"Mitä Jos Tulisit Tänne Sieltä Istumaan", Hän Sanoi

Seuraavassa onkin luvassa teksti, jota varmasti on odotettu - ainakin kuulemani mukaan, jo pitkään!

Mitään megaliittimaista selvitystä hiljaisista (näennäisen) ajoista en nyt anna, vaan kerron viimeisimmät ja sitten tulevaisuudessa tarpeen mukaan availen vyyhtiä.

Olkoon hiljaisuuden aikana tulleet työn hedelmät hyvät jokaiselle sano!

Jos ei tällä viikolla, niin lähiaikoina nyt ainakin, saan Prellun viimeinkin korjaukseen.

Tuli sitten suhattua kokonainen talvi toinen etukulma rutussa olevalla autokaunottarella.

Ei se mitään, vähän se tietysti keräsi huomiota, ehkä hieman vahingoniloisiakin katseita, sillä kyseessä on kaunis auto, jonka kanssa välillä joka hiton heikolla itsetunnolla ja alitehoisella rimpulalla varustettu liikenneformulakuski yrittää haastaa valoissa kaksintaisteluun. Heillähän ei siinä ole miotään hävittävää, kun taas minä en tykkää turhaan repiä hereille niitä hevosvoimia jotka muuttavat pirssistäni Mach III:Sen.

Vaan tuossa ruttuisuudessahan oli etuna se, että tuli kunnon tarantinolainen fiilis - deathproof is in da house
 
Nyt samalla kun alan kirjoitamaan tätä, niin on mainittava että käytössä on bloggerin uusi käyttöliittymä. Uusittu ei aina ole parempi, vaan tämä on hieman kuin mekaaninen kirjoituskone, joka muokkauksen teon jälkeen menee heti tekstin loppuun, mikä muistuttaa kovasti sitä kun kirjoituskoneen rulla vedetään sivuun ja takaisin. Siispä pahoittelut mahdollisista tekstuaalisista epämääräisyyksistä. Minkälainen asiantuntija pitää laittaa näitä suunnittelemaan, joka onnistuu muuttamaan yksinkertaisesta ja toimivasta, monimutkaisen ja toimimattoman?

Vaan, nyt itse tarinaan. Uskon että se on klassinen 100% Xeimiaaninen kertomus elävästä elämästä, siihen sopivin kääntein, ilman että pääosan esittäjää ollaan korvattu halvoilla varamiehillä. 

Miguelos Miguelos Miguelos aka. Migel, oli sitten purjehtinut avoliiton satamaan, joka sijaitsi ja sijaitsee vielä tänäkin päivänä ihan sen saman kadun varrella, jolla otettiin ensimmäiset Deathtimen promokuvat, vuonna 2010. Olikin siis hyvin miellyttävää palata näillä hienoille kaupungin kulmille (jollaisia Tampere on täynnä). Ja nyt kun Deathtimesta puhuttiin, niin ilokseni ilmoitan että single-trilogia on ollut uskomaton menestys, Luojan kiitos,  ja että sen kolmas osa eli Noir on pihalla, ja julkaistu myös tässä blogissa, lataa se ja ole osana historiallista nousua! 

Mutta nyt takaisin tupareihin. Kotibileet ovat aina oma ja useimmiten mitä parhain lukunsa kun puhutaan illanvietosta. Se on paras tapa tavata uusia henkilöitä ja solmia suhteita, ja siellä muodostuneella armeijalla on aina hauska lähteä valloittamaan kaupunkia. Kun tein parina viime vuonna sosiaalisia kokeita oikein urakalla, sain huomata tämän trendin. 

Itse pippaloihinhan minä menin jo hieman nauttineena, näet olin hankinut suussa sulavaa ja rajoitetulla painoksella myytyä Jaloviinaa, sitä kahden tähden versiota. Kotosalla söin, kylvin, surffasin netissä, kuuntelin musiikkia ja annoin tunnelman kohota, tietysti siinä sivussa nappailin hieman ohukaisia. 

Paikalla minua tervehti iloinen porukka tuttuja. Aikamme kun olimme asettaneet sosialisoinnit asemiinsa, saatoimme sitten ryhtyä haistelemaan ilmapiirejä. 

Tai ainakin minä ryhdyin. Toisessa kädessä pullo olutta ja toisessa boolia, näet olisi huonon vieraan merkki jos tarjoilut eivät kelpaisi! Siinä sosialisoidessani kyselin tuiki tuntemattomilta että keiden tuttavia he oikein täällä ovat, epäilemättä sosialisoiminen olikin helppoa kuin mikäkin kun tätä vastaavaa oli tehnyt niin paljon tien päällä. Ja siinä paljastui että aika harva tunsi toisiaan. Se on mielenkiintoinen juttu, olit sitten missä tahansa tuollaisessa paikassa, niin tunnet olosi melko yksinäiseksi ja sinulle väkisinkin hiipii mieleen että olet ainoa joka ei tunne paikassa ketään, mutta sitten kun menet ja pengot henkilöitä, niin johan voit huomata että sillan rakentaminen yhdestä ihmissaaresta toiseen onkin vaivatonta, sillä teillä on suhteellisen yhdistävänä tekijänä olla in cognito. Siinä ei kuulkaa mene aika hukkaan! 

Kerronkin nyt kohtaamisista, ihmisistä ja ilmiöistä. 

Aloitan siitä hyvin söpöstä ja nätistä brunetista, jonka näin minun astuessani keittiöön erään hoitsun kanssa. Hoitsuun johon olin törmännyt hetkeä aiemmin. joka taisi olla ensimmäinen, jolle juttelin naisia täynnä olleessaa huoneessa, ja joka paljastui myöhemmin itsensä (lemmen) Steven Seagalin tyttöystäväksi.

Keittiössä tämä brunetti, tepasteli jääkaapilta omaan kokoonsa nähden suurehkon vihreän valkoviinipullon kanssa, ja kaatoi viimeiset siitä lasiin. Se kaunis ja nappisilmäinen nainen kyllä osasi olla muutoinkin suloinen. Nimittäin tämä "ihmiseksi muuttunut nukke", kuten häntä kutsuin (ja hän kutsui minut istuskelemaan viereensä "mitä jos tulisit tänne sieltä istumaan", hän sanoi edessään tyhjä pullo luomuvalkkaria, minun nojatessa rennosti vasten tiskipöytää),  sanoi että minussa on jotain hyvin lemmymäistä. Tämä on pakko ottaa kohteliaisuuteena, vaikka se saattoi johtua myös siitä, että näissä kekkereissä minulla oli auki hiukset, paita ja perse.

Täytyy sanoa, että se huppelissa ollut pieni nuori nainen kieltämättä oli objektiivisesti söpö.  Etenkin kun hän naurahti kainosti ja aidosti, kun hän sanoi että ei täällä muiden pitäisi sanoa että hän on juonut liikaa, ja minä taas sanoin, kuin kettumaisen juonikasta näytellen; "juo lisää vain, juo nyt vain!" Mutta sitten ehkä tunnelma hieman laski kun siinä istuimme vierekkäin, ja hänen miehensä tuli ja antoi hänelle pusun. Jolloin ilmeeni, oli jotakuin seuraava:

"..."

No, hyvissä tarinoissa on yllättäviä käänteitä eikö? 

Oli kylläkin ihan mukava mies metallimiehiä, joka kasvatti myös mr. Goodtime-tyylisiä pulisonkeja ja joi punaviiniä ja ilmeisesti omasi jokseenkin saman naismaun.

Mutta mitä tuohon söpöläiseen tulee, ja nyt en suinkaan puhu edellä mainitusta miehestä, niin jos asiat olisi toisin, silloin näkisin hengessäni kuinka me menemme yhdessä ostoksille jolloin kävelen edellä kuin kukko, ja tuo pieni nainen kulkee perässäni työntäen täyttä ostoskärryä minä määrään suunnan ja heittelen näyttävästi, sekä hetken mielijohteesta, kärryihin tavaroita jotka tulevat tarpeeseen.

Mitä minuun ja kyseiseen mieheen puolestaan tulee, niin itse asiassa hänen kanssa tulimme hyvinkin juttuun, ja hortoilimme myöhemmin pitkin Jack the Wankeria, ja jammailimme elävän musiikin ja myös ns. purkitetun tahtiin. Sitten hän katosi, ja minä jäin sinne, jolloin löysin itseni tanssimasta kahden naisen kanssa, joista toisella oli erittäin kauniit kasvot ja hänen kanssa tanssin lähemminkin hitaampia. Oi aikoja, oi tapoja ja ennen kaikkea; oi minua!

Kyseessä olivatken siis jälleen tälläiset Hiski Salomaa-tyyliset (Häät Remulassa) tuparit.

Kumma kyllä, mutta molempina viikonloppuina sain laitella haterseja ojennukseen.

Kerronkin nyt näiden juhlien pikkuhitleristä. Kaava näiden hater-tyyppien, eli suomalaisittain vihaajien (pistin ensiin englannin kielisen nimityksen, jotta sanan hienovarainen ja kokonaisvaltainen merkityssisältö tulee varmasti selväksi), tapa toimia ja edetä kohti konfliktia sekä muiden ihmisten hauskan illanvieton pilaamista on aikalailla seuraava:

- Ensimmäisenä päässä alkaa napsata, jolloin orastavan paskahalvauksen oireina on lähes pakkomielteinen tuijottelu, ja silmäily suuntaani. Mieleen tulee kysyä: "aitko sinä pyytää minua treffeille, vai oletko liian ujo?"-kysymys. Useimmiten vielä suupielten väleistä takaisin tuoppiin valuvan ryysteoluen juominen - näet, eihän nyt minun loistossani ja sen aiheuttamassa primitiivisessä angstissa aina muista nielaista.
- Toisessa asteessa yleensä silmäily on jatkunut jo aika kauan. Sarjassa Aki Kaurismäen elokuvien tasolle löytävä mulkoilu (viitaten elokuvaan Juha). Sen ilmeisesti uskotaan johtavan minun katoamiseen ajatuksen voimalla. Artikulantit hyvien aikojen vihaajat (vihaajat eivät yleensä vihaa sinua, he vihaavat niitä hyviä asioita jotka linkittyvät sinuun ja jotka säteilevät onnea - nämä pikkuhitlerit eivät ole päässeet siitä uhmaiän vaiheesta irti, jossa maailma ei hyppää heidän kiukuttelunsa ja kitinänsä tahtiin) saattavat ryhtyä vittuilua hipoviin välikommentteihin. Tällä kertaa sitä vaihetta ei tullut, ei ainakaan varmasti muistaakseni, mutta kun se on tullut olen sanonut takaisin, jolloin nämä ihmisrektaalit menevät shokkiin sillä onhan se nyt kumma, kun ei tuijotus tai "rakentava" muiden asioihin puuttuminenkaan toimi. Itse keskustelin jos en tyttösten kanssa, niin sitten porukan miesten kanssa, olivat ne sitten levykokoelmista erään die hard Nine Inch Nails-fanin kansa tai online-markkinoinnista Migelin serkun kanssa. Ilmeisesti puheenaiheet joissa ei puhuta Kylmä Rinki-televisiosarjalle ominaisten sodomointien ja puussa yhdellä kädellä itsensä roikottamisen välimaastoon menevistä asioista, saa aikaan näissä pakokauhunsekaista ahdistusta ja fight / flight-reaktion aktivoitumista?
- Kolmas aste, ja se konfliktiaste. Tässä vaiheessa mennään yleensä jo kohti suukopua, ehkä jopa kokeilevaan fyysiseen kontaktiin. Ellei jopa suoranaiseen hyökkäykseen. Minä tiesin hyvin tämän kaavan, sillä sen olen tämän kaavan myötä päätynyt huitomisen ja/tai painimisen iloihin, joten tällä kertaa heti päätin oitis katkaista sen bullshit-ketjun.  En muista kutsuinko häntä tällä nimellä, kun kerroin hänelle jotain niistä rajoista joita minulla on, ja joita hän nyt koettelee, ja se nimi on Jättimäinen Pikkuvauva. Beibi sanoi minulle, että mennääs nyt sisälle tai vedän sinua turpaan, tai jotain muuta yhtä rakentavaa. Sattumoisin olin huomannut, että hän oli pitkin iltaa supissut ilman vastakaikua minusta jotain muiden korviin. Sanoin oitis että no, tässä minä olen; anna palaa. Ja koska en saanut vastausta sanoissa enkä teoissa, mitä nyt taka-askeleen - hyökkäyksen vaiko perääntymisen merkiksi, en tiedä? Jatkoin että hänen olisi turha ottaa tuota linjaa minun kanssani, koska minä en ole tehnyt mitään pahaa tai sanonut mitään pahaa tälle henkilökohtaisesti, ja että tämä voisi olla varma siitä etten peräännyt, tottele tai väistä, tai muuta mitään itsessäni tai käytöksessäni tämän vuoksi.  I ain't no goddamn son of a bitch, you better think about it baby! Migelin veli, mukava mies, jota en luultavasti ole nähnyt sitten ylä-asteen, tuli paikalle rauhansovittelijaksi. Mies yritti selittää, ja onnistuneesti selittikin pari asiaa: että minä olen tietynlainen, erikoislaatuinen persoona, sellainen kirjailijapersoona voisi sanoa ja ettei tänä yönä kukaan lyö ketään. Aikansa kun tätä läksyä sitten luettiin tälle "moi kunnioitan kutsua bileisiinne, pilaamalla teidän ilon ja viihtyvyyden olemalla pikku-hitler"-henkilölle, tilanne rauhoittui ja saatoimme edetä sisätiloihin. Näimme vielä toistamisiin, kun menbin hyvästelemään ravitsemusliikkeestä poistuvan Migelin, jolloin sanoin tälle ilopillerille: "No, oliko ikävä?" Jolloin mies poistui välittömästi pihalle.

Asian voi kuvata myös tämän kohtauksen muodossa, sillä tämä kohtaus tulee aina vastaavista mieleen. Ja voin sanoa, että jokainen näkee yhtäläisyydet itse.



Vaan samalla tämä on se tärkeä karsiutumisen operatsiooni, tämä haters 'n' frenemies-osaston eliminointi. Näin epäkelvollinen aines tiputetaan pois. Ja mitä Luojan kiitos on tapahtunut viime aikoina, on ollut se, että elämässäni on ihmisiä joiden kanssa on hyvä olla, ja jotka ovat fiksuja, asiallisia ja kaikin puolin paikallaan. Elämä asettuu uomiinsa. (Tosin, joskus tätä poistumaa yksinkertaisesti tapahtuu ns. luonnollisesti, eli ei vain tule pidettyä yhteyttä, mutta sekin on kaksisuuntainen tie, eikä vain toisesta osapuolesta kiinni).

Bileissä kyseltiin kovasti siitä, että miten tämä blogi on ollut hiljainen.

Hyvä että kysyntää löytyy, mutta kuten jo hieman aiemmin olenkin kertonut, niin tämä vuosi on omistettu pääsääntöisesti isoille projekteille musiikille ja kirjallisuudelle, joista nyt tämä ensimmäinen vuosipuolisko on täyttynytkin - Luojan kiitos menestyksellisesti,  siispä tästä syystä energiaa on suunnattu muualle, ja esim. blogatessa se on mennyt pääsääntöisesti Fundamenttiin, jota nyt pitäisi rauhoittaa. Toisin kuin avaustekstissä oletin, niin talvipuolisko, aina kevääseen saakka oli todella täynnä asiaa ja sisältöä.

Nyt sitten kun projektit hieman antavat myöden, ja loppuvuosi on kirjaprojektin parissa, niin eiköhän tätäkin saa päivitellymmin ulos, vastapainona kirjan kirjoittamiselle ja tasapainossa Fundiksen kanssa.

Tämä kun myös palvelee tarkoitusta, ja Fundamentin huono puoli/sivuoire on uutis- ja informaatipöhö, sekä se miten vituroillaan olevien asioiden pyörittely ei pitkässä juoksussa ole hyväksi. Tämä blogi jos jokin, on erinomaista vastapainoa rajattomassa vapaudessaan, mutta kuten Bebeto on laittanut merkille, niin tapanani on olla perusteellinen joten ei tätäkään toki millään vasemmalla kädellä kirjoiteta. Vaan oikealla ja vasemmalla. 

Kaikki muuten sanoivat että olen isontunut (kasvanut) monin tavoin, esim. pituudeltani ja ehkä myös harteiltani. Todellisuudessa syynä lienee se, että jokunen vuosi sitten rupesin panostamaan sellaiseen asiaan kuin ryhti. Perustana Alexander-tekniikka, jooga, taichi, qigong. Kun aloitin nuo sielun ja kehon taiteet, sanoi eeräs minut niihin osittain perehdyttänyt ystäväni että olen kasvanut ainakin sen 5 cm (kun näki minua jonkin aikaa siitä miten oli käynyt). Ihminen kun tapaa kerran olla, lyhistynyt kasa lihaa ja luita; maha johon on kasvanut raajoja ja pää.

Nyt, kun on kyseessä tälläinen vapunalusteksti, niin päätänkin tämän kertaisen tekstin tähän kuvaan (ja lopetusbiisiin, joka on a. hyvää rokkia b. aiheeltan tekstiin sopiva, ikuisen omanarvontunnon voiton hymni!) kuvassa on meidän sunnuntaisen krapulamäkkireissun innovaatio, jonka teki Janne Böy, kun hän keksi että omenapiirakan kääreistähän saa taiottua hienon vappunaamarin.

Kuvassa itse keksijä innovaationsa kanssa - tällä vappunaamarilla luulisi peffaa irtoavan!

Muuten, kun Janne Böy kehui lihoneensa kuukauden aikana 4 kiloa, mutta siitä huolimatta ottavansa nyt vielä jotain roskaruokaa.

Niinpä, kun hän sitten tilasi itselleen kaksi herkullista tuplajuustopurilaista, minä naurahdin kaataessani kahvia ja sanoin: "Jaahas, sulla on massakausi menossa". Gothic 'n' fifties-tyylinen nuori kaunotar tiskin takana hymähti asiaa myös, ja hänestä kerronkin seuraavana.

Sunnuntaisella iltakahvireissulla oli tiskin takana jälleen se hyvin kaunis nuori myyjätär, mustine otsatukkahiuksineen ja faaraotarmaisine meikkeineen, sekä muutenkin hyvin naisellisine piirteineen, ja minulle alusta loppuun asti hymyilevä - mikä kai johtuu viime kerrasta, jolloin minä päätin hymyillä hänelle. Hän muisti sen ja jatkoimme siitä mihin jäimme.

Mieleeni tuli samalla toinenkin myyjätär, joka ehkä on tämän hetken hired guns-pörssin kiinnostavin tulokas.

Vai miltä kuulostaa blondiini, jolla on babyface, pituutta sen verran että hänen pelkkä säärensä on aikuisen miehen mittainen ja hän puhuu leveää tampereen murretta. Muistan kun hän laski alas verhoja nappia painaen, ja lausui: "mää lasken ny nää verhot".  Minun sydämeni oli pakahtua! Se oli samalla kerralla kun hän seisoskeli kassan takana, sepalus auki ja hommiinsa paneutuneena. Nyt edellisellä kerralla hän olikin sitten hieman muuttanut lookkiaan, pitkine ripsineen ja hieman kiharrettuine hiuksineen joissa nyt oli raitoja - hän jo nyt hymyili minulle, niin että takahampaat näkyivät.

Ja nyt kun kerran näistä naisista tuli puhe, niin on minulla ainakin pari tapausta vielä tuolta illalta.

Yhdessä vaiheessa lauantaista baari-istuntoa nimittäin tunsin kuinka jokin raskas ihmisen osa, todennäköisesti käsi, osui suoraan päälaelleni. Kääntyessäni siinä sitten hiljaa katsomaan, kuin isoisä jonka päähän se kuuluisa lipputangon nuppikin tipahti, että mitä nyt tällä kertaa, yllätyksekseni kyseessä olikin minua melko kirjaimellisesti iskenyt nainen. Sellainen parikymppinen, nuoren naisen mehiläisvartaloinen leidi jonka tiukat farkut ja neule vähintäänkin komplimentoivat hänen vartaloaan. "Oi anteeksi se oli vahinko" hän parkaisi, yritettyään ensin korttia jossa kukaan ei tunnusta olevan syyllinen, mutta valitsi kunnian tien. Kysyin, että kuinka ihmeessä sinä voit lyödä takanasi istuvaa miestä, suoraan päälaelle kädelläsi VAHINGOSSA. Vastaus oli naisille tyypillinen, sekava artikulointi josta osa kommunikoitiin viittomakieltä muistuttavalla maneerilla. Siinä välissä nainen vielä heitti jonkun mojovan comebackin, oliko se nyt pöydästä poistuvalle naiselle vaiko miehelle, jonkun sukupuolen edustajalle kumminkin. Sanoin sitten että en varmasti koskaan tule selviämään näistä traumoista, jotka sain kun minut pahoinpiteli nainen baarissa. Silloin tuo ihana hojokäsi kääntyi kokonaan tuolillaan, hyppäsi ensin sivuun, ja sitten suoraan minua syleilemään, taisi hän siinä silitellä päätäni, ja painaa tuota upeaa fyysistä olemustaan sen verran minua vasten että kohta ei asiasta oltaisikaan puhumalla selvitty. Samalla hän huokaili, kuin olisin maailman söpöin asia, kuin leveästi ja silmät kiinni hymyilevä valkoinen tiikeri jota hän kurmootti kuin jättimäistä nallekarhua.

Hei, kenestä ei tämän naistyypin edustajat olisi ihania?

Sitten myöhemmin vielä tapasin kaksi naista (kutsuttakoon heitä nyt Tuijaksi ja Saduksi), jotka luultavasti ovat sitä laatua naisiaan, että he luultavasti äänestävät työväenluokastaan huolimatta Kokoomusta. Sillä he ovat katselleet eri puolueiden ehdokkaiden kuvia lehdistä, ja tulleet siihen tulokseen että design-asuja käyttävät rikkaiden rengit ovat pitämässä huolta heidän eduistaan, ja etenkin tärkeinä pitämistä arvoista. Kyselin ihmisiltä nimittäin, että millä bussilla he menevät. Nämä, tai toinen näistä, sanoo tylysti kuin kalkkuna: "Seuraavalla". Johon vastaan: "No mutta tehän olettekin seikkailullisia." Melkein voisi sanoa, että heidän kasvonsa muuttuivat hetkessä omahyväisen happamista, enää happamiksi.

Oli siinä pysäkillä tietenkin myös mies, ja vielä kolmaskin nainen. Tämän kolmannen naisen kanssa menin hieman pidemmälle. Hän selvästi tykkäsi jutustella kanssani, ja sanoi, että jättää toisen ja aiemmin tulevan vuoron väliin, jotta voi tulla minun bussillani ja samaa matkaa. Ja se reissu onkin sitten ihan oma tarinansa se.



PS. The Networkiin lisäsin linkin Raholan Syötäviin Sanoihin. 

Jos menet lueskelemaan sitä, niin suosittelen että otat jotain herkullista ruokaa seuraksesi.

Nimittäin asia on niin, että tuo erinomaisesti kirjoitettu ruokasivusto tuo veden kielelle, ja siinä ohessa informoikin oikein hyvin!