Intro*: Janne Böy Seikkailee: Wanhan Miehen Suuri Pyyhe Tunnari**
Segmentti 1.
(taustamusiikkina Locust Toybox:Through My Head At Night)
- Pako Home Studiosta: Päivitystä
- Mahdollisista sudenkuopista
- Kahvia, firman kupista
- Minigolfkauden avajaisista ja jatkoista
- Johanniitta...
- Uniongelmat valonvaihteluiden mukaan?
- Intron kertomuksen taustasta (melkein tositapahtumiin perustuva;)
- Intron hysteerinen ensimmäinen otos (versio 1.0) jossa oli mahdotonta pitää pokkaansa
- Ongelmia kesästä nauttimisesta; se luisuu pois käsistä
- Miten tehdä maailman paras proteiinijuoma - Ohjeet!
- Kofeiini/kahvi - milloin sen käyttäminen on PAHASTA sinulle?
- Bambunversojen mielenkiintoinen käyttötapa
- Viimeisin tutkimus siitä miten (tuore) punainen liha EI ole pahasta
- Viime aikojen ylivoimaisesti parhain kirjalöytö - moniulotteinenkin vielä:Tuomas Kyrö:Mielensäpahoittaja
- Aksel Sandemose: Pakolainen Peittää Jälkensä
- Anthony de Mello, Yrjö Kallinen, Raamattu, buddhalaisuuden opetukset
- Katkelma kirjasta ja sisällöstä
- Xeimiaanisen määritelmä
- "Mystiikka on sukua seksille, uskonto huumorille"
- Migueloksen tarjous, josta vaikea kieltäytyä (K-18) koskien "brassia" ...slapstick-skenaario
- Lähetyksen tulevaisuudesta, ja ahtaista ajoista
- Miksi kaupallisuus ja kapitalismi on perseestä (etenkin viihde- ja taidealalla)
- Miksi piratismista voi olla hyötyä (jopa artistille) ja miten se voi olla ok (ja miten ei)
- Idols-idiotismista ja yleinen "kaava"
- Kuinka äärimusiikistakin voi muuttua massamusiikia
- ...on OK pitää "laneja", mutta älkööt he kuitenkaan politiikkaan lähtekö - zing!
- Heidän jäljiltään ammattimuusikot saisivat yhtä paljon rahaa kuin romanian romanit stokan kulmalla soittaessa/kerjätessä
- Energia hajaantuu liian moneen suuntaan
- Aika + raha = ongelma
- Lojaaleista ja hyvistä faneista (kiitos)
- Henry Rollins: L.A. Money Train (Sanat)
- Damokleen miekka laitteistona
- Läppäri olisi nyt MUST!
- Hitto vie minulla olisi vielä kirja(t) kirjoittamatta kaiken lisäksi!
- Tällä alalla sponsorit on kaiken lähtökohtana
- Tehtävä- vs. Uramentaliteetti -revisited
- Olen tehnyt tätä jo kauan (ja paljon!)
- Tehtävä ja tarkotus ovat dynaamiset (joskus on vain tarkoituksena selviytyä)
- Kapitalistismaterialistinen yhteiskunta joka perustuu pelkälle selviydy ja lisäänny-periaatteelle
- Ehkä silti voi olla vain yksi päätarkoitus ja päämäärä?
- Projekteista osa kesätauolle? Radio Home Studio, Fundamentti..joku tai jotkut muut?
- Tempus Fugitin taustasta
- Qigongin ja Taichin jälkeen, smoothieta,Joyce Meyerin ja Alan Wattsin podcasteja, sekät tietenkin vihreää teetä
- Smoothieni näyttää kylmältä hernesopalta (herkullista)
- Smoothievinkki - korvaamaton neuvo jos teet vihervihanneksia sisältävää smoothieta!
- Uudet luomismetodit, auttavat mutta vaikeita ottaa niistä tapaa
- "Huono seura hyvät tavat turmelee" - yllättävä selitys (ERITTÄIN VALAISEVA!)
- Pako Home Studiosta osa II
- Homehelvetti
- Projektien mahdollinen lomakuukausi: Heinäkuu
- Deathtimenkanssa äänitteillä paria wanhojen projektien keskeneräisten biisiä
- Deathtimen PJ Harvey coverin demo on jo valmis
- Demot ovat äänimuistioita, ja siten laadultaan epätasaiset
- Studion digitaalista uusimista (bassot jo digivahvarilla)
- Pakosuunnitelma hankala kun ei tiedä mistä aloittaa
- Tämän hetkinen sijainti todella väsynyt
- Uudet vaihtoehdot uudeksi päämajaksi parempia tai vielä parempia!
- Mahdollisesti muutto jopa juuri Radio Home Studion 2 vuotisjuhlaksi?!
- Festarikuukausi (heinäkuu)
- Morbid Angel, At The Gates, CMX,Prodigy jne jne
- Oranssi-aikakausi
- Radio Home Studion lähetykset/ ensimmäinen tuotantokaudet (+ EXTRAT) iTunesiin"Hot Talk"-versioina?!
- Päätösraita lähetyksen teemaan ja tulevaisuuteen soveltuvasti..
Sään kanssa oli uskomaton onni. Satoi kaatamalla kun Miguelos Miguelos Miguelos tuli noutamaan minua, ja vielä kun kävelimme Alkosta autolle, saimme laittaa kinttua toisen eteen oikein rivakasti. Mutta sitten kun nappailimme napsukaisia päämajassa, alkoi aurinko paistamaan – sopivasti, juuri kun sain kuunneltua Paradise Lostin Draconian Times:in Legacy Editionin 5.1 miksaus DVD:n loppuun. Vaikka tuon levypaketin idea vaikutti lupaavalta, niin pitää sanoa että ei tämä nyt ihan niin hätkähdyttävä kokemus ole, että se vuoksi hankkisi kotiteatterilaitteistoa, vaikka ehkä tuon tuplaCD:n hankkisikin jo sen remasteroinnin vuoksi. Kotiteatterilaitteistoa kuunnellessa on nimittäin optimaalista olla yhdessä paikassa, mielellään hirveästi hötkyilemättä, jotta äänikokemus on täydellinen, ja se voi etenkin aloitellessa olla tuskatusttava kokemus.
Ennen kun menimme kunnian kentille, menimme suunnitelmani mukaisesti Pyynikin Porttiin. Tuo taitelijaravintola, jonka sisuksissa velloo porukka täysissä pieruissaan jo siinä launatai-iltapäivisin, silloin kun paikka on juuri vasta avannut. Ravintola kuitenkin on siisti ja hieno sisältä, eikä suinkaan mikään lähiöräkälä. Etenkin sen vessa on suoranainen salonki, vielä jonkun palkinnon aikoinaan voittanut. Ihastuttava pieni paikka, jossa on hyvä käydä nauttimassa malja ennen tai jälkeen golffausten! (Myös Janne Böy oli käynyt siellä ihan samoihin aikoihin kuin me, mutta polttariporukan kanssa - pieni maailma jne.) Siellä nautimme mallasjuomia, ja hyvä rokkaava musiikki soi. Niistä mieleen jäi MetallicanLoad:in biisi Ain't My Bitch. Tuo albumi oli hyvä levy, se, ja St. Anger, molemmat olivat hyviä levyjä jo siksikin että niillä bändi teki sen mitä se itse halusi, eikä sitä mitä massoittuneet fanit halusivat. Pitää muistaa ettei bändi voi periaatteessa pettää fanejaan kehittymällä, vain menemällä alle tasonsa, ehkä jopa niin että se tekee saman albumin uudestaan (uuden keksiminen on huomattavasti hankalampaa kuin vanhan uusiksi lämmittely). Vanhat fanit ovat olleet joskus uusia, ja ehkä hieman vastahakoisiakin faneja. Siispä Metallican viimeisin levy, missä taas soitetaan kiltisti radiokelpoistakin rokkia E-säädöin, ei ole munarikas levy joka jää historiaan, Load ja St. Anger ovat - Reload ei olltu niin kummallinen, ei huonokaan, mutta ei silti muu kuin Loadin jatke. Vaikka sanottakoot nyt, että Metallica on ollut minulle aina bändi muiden joukossa, niin silti ns. klassisen Metallican parasta tarjontaa oli puolestaan ...And Justice For All.
Alkumaljoilta kokosimme itsemme ja reppumme, ja lähdimme lampsimaan läheiselle kentälle. Näytti siltä että sade oli ja pysyi poissa. Mutta mottona olikin: Minigolfkauden ja punaviiniboxin avajaiset tänään. Sateen yllättäessä voimmekin aprikoida samettisessa punkkupöhnässä:Ovatpahan ainakin radat vapaina.
Seuraavaksi kattava kuvakimara tapahtumasta:
Vittuiltiinkohan meille, kun antoivat sinisen ja keltaisen pallon?
Tiger Woods ei ole mitään näiden kovien nimien rinnalla!
Nesteytystä varten on oltava aina juoma lähellä!
Miettikö Miguelos lyöntiä vaiko naisen ulkosynnyttimiä?
Miguelos yritti ilmeisesti saada pallon peräti kahden radan reikiin, mutta heteromies haluaakin kaksi rataa kerralla! Tai sitten vastauksen voi päätellä edellisen kuvan tekstistä
Minigolf on rankka laji, välikuolema on korjannut satoaan, eikä edes ryhtinuorison esimerkkijäsen sitä voinut välttää. Allekirjoittanut puolestaan nesteytti itseään tuon ajan punaviinillä, ei huono idea sekään.
Takaisin elävienkirjoihin palannut side-kick; on se vaan reipas ja potra poika!
Melko usein, Migueloksen kanssa, saan päähäni että rupean haastattelemaan naisia aiheena Miguelos ja tämän elämän suuret kysymykset. Pelien jälkeen, kun olimme käyneet syömässä, jotkut meistä sammumassa ja jotkut juomassa hieman lisää päämajalla, siirryimme siitä sitten kaupungin yöhön ns. pelien jatkoille. Tällöin näihin edellä mainittuihin haastattelurupeamiin lukeutui se, että kannattaisiko Migueloksen ostaa himoitsemansa moottoripyörä. Miguelos istui pöydässä, ja minä juttelin naisille, siellä he sitten katselivat häntä ja kommentoivat. Mietin että olisin saattanut tehdä käytännön pilan ja kysyä että kannattaako kaverini tehdä sukupuolenvaihdosleikkaus, jolloin heidän katsoessa Miguelosta olisi tämä hymyillyt ja ehkä vilkuttanutkin heille merkiksi siitä että kyseessä on juuri se mies mistä oli puhe.
Krapula-aamuna Miguelos sitten tuli siihen tulokseen että hän moottoripyörän hankkimista ennemmin tuunaa mallini mukaisesti Ruoskaa aka. Subarua mallia Piiska (siinä on turbo, ja seuraava asennettava olisi vapaavirtaussuodatin mikä minunkin Prellussani on – vieläpä niin hieno, että auto sai välittömästi Mach 3-luokituksen jo pelkästä sen ulkonäeöstä. Moottoritielle voin kaasuttaa vain Pirkkalan lentokentältä) Tämän päätöksen johdosta kannamme mukanamme valokuva-albumia jossa on kuvia Piiskasta, tämän sisä- ja ulkotiloista sekä konehuoneistosta."Kannattaisiko tähän ostaa vapaavirtaussuodatin, entä intörkuuler?"
Jatkoilla tyttöset tykkäsivät. Muistan erään blondin jonka Miguelos sanoi hinkuvan siinä määrin minun viereeni baaritiskillä, että hänen kaverinsa repi tätä paidasta. Ikävä kyllä en siinä mökässä kuullut kunnolla mitä hän sanoi, mutta heti kun juoma ojennettiin minulle hän tarttui siihen, jolloin minä tartuin juomaan ja otin sen itselleni “soo soo”. Myöhemmin kun ohitin tuon melko nätin blondin (pitkä ja vaalea, pitkin hiuksin, kuin jokin malli) tämä irvisti minulle (samalla tavalla kun pikkutytöt tekevät kun he vähän tykkäävät pojasta), jolloin minä hymyilin hänelle (ilkikurisesti kuin se poika josta tykätään) ja hän näytti keskisormea, ja minä näytin takaisin. Fibat eivät siitä huolimatta olleet pahat, vaikka ehkä joku sivustaseuraaja olisikin voinut ajatella että asiat olisivat olleet niin pahasti että olisimme joskus seurustelleet. Minulla on tapana erottaa tälläinen, johtuu ehkä siitä että minulle on joskus oltu melko vakavissaankin vihaisia.
Lopetusbiisin voinkin omistaa sitten hänelle, tai ennemin sille mäkin myyjälle.
... Ja koska nyt lukija voi aatoksissaan miettiä että kumpi voitti ja miten kävi avajaismatsissamme. Minä sanon, että tärkeintä on että me pelasimme, osuimme aika ajoin reikiin ja että olemme yhä elossa, vaurioita vailla ja että meillä jokaisella on toisemme.
Sanotaan että jos ei helluntaina ole morsianta tai sulhasta, riippuen pitkälti ilmeisesti henkilön mieltymyksistä, käy niin ettei sitä ole loppuvuonnakaan. Allekirjoittaneella nyt jokunen kandidaatti lauantaisena yönä pyöri syleilemässä, tulemassa juttelemaan ynnä muuta sellaista, mutta seuraavana päivänä heistä ei sitten ollut enää tietoakaan. Ehkä se olikin hyvä, nimittäin joskus, kerran ellei toisenkin verran on käynyt niin että on ollut tuolloin morsian, ja se on tuottanut koko loppuvuodeksikin suurta onnettomuutta ja epäonnea. Pitkälti sen vuoksi, että tuolloin on ollut morsian (ja ollut useimmiten jo ennen tuota päivämäärää) joten ehkäpä tämä järjestely oli parempi.
Eräs mikä vähäsen nyppii, oli se tapaturma joka esti edellisessä tekstissä mainitun nostalgisen tapaamisen Anthoniaksen kanssa. Olimme pitkät tovit kirjoitelleet facessa yksityisviestejä ja arvioineet aikoja. Sitten päädyimme siihen että menisimme sopivasti norkoilemaan Saunan(Open Air) porttien välittömään läheisyyteen (en koskaan muistanut ehdottaa että kutsuittaisi vielä Sami mukaan, niin Anthonias voisi toistaa Kirkkareiden oksennus- ja kylkikusispekataakkelinsa). Nappailin valmistamaani melko erikoisen makuista sangriaa ja ihmettelin kun miehestä ei kuulu. Samalla arvelin että noh, nappaillaan tätä nyt loppuun ja odotellaan. Sitten alkoi aika ja sangria loppua, avasin vielä matkapulloksi aiotun viinipullon (oikeastaan hyvä niin, se oli hyvin tiukalla synteettisellä korkilla kiinni ja jouduin avaamaan sen monitoimityökalulla koska eihän korkkiruuveja ole koskaan talossa kun niitä tarvitaan) ja jatkoin ihmettelyä ja kellon katsomista. Sitten rupesin jo arvioimaan että tämä kutsu on nyt mennyt ohitse, ja Sontionlahden maaherra on tajuttomana jossain rautatieaseman välittömässä läheisyydessä olevassa pienoishavumetsässä (tositapahtumiin perustuva juttu tämäkin muuten).Sitten tuleekin aika poimia luuri, kerätä itsensä ja lähteä kohti keskustaa, huomaan että luuri on pimeänä. Siitähän on, jumaliste, loppunut akku! Ja minun pitäisi nyt muka olla lähdössä vielä! Noh, myöhästyimpä vielä kyydeistäkin, joten saatoin latailla luuria ja pohtia uutta toimintasuunnitelmaa. Tässä ynseässä kaupunginosassa jos vähäkään myöhempään aiot liikkua bussilla, ei myöhästymistä voi suositella sillä seuraavaan kyytiin on rutkasti aikaa; tuo vallan mieleeni Sontiolahden vuodet jotka olivat vielä toivottomampia ulospääsyn suhteen. Saatuani puhelimen päälle, saatoin havaita että mies olikin ottanut minuun yhteyttä ja aikataulut olivat jo piloilla. Myöhemmin vielä koitin soittaa osuvasti klo 1:38, mutta kontaktia ei enää syntynyt. Se siitä.
Kaupungilla löysin jälleen itseni tämän kesän uuteen baarituttavuuskompleksiin joka sijaitsee Koskikeskuksella. Kieltämättä se istuu kesäaikaan erityisen hyvin ja sen katolla oleva terassi miellyttää minua suuresti. Väkikään ei ole tolkuttoman huonoa, vaan useimmiten voin sosialisoida milloin kenenkin kanssa. Tällä kertaa se alkoi jo jonossa kun jotain parikymppisiä oli kohdallani, ja tietysti joku ynseän kitkerä mahdollinen lesbolainen poltteli takanani rököä ja kun kysyin jämää, tämä sanoi ettei anna sitä. Minä ihmettelin ehkä vähän ääneenkin moista pihtaamista. Jos hulluilla on halvat huvit, voi näemmä myös pikkumaisen valtatripin tapaisen saada olemalla saita ja lähimmäiselleen antisosiaalinen. Joku poika samasta porukasta moitti minua siitä etten antanut jutun olla, vaikka en ehtinyt tuskin virkettäni päättämään. Tietysti hän sanoi niin, ei siksi että olisin ollut väärässä ja olisi ollut omaksi parhaakseni jos olisin ollut hiljaa, vaan siksi että olin oikeassa ja kuka tahansa joka on heidän porukaassan näytti rumalta totuuden valossa. Tyttö jonka kanssa vähäsen enemmän puhuin sanoi seuraavaksi että kuinka vanha iskurepliikki on että mies kysyy jämiä, ja minä valistin häntä esimerkillä Freudista, sanoen että vaikka Freud aikoinaan tarkasti alitajunnan salattuja motivaatioita, jopa hän sanoi että “joskus sikari, on vain sikari”, ja niin myös "joskus jämät, ovat vain jämät”.
Hiljalleen transaktio päättyi, käänsin heille selkäni, nähdäkseni edessä kaksi naista, joista toisella oli miellyttävän suuret rinnat, sileä iho ja kesämekko – kaikki Rakkauden Kesä 2011 varmoja tunnusmerkkejä! Näin että hän poltteli pehmeiden huuliensa välissä savuketta joka lieni mentholia. Kysyin häneltä jämiä, ja hän sanoi että saisin vaikka oman, mutta minun pitäisi sanoa jotain mikä auttaa hänen ikäkriisissään sillä hän täyttää pian 30 (se ei ole helppo ikä täyttää, mutta kerran sekin vain kirpaisee, sen jälkeen paluuta ei enää ole; helpotus perustuu sille, että kaikki toivo on mennyt) johon sanoin että älä nyt hölmöjä puhu, ei tuollaisille parikymppisille tyttösille nyt semmoisista tarvitse puhua. Kului sekunnin sadasosa kun hän parkaisi syvästä kiintymyksestä ja mielihyvästä ja hyppäsi kaulaani, ja minä tunsin hänen suloisten rintojensa painuvan yhtä tiiviisti minua vasten kuin ne oli puristettuna toisiaan vasten. Suomisen pirkot takanani olivat tässä vaiheessa yllättävän hiljaisia. Ehkä jopa kadonneita, aivan kuten harmaat hiiret katoavat harmaaseen betoniin.
Muistan jutelleeni toisenkin, hyvin nätin, ellei jopa kauniin tyttösen kanssa. Hänessä oli mielenkiintoista itsevarmuutta, jotain mistä maailma ei ollut purrut parasta terää, vaan joka ei silti ollut ylimielistä. Juttelimme rauhallisen nurkkauksen pöydässä, hän odotteli kavereitaan ja minä menin hänen pöytäänsä. Kun hän lähti hän melko yllättävällä tavalla “kätteli” minua, niin että olin pakahtua ihastuksesta. Myös kauniit naiset tarvitsevat rakkautta – aforismini tuolta illalta. Huomattavaa oli, että kun olin juttelemassa hänelle, tuli taas eräs uhkea ja mustat pitkät hiukset, sekä punaisen mekon omaava nainen juttelemaan minulle! Olin elementissäni kuin keltuainen joka keinuu valkuaisessa. No, nämä minä sitten lopulta kadotin johonkin. Ideana kuitenkin on että tämä kesä on eräänlainen retrospektio kuuluisalle värikoodivuodelle, ja tämän sesongin värinä on oranssi, joka on myös sakraali-chakran väri, kuin myös parin viimeksi lukemani kirjan kansien väri (Veikko Ennalan kirjoituskokoelma sekä kirja nimeltä Onnellisuus) . Eli tälläisissä tilanteissa sosialisoiminen on suotavaa. Tapasinkin läheisen hampurilaisravintolan työntekijän, jonka kanssa ensimmäistä kertaa juttelin kunnolla, se oli mukava tutustumisen tapahtuma. Kerronkin nyt pienen tapahtuman hänen työpaikaltaan, johon on tullut kesätyöntekijöitä (?) - eräs niistä on tälläinen äärimmäisen söpö pieni ja nuori blondi (niin pieni että jopa pahvinen kahvimuki näyttää suurelta hänen kädessään), ja joka luultavasti on käyttänyt itseruskettavia rasvoja ensimmäisiä kertoja elämässään. Tai, sitten muuten vain ns. suurella kädellä. Kun tilasimme tilauksemme, kävi ilmi että minun tilauksesta suunnilleen kaikki paitsi juoma "tuotaisi pöytään hetken päästä", sanoin siihen että "Jaahas, vai että tämä on vähän kuin sellainen ranskalainen pitkä lounas". Tuo blondiineista sulokkain nauroi äänettömästi, ja näytti suorastaan supersöpöltä tuon hiljaista naurua nauravan hymynsä kanssa, ja minun teki mieleni rapsuttaa häntä leuan alta ja sanoa: "Senkin pikku sottapytty" (viitaten tietenkin siihen rusketusvoiteeseen). Luulen, että tämä tapaamani lomilla ollut työntekijämies tunnistaa tapauksen, jos sattuu tätä lukemaan, ja mikseikös lukisikin? Mitäs muuta siellä kattoterassilla (mikä on erinomainen idea) tapahtui? Ainaskin se että annoinDeathtimen ja tämän blogin käyntikortit eräälle tuoreelle parille(?), joista miehen tunnistin oitis Paradise Oscariksi. Olisipa hienoa, jos heistä tulisi pariskunta (he olivat juuri tavanneet) ja tuota ensimmäistä kohtaamista sävyttäisi Xeimian Networksin tarjonta!
Yksi juttu, mitä tulikin mieleen värikoodin (oikeastaan en ole tätä värikoodia sen enempiä, kuin koko “Rakkauden Kesä 2011” sisällöltään määritellyt, ideana on että jotain on tehtävä ja se saadaan selville tehdessä, ja aikaisemmin opitusta sekä koetusta – liika suunnitteleman ja sen mukaisissa rutiineissa pysytteleminen pilaa täysin wu-wei-periaatteen, tämä oli eräs minkä opin Värikoodivuoden aikana), oli se että minulle on jäänyt näitä projekteja hieman haittaava, melko talvinen rutiini päälle. Eli se että myöhään kotona menevä pohjien ottaminen ja fiilistely pitäisi lyhentää, ja siirtyä kaupungille ajoissa. Nythän siihen oli hyvä sauma, mutta pari väärinkäsitystä esti tämän askeleen ottamisen. Vaikka olen melko paljon rutiineista ja tasaisesta perustasta perustavaa tyyppiä, on silti kaikelle aikansa, joten eräs muutos minkä olen tehnyt ja joka etenkin tänä kesänä on ollut yleistä on ollut se että olen tutustunut taas uusiin paikkoihin. Edellisinä aikoina sitä vastoin kävin uutterasti nimenomaan kantapaikoissa, ja se ei pidemmän päälle ole aina hyvä idea. Viihteen tuoma raikkaus ja arjen nollaus voi joskus vaatia kokonaan uuden ympäristön, vaikka tietysti sinällään pidän ideaa kantapaikasta hyvänä. Parempi yksin kantapaikkaan kuin eripuraisessa porukassa uuteen ja tuntemattomaan.
Nyt mitä on edessä onkin toivon mukaan viimein se kuuluisa minigolf-kauden avajaisviikonloppu Miguelos Miguelos Migueloksen kanssa. Emme ole vielä sopineet sen paremmin muista järjestelyistä, mutta minä arvelisin että menisimme hänen tukikohtaansa, ottaisimme mukaan virkokkeita joissa volyymeja sopiva määrä. Musiikkia kuten jo viime vuonna tunnetuksi nousseen Henry Rollinsin levyn jossa on kappale Hotter and Hotter , samoin nappaan mukaan jo lopputalvesta hankkimani remasteroidun Paradise Lost:inDraconian Times:in, jotta pääsen kuuntelemaan sen 5.1 miksausta! Anthoniaksen kanssa tästä puhuimmekin, että enää ei tunnuta tekevän kunnon metallimusiikkia, vaan ainoat hankittavan arvoiset levyt ovat vain vanhojen kunnon bändien remasteroituja albumeita. Ilmeisesti nyt alamme olemaan siinä iässä, jonka vanhempamme aikoinaan ohittivat ja mikä sai heidän pitämään meidän kuuntelemaa musiikkia silkkana paskana (myöntyen toki muutamaan poikkeuksiin) ja sanomaan että kaikki hyvä musiikki on tehty jo.
Lopuksi kuitenkin pistän yhden poikkeuksen, bändin nimeltä Shining. Jos pidän death metallista pääasiassa, mitä tulee äärimusaan (death and roll & brutaali) niin lähes minimaalisen vähän kuuntelemastani black metallista tämä orkesteri teki melkein heti vaikutuksen (hieman samanlaisen minkä Emperor IX Equilibrium-albumillaan). Tyylisuuntana on “Suicidal/ Depressive Black Metal”, ja luulisin että juuri nuo kaihoisan melankoliset, ja hieman funeral doomahtavat sävelet yhdistettynä tunnelataukseltaan erinomaiseen vokalisointiin sai minut “tekemään kaupat”? (Äläkä unohda tuota nerokasta, teatraalista yskintää biisin alussa – kaikki tärkeitä elementtejä! JA toimivat tässä huomattavasti paremmin, kuin joskus entisellä kotikylällä kuuntelemani "bläkkärin" tupakkayskäiset kirkumiset jotka aika ajoin taukosivat yskimiseen)
- Nyt uutta kalustoa käytössä!
- Tulevaisuudessa mahdollisia studiovieraat ennen kuulemattomalla tavalla!
- Deathtimella nyt uudet käyntikortit
- Taas uusi yritys uutta formaattia "lol"
- Erityisiä tapahtumia: miksi, siksi, ja missä?
- Dåmbereen periferia
- Mystinen sähköpiikki, sininen liekki ja poksahtavat sähkölaitteet
- Deathtime on viimeistellyt edellisistä sessioista jäänyttä materiaalia!
- Edessä kesäreportterin homma?! (Blogin ULKOPUOLINEN)
- When underground and mainstream embrace
Valaistumishuijareita ja valaistumislaitehuijareita
2 A.
- Syy edellisiin löytynyt sunnuntain Aamulehdestä?
- Energialamppuongelma
- Mahdollisista vieraslähetyksistä: Absinttispecial ja Spämmispecial
- Haiskahtaa Vihreiltä: energiansäästössä yksi askel eteenpäin, muissa kaksi taaksepäin
- Resurssitalous ja maan johtava Zeitgeist-kritiikin säätiö + viime aikojen suosituin teksti aiheesta
- Sähkölamppuhuijauksesta Fundamentissa
- Tähän väliin hörppy firman kupista (oikeastaan huono idea tyhjään vatsaan)
- Virtapiikeistä, sähkösaasteesta, ja loissähköstä, sekä energiasäästölamppujen vaarallisista ja kalliista ongelmista, totuus nousseista sähkölaskuista
- Johtopäätös: jännitesuojattu jakorasia on aika must hankinta
- Mikä on perustulon ja kansalaispalkan ero? Kuin myös maahanmuuttajan ja pakolaisen ero
- Meidän on tulevaisuudessa pakko käyttää näitä katastrofivaloja!
- Vinkki miten ehkäistä sähkösaasteen ongelmia...
2 B.
- Valaistumishuijareista, moderneista hurmahengellisyyden harjoittajista, "lihallisesta jumalanpalveluksesta" ja "valaistumis-egosta"
- Antiteesinä heille: Tietämättömyyden Pilvi ja Yksityisen Opastuksen kirja
- Erinomainen kontemplaation opus, joka sisältää myös muita tärkeitä prinsiipejä ynnä aspekteja
- Kuinka päädytään harhaan hengellisissä harjoituksissa (HUOM: VÄLTTÄMÄTÖN KUUNNELTAVA asiasta kiinnostuneille)
- Yllättävä piirre kontemplaatiossa/ mediaatiossa
- Buddha ei ollut uskonnollinen hahmo, vaan filosofi ja psykologi, jonka oppi syventää ja valmistaa hengellisyyteen
- Mielenkiintoinen "sattumus" odottaessani tätä kirjaa..
- Voimakas pätkä Tietämättömyyden Pilvestä (esim. oletko ollut tietämättäsi hengellisesti valmis?)
- Tämä kirja oli "kummitellut minua"
- Existo Volgare taustalla
- Uusi Morbid Angelin albumi herättää kontroversaaleja tuntemuksia
- Aamukahvia
- Tekopyhistä "suvaitsevaisista"; eivät suvaitse omaa kansaa, muita kyllä
- Deathtime: the Game(melko mustaa huumoria; älä kokeile tätä kotona)
- Ne maitoiset, nuoret kesätyöläistytöt
- Pako Home Studiosta
- Sauna Open Air
- ...muttei sisällä juurikaan kiinnostavia bändejä
Kotimatkalla kyydissä oli lihava idiootti. Sen mielestä oli hauskaa, ellei jopa hurmaavaa länkyttää jokaiselle joka oli hänestä noin kolmen metrin säteellä. Yritin jutella aamuöisen syvällisiä J-Bonen kanssa, kunnes kuulin sivukorvalla, kuten elokuvan sankari, kun tämä bussin Benny Hill (yhtä pulska, ei niin hauska) sanoi jotain minusta, kahdelle sitä kärsivästi kuunnelleelle naiselle (kyseessä oli hänen käsityksensä soidinmenoista). Niinpä poistuessani heitin: "Hei, onko nuo sinun housut tehty kuumailmapallosta?" Ensin väki tirskahti, sitten repesi ja turvoke meni lukkoon. Huojentuneet naiset lähtivät osuvasti samalla kuin minä, ja toinen sanoi: "Tuota tarvittiin." Bussissa kyllä nousi helvetillinen mekkala kun nousimme sieltä pois, jolloin vielä ovelta huudahdin bussiin: "..ja tietenkin hyvää yötä.".Olin vieläpä suhteellisen hellä, olisin voinut raahata tuon kuoliaaksinaurattajan hampaistaan Lukonmäkeen (12%), ja ottanut selville miten nopeasti se kierii sen alas.
Se muutenkin oli kuittailujen ilta. Anttijonia tavatessa ei olisi ohikulkijat osanneet arvata vittuiltiinko siinä vaiko tervehdettinkö toisiamme. En muista enää millä sanavalinnoilla se alkoi, mutta kun kerroin miten menin kokeilemaan nuorisoklubi Kuubaa (Tampereella baareissa vallitsee nykyisin karkea jaottelu jossa on joko 18 vuotiaat omassa paikassaan ja kaikki sen yli omassa paikassaan) – siellä ei tohtinut olla kuin sen oluen ajan jonka olin, sillä sieltä tuntui puuttuvan enää liukumäki. Oli sellainen fiilis että jos vielä kauan täällä olen, rapsahtaa syyte, mistä? Sitä en tietäisi, mutta jotain väärää tuossa oli oltava sillä kaikki on väärin. Tästä Anttijoni sanoi että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, vastasin että hän itse onkin siitä erinomainen esimerkki. Sitten mies kysyi mihin olen menossa, vastasin että panemaan kysyjää. Tälläisiä tuttavuuksia.
Olipa tuona iltana myös jotain kaunista. Muistan sen erään kuolleen naisnäyttelijän näköisen blondin, joka hakiessaan juomansa hymyili minulle erästä maailman kauneinta hymyä. Kun taas toinen, hyvin kaunis nainen tuli avaamaan minulle juttua vaikka olin vielä lukemassa puhelintani. Muutenkin tuo paikka vaikutti lupaavalta, kalliilta toki, mutta eihän sinne hullukaan voi lähteä ryyppäämään, sinne mennään olemaan.
Hauskaa edusti se kun joukko miehiä istui ajatuksissaan pöydässä. Sitten eräs mies juoksee heidän pöytää kohden ja huutaa. Ilmekään värähtämättä miehet katsovat huutajaa, kunnes yksi sanoo: “Älä hakkaa meitä!”.
Seuraavana maanantaina huomasin että minulla oli hädin tuskin lainkaan toisen päivän krapulaa. Mietin että olinko tehnyt jotain oikein ettei aivokemiani olleet päin helvettiä kuten se yleensä noina aikoina on. Mietin miten menin nukkumaan, mitä vitamiineja ynnä muuta sellaista olin ottanut. Uskon, että jokin vaikuttava tekijä siinä taustalla on.
Samana päivänä kävin Janne Boyn kanssa teellä. Mies oli ollut edellisenä torstaina hieman iltaoluella, ja tahattoman koomisena sankarina sitten oli kotiin aamuyöllä tullessaan syöksynyt pää edellä (kuin keihäs) päin seinää. Janne Boy oli yrittänyt mennä nukkumaan. Pää oli kolahtanut siinä määrin kovaa, että humalatilastaan huolimatta hän meni shokkiin ja oli ruvennut soittelemaan eri paikkoihin, esim. Isälleen. Oli mahtanut isäukko ihmetellä kun känninen ja sekavia puhunut poika soittaa muutama tunti ennen työpäivän alkua että on pää murtunut.
Istuskellessamme teellä rupattelimme niitä ja näitäkin. Janne Boy kertoi miten hänen työpaikallaan on gynegologina vanha mies joka on nykyisin nainen. Se ei ole kamalan esteettistä kun vanhat äijät saavat päähänsä muuttua naisiksi. Kysyin että miten hän reagoisi jos saisi tietoonsa että Kaiffari olisi pannut tätä kyseistä gynegologia firman jossain bileissä. Sitähän naurettiin, ja vastauksena oli “high five”. En sanonut mitään siitä “panomiehestä” jonka hän sanoi olevan työkaverinsa, hän sanoi että jopa minä (!) olisin tälle kateellinen. Mutta jos olisin sanonut se olisi ollut että: “Omia sukulaisia ei lasketa. Etenkään äitiä.” Viitaten “panomiehen” valloituksiin. Silloinkin seuralaistani huvitti kun neuvottelimme tulevasta viikonlopusta, hän saattaisi olla selvinpäin kuten minäkin, ja näin voisimme mennä oikein minigolfaamaan. Virallinen aloitus Miguelos MiguelosMigueloksen kanssa on viivästynyt. Ja siis se huvittanut juttu oli siinä kun kysyin että miten hän reagoisi jos kaverini (Miguelos) tulisi itkuisena ja raivostuneena paikalle ja huutaisi minulle “...sähän lupasit että me mennään kaksin...” päällään hänellä olisi vaaleanpunainen paita, myös muut vaatteet mielikuvan mukaiset. - No emme sitten käyneet minigolfaamassa, sen sijaan istuskelimme teellä ABC:n terassilla ja nauroimme, ja punoimme juonia tulevia ajatellen. Odottaminen on kummallinen asia, sitä ei siedä, mutta se on usein silti innostavampi aika kuin se mikä on saavutuksen jälkeen, jolloin saavutus jo hälventyy. Tämä tuli mieleen kun kertasin siinä toinen toistaan parempia suunnitelmiani. (Olihan se näin parempikin, muutoin olisimme ehkä saaneet selkäämme joukolta koulunsa päättäneitä ylä-asteelaisia, siinä pelatessamme minigolfia polvihousuissa, slipovereissa ja suurehkoissa lakeissa joiden päässä olisi villatupsu)
Mutta kesä on tullut. Kun ajelin takaisin salilta, tein sen miellyttäviä Pyynikin maisemia pitkin. Ajoin tuon mainitun minigolfradan ohitse. Saavuin risteykseen jossa oli runsaasti porukaa, mutta eräs ystävällinen mersukuski päästi minut eteensä. Eikä siinä vielä kaikki, vaan Eteläpuistosta joka oli tuossa risteyksessä tulvahti autooni kukkaistuoksut. En voi sanoin kuvailla miten huumaava vaikutus sillä oli. Tätä aiemmin kävin salilla, josta kävelin pitkän matkan autolle, mikä ei haitannut. Päinvastoin nautin suunnattomasti Amurin mielenkiintoisten kinttupolkujen lävitse kulkemisesta ja ajatusten ajattelemisesta. Näin myös huomionarvoisen kirpputorin ja kahvilan, joissa molemmissa voisin vapaa-ajan ollessa ylläni käydä. Lopulta menin lempireittiäni, Järvensivun, pitkin, kattoluukut ja ikkunat auki. Olin haltioitunut mahtavasta lämmöstä ja vihreästä näkymästä. Siitä miten kesäkokoelma valitsi satunnaiseksi soitettavakseen The Misfitsin biisin Night of the Living Dead . Lauloin sitä sen minkä palkeista lähti, eikä asiat olisi voineet luistaa paremmin. Miltä talojen asukeista tuntui kun ohitse viiletti sulavaa matkanopeutta kaunis Prellu, ja sen sisältä kaikui “Noooooooo-oooo-oooo” Ehkä jotkut saattoivat ajatella suloisten enkelten laulua tuomiopäivänä?
Sauna Open Airissa ei ole minulle mitään. Mutta wanhojen hyvien aikojen kunniaksi Anthonias olisi tulossa kaupunkiin Sontiolahdelta. Hän ehdotteli tapaamista, mikä sopii kyllä ihan hyvin minulle. Muistan joskus kun miehissä olimme tuon jälkilöylyissä, tai oikeastaan parikin tapausta – edellinen pääsi erikoisraporttiinkin. Mutta muistan myös hyvin sen missä tapasimme pari tyttöä, ja melkein päädyin heidän kanssa jatkoille Härmälän leirintäalueelle, ja minua harmittaa ettei niin käynyt – kaikki mahdollisuudet. Muutoine Anthonias täytti vuosia, sen johdosta lähetin hänelle toivotuksen jossa luki: “No niin waka wanha käyrämöinen, onnea!”
Mutta jos T.S. Eliot kirjoitti toukokuun olevan julmin kuukausi, ja minä sitä siteerasin Obliterationinuudelleenjulkaisun (Nightmare Edition) mainoksessa, niin tuntuu siinä jokin paha taikansakin olevan. Sontiolahdella, entisellä kotikylällä tuossa kuussa kolme perheellistä, eronnutta ja uudelleen nainutta olivat tappaneet itsensä. Yksi löydettiin autostaan, Laipanmaansta, päänsä palaksiksi ampuneena. Toinen hirttäytyneenä, ja taisi se kolmaskin (muutaman päivän kadonneena ollut mies, joka asui samassa kylätaajamassa kuin minä, mutta jota kukaan ei tuntenut) olla hirttäytyneenä.
Samaan aikaan olen kirjoittanut Deathtimelle UUTTA biisiä nimeltä: Prayer Of Death. Toisin kuin muissa bändin biiseissä, siinä ei väkivaltaisesti kukaan kuole, eikä siinä nyt muutenkaan harrasteta kuolonmetallille tyypillisiä goreaiheita, vaan sen on määrä kertoa elämän katoavaisuudesta, siitä miten kaiken perustana on kärsimys ja kuinka kaikki on turhuutta ynnä tuulen tavoittelemista. Biisi on demon kokoamisen vaiheessa täyttänyt kaikki odotukset ja olen siihen Luojan kiitos äärimmäisen tyytyväinen. Näiden tapahtumien luulisi inspiroivan sitä, omalla makaaberilla tavallaan, vaikka en tykkääkään tehdä edes deathmetal-biisejä esim. Sarjamurhaajien kunniaksi, tai muuten mässäiläkseni jollain elämän karuilla tapahtumilla. Sen sijaan kyllä voin tehdä puhtaasti genreen sopivuuden vuoksi näistä aiheista, ja jos ne nyt ovat elämästä niin ne ovat omalla vinksahtaneella tavallaan “asiallisia”. Molemmat täksi kesäksi, tai ainakin vuodeksi kaavaillut singlet (kolmaskin olisi, mutta siitä on aivan liian aikaista tehdä spekulatsiooneja) istuvat tähän kategoriaan. Toinen single, josta jo demo onkin valmis, on kieltämättä juuri edellä mainittua, perinteisen shokkaavaa osastoa. Unohtamatta muita biisilöisiä ja demojen tynkiä joita on väsätty kliimaksipisteisiinsä asti; basistin virkaa toimittaessani tein siitä oikein luonneroolin, kun huomasin että olin läpsytellyt bassoraitoja jo hyvän tovin volyyminuppi nollassa. Se oli sangen huvittavaa.Eli bassolla testailin samalla uutta digiteknologiaa, jonka kautta sitä "narulle ajoinkin".Siispä siksi sen luontainen sivutuote, eli ääni joka perinteisesti lähtisi vahvarista ei hälyttänyt minua. Ihan niin basisti en sentään minäkään ole, vaikka osa-aikaisena sitä nyt taas olinkin (soitin joskus noin 10 vuotta sitten bassoa eräässä the Doors:in cover-yhtyessä). Tarkalleen ottaen tätä tekstiä viimeistellessäni vieressäni lepää jo valmiina soittovälineet, ja erään Obliterationin ja Covered In Bloodin(oikeastaanhan siis C.I.B. versoi Oblin sessioista, sillä ideana oli tehdä 5 biisin, ellei jopa tupla-EP:n mittainen EP jossa on omia ja covereita) aikuisen coverin bassoraidoittamista varten.
Seesteistä aikaa on muutenkin piisannut. Auto taas sisältä puhdas kuin persikka; kevätsiivo teki tehtävänsä. Seuraavaksi edessä öljynvaihtorumba, ja koe tieteelle jossa ideana on testata miten halvin pesu toimii. Yleensä pesetän autoa liian harvoin, ja siitä johtuva savikerrostuma ei lähde kuin parhaimmalla pesulla. Ehkä tässä vaiheessa joku miettii, että osaan joko nauttia elämän pienistä asioista kiinnostusta täynnä tai sitten minun pitäisi hankkia harrastus.
Ja lähestyvän Sauna Open Airin kunniaksi laitankin tähän lopetukseksi “Judas Priest, like it should be...”
(Toinen vaihtoehto olisi ollut PanteranShedding My Skin, sillä kävin ottamassa aurinkoa, ja ihonihan on pigmentiltään "rasvaton maito"..joten on aina tietty yllätys minkälaisia seuraamuksia auringossa ololla on ollut)
PS.Xeimian Chronicles blogi täyttää tässä kuussa 2 vuotta! Katsotaan mitä teille pikku nassukoille ja nännikakkusille keksin, ti-hii!
PPS. Salaisuus aukeaa, kun klikkaat tämän tekstin otsikkoa.
"...todellisuus on kokonaisuus, mutta sanat ja käsitteet pirstovat todellisuuden. Kielestä toiseen kääntäminen on sen tähden niin vaikeaa, että jokainen kieli pirstoo todellisuuden eri tavalla. Englannin sanaa koti, "home", on mahdotonta kääntää ranskaksi tai espanjaksi. "Casa" ei ole aivan sama kuin "home". "Home"-sanaan liittyy englannin kielelle ominaisia assosiaatioita. Kaikissa kielissä on sanoja ja ilmaisuja, joita on mahdotonta kääntää, koska kielen avulla leikkaamme todellisuuden palasiksi, lisäämme siihen tai vähennämme siitä jotakin, ja sen käyttötavat muuttuvat jatkuvasti."
Aloitin tämän juttusarjan, kun perjantai-iltainen palo Hervannassa näkyi Home Studion ikkunasta. Näytti ensin siltä että joko metsä, tai sitten tuo “Tampereen pääkaupunki” ovat tulessa. Sanoin lähteväni paikanpäälle leikkimään sankaria. Se ei ollut pitkällinen reissu se. Siellä oli rakennustyömaalla syttynyt tulee stryroksia. Kuvista ja kauniista illasta saattoi sanoa että tuon kauniimpia kuvia ei taidetakaan Hervannasta saada aikaiseksi.
Aiemmin tuona päivänä olin käynyt punttisalilla. Tuona perjantaisena päivänä siellä oli vain kauniita naisia. Muistan hyvin sen tumman tytön joka kävi keppijumppaa, ja aina kun hän nousi ylös hän ikäänkuin survaisi jo muutenkin hyvin ryhdikäät ja terhakkaat rintansa ylöspäin. Minä puolestani aloin epäilemään, että jos tuo jatkuu, niin kohta joka kerralla henkeni salpautuu. Yritä siinä sitten kehittää hauistasi siihen kuntoon että sitä voi taas naispuolisille tuttavuuksilleen esittää puristeltavaksi, niin että nämä kiihottuvat suunniltaan!
Ja vielä yksi juttu ennen kun pääsemme asiaan. Näinä päivinä, kun on kesäkuun ensimmäinen päivä (mielestäni mallikas aloitus kuulle on tämä reportaasi, EI-KÖ SI-NUS-TA-KIN?) on kulunut täsmälleen yksi vuosi Deathtimen debyyttialpuumin ilmestymisestä. Menepäs nyt siis katsomaan saitille, että mitä kivaa siellä on. - Sen verran voinen kertoa että nyt koko ensimmäisen, lempeästi paketiltaan restauroidun, albumin saa Mediafiren kautta. Aikaisempi Rapidshare oli vaikea ja vastanmielinen käyttää firman vmäisen ja rahanahneen käyttöliittymän vuoksi, ja viimeinen pisara oli se, että se deletoi KAIKKI tiedostot jos asiakas sattuu käyttämään ilmaista tiliä ja ei käy sinne kirjautumassa noin kuukauteen. Reilu meininki, so called.
Sain ideana osana minun kotiseutumatkailuani, että menen ja zekkaan kauppatorit. Ensimmäiseksi (niitähän on kaupungissa kokonaiset kaksi aktiivista) menin Tammelantorille, mitä pidän legendaarisena ja missä jo pienenä miehenä söin makkara-aterioitani. Muistan miten torin sivulle syntyi Tammelantorin grilli josta sain upouusia kindertuotteita, joita söin “kuin hullu puuroa”. Miten moni muistaa, että tuon torin sivulla oli myös joskus Burger King? Muistan hampurilaisen maistuneen aika “mäkkilaiselle”.
Päätin syödä aamiaisen torilla. Tai aamiaiseksi olin nauttinut kaksi munaa, mutta niitä ei lasketa. Menin torille Mezzon poistomyynnin kautta josta ostin pakko-/heräteostoksia, joihin ei ole minkäänlaista mieltä tässä yhteydessä sen enempää mennäkään.
Ajoin toria lähelle, muistelin suloisia muistoja Deathtimen ensimmäisen albumin kuvaussessioista joita ottelimme mm. Tuolla alueella. Miten uutta, ennustamatonta ja jännittävää kaikki oli tuolloin ja kuinka palkitsevaa sen täysosuman jälkeen jonka Luojan kiitos saimme saaliiksemme, puhumattakaan sitten että onnistuimme parantamaan kyseistä tulosta toisella tuotantokaudella, the Brutal Aesthetics:in sessioissa. Myös Tammelantorin soitinliikkeestä oli ostettu punaiset Jazz III plektrat joita pitkätukkainen myyjä myi minulle, kun pyysin plektroja jotka istuvat hyvin ränttätäntän soittamiseen. Ja kuten arvolliset lukijat, sikäli kun olette tämän orkesterin musiikkin tutustuneet, niin hyvin on niillä saatu reviteltyä!
Paikan sain kohdasta jossa on parkkikiekko. Paikalta tarkalleen jossa on talo jonka julkisivua kunnostettiin, ja olin peloissani siitä että kun tulen takaisin, on Prellun katon läpi mennyt sirkkeli tai rakennustyömies. Sellainen tuskin olisi järin auvoisaa minunlaiselle herrasmiesnautiskelijalle!
Miguelos Miguelos Miguelos oli matkalla torille myös, olimme sopineet että käymme kahvilla. Ei homoseksualistisella päiväkahvilla, mutta silti. Ilma oli varsin raaka, joten miehen ollessa vielä matkalla ilmoitin että tapaammekin kahvilassa joka myös oli lähistöllä (Café Aamurusko – siellä olimme joskus venäläisten koiranastuttajien kanssa, minun ollessani tulkkina; täysin oma stoorinsa).
Pääsin itse asiaan seuraavaksi. Olin kuullut paljon hyvää yhdestä erityisestä grillistä, ja se oli Ullan grilli. Ja nyt jännitystä yhtään sen enempää venyttämättä, sanon suoraan että se on ansainnut erinomaisen maineensa. Viikolla syön makkaraa ja rasvaista, mutta en suoranaista roskaruokaa, joten otin legendaariseksi nimetyn Lihajalosteen höyrymakkaran. Otin monikossa, höyrymakkaroita, eli kaksi kappaletta. Ja nämä herkulliset sopivassa määrässä sinappia uiskentelevat makkarat olivat kerta kaikkiaan suussa sulavia! Eikä siinä vielä kaikki, sain mukaan vielä puolikkaan kaupan päälle!
Itse Ullan (onko se kenties oikea, vaiko taitelijanimi?) oletin olevan sen vanhemman naisen joka hääräsi grillissä nuoren naisen kanssa. Nainen vaikutti hyvin hyvin sympaattiselta, ollessa melko pieni ja paljon töitä tehneen näköinen. Häntä kohtaan tunsin välitöntä sympatiaa ja pitää sanoa että odotin että sain huikattua hänelle kiitoksen. Hän hymyili lämpimästi. Tälläisiä ei enää oikein ole eikä tapaa. Itse trailerikin missä tuo grilli oli oli tyylikkäästi retromallinen mainoksiensa suhteen.
Jos antaisin tässä pisteitä, antaisin niitä kahmalokaupalla. En kuitenkaan anna pisteitä vaan tämä juttu olkoon todisteena ja takeena – mutta kuten Paavali ja Buddha sanovat, älkää ottako sanoja tuosta noin vaan, vaan koetelkaa kaikki ja pitäkää vain se mikä on hyvää. Joten wanhan suomalaisen kansanradion mukaan sanonkin että haastan kaikki paikalliset ja lähelle tulleet käymään tuossa erinomaisella torigrillillä. Enkä puhu mistä tahansa torigrillistä, vaan klassikosta. Kiitos oikein paljon ja kiitos!
Sitten vielä toinen yritys, reiluuden nimissä, Laukontorille. Ensimmäisen yrityksen vähäsen kilpisti se, että oli lauantai ja puolet paikoista kiinni. Menin sitten geneeriseen jäätelökioskiin, ja ostin vihertävän (kiinnostava objekti) pekaanipähkinäjäätelön. Ottaessani siinä sitten jäätelö toisessa kädessä kuvaa torisilhuetista, otti pallo ja putosi. Eikä vain pudonnut, vaan myös kieri maassa (tai istuimella jolle olin noussut ylväänä seisomaan kuin kolossipatsas). Tämän johdostahan tietenkin ihmiset katsoivat suu auki, kuin olisin pudottanut pikkuvauvan ja joka olisi hajonnut kappaleiksi ja jokainen niistä kierinyt eri suuntiin. Pidin pokkani, ja muina miehinä nostin jäätelöpallon takaisin tuutin nokkaan ja jatkoin kuvailua. Kun kuvailut oli saatu päätökseen, rupesin sitten todenteolla pohtimaan että mitä minä tälle jäätelölle nyt teen. Otin siis jäätelöni ja kävin. Siinä kävellessäni keksi n sitten että minähän avaakin pallon, ja syön sitä sisäpinnoilta, jotten nyt saa jotain puluruttoa tai lokinpaskahalvausta näin kesäisen päivän ryydittämiseksi. Eihän siitä oikein mitään tullut, ja pelkäsin että suuhuni olisi mennyt ei-toivottua-ainesta. Ihmiset taas kerran katsoivat vähäsen järkyttyneinä, haavi auki ja silmät pingispalloina että mitä vittua minä oikein puuhaan! Sormet myönnän puhdistaneeni kaiteisin, samalla kun kävelin siltaa ja katselin auvoisia näkymiä.
Tässä hieman kuvia tuolta ekalta otannalta..
Kukapa olisi osannut aavistaa, että tämä kaunoisen maisemakuvan ottamisesta jäätelöpalloni putoaa traagisesti?
Mutta nyt sitten siihen toiseen ja aktuaalisempaan vierailuun tälle kohtalon torille.
Matkalla tapahtui episodi, tuona kauniina päivänä jota kutsuin ns. Hankintapäiväksi. So Much Win: Ollessani kaupungilla asioilla, naamaani läjähti yksi sellainen feissari (taimikävittulie), ja kertoi että hänellä olisi asiaa ihmisoikeuksista. Vilkaisin häntä ja hänen plagaadiaan, letkautin: "Minulla on jo.". Jatkaen voitonriemuisena matkaani,tuona kauniina päivänä. .
Ja minulla EI ole mitään hyväntekeväisyyttä (päin vastoin) vastaan, mutta näitä facialseja ja heidän röyhkeää kurkusta alasrunnomistaan on. Tuokin jumaliste oli niin pylly kipeänä tuon letkautukseni jälkeen, että siellä varmaan vieläkin sieraimet lepattaa, ellei jopa ääni hieman värise kiukusta. Nämä jotkut ihmiset ovat idealismissaan niin mottipäisiä että ne oikeasti luulevat että kun joku juttu on niistä tosi hyvä, on se automaattisesti muidenkin mielestä sitä - ja tähän palettiin kuuluu tietysti se että on pakko kysyä kysymyksiä joihin ei halua kuulla vastausta. Sekin vielä jäi loukkaantuneena näksättämään että "Jaa että sulla on vai ihmisoikeudet, ihan niin kuin kaikilla muillakin!" johon hymynkare kasvoilta värähtämättä vastasin vielä lempeästi tyyliin "No sehän on sitten hyvä.".
Nämä ihmiset eivät ole kuulleetkaan siitä kultaisesta hyväntekeväisyyden etikettisäädöksestä kuin "älä anna vasemman kätesi tietää mitä oikea tekee". Vaan tuntuu että ne taas rakastavat tuota hyväntekijän ja martyyrin rooliaan, jota voi sitten esitellä katujen kulmissa (ehkei jokainen, ehkä vain 98 % heistä on sellaisia -ZING!).
Oli lähellä etten sen kohtaukseni jälkeen repinyt paitaani pois, ja etten ollut loppupuolta reissustani kuin tämä henkilöhahmo.
Mutta nyt sitten takaisin toriasiaan. Päätin siis ottaa kauniin kevätkesäisen päivän kunniaksi uusinnan Laukontorin tarjonnasta, sillä edellisellä kerralla, kuten sanottua, puolet putiikeista olivat olleet kiinni (tai auki, riippuen katsantokannasta). Vaikka ei kyllä jokainen boutique ollut auki Tammelantorillakaan kun siellä kävin, niin ehkä mielessäni koetin vielä antaa reiluhkon tilaisuuden kompensoida Tammelantorin suurenmoista Ullan Grilli-episodia (myöhemmin isäskeni kertoi että hän tuntee Ullan, he olivat joskus kultaisella seitkööt-luvulla myyneet kahdestaan ranskalaisia Centrumissa, vai oliko se Eka-marketti? Nuo melko pahamaineiset joskin edelleen suuressa suosiossa olevat vaaleat särpimet olivat tuolloin jotain aivan uutta maassamme, mikä selittää että ne vietiin käsistä).
Päivä oli auringonkultaa ja linnunmaitia. Rakkauden Kesä 2011 tuntui olevan lähellä, ellei jo täällä. Päässäni pyöri kauniita haaveita ja toiveikkaita odotuksia, riemuitsin siitä että vielä keskikesä oli kaukana ja silti kaikki jo näin valmista. Tuuli keskusteli puiden kanssa ja lehdet tanssivat, ja minun maljani oli piripintaan kaadettu.
Saavuin sitten lopulta korttelien kautta perille. Aurinko paistoi suoraan torille, ja vedet välkehtivät. Koko taustalla jäänyt pitkä, synkkä ja kylmä talvi oli karistettu kannoilta.
Tällä kertaa minulla sitten olikin varaa mistä valita. Valitsin munkkikioskin. Ja valintani osui oikeaan, sillä munkki oli todentotta hyvin herkullinen, itse asiassa niin herkullinen että olin jo syönyt (hotkinut) sen parempiin suihin kun vasta muistin että olisihan se nyt fiksua ottaa vallan valokuva kohteesta, ihan näin säädyllisen ja hyvän tavan mukaisesti ynnä reportaashin siteeksi.
Munkin myi minulle osuva nuori naishenkilö. Valloittavan hyvännäköinen ja tumma ääninen muodokas nainen. Siinä häntä katselllessani leikittelin ajatuksella, että munkkifirmalle tuollaiset munkit jotka hänellä elää nättien ruskeiden silmien alla, ovat mitä parhainta mainosta koko putiikille. Liekö ollut kuinka freudilainen motiivi tuon minun hotkimiseni taustalla. Itse asiassa, seuraava kohtaus olisi saattanut hyvinkin tapahtua (eikö heissä ole muka vähän samaa näköä?)
Munkki ehti jo mennä parempiin suihin...
Nämä sulkaiset pikku-ukot temmelsivät vielä tätäkin lähempänä, mutta enhän ehtinyt saamaan kuvaa koskaan kyllin ajoissa
Kenkä firman väreissä! Is that cool or cool?
-_^
Punainen mökki järven rannassa, jokaisen suomalaisen seksuaalifantasia!
Nyt näytti siltä, että molemmissa toreissa siis on puolensa. Ulla, sympaattinen vanhempi nainen joka takasi suolaista murua rinnan alle, ja sitten munkkityttö, sokeripupu joka itsekin oli verraton murunen ja myi maustuvaisen munkin. Vaan kokonaiskuva kun otetaan lukuun, niin on sanottava että kyllä näistä toreista torina vaan Tammelantori pitää sen legendaarisen maineensa. Mutta kesäisenä kohteena se on kyllä erinomainen, jo ihan sijaintinsakin perusteella.
Kun päätin tämän reportaasisarjan, antoi sen viimeistelylle (jota olin lykännyt turhankin kanssa) oivan starttipanoksen Aamulehdestä tänä aamuna lukemani Eeva Liisa Paloheimon kirjoitus Laukontorista. Siinä hän tuo esiin hyviä pointteja, siitä miten potentiaalinen paikka tuo on ties mille, aina turistirysästä aina yleisesti vetovoimaiseksi ydinpaikaksi. Ongelmana hän näkee sen että alue on jätetty vain ehdoin tahdoin vaille ansaitsemaansa huomiota ja panostusta – mikä myös on täysin totta. On sanomattoman hienoa istuskella katsomassa lähes eteeristä satamamaisemaa, aurinkoisena kesäpäivänä, tai sitten jahdata pakoon pyörivää jäätelöpalloa tuolla torilla.
Päätösraidaksi kelvannee tämä, myöskin Rakkauden Kesä 2011, sopiva biisi joka tämän reportaasin viimeistelyn aikoihin on päässäni soinut ja menojansa pitänyt (ei skitsolla tavalla).
Tekstit
