänen suhteen täysin.
Keikan jälkeen löysin Petran, pistin buddhanutturan päähäni ja otin matkaviinilasin jonka täytin punaviinillä. Lähdimme ihmettelemään leirintäaluetta ja kävimme monen erilaisen leirin läpi ja tapasimme monia erilaisia ihmisiä – tai no, tälläisissä tapahtumissa monet on aika samanlaisia mutta se ei kerta kaikkiaan ole tässä pointtina. Minun eksentrinen ulkoasuni sai huomiota osakseen, eräs tamperelainen punapäinen tyttö ilahtui silmin nähtävästi verkkosukkahousuissaan kun sanoin myöskin olevani manselaisia. Tätä ennen hän oli kehunut minun hiuksiani ja hienoa viinilasia, olin ottanut kehut vastaan arvokaaseen ja tottuneeseen tapaani.
Lopulta minä ja Petra sitten nukuimme autossani, johon minä olen ehkä hieman liian iso nukkumaan sillä se ei ole mikään makuupussi vain kaunis urheiluauto. Petra taas mahtui kokonsa ansiosta kokonaan penkille ja takkini riitti hänelle kokonaan peitoksi. Seuraavana aamuna pää ja niskat olivat aika kipeät. Huomasin että aamukaste oli koskenut minuun; se oli tullutkin minuun sillä hiuksiani ja ihoani peitti eräänlainen tahdas, jonkinlainen limakalvo. Kun olin toennut minä ehdotin että lähdemme kiertelemään, sillä minun piti valmistautua kotimatkaan siinä samalla. Taas kiertelimme leirejä, ja tapailimme ihmisiä edelliseltä päivältä. Välissä Petra tarjosi minulle virkistävää pakuriteetä jossa oli mukana auyervedisia lisämausteita, unohtamatta sitten lähdevettä (kävimme myös rannassa syömässä aamupalaksi koivunlehtiä - ne puhdistavat! Samoin otin siitä rannasta kuvia, ja tietysti juuri silloin joku kaljupää kahlasi perse esillä minun maisemassani). Paikalle tuli aika erikoinen pohjalainen isännysmies jolla oli paita auki, ja silmissä meikkiä ja hän puheli Toyota Hiacestaan. Hän alkoi lyöttäytyä urakalla mukaan, samalla kun viereinen dieselvasaramallin wanha matkailuauto räjäytettiin käyntiin, jonka johdosta me olimme pakokaasupilven alaisina. Petra taas tuhansien astioidensa ja muiden vastaavien seassa. Kun jatkoimme matkaa huomasin että Six Feet Underin keikalla tapaamani hevihemmot olivat myöskin Petran tuttuja. He olivat rentoa väkeä. Eräs heistä sanoi että jos haluan shokkiarvoa tulevalle levytaiteelle, niin pitäisi ottaa hänen mahastaan kuva, se nauratti ja nauratti vielä lisääkin kun koristelin mielikuvaa lisäämällä mahan päälle silmälasit ja napaan tupakan. Tämän jälkeen eräs toinen heistä (en ole selvästikään selvillä heidän nimistään) oli wanhassa kunnon aaltoilukrapulassa, jossa siis välillä on ok-olo ja välillä todella oksettava olo. Minulla on ollut sellaisia muutama, ja saatoin samaistua hetkeksi häneen myötätuntoisella tavalla. Hän heitteli tupakka-askin pois, yökki ja hikoili tuskahikeä. Välillä kun hänen olonsa parani hän ehdotti että halaisimme ja minä sanoin että halataan vaan. Sovimme että hän ajattelee vain eilen juoneensa mehua, lasin maitoa ja korvapuustin vielä siihen päälle syöneensä - tämä ei kuitenkaan auttanut. Kuulin huhun että hänen äitinsä olisi tullut hakemaan häntä, minä luulin että se oli puhetta pilapäiden, mutta varmaksi tuskin tulenkaan sitä asiaa tietämään.
Kotimatka sujui erinomaisesti. Se oli taistelua väsymystä vastaan. Nautin poretabletteja joista toinen oli energiajuomaa poremuodossa ja toinen monivitamiinit gingsenin kera - nekin poremuodossa. Viilentävä tuuli, yltyvä kakkahätä ja kauniit juhannusmaisemat elvyttivät minua samalla kun ajelin taas kerran kaikki auki, hiukset, ikkunat ja luukku katossa. Ohittelin kuin sukkula hitaampia autoja leveillä kaksikaistaisilla teillä, sain aurinkoa ja annoin Prellun olla elementissään ja imeytyä kiinni tiehen kuin se olisi sen rata.
Oli lauantai, ja päivä kun minun piti tavata jälleen punapäisen nuoren naisen kanssa jolla on jäänsiniset silmät ja sopivan epäkorrekti huumorintaju sekä erottuva huomaavaisuus mitä tulee ensivaikutelmaan (on parempi puhua siitä, kuin muusta sillä toinen pitää ensin tuntea). Olo oli krapulainen mikä tietysti vie terää pois kaikelta, mutta hyvät ajat jotka olivat todellisia siltikin toimivat miten niiden piti. Kun olin päässyt kotiin olin rojahtanut sänkyyni kaikki vaatteet päällä ja nukahtanut x-asentoon. Heräsin virkistyneenä mutta hieman raihnaisena. Punapäinen typy joka on käsittääkseni lajiltaan puoliksi saksalainen ja puoliksi suomalainen, suvaitsi minulle pitkän palautumisajan, mikä kaikki oli hyväksi. Toinen päivä, kun menin viettämään sitä hänen kanssaan on tietysti oma tarinansa (she'd like to know, she'd like to feel me deep inside, deep inside of her). Siitä sanottakoon että juhlat kestivät aamuun asti, välillä herättiin ja välillä levättiin kaikessa iloitsemisessa, syöty ei juurikaan sillä vaikka hän oli valmistanut kaiken kuten kunnon naisen pitääkin valmistaa, ei ruokahaluni tai ruuansulatus ollut aktiivitilassa. Se ei haitannut menoa joka kesti aina sunnuntaihin asti. Tällöin kävelin kotiin herkässä krapulaista johtuvassa mielentilassa, sillä parin päivän punssit ovat aina minunlaiselle herkälle runoilijasielulle raskaita näin jälkikäteen. Sunnuntain päivällisillä minä ja isäukko joka oli jo kerännyt itsensä hänen juhannusaaton järkytyksestä, menimme lounaalle. Menimme tosin lyhyen kaavan mukaan, sillä monen ruokalajin kiinalainen ateria olisi ollut liioittelua.
Nyt on kysymyksessä, että jatkuuko erikoisraporttien perinne Tuskan muodossa? Tätä kirjoittaessa en osaa sitä vielä sanoa, vaan viittaan 50/50-mahdollisuuteen.Siellä olisi Crowbar - bändi joka on ehdottomasti tämän toiveita toteuttavan vuoden 2010 bändilöydös Deathtimen lisäksi (itse asiassa Operation Death Metal Hero Sessionsin eräs kuunnelluimpia bändejä oli juurikin Crowbar joka vastasi paljolti määrätystä tunnelmasta joka lopullisessa tuotteessa on).
Oh en minä tiedä vastauksia näihin kaikkiin kysymyksiin, enkä minä välitäkään, sillä en minä ole selvännäkijä - minä olen rakastaja!
Happiness
More or less
It's just a change in me
Something in my liberty
Oh, my, my
Happiness
Coming and going
I watch you look at me
Watch my fever growing
I know just where I am
But how many corners do I have to turn?
How many times do I have to learn
All the love I have is in my mind?
But I'm a lucky man
With fire in my hands
Happiness
Something in my own place
I'm stood here naked
Smiling, I feel no disgrace
With who I am
...
- Lucky Man
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti